Tietoa mainostajalle ›

19.10.2014

Puolustuspuhe jäähylle

Aika moni tuttu jakoi Ylen jutun jäähyn problematiikasta: jenkkitutkimuksien mukaan se on tehoton ja jopa vahingollinen.

Kuvan lapsi ei ole jäähyllä kiipeilyseinällä. Henkilö on ollut edellisen kerran jäähyllä useampi vuosi sitten.
"Jäähyistä lapselle jää pääasiassa mieleen eristäminen. Jopa silloin, kun se selitetään kärsivällisesti ja lempeästi, jäähy opettaa lapselle, että kun hän tekee virheen tai kun hänellä on vaikeaa, on hänen selvittävä siitä yksin – joka varsinkin nuorilla lapsilla johtaa helposti hylätyksi tulemisen tunteeseen.
Lisäksi jäähy kertoo lapselle: "Olen kiinnostunut olemaan kanssasi ja käytettävissäsi vain, kun sinulla on kaikki kunnossa", yhdysvaltalaistutkijat esittävät." -Yle

Kumpikin kersa on ollut jäähyllä alle kymmenen kertaa, mutta pidän puolustuksen puheenvuoron. Sen lisäksi, että jutussa oli muutama väärinkäsitys, haluan kertoa oman näkemykseni. Joka on se, että jäähy on oikein käytettynä hyvinkin tehokas.

Jutusta saa käsityksen, että jäähy olisi ensisijainen rangaistusmetodi. Harvemmin kai näin. Jäähytuomiota edeltää meillä kimara erilaisia uhkauksia, lahjontaa ja kiristystä, äänensävyjen kiristymistä ja myös varoituksia tulevasta jäähystä.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että jäähy on raskas rangaistus. Sen tietää jokainen jostain porukasta suljettu. Jäähyä ei meidän perheessä koskaan "selitetä lempeästi". Päinvastoin. Se on ns. maksimirangaistus, jota on edeltänyt voimakas suuttuminen.

Vanhemmilta vaaditaan rangaistuspolitiikassa pelisilmää. Annostelu ja loogisuus on tärkeää. Lapset ovat myös erilaisia, joten oveluuttakin tarvitaan.

Perheen sääntöjen pitää olla kaikille kristallinkirkkaat: meillä ihmisten potkiminen, raapiminen, töniminen, läpsiminen, nipistely tai muu tahallisen vahinkohakuinen toiminta johtaa niskalenkkiin ja jäähytuomioon. Suorilta, ilman neuvotteluja. Ja viesti on nimenomaan se, että olemme kiinnostuneita olemaan jäähyilijän ystäviä sitten, kun hän pystyy olemaan vahingoittamatta muita.

Sen sijaan tavaroiden paiskominen, muu (turha) uhmaaminen ja nimittely eivät johda välittömästi jäähyihin - pitkittyessään kyllä. Myös väsyneet, sisällä koko päivän olleet ja/tai nälkäiset lapset saavat siimaa.

Jos tunnekuohu iskee, saa huutaa ja parkua. Sohvaa saa hakata, maahan heittäytyä ja jalkaa polkea. Kilarit otetaan vastaan ihan normaalisti: hammasta purren mutta sovitellen. Hermonsa menettäneelle lapselle ehdotetaan aina ensin syliä: "haluatko tulla rauhoittumaan?". Kersat valitsevat tämän melkein aina.

Joskus se syli ei kuitenkaan kelpaa eikä sitä väkivalloinkaan voi tarjota. Silloin umpisolmua voi ratkaista hetkellisellä aikalisällä. Jäähynhän voi määrätä myös itselleen.

Toki jäähy voi olla tehotonkin. Eihän sinne pidä iloiten mennä. Ja toisaalta jos jäähylle joutuu raahaamaan saman päivän aikana kymmenen kertaa, voi olla, että pelote ei ole kovin iso.

Minun nähdäkseni uhmaikäisten kanssa voi neuvotella tiettyyn rajaan asti ja uhkaukset on syytä joskus toteuttaa. Kannustan kuitenkin monipuolisuuteen. Joillekin pelikielto on paljon parempi kuin jäähy. Olen myös yhden tarrakirjan kertaalleen roskiin sullonut kun kymmenistä maanitteluista huolimatta Skidi ei suostunut tulemaan iltapuurolle tarrojen äärestä. Ei sitä ole tarvinnut toista kertaa tehdä.

Mitä mieltä te olette artikkelista? Millaiset säännöt ja rangaistukset teillä on käytössä?

88 kommenttia:

  1. Meillä aika pitkälle samoilla linjoilla menään. Jäähypenkki tosin on ollut varmasti yli 10 kertaa käytössä... ;) 5 vuotiasta ei ole tarvinnut komentaa jäähylle enää tosi pitkään aikaan. Pikkusisko 3 v taas selvästi alkaa tulla 'jäähyikään'.

    Meillä tosin nuoremman kanssa ei kovin hyvin toimi tämä nyt-jos-et-lopeta-niin-menet-jäähylle -retoriikka, koska juniori on keksinyt, että se yleensä silloin ilmoittaa itse, että 'menen jäähylle' ja kiipeää nätisti jäähypenkille. Tämä on ollut tosi hämmentävää, kun en tiedä, että haluaako se tosiaan itsekin rauhoittumaan vai osaako noin pieni jo pelata vanhemmat tilanteesta pihalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsista ei kyllä ikinä tiedä... Jäähy on meilläkin ollut keino 3-5 v isässä. Ei isompaa ole tosiaan tarvinnut jäähyttää enää moneen vuoteen.

      Poista
  2. Allekirjoitan. Kotona jäähy napsahtaa välittömästi koiran kiusaamisesta, sitä emme siedä lainkaan. Kaikesta muusta voidaan neuvotella (tyttö ei ole koskaan lyönyt meitä) ja neuvotellaankin. Muistan tasan yhden kerran kun tyttö on pitänyt laittaa jäähylle muusta syystä (jäätävää perseilyä ja huutoa ilman mitään syytä eikä mikään muu tehonnut), muuten riittää syli, uhkailu, kiristys jne. Töissä jäähylle eli "rauhoittumaan" pääsee toisten tahallaan satuttamisesta sekä toistuvien kieltojen/kehotusten totaalisesta ignooraamisesta. Jos pukemisesta meinaa tulla painimatsi niin sitten laitetaan toinen pukemaan toiseen huoneeseen ja toinen toiseen.

    Mun mielestä jäähyssä tärkeää ja olennaista on myös sen kesto. Satuttamisen jälkeen pois pääsee sitten kun valmis pyytämään kauniisti anteeksi ja riehumisen jälkeen n. 30s-minuutin päästä edellyttäen että kierrokset ovat laskussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei siellä jäähyllä tarvitse tuntikausia istua. Yleensä minuutti riittää. Ja eläinten kiusaamisesta lähtisi meilläkin suoraan jäähylle!

      Poista
  3. Olen jäähyjä vastaan edelleen, mutta lapseni onkin 10 kk ikäinen, joten ei ole vielä uhmaiästä kokemusta. Kuulostaa hyvältä, että lapset saavat näyttää myös kiukun tunteensa ja että kiukun hetkellä/jälkeen on myös syli tarjolla. Jos sen muistaisi kun oma lapsi alkaa näyttää kiukun tunteitaan urakalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lähden itse siitä että alle kaksivuotiaan kurinpito on täysin hukkaan heitettyä energiaa. :) Rangaistukset edellyttävät alustavaa ymmärrystä säännöistä.

      Poista
  4. Mä olin aikanaan hirmu iloinen, kun lapsi saavutti n. 2,5 vuoden iän ja se alkoi kokea jäähyn rangaistuksena. Siihen mennessä meillä ei käytännössä ollut mitään rankaisukeinoa, koska lapsi vain naureskeli niille. Lelujen takavarikkoon pistäminen oli ihan vitsi - se ojenteli iloissaan niitä itsekin takavarikkoon. No, uhmaikäinen kyllä on ollut jäähyllä todellakin yli 10 kertaa meidän perheessä. Eikä sinne nyt ihan pienestä meilläkään joudu. Eikä ole lapsi ollut varmaan yli vuoteen jäähyllä paitsi yllättäen tänä aamuna, kun löi pikkuveljeä ihan antaumuksella. Viikonlopun jälkeen, jolloin oli myös nipistänyt, töninyt, tuuppinut ja lyönyt. Sain niin rysän päältä kiinni, että koen tulleen just oikeaan kohtaan ton jäähyn.

    Mutta sylistä. Meillä lasta ei nimenomaan voi ottaa kiukun ja raivon hetkellä syliin. Se vain lietsoo tulta liekkeihin. Lähellä ja vieressä voi olla ja rauhallisesti puhua, mutta en todellakaan ota lasta väkipakolla syliin rauhoittumaan. Jotkuthan ovat tänkin kannalla, mutta mä koen sen itsekin tosi hirveänä toimintana - en todellakaan haluaisi kenenkään pitävän väkipakolla musta kiinni jos hermostuttaa, joten en kyllä lapsillenikaan sitä tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Katja tossa ymmärtääkseni puhunut mistään "väkisin" sylissä pitämisestä, vaan syliin sai tulla rauhoittumaan itse jos halusi ;)

      Poista
    2. En mä sitä tarkoittanutkaan. Kirjoitin vähän huonosti. Tarkoitin vain ylipäätään sitä, kun joskus törmää siihenkin, että ohjeistetaan ottamaan rimpuileva lapsi syliin rauhoittumaan.

      Poista
    3. Ymmärsin että olemme ihan samoilla linjoilla. :)

      Poista
    4. Tälle on ihan nimikin: holding. Joidenkin kohdalla se toimii, toisten kanssa sitä ei missään nimessä saa tehdä. Meiltä löytyy kumpaakin tyyppiä oleva lapsi.

      Poista
  5. Mä nyt suhtaudun aika skeptisesti ylipäätään noihin jenkkitutkimuksiin. Tuskin kenenkään lapsen maailma on hajonnut siihen, jos joskus joutuu jäähylle. Tästä on nyt taas tyypilliseen suomalaiseen tapaan nostettu kauhea kohu ja kaikki pyörtävät mielipiteensä ympäri. Meillä jäähy on ollut menestyksekkäästi käytössä jo vuosia. Maksimirangaistus se on meilläkin eikä siihen usein tarvitse turvautua. Jos lapsi on aivan raivon vallassa niin ei siinä sylit auta ainakaan meillä. Parempi on laittaa lapsi rauhoittumaan sivumpaan paikkaan, jossa saa olla rauhassa eikä tule tarvetta vahingoittaa toisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on kyllä ihan tutkittu ja esimerkiksi ns. muista eristämisen jäljet (alkaen ihan jäähystä) näkyvät ihan konkreettisesti lasten aivoissa.

      Poista
    2. Mä kyllä arvostan tutkimuksia, mutta tuloksia täytyy tulkita senkin mukaan mitä tutkitaan, kuka tutkii ja kuka rahoittaa.

      Se, että joku asia näkyy aivoissa ei vielä tarkoita että siitä olisi jotain merkittävää haittaa.

      Poista
  6. Vähän sellanen olo on, että "tämäkin meiltä viedää". Että aika ahtaassa kolossa on lasten vanhemmat; mitä keinoja jää? Lisäksi pitää muistaa tosiaan tuo lasten erilaisuus. Esim kun mainitsit tuon tarrakirjan roskiin heittämisen; meillä pojalle se olisi tuhat kertaa pahempi juttu kuin jäähy (kokeiltu on kumpaakin). Sitäpaitsi, meille ketkä on kasvatettu koivuniemen herran, luunappien ja tukkapöllöjen avulla, on mun mielestä jo aika upea kehitysaskel, että jätetään nuo napit ja pöllöt pois arsenaalista. (Sekin on haastavaa! Usein tekisi mieli tarttua lasta hiuksista kiinni.)

    Eli ehdotan seuraavaa: me keitä on fyysisesti rangaistu, emme tee sitä omille lapsillemme, vaikka se luontevasti selkäytimestä asti lähtisikin. Seuraava sukupolvi voi sitten taa hioa hommaa astetta pidemmälle, ja pohtia pitäisikö noi jäähytkin jättää käytöstä pois. Ei sitä yhdet pienet 80-luvun lapset voi KAIKKEA heti kerralla parantaa! ;) Eiks ookin hyvä suunnitelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuli sama asia mieleen! :D Suurin osa vanhemmista ei ole psykiatreja ja ehdottomasti jäähy on parempi vaihtoehto kuin tukkapölly.

      Poista
  7. Kolmen erityislapsen äitinä allekirjoitan jäähyrangaistuksen mielellään. Ensin koetellaan kaikkien hermot, sitten kiristys/uhkailu ym. toiminpiteet ja lopulta jäähy. Yllätävän vähän on tarvinnut jäähyttää.

    VastaaPoista
  8. Jäähyaikaikä on ns. 'vaihe' jota viljellään oma aikansa ja sitten se loppuu. Meidän kolmevuotias istuu välillä jäähyllä. Mutta siima napsuu ja paukkuu sitä ennen. Kiristys, uhkailu ja lahjonta, sekä syli. Ja väsynyt lapsi on asia erikseen. 7-vuotiasta ekaluokkalaista ei tarvitse enää jäähdytellä. Jäähy on mielestäni hyvä keino lapselle käsitellä tunteitaan. Muu tekeminen loppuu hetkeksi ja saa käsitellä asiat rauhassa loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan tuon vaiheen, ei tätä ole tarvinnut käyttää esikoiseen pitkään aikaan.

      Poista
  9. Liputan jäähyn puolesta - meillä se voi tarkoittaa vanhemman sylissä istumista ja rauhoittumista tai yksinään tuolilla tms. istumista - pääasia, että otetaan tilanteesta pois. Jäähy ei ole koskaan ensimmäinen rangaistus, eikä ns. jäähypenkki sijaitse missään tyrmässä tahi edes välttämättä toisessa huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäähy kyllä tapahtuu toisessa huoneessa, vähän huonetta vaihdellen, mutta tyrmää ei meidänkään himasta ikävä kyllä löydy. ;)

      Poista
  10. Juurikin noin, kuten Katja kuvasi. Hyvä kirjoitus. Meillä lisäksi auttaa jo sanat "meillä ei tehdä *blaah, blaah jotain* , ja piste" Yleensä tässä vaiheessa vastassa on alahuuli lerpallaan huohottavia lapsia, jotka murtuneena itkevät "Ei PISTETTÄ, EI PISTETTÄ" Syvä mysteeri äitinä on, että mikä siinä isteessä nyt on niin kauheaa mutta avot, toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: ..siis pisteessä on niin pelottavaa..

      Poista
    2. Toihan on kätevää jos yksi sana riittää jo herättämään kauhua. :D Tosin toivottavasti menee ohi kun on aika opetella kirjoittamaan.

      Poista
  11. Meilläkin jäähy oli käytössä keinona jos tilanne piti oikeasti saada jotenkin poikki. Tunteikkaiden ihmisten kesken on joskus vaan parempi ottaa se aikalisä ja antaa kunkin hengähtää hetki ja vasta sen jälkeen yrittää jatkaa sitä rakentavampaa toimintaa.

    Eikä se jäähypenkki ollut tosiaan missään kellarissa vaan yleensä mukula istui portailla josta siis on ihan suora näkö- ja muukin yhteys normaaliin elämään. Aikarajana oli että sitten kun ei enää tee mieli lyödä ketään tai on rauhoittunut niin voi tulla pois, riippuen siitä mistä syystä sinne rapulle alunalkaen oli komennettu. En usko lapsen siitä erityisesti traumatisoituneen, sillä meillä aikuisetkin ottaa oma-aloitteisesti noita aikalisiä aina välillä ihan ovenkin takana kun meinaa mennä asiattoman puolelle kielenkäyttö tai muu käytös. Takaisin tullaan sitten anteeksipyynnön kanssa jos on aihetta tai ilman jos rauhottumaan on tajuttu mennä ennen kuin niitä sammakoita on suustaan päästänyt.

    Tuntuu että tämäkin tutkimus on taas yksi tutkimus jossa on tuloksissa ruvettu paisuttelemaan yhtä tiettyä rangaistusmenetelmää vaikka tulokset todennäköisesti kertovat enemmän ihan minkä tahansa sanktion väärinkäytön seurauksista kuin suoranaisesti juuri jäähyn käyttämisestä. Epäoikeudenmukainen tai vääristynyt vallankäyttö on takuulla haitallista ihan riippumatta siitä tapahtuuko se fyysisen, henkisen vai jollain muulla tavoin saavutetun ylivoiman kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä traumatisoituminen on aina aika teoreettista. Eihän me kukaan ihan neitseellisinä sieluina aikuisuuteen päästä, mutta musta tuota trauma sanaa käytetään vähän väärin: Syyrian lapsilla voi olla traumoja, ei suomalaisilla lapsilla, jotka on joskus ohjattu pois läpsimästä siskoaan...

      Poista
    2. Kyllä tuolla viimeksimainitulla eli väärällä vallankäytöllä voi ihan kotimaisenkin tenavan pään pistää solmuun, vaikka toki kyse on erityyppisestä vammasta kuin sotalapsilla.

      Totta toki kyllä että trauma-sanaa viljellään vähän turhan kepein perustein.

      Poista
    3. saatan nyt poikeat hiukan aiheesta, mutta... Traumoista tuli mieleen sellainen asia, että olen muutaman kerran törmännyt ihmisiin, jotka sanoa heläyttävät, etteivät ole koskaan saaneet traumoja mistään. He ovat poikkeuksetta vaikuttaneet hyvin kylmiltä ja lausuneet mm.sellaisia viisauksia kuin "Siis mä ei voi tajuta, miten kukaan voi mennä niin sekaisin, että tarttee terapiaa" (suurin osa terapian käyneistä ei käsittääkseni ole ollut missään vaiheessa ns. "sekaisin"...). Eli voisikohan olla niin, että pienimuotioiset traumat edistävät myös empatian kehitystä?

      Olen itse saanut traumoja koulukiusaamisesta, siitä, että äitini sairastui syöpään ollessani teini (parani kyllä täysin, luojan kiitos) ja persoonallisuushäiriöisestä isoisästä (esim. kun erehdyin avautumaan äijälle siitä, miten huolissani olin äidistä, sain paskaisen naurun ja toteamuksen, ettei HÄN odota mitään niin hartaasti kuin että se hullu ämmä kuolee...). Näidenkin kanssa pystyy hyvin elämään, kun on ne työstänyt - kävin YTHS:n terapiassa opiskeluaikana. Tietyssä mielessä traumoista on ollut myöhemmin jopa hyötyä, osaan kuulemma kuunnella toisten huolia anatautumatta täysin niiden vietäväksi ja sanoa oikeat asiat.

      Poista
  12. Jäähyn kannalla täälläkin. Sillä on kitketty nyt 8-vuotiaalta esikoiselta tapa lyödä ja sama jäähykeino on 3-vuotiaalla kuopuksella käytössä.

    Pitäisin myös olennaisena sitä, ettei jäähylle mennä johonkin talon pimeimpään kolkkaan. Meillä jäähyjakkara on keittiössä, jossa kyllä näkee ympärilleen. Ja toinen: Jäähyn jälkeen käydään lyhyt keskustelu jäähyn syistä, halipusutetaan ja pyydetään anteeksi. Aina sovitaan ja halataan. Sen jälkeen annetaan asian olla ja ei kun eteenpäin kohti uusia kriisejä! :)

    Klemmis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä tuloksia siis! Meillä joutuu jäähylle johonkin sivummalle ja jos se on huone, ovi kyllä laitetaan kiinni. Mutta toi sopiminen on tosi tärkeää, ei voi liikaa korostaa sen tärkeyttä.

      Poista
  13. Aikaan jäähy oli pakko ottaa käyttöön ja melko aikasessakin vaiheessa, koska taapero keksi, et koiran kiusaaminen on kivaa. Tätä ei voinut missään nimessä hyväksyä, kaikki kieltäminen vaan nauratti ja jäähyn kanssa asia meni lopulta perille. Meilläkin jäähy on se viimeinen konsti, eikä jäähy tarkoita mitään eristämistä. Siinä mukula istuu samassa tilassa kaikkien kanssa ja sitten kun huutoraivo loppuu tai lapsi on ns. vastaanottavaisessa tilassa, niin keskustellaan miksi tähän tilanteeseen päädyttiin, pyydetään anteeksi, halataan jne mitä tähän kuvioon nyt kuuluu. Aika harvoin tarvitsee enää rauhallisen 3-vuotiaan ja elosalama 6-vuotiaan kanssa jäähyä käyttää. Mutta jäähyllä uhkaillaan varmaakin harvase päivä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan rehellisiä ollaan niin mä en itsekään hermostuneena ole kovin hyvä auttamaan ipanoita käsittelemään tunteitaan että miksi meni hermo ja miten voisi yrittää välttää kahnaukset. :)

      Poista
  14. Meillä on lapsi ollut jäähyllä vain muutaman kerran, on riittänyt. Olen ollut myös niin julma ja huono äiti, että olen itse lähtenyt tilanteesta pois ja sanonut tulevani takaisin vasta, kun lapsi osaa taas käyttäytyä. Meillä se (hylkääminen) on pahempaa kuin lapsen lähettäminen jäähylle.
    Pahimman uhman aikaan, kun lapsi oli noin kolme, käytin myös kiinnipitoa lapsen rauhoittamiseen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Puhe tai huutokaan ei kulkeutunut aivoihin asti, lapsi raivosi, löi ja potki ja oli aivan väärässä mielentilassa menemään jäähylle.

    Ei kai noista oikeasti voi mitään kaikille sopivaa ohjetta olla. Joku lapsi ymmärtää pelkällä huomautuksella, kunhan kokeilee pari kertaa. Joku toinen ei ymmärrä vielä monenkaan jäähyn jälkeen vaan kokeilee kymmeniäkin kertoja sääntöjen pitävyyttä. Suurin osa lapsista on sitten siinä välimaastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäähy on yleensä aika hyvä persoonallisuutesti! Sen sijaan että jäähyä vain morkattaisiin, pitäisi puhua tästä prosessista ihan tavoitteellisena kasvatuksena.

      Poista
    2. Joku asiantuntijahan kai joskus väitti, että jäähy antaa lapsele viestin "et kelpaa sellaisena kuin olet". Jäähy tuntuu kyllä siksi hyvältä maksimiranhaistukselta, että lapsen on tajuttava, ettei väkivaltaisesti toimiva todellakaan kelpaa sellaisena kuin sillä hetkellä on, eli että väkivaltaisuus on todella paha juttu.

      Poista
  15. Siis miten te saatte lapsen pysymään jäähyllä jossain portaalla tai keittiön tuolilla?? Meillä lapset naurais paskasesti, että tässäkö sä muka yrität mua istuttaa :D
    Myöskään pesuhuoneeseen eristämistä ei voi tehdä, koska sitä kiinni olevaa ovea hakataan niin raivokkaasti (on ollut siellä max 10 sekuntia). Ollaan sitten tehty niin, että lapsi on mennyt toisen vanhemman kanssa vaikka sinne pesuhuoneeseen ja saanut siellä vielä hetken raivota, ja sitten jutellaan yhdessä mikä meni pieleen. On toiminut ihan pahimpiin raivareihin tämä.
    Toinen mitä olen tehnyt, on vähän sama kun Katjalla tuossa - olen heittänyt jotain roskiin, ja kerran jouduin puhkomaan ilmapallon, kun lapset vaan heittelivät ilmapallolla ilmaan ja räkättivät kun piti asettua iltapalalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jäähyt toteutettu ihan "supernanny"-opeilla, ensimmäisillä kerroilla lapsi on määrätietoisesti palautettu jäähypenkille, mitään muuta ei puhuta, ja palautus tehdään just niin monta kertaa kuin lapsi sieltä pois lähtee. Ekaan kolmen minuutin jäähyyn meni varmaan tyyliin tunti, mutta toista harjoitusta ei tarvinut. Ensin lapsen mielestä oli kyseessä hauska hippa ja hän juoksi räkättäen karkuun, mutta kyllä hän kyllästyi ennen minua ja lopulta istui jäähynsä loppuun. Meiltä jäi vielä jotain kivaa sitten tekemättä, oliskohan ollut tarkoitus lukea joku kirja, jota ei sit luettu, kun siihen varattu aika meni jäähyltä karkailuun. Senkin hän oppi kerrasta, että jos jäähyllä jatkuu riehuminen, se aika on jostain kivasta pois.

      Poista
    2. Riippuu tosi paljon lapsesta, mutta ainakin meillä aikuisilla on se jonkinlainen auktoriteetti jonka voimalla lapsi kyllä istuu. Toki sitä kokeilemista oli aluksi, mutta johdonmukaisesti palauttamalla tajusi että nopeammin asia hoituu kun vaan menee sinne rauhoittumaan ja pysyy siellä sen hetken. Oppii ne lapset harjoittelemalla aika paljon monimutkaisempiakin juttuja kuin kiljuminen paikallaan istuen silloin kun harmittaa :)

      Karkeasti arvioiden tuntuu että lapset alkavat hahmottaa sen rahoittumis/jäähy/mietintäpenkin idean siinä kolmen vuoden kieppeillä, sitä aikaisemmin lienee melko turhaa kun elävät vielä niin vahvasti tunteella. Meillä parivuotiaalla uhmailijalla toimi paremmin yhdessä asian käsittely kuin keskenään miettiminen, mutta vähän isompana niitä yhdessä harjoiteltuja asioita pystyi soveltamaan keskenäänkin siinä rapunreunalla.

      Poista
    3. Meillä esikoinen keksi kolmevuotiaana hyvin nopeasti, että jos ei äidin huomiota vauvalta muuten saa, niin törttöilemällä kunnolla hän saa äidin aloittamaan kivan leikin, missä äiti kantaa jäähylle, hän karkaa ja uudestaan... Kolmannen jäähyllepalauttamisen jälkeen totesin, että vauvan syöttäminen pitää hoitaa loppuun ja sen koommin meillä ei ole jäähyä yritetty käyttää.

      Poista
    4. Meillä jäähyä on kokeiltu molemmille, ja vain kuopus protestoi ekalla kerralla karkaamalla pari kertaa ja hakkasi ovea. Mutta komppaan tuota anonyymiä 13:59: alle kaksivuotiaiden rangaistukset ovat nähdäkseni ihan turhia, siitä eteenpäin voi sitten miettiä mikä toimii parhaiten.

      Poista
    5. Tuli mieleen, että olen toiminut hoitajana kotona kahdelle eri perheen lapselle. Hoidon aikana lapset olivat 1-1.5-vuotiaita ja tällä toisella alkoi uhma tosi voimakkaana jo heti päälle vuoden ollessaan. Käytin "jäähyä" ts. kun meininki meni ihan mahdottomaksi, ohjasin/vein lapsen toisen huoneen puolelle, josta kuitenkin näköyhteys keittiö/olohuoneeseen, jossa olimme toisen lapsen kanssa. Tämä toimi paremmin kuin olisin koskaan uskonut. Hyvin nopeasti tämä lapsi lähti raivon alkaessa aivan itse tänne huoneeseen rauhoittumaan ja hetken päästä riitti että hän käveli vain huoneen kynnyksen yli niin olo tyyntyi ja hän kääntyi takaisin ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Luulen, että tässä oli kyse siitä, että noin pienen on tosi vaikea hallita tunnetilojaan ja tämä toisessa huoneessa käynti oli sellainen konkreettinen asia, joka auttoi käsittelemään sen suuren negatiivisen tunteen ja päästämään siitä irti. Muuten se raivo vain jatkui ja jatkui ja jatkui.

      Saattoi olla epäselvästi selitetty, mutta toivottavasti edes vähän ymmärrettävästi.

      Nyt minulla itselläni on alle vuoden ikäinen lapsi, joka on jo varsin temperamenttinen ja voisin kuvitella, että mekin kohtaamme varhaista uhmaa. Omalla lapsellanikin tuntuu jo nyt välistä olevan tosi hankalaa päästä negatiivisista fiiliksistä irti ja kun hän kasvaa, saattaa olla että yritän soveltaa hänen kanssaan myös jotain vastaavaa.

      Poista
    6. Mistä vetoa, että oman lapsen kanssa tämäkään ei toimi yhtä hyvin kuin hoitolasten kanssa?

      Poista
    7. Riitta: niinpä, koska pelkkä hoitotäti pääsee aina helpommalla eikä voi oikeasti olla kasvatukseen liittyvissä asioissa ihan oikean äidin veroinen. Vai mitä ihmettä mahdoit tarkoittaa?

      T. toinen anonyymi

      Poista
    8. En tiedä kyllä, mitä Riitta mahtaa tarkoittaa. Itselle tulee mieleen vain se, että hoitolasten kanssa on helpompaa olla johdonmukainen. Oman lapsen kanssa on ehkä vaikeampi pysyä yhtä jämäkkänä kuin silloin, kun hoitaa JA kasvattaa työkseen. Hoitolasten kanssa toinen helpottava seikka monissa asioissa on se, että niitä lapsia on useampi, joilla on samat säännöt. Toki tähän esimerkin asiaan se ei liity, mutta tuli mieleen. Hoitolasten kanssa sitä ei myöskään ole yhtä väsynyt kuin oman ;) No joo, mielenkiintoista olisi tietää, mitä Riitta itse tarkoitta kommentilla, jossa oli hieman kumma sävy.

      T.hoitotätianonyymi(, joka tapauksen sattuessa toimi vaistojen varassa ja tätä nykyä on kouluttautunut sekä paljon tietoisempi.)

      Poista
    9. Tarkoitin juuri sitä, mitä kirjoitin. Lapset uhmaavat omia vanhempiaan ihan eri tavalla kuin vieraampaa hoitotätiä. Aina silloin sitä näkee luonnottoman kilttejä lapsia äidin kanssa leikkipuistossa, tms. Aina on käynyt ilmi, että tämä äiti onkin hoitotäti.

      Poista
    10. Niin ja myös toisin päin: olen aina silloin tällöin nähnyt yhtä päiväkodin työntekijää lastenlastensa kanssa leikkipuistossa. Lapset pyörittävät isoäitiään juuri niin kuin kaikki lastenlapset isoäitejään pyörittävät, ts. tavalla, jota hän ei hoitolapsiltaan sietäisi hetkeäkään.

      Poista
    11. Että kannattaisi vaan antaa lapsi hoitajalle, kun se onnistuu sen kanssa kuitenkin paremmin?

      Ja millaisessahan puistossa mahdat käydä, kun näet "luonnottoman kilttejä" lapsia ja aina hoitajan kanssa? En sitten tiedä, millainen hoitaja itse olin, kun niin usein luultiin äidiksi. Vissiinkin epäonnistunut, kuten äidit;)

      Poista
    12. Hyviä pointteja hoitotätianonyymi, tosiaan varmaan helpompaa olla johdonmukainen, kun ei tarvitse olla sitä 24/7 ja myös väsyneenä :)

      Riitta: Näinhän se tosiaan on, että vieraamman hoitotädin kanssa lapset kyllä käyttäytyvät kauniimmin. Tutun hoitotädin kanssa taas käytös ei ole juurikaan sen siistitympää kuin omien vanhempien seurassa, viettäväthän kokopäivähoidossa olevan lapset vakituisten hoitotätiensä kanssa ihan huomattavan osan arkipäivien hereilläoloajastaan. Suhde on toki (myös hyvässä) erilainen kuin lapsilla vanhempiensa kanssa, mutta ihan omia itsejään lapset ovat hoitajiensakin kanssa. Siksi usein väsyttää rivien välistä kuultava hoitajien väheksyminen, tai ainakin hoitajien ja hoitolapsien välisen suhteen väheksyminen.

      Se taas on sitten mielestäni ihan eri asia, jos isoäiti lellii omia lapsenlapsiaan tai suhtautuu heihin lepsummin kuin hoitolapsiinsa tai aikoinaan omiin lapsiinsa, oli ammatikasvattaja tai ei. Eikö isovanhemmuudesta aina sanota, että se on juuri siksi niin antoisaa, että lapsenlapsista saa vain nauttia, kun kasvatusvastuu on muilla. Eivät muidenkaan alojen ammattilaiset välttämättä vapaa-ajallaan tai perheensä parissa halua töitä tehdä.

      T. Rakkaalla hoitotädillä vuosia hoidossa ollut ja myöhemmin itse (kiukutteluista huolimatta) rakkaita lapsia hoitanut

      Poista
    13. Jaa. Useimpien tuntemieni pienten ja vähän isompienkin lasten vanhempien kokemus kyllä on, että hoidossa lapset käyttäytyvät paljon paremmin kuin kotonaan. Ja niin sen pitääkin olla. Omille vanhemmille näytetään ne kaikki puolet itsestä, kun taas kodin ulkopuolella vähän tsempataan. Juuri taas tänään lasta hakiessa tuumasin lastentarhanopettajalle, että puhutaankohan me samasta lapsesta. Tämä siihen rauhallisesti, että kyllähän meillä kaikilla on työrooli ja että kotona näytetään ne kaikki puolet itsestä.

      Jos joku kokee tämän jotenkin hoitajien aliarvioimisena, niin joko 1) hänellä ei ole omia lapsia, 2) hänen omat lapsensa ovat vielä hyvin pieniä tai 3) hänellä suhde omiin lapsiin on jäänyt etäiseksi ja se kostautuu ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
    14. Lastentarhasta en osaa valitettavasti sanoa mitän, kun ei ole niistä minkäänlaista kokemusta. Eikä käsittääkseni tämän keskustelun aloittaneessakaan viestissä tarhassa olleista lapsista puhuttu. Mitä olen kuullut usein vaihtuvista hoitajista ja suurista lapsiryhmistä, on ihan täysin mahdollista, että tarhoissa hoitajien ja lapsen suhde helpommin jääkin etäiseksi. Kenties on myös ainakin joissakin tapauksissa mahdollista, että hoitajat (jotka ovat kasvattaneet kaikenlaisia lapsia) kokevat joidenkin lasten käytöksen eri tavalla kuin vanhemmat, joilla on kenties kokemusta vain yhdestä tai kahdesta lapsesta. On kuitenkin niitäkin lapsia, joiden vanhemmat eivät ole uskoa (ja osa ei usko), että hoidossa (tai koulussa) lapsi käyttäytyy huonosti, kun kotona on niin kiltti. Toki ongelma monesti silloin ei ole lapsessa. Vaikka harvoinhan se muutenkaan on.

      Siitä olen samaa mieltä, että niin lapsilla kuin meillä aikuisillakin on erilaisia rooleja erilaisissa ympäristöissä. Lapset käyttäytyvät myös hoitajan (ja isommat varmaan opettajan) seurassa eri tavalla riippuen siitä, onko vanhempi paikalla vai ei. Ja sekin on selvää, että kaikki puolet näytetään vain tärkeille ja turvallisille. Se ei mielestäni silti tarkoita, etteikö hoitajakin voisi olla lapselle niin läheinen, että lapsi uskaltaa käyttäytyä myös huonosti. Tai että lapset automaattisesti päästäisivät hoitajiaan sen vähemmällä, kuten tunnuit aiemmin sanovan (hoitotäti saa lapsen toimimaan toivotulla tavalla vain siksi, että lapsi on vieraskorea ja omien lasten kanssa sama tuskin onnistuu).

      Tulipas pitkä viesti, mutta aihe on mielestäni kiinnostava :)

      Poista
    15. Itsehän olen puhunut vain sellaisista hoitolapsista (2 kerrallaan) tosiaan, joita olen hoitanut heidän massa kodissaan 8-9 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa ja aika pitkään. Ehkä myös olen luonteeltani "epäammattimainen", mutta olen suhtautunut hoidokkeihini kuin omiini niin pitkälti kuin mahdollista. Sitä oletan myös monen vanhemman toivovan tällaiselta kotihoidolta. Se, että ehkä jotain asioita olen osannut katsoa ojektiivisemmin ja peilaten aiempiin lapsikokemuksiini, on voinut helpottaa joitakin osa-alueita, mutta niin minulle on raivottu, kiukuteltu ja oltu hankaliakin. Toisaalta myös halattu, pussattu ja jääty joskus itkemään peräänkin. Mielestäni ei voi rinnastaa päiväkotihoitoa tai perhepäivähoitoa yksityiseen lastenhoitoon myöskään. Se on lähtökohtaisesti jo varsin erilaista.

      Aihe on vähän lähtenyt tässä elämään, mutta minustakin tämä on ollut varsin mielenkiintoista keskustelua. Tulevaisuudessa kun en enää itse hoida lastani, toivoisin hoitomuodoksi juurikin hoitajaa kotiin. Sen edut lapsen kannalta ovat mielestäni niin suuret enkä nyt tarkoita vain niitä ilmiselviä. Hienoahan olisi myös löytää "se kolmas tärkeä aikuinen" lasta hoitamaan ja kasvattamaan vanhempien rinnalle.

      Poista
    16. Samanlaisesta lastenhoidosta puhuin itsekin, tosin mukaanlukien hyvin järjestynyt ja onnistunut perhepäivähoito! Eikä siinä ole mielestäni mitään "epäammattimaista", että hoitolapsiin kiintyy ja heistä tulee rakkaita. Vaikeaa se toki on siinä vaiheessa kun hoitosuhde väkisinkin viimeistään lasten kasvaessa päättyy, mutta myös inhimillistä, ja varmasti juuri sellaista hoitoa kuin ainakin suurin osa vanhemmista lapsilleen toivoisi. Minä ainakin. Ikävää tietysti on se, ettei käytännössä läheskään kaikilla ole sitä mahdollista järjestää.

      Tosiaan keskustelu on lähtenyt jo varsin kauas alkuperäisestä aiheesta (josta myös käytiin tosi mielenkiintoista keskustelua), joten taidan päättää oman osuuteni tähän :)

      Poista
  16. Jäähypenkki on hyvä käytäntö jos muut keinot ei toimi. Mutta penkki näkyvällä paikalla. Mutta että jäähy tapahtuisi sylissä niin en suosittele. Koska lapsi oppii että syli on rangaistus kun sen pitäisi olla turva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä ole ollut mitään penkkiä, ihan vain johonkin huoneeseen, jossa ei voi hajottaa mitään ohjattiin. Menee se perille monella keinolla.

      Poista
  17. Sama täällä! Ei jäähy ketään traumatisoi, jos sen käytössä on vähän maalaisjärkeä ja empatiaa mukana.

    Meillä jäähyä ei käytetä sinänsä kiukutteluun tai raivoamiseen, vaan aina johonkin konkreettiseen tekemiseen. Tahallinen lyöminen tms. tarkoituksellinen satuttaminen on suoraan jäähyn paikka, jos siis ihan tyhjästä menee tällaista tekemään. Nahistelutilanteissa ensin kehoitetaan lopettamaan ja annetaan varoitus ennen jäähylle joutumista. Myös muulloin jäähy on viimeinen keino, jos ei tehdä mitä käsketään (tai yleisemmin lopeta jonkin asian tekemistä kun käsketään). Tällöin kyse ei ole lapsen kiukuttelusta vaan ihan selkeästä vanhempien sääntöjen uhmaamisesta. Tällöin on mielestäni varsin toivottavaa, että lapselle osoitetaan, että tässä menee raja, ja rajoja on noudatettava, muuten tulee seuraamus.

    En siis laittaisi lasta jäähylle silloin, kun hän ei hallitse omia tunteitaan ja käyttäytyy sen seurauksena huonosti. Tällöin vanhemman tulee olla apuna tunteiden hallinnan harjoittelussa. Tahallinen sääntöjen tai käskyjen noudattamattajättäminen on vähän eri asia. Toki voidaan silloinkin jälkikäteen keskustella siitä, miksi sääntö on mikä on´, mutta seuraamus huonosta käytöksestä vaaditaan myös. Jäähyllä istutaan meillä kuitenkin harvemmin kuin kerran kuussa (2 & 5 v:t).

    Mä olen myös yrittänyt päästä turhasta uhkailusta, etenkin yrittänyt karsia kaikki sellaiset uhkaukset, joita en ole valmis toteuttamaan. Jäähy on siitä helppo, ettei joka tilanteessa tarvi parissa sekunnissa keksiä tilanteeseen sopivaa, sopivasti mitoitettua ja toteutettavissa olevaa uhkausta, vaan voi antaa varoituksen jonka jälkeen seuraa jäähy. Yksikin uhkaus, jonka kuitenkin jättää toteuttamatta tai toteuttaa jotenkin vesitetysti vie pohjan kaikilta seuraavilta kerroilta! Tähän sorruin aiemmin tosi usein, ja tähän kiinnitän tosi usein huomiota myös muiden vanhempien toiminnassa. Jos ei aijo lähteä kesken juhlien kotiin, niin ei kannata sanoa lapselle, että jollet nyt käyttäydy kunnolla, lähdemme kotiin! Kiinnittäkääpä huomiota, niin itseenne kuin muihin!

    -Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti turhasta uhkailusta! Uhkaus pitää joskus toteuttaa ja niitäkin pitää annostella oikein. Pikkulasten kanssa toimii julkisilla paikoilla, jossa ei yleensä pienestä kiukkuilusta jaksa mitään selkkausta järjestää, puhdas hämäys: "katsopa tuolla menee hassunnäköinen koira."

      Poista
  18. Meillä on käytössä useita variaatioita jäähystä, joista käytetään eri sanoja tilanteen mukaan. Meillä mennään "keskustelemaan", "miettimään" tai "rauhoittumaan". Päiväkodissa kuulemma joutuvat "istumaan". Useimmiten meidän jäähypaikka on portailla. Joskus olen laittanut lapsen omaan huoneeseen. Tilanteen mukaan rauhoitutaan itsekseen tai aikuisen kanssa. Uskon, että jäähyn toteutustavalla on merkitystä. Olen kyllä kuullut perheestä, jossa lapsi laitettiin parvekkeelle jäähylle. Se tuntuu aika lujalta. Jäähy ei ole meilläkään tavallinen rangaistus vaan useimmiten käytetään takavarikointia. Tavarat tuntuvat liittyvän konflikteihin lapsen kanssa usein. Kiinnipitäminen oli ainakin itsestäni aivan kauheaa lapsena, joten en ole väkisin sylissä pitänyt, ellei ole vaara, että raivotessaan lapsi vahingoittaisi itseään. Syliä toki tarjotaan meilläkin. -Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parvekejäähy kuulostaa aika erikoiselta. Kun kuopus ei viime viikonloppuna halunnut laittaa takkia vaan vaati päästä t-paidassa ulos viime viikonloppuna annoin sen kyllä mennä kokeilemaan. :) Routa ja porsas jne.

      Poista
    2. Mä olen laittanut parvekkeelle jäähylle, koska se on meillä se ainoa paikka, jossa ei voi rikkoa mitään ja lapsi raivotessaan usein yrittää heitellä tavaroita tai rikkoa jotain. Siellä ei kyllä kylmällä ilmalla tarvitse olla kuin 10 sekuntia. Se riittää rauhoittumaan.

      Poista
    3. Mutsi joskus hermostui "parin" varoituksen jälkeen mun ja siskon riitelyyn, kun piti nukkua. Meillä kun oli yhteinen tuplaleveä parvisänky, jossa nahisteltiin (sittemmin toinen siirtyi alas sinne hankitulle vuodesohvalle). Toinen kannettiin etukuistille ja toinen takakuistille. Sisälle sai tulla sitten kun tunteet rauhoittui. Yöpaita ja -20 astetta rauhoitti muuten ulinan ihan pirun äkkiä. Kyseisenä iltana ei edes taidettu enää riidellä ja ihan kelvollisia aikuisia tuli silti ;)

      Poista
    4. ...ja siis eri anonyymi kuin tuo lapsensa parvekkeelle jäähylle laittanut.

      ps. Mahtoi naapureilla olla lystiä, kun ulisevat kakarat lykättiin ulos eri puolille taloa. Lastensuojelun asiakkaita ei sentään koskaan oltu. Ja sekä siskon että äidin kanssa ollaan hyvissä väleissä edelleen.

      t. edellinen anonyymi

      Poista
  19. Mä oon kanssa ihmetellyt että mikä on sitten "sallittu" rangaistus koska ilman mitään kuria elävistä lapsista vasta häiriköitä tuleekin? Ja oikeesti siinä vaiheessa kun lapsi useista varoituksista ja käskyistä huolimatta edelleen suorittaa täysin kiellettyä toimintaa tai hakkaa pikkusiskoaan / isoveljeään lelulla päähän niin kyllähän siitä täytyy jotain seuraamuksia olla. "Voi voi kulta älä nyt noin" ei ihan riitä. Että ihmettelenpä vaan. Itse olen käyttänyt sekä jäähyä että lelujen laittamista jäähylle ja ihan äärimmäisenä keinona lelujen laittamista roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Ilman rajoja ei saa kasvattaa, sehän se vasta lapsen psyykelle haitallista on, mutta ainoa hyväksyttävä keino rajojen asettamiselle on ymmärtäväinen keskustelu. Just joo.

      Poista
    2. Ainakin Janna Rantala on korostanut sitä, ettei jäähy itsessään ole väärin, vaan lapsen alistaminen jäähyn avulla. Loppu voi.eksi tavoitteena ei ole kasvattaa tottelevaisia lapsia, vaan lapsia, jotka tekevät fiksuja päätöksiä. Joskus fiksu päätös on poistua liian kuormittavasta tilanteesta. Meillä esikoinen osaa jo usein lähteä pois tilanteesta, kun kierrokset nousevat, mutta välillä hänet täytyy saattaa.

      Poista
    3. No joo, aika harva meistä on psykologi, jolla on jokaiseen tilanteeseen joku pedagogisesti rakentava ratkaisu. :) Rajoja on kuitenkin pakko pistää ja säännöt sisäistää, jäähy on keino siinä missä muutkin. Tätä jatkaa sitten yhteiskunta joka tapauksessa.

      Poista
  20. Mun mielestä tää oli vielä "parempi" uutinen: http://yle.fi/uutiset/lastenpsykiatri_lapselle_saa_olla_vihainen_mutta_ei_huutaa/7515743?ref=leiki-uu

    Jooh, ymmärrän kyllä, ettei huutaminen varsinaisesti auta, mutta ihan oikeesti, ihmisiä vanhemmatkin on. Tää tyyli on vielä niin överi: "Lapsi repii tukon hiuksia toisen lapsen päästä. Laitatko jäähylle? Lapsi heittää puurolautasensa lattialle ja maidon perään. Huudatko? Jos vastaat kyllä, olet toiminut väärin."

    OLET TOIMINUT VÄÄRIN!! Että se siitä ettei syyllistetä...

    Ehkä nää psykiatritkin voisi vähän miettiä, miten viestinsä muotoilee. Varmasti ihan totta, että viesti voi mennä paremmin perille jos ei huuda, mutta mun mielestä on myös outo ajatus, ettei lapsi jotenkin saisi koskaan nähdä vanhemman hermostuvan...
    (Tuolla lopussa on sitten fiksuakin: että se lapsi vois vaikka auttaa siivoamaan sotkunsa. Hyvä pointti - jos vaan rauhoittuminen onnistuu kaikilta osapuolilta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen tätä kanssa pohtinut. Ihan hyvin olen onnistunut vähentämään turhaa karjumista (univajeen takia palaa hermorokka pohjaan aika helposti), mutta joskus tuo ylikierroksille menevä muksu on vaan paras säikäyttää takaisin tolpilleen karjaisemalla oikein kunnolla. Siinäkin on musta ero että mitä ja miten huutaa - nöyryyttääkö haukkumalla ja mollaamalla minuuttitolkulla vai kajauttaako kerran että NYT LOPETAT!!! Tiedän että tämäkin on varmasti psykologien mukaan väärin. Olen kuitenkin sitä mieltä että lasten on parempi nähdä vanhemmiltaan oikeita tunteita ja aitoa suuttumusta kun siihen on aihetta, kuin jatkuvaa esittämistä ja teeskentelyä. Jatkuva kiltin roolin vetäminen ei tee hyvää kenenkään ihmissuhteelle, ei aikuisten kesken eikä aikuisten ja lasten välillä.

      Poista
    2. Jep, turhaa huutamista toki varmaan kaikilla aina välillä, mutta tässäkin ehkä se puheen sisältö on paljon tärkeämpää kuin voimakkuus. Ja kyllä voimakas tunne kuten suuttumus on meidän perheessä sallittua näyttää kaikin muin tavoin paitsi lyömällä.

      Poista
    3. Nooh, eiköhän tuo raflaava jutun alku ollut tarkoituksellinen toimittajan avaus, en ihan voisi kuvitella Mäkelän suusta tuota. :)

      Poista
  21. En usko hetkeäkään, jos joku väittää, ettei olisi koskaan lapsilleen huutanut... :)

    Olen niin samaa mieltä tuosta, että ihmisiä me vanhemmatkin vaan ollaan. Itse ajattelen, että tärkeintä on muistaa itsekin pyytää anteeksi ja selittää mistä on suuttunut, jos on lapselle jostakin möykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, lempiaiheeni: lapseltakin saa pyytää anteeksi jos on mennyt hermo turhasta. :)

      Poista
  22. Ainokaiseni on jo 15v, silloin ei vielä puhuttu jäähystä, tai ainakaan minä en tiennyt, mutta jos neiti sai raivarin, kannoin sen omaan huoneeseensa rauhoittumaan ja istuin siellä lapsen kanssa kunnes raivo meni ohi, sitten syliin ja halaukseen. Toimi, koska oli ainoa raivotar. Olisin käyttänyt jäähyä jos olisin siitä tiennyt. Onneksi pahimmat raivoikä kesti vain muutamia vuosia... :) nyt menossa murrosikä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin takia pidän lasten kasvamista aika hienona asiana. Koululaisen kanssa aika harvoin tulee mitään konflikteja jossa edes tarvitsisi korottaa ääntä.

      Poista
    2. No tämä samainen raivotar tekee kyllä hetkittäin kaikkensa, että huutaisin pää punaisena, mutta onneksi jaksan aika pitkälle huutamatta. Ja toisaalta, se arvovalta tietysti kuuluu äänestä, vaikka sitä ei korotakkaan. Meillä on pohdittu ääneen kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita, että mitä tapahtuisi jos.. neiti tupakoisi, varastaisi, jäisi kiinni päihteistä. Ainakin vielä on toiminut se, että tähänkin asti mikään uhkaus ei ole ollut tyhjä. Eli jos on sääntöä rikottu, niin seurauksia tulee, itse voi käyttäytymisellään vaikuttaa omaan elämäänsä paljon.

      Poista
  23. Tuossa ylen huutamiskielto-jutussa taisi pointti olla se, että se ei _kasvatuksellisesti_ ole rakentavaa (kun lapsi lapsi reagoi huutamiseen tunteella sen sijaan, että saisi mahdollisuuden käsitellä järjellä missä ja miten toimi väärin, eikä siis opi tilanteesta mitään), mutta kyllä varmaan kaikki (ne niuhoimmatkin) ymmärtää kasvattajien olevan inhimillisiä ihmisiä, joilla palaa pinna ja jotka joskus huutaa. Toki kaikki tilanteethan voi rauhoittumisen jälkeen lapsen kanssa käsitellä, senkin, miksi tuli itse huudettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että en edes lukenut juttua vaikka sen noteerasinkin. Juuri mainitsemastasi syystä. :) Eihän maltin menettäminen koskaan ole kenekään itsetarkoitus mutta niin vain välillä käy.

      Poista
    2. Huutava aikuinen antaa lapselle mallin, että näin meillä konfliktit ratkotaan: huutamalla. Se on huono tapa.

      Enkä nyt väitä, ettenkö itse huutaisi sekä lapsille että miehelle...

      Poista
    3. Musta on ihan OK tuoda esiin myös ideaaleja. Kyllä nyt oikeeati kaikki psykologit ja psykiatrit ymmärtää vanhempienkin inhimillisyyttä ja sitä, ettei (meilläkään) mene aina ihan niin kun elokuvissa. Valitettavasti vaan nähdään myös aika paljon vanhempia, joiden pääasiallinen kasvatusmetodi on huutaminen ja komentaminen, pelolla johtaminen. Musta nämäkin näkökulmat, joissa lähdetään teoreettisesta ideaalista käsin on ihan tarpeellisia joskus.

      Ja p.s. Aiemmin ylempänä olleeseen kommenttiin liittyen: olen ihan tosi väsynyt siihen, että psykologin tai psykiatrin pitäisi koko ajan varoa, ettei vain syyllistäisi vahingossakaan ketään. Mitään "totta" ei saisi sanoa, ettei kenellekään vain tulisi paha mieli. Sitten ammattitautina ollaan hiljaa ja hymyillään, ei sanota mistään saati pidetä ääntä, mikä on yksi syy sille, että esim. psykologinen tieto jää poliittisesta päätöksenteosta usein kokonaan pois, mikä on ihan älytöntä. Kyllä saa minusta yleisellä sanoa miten ajattelee, eikä se syyllisyys/syyllistäminen aina ole pelkästään paha juttu.

      Poista
    4. Hei tämä on ihan hyvä pointti: syyllisyys on ihan tarpeellinen tunne. Siinä pitäisi vain olla sävyeroja. Jotenkin ihmiset (sisi minä) on välillä ihan vereslihalla juuri kasvatusasiossa.

      Poista
  24. Kun mä ensin luin jäähykiellosta ja sitten vielä huutokiellosta niin melkeinpä nauratti. En siis ole niiden puolestapuhuja ollenkaan, mutta täällä Ranskassa moiset kasvatuskeinot varmaan noteerattaisiin pehmoina. Huutaminen kuuluu täällä Välimeren rannalla arkeen, niin kuin suukot ja halauksetkin... No joo, kukin tyylillään, kaikki lapset ovat erilaisia. Meillä toimii syli, mutta olen varma, että jäähy tulee monilla tarpeeseen.

    VastaaPoista
  25. Mullakin on se olo, että mitä meille vanhemmille sitten jää, kun mitään muuta ei saisi tehdä kuin keskustella rauhallisesti tai pitää sylissä. On kyllä aika usein aivan neuvoton olo meidän 3-vuotiaan uhmiksen kanssa, varsinkin silloin, kun puolitoistavuotias pikkusisarus roikkuu lahkeessa. Keskustelu ei onnistu, kieltäminen ja selittäminen ei tehoa. Ei suostu tulemaan syliin. Tuntuu, että lapsi oikein tahallaan ärsyttää niin kauan, että suutun oikein kunnolla. Jos yritän itse mennä jonnekin pienemmän kanssa rauhoittumaan, tulee uhmis perässä ja jatkaa ärsyttämistä. Tilanne jatkuu ja jatkuu kunnes äidiltä menee hermo ja tulee huudettua, kovasti. Ja kyllä olen monestikin poistanut 3veen mahdottomasta tilanteesta ihan ronskisti kantamalla esim. makuuhuoneeseen ja sitten ovi hetkeksi kiinni, että saan itse vedettyä henkeä ja rauhoiteltua pienempää. Sitten isompikin syliin ja yritetään rauhoittua. Selvitellään ja pyydetään anteeksi. Eniten olen ehdottomasti sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi joutua kasvattamaan lapsia yksin ja että on ihmiselle luonnotonta olla ainoana vanhempana pitkiä aikoja yksin vastuussa useammasta lapsesta (Jani Kaarolla oli joku kolumni tästä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartun tuohon "tuntuu siltä että lapsi tahallaan ärsyttää..." Vaikka lapsipsykologit yleisesti (näin tuntuu lukemani perusteella, ei ole mitään konkreettista linkkiä anytaa) mielestäni ovat sitä mieltä, että lapsi ei kykene tällaiseen tahalliseen toimintaan ihan vaan ilkeyttään, vaan taustalla on aina joku oikea syy (huomion haku) niin saanen olla eri mieltä. Ihan itsestäni muistan, niin pitkälle kun ylipäätään voi muistaa, että ihan tahallani ärsytin ihan vaan koputellakseni kepillä jäätä. Tämä piirre on säilynyt persoonassani akikuisuuteen asti ;) Joskus olis niin ihanaa sanoa kassajonossa hidastelevalle ihan vaan suoraan että etkä sä idiootti osaa kaivaa sitä S-etukorttia sieltä lompakosta ajoissa tai kyynärpäätaktiikalla mennä bussiin ensimmäisenä koska vaan huvittaa. Näin en toki tee koska olen aikuinen, mutta lapsena ei tätä estoa ollut :)

      Poista
  26. Lapset on erilaisia. Meilläkin jäähyä yritettiin, kun sitä kaikki niin kehuivat. Ja kuten Mama kirjoittaa, viimeisenä keinona.

    Eihän siitä mitään tullut, lapsi huusi kuin henkensä hädässä. Ei siis vain kovaa, vaan tuskaisesti. Kiittelen itseäni vieläkin, että tuossa kohtaa kuuntelin enemmän lastani kuin "hyviä neuvoja".

    Ja sitähän tämä on, pelisilmää tarvitaan ;-)

    VastaaPoista
  27. Hei! Kirjoituksesi inspiroi minua, kiitos siitä! Koululaisten kanssa ei jäähy kuitenkaan toimi niin helposti, ja ainakin meidän koululaisille syli vielä kelpaisi... Käypä katsomassa omat pohdintani täältä: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.de/2014/10/kiukkuilija-kaipaa-vaihtoehtoja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ole koululaiseen tarvinnut enää juuri mitään kurinpitotoimia, pelkkä keskusteleminen riittää. Ja ajoittainen huuto. :)

      Poista
  28. Lasteni amerikkalainen serkku-tyttö halusi itse mennä time out:lle. Kun tuli tilanne lähti tai meinasi lähteä käsistä, toinen vanhemmista kysyi haluatko mennä miettimään ja tyttö meni itse vapaaehtoisesti istumaan. Hän oli silloin alle kaksi vuotias. Meillä sama tilanne toimi siten, että esikoinen (tyttö) alkoi laittamaan itse itseään jäähylle. Ja sitten se koko jäähy-käytäntö unohtuikin kun todettiin, että tytön saa parhaiten toimimaan halutulla tavalla kehumalla.

    Näissä tutkimuksissa ja niiden tuloksissa on hyvä pitää mielessä, että ne ovat sidoksissa siihen kulttuuriin missä ne on tehty. Jenkeissä jäähystä käytetään termiä time out. Omasta mielestäni time out ei ihan suoraan käänny jäähyksi, siinä on joku sävy/tunne ero mikä katoaa käännettäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kääntäjänä arvostan tosi paljon tätä pointtia! Time-out on aikalisä. Se otetaan hektisessä tilanteessa, jossa pitää koota konseptit. Sehän ei ole ollenkaan huono taito elämässä ylipäätään.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...