14.10.2014

Project mama meni Instagramiin

Kuulkaas, uuden älyföönini myötä minusta on tullut myös Instagram-sisällöntuottaja. Tiedetään, tiedetään. Kaikki muut ovat olleet siellä jo ikuisuuden, mutta minkäs minä sille voin, että nämä nykyajan kotkotukset eivät olleet yhteensopivia vuonna 2006 hankitun luurini kanssa.


Olin muutenkin vähän skeptinen. Pakkoko siellä nyt kaikkien on olla? En missään tapauksessa ole mikään vahva visuaalinen tyyppi ja kuvani ovat keskinkertaisia. Mitä ihmettä postaan, jos en jaksa herkistellä syksyn väriloistoa tai taltioida lounaitani? (Lapsiperheen ruokapöydästä harvemmin saa kovin herkullista kuvaa).

Ja miten ihmeessä nyt mitään uutta kanavaa ehdin päivittää, kun aika ei muutenkaan meinaa riittää?

Sitten kersat hajottivat viime viikonloppuna ikkunan. Kun tuijotin säröille mennyttä ruutua tajusin, että tästähän se kuvamateriaali syntyy, kuten blogikin. Arjesta. Asioista, jotka minua naurattavat (tai itkettävät). Kuvan nappaaminenkin on onneksi nopeaa eikä sanoja välttämättä tarvita.

Ja yleensä visiitit mukavuusalueen ulkopuolelle opettavat jotain. Kuka tietää, ehkä minustakin kuoriutuu visuaalinen tyyppi kunhan aivot kalibroituvat uudelleen.

Kertokaapa instakonkarit, kenen kuvavirta on seuraamisen arvoinen? Myös itsensä saa mainita.

Ps. Jos sosiaalisen median strategiasi on mallia jyrkkä ei, kuvafiidi löytyy tuolta oikeasta sivupalkista.

5 kommenttia:

  1. Mun listalta löytyy muutama Suomen Blogimedian bloggari, omia kavereita, omia yhteistyökumppaneita. Seurasin myös aiemmin paria artistia mutta ne jatkuvat (tyrhanpäiväiset) selfiet kyllästytti ja poistin. @lahiomutsi, @satu_reykjavik, @jskuvaus.fi ja @mielakka on ei-kavereista ne tärkeimmät :) t:@fnnprpl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kiitos maininnasta :D mäkin lähdin nyt heti seuraan sua!

      vakkaristi tykkään seurata siskoja ja ystäviä sekä niitä, jotka postaavat jotain kiinnostavaa suomesta ja helsingistä, siis vanhoilta kotihoodeilta.

      sitten mulla on sellainen erikoisuus kuin lyhyet suhteet. eli ennen reissua alan seurata paikallisia instaajia, monilta saa hyviä matkavinkkejä. matkan jälkeen lopetan seuraamisen, ettei fiidi täyty kaikesta sellaisesta, mikä ei juuri sillä hetkellä kiinnosta.

      Poista
  2. Seuraaja ilmoittautuu! t: @8piksu3

    VastaaPoista
  3. Jee, hyvä hyvä!

    Seuraaja löytyy linjoilta bloginsa reaaliaikaisen kuvavirran muodossa. @phocahispida

    VastaaPoista
  4. Siskot, kaverit ja niiden ipanat, sen lisäksi muutama lifestylebloggari, ruokabloggari ja muutaman lehden instatili jne jne.
    Oma insta on lähinnä mua, kersaa, kotia, ja sitä ruokaa. Tässä lapsiperheessä syödään kuvattavan hyvää ruokaa, mutta ainoastaan siksi että tykkään ruoanlaitosta. Se on mun "omaa aikaa".

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...