Tietoa mainostajalle ›

16.10.2014

Erään raivokohtauksen anatomia

Eteisessä levytti eilen yksi huutava kolmevuotias. Miten näin pääsi käymään?

Noh. Raivarin aiheena oli syysloma. Ekaluokkalaisella on kesken syksyn vapaapäiviä, joita minun tai Koti-insinöörin lomapäiväkalenterissa ei ole. Vaihtoehtoja oli aika vähän.

Mummi tuli hätiin ja lupasi ottaa Skidin mukaansa maalle. Snadi ei pääsisi mukaan, sillä kolmevuotias puliveivaaja vaatii vielä aika paljon valvontaa ja hoitotoimenpiteitä, jotka ovat lokakuisissa mökkiolosuhteissa 70 ikävuotta hätyytteleville isovanhemmille vähän turhan haastava rasti.

Joten BUAAAAAAH.

Puolen tunnin huuto. Mummi tietenkin pahoitti mielensä. Hän kun yrittää aina olla tasapuolinen ja jakaa aikaansa auliisti kaikkien lastanlastensa kesken.

Kolmevuotiaan kiukkukohtausta ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Pikkusisko ei oikeasti edes vaadi tasa-arvoa. Hän vaatii prikulleen samaa kohtelua ja vielä prikulleen samalla kellonlyömällä - ja sehän ei useimmiten ole mahdollista. Neljän vuoden ikäerolla ihan kaikki harrastukset eivät ole yhteisiä ja olisi yhtä epäreilua laittaa isompi joustamaan vauvojen juttuihin tai yksin kotona kököttämiseen.

Käytös on tietenkin ihan luonnollista. Kolmevuotiaan ongelmanratkaisukyky on yhtä rajoittunut kuin oikeustaju. Kun tulevaisuuden aikajänne ulottuu kahden tunnin päähän, on parempi vaatia kaikki asiat tapahtuvaksi heti, hyvin suuriäänisesti. Tänään kaikki on ollut jo ihan jees. Hänhän saa himassa vanhempien jakamattoman huomion.

Sitäpaitsi raivarin voi ottaa myös kohteliaisuutena. Anopin kanssa vietetty aika on selkeästi kolmevuotiaan mielestä kadehdittavaa, arvokasta. Mummin huomio on huutolankutuksen arvoinen juttu.

Snadi on toki luonteeltan erityisen muutosvastarintainen. Kaikki yllätyksenä tulevat asiat kokoluokasta riippumatta ovat lähtökohtaisesti väärin. Tämän kersan kohdalla olen kantapään kautta oppinut ennakoinnin varsinaisen merkityksen. En ole pahoillani, jos tämä piirre jossain vaiheessa vähän laimenee.

Vanhemmuuden keskeinen taito on huudon kuuntelemisen lisäksi hiljaiseksi lahjominen. Nimimerkki Huomenna HopLopiin.

15 kommenttia:

  1. Täällä samanlainen muutosvastarintainen kolmevee. Olen aiemmin vähän naureskellut näille "laita sille munakelloon leikkiaika ja anna kolme varoitusta"- ja sepä onkin juuri se mitä tämä herra toimiakseen vaatii. Niin käsittämättömän urautunut otus että heikompaa hirvittää. Mutta onneksi siis on joku keino joka toimi uhmiksen kanssa puljatessa, vielä kun perheen toinen aikuinen tajuaisi sen myös. Jostain käsittämättömästä luojan lykystä pikkusiskon saapuminen on ollut ihanaa vaikka helposti toisin voisi luulla. Muutto sen sijaan oli yhtä helvettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh! Ei joviaalin isosiskon kanssa ollut mitään tällaista järkyttävää vastarintaa sille, että eri tyyppi tulee hakemaan tai päivälliseksi ei olekaan sitä mitä piti. Olen jo huolissani että mihin tällainen asennevammainen jumittaja ikinä pääsee töihin! :D

      Poista
    2. Murrosikä voi yllättää ja mukautuvasta lapsesta tuleekin aikamoinen rajojen koettelija kun taas hieman hankalampi uhmislapsi onkin aika yhteistyökykyinen - tai sitten entistä pahempi! :D

      Onneksi useimpien lapsuuden särmät tasoittuu aikuisena ja niitä särmiä näkee ehkä eniten oma puoliso...

      Poista
  2. Todella tuttu tilanne. Meillä ikäero on 7 vuotta ja silloinhan on todella vaikea nelivuotiaan ymmärtää, että 11-v tekee asioita, joihin hänellä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä... Tasapuolisesti kohtelemme kumpaakin, mutta isomman elämä on erilaista ja se on pienemmän vaan opittava ymmärtämään, raivokohtauksien saattelemana.
    nim. Kokemusta on ja paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Isosiskolla on myös kavereita, joiden kanssa hän haluaa - aivan oikeutetusti - leikkiä ilman tätä yhtä puliveivaajaa. Tämä on nyt parissa vuodessa jotenkin mennyt jakeluun. Puuh.

      Poista
  3. Meillä on kanssa yksi erityisen muutosvastarintainen. Muut ovat selvästi mukautuvaisempaa rotua. Tämän kanssa saa todellakin ennakoida ja pohjustaa aivan eri tavalla. Ja myös olla jämynä silloin kun kiukkuamisen ja vastarinnan rajat tulevat vastaan. Koska joskushan ne tulevat. Kolmeen laskeminen toimii usein.

    Lapsi on nyt 6-vuotias. Erilaisia vaiheita on ollut, helpompiakin välillä. Mutta en sanoisi, että tuo luonteenpiirre olisi olennaisesti feidaantunut. Toki meille vanhemmille on kehkeytynyt lisää keinoja hänen kanssaan.

    Lahjominen rules toisinaan tosi ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh. Tähän luonteenlaatuun tarvitsisi jotain koulutusmateriaalia! ;)

      Poista
    2. Jos olet tosissasi niin goglettamalla Aspergeria ja autismia löytyy yhtä jos toista materiaalia. Ihan käyttökelpoisia ideoita, vaikkei muutosvastarinta olisi niin pahaa, että se oikeuttaisi diagnoosiin.

      Poista
    3. Totta. Meillä on käytetty monia autismin kirjolla oleville / aspergerlapsille "tarkoitettuja" juttuja tämän vastarinta-aktivistin kanssa ihan vain siksi, että ne ovat hyviä ja toimivia tavislastenkin kanssa koetuissa haasteissa. Suosittelen tutustumaan. Usein avaintekijäksi vaikean tilanteen hanskaamisessa muodostuu esim. sellainen asia kuin kontakti lapseen. Eipä tullut ennen tätä kyseistä lasta mieleenkään, että sen kontaktin hakemisen kanssakin saattaa joutua tekemään vähän hommia. Mutta kun se löytyy, niin hankalatkin tilanteet saadaan sujumaan iisimmin,

      Poista
    4. Riitta mä olen muuten ihan tosissani kokeillut jotain asperger-lapsen kasvatukseen kuuluvia ideoita lapseeni, jolla ei siis aspergeria tai autismin kirjoa ole. On sitten niin omapäinen tapaus kun olla voi - onneksi nyt kouluiässä tuo alkaa tasaantua. Raivokohtaus saattoi tulla ihan mistä vaan, esim suihkusta tullessa hänelle EI saanut laittaa pyyhettä ympärille yhdellä tavalla vaan toisella tavalla, hanskat piti olla hihojen alla just eikä melkeen, päiväkodista tosiaan tuli hakemaan isi vaikka aamulla oli sanottu että äiti jne jne.
      Viimeksi raivosi kun vahingossa ajoimme yhden pysäkin ohi ja jäimme seuraavalla pois, vaikka kävelymatka kummastakin on yhtä pitkä (oli valmistautunut siihen, että sillä tietyllä pysäkillä jäädään). Mutta näitä on onneksi nykyään paaaaaljon vähemmän ja järkevästi puhumalla pääsee pitkälle.

      Poista
  4. Meillä on myöskin hyvin muutosvastarintainen lapsi ja hän on ollut sitä syntymästään lähtien. Toisin sanoen hän omaa voimakkaan temperamentin ja kaikki on sekaisin sekunissa. Ennakointi on ollut kohta kolme vuotta ainoa tapa, jolla selviää päivästä toiseen. Minua pidettiin hulluna kun pikkuvauva-aikana ennakoin kaikki, mutta pakko se on, jos haluaa säilyttää mielenterveytensä. Nyt melkein kolmen vuoden jälkeen elämä on yhtä juhlaa verrattuna vauvaan, joka huutaa yötä päivää kuukaudesta toiseen. Tämän pienen tuittupään kanssa kuitenkin pystyy keskustelemaan, uhkailemaan ja lahjomaan. Uhmailu on pientä verrattuna vuorokaudesta toiseen kiukkuavaan vauvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se ipana ymmärryksen lisääntymisen myötä alkaa itsekin osata ennakoida mitä seuraavaksi tapahtuu ja kyselee jos ei tiedä. Helpottaa huomattavasti.

      Poista
  5. Täällä muutosvastarintaa ala 4v ja 2v. 4v selviytyy jo pienellä ennakoinnilla, mutta 2v ei kykene siihen lainkaan. Huutokilaria ja vastustamista aivan kaikesta, ja joskus sitten ihan vahingossa huomaakin, että nythän se äiti puhuikin jostain mukavasta ja saatan joskus kuulla sanan "joo" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se onkin parasta kun hämmentää hiukan tilannetta ehdottomalla jotain *kivaa* johon ei kannata vastata ei - silti se sanoo ensin ei. :D Motivoivaa tämä vanhemmuus.

      Poista
  6. Kokeilepa vauvalle osteopatiaa. Meillä auttoi kaksi kertaa nykyiselle vauvalle... Kunpa olisin tiennyt kahden ensimmäisenkin kohdalla, huoh...

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...