Tietoa mainostajalle ›

30.10.2014

Aikuisten välisestä ystävyydestä

Tapasin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kirjailija- ja bloggaajakollegaani Satua. Oli ollut ihan ikävä! Vaikka tapaamme aika harvoin, meistä on tullut ystäviä.

Muistelin siinä viinilasin äärellä tapausta nuoruudestani.

Kuuntelimme Mutsin kanssa autoradiosta haastattelua. Mutsi tunnisti, että toinen ohjelman haastateltavista oli hänen hyvä ystävänsä Hämeenlinnan tyttölyseon ajoilta. Kun kysyin, miksi he eivät enää pitäneet yhteyttä, Mutsi totesi ykskantaan, että elämä vei eri suuntiin.

Tajusin, että hänellä ei muutenkaan ollut ystäviä riesaksi asti.

Konsepti oli tietenkin minulle absurdi. Olinhan teini-ikäinen. En voinut käsittää, miten jollain ei ole ystäviä. Ystäväthän olivat se koko elämä!

Toki se elämä alkoi ajallaan viedä minuakin. Koulut loppuivat, uudet koulut alkoivat, poikaystävät ja asuinpaikkakunnat vaihtuivat ja elämäntilanteet muuttuivat. Osa ystävistä jäi jonnekin matkan varrelle, mutta osa pysyi. Lisäksi tuli uusia.

Vaikka en ole kovin helposti ystävystyvää sorttia, sosiaalinen verkostoni on moninkertainen omiin vanhempiini verrattuna. Siinä missä oman äitini ystäväpiiri vain kapeni ajan myötä, minun on kasvanut. 

Tämä näkyy juuri laatimastani tuparien kutsulistastakin. Ystäviä on monesta eri elämän kerroksesta. Paras kaverini yläasteella on edelleen yksi parhaista ystävistäni. Kutsulistalla on myös opiskeluaikoina tapaamiani kavereita. Ja sitten mukaan ovat tulleet aikuisena saadut ystävät, kuten työkaverit, uudet sukulaiset, hiekkalaatikkomammoja, naapureita ja bloggaajakollegoita. Oikeastaan vain harrastuskaverit puuttuvat.

Onko se tosiaan näin - ovatko minun sukupolveni vanhemmat olleet vähän turhan yksinäisiä? Onko heillä ollut ketään, jolle puhua, jos vaikka vanhemmuus on tuntunut raskaalta?

Satu komppasi. Hänenkin vanhempansa ovat olleet vähäisten ja yksipuolisten ihmissuhteiden varassa.

Sähköposti, facebook, skypet ja kännykät tekevät yhteydenpidosta naurettavan helppoa. Lähin ystävä asuu 500 metrin päässä ja kaukaisin Islannissa, mutta puhun heidän kanssaan yhtä paljon!

Hyvillä, tasaveroisilla ystävillä on ihmistä jalostava vaikutus. Jos siis omat vanhempasi vaikuttavat hiukan kylähulluilta, se todennäköisesti johtuu vain siitä, ettei heidän ajatuksiaan ole pahemmin sparrailtu. Toivoa sopii, että pojasta/tytöstä polvi paranee.

23 kommenttia:

  1. Epäilen että ammatilla ja sosioekonomisella asemalla on myös merkitystä siihen minkä kokoinen ja kuinka tiuha kenenkin sosiaalinen verkosto on. Suurin osa aikuisiän ystävyyssuhteista on kuitenkin solmittu koulu- ja työuran aikana joten todennäköisyys sille että tuloluokka on suunnilleen sama on aika iso. Tuloilla on sikäli merkitystä että pidemmästä koulutuksesta seuraavat isommat tulot lisäävät todennäköisyyttä sille että ystäväpiiri on kansainvälisempi ja laajempi ja sitä on varaa ylläpitää. Opiskelijavaihto on yleisempää korkeakouluissa kuin levyseppähitsaajien keskuudessa. Vanhempien ikäpolvi on myös saattanut mennä töihin ilman mitään muodollista koulutusta joten tämä mahdollisuus ystävyyssuhteiden solmimiseen on jäänyt jopa kokonaan pois.

    Lisäksi mietin että mikä on ystävyyden määrittely? On minullakin paljon erilaisista yhteyksistä löytyneitä tuttavia, mutta harvan kanssa yhteydenpito on syventynyt lähellekään ystävyyttä tai edes kaveruutta. Osan asiasta selittää varmasti melko introvertti luonteeni, energiaa ei ole kovin laajan ystäväpiirin ylläpitämiseen, mutta mietin lähinnä että onko ystävyydessä aina se määrä kovin relevantti mittari? Ehkä vanhemmalla ikäpolvella ei ole niin montaa ystävää ja moni mahdollinenkin on jäänyt yhteydenpidon hankaluuden vuoksi matkankin varrelle, mutta ehkä ne jotka ovat pitäneet yhteyttä ja joihin on itse pitänyt yhteyttä ovat kuitenkin ihan tarpeeksi?

    Facebookia ja muita sosiaalisen median palveluita ja niiden käytön vaikutusta on tutkittu aika paljon. Ehkä yllättävin tutkimustulos oli se että facebookin käyttö ei ole vaikuttanut siihen kuinka paljon ihmiset kokevat heillä olevan ystäviä. Tavanomaisella ihmisiellä on läheisiä ystäviä yleensä alle kymmenen, useimmilla vain muutama. Ihmisestä riippuen tutuiksi yleensä voi laskea korkeintaan muutama sata ihmistä. Voisi siis sanoa että sosiaalinen media on lisännyt kommunikaation määrää, mutta ihmissuhteiden laatu on pysynyt suunnilleen samana.

    Meissä jokaisessa asuu yhä se pieni savanniapina jonka pää on tarkoitettu suhteellisen pienelle laumalle, nykyisin se lauma saattaa olla enemmän hajallaan kuin ennen, mutta itse lauman koko tuskin on muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savanniapina. <3 Yhdyn kyllä tohon pienen lauman -ajatteluun, mikä oikeastaan on syys iihen, miksi kaipaan lähidemokratiaa, mutta eivätkö ilmaiset sosiaalisen median välineet tee ystävyydestä erittäin helposti ylläpidettävää tulotasosta riippumatta? Ammatin allekirjoitan siinä mielessä että varsinkin yksinyrittäjä on todella yksin kun edes työkaverit eivät ole ympärillä.

      Ystävän määritelmä on myös hyvä kysymys. Luotettava ihminen, jota tajattelee säännöllisin väliajoin ja jolle voi puhua avoimesti asioistaan? Mun vanhemmilla ei ollut a) yhtä ainutta pitkäaikaista ystävää ja b) hyvää ystävää - muutamia sukulaisia lukuunottamatta. Vaikea sanoa, oliko se valinta vai ajautuminen.

      Poista
  2. Omilla vanhemmillani on paljon ystäviä, työkavereita, vanhoja tuttuja, harrastuskavereita jne. Kun me lapset muutimme pois, vanhemmat alkoivat harrastaa enemmän ja keskittyä työntekoon jne. Sitä kautta varmaan sosiaalisetkin verkostot ovat karttuneet entisestään.

    Itse olen äkkiseltään hyvin sosiaalinen ja helposti ihmisiin tutustuva tyyppi. Kuitenkin jatkuva yhteydenpito ystäviin tuntuu usein vaikealta. Ehkä se johtuu siitä, että olen seurustellut lähes tauotta koko aikuisikäni ajan, jonka vuoksi sinkkuaikojen tyttökavereiden välinen tiivis ystävyys on jäänyt kokematta. Kun omista asioista keskustelee päivittäin työkavereiden ja puolison kanssa, ei oikein tunnu luontevalta illalla vielä soitella muille ystäville ja jutella niitä näitä. Lisäksi harrastan ja urheilen paljon enkä tykkää baarissa luuhaamisesta. Tämäkin vähentää mahdollisuuksia ehtiä viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka eivät harrasta samoja asioita. Toisaalta näin aikuisena työelämässä huomaa, ettei se ole niin vaarallista jos ei jatkuvasti näe ystäviään. Kyllä se juttu luistaa puolen vuoden tauonkin jälkeen ihan yhtä hyvin. Joskus toisaalta poden kriisejä siitä, etten osaa pitää yllä suhteita ystäviin ja sovi spontaaneja tapaamisia. Erityisesti kriisin takana on varmasti oma kokemus itsestäni sosiaalisesti taitavana ja helposti lähestyttävänä ja toisaalta ajoittainen tunne siitä, etten oikein osaa olla osana perinteistä tyttöporukkaa ja siihen liittyviä juttuja. Välillä monien naisten jutut on vaan niin stereotyyppisiä, että alkaa ärsyttää ja tekee mieli provosoida. Useimmiten toki on ihan mukavaa, mutta silti koen esimerkiksi puolisoni ymmärtävän minua paremmin kuin useimmat ystäväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin oli hyvä pointti! Tapa siirtyä suoraan kotoa parisuhteeseen on ehkä vähentynyt, mikä tietysti avaa ikkunaa ystävyyssuhteille. Minä olen viettänyt railakkaita sinkkuaikoja tyttökavereiden kanssa ja tämä piiri pitää edelleen yhteyttä vaikka elämä onkin vähän eri tavalla railakasta. :)

      Ja ei, en minäkään koe, että yhteydenpidon pitäisi olla jokapäiväistä tai edes -viikkoista. Hyvän ystävän tunnistaakin siitä, että voi kulua pitkäkin aika näkemättä ja silti voidaan aloittaa siitä mihin viimeksi jäätiin.

      Poista
    2. Mä olen tosta "hyvän ystävän kanssa voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin vaikka aikaa olisi kulunut vuosi" -ajattelusta vähän eri mieltä. Johtuen varmasti siitä, että eras kouluaikainen kaverini on aina ollut tosi ajoittainen yhteydenpidon suhteen ja sitten sitä jotenkin voi perustella tuolla väittämällä. Jos ihmistä ei kiinnosta pitää vuoteen mitään yhteyttä tai sille ei ole millään tavalla tarvetta niin mun mielestä se ei sitten kyllä enää ole ystävyyttä.

      Poista
    3. Itselläni on sama kokemus kuin anonyymillä yllä. Minulla on kyllä mielestäni monta hyvääkin ystävää, mutta koko aikuisiän kaikki merkittävimmät tunteet ja tapahtumat on tullut jaettua ensisijaisesti oman miehen kanssa, minkä vuoksi sellainen syvä "tyttöjen välinen ystävyys" on ehkä jäänyt kokematta. Ei tule tosiaan myöskään niin helposti spontaanisti soiteltua.

      Juuri nyt huomaa myös, millaista siirtymää äidiksi tulo aiheuttaa ystävyyssuhteissa. Tietyt tuttavuudet ovat syventyneet todella nopeasti, kun on jaettu samanalaisia kokemuksia, ja toisaalta joidenkin vanhojen hyvien sinkkukavereiden kanssa ollaan vähän eri maailmoissa. Ei siis kaikkien, mielelläni puhun monien kanssa politiikasta, töistä ja kaikesta muusta kuin lapsista. On vain tosi tylsää kuunnella pitkiä keskusteluja erilaisista kokeilussa olevista hyvän olon dieeteistä, kun omat aikaresurssit ja prioriteetit ovat niin toisaalla.

      Poista
  3. Omilla vanhemmillani oli aika iso ystavapiiri, lapsuudesta on jaanyt mieleen etta aika paljon kylailtiin ja lomamatkoja tehtiin ystavaperheiden kanssa, mika ei aina ehka ollut ihan paras idea. İtsellani taas oli nuorempana laaja kaveri- ja ystavapiiri silla kuten kirjoitit, ystavat olivat koko elama. Aikuisialla en ole enaa niin hanakka ystavystymaan, olen epailevaisempi ja mukavuudenhaluisempi, en jaksa kayttaa aikaa ihan ok tyyppeihin tutustumiseen vaan tosiaan vaan niihin ihan taysin omantyylisten kanssa olemiseen. Mulle mun oma puoliso on paras ystava, me ei olla paita ja peppu silla arki on hektista mutta se on se, joka ymmartaa aina 100% vaikka ei sanoisi mitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako udella, miksi ystäväperheiden kanssa reissaaminen ei ollut hyvä idea?

      Mä olen aina ollut ihmisten suhteen hyvin valikoiva ja aikuisiällä on vaikea jaksaa nähdä vaivaa, minkä tutustuminen (minun näkökulmastani) vaatii. Lähdenkin siitä, että jos ihminen on riittävän kiinnostava, motivaatio kyllä löytyy. Väkisin ei kannata.

      Mä en ole puolison kanssa paita enkä peppu, kaverit menee mun elämässä ihan eri laatikkoon.

      Poista
    2. Muistelen etta usein lomalla niiden ystavaperheiden kanssa ei ollut yhta auvoista kuin kotioloissa, stressi purkaantui ja jos toisen perheen vanhemmilla oli riitaa niin se heijastui vahan koko lomaan, oli varmaan jaanyt juttelematta ennen lomaa mita kukakin lomaltaan haluaa, toiset halusivat olla 24t kaikki yhdessa ja toiset eivat. Ollaan kylla lomailtu itse ystavaperheen kanssa, tietaen etta halutaan tehda ihan samanalaisia juttuja ja ellei niin sanotaan.

      Poista
  4. Olipas itselle ajankohtainen kirjoitus. Tuntuu että olen ollut hetken jollain tapaa vedenjakajalla monien vanhojen ystävyyssuhteiden kanssa ja miettinyt kuinka paljon energiaa tarvitsee ja haluan käyttää kaukana olevien ystävien "ringissä" pitämiseen. Huomaan että ilmassa on jonkinlaista tasapainoilua yhteydenpidon ja etääntymisen kanssa. Olen myös miettinyt juuri tuota, että miten oma ystäväpiiri eroaa vanhempien ystäväpiiristä. Usein sanottu juttu on se, että kuoleman tullessa katuu sitä ettei ole pitänyt yhteyttä ystäviinsa. Elämäntilanteen muuttuessa ystävyyssuhteet ja -tarpeet muuttuvat. Kun ennen tavattiin ystävien kanssa keskenään ja nykyään perheinä (etenkin näitä kauempana asuvia) olen huomannut, että jollain tapaa ystävyys ei ole enää niin syvää. Naapurustosta tai hiekkalaatikon laidalta löytyneet tutut tietävät ehkä paremmin elämäni nykytilanteen kuin vanhat parhaat ystävät, ne, jotka ehkä ovat löytyneet joskus sieltä hiekkalaatikon sisäpuolelta.. Ehkä se ystävyys muuttaa myöhemminkin muotoaan ja kenties vielä tulevaisuudessa löytyy taas syvempikin yhteys näiden vanhojen ystävien kanssa, jos edes jonkinlainen yhteyden säie säilyy.

    VastaaPoista
  5. Jos vertaan itseäni äitiini siinä vaiheessa, kun itse olin lapsi, luulen että itselläni on hiukan enemmän resursseja pitää ystävyyssuhteita yllä. Toki nyt, kun hänellä ei ole perhettä huollettavana, äitini ystäväpiiri ja tuttavapiiri on laaja kaikkine kirja- ja jumppapiireineen.

    Sen sijaan koen, että meillä on kokonaan eri kulttuuri perhetuttujen kanssa. Lapsuudessani emme koko perheen voimin kyläilleet missään muualla kuin sukulaisissa, kun taas meillä omassa perheessä on lähempänä ja kauempana asuvia ystäväperheitä, joista löytyy seuraa niin aikuisille kuin lapsillekin riemukkaiden tapaamisten aikana.

    VastaaPoista
  6. Vanhemmillani ei ole käsittääkseni kovinkaan syvällisiä ystävyyssuhteita, tuttuja kylläkin, mutta ei kai kovin vilkasta sosiaalista elämää. Itse olen kärsinyt yksinäisyydestä lähes koko ikäni ja teen helkkaristi töitä ettei sama toistu omien lasteni kohdalla.

    VastaaPoista
  7. Ihan heti vastasin, että tietenkin minulla on enemmän ystäviä kuin vanhemmillani. Olenhan lukion jälkeen asunut ja opiskellut useammalla paikkakunnalla ja työskennellyt yli kymmenessä eri työpaikassa. Vanhempani taas asuvat synnyinpaikkakunnallaan ja työpaikkoja molemmilla taisi olla tasan yksi.

    Mutta. Aktiivinen ystäväpiirini on aika pieni. Osittain varmaan laiskuuttanikin, sillä joskus on suorastaan huono omatunto, kun ei saa aikaiseksi. Vaikka tosiaan yhteydenpitovälineistä ei ole nykyaikana pulaa!

    Luulisin siis, että vaikka tapaamieni ihmisten määrä on vanhempiini verrattuna moninkertainen, on ystävien määrä vain vähän suurempi.

    Mietti Elina

    VastaaPoista
  8. Minun vanhemmillani taas oli paaaljon enemmän ystäväpiiriä kuin minulla, puhumattakaan isovanhemmistani. Isänäidilläni oli joka päivälle kaksi kyläilypaikkaa, aamupäivällä naisten kesken ja iltapäivävierailu, johon isoisäkin otti osaa. Samoin äidilläni oli leegio harrastuspaikkoja, ompeluseuroja, kahvituokioita, nimipäiviä. Kun tuli koulusta kotiin, kuuli puheensorinan, haistoi kahvin ja freesiat kukkakimpuista. Siihen aikaan enemmistö äideistä oli kotiäitejä ja heillä oli aikaa kyläillä ja seurustella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai milloin enemmistö äideistä oli kotiäitejä? Olen syntynyt 1970-luvun puolivälissä ja elänyt lapsuuteni aivan eri todellisuudessa :D

      Poista
    2. 1950-luvun alkupuolella.

      Poista
  9. Itse olen muuttanut monta kertaa eri paikkakunnille ja ystävät/kaveritkin ovat hajaantuneet eri puolille. Huolimatta sosiaalisesta mediasta koen, että kyllä etäisyys kuitenkin laimentaa ystävyyssuhteita. Ei se sama ole chattailla kuin puhua kasvotusten. Minä en ole puhelimessa viihtyvää ihmistyyppiä. Toinen ystävystymistä hankaloittava tekijä on pätkätyöläisyys. Juuri kun alkaa tutustua ihmisiin ja löytää ehkä jonkun hengenheimolaisen työpaikalta, työsuhde loppuu. Eikä sitten enää hetken päästä tule pidettyä juuri yhteyttä vaikka olisikin facebook-kaveri. Luulen, että vanhemmillani oli pysyvämmät verkostot, kun elämä oli tasaista ja vuosikymmenet asuttiin samalla paikkakunnalla.

    Sukulaisiinkin vanhempi sukupolvi piti ja pitää yhä paljon yhteyttä. Itsellä ei ole niin tapana esim. serkkujen kanssa viestitellä. Toisaalta nykyinen ydinperhe on myös pienempi, joten lähinnä sisarusten kanssa tulee oltua yhteyksissä. Äidillä niitä oli kymmenkunta, itsellä vain pari, joka vähentää läheisten määrää.

    VastaaPoista
  10. Osuipas jotenkin arkaan kohtaan... Olen jo pitkään ollut tyytymätön sosiaaliseen elämääni: parille samanhenkiselle ystävälle olisi tilausta, mutta koen ystävystymisen vaikeaksi, erityisesti näin aikuisiällä. Oon elänyt suhteellisen aktiivista elämää, opiskellut eri kaupungeissa, matkustellut, asunut useassa maassa jne., eikä ihmisiin tutustuminen siis tuota ongelmia. Mutta ystävystyminen tuottaa.. Jännä sinänsä, että esimerkiksi teini-ikäisenä mulla oli aika laaja ystäväpiiri. Ja on niitä ystäviä siis edelleenkin - ja uusiakin tullut -, mutta koen, että osa olemassa olevista ystävyyssuhteista ei anna mulle oikein mitään. Olen myötäelänyt ystävien elämäntilanteissa, mutten ole kokenut samaa omissani. Ehkä kyse onkin siis enemmän laadusta kuin määrästä, kuten joku edellä totesi... Koen nimittäin myös, että oon aika paljon syvällisempi kuin monet ystäväni (tällä tarkoitan, että tykkään pohdiskella ja "parantaa maailmaa", liittyy myös koulutukseeni - ja laajemminkin kiinnostuksen kohteisiini) ja ystävyyssuhteiltakin toivoisin enemmän sitä, että asioita voi jakaa ja kaikesta käydä älyllistä keskustelua. Ja ylipäätään sitä, että pysytään kartalla siitä, miten ystävillä menee. (Mikään velloja en mielestäni ole.) Myös se vaikuttaa näihin fiiliksiin, että kaikki olemassa olevat ystävät ovat tällä hetkellä kaukana (asuvat eri maissa), emmekä ole - puolin emmekä toisin - hyviä soittelemaan. En oikein tiedä, mitä ajatella koko asiasta enää - eikä väkisinkään kannata yrittää löytää niitä samanhenkisiä ihmisiä.. Sinä taas kirjoitat, että oma ystäväpiirisi on koko ajan kasvanut.. Mistä arvelet sen johtuvan? Liittyykö se juurikin esimerkiksi äitiyteen ja bloggaukseen - eli siihen, että olet tavannut ihmisiä, joiden kanssa on paljon yhteistä..?

    VastaaPoista
  11. Tulipas avautuminen, sori! :D Niin ja piti vielä aiheeseen kommentoida, että sanoisin, että mulla on enemmän ystäviä kuin vanhemmillani. Isälläni on muutamia, mutta äidillä ei minun tietojeni mukaan ketään. Lähinnä hän pitää yhteyttä siskoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. t.edellinen anonyymi vielä :D :D

      Poista
  12. Mä oon kuten oma äitini, ystäviä ei oikein oo. Muutama vanha kaveri on facebook-listallani, mutta jutellaan ehkä kerran vuodessa tai harvemmin. Kaipaan ystäviä, mutta tuntuu että kaikilla muilla on jo niin paljon ystäviä, että uusien ystävien saaminen on ihan mahdotonta. Välillä olis niin ihana vaan jutella jollekin ystävälle elämästä, mutta mistä sellaisia saa?

    VastaaPoista
  13. hei, mielestäni tässä on eroja myös miesten ja naisten välillä, olis kiva kuulla Katjan ja muidenkin kommentteja? Ainakin mun miehellä on lähes kaikki vanhat kaverit ja ystävät jääneet, ja se vähän harmittaa minua. Minulla on vanhoja koulu- opiskelu- ym ystäviä joiden kanssa pidän yhteyttä, sen mitä nyt tässä ruuhkavuosina ehtii ja pystyy. Toki joitakin on nähty pariskuntina, mutta sitten on myös sinkkuja jolloin se ei toimi. Ja muutenkin on välillä ihana nähdä vain "tyttöjen" kesken.

    VastaaPoista
  14. Lienenköhän sitten joko henkisesti kuuskytluvulta vai muutenkaan epäsosiaalinen persoona, kun ne yläasteaikaiset kaverit levisi pitkin Suomea ( ja ulkomaita ), ei uusia ole tilalle tullut. Eikä niitä vanhojakaan kyllä enää näe tai juuri puheissa tule oltua.
    Koen hirvittävän vaikeaksi ystävien saamisen enää aikuisiällä, mistä niitä hankitaan? Töissä on omat piirinsä, ihmisillä jo omat kaveriporukkansa eikä niihin juuri ulkopuolisia kaivata. Harrastuksia ei ole. Pikkupaikkakunnalla ei ole mitään leikkikenttiä lapsille, jokainen hoitakoot omalla tontillaan. Vaikka saan usein kuulla olevani "niin pirtsakka ja sosiaalinen", onkin suorastaan ironista että oikeasti minulla ei ole ainuttakaan ystävää. :D

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...