5.9.2014

Keittiö ei ole pelkkää kalustelevyä

Tänään on yrittäjän päivä. Sen kunniaksi yhteistyöpostaus, jonka pohjana on kesän aikana kokemani asiakaspalveluvalaistuminen.


Uuteen asuntoon piti hankkia keittiö kesäkuussa.

Ensimmäinen keittiöliike sulki ovensa nenäni edestä, tuntia aikaisemmin kuin netissä luvattiin. Kesäajat, ei muistettu päivittää. Naapuriliikkeen kanssa pääsimme jo suunnitteluvaiheeseen, mutta sitten kävi ilmi, että toimitusajat venyvät lokakuulle. Kauppa jäi siihen.

Kontaktoin hätäpäissäni kaikki suomalaiset keittiövalmistajat, jotka tiesin - huonolla menestyksellä. Puhelimeen ja tarjouspyyntöihin vastattiin laiskasti - lomat painoivat päälle - ja verkkosivustot olivat köyhät: hinnoista ei ollut mitään mainintaa (toimitusajoista puhumattakaan), tuotekuvia oli tarjolla vähän (turhia fiilisvideoita sitäkin enemmän) eikä suunnittelutyökaluja tarjonnut kukaan.

Luovuttaminen oli lähellä. Saahan näitä Ikeastakin. Mutta kun en jaksaisi. En halua olla vastuussa mittaamisesta, teknisistä ratkaisuista, tilaamisesta, tavaroiden roudaamisesta, pakettiauton vuokraamisesta, kokoamisesta ja asentamisesta. Haluan keittiön, en sivutoimiseksi remonttiproikkariksi!

Tein vielä yhden yrityksen Googlen avulla ja sain puhelimen päähän pienen keittiöyrittäjän. En ollut ikinä kuullutkaan Capris-keittiöistä, mutta yrittäjä tuli tapaamiseen kesälomaltaan ja alkoi hommiin: suunnitelmat ajan tasalle, tarkistusmittaus, huonojen ideoiden torppaaminen, parempien ratkaisujen esittely, materiaalipäätökset tiettyyn päivään mennessä, koneet ja rungot tilaukseen heti.  Tsäp tsäp tsäp.

Hän tuntui ymmärtävän sen klassisen esimerkin, että poran ostaja ei oikeastaan halua poraa vaan reiän seinään. Yhtä lailla minäkään en ollut kalustelevyn perässä vaan halusin mahdollisuuden säilyttää ja laittaa ruokaa syyskuun alusta.

Toimitus tuli ajallaan ja keittiöstä tuli kerrassaan hieno.

Olen ihan avoimesti kallellani Suomessa valmistettuihin tuotteisiin. Etenkin vaikeina talousaikoina on ihan oman edun mukaista miettiä, voisiko euronsa käyttää kotimaisen valmistajan elättämiseen.

Suomalaisen tuotteen ostaminen on kuitenkin monella tapaa vaikea päätös.

Suurimman osan kuluttajista pudottaa heti pois pelistä hinta. Korkea hinta ei takaa luksuslaatua vaan sen, että tuotteiden tekijöillä on elämiseen riittävä palkka, äitiyslomat ja eläkemaksut.

Ei varsinaisesti auta, jos ostopäätöstä koetellaan vielä surkeiden nettisivujen, verkkomaksamisen ongelmien, työssäkäyvän näkökulmasta mahdottomien aukioloaikojen tai myymälän kummallisen sijainnin takia. Tuoreita kokemuksia löytyy näistä kaikista.

Ainoa syy ostaa suomalaista onkin (syvän kansallistunnon lisäksi) asiakaspalvelu. "Ihan hyvä" tuote ei riitä, asiakaskokemus on tärkeämpi. Tarvitsen tuotteen päälle tunteen, että kaikki järjestyy eikä minun tarvitse huolehtia mistään. Kun yhteydenpito on sujuvaa ja aikataulut pitävät, voin relata. 

Hintaero on sillä kuitattu.

Ehkä siinä onkin se ongelma. Suomessa on totuttu tee-se-itse-asiakkaisiin. Niihin, jotka eivät halua relata. Asiakkaisiin, jotka ostavat mieluummin viisi metriä kalustelevyä, pari kiloa ruuveja  ja nikkaroitsevat autotallissaan juuri sellaisen teoksen kuin haluavat - tai osaavat. He eivät kaipaa asiakaspalvelua.

Maailma on kuitenkin muuttumassa. Oman vapaa-ajan arvostus pistää väkisinkin painoarvoa myös sille aineettomalle ostokselle: miten homma hoituu.

Hyvää yrittäjän päivää, suomalainen yrittäjä. Halvin ei onneksi aina ole paras.

22 kommenttia:

  1. Löytämäsi yrittäjä on ollut huippu. Hän on osannut sekä feel-good -puolen että laadukkaan tuotteen toimittamisen. Jälkimmäisen olisit ehkä Suomessa saanut tylymmältäkin tekijältä. Tuoreena ulkosuomalaisena olen saanut todeta, että maailmalla toimitus jää useammin hyväntuulisen läpätyksen tasolle ja ostaja saa korjailla jäljet, olipa tilaus ollut tyyris tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus. Jälkisäätökin onnistui helposti.Tavoitteena on kuitenkin saada käyttökelpoinen keittiö ja yleensä puutteet havaitsee vasta kun ottaa keittiön käyttöön!

      Poista
  2. Itsellä on ihan vastaava kokemus: tarvitsimme keittiön mittojen mukaan ja paras (ja itse asiassa hyvin edullinen) ratkaisu löytyi paikalliselta perheyrittäjältä Sulunpuulta (JKL). Yrittäjä kävi itse mittaamassa paikat, toimitus oli nopea ja asennus edullinen. Designin sijaan heidän vahvuutensa näyttää olevan käytännöllisyyden huomioiminen suunnittelussa. Olemme tilanneet vuosien aikana muutamia muitakin kaappeja heiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Olen saanut itseni kiinni jo aika usein ajatuksesta että mitä jos teettäisi yksinkertaisia puukalusteita (erilaiset pöydät ja kaapit) sen sijaan että yrittää hirveällä vaivalla etsiä huonekaluliikkeistä sopivaa.

      Poista
    2. Jos ajatus jalostuu toteutuksen tasolle, käy kurkkaamassa siniranta.fi :)

      -Niina

      Poista
  3. Capris-keittiöistä myös vastaava kokemus ja suositusten vuoksi sinne päädyimme. Harmi vain, että jouduimme perumaan/keskeyttämään suunnittelun, kun asuntokauppa purettiin paljastuneiden vaurioiden vuoksi. Mutta tähänkin suunnittelija suhtautui asiallisesti ja toivotti tervetulleeksi paremmalla onnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Capriksesta onmuillakin hyviä kokemuksia! Itse tosiaan lähdin ostoksille ihan sika säkissä mutta aika nopeasti ammattimaisuus vakuutti.

      Poista
  4. Usein kuulee, ettei kuluttajalla olisi varaa tuotteisiin, jos ne olisi valmistettu Suomessa. Noh, ihan totta on, että esim. Artek on monien kukkaroiden ulkopuolella - pitkälti brändin nostaman hinnan vuoksi. Pienten yrittäjien kohdalla tilanne on kuitenkin ihan toinen. Toki en itse ole kokonaista keittiötä ostanut, mutta pienempien tuotteiden ompelijoilla, puusepillä ja muilla käsityöläisillä teettäminen on useimmiten osoittautunut edullisemmaksi kuin kiinaversio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artekin taitaa nykyään myydä osittain vain suomalaista designiä, ainakin omat verhoilijat sieltä on kuulemma pistetty pihalle jo vuosia sitten ja työt teetetään alihankintana.

      Pienemmällä yrittäjällä teettäessä saa myös helpommin ne omat toiveet huomioitua, mitä isompi toimija sen epähenkilökohtaisemmaksi se asia aina menee vaikka kuinka kyseltäisiin.

      Poista
    2. Joo, tarkoitn tosiaan Artekin puisia huonekaluja, jotka ainakin mulle vakuutettiin tehtävän Suomessa. Valaismia ainakin tuotetaan halpamaissa.

      Poista
    3. Jep, nähdäkseni on yleistynyt tällainen Suomessa suunniteltu -meininki. Tällöin suomalaiseksi kuviteltu tuote onkin roudattu Kiinasta. Avainlippu ymmärtääkseni on tästä jonkinlainen tae.

      Poista
  5. Niin totta! Jyväskylässä myös Heinämäessä toimivasta Trio-keittiöistä ei ole kuin hyvää sanottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että pienistä on hyviä kokemuksia!

      Poista
  6. Meillä keittiöremontti loppusuoralla. Ensimmäinen tarjous kysyttiin Keittiömaailmasta. Hinta ei ollut erityisen edullinen, ja kun standardimitoilla oli mentävä, kompromisseja kertyi. Ihan kepillä jäätä kokeillakseni googlasin puusepän ja soitin. Sanoin suoraan tarjouksen summan ja sen, ettei enempää voida maksaa. Ei ollut ongelma. Nyt meillä on keittiö, jossa ei ole senttiäkään kalustelevyä. Ja siis keittiöliikekalustelevyn hinnalla. Mitoitukset ovat sentilleen toivomamme. Sekään ei haittaa, että työllistimme suomalaisen käsityöläisen noin kuukaudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen itsekin kyllästynyt noihin standardimittojen kompromisseihin. Varsinkin pitkäikäisissä hankinnoissa on tyhmää joka päivä kiinnittää katse samaan ei-niin-hyvään-ratkaisuun.

      Poista
  7. Erityisesti suomalaisia pienyrittäjiä pitää tukea, parhaansa mukaan. Äitini on käsityöalan yrittäjä ja myy itse ompelemiaan lapasia ja kaulaliinoja samalla hinnalla, kuin H&M Kiinassa tuotettuja vastaavia. Ja silti jotkut jaksavat valittaa, kun kotimainen on kallista. Helpostihan se siltä vaikuttaa, kun ei tiedetä muuta kotimaista kuin Marimekko (yhtäkään vaatetta ei valmisteta Suomessa ja suunnittelukin taitaa olla vähän niin ja näin) tai Artek, josta juttua olikin jo ylempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä. Pitäisi olla joku suomalaisten tuotteiden verkkokauppa, jossa pienyrittäjä pääsisi helposti myyntiin kiinni.

      Poista
  8. Me kun aikanaan tutkittiin keittiöitä, oli hinta toisiksi tärkein asia vaakakupissa ulkonäön lisäksi. Taloa kun rakentaa minibudjetilla, kaikki eurot lasketaan eikä silloin ole mitenkään päin varaa tukea suomalaista taloutta jos hinta nousee liian ylös. Kysyimme kuitenkin kahdelta paikalliselta pieneltä yrittäjältä sekä muutamalta toisella paikkakunnalla toimivalla, mutta suomalaiselta yritykseltä tarjousta. Toiseen paikalliseen onnistuimme varamaan ajan ja kun pääsimme paikalle, hra yrittäjä ei ollut edes paikalla vaan jossain reissussa. Yritti vielä väittää että me ollaan tultu vääränä päivänä vaikka sähköpostissa seisoi päivä ja kellonaika selvästi. Onneksi yksi työntekijöistä oli paikalla ja pystyi lennosta tekemään meille pienen suunnitelman, jonka hinta kyllä torppasi heti. Ja palvelun laadun vuoksi ei tehnyt mieli edes harkita kompromissia. Toinen paikallinen firma myös teki pienet oharit, olin lähdössä tekemään suunnitelmaa ja olin hieman myöhässä ja kohteliaasti soitin matkalta että olen viitisen minuuttia myöhässä ja jälleen sain kuulla herra yrittäjän toteamuksen ettei ole paikalla vaan 1,5h ajomatkan päässä ja tulee vasta puolen päivän jälkeen. On se jännä kun ei kiinnosta tehdä kauppoja. Muut firmat vain lykkäsivät sähköpostiin tarjouksen kuvineen ilman mitään ehdotuksia eikä perään kyselty ja yritetty tehdä kauppoja. Ei vissiin oltu haluttuja asiakkaita. Päädyttiin sitten Gigantin Epoq -keittiöön, toivottavasti tulee hyvä! Ja nämä nimeltämainitsemattomat isommat firmat olivat vain ylimielisiä ja suorastaan haukkuivat muiden tuotteita, sille en kyllä anna mitään arvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, miten ärsyttävää asiakasepäpalvelua! Mä muuten jäin myös ihmettelemään muiden tuotteiden haukkumista - oli jotenkin vähän mennyttä maailmaa.

      Poista
  9. Myös Siilinjärveläinen Ilona-keittiöt on loistava pienyrittäjä jossa on hyvä palvelu ja erinomainen laatu. www.ilonakeittiot.fi

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä keittiöiden kilpailuttamisessa rankinta on se siihen kuluva aika. Jokaiseen putiikkiin pitää varata suunnitteluaika ja menet sitten sinne keittiöin mittojen kanssa, funtsitaan ja pähkäillään ja sitten valitaan ovia ja vetimiä ja siitä sitten viikon päästä pitää taas olla paikan päällä sitä suunnitelmaa ihastelemassa. Ja lopulta todella harva keksii mitään mieltä räjäyttävää.

    En mä tiedä voisiko tätä prosessia nopeuttaa jotenkin, mä kyl toivoisin että voisi. Paitsi tietysti jos teettäisi suunnitelmat vain yhdessä paikassa, niin sitä omaa aikaa kuluisi vähemmän.

    Olisi muuten kiva kuulla asiakaspalvelukokemusten lisäksi suosituksia myös _laadukkaista_ keittiöistä. Itse ostettiin nelisen vuotta sitten keittiö vähän kalliimmasta mestasta ja sitten kodinhoitohuoneen kaapistot halpispaikasta. Ja sen halpispaikan laminaattitaso oli kyllä ihan kuraa. Keittiö kun on yleensä tosi kovalla käytöllä ja ainakin itsellä sellainen paikka, jossa viettää aikaa, niin en kyllä kestä jos siihen sijoittaa sen 10 k€ ja vuoden päästä on pinnat jo kärsineet.

    VastaaPoista
  11. Aivan huippu! Oma kokemukseni keittiöyrittäjistä suomessa on surkea, päätin että ensi kerralla teen sen itse ikeasta koska kokemus oli sen verran surkea. Halu oli kova mutta säätö oli loputonta, joka ikistä pientä piti itse huomata ja sai itse juosta perään useampaan otteeseen ennen kukin korjaantui. Aiempi tyyppi ei edes vaivautunut lähettämään minulle tarjousta vaikka sitä keittiötä hartaasti suunniteltiin ja laskettiin. Ja se ainut joka tuntui olevan kiinnostunut asiakaspalvelusta lopetti kesken mun keittiöprojektia.

    Helpommalla, vähemmällä stressillä olisi päästy tee se itse meiningillä. Rauhassa kooten, ohjeiden mukaan. Ei kiinnosta kiire ja jatkuva tulipalojen sammuttelumeininki...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...