4.7.2014

Suosittu perhe-reality jatkuu syksyllä

Näin media-alalla työskentelevänä joutuu väkisinkin tekemisiin tuotantokausien kanssa. Kaikki sarjaohjelmat tehdään ja tilataan tuotantokausina. Draaman kaarta rakennetaan 8-12 jakson ympärille.


Tätä minun reality-tuotantoani on tehty jo kohtuullisen pitkään, peräti 14 tuotantokautta. Henkilöitä on poistunut yksi ja tullut lisää yksi, päähenkilöt ovat kokeneet niin työttömyyttä kuin matkakuumetta. Käsikirjoituksella ei ole juuri ollut roolia juonen kuljetuksessa.

Lapsiperheessä on aika turhaa yrittää käsikirjoittaa jotain. Sattumalla ja kaaoksella on merkittävä osuus arjen yleisilmeessä. Koko ajan saa olla paikkaamassa jotain aukkoa ja perumassa jotain sovittua, mutta jotain lupauksia voin kuitenkin antaa.

Syksyllä käsitellään vuorenvarmasti ainakin seuraavat teemat:


1. Uusi asunto



Huom! Huutakaa muuten pois tää 60-luvulta peräisin oleva,
puusepän tekemä kirjahylly!
Viimeistään syyskuussa koittaa muutto 200 metrin päähän.

On uusi asunto, uudet naapurit ja remonttiakin pukkaa! Miten 60-luvun arkkitehdin näkemys taipuu modernin perheen tarpeisiin? Haluaisin suomalaisen keittiön - mutta mitä se maksaa? Onnistuuko parketin valkolakkaus? Saanko takan toimimaan? Myös kevyempiä sisustusdilemmoja on luvassa.

Syksyn aikana toivottavasti realisoituu myös nykyisen kämpän myynti - kuka meille muuttaa?

2. Elämä koululaisen mutsina



Tässä asiassa olen totaalisesti uuden edessä. Jos hakemus toissijaisesta koulupaikasta ei mene elokuussakaan läpi, on jännitettävänä uusi koulumatka (ja miten se taitetaan?) ja uudet luokkakaverit. Onko luokanopettaja yhtä ikimuistoinen tyyppi kuin minulla aikoinaan? Mitä iltapäiväkerhossa tehdään? Ja mistä aion repiä syys- ja talvilomat?

Ja sitten on sitä kaikkea muuta.

Esimerkiksi harrastukset. Snadi aloittaa muskarin ja Skidi kuoron, mutta tarvitaanko myös askarteluvimman käsittelyyn joku aktivointi? Ja miten aika riittää, kun ipana innostui kiipeilykeskukseen ulkoistettujen synttäreiden myötä myös seinäkiipeilystä.

Lisäksi aion käsitellä myös Skidin oman puhelimen problematiikkaa. Luurin valinta ja käyttöehdot eivät olleetkaan ihan läpihuutojuttu.

Ja aina on olemassa kunnallispoliittinen runsaudensarvi. Tällä hetkellä käydään debattia siitä, miksi Angry Birds -puistoja rakennetaan kaupungin rahoilla..


Näillä. Päätän myyntipuheeni tähän ja hiljennyn muutamaksi viikoksi mökkielämän viettoon. Hyvää kesää tutut ja tuntemattomat, samanmieliset ja erimieliset, niin kesä- kuin talvi-ihmiset.

Jatkuu!

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tästä aiheesta saattaa tulla parikin postausta!

      Poista
  2. Näitä odotellessa! Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lomaa! Toista päivää lomilla ja aamulla heräsin paniikissa siihen, että on jo elokuu ja pitää mennä takaisin töihin... Onneksi se oli vain painajainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Mä olen nähnyt samantyyppisen painajaisen, jossa näin maaliskuussa unta, että oli syyskuu. Heräsin pienessä psykoosissa.

      Poista
  4. Ei ne asiat niin vaikeita ole, noista ainoastaan koulumatka, joka teillä on vaarallinen.

    Muuten koulun aloitus on helpotus. Vihdoin järkevää tekemistä fiksuille lapsille. Suomalaislapset joutuvat odottamaan oppimista kauan. Täällä kun ei tunneta välimuotoa vapaan leikin ja 8-12.00 opiskelun välillä.

    Kannattaa käydä koulua pari viikkoa ja ostaa sitten se puhelin. Todnäk teidän lapsi haluaa samanlaisen puhelimen kuin muilla. En kyllä oikeasti käsitä kuinka puhelimen valinta ei ole läpihuutojuttu... Senkun valitsette jonkun ja that´s it. Ei voi tollasta hieroa loputtomiin.

    Jos ip ei ole seurakunnan järjestämä niin luvassa on sitä mitä pitääkin; sekä järjestettyä että vapaata toimintaa. Jos on srk:n, niin mukaan on vastoin ohjeistusta ängetty aivopesua virsien ja lässytysten muodossa.

    Antasin kyllä alottaa sen koulun eka ja miettiä sitten tartteeko vielä jonkun lisäharrastuksen siihen päälle. Todnäk ei tartte. Eikä varsinkaan seinäkiipeilyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän asioiden tarvitse olla vaikeita että niissä riittäisi pohdittavaa - ja seinäkiipeily on niin siisti, että suosittelen sullekin. :) Puhelin on jo valittu ja valintaan tosiaan meni yllättävän paljon aikaa. Nyt lähinnä analysoidaan käyttäjätestauksessa, oliko valinta oikea. Seurakunnan järkkäämä ei iltapäiväkerho toivon mukaan ole - oletan että se pitäiis kertoa etukäteen. :)

      Poista
    2. Seinäkiipeily on meidänkin tulevasta ekaluokkalaisesta tosi kivaa. Siitähän ei tarvitse varsinaista harrastusta tehdä, jos ei ole aikaa. Me ollaan käyty Tapanilan Kiipeilykeskuksessa satunnaisesti, siellä on useita ratoja, joissa on automaattivarmistukset ja lapsen kanssa tosi käteviä -- eikä aikuisten tarvitse käydä kurssia voidakseen varmistaa.

      Poista
  5. Kivan näköinen hylly, mutta eikö se kannattaisi jättää uudelle omistajalle. Jos puuseppä on aikanaan rakentanut sen paikan päällä asunnon mittoihin sopivaksi (tai onko peräti asunnossa alusta asti ollut), niin eikö se silloin kuulu asunnon kiinteään kalustukseen? Ja seinään jää todennäköisesti rumat jäljet hyllyn poistosta (jotka saa tietysti korjattua, mutta silti). Mutta se, joka arvostaa tuon tyylistä asuntoa, voisi arvostaa tuota hyllyäkin ja haluta kunnostaa sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on *uudessa* asunnossa. :) Ja olen pääni puhki pohtinut, miten sen voisi säilyttää, mutta kun ei se istu mitenkään modernin työhuoneen kalustukseen. Jos ei sitä kukaan halua, yritän todennäköisesti duunata siitä jotain.

      Poista
    2. ihana hylly, mitkä mahtaa olla mitat? korkeus, leveys ja syvyys?

      Poista
  6. Luen näitä vanhoja täällä ja pakko kysyä: Miksi muutatte? Kivalta näyttää vanhakin kämppä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...