6.6.2014

Koululaisen kesäloma ja muita yhtälöitä

Kouluvuoden aloitukseen liittyy vanhemman näkökulmasta pientä jännitystä. Yksi koskee lomia. Jo eskarilaisen elokuun ensimmäisistä viikoista piti käydä kriisikokous.


Koulut ovat kesällä kiinni 10 viikkoa. Vaikka molemmat vanhemmat pitäisivät vuosilomansa täysin peräjälkeen (olettaen, että lomien ajankohdan saa päättää), saadaan summaksi vasta kahdeksan viikkoa. Parhaimmassa tapauksessakin kaksi viikkoa puuttuu. 

Puhumattakaan siitä, että mitä hiton perhe-elämää se on, että hienoin aika vuodesta, jolloin olisi aikaa ja mahdollisuuksia tehdä jotain kivaa yhdessä, vietetään erillään. 

Lisäksi kouluvuodessa on vielä syys- ja hiihtolomatkin. Nähdäkseni työnantaja suostuu antamaan palkallisena vain toisen.

Koska joudun tämän lomayhtälön ensi vuonna jotenkin ratkaisemaan, olen tänä vuonna seurannut erityisen tarkasti kouluikäisiä lapsia sisältävien tuttavaperheiden kesäleirisinkoilua. Otantani saattaa olla epätasainen, mutta ei näytä kovin helpolta. Kuvioon liittyy ilmoittautumisajankohtien muistamista, viemisiä, hakemisia, pakkaamista ja yleistä hötkyilyä.

Eivätkä leiritkään välttämättä kata koko aikaa vaan tarvitaan aikamoista aikatauluttamista ja tuttavaperheiden välistä yhteistyötä, jotta homman saa sujumaan. Mitä tekevät ne perheet, joilla ei ole isovanhempia tai naapureita apunaan? Tai vähävaraiset? (Oletan, että leirit maksavat jotain.) Tai ne, joiden työpaikalle ei voi tulla piirtelemään tai katsomaan Areenasta lastenohjelmia? 

Lapsiperhe-elämään liittyy toki muitakin matemaattisia yhtälöitä, joiden ratkaisusta ei ole etukäteen mitään käsitystä. Kuten synnytys. Etukäteenhän (ja oikeastaan vielä näin jälkikäteenkin) koko alatiesynnytyksen konsepti ei kuulosta kovin realistiselta. Mutta jotenkin se vain onnistuu.

Valaiskaa minua. En ole koskaan ollut päivähoidossa, eskarissa tai kesäleirillä. Mitä leireistä pitäisi tietää? Onko toiminnalle olemassa jotain standardeja? Jos paikoista on pulaa ja leiribisneksessä on myyjän markkinat, mikä on hinta-laatu -suhde? 

Vai onko systeemissä vain virhe, josta ei puhuta?

47 kommenttia:

  1. Koko kesälomakonsepti on vielä tätäkin riemullisempi ulkomailla. Täällä Amerikassa standardivuosiloma on 2 viikkoa. 2 viikkoa vuodessa. Koululaisten lomat sen sijaan ovat Suomen tasalla. Kesälomaa 10 viikkoa, joulu- ja kevätlomat ja hajanaiset juhlapäivät päälle. Miten se oikein hoidetaan? Ei mitään hajua. Meillä on onneksi vielä 4 vuotta aikaa pohtia...

    Mutta kysymykseesi: kesäleireistä minulla on vain hyvää sanottavaa, mutta olinkin partiolainen, joille leirit ovat tavallaan vuoden kohokohta. Ei mitään hajua mitä vanhemmat kotona sen ajan tekivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, totta - kansainvälinen näkökulma yleensä palauttaa maan pinnalle. Mut kerro kun tiedät miten asia siellä hoidetaan!

      Poista
  2. Mä en oo ikinä ollu millään kesäleireillä, vaan me oltiin aina siskon kanssa kesäisin 1-2 kuukautta mummolassa ennen kouluikää (ja kyllä ala-aste ikäisinäkin). Kouluikäisinä lapset nyt pärjää kotona ihan hyvin sen vanhempien työpäivän ajan. Eikös eskarilaisillekin järjestetä päiväkotipaikat kesäksi, jos vanhemmilla on töitä? Pakkohan niiden on, mä en usko, että alle kouluikäistä edes saa jättää kotiin yksikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Päivähoito-oikeus muuten loppuu heinäkuun viimeisenä päivänä sinä vuonna kun koulu alkaa, eli elokuun alkupuolelle on joka tapauksessa jo silloin keksittävä jotain muuta.) Enkä taatusti jättäisi kahdeksanvuotiastani yksin kotiin työpäivien ajaksi moneksi viikoksi, en ehkä edes yksittäiseksi päiväksi, vaikka poika onkin ihan omatoiminen ja luotettava kaveri. Tämä koululaisen dilemma meillä on ratkottu tänä kesänä niin, että juhannukseen asti lapsi on välillä kesäkerhossa (koulun iltiksen tiloissa) ja välillä liikuntaleirillä. Juhannuksen jälkeen on sitten vielä musiikkileiri, ja siinä vaiheessa pystymme miehenkin kanssa jo paremmin pitämään vapaapäiviä ja aloittelemaan lomaa. Elokuun alun pelastaa mummo, joka sopivasti jää tänä kesänä eläkkeelle. Mutta on tämä raivostuttavaa sompaamista. Tänään Hesarin yleisönosastolla ilmaisi nimimerkki Opettaja huolensa sitä, miten koululaisten ei anneta lomailla vaan heidät tuupataan kesällä täyteen leirejä ja muita virikkeitä (tämä oli kommentti parin päivän takaiseen juttuun, joka käsitteli juurikin kouluikäisten kesähoito-ongelmaa). Voi herttileeri - jos ainoa lastenhoito-optio ovat nuo leirit, silloin mennään niille jos lapsi vain haluaa. Olisi minustakin mukavaa jos koululainen saisi vain oleilla kaikki kesälomaviikkonsa, mutta sen järjestäminen on täysin mahdotonta. Miehen kanssa pystymme työjärjestelyidemme vuoksi molemmat lomailemaan vain heinäkuussa, mummo on vielä tämän kuun työelämässä (ja lisäksi 150 kilometrin päässä) eikä täällä ole MLL:n lastenhoitajia tai muutakaan helposti saatavissa olevaa pitkäaikaisempaa apua. En näe tässä koululaisten pitkässä kesälomassa mitään ihailtavaa, tarttis tehdä jotain...

      Poista
    2. Leireistä vielä, että meillä nuo molemmat ovat samalla paikkakunnalla ja päiväleirejä, eli yöksi tullaan kotiin. Ihan vieraaseen porukkaan toiselle paikkakunnalle en ehkä uskaltaisi tulevaa tokaluokkalaista vielä lähettää.

      Poista
    3. Jotenkin näen, että homma ei helpotu vaikka isompi lapsi pärjäisi kotonakin. Täytyyhän silläkin jotain ohjelmaa olla.

      Eskarilaisen päivhotio-oikeus loppuu nyt kesäkuun lopussa. Päiväkodin johtajalta kysyin onko mahdollista saada vielä elokuussakin hoitoa jos on tyhjää - ja onneksi oli!

      Poista
  3. Kannattaisiko kuitenkin nauttia siitä, että meillä on se 10 viikkoa lomaa koululaisilla? Tuokin jäänne agraaritaloudesta voi ihan hyvin olla historiaa meidän lastenlasten aikana.
    Vinkkinä vaikka MLL:n lastenhoitajat kesäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en valitettavasti näe tässä sitä automaattista nautintoa, vaan pelkän epäselvän ohjelmatoimistopestin. Toki voi hoitajan palkata kesäksi, mutta ei ole ihan vähävaraisen ratkaisu.

      Poista
  4. No onhan se sumplimista, mutta toisaalta jo varmaan kolmannen luokan jälkeen lapsi on aika omatoiminen eikä vaadi vahtimista koko ajan, jos sopii vaikka kaverien kanssa, että ovat keskenään.

    Meillä ekaluokan päättäneen tytön kesään kuuluu liikuntaleiri kodin lähellä, kuvisleiri hankalamman matkan päässä ja sitten aion dumpata lapsen viikoksi leikkipuistoon, toivottavasti jonkun koulukaverin kanssa ja sitten toivon isovanhempien apua.

    Leirit on kyllä kalliita, mutta Helsingin kaupungilla on ilmaista kesätoimintaa, esim. just leikkipuistoissa. Myös vähän halvempaa leiritoimintaa olisi varmaan löytynyt, jos olisi etsinyt. Toisin en tiedä onko lapsesta kiva lusia esim. leikkipuistossa viittä viikkoa :) Sitä en tiedä mitä maaseudulla tehdään, tai kaupungeissa, jossa ei ole Helsingin kaltaisia palveluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilmeisesti kokonaisuus sumplitaan kasaan pienistä puroista.

      Poista
  5. Lyhennetty työaika ei ratkaise koko ongelmaa, mutta sen avulla voit lyhentää työviikkoa neljä päiväiseksi tai työpäivää 6 tuntiseksi.Tämä oikeus on jokaisella eka- ja kakkosluokkalaisen vanhemmalla aina heinäkuun loppuun asti. Lopulle aikaa tulee mieleen tietysti isovanhemmat, sukulaiset tai esim. lähihoitaja opiskelija, jolle lisätienesti varmaan mieluista. Voiko vanhemmat vaikuttaa työaikoihin? me ratkaistiin asiaa niin, että toinen teki iltapainoitteista ja toinen aamu, jolloin lapselle jäi yksinoloaikaa max.3h.
    Eskarin päättyminen toukokuun lopulla ei katkaise päivähoitosuhdetta, se voi jatkua vaikka aivan kouluun alkuun asti. Harvinaista varmaan kuitenkin.
    Minusta pienet koululaiset eivät todellakaan pärjää koko vanhempien työpäivää yksin kotona!! tai ainakaan en toivoisi kenellekään lapselle niin. Leiriasia tuntuu myös vieraalta. Lähettää lapsi aivan tuntemattomaan joukkoon..huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkunviilausta, joka ei edes liity postauksen aiheeseen, mutta kyllähän työpäivää voi työnantajan suostumuksella lyhentää muillakin tavoilla kuin 6 h / päivä tai 4 päivää / viikko, esim. tehdä 50-prosenttista työaikaa.

      Poista
    2. Meillä toi aamu- ja iltavuoro on jo käytännössä päällä vienti- ja hakuvuorojen takia. Ja mulla on jo lyhennetty työviikkokin, koska olen 4 päivää viikossa ansiotyössä ja 1 päivän käytän yrittäjähommiin. :)

      Poista
  6. Hah, KERRANKIN voin kommentoida sun blogiin "paremmin" tietävänä! Otetaan siis ilo irti tästä! :D

    Olen siis nuoriso-ohjaajana eräässä eteläsuomalaisessa kunnassa ja me järjestetään 3 viikkoa kesäleirejä, tosin ne ovat 3.-6.-luokkalaisille, koska niissä nukutaan teltoissa ulkona. Leirikeskuksemme ei mahdollista sisällä nukkumista 40 lapselle. Tiedän kuitenkin, että on paljon erilaisia leirejä jotka ovat lapsille tosi kivoja juttuja. On myös paljon päiväleirejä, jolloin ihan pienen ei tarvitse jäädä vielä yöksi outoon paikkaan.

    Työnantajakunnassani järjestetään myös ns. kesäjälkkäriä, eli iltapäivätoimintaa, mutta se kestää koko päivän. Siellä tehdään retkiä eri paikkoihin ja askarrellaan ja sellaista. Kannattaa selvittää tarjoaako Skidin tuleva koulu sellaista tai voisiko sellaisen ehkä pistää pystyyn. (Se olisi myös yksi ratkaisu iltapäiväohjaajien laittomiin määräaikaisuuksien ketjuttamiseen, mutta ei nyt mennä siihen....)

    Olin itse lapsena leireillä ja ehkä myös sen vuoksi ajauduin tähän työhön, joten ne ovat hyvä vaihtoehto. Kuitenkin ennenkuin pääsimme leiri-ikään, eli olimme päiväkoti-ikäisiä ja lama-aikana päiväkodit olivat kiinni kesäisin, vanhempani järjestivät yhteislapsenvahdin meille ja muutaman muun perheen lapsille. Saatiin siis olla kotona ja paikalla oli aikuinen koko ajan. Ja myös muutaman muun vanhemman kesätyöskentely helpottui. Se työllistäisi myös jonkun opiskelijaraasun kesäksi, tai ainakin osaksi kesää. :)

    Toivottavasit näistä oli nyt jotain apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijuu, ja en kyllä tiedä miten kattavan tutkimuksen Hesari on tehnyt, koska meidän piti perua kaksi leiriä, koska osallistujia oli vain kourallinen... Hinta on tuskin liikaa, koska viikko maksaa 60e kunnan omille asukeille ja 85e muualta tuleville. :) Sisaretkin maksavat vain 35e.

      Poista
    2. Kitos valaisusta! :D Espoossakin on leirit vasta yli 3.-luokkalaisille. Eli pari vuotta nyt sitten ihan kysymysmerkkiä.

      Mutta onko joku verkkosivu tai joku mihin kaikki leirit on koottu?

      Poista
  7. Mä oon ollut monena kesänä pitämässä leirejä kans, ainakin isoista kauungeista löytyy päiväleirejä, jotka on käytännössä koululaisten kivaa päivähoitoa kesän ensimmäisinä viikkoina. Lapsilla ja mulla on ollut aina tosi hauskaa :) Mut kun itse on ollut lasten ja nuorten kanssa töissä, oon myös tullut kriittiseksi - en päästäisi lapsiani leirille tapaamatta ensin leirin ohjaajia. En ihan käsittänyt koskaan esim. viikonloppuleirille 7-vuotiaan laittavia vanhempia, jotka vaan toivat lapsen pikapikaa bussille eivätkä edes tsekanneet, minkälaiset tyypit sitä leiriä pitävät. Enkä myöskään niitä, jotka esim. unohti kertoa, että lapsella on vaikka verenvuototauti. Ja sitten se, joka oli niin allerginen hyttysille että yhtään pistoa ei pitäis saada... No joo, mutta kyllä niitä vaihtoehtoja on. Itse olin aina kesän pari ekaa viikkoa mummolassa maalla, ja nyt aikuisena vasta ymmärrän miksi :) Tosin halusin kyllä mennä vielä pitkään sen jälkeenkin kun olis tarvinnut, siellähän oli ihanaa.

    Voiskohan toimia myös joku vuorottelujärjestely ystäväperheen kanssa - omat lapset niille viikoks, niiden lapset meille viikoks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aikamoista! Ja olen ihan samaa mieltä että vetäjät kannattaa tavata ja tsekata ihan f2f.

      Vuorottelu varmaan täytyy ottaa yhdeksi keinoksi. Onneksi on näitä lapsiperhetuttuja, joilla on sama ongelma!

      Poista
  8. Itse ratkaisin tämän ongelman (tosin tietämättäni) jo paljon ennen lapsen syntymää, kun menin naimisiin opettajan kanssa. ;) Poju on vielä tarhaikäinen, mutta pääsee jo nyt nauttimaan pitkistä kesälomista iskän kanssa. Kun itse jään kesälomalle juhannukselta, on perheen miehet lomailleet jo useamman viikon ja jatkavat lomaa vielä pari viikkoa minun palatessani taas töiden pariin neljän viikon loman jälkeen. Kätevää, eikö totta? Suosittelen! :D

    VastaaPoista
  9. Hmm, meillä asia on ratkaistu eroamalla ;-)

    Nyt voimme vuorotella lomiamme, mutta vakavasti puhuen, tämä on todellinen ongelma! 9-10 viikkoa on turkasen pitkä aika, ja vaikka meillä eka- tokaluokkalaisten vanhemmilla on lakisääteinen mahdollisuus lyhennettyyn työpäivään, on se vaikkapa yksinhuoltajataloudessa taloudellinen itsemurha. Kesäleiritkään eivät ole ihan ilmaisia, kuten totesit.

    Vaikka "vitsikkäästi" alussa kerroin asian ratkaistun eroamalla, en pysty kuvittelemaan helppoa tapaa normiperheissä hoitaa tätä hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se ratkaisu tietysti sekin, mutta yritämme nyt ensin muilla keinoin. :) Ja joo ei mekään voida työpäivää tästä lyhentää kun niitä töitäkin olisi.

      Poista
    2. Meillä sama ratkaisu, eikä silti riitä kesälomat kattamaan koko kymmenen viikon pätkää. Mutta parempi tilanne tältä osin tietysti kuin ns. normiperheessä :)

      -Niina

      Poista
  10. Mun lapseni on 3-vuotias, jolla on tällä 8-10 vuotta vanhempia serkkuja. Luotan ja uskon siihen, että he ovat koululaisen kesälomien aikana niin persaukisia, että hoitavat serkkutyttöään.
    Päiväkodin 6 viikon lomakin on vähän haasteellinen..! Nyt ensimäisenä vuotena palkkaamme 2 viikoksi naapurista lukiolaisen hoitamaan tyttöä. Ensi vuonna serkkutyttö on jo 15-vuotias ja saa hoitaa ipanapaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkkujen käyttö on meilläkin yksi avain ratkaisuun. Ikävää vain jos ne saavat jonkun oikean työpaikan jossain vaiheessa!

      Poista
    2. Meillä esikoinen on nyt menossa viitoselle (=11v.) ja on ollut ratsastusleirillä ja seurakunnan leirillä. Meillä on tänä kesänä yhteistä lomaa 3 viikkoa (!), viime kesänä yhteistä lomaa koko perheen kanssa oli viikko. Yhteinen lomaviikko meni kuopuksen sairastaessa 40 asteen kuumeessa...
      Vaikka esikoinen on jo noinkin vanha en tahdo, että hän on yksin kotona montaa viikkoa kesällä ja onneksi on leirit. Jätän myös muutaman viikon aikaa sille, että saa vaan hengailla kotona kavereiden kanssa ilman mitään erikoista ohjelmaa.
      Kuopuksen kanssa meillä on siitä kiitollinen tilanne, että kun hän on koulusta ensimmäisen loman kotona on esikoinen 15v. ja ajattelin työllistää hänet hoitajaksi maksamalla kunnon palkan/viikkorahan. Sillä onhan tämä yhtä helv***iä saada kouluikäisten lomapalapeli ratkottua.

      Poista
  11. Mun mielestä lapset kyllä tarttee ja ansaitsee sen pitkän lomansa (eri asia sit pitäiskö se loma olla vuoden mittaan esim lyhyemmissä pätkissä kuten Euroopassa tietääkseni joissain maissa toimitaan, mutta helpottaisko se mitään jos vanhempien lomien määrä pysyy vakiona). Ymmärrän kyllä, että toi hoitokuvioiden järjestäminen on hankalaa. Jos ei ole isovanhempia, kummeja, tuttuja kotiäitejä joille lapsia voi työntää vaivoiksi niin ilmaiset vaihtoehdot alkaa kyllä olla vähissä. Olisko systeemin virhe siinä, että kunnilla ei (tietääkseni?) ole velvollisuutta järjestää mahdollisuutta kohtuuhintaiseen kesätoimintaan. Tällainen velvoite voisi koskea esim. kaikkia alle 10-vuotiaita (vaikka 10-vuotiaskin on mun mielestä aika pieni olemaan päivät yksin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Kuntien velvoitteiden lisääminen ei tässä taloustilanteessa ole se suosituin poliittinen avaus, mutta ajattelemisen arvoinen.

      Just muuten oli joku tutkimus, jossa noita lyhyempiä lomapätkiä mutta useammin suositeltiin sen yhden pitkän sijaan. Täytyypä kaivella sekin esiin.

      Poista
  12. Olen itse lapsena 90-luvulla ollut muutamilla viikon mittaisilla leireillä, mutta muuten oltiin vuoroin mummoloissa ja vuoroin kotona jonkun hoitajan kanssa silloin kun vanhemmilla ei ollut lomaa (tosin muistikuvieni mukaan iso osa kesästä vietettiin ihan kotona naapurin lasten kanssa leikkien).

    Eli kaikki MLL:n hoitoapu, sukulaisten kesätyöttömät nuoret, naapurit, ystävät, tuttavat vaan avuksi. En itse niin kauheasti pitänyt noista leireistä (ujo lapsi kokonaan uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa, vaikka aina mukaan joku kaveri tai serkku lähtikin), vaikka on niistä ihan hauskojakin muistoja. Tykkäsin enemmän leikkiä kotona siskon kanssa omia leirejä (keksittiin itse ohjelma ja nukuttiin toistemme huoneissa)...

    Kuten joku jo kommentoikin, minustakin tämä lasten lomien pituus on hyvä asia, vaikka se varmasti aiheuttaakin vanhemmille ylimääräistä päänvaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos palapeli koostuisi mummolasta ja parista leiristä, tilanne olisi ihan siedettävä. Meillä ei ole enää elossa isovanhemmista kuin toiset ja heiltä ei voi koko kesää buukata. :(

      Poista
  13. Olin lapsi 90-luvulla, ja rrrrakastin seurakunnan kesäleirejä. Siellä oli aina mielettömän hyvää ruokaa, kivaa hommaa ja saunaa ja uimista joka ilta. Huiput muistot! Iltaohjelma oli päivän kohokohta. Pääsin leirille lähes joka kesä, ja joinain kesinä olin päiväleirillä. Sama systeemi ja hauskaa oli, mut ei niin hauskaa kuin "yöleirillä". Kai se jonkin verran maksoi, muttei mitenkään mahdottomasti koska jopa meillä köyhäläisillä oli siihen varaa :) Joskus olin myös ei-srk leirillä, kivaa sielläkin oli. Mulla oli pari kauempana asuvaa kaveria, joiden kans ei muuten tavattu kuin joka kesä samoilla leireillä. Ollaan ystäviä edelleen, nyt 27v.

    Lisäks joskus kävin päivisin kaupungin leikkipuistossa jossa oli ohjaajat ja kai siellä joku ruokailukin oli. Joskus mummun luona, ja isompana ala-astelaisena (9-10v) aloin jäädä yksinkin joskus kotiin. Se oli tylsää, mut ei ollu suurempia ongelmia. Äitille pystyi soittamaan aina töihin jos oli asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällainenkin suositus! On varmaan myös tapauskohtaista (ohjelma, vetäjät, persoonat) että miten ipana leirillä viihtyy - yhdestä leirikokemuksesta ei siis voi vetää johtopäätöstä että ne olisivat kategorisesti syvältä.

      Poista
  14. meillä esikoisella on ollut mummola (mummo opettaja) ja ongelma on sillä ratkaistu. keskimmäinen on nyt ekalla, ja on tuo esikoinen (ikäeroa 10v) joka voi muutamia mein vanhempien pitkiä päiviä paikata. se tosin muuttaa omilleen, ja joudun sen painostamaan tänne keskimmäistä vahtimaan sitten.
    meille tarjottiin kerhoilua kesäajaksi ekaluokkalaiselle täällä vantaalla, 180e/kk. mutta koska toinen vanhemmista opiskelee, meni hinta mein budjetin yli.
    toinen vanhemmista tekee 3-vuorotyötä nyt kesäaikaan, mä otin loman pätkissä (2pvä/vko) joten näillä mennään tämä kesä. kesäkuussa ei ekikselle tule yhtään yksinolopäivää, heinäkuussa paikkausta hoitaa just esikoinen ja kummit.
    olen äärettömän kiitollinen että tämä sujui näin hienosti tämä kesä. koska vaikka ekis on ihan pätevä ja fiksu tyyppi ikäisekseen, hirvittäis että se olis täällä 7-8h yksin kotona... pihapiirissä väläyteltiin jonkun opiskelijan palkkaamista kesäksi pitämään silmällä tommosta kymmentä koululaislomailijaa, mutta ei ottanut tuulta alleen se ehdotus. vielä tänävuonna. toivottavasti myöhemmin sitten.

    VastaaPoista
  15. Asun pienllä paikkakunnalla (n.5000 as) ja olen 4H:lla töissä. Meillä järkättiin tänä vuonna nuorisotoimen kanssa ´niin, että nuokku järjestää toimintaa 7-9 -vuotiaille kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa ja 4H kaksi jälkimmäistä viikkoa (päivätoimintaa). Lisäksi on liikuntatoimen leirit, eri liikuntaseurojen leirit sekä seurakunnan leirit. Elokuussa on vielä ennen koulun alkua liikuntaleiri joten heinäkuu on ainoa kuu, jolloin ei ole toimintaa muksuille. Hinnat taitaa olla 0-40€/vko joten varmasti jokaiselle löytyy jotain. Taitaa meillä täällä olla asiat aika hyvin.

    Olen siitä onnekkaassa asemassa, että pääsen itse vaikuttamaan lasten ja nuorten hyvinvointiin. Jos kunnasta jotain toimintaa puuttuu, niin isken kuokkani siihen suohon. Kesälomat (ja lomat yleensäkkin) ovat hankalia järjestää ja on kyllä mahtavaa, että ehkä muutamien vuosien kuluttua, kun lapset on kouluiässä, ei tarvitsisi itse pähkäillä näiden ongelmien kanssa, vaan täällä olisi jo toimivat systeemit.

    Vinkkinä voisin kertoa, että kannattaa ottaa yhteyttä tahoihin jotka toimintaa järjestävät. Nyt vain arvaillaan, mitä ihmiset toivovat ja tällä menetelmällä ei aina saada kysyntää ja tarjontaa kohtaamaan. Meillä mm 10-12 vuotiaiden kesäkerhot peruttiin kokonaan koska ei ollut ilmoittautuneita. Ja jos tarpeeksi monta vuotta tarjotaan, muttei ole tulijoita, lopetetaan myös tarjoaminen. Joten suoraan yhteyttä järjestäjiin ja ehdotuksia kehiin!

    VastaaPoista
  16. Kokeilepa etsiä sopivaa leiriä täältä:

    http://www.luontoliitto.fi/toiminta/leirit/lastenleirit

    VastaaPoista
  17. Meillä onneksi iltapäiväkerho jatkaa juhannukseen asti kesäkerhon nimellä, tutut ohjaajat ja omat kaverit. Toiminta on seurakunnan järkkäämää, mutta ei uskonnollista. Hilluvat pitkin metsiä ja leikkipuistoja päivät, sateen sattuessa ovat ip-kerhon tiloissa. Lounaan syövät kaupungin leikkipuistossa. Ihan loistava konsepti, molemmat lapset olleet ekalla ja tokalla siellä, kuten suurin osa kavereistakin. Tämä siis stadissa.

    Nyt vitoselle menevä oli ekan viikon nuorisotoimen (-asiankeskuksen?) järkkäämällä päiväleirillä jossa myös retkeiltiin ympäri kaupunkia, Pirkkolassa ja Pihlajasaaressa uimassa, jne. Hinta 40 €. Seuraavat kaksi viikkoa aikoo olla kavereiden kanssa kotikulmilla.....saa nähdä miten sujuu, ovat kovin innoissaan asiasta. Juhannuksen jälkeen viikoksi mummolaan ja sitten vielä fiksattavana se elokuu...

    Harrasteleirit tulevat tosi kalliiksi, etenkin jos useampi lapsi ja/tai leiri, seurakunnan ja kaupungin kohtuullisemman hintaisia. Harrasteleirit alkavat myös omituisiin aikoihin - Kuka raahaa lapsensa jonnekin takaespooseen kello kymmeneksi ja hakee pois kolmelta? Ja tekee siinä välissä kahdeksan tunnin työpäivän??? Päiväleirejä piisaa jos rahat riittävät, lapsi uskaltautuu vieraiden joukkoon JA käytössä privaatti autonkuljettaja :)

    Sessan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä partioleirille lähtö on aamulla kymmeneltä ja kotiinpaluu kolmelta, tosin sunnuntaina. Nämä ajat menevät aivan täysin leirin ja leiriä tekevien vapaaehtoisten nuorten ja aikuisten ehdoilla. Vanhemmat eivät ole koskaan valittaneet, vaan ymmärtävät oikein hyvin, että kyse on harrastuksesta, ei lastenhoitopalvelusta.

      Poista
  18. Meillä ensimmäisen viikon esikoinen meni seurakunnan musiikkipäiväleirille (25 / 30 € / vko, korkeampi hinta, jos kumpikaan perheessä ei kuulu kirkkoon), kesto arkipäivinä kello 9--13. Sijainti miehen työpaikan lähellä, joten mies vei ja kävi hakemassa kesken työpäivän, ohjasi bussiin ja päätepysäkillä oli mummi vastassa, joka sitten hoiti iltapäivän.

    Toisen viikon esikoinen käy 4H-yhdistyksen kesäkerhossa (45 € /vko), kesto arkipäivisin kello 9-15 ja sijainti iltapäiväkerhon tiloissa. Vanhempien kannalta tämä ei eroa koulupäivistä.

    Kolmannen ja neljännne viikon isovanhemmat hoitavat, sitten alkaa miehellä loma, joka kestää koulun alkuun asti.

    Jotta joo: kun opettajalta tuli viimeisellä kouluviikolla kiitokset yhteistyöstä ja hyvän kesäLOMAn toivotukset, teki mieli vastata takaisin: "Vittuiletko sinä?"

    Osansa tässä varmasti on sillä, että omat vanhempani ovat eläkkeellä olevia opettajia ja meillä koulujen loppuminen tarkoitti tosiaan loman alkua: nostettiin kytkintä ja lähdettiin autolla kiertämään pohjoismaita. Minulle koulujen loppuminen tarkoittaa arjen muuttumista vain entistäkin hektisemmäksi. Lapsi kyllä nauttii lomasta eikä tiedä paremmasta.

    VastaaPoista
  19. Turussa on edullisia seurakunnan ja nuorisotoimen kesäkerhoja lapsille. Kalliimpia harrasteleirejäkin löytyy.

    Meidän perheessä nyt kolmannen luokan lopettava on mieluummin viettänyt koulun loma-ajat kotona kuin leireillä ja se on hänelle suotu. Satunnaisia päiviä on ollut isovanhemmilla tai sukulaisilla.
    Koululainen on saanut illalla valvoa, jotta nukkuu aamulla pitkään. Näin tuntuvaa yksinoloaikaa ei tule välttämättä sen enempää kuin kouluaikanakaan.

    Ymmärrän, etteivät kaikki halua jättää pientä koululaista yksin, mutta isompien koululaisten kohdalla tuntuu menevän hyysääminen välillä yli. Koululainen voi nauttia siitä kotona oleilusta; ei aina tarvitse olla ihmeellistä viihdykettä. Välillä on hyvä tylsistyä. Kännykällä saa vanhemman halutessa kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa rataa toisellakin turkulaisella. Poikani on halunnut nauttia lomasta, nukkua myöhään, katsoa rauhassa aamupiirretyt ja leikkiä kavereiden kanssa. Yksinhuoltajana ja eri kaupungissa asuvista omista (töissäkäyvistä) vanhemmista johtuen, pidimme ekatokaluokan aikana yhtä naapureiden kanssa kenellä saman ikäisiä poikia ja kuka on lomalla tai kotona päivällä.. joku pitää silmällä kaikkien menoa ja että kaikki käy syömässä kotona ja tarvittaessa ruokkii ja jakaa välipaloja toisten lapsille. Lapset pärjäävät paremmin ja rauhallisemmin kun ovat yksin ja joutuvat ajattelemaan itse. Ihan naurettava ajatus ettei muka 10-vuotias pärjää vielä yksin :D Mistä tämä on muuttunut ..kyllä ennenkin oli pakko pärjätä keskenään ja omat vanhempani ovat kouluiästä heti hoitaneet nuorempia sisaruksia kun vanhemmat oli töissä. Turha paapominen on vaan haitaksi lapsen itsenäiselle kehitykselle. Nykyisin on kännykät ja mikroruuat.. miten ne nyt yhtäkkiä ovat niin avuttomia?

      Kannattaa kysyä siltä lapselta.. uskoisin että suurinosa selviää paremmin työpäivän kotona.. joutuuhan ne koulupäivänkin jälkeen puolet päivästä olemaan kotona yksin..? Kuin se että vanhemmista eroon mahdollisesti sateiseen leirille viikoksi yöksi.. saa korvatulehdusta, ampiaisenpistoa , koti-ikävää.

      Riippuu tietysti lapsesta, kuka viihtyy paremmin leirillä ja kuka haluaa jäädä yksin. Oma lapseni käy leirillä myös ja viihtyy, mutta se viikko ei ratkaise koko kesää, on vaan lähinnä hupia. Ja pitää lapsen saada olla myös vain lomalla eikä retuuttaa joka viikko jonnekin.

      Ps. itse lähden aamu 7 töihin ja oma 10v herää itse herätyskelloon, syö aamupalan ja polkee pyörällä 4km kl 9.30-11 pesäpallokouluun mihin itse halusi. Tulee sen jälkeen kotiin lämmittämään lounaan ja jatkaa kavereille. Kyllä ne osaa hienosti, kun pienenä antaa pikkuhiljaa vastuuta enemmän ja luottaa lapseen, seuraa vierestä ja antaa tukea.

      Poista
    2. Yhtenä vuotena minun partioleirini pilasi esiteini (olisiko ollut kahdentoista), joka oli selkeästi pakotettu leirille. Koska hän ei voinut kiukutella omille vanhemmilleen, hän kiukutteli sitten meille johtajille. Mietin tosissani, haluanko käyttää kesälomaani siihen, että kuuntelen vieraan lapsen kitinää ja annoin vierailupäivänä sellaista palautetta vanhemmille (muistutin tiskivuorosta, tyttö vanhempiensa kuullen vänkäsi vastaan ja minä siihen, että en halua sinulta kuulla enää yhtään tällaista vastausta), että tätä tyttöä ei enää partiossa näkynyt.

      Että joo... jos pakotatte lapsenne kesällä leireille, niin pakottakaa sitten sellaisille, joiden vetäjille maksetaan siitä hommasta palkkaa. Partiojohtajathan maksavat siitä hyvästä, että saavat järjestää toimintaa muille.

      Poista
  20. Espoossa ainakin liikuntaleirit ottavat jo esikoulun päättäneitä eli 6-7-vuotiaita. Tarjontaa on kesäkuulle ja myöskin elokuulle. Kannattaa käydä katsomassa liikuntaleirit.fi. Paikkoja on ympäri Espoota, leiriajat on viikko kerrallaan (osa lapsista näyttää olevan useamman viikon) 8-16.30.

    VastaaPoista
  21. meillä yhden päivän tuo 8 vuotta täyttävä oli päivän yksin. oli pärjännyt hyvin, ei ongelmia. oli kavereiden kanssa, syönyt valmiin lounaan mikron kautta, nukkut pitkään jne. on muutenkin varsin omatoiminen ja luotettava, joten hajanaiset päivät menee. muuten olen heinäkuun lomalla ja mies on yhden viikon kesäkuusta, joten hoidettavaa jäi kolme viikkoa, joista ovat nyt yhden viikon mummolassa veljen kanssa, toisen viikon kotona minun kanssa, koska lääkäri pisti pakkolomalle (ilmeisesti harkkaritkaan ei ole terveellisiä, jos ne kestää työpäivästä 4 tuntia..go figure..muuten olisivat olleet mummolassa) ja sitten vielä yhden viikon mummolassa. näillä järjestelyillä sain myös nuoremman pois päikysta ja säästettiin 2kk hoitomaksut. tämä vuosi meni näin suht helposti. ens vuosi menee mun ollessa kotona ja sit taas pohditaan..tosin siinä vaiheessavanhin on jo 10 joten oletan sen pärjäävän. leirejä, kerhoja ja muuta kai sitte lisäks, jos mummolareissut ei onnistu...

    VastaaPoista
  22. Hmm.. Olen itse 23-vuotias opiskelija ja minulle tuli tästä postauksesta tarjontapuoli mieleen. Mitenköhän sellainen kuvio toimisi, että muutama perhe palkkaisi yhdessä kesähoitajan?

    Se olisi omasta näkökulmastani aivan ihana kesätyö. Voisi toimistossa istumisen sijaan leikkiä lasten kanssa, ulkoilla ja tehdä retkiä. Lisäksi tällä hetkellä kesätyöt ovat todella kiven alla, joten jos kysyntää tuollaiselle palvelulle on niin aivan varmasti löytyisi myös hoitajia!

    Mitäköhän kautta tämän saisi järkkäiltyä..

    -Anna

    VastaaPoista
  23. Meidän ekaluokkalaisemme ainakin toi pitkin kevättä ties minkä puljun mainoksia kesäleireistä (enimmäkseen päiväleirejä), joten kyllä ainakin Espoossa on tarjontaa vaikka kuinka paljon. Hän oli loman ekan viikon liikuntaleirillä, eikä sinne ainakaan tarvinnut ilmoittautua sormet valmiina näppiksellä, vaan tilaa oli ihan hyvin. Sitten lapsi oli pari päivää itsekseen naapureiden autellessa tarvittaessa, ja pääsi sitten mummon kanssa mökille odottamaan kesälomaamme, joka on onnelllisten sattumusten takia tänä vuonna todella pitkä.
    Kyllä minusta jo tokalle menevän lapsen voisi jättää oikein hyvin yksin, jos Espoo vain tarjoaisi puistoruokailua, joka lopetettiin jokunen vuosi sitten:( Uskon, että suurin osa lapsista nauttisi luottamuksesta ja vapaudesta, jos he saisivat itse mennä leikkipuistoon tapaamaan muita lapsia ja syömään. Tuo yksin ruokailu kun on se kaikista hankalin puoli, uskoisin.

    Ja ai niin, eskarilaiselle on yleensä varattu paikka päiväkodista heinäkuun loppuun asti (tosin suurin osa päiväkodeista on tietenkin kiinni sen heinäkuun), mutta käsittääkseni heillä on kyllä oikeus saada hoitoa koulun alkuun asti. Tosin ainakin meille päiväkodista sanottiin, ettei se ole kovin suotavaa, eikä siellä ole muitakaan ekaluokkalaisia, niin että lapsi tuntisi itsensä ulkopuolseksi.

    -jaana

    VastaaPoista
  24. Olin pari kesää ja parit joulun välipäivät lastenleiriohjaajana Leirikesä-nimisessä puljussa, joka järjestää leirejä Kiljavalla. Paras kesätyö missä olen ollut, ja kyllä siellä muksutkin viihtyivät. Monet useamman viikonkin kesässä. Toki omista ajoistani on jo muutama vuosi (viimeksi 2009), mutta sivusta olen seuraillut senkin jälkeen ja tekevät kyllä hyvää duunia. Ihan mini-ihmiset eivät sinne vielä pääse, mutta ekaluokan jälkeen kyllä.

    Leirikokemuksiin liittyy toki paljon jännyyksiä, kuten mahdollista koti-ikävää, teltassa nukkumista, uusia ihmisiä jne. Mutta ainakin ohjaajan näkökulmasta hienointa olikin nähdä miten pienet ihmiset kasvoivat ja innostuivat siitä, mikä ensialkuun oli ehkä vähän pelottavaakin. Viikon lopuksi sitten esittelivät ylpeänä (usein vielä enemmän jännittäneille) äideille ja isille että "tässä mä nukuin" ja "tässä on tää meidän telttakylän roskis ja sammutusvesisaavi" ja "tosta laiturilta se yhden ohjelman pahis lensi järveen" ja "tonne ylös mä kiipesin, joo joo, oli valjaat tietty".

    Tämä nyt lipsahtaa melkein jo mainostamisen puolelle - huomaa, että itseäkin vaivaa pieni kaipuu kokoussaleista kannonnokkaan - mutta lisätietoa (esim. ensi kesää varten): www.leiri.fi. Tietty paljon muitakin hyviä leirejä on! Ja partiolaisena toki suosittelen tsekkaamaan myös, josko partiosta löytyis kivat kuviot.

    - Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että otit blogissasi tämän asian puheeksi! Kuten muutamat tuossa jo pohtivatkin: mitä voi tehdä, jos isovanhempia ei ole käytettävissä, eikä lapsella ole sisariakaan seurana? Kaverit (ne pari vain), ovat omien isovanhempiensa mökeillä tai omien perheidensä kanssa kesälomareissuilla. Lapsi on siis yksin kotona kun vanhemmat ovat töissä. Oma lapseni on jo varhaisnuori, mutta vieläkin kannan syyllisyyttä ja huonommuutta siitä, että jätin ekaluokkalaiseni yksin kotiin pitkiksi ajoiksi. Työssä ei ollut mahdollisuutta työajan järjestelyihin. Vielä isompikin lapsi kärsii helposti yksinäisyydestä! Hyvät isovanhemmat (tai edes elossa olevat) ovat aarre, jota eivät ehkä ymmärrä arvostaa he, joilla isovanhemmat ovat aina olleet läsnä ja avuksi hoito-asioissa. Tästä asiasta olen yrittänyt kotikaupungissani herättää keskustelua, jotta kaupunkeihin ja kuntiin saataisiin maksuton / edullinen harrastetoimintajärjestely pienille (ja vaikka vähän isommillekin) koululaisille, vaikka muutamaksi tunniksi päivässä.
      Voimia kaikille asian kanssa kamppaileville ja Kiitos Sinulle mukavasta blogista !

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...