27.5.2014

Sähkötreffit: kun purukumi ei enää riitä

Yhteistyössä Suomen Blogimedian ja STULin kanssa.

Ovikello soisi, jos se toimisi. Koska joku jyrsijä on oletettavasti käynyt lounastamassa johdon, sähkömies tyytyy koputtamaan. Minulla on treffit. Sähkötreffit.


Treffeille ajallaan ja ilmeisen selvin päin saapunut sähköasentaja Tuukka Nevalainen ei pääse eteistä pidemmälle, kun jo selostan ongelmia suu vaahdossa: pimeän eteisen valaisimesta palavat polttimot koko ajan ja toinen valaisin itse asiassa värisee. Ehkä samasta syystä kuin ovikello ei toimi.

"Olisko sulla sähköpiirustukset?"

Niin mitkä? Nolottaa. Asun 60-luvun alussa valmistuneessa rivitalossa. Asunnon käyttöaikana on tehty lukuisia pienremontteja, useassa aallossa. Sähkötyöt on tehty remonttien yhteydessä laastaripaikoilla, mitään pöytäkirjoja asentajista, asennuksista ja muutostöistä ei ole.

Nevalainen lohduttaa, että tämä on aika normitilanne. Aika harva asukas edes tietää, että sellainen paperi on edes olemassa.

Jatkamme eteenpäin. Keittiön seinässä oleva kytkin roikkuu kiinni yhden ruuvin varassa. Sivusaumasta näkyvät johdot ja se metalliosa. Nevalainen katsoo puolen metrin päässä olevaa vesihanaa ja toteaa, että tuosta aloitetaan. Edellinen sähkömies ei saanut sitä kiinni, koska seinään olisi pitänyt kaivaa isompi kolo, joten se sitten vain jäi.

Niin. Sähkötyöt jäävät rempalleen, sillä huonojen ratkaisujen kanssa voi elää. Jos vessa on tukossa, putkimies tulee seuraavana päivänä. Jos valaisin ei toimi, taskulampulla mennään jouluun asti. Jatkojohdolla voi vetää pistorasioita pitkin asuntoa. Jos paremmista ratkaisuista ei tiedä eikä turvallisuusriskejä tajua, korjausmotivaatio on heikko.

Hintakin voi pelottaa. Johtojen kunto ja reitit eivät näy ulospäin ja osaan antaa ongelmasta vain maallikon speksit. Sähkömiehen on hyvin vaikea antaa työstään hinta-arviota näkemättä, mitä oikeasti tarkoitan.

STUL päätti lähteä hakemaan ratkaisua näihin sähkötöiden ostamiseen liittyviin ongelmiin ja pisti pystyyn Sähkötreffit-palvelun.

Ei kuluttajan pidäkään ymmärtää, mikä johdoissa, maadoituksissa, jännitteissä ja kytkennöissä on vikana. On kuitenkin tärkeää ottaa kodin sähköjärjestelmän toimivuus vakavasti, jos haluaa välttää tulipalot ja sähköiskut. Ensin kannattaa jutella isännöitsijän kanssa ja selvittää vastuut. Sen jälkeen on aika kutsua paikalle ammattilaisasentaja.

Istuimme pöydän ääreen tekemään suunnitelmaa. Koska sähkötestissä ei ilmennyt mitään isompaa vikaa, pääsimme heti käytännön toimenpiteisiin. Jaottelimme toimenpiteet kolmeen eri kategoriaan.

1. Vaaralliset asennukset
  • Suihkutilassa sijaitseva, avoin pistorasia on edellisen asukkaan viritys. Siirretään se pois ammeen yläpuolelta ja sijoitetaan kaappiin piiloon.
  • Keittiön repsottavan pistorasian korjaaminen. Nyt pikakorjaus, perusteellisempi elokuun putkiremontin yhteydessä.
2. Asumismukavuuden parantaminen
  • Parannetaan hallin valaistusta. Tällä hetkellä neliöitä jää käyttämättä, koska valaisimen teho ei riitä. Nevalainen lupasi tuoda seuraavalla kerralla esitteen tyylikkäistä seinävaloratkaisuista.
  • Keittiön valaistusta modernisoidaan vaihtamalla vanha loisteputki uusiin kaapin alle sijoitettaviin led-valoihin. Tehdään tämä vasta elokuun putkiremontin yhteydessä.
  • Jatkojohtorykelmistä pitäisi päästä eroon. Otetaan tämä työn alle kolmannessa aallossa.
3. Sähkölaskun pienennys
  • Sähkölaskumme on verrattain pieni, mutta Nevalaisen mukaan 20 vuotta vanha jääkaappi on ihan mittaamatta suurin energiasyöppö. Se kannattaa vaihtaa putkiremontin yhteydessä.
  • Asennetaan eteisen valaisimeen liiketunnistin. Huone on pimeä kesälläkin ja valot jäävät vahingossa päälle. Yllätyksekseni kyseessä oli nopea juttu!
  • Ne aurinkopaneelit. Mutta kysytään nyt taloyhtiötä ensin.
Treffimme päättyvät hyvässä hengessä ja toiset tällit on jo sovittu.

Arvostan aina hyvää asiakaspalvelua. Sähkötreffeille on valittu reippaita asentajia, joilla on kommunikaatiotaitoja, näkemystä ja kansalaisrohkeutta esittää monenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Tyytyväisin olen kuitenkin siitä, että pääsen vihdoin eroon projektista, josta en tajua mitään.

Tulitko kateelliseksi? Voit päästä treffeille!

Perustele kommenttiboksissa, miksi juuri sinä tarvitsisit kipeästi Sähkötreffit. Palkintona on 150 euron arvoinen Sähkötreffit-lahjakortti, jolla voittaja voi ostaa haluamiansa palveluja Sähkötreffit–sivuston hakupalvelusta valitsemaltaan sähköurakoitsijalta.

Arvonta suoritetaan ma 2.6.!

41 kommenttia:

  1. Oikeastaan haluaisin toimia "parittajana" ja järkätä tällaiset treffit vanhemmilleni, jotka asuvat vanhassa omakotitalossa mutta eivät vain saa aikaan :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on valaistukset ihan pyllyllään. Joko jossain näkee ihan liikaa tai sitten jossain ei näe mitään. Lamppujen paikat ihan hassut. Pahin on vessa. Siellä ollaan puolipimeässä (kun vihdoin saatiin vaihdettua peilikaappi, niin enää ei olla täysin pimeässä/yölampun varassa). Yritä siinä nyt sitten meikata. Aina yhtä suurella jännityksellä lähtee liikenteeseen, että millainen naama sitä tuli tällä kertaa.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaisi ihan kivoilta treffeiltä...Ulkovalaistukseen satsaisin ja ehkä noihin automaattisesti syttyviin ja sammuviin juttuihin.Lila

    VastaaPoista
  4. Muutetaan uuteen asuntoon heinäkuussa ja siellä oli lamppujen paikat vähän hassuja, ainakin keittiössä. Eteiseen tarvitsisi myös lisävalaistusta. Ja parveke tarvitsisi pistorasian.

    t: MariKo

    VastaaPoista
  5. Iso peukku tälle postaukselle :) Itsellä ei ole tarvetta päästä sähkötreffeille, kun nukun yöni samassa punkassa sähkömiehen kanssa, ja jos tarvitaan vielä viisaampaa henkilöä kertomaan mielipiteitään, niin kysytään isiltä :D On aina vaan kiva lukea kun ihmiset havahtuu sähköturvallisuuden tarpeisiin, meillä ne asiat jokseenkin on automaattisesti aina olleet kunnossa. Tosin kyllä se suutarin lapsen kengät tässäkin näkyy; valaisimien hankkiminen ja paikalleen saaminen voi kestää tovin jos toisenkin.

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla et muillakin on saamattomuutta sähköasioissa. Meillä tosiaan olisi tarvetta sähkötreffeille, eteisestä kun on puuttunut valaistus kokonaan jo kuukauden päivät. Joku kosketushäiriö siellä on, ei lampun vaihto auta. Jännä miten pimeän eteisen kanssa voi elää vaikkei sieltä ihan tosissaa löydä mitään käsikopelolla...

    VastaaPoista
  7. Minulla(kin) oli heti mielessä, että vanhaa taloa asuville eläkeikää lähestyville vanhemmilleni tää olisi loistava palvelu. Tai miksei toki itsellekin aina välillä, mutta rivitaloasujana asunnon ongelmakohdat hoituvat ainakin osaksi huoltoyhtiön kautta, kun taas omakotiasujat saavat hoitaa kaiken itse. Vanhempieni talon sähköissä on minun mielestäni ollut aina jotain vähän pielessä (valot mm. joskus vuosikausia sitten himmenivät aina välillä eikä syy ollut selvillä), mutta kun kaikki on pitkään toiminut ainakin näennäisesti ihan hyvin, niin kukaan ei ole tarkistuttanut asiaa. Toinen ongelma on se, että pistorasioita on aivan liian vähän ja valaistuskin kaipaisi ajanmukaistamista: miksi, oi miksi 80-luvulla oli ilmeisesti jonkinmoisessa muodissa laittaa keittiöihin loisteputkivalaisimia yleisvaloksi - hirveämpää valaistusta saa meinaan hakea!

    VastaaPoista
  8. Asun vuonna 1974 rakennetussa omakotitalossa, mikä jo itsessään kertoo, että pistorasioita on nykytarpeeseen liian vähän. Se taas johtaa jatkojohtoviidakkoon, joka välttämättömyydestään huolimatta saa mut raivon partaalle. Keittiön viereisen käytävän kattolamppu ei ole toiminut minun asumisaikanani koskaan, kylppärin kattolampun suojakupu hajosi, kun viimeksi vaihdoin loisteputken, eikä avomalli ehkä menisi turvatarkastuksesta läpi. Sähkötreffeille olisi siis huutava tarve...

    -Niina

    VastaaPoista
  9. Tusina erilaisia pleisteissöneitä sun muita hilavitkuttimia imevät virtansa pelottavasta jatkojohtoviidakosta, sillä 80-luvun alussa ei liiemmin pistorasioihin ole rakennusvaiheessa panostettu. Ja mihinkäs niitä olisi tarvittukaan kun olohuoneen varusteet siihen aikaan olivat tv, levysoitin ja jalkalamppu. Miltei voi nähdä kipinöiden sinkoilevan sulaketaulusta.

    Nämä sähkötreffit voisivat pelastaa henkiä!

    VastaaPoista
  10. Mä en sähkötreffejä tarvitsis, mutta äiti kylläkin! Mamma asuu sellasessa 50-luvulla rakennetussa omakotitalossa, jonka rakentanu mies ei ollu mikään sähköasentaja (vaikka kuvittelikin olevansa). Suurin osa sähkövirityksistä on yhä siltä ajalta ja varsinkin vessan ja keittiön töpselit kaipais taatusti vähän turvallistamista. Saunassakin räjähti kiuas ja sen korjaaja totes että siinä talossa on enemmän väärin kuin oikein tehtyjä sähköasennuksia..

    VastaaPoista
  11. Oijoi, tarpeeseen tulisi. Pistorasiat murenee käsiin, enkä tiedä voiko pistorasian näkyvän osan vaihtaa tavallinen talliainen vai tarvitaanko siihen sähkömiestä. Asia olisi erityisen ajankohtainen korjattava, sillä ipanoidimme on pistorasiantutkimisiässä. Rikkinäisimmät on tällä hetkellä teipattu jesarilla umpeen. (Protip: valkoinen jesari.) Lisäksi mieheni on innokas elektroniikan harrastaja, joten jatkojohtovirityksiä riittää. Liiketunnistimet öbaut koko asuntoon olisivat myös paikallaan, sillä äsken mainittu toinen taloutemme aikuisista on auttamattoman huono muistamaan valojen sammuttamisen - toisaalta ei aina hoksaa laittaa niitä ees päälle (:D), mihin liiketunnistin tietty myös toisi ratkaisun. Listaa voisi jatkaa ainakin oikullisella jääkaapin valolla, mysteerikytkimillä, joiden käyttötarkoitus ei ole auennut sekä pohdinnoilla himmennyskytkimien asentamisen kannattavuudesta.

    Palvelussa kannattaisi mielestäni olla lisäoptiona ihan kunnon valaistussuunnittelu siihen erikoistuneen ammattilaisen avulla. En ainakaan itse osaisi pelkän brosyyrin perusteella päättää, minkälaisia valaistusratkaisuja lähtisin hakemaan. Ammattilaisella olisi varmasti näkemyksiä, joita ei itse tulisi ajatelleeksikaan.

    VastaaPoista
  12. Sähkötreffir, mäkin haluuuuun! :D Meillä on olohuoneessa kaksi pistorasiasettiä, joissa molemmissa taitaa olla vain yksi toimiva pistoke. Tai sellainen pistoke, jota uskaltaa oikeasti käyttääkin. Muut ovat vähän kiikunkaakun: näkyy johtoja, repsottaa irti ja yhdessä näkyy jotain rusehtavaa tahmaa. Ei siis likaa vaan ikäänkuin jotain olisi valunut. Eräs tuttumme (sähköasentaja) sanoi vain, että älkää koskeko siihen. Ei juurikaan herättänyt luottamusta... Ja tietenkin nuo ovat juuri siinä huoneessa, missä eniten lasten kanssa leikitään ja touhutaan. Mutta noiden kanssakin on vain tottunut elämään, koska pakko ja tiukka rahatilanne jne. voi miten vapauttavaa olisikaan päästä noista eroon!

    VastaaPoista
  13. Ai hyvänen aika. En edes tiedä mistä aloittaisin sähkötreffiperustelut. Kyseessä Porkkalan parenteesialueella sijaitseva omakotitalo, osa sähköistä alkuperäisiä, sulaketaulu auttamatta liian pieni (toinen taulu on jo lisätty), remontoimaton keskikerros alkuperäisillä sähköillä (mm. maadoittamattomat pistorasiat...) edelliset asukkaat vetäneet lisää johtoja pintavetoina vanhojen sekaan (eteisessä ei paikoitellen näy enää tapetit, kun johtohel***ti peittää osan seinästä) Pisteenä ii:n päälle keittiöremontti aloitettu ja pitäisi nyt suunnitella sinne edes järkevät sähköt... Akuutit viat on sentään jo korjattu; Aiemmin ei voinut imuroida jos kahvinkeitin ja tiskikone oli päällä tai sulake paloi välittömästi... Ja talohan on tietenkin eristetty rutikuivalla purulla, että pitää mielen ihan virkeenä kun talo on täynnä vanhoja sähkövirityksiä :D

    Eeva

    VastaaPoista
  14. Uu-la-laa!! Sähköasentaja, joka kommunikoi selvästi - mä haluaisin tällaisen! Menee samaan sarjaan luotettavan autokorjaajan ja ihmiskieltä puhuvan kännykkäkauppiaan kanssa. Asioita joita tarvitaan, mutta joita on vaikea löytää.

    Serkkulapsi sai sähköiskun eilen kun koski yhtä aikaa hellaan ja vedenkeittimeen. Ilmeisesti joku perustavanlaatuinen vika kodin sähköjärjestelmässä. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja isku jäi melko pieneksi.

    Geopoliittisesta sijainnista johtuen jätän kuitenkin kilpailuun osallistumisen väliin.

    VastaaPoista
  15. Minä parittaisin 98 v. mummoni sähkärin kanssa. Rintamamiestalo, leskeys jo 60-luvulta saakka ja 4 tytärtä, joista yksikään ei nainut "käsistään kätevää". No lopputuloksen tietää. Viimeiset 20 vuotta on remonttien ja pikkufiksausten kanssa menty periatteella "kun tämä saattaa olla mummon viimeinen talvi/joulu/kesä". Treffit olisivat siis enemmän kuin paikallaan. Jos tämä tyttärentytär ei sähkömiestä nainut, niin ainakin tämä voi sellaisen yrittää järjestää paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Kultu, voitit kisan! Mummo saa sähkärin käytöönsä - laita sun yhteystiedot mulle! :)

      Poista
  16. Minäminäminä! Haluaisin sähkötreffeille. Keittiössä sekä työhuoneessa roikkuu seinäkaapiston alta johto, jonka perään kuuluisi valaisin. Jäänyt edellisiltä asukkailta kesken emmekä ole ehtineet, kröhöm siis saaneet aikaiseksi, hoitaa asiaa noin seitsemän vuoden aikana. Lisäksi 60-luvun kerrostalossa ei ole eteisessä yhtään pistorasiaa. Pistää joskus imurin heiluttajan pinnan kiristymään, kun johto ei riitä kunnolla... Lankapuhelimelle löytyisi kyllä pistoke :-)

    Satu T

    P.S. Meiltä löytyy sähköpiirustukset :-)

    VastaaPoista
  17. Me tahdotaan sähkötreffeille! Kolmen hengen perheemme muutti maaliskuussa vanhaan kerrostaloon, jonka sähköratkaisut ovat osoittautuneet jokseenkin mielenkiintoisiksi. Kaksi pistorasiaa on paikattu teipeillä. Ympäri asuntoa seikkailee jokin jännä johto, jonka päätepistettä ei ole löydetty. Tuleekohan siihen virtaa? Yhteen pistorasiaan ei tule virtaa. Kylpyhuone on hämärä, tarvitsisi varmaan asentaa lisävalaisin kattoon. Sähköä tarvitaan myös parvekkeelle, mutta miten sellainen vedetään? Apua tarvitaan jo pelkästään turvallisen asuinympäristön tekemiseksi. Meiltä ei todellakaan löydy piirustuksia, mutta uusi sähkökaappi kyllä (tosin se on asennettu väärin päin, mistä maasta lie asentaja ollut, koska kaapin kyljessä on tekstit selväksi suomeksi). -Anneli

    VastaaPoista
  18. Voisin aloittaa vaikka siitä, että ostimme kaksi viikkoa sitten vanhan omakotitalon. Rintamamiesmallia, vuodelta -54, peruskorjattu -82. Vanhasta asunnosta mukaan otettiin lamppu, joka iskettiin kattoon, vaan kappas, ei valjennut valkeus meille. Kaverin mies toiselta puolen Suomea puhelimen päähän ( sähköhenkilö kyseessä nähkääs ) ja kriisipuhelu alkakoon. Muutaman Facebookin välityksellä vaihdetun kuvan perusteella selkeni, että meillä on ainakin lamppujen sähköpiuhat kytketty "päin persettä" ( suora lainaus ), enkä uskalla edes ajatella että mitähän muuta täällä on sitten sössitty sähköjen kanssa... Joten meillehän tämä olisi enemmän kuin tarpeellinen :D Valitettavasti ensikertalaiset kun ei hoksanneet ottaa asuntolainaa sen verran reilummin että jäisi jotain käteen myös näiden yllätysten hoitamiseen. Joten nyt sitten eletään jatkuvassa jännityksessä että koska tulee joku oikosulku joka polttaa koko tönön maan tasalle.

    VastaaPoista
  19. Sähkötreffit todella tarpeen! Kodin sähköviritykset vuodelta -72 ovat tulleet tiensä päähän. Johdot kulkee kivettyneissä muovikouruissa ovilistoissa, edellinen sähkäri sanoi vaan että ovat kauheita eikä niihin uskalla koskea. Jossain rempassa lähti jalkalistat ja nyt johtoihin onkin kätevä kompastella. Uusia jalkalistoja ei oikein voi asentaa, koska vanhat pistorasiat on tiellä. Ne on tosin palasina jos ylipäätään mitään muoviklohmoa metallin ja johtojen päällä on... mutta eipä niitä rasioita ole kuin 1/huone eikä aina sitäkään. Kattolampulle on paikka toisessa päässä olkkaria (tietysti siellä ikkunan puolella), toinen puoli on pimeä. Jalkalampun voisi tietty virittää.. paitsi ettei ole pistorasioita. Eteisen kattolamppuun en jaksa enää vaihdella lamppuja kun ne poksahtelee rikki alta aikayksikön. Lähettäkää apua!

    VastaaPoista
  20. Oi kyllä, KYLLÄ! Olisi kolme ongelmaa:
    1) konttaava lapsi ja olkkarin johtojen varassa repsottava pistorasia, aina joku tuoli pitää olla edessä.
    2) pakastin pitäisi siirtää eteiskomeroon eteisestä (yhden huoneen ovi ei aukea kunnolla), mutta siellä ei ole pistorasiaa.
    3) kattolamput olkkariin sekä työ/vierashuoneeseen, epämääräiset johdot vaan roikkuu katosta (vuonna -29 rakennettu rivari, sen on näköisetkin sähköjutut), ettei tarvitsisi siirtää jalkalamppua huoneesta toiseen valoa saadakseen.

    VastaaPoista
  21. Sähkötreffit tulisivat meille todella tarpeeseen! 70-luvun asunnosta löytyy sekä ihan kummallisesti sijoiteltuja lampun paikkoja eli lähinnä monessa huoneessa on vähän liian pimeää, edellisen asukkaan virityksiä (mm. eteiseen on tehty siivouskomero ja eteisen valokatkaisin siirretty sen sivuun niin, että sähköjohto kulkee siivouskaapin sisäosan läpi sekä vessaan sijoitettu kosteaan tilaan soveltumaton lamppu) sekä jotain häikkää johdotuksissa tmv, sillä muutamassa huoneessa saa koko ajan olla vaihtamassa uutta lamppua palaneen tilalle. Sähköpiirustuksista ei ole hajuakaan. Apua tarvitaan!

    Johanna V

    VastaaPoista
  22. Alas kyllä-oma-väki-tietää- ja enksmämuistanumainita-tyyppiset purukumiratkaisut, eläköön ammattilaisten dokumentoidut järjestelmät!

    Äidin kesämökillä sähköjärjestelmä ei kestä mikroaaltouunin käynnistämistä. Vikavirtasuoja laukeaa aina, kun mikron laittaa käyntiin. Ruoka lähtee lämpenemään sitten, kun vikavirtasuoja nostetaan takaisin toiminta-asentoon.

    Olisiko sittenkin parempi, että mökillä olisi vielä sulaketaulu? Jos joutuisi vaihtamaan sulakkeen joka kerta, kun käynnistää mikron, tulisi ehkä kutsuttua se sähköasentaja vielä tänä vuonna. Kyllähän oma väki tietää, miten niiden vikavirtasuojien kanssa pärjätään.

    VastaaPoista
  23. Sähkötreffit- KYLLÄ! Asutaan lapsuudenkodissani, 80-luvun omakotitalossa. Ja vaikka edesmennyt isäni oli sähkömies niin täällä on aikamoisia valokatastrofeja, jotka pitäisi korjata. Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja niin edespäin. Pistokkeita en ole edes ehtinyt miettiä. Näin nopealla vilkaisulla mieleen tulee:
    -9 kattolamppua, jossa jokaisessa 3 lamppua. Näitä suojaa ritilä. Valot palaa keskimäärin kerran viikossa jostain lampusta. Nyt on tultu siihen tilanteeseen, että mies ei jaksa enää edes vaihtaa lamppuja niihin, eli on aikasta pimeää.. joku kiva led-plafondi olisi aika jees
    -edelliseen kohtaan liittyen yksi näistä on porraskäytävän yläpuolella, joten siihen ei edes pääse vaihtamaan lamppua ellei hae jotain kiipeilytelinettä..
    -muutamat kiskot, jossa en ole 20 vuoteen nähnyt valoa (sama koskee myös edellisen kohdan lamppua)
    -keittiön valot, jotka nykyään käynnistyy T-O-D-E-L-L-A hitaasti (laita valot, tee muut aamutoimet kuten suihku ja hampaiden pesu..ja kun saavut takaisin on valot vihdoin päällä)
    -olohuoneen ihanat kasarityyliset loisteputket. Harmi vaan, että 6 loisteputkesta 2 on palanut loppuun ja neljällä jäljellä jäävällä on 3 eri sävyä.. aikamoista ilotulitusta. Joskus kun on ostanut uuden valon ja huomannut sen olevan väärän niin eipä olekkaan heitetty turhaan pois ;)
    -ulkovalot on ihan katastrofit (ja näihin ehkä eniten tarvitsee apua).. uutta valoa toisen päälle ja johtoa siellä täällä

    Hui, tuntuipa kauhealta kirjoittaa nämä auki. ja näitä on siis lisää. Olisi vaan niin kiva asua talossa, jossa on valoa (vaikka yksi sävy) ja ne niinkuin valaisisi ja syttyisi silloin kun itse haluaa

    VastaaPoista
  24. Meillä sähkötreffejä vailla ovat seiska- ja kasivee herrahenkilöt, jotka ovat jo puolitoista vuotta eläneet huoneissaan sähköttä. Pintaveto ei taida tarkoittaa jatkojohtohässäkkää oven suussa.

    Nimim. Sähkö ois kiva ylläri, ennen kuin lapset muuttaa kotoa.

    VastaaPoista
  25. Monella on tarvetta kaikenlaisten viritysten korjaamiseen :). Samat ongelmat meillä, valot palaa jos ne saa syttymään, pimeää on lähes joka nurkassa mutta kertokaa mulle kun mä en vieläkään ole tajunnut oi miksi 70-luvulla on tehty pistorasioita sinne katonrajaan?!!! Siis edes mitään jatkojohtovirityksiä ei voi tehdä ellei seuraava sisustustrendi ole roikkuvat johdot. Haluaisin siis pistorasioita sinne alas, normi nurkkiin....Ehkä tällä kannustimella raaskis tilata puhuvan sähkömiehen meillekin kartoittamaan työmäärää. Valoa t. ansku

    VastaaPoista
  26. Tarttisin! Mulla on mm. repsottavia pistorasian suojia. Yksinasuvana naisena teen kyllä kattavasti kaikki kotihommat, mutta nuo sähköjutut jätän mielelläni ammattilaiselle.

    Laura K.

    VastaaPoista
  27. Saisikohan tälläisillä sähkötreffeillä mökin kummitukset pois nurkista pyörimästä? Ainakin kokeilemisen arvoista, valojen mystinen räpsyminen on ainoa mökkirauhaa häiritsevä asia!

    Taru

    VastaaPoista
  28. Tarvetta olis! Noin 40 vuotta vanhan kerrostalon keittiöstä löytyy alkuperäsenä kaksi pistorasiaa, joista toisessa on jääkaappi ja toisessa vuorottelee tietokone, kahvinkeitin, yleiskone, käsivatkain.. Edellinen asukas on vaihtanut työtason valaisimet semmosiksi, että niissä on omat pistorasiat, mutta oon kuullu niitten olevan jotenki vääränlaisia. Riskillä oon laittanu tiskikoneen ja mikron niihin kiinni. Lisäriskiltä se tuntuu siks, että ne valaisimet heilahtaa, jos niihin koskee. Ne ei oo ihan kunnolla kiinni.. Eli joo. Treffit, kiitos!

    VastaaPoista
  29. Treffit tulisi täälläkin osoitteessa akuuttiin tarpeeseen! 80-luvun rivitalokotimme saunan kiuas lakkasi toimimasta. Koko perhe 4- ja 1-vuotiaita lapsia myöten on himosaunojia, ja nyt suurin saunafani eli mieheni uhkailee asentavansa itse uuden kiukaan. Kärähtäneet virtapiirit ja kärähtänyt mies kauhistuttavat, joten ammattilaisapua kaivataan. Toki myös pistorasiaongelmaa löytyy.
    Maija

    VastaaPoista
  30. Kyllä kiitos sähkömies tänne! Asumme vanhassa omakotitalossa, jonka edelliset omistajat ovat peruskorjanneet hyvin, sähkötöitä lukuunottamatta. Ainakin minua kammottaa roikkuvat viritykset teknisessä tilassa. Lisäksi talo on täynnä virrattomia pistorasioita. Eteisessä ei ole yhtäkään. Hyvästi tunnelmalliset jouluvalot.
    Meillä kävi sähkömies, jonka asiakaspalvelutaito ei ollut korkea, hintataso sitä vastoin oli. Monta sataa parista pistorasiasta ilman kummempia uusia vetoja. Alkoi ahdistaa sähkötyöt ja nyt on useampi vuosi kulunut. Niin epätoivoisia olemme, että puolipakolla houkuteltiin leskeksi jäänyt äitini sokkotreffeille sähkömiehen kanssa. Ei seurannut suhdetta, vaikka äiti melkein voisi uhrautua, jotta saisimme sähköt kuntoon.
    T: Henna P.

    VastaaPoista
  31. Meille! 70-luvun kerrostalon parvekkeelle on joku edellisistä asukkaista vetänyt sähköt olkkarista niin, ettei isoa parvekkeelle aukeavaa ikkunaa saa pestyä, koska pistorasia on ikkunan karmissa kiinni.
    - Nemmuli

    VastaaPoista
  32. Meille!!!! Vanha 50-luvun rintamamiestalo. Tuttu sähkömies kävi remontissa tekemässä _jotain_, mutta hänellä loppui into tehdä edullisesti tutunkaupoilla hommia kun on niin paljon rahalla tehtävää oikeeta hommaa että ei ole pakko tehdä puoli-ilmaiseksi. Meillä mm. ei ollut edellisten asukkaiden jäljiltä maadoitettua sähköä yläkerrassa. Nyt onneksi on mutta monta juttua jäi tekemättä kun remppabudjetissa ei ekaa kertaa omakotitalossa asuvat tajunneet ottaa huomioon että sähkötyöt voisi olla päin persettä ja se maksaa rahaa. Ulkovaloja pitäisi saada, lisää pistorasioita olohuoneeseen ja työhuoneeseen, keittiön kalliit halogeenivalot pitäisi vaihtaa ledeihin, makkariin olisi kiva saada tunnelmavaloja (if you know what I mean? ;) ), olkkarissa on yksi himmennin mikä ei toimi ja pihasaunan pukuhuoneessa ei ole ollenkaan valoja.

    VastaaPoista
  33. Asutaan vanhassa talossa, jonka johdot ja pistorasiat on vedetty kaikkia epälogiikan lakeja noudatttaen. Rappusten lamppujen vaihtamiseen tarvitaan tikapuut, kumpikin lamppu eri suunnassa. Seitsemän vuotta ja lamput vaihdettiin kerran. Kodinkoneita on mennyt roskiin kun on luultu noiden hajonneen, kunnes tajuttiin että pistorasia ei kestä kuormitusta. Ystävistä löytyy heti ainakin viisi sähkäriä. Jos se vieras olisi helpompi pyytää hommiin :D

    VastaaPoista
  34. Rintamamiestalon Jenni31. toukokuuta 2014 klo 10.04

    Papan rakentaman rintamamiestalomme sähköt on tehty vähitellen vuosien varrella, kuten usein näissä vanhemmissa taloissa. Kaikenkarvaisia sähkömiehiä on käsittääkseni käytetty, paitsi että enoni oli 'kätevä käsistään', ja hoiti pienet sähkötyöt itse (ja sehän tässä nyt hirvittää!). Yläkerran kattolamppujen johtoviritykset ovat aivan hapertuneet ja siinä kunnossa, etten tule lamppuja ennen sähkömiehen käyntiä vaihtamaan - pölyjen pyyhkiminenkin vaatii varovaisuutta. Ulkona talon ja saunan välinen sähköjohto roikkuu vaarallisen näköisesti ja pistorasiat ovat osin vuodelta miekka ja kirves - kuten muutkin viritykset. Me olemme miehen kanssa ihan totaalikäsiä näissä(kin) hommissa, joten apu tulee tarpeeseen. Hinta tietty hirvittää. Ja se kuuluisa palvelu (kuka täällä ehtii taas päivystää sähkömiehiä, jotka eivät kuitenkaan ikinä saavu paikalle - ainakaan sovittuna aikana).

    Talo on siis kipeästi sähkökartoituksen puutteessa, mutta emme tunnu saavan aikaiseksi. Edessä on todennäköisesti iso sähköremontti. Sähkötreffit kuulostaa ihan meidän palvelulta. Kiitos ääritarpeellisesta jutusta!

    VastaaPoista
  35. Hieno homma, sähkötreffit.
    Moni pelkää turhaan kuttua sähkäriä paikalle. Jotkut kusipäät pilaavat kaikkien maineen sanomalla että kaikki uusiks, vaikka selviäs hommasta satasella.

    VastaaPoista
  36. En koskaan saa soitettua sähkömiehelle, koska pelkään, että laskuttavat liikaa eivätkä siivoa sotkujaan. Sähkärille kyllä riittäisi töitä. Ehkäpä lahjakortti aiheuttaisi riittävää painetta ottaa luuri käteen soittaa ja kenties lahjakortin suoma "alennus" korvaisi siivousvaivan.

    VastaaPoista
  37. Tulisi taatusti tarpeseen: talon vanhimmat osat ovat 1800-luvulta, ja johtoja on sitten kiskottu vuosikymmenten saatossa aina sinne, minne joku on tarvinnut. Rasioita on lukemattomia eri malleja (mikä pännii visuaalista minääni tolkuttomasti) ja sijoittelu kaikkea muuta kuin käytännöllistä. Turvallisuutta uskallan hädin tuskin edes miettiä... Ehkäpä tuolla summalla saisi ainakin kartoitettua sen verran tilannetta, että tietäisi, kuinka paha tilanne oikeasti on?

    VastaaPoista
  38. Vieläkö ehtii osallistumaan?

    Kolmihenkisen perheemme pesukoneen tuloletku laukesi muutama viikko sitten sillä seurauksella, että rivariasunnon koko yläkerta ja osa alakertaa menivät remonttiin. Evakkoasuminen kolmevuotiaan kanssa saattaisi olla ihan hauska seikkailu, ellei kakkosen laskettu aika olisi ollut toissapäivänä. Ja ellei vakuutusyhtiö olisi sitä mieltä, ettei laajaakin laajempi kotivakuutuksemme (tai kiinteistön oma vakuutus, for that matter) kattaisi remontista tai väistöasumisesta aiheutuvista kustannuksista yhtikäs mitään. Mikä yllätys.

    Tarvetta sähkärille siis olisi: pimeä portaikko kaipaisi edes yhtä valonlähdettä, pikkuvessa pistorasiaa ja kylppäri jotakin muutakin lamppua kuin peilikaapin loisteputki. Saunassa on niin pimeää, että sokkona mennään. Muitakin sähköhommia olisi tietysti mukava katsoa nyt, kun seiniä ja lattioita puretaan joka tapauksessa ja mahdollisesti ainakin osin omakustanteisesti.

    Venni

    VastaaPoista
  39. MEillä on reilun vuoden verran roikkunut kylppärin seinästä kaksi johtoa sillä kohdalla, missä pitäisi olla se vikavirtasuojattu pistorasia. Kun..ei jaksa hoitaa asiaa kuntoon, se maksaa (itse töissä, mies hoitovapaalla) ja kun sen pyykkikoneen virran saa otettua niin kätevästi viereisestä takkahuoneesta..-miuku84

    VastaaPoista
  40. Itse en ymmärrä sähköasennuksista kovinkaan paljoa, paitsi sen että avoinna oleva pistorasia suihkutilassa on tosiaan ollut kyllä hengenvaarallinen. Meillä asuu isovanhemmat vanhassa talossa Turussa, ja sinne on kyllä myös tehtävä parannuksia turvallisuudenkin tähden. Olemme etsiskelleetkin ammattilaista Turusta, joka voisi heille tehdä sähköurakointia. Hyvä kuulla että "treffit" menivät hyvin!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...