19.5.2014

Omppu ja elämänmuutos

Pikkubroidi oli kutistunut huomattavasti, kahdeksan kilon verran. Kun tiedustelin, millä taikatempulla muutos saatiin aikaan, vastaus oli omenoilla. Tyyppi oli vain vilkaissut pistaasipähkinäpussin kylkeä, järkyttynyt kalorimäärästä ja vaihtanut snäksit omenoihin.

Perhana! Kuulostaa liian helpolta.

Kuva: Flickr / Cupcake Murder Aftermath

Hesarissa oli samoihin aikoihin pitkä juttu vyötäröläskistä. Seuraan aihetta sukurasitesyistä: molemmat vanhempani ovat kuolleet alle 70-vuotiaina. Sekä mummollani että isälläni puhkesi kakkostyypin diabetes, molemmilla puolilla sukua on korkea kolesteroli. Suvustamme puuttuvat toistaiseksi vain mielenterveysdiagnoosit.

Jutun alussa esitelty tilasto oli karu.

"Suomalaisista 25–74-vuotiaista joka kolmas sairastaa metabolista eli aineenvaihduntaan liittyvää oireyhtymää. Se tarkoittaa tilaa, jossa samalla ihmisellä on yhtä aikaa useita terveyttä uhkaavia aineenvaihdunnan häiriöitä."

Ns. omenalihavuus on yksi metabolisen oireyhtymän riskitekijä, joka on itselleni tullut kuvaan mukaan viimeisen 10 vuoden sisään. Nuorempana lihoin ja laihduin tasaisemmin, nykyään läski tuntuu hyökkäävän juuri vatsaan - eikä lähde mihinkään. Tuntuu, että kroppa on muuttunut toimenpiteille tefloniksi. Mikään pieni muutos ei ole kovin pitkäkestoinen. Laihdun hetken ja sitten kroppa tottuu ja paino palaa ennalleen.

Hesarin jutussa lohdutetaan, että pienillä muutoksilla kuulemma saisi ihmeitä aikaan. Ongelma on siinä, että niihin pieniinkin muutoksiin tuntuu tarvitsevan suuria toimenpiteitä!

Broidille pitää nostaa hattua. Snäksien vaihtaminen omenoihin on itse asiassa aika iso muutos, joka edellyttää paitsi ruokailu- myös kauppakäyttäytymisen muuttamista, puolison lobbausta, motivaatiota ja aikaa. Omiin tuttuihin tapoihin on hirveän helppo sujahtaa takaisin pienen kokeilun jälkeen. Muutoksen istuttaminen vaatii aikaa.

Omaa toimintaansa katsoo niin subjektiivisesti, että ei huomaa mitä on jo tapahtunut. Olen itse asiassa vähentänyt irtokarkin kulutusta valtavasti, kun vertaa tilannetta reilun vuoden takaiseen tilanteeseen - karkinsyönti ei ole enää suurin ongelmani. Fillaroinnista on tullut se normaali tapa liikkua.

Mutta kun se elämänmuutos on pitkä prosessi, joka ei etene itsestään ja tasaisesti. Nyt pitäisikin ottaa ihan uusia tavoitteita. 

Sopivatkohan omenat yhteen iltaviinin kanssa.

35 kommenttia:

  1. Mut kun ei syö snäksejä eikä sellaista, eikä silti - niin...no luovuttanut en ole. Hyvin kuvaavaa on se, että treenasin kovaa yli puoli vuotta valmentajan johdolla ja mikä oli lopputulos. No ei ainakaan sellainen, mitä "niillä muilla" näkee eli 10 cm ja ylikin lähtee vyötäröstä (ja jopa ihan alle 6kk). Multa lähti se 6 cm runsaassa kuukaudessa ja sitten se jämähti siihen, ei vahingossakaan milliäkään pienemmäksi enää. Kaikella uudella on tuo vaikutus, tosin millään muulla konstilla en ole saanut noin paljon vaan vaikutus jää aina max 3 senttiin. Se ikävä puoli kovaa treenaamisessa on, että kun se vähänkin lopahtaa normaalimmaksi niin kas, vyötärökin leviää vaikka kuinka vähentäisi syömistä. Eli ehkä jossain vaiheessa relaan, en puhu luovuttamisesta mutta ei se vatsaläskin stressaaminenkaan mitään auta kun taitaa se koholla oleva kortisoli päinvastoin lisätä napaläskiä. Paastot yms. liian kitukuurit ei tee mun vatsalle yhtään mitään, siis ei kutistu milliäkään. Toiset ne vaan laihtuu viikossakin monta kiloa, olkoonkin että on nestettä.

    Omena kyllä tulee syötyä joka päivä, sillähän on huimasti terveysvaikutuksia. Muita hedelmiä ei päivittäin juuri mene, mutta vihreää vihannesta ihan älyttömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toisaalta 6 cm on jotain! Mut joo, tämä on maailman turhauttavin harrastus. Tuntuu, että on pakko koko ajan kiristää lisää. Muistuttaa kuntapolitiikkaa.

      Poista
  2. Jos rinnat kasvais samalla kun maha, niin kokonaisuus olisi ulospäin paremman näköinen. Mutkun mulla ei läskiä kerry grammaakaan rintoihin, niin sit Se vyötärönseudun lihominen vaan korostuu.

    ja omenoista sen verran, että mulla hedelmien syönti ei auta mitään. Lihon aina syksyn omena-aikaan kun syön esim. 20 omenaa päivässä. Hedelmät vain lisää ruokahalua, mulla toimii paremmin että syö palan ruisleipää. Ehkä tietty ois eri asia syödä vain yksi omena päivässä, mut kun ne on niin hyviä ja säilyvyys huonoa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan tämän rinta-asian tiettyyn rajaan asti. :D

      Poista
  3. Tää on taas se niin epäreilu miesten ja naisten ero tässä laihdutusasiassa. Mun mies kun päättää alkaa laihduttaa - mun mielestä ei tee juuri mitään ihmeellisiä muutoksia ruokavalioonsa, pienentää vain annoskokoa - niin se laihtuu heti 2 kuukaudessa 10kg. Meikäläinen kun yrittää ja yrittää niin hikiseen lähtee kilo kuussa. Noh, mun ei tarttekaan varsinaisesti laihduttaa mutta tota keskivartalon omppua olis tosiaan kiva saada pienennettyä eikä se tunnu onnistuvan sitten millään. Karkkia en syö, mutta muuta sokeria ja valkosia viljoja voisi tosin vähentää. Siinä on vaan se, että nuorempana vähensin niistä, vedin vuosikausia ilman valkoista leipää ja pullaa ja peruna ja pastakin oli minimissään, kasviksia paljon ruokavaliossa, liikuin - mutta se mahaläski oli ja pysyi. Oon huomannut tyttäressä saman taipumuksen (puhumattakaan mutsista ja mummoista), että kai tää on sitten, plääh, geneettistä. Yritys kyllä jatkuu, vaikka olenkin hyväksynyt että mitään pyykkilautaa mulla ei koskaan tule olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että mun seuraava steppi on toi annoskoon uudelleentarkastelu. Olen jo ottanut käyttöön santsauskiellon (yksi lautasellinen ruokaa riittää), mutta kun aineenvaihdunta on lähinnä lakannut, tämä voisi olla hyvä kokeilu.

      Poista
  4. Oisko se laihtumisen salaisuus tossa viimeisessä lauseessa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompussa? Viinissä? Mitäh? Finelin mukaan punkussa on 70kcal/100gr, lasillisessa joku 85 siis (vrt. rasvattomassa maidossa 42). Mut kerro toki, jos sulla on joku luotettava lähde. :)

      Poista
    2. Sydänliiton mukaan lasillisessa (12cl) punaviiniä voi olla 84-120 kcal. http://www.sydanliitto.fi/alkoholi-ja-paino#.U3szeCgdJE4

      Energiansaanti riippuu tietty siitä, miten tarkasti viinin mittaat ja kuinka usein iltaviiniä nautit. Mutta jos heitetään että viikkokulutus olisi kolme vapaalla kädellä kaadettua lasia tuhdimpaa punkkua viikossa, se tekee n. 300 kcal, joka vastaa keskipituisella 70kg painavalla naisella suunnilleen puoli tuntia reipasta pyöräilyä. Siis jotta paino pysyy ennallaan. Jos sen pitäisi laskea, täytyy joko viiniä vähentää tai pyöräilyä lisätä.

      Poista
    3. Okei, nyt tajuan mitä ajat takaa. Mutta minun pointtini oli se, että iltaviinin kyytipoikana omena olisi ehkä sitä voileipää parempi, itse viinin osuus kun on kokonaisenergiamäärässä ihan onnettoman pieni. Kuten tuo laskelmakin osoittaa, on pakko puuttua merkittävämpiin lähteisiin. Niitäkin "onneksi" riittää.

      Poista
  5. Heh, muistelin tässä sun hedelmävihaasi. Mä nimittäin olen aina tykännyt hedelmistä ja olih ihan et häh! kun mä luin sen postauksen (huono kieli ihan harkittua - toim huom). Mutta - tadaa - oon löytänyt itteni kakomassa omenaa (miksi ne maistuu nykyään musta kauheelta) ja banaanin haju kuvottaa. En ole raskaana. Appelsiinia söisin jos jaksaisin kuoria sen. Mulle riittää että kuorin hedelmät lapsille - ei, omat hedelmät ei mene siinä samassa putkessa, vaan kahden appelsiinin jälkeen en vaan enää jaksa :D
    Äskettäin työmatkalla hotellissa oli aamiaspöydässä kuorittuja, paloiksi leikattuja hedelmiä, ja ah, söin ja söin (ei ollut omenaa eikä banaania). Miksei joku voi tulla meille pilkkomaan hunajamelonia ja tuoreita mansikoita??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Duunipalavereissa on siirrytty pullista hedelmätarjoiluun ja olen huomannut syöväni kyllä kuorittuja hedelmiä minäkin - etenkin jos on kirpeitä omenoita. Ja nyt kun mustikat on loppuneet pakasteesta olen ihan tyhjän päällä. :O

      Poista
  6. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, minkä takia olen taistellut liikakilojen kanssa aika monta vuotta. Voin sanoa että tiedän laihduttamisesta ja syömisestä _jonkin_verran_, mutta ei se mussa näy. Mut se mistä olen iloinen tässä sun jutussa on tuo toteamus, että omena päivässä on jo iso muutos, joka vaatii oppimista, aikaa ja myös kanssa-asujiin vaikuttamista. Se on niin totta! Ja se jätetään usein huomiotta ja vedotaan itsekuriin. On tosiaan vaikea esim. syödä riittävästi kasviksia, jos kaupassa käy puoliso, joka ei tuo niitä sieltä kaupasta. Tai jos ruuanlaittovuorossa oleva ei tee sitä laihsuttajalle soveltuvaa ruokaa. Aika monen opn myös vaikea olla syömättä niitä snäksejä ja karkkeja, jos toinen kantaa niitä kaapit täyteen. Olen joskus sanonut miehelleni että eiks se oo vähän sama kuin jos ostaisit alkoholistille kossupullon kaappiin, koska "normaali ihminen pystyy kyllä olemaan juomatta sitä". Vastuu kaadetaan itsekurittomalle surkimukselle, vaikka kossupullon tai karkkipussin oleminen siellä kaapissa ei ole mikään välttämättömyys myöskään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olen satavarma että annoskateus on yksi iso tekijä laihdutuksen epäonnistumisessa! Muistan saaneeni tästä joskus ihan mittavatkin kilarit.

      Poista
    2. Ihmisen jolle ei tule pakottavaa tarvetta tyhjentää herkkukaappeja on tosi, tosi vaikeaa sisäistää sitä että joku ei vaan pysty joko pitämään näppejään erossa tai olemaan syömättä sitä avattua pussia tyhjäksi. Ihan riippumatta pussin koosta.

      Tuttavillani homma toimii ihan hyvin niin että ei-sokerinarkkari miehellä on oma herkkukaappi jossa hän saa pitää juuri niitä nameja ja sellaisia määriä kuin haluaa, eivätkä ne sieltä makuuhuoneen kaapista ole nenän edessä aina kun keittiön kaapin avaa. Systeemi pyörii ihan hyvin kun molemmat ovat päivät töissä ja illalla yhdessä kotona, mutta miehen herkkukaapin sisältö oli kuitenkin meillä evakossa hänen miehensä työmatkan ajan. Sanoi että tuntuu tyhmältä heittää semmoinen määrä ruokaa roskiin vain siksi ettei viikon yksinäisinä iltoina kuitenkaan malttaisi olla käymättä siellä kun tietää sen olemassaolon asunnossa.

      Poista
  7. Karkit, mun ikuinen pahe :( Liikakiloja ei tällä hetkellä ole, imetys on riuduttanut mut tikuksi, mutta pelkään syöväni aivan liikaa sokeria :( Yritin vaihtaa karkit hedelmiin, tulos oli se, että vedin aina kerralla paketin rypäleitä.. Paketti rypäleitä = 5 omenaa. Kohtuus on vaikeaa saavuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile sokerittomia karkkeja! Ne on jeesannu mua älyttömästi: maistuu niin kamalalle että koko kokemus menee pilalle - kun aivot ei saakaan pussista pikafiksiä, himo laantuu. :D

      Poista
  8. Sori, ei kuulu postaukseen, mutta loistava HS-kirjoitus sulla! Vastavetona voisi olla, että lapsiperheille tarkoitettuihin hotelleihin ei pääse aikuiset ilman lapsia. Siellä sitten olisi kaikki mahdolliset herkut, MYÖS SPAT, mutta ehei, ei toivoakaan, jos ei perheeseen kuulu lapsia!

    Jostain syystä lapsivihamielisyys on nykyään sallittua. Lapsiin suhtaudutaan jopa aggressiivisesti. Samoin kuin "rape-culture" on nykyään sallitumpaa, eli ilmeisesti kaikenlainen aggressiivisuus on nostanut päätään. Joka HS:n sivuilla vastasi sulle että kaikki pyörii hetero-perheen ympärillä, mutta itse olen sitä mieltä, että kaikki pyörii heteron, valkoisen, MIEHEN ympärillä, ei suinkaan perheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahm, luin myös Katjan kolumnin mutta en oikein osaa rinnastaa homoja, rumia ja lapsia. Homot ja rumat kun nyt pääsääntöisesti osaavat käyttäytyä kuten aikuiset ihmiset mutta lapsista lähtee ihan lapsuudesta johtuen erilaisia ääniä miteä erikoisimpiin vuorokaudenaikoihin. Eikä näihin 'häiriöihin' ole oikein mitään muuta ehkäisykeinoa kuin riittävä välimatka lähimpiin lapsiin. Homoista ja rumista pääasiassa selviää vaikkapa sulkemalla silmät tai kääntämällä päätä eikä homous edes leimallisesti näy ulospäin...ja rumuuskin on näkemyskysymys. Siitä onko lapsi lapsi ei yleensä ole suurempaa tulkinnanvaraa.

      En ymmärrä miksi lapsivapaa hotelli on jotenkin henkilökohtainen loukkaus niin monille. Itselläni on lapsia ja ymmärrän erittäin hyvin ihmisiä jotka joskus haluaisivat vain maata viikon hotellilla ilman lapsista lähteviä kontrolloimattomia elämän ääniä. Lisäksi on olemassa niitä ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta vaan pidä lapsista ja mielestäni on vain hyvä jos he voivat poteroitua johonkin omaan hotelliinsa eivätkä ole valittamisellaan pilaamassa kenenkään lapsiperheen lomaa.

      Eikö se ole parempi että kaikki osapuolet ovat alusta alkaen selvillä että hotelli ei ole lapsiystävällinen? Eikä siten että pitäisi salapoliisityöllä selvittää että mitään sopivia palveluita ei ole ja allaskin on syvä. Samoin kuin lapsille suunnatuista hotelleista käy ilmi että ne eivät ole paras kohde seesteisen loman kaipuussa rypeville. Nykysin kaiken pitää olla puhelimen uutisvirrasta alkaen niin yksilöityä että ymmärrän kyllä että hotelliketjut haluavat palvella myös sitä aikuisten lomaa kaipaavaa ihmistä ja joillekin sen aikuisten loma tarkoittaa sitä että naapurihuoneessa ei huuda sylilapsi yöllä eikä uimaallasta ole mitotettu metrinmittaisille. Maailmassa on hotelleja sen verran että jos osa niistä ei ota vastaan lapsia niin tuskin se kenenkään lomasuunnitelmia lopullisesti pilaa.

      Kyllähän näitä vain lapsien kanssa liikkeellä oleville olevia palveluita on jo, käsittääkseni esim. hoploppiin ei pääse jos ei ole lasta mukana. Lisäksi myös epäilen että aika harva ei-lapsiperhe varaa esim. lapsille suunnatun vesipuiston oheishotellista huoneita vaikka se teoriassa mahdollista olisikin. Ja vaikka he sinne tulisivatkin se tuskin ketää lapsiperhettä pahemmin häiritsisi, elleivät he tahallaan olisi häiriöksi. Sen sijaan voisin hyvin nähdä että joku Lapsieni On Pakko Päästä Kaikkialle-esiratsastaja voisi hyvinkin haluta tunkea ns. aikuisten hotelliin ihan vaan siksi että se on hänen mielestään oikein ja lapsineen aiheuttaa ihan ei-pahantahtoista häiriötä kaikille niille jotka haluaisivat vaan viettää sitä lapsetonta lomaa. Eikä kukaan hotellin henkilökunnasta oikeasti voi vaatia esimerkiksi vauvaa lopettamaan itkemistä.

      Siinä ehkä on mielestäni se perussyy miksi lapsivapaat hotellit ovat perusteltuja, lapset ovat oikeastaan ainoa asiakasryhmä jonka möykkäämiseen ei voi puuttua tai johon asianomaiset itse eivät voi vaikuttaa. Lapset ovat lapsia ja niistä nyt lähtee ääntä.

      Poista
    2. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä että ihmisallergikko muuttaa kerrostaloon ja valittaa sitten siitä, että naapuri moikkaa. Mä näen että ihmisten jaottelu omiin karsinoihinsa ei aja mitään järkevää tavoitetta, päinvastoin. Ihmisiin täytyy tottua, myös lasten! Missä ne niitä muita ihmisiä ja perhemalleja näkee, jos Bamse on se ainoa tarjolla oleva vaihtoehto.

      Lasten välttelyyn on paljon muitakin keinoja kuin tämä "lapsivapaus" - kannattaa käyttää vähän älliä eikä kuvitella että maailma pedataan juuri sellaiseksi kuin sen päivän fiilikseen sopii.

      Poista
    3. Lasten välttelyn keinot kapenevat sen lompakon kapenemisen myötä. Tokihan jos on pätäkkää voi vuokrata kaukoidästä juuri niin ihanan erakkosaarimökin kuin haluaa, mutta jos käytettävissä on normaalin palkansaajan lomabudjetti ja haluaa etelän lämpöön niin käytänössä pitää mennä hotelliin. Sama juttu kerrostaloasumisen kanssa, kaikilla ihmisallergikoilla nyt ei välttämättä ole varaa muuhun.

      Asumisen ja muiden pysyvämpien ratkaisujen osalta en näe tarvetta ruveta rakentamaan lapsivapaita kerrostaloja tai asuinalueita, mutta loma on monelle juurikin sitä pakoa arjesta. Sen takia siellä pitäisi olla ihan kaikilla ylipäänsä lomailuun kykenevillä tuloluokilla mahdollisuus siihen omasta mielestään hyvään lomaan, eikä se mielestäni ole kenenkään henkilökohtainen velvollisuus toimia toisten lasten kasvatusmateriaalina siitä että kaikki eivät pidä lapsista. Lisäksi Bamsehotellien ja Aikuishotellien väliin jää vielä aikamoinen haitari ihan kaikille suunnattuja hotelleja. Ei se että jotkut hotellit erikoistuvat tiettyihin asiakasryhmiin tarkoita että kaikki erikoistuisivat.

      LomaBamse-kulttuuria en tosin ihan ymmärrä, miksi ihmeessä lähdetään lasten kanssa lomalle jos heidän kanssaan ei olla valmita viettämään aikaa? Sillä rahalla jolla ne tenavat on lennätetty sinne etelään olisi maksanut jo vastahakoisemmankin mummon niitä vahtimaan kotosuomessa ja saanut sitten viettää sitä omaa etelänlomaa ihan vapaasti siinä altaalla ja baarissa maaten. Mutta kai se on moraalisesti hyväksyttävämpää lähteä "perhelomalle" Bamsehotelliin jossa lapset saa näppärästi nurkan taakse piiloon ja niillä on vielä tekemistäkin.

      -Ano11:40

      Poista
    4. Niin siihen pätäkän puuttumiseenkin on vain sopeuduttava, eikö niin? Tietty vaihtoehtona olisi vaatia pätäkättömiä lomia. :)

      Ja tuo kohtuu vanha virsi siitä että "lasten kanssa lähdetään lomalle viettämään niiden kanssa aikaa joka ikinen sekunti" on ehkä verrattavissa siihen haluatko katsoa puolisosi naamaa joka ikinen sekunti, vaikka olet ihan itse valinnut ja vielä tykkäätkin. Pliis, vähän parempaa argumentointia siis kehiin, jos kuvittelet että mä sun kannalles käännyn.

      Poista
    5. En ole mikään sanankäytön ammattilainen, vähän armoa :D

      Enkä mä tässä kenenkään päätä ole kääntämässä, pääasiassa vaan sulla on ihan perusteltuja mielipiteitä mutta tässä asiassa en vielä oikein ole ymmärtänyt miksi ne aikuishotellit on sun mielestä niin saatanasta :)

      Pätäkän puuttumiseen yleensä sopeutuu tahtoo tai ei jos sitä ei mistään lisää omin resurssein saa. Epätäydelliseen arkeenkin sopeutuu koska se nyt on arkea ja elämä itsessään tuskin kenelläkään on täydellistä. Lomarahojen kasaaminen onnistuu isommalta ihmisjoukolta kun täydellisen elämän saaminen noin muuten. Silloin on se mahdollisuus tehdä niitä valintoja edes sen viikon osalta, jotta se viikko olisi niin täydellinen kuin niillä resursseilla on mahdollista saada. Ja joillekin se täydellisyys voi tarkoittaa sitä että ei altistu lapsille. Kohtuuton vaatimus arkielämässä, mutta ei mielestäni lomalla.

      _En ymmärrä miksi kenenään ulkopuolisen nenää kutittaa jos joku haluaisi viettää viikon tai kaksi lomaa lapsettomassa hotellissa, etenkin kun lapsettomien hotellien olemassaolo ei tunnu uhkaavan millään tavoin kaikkien maailman muiden hotellityyppien olemassaoloa._

      Ja tarkoitin tuolla LomaBamsellä lähinnä niitä perheitä jotka ottavat Bamsekerhosta täydet hyödyt eli tenava on kerho-ohjaajien kanssa leijonanosan päivästä ja vanhemmat sitten tekevät mitä tekevät sen aikaa. Itse ainakin haluan loma-aikoina viettää enemmän aikaa lasten kanssa koska arkena se ei onnistu töiden yms vuoksi ja siksi tuntuu todella oudolta että joku sitten lähtee lomailemaan perheenä mutta lasten kanssa vietetty aika on ihan yhtä vähäinen kuin arkenakin. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka siinä nyt olisi juuri se kotiäiti siippansa kanssa viettämässä harvinaista yhteistä aikaa, mutta aika paljon näitä sitten tuntuisi olevan Bamsehotellien määrästä päätellen...

      -Anon11:40

      Poista
    6. En kaipaa parempaa sanankäyttöä vaan vasta-argumentteja (=ajattelua). Jutussani jo perustelin, miksi en pidä tästä segregoinnista. Toistaiseksi et ole vielä yhtäkään argumenttiani kumonnut. Lapsille altistumattomuus on nimenomaan kohtuuton vaatimus jos ei ole halukas näkemään vaivaa ja menemään paikkaan, minne lapsiperheet eivät luonnostaan tule - pitää varmaankin joukkoistaa tämä informaatio.

      Enkä ymmärrä sitäkään, miksi siitä Bamse-kerhosta (=2h päivässä...) ei ottaisi "täyttä hyötyä" jos kerran joutuu sellaisen kompromissin tekemään? Eihän sinne nyt lapsia aseella uhaten pakoteta.

      Ja kotiäitikin muuten osaa arvostaa sitä tunnetta, että luojan kiitos tuo möykkäävä perhe ei ole minun. :)

      Poista
    7. Ymmärrän kyllä ettet pidä segregoinnista ja en ole kummonnut argumenttejasi koska ne eivät ole mielestäni vääriä, mutta vastaavasti et vielä itse ole vastannut siihen kysymykseen että millä tavalla se tarjottu _mahdollisuus_ vältellä lapsia myös massakohteissa aiheuttaa niin suurta tuhoa? Massakohteet nyt ovat ne edullisimmat kohteet ja niihin tulevat pääasiassa ne joilla on se rajattu lomabudjetti ja kyllähän se harmittaa jos hartaudella säästetty loma ei tunnu lomalta siksi että naapurihuoneen asukaskuntaan kuuluu koliikkivauva. Jos naapurissa on möykkääviä aikuisia niin heiltä sentään voi odottaa kykyä olla pyydettäessä hiljempaa. Ja missä on sellainen halpa etelänkohde johon lapsiperheet eivät tule, mutta joka ei myöskään ole nuorten aikuisten bilepaikka?

      Edellisellä etelänreissulla hotellilla oli lastenhoitoa tarjolla 10-16, en nyt muista oliko Bamse vai joku muu brändi. Kyllä siellä jotkut lapset näyttivät olevan ihan kokopäivän.

      -Ano11:40

      Poista
    8. Bamse klubi on 2 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Meillä esikoinen nimen omaan itse haluaa sinne, kun siellä on niin kivaa ja kavereita. Kuopus jää sitten kaihoisasti katsomaan perään, kun ei vielä ihan ole tarpeeksi iso mukaan. Minusta bamsetouhu on win-win :)

      Poista
    9. Itseäni eivät mitenkään haittaa lapset tai perheet! Pidän lapsista, yritän tehdä oman osani heidän viihtymisensä hyväksi esimerkiksi junamatkalla tai rannalla, jos lapsi vaikuttaa kyllästyneeltä tai haluaisi heitellä vaikka palloa sillä hetkellä. Lasten äänet ovat osa normaalia elämää, ja koska minulla itselläni ei ole lapsia, en joudu mitään metelöintiä kyllästymiseen asti kuuntelemaan.

      Silti koen hedelmällisessä iässä olevana lapsettomana naisena kuuluvani vähemmistöön. Heteronormatiivinen kahden lapsen perhe kun nyt tuppaa olemaan se normi varhaiskeski-ikäisten länsimaisessa elämäntavassa. Minä en mitenkään lomallani halua vältellä lapsia tai perheitä, mutta heidän olessaan enemmistönä meitä muita jää ymmärrettävästi kovin vähän per hotelli.

      Eli lasten välttelyn sijaan toivoisin voivani joskus rantalomailla siten, etten koe itse olevani se vähemmistön edustaja. Olisi ihana mennä jonkun naispuolisen sinkkukaverini kanssa hotelliin, jossa olisi oman vertaisryhmän edustajia myös. En mitenkään ole välttelemässä pienten lasten vanhempien seuraa lomallani, mutta onhan nyt selvä, että useimmat heistä eivät voi lähteä kovin myöhäisille tai pitkille dinnereille esim. minun ja ystäväni seurassa, tuskin edes haluaisivat, vaikka olemmekin ihan kivaa ja fiksua seuraa, mutta ei meistä ole ymmärrettävistä syistä lapsiperhevertaistueksi, eikä meidän kanssa voi kovin monipuolisesti keskustella lapsiperhe-elämästä.

      Eli vähemmistön edustajat haluaisivat joskus kokoontua jonnekin enemmistönä, eivät koko ajan ja kaikkialla, mutta joskus. Monesti esim. lomalla halutaan ottaa jonkin verran kontaktia myös muihin ihmisiin kuin vain omaan matkaseuralaiseen, ja silloin on kiva jos löytyy myös niitä, joiden elämäntilanne on samanlainen kuin oma. Itselleni ainakin jotenkin luontevampaa tutustuminen siten.

      Ja tosiaan, jos jollain perheella on vaihtoehtoina hengalla hotellilla minun kanssani tai kaltaiseni perheellisen ihmisen kanssa, uskoisin häviäväni pystyyn.

      Paras hotelli olisi tietysti sellainen, jossa olisi paljon kaikkia erilaisia ihmisiä, jokaiselle jotain :-) Mutta vähemmistöjen kohdalla se ymmärrettävästi ei ole mahdollista, meitä ei vain ole riittävästi. Ihan sama kuin, että jos Helsingissä haluaa nähdä yli kolmikymppisiä ihmisiä baarissa, on ainoa mahdollisuus mennä Rafaellon terassille. Sinne ei mennä välttelemään nuorempia ihmisiä, vaan tapaamaan omanikäisiä.

      Ymmärrän pointtisi siitä, että ei ole oikein, että lapsi joutuu kokemaan olevansa epätoivottu, hankala tai väärä aikuisten maailmassa. Sen takia kohteen mainostaminen lapsivapaaksi tai lapsilta kielletyksi on mielestäni todella huono valinta. Aikuisten hotelliksi, pariskuntien tai sinkkujen hotelliksi mainostaminen kuulostaa paremmalta.

      Käsittämättömän lapsivihamielisiä kommentteja kyllä, no etenkin nyt Hesarissa, mutta osin täälläkin.

      Poista
    10. Vielä sen verran pitkän sepustukseni perään, että ymmärrän toki eron pienen lapsen ja vähemmistöön kuuluvan aikuisen välillä. En ole vertaamassa omaa ulkopuolisuuden tunnettani siihen, että lapselle tulee paha mieli ja tunne siitä, että ollessaan lapsi hän on jotenkin vääränlainen.

      Itse en luonnollisestikaan ole lastenkasvatuksen ammattilainen tai edes kokemusta omaava amatööri, ja vastustan kaikkea lapsivihamielisyyttä, joten olenkin kiinnostunut oletko todella sitä mieltä, ettei aikuisten hotelleja voi esittää lapselle jotenkin kivasti? Ilman että syntyy traumoja?

      Poista
    11. Sinänsä kyllä nyt pakko sanoa, että jos lapsi kysyy, että mikä vikaa lapsissa on, niin eikö sitä s´voi vaan sanoa, että ei mitään,mutta aikuiset tahtovat joskus tehdä AIKUISTEN juttuja, jotka ei sovi lapsille.

      Poista
    12. Mä olen kans sitä mieltä ettei ole keneltäkään pois jos on eri lomapaikkoja lapsiperheille ja aikuisille. Jos me joskus päästäis miehen kanssa kahdestaan matkalle niin jes, lapseton hotelli olis niin hyvä! Ja jos joku ei tykkää lapsista, niin miks hänen pitäis lomallaan katella ja kuunnella meidän nelikon mekastusta. Ja ei, meidän lapset ole huonosti kasvatettuja apinoita, mutta lähtee niistä itkua välillä silti :) lasten kanssakin on rennompi sitten lomailla jos tietää ettei pahimmat lasten vihaajat ja valittajat pulkkaa viereisessä huoneessa vaan viereisessä hotellissa :)

      Poista
  9. Jättäisin iltaviinin pois :) sillä uni ilman alkoholia on parempaa ja syvempää. Itseasiassa yllättävän pieni määräkin heikentää unen laatua. Sitten taas unen puute /vähäunisuus vaikuttaa merkittävästi painoon ja painonhallintaan.
    Itselläni painonhallinta on helpompaa loma-aikoina kun ei tarvitse kellon kanssa mennä ja saa nukuttua pidempiä yöunia. Monen asianhan summa tämä säätö on, niinkuin yllä avasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätä ihmeessä iltaviini pois. ;) Mä en missään tapauksessa jätä, kerrassaan kummallinen ajatus. Harvon juovilla alkoholi nopeuttaa nukahtamista ja mulla vasta yli 4 annosta huonontaa unenlaatua, toki varmasti yksilöllistä tämäkin. Koska arvostan unta suuresti, onkin oltava erityisen painavat syyt siihen että ylitän tuon annosmäärän. Mikä tapahtuu ehkä kolme kertaa vuodessa.

      Mutta siitä ollaan yhtä mieltä, että lomalla on helppo laihtua. Unet ovat samaa luokkaa, mutta kökötän paljon vähemmän koneen ääressä ja liikun huomaamattani enemmän.

      Poista
  10. Sä kuulostat ihan alkkikselta kun et siedä edes ajatusta siitä ettet lipittäis joka ilta viiniäs

    VastaaPoista
  11. Kirjoitin tällä viikolla omaan blogiini uusien tapojen oppimisesta. Pienet muutokset ovat isoja asioita!
    http://www.golightly.fi/blogi/mita-yhteista-on-puolisollani-ja-alexander-stubbilla/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolisoissamme on paljon samaa! :) Tsemppiä juoksemisen opetteluun, mä olen nyt kaksi vuotta yrittäyt saada siitä itselleni harrastusta...

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...