29.4.2014

Tarvitaanko päiväkotiin järjestyssäännöt?

Iltiksessä oli juttu todellisuudentajunsa kadottaneista päivähoidon asiakkaista. Jutussa oli listattu vanhempien päiväkotihenkilökunnalle osoittamia enemmän tai vähemmän kummallisia vaatimuksia.


Toki tällaiset jutut ovat hyvin tarkoitushakuisia, mutta teki mieli vähän pohtia syitä vanhempien käytökseen. Osaa esimerkeistä ei selitä mikään muu kuin se, että vanhemmat ovat itsekkäitä urpoja, joiden on vaikea ymmärtää julkisen palvelun konseptia. Osa vaatimuksista saattaa kuitenkin johtua siitä, että päiväkotiarki on täysin vierasta. Toiveita kysytään ja niitä saa esittää - mihin vedetään raja?

Entäs jos päiväkodilta tulisi varhaiskasvatussuunnitelman liitteenä jämäkät järjestyssäännöt? Kouluissa, työpaikoilla ja taloyhtiöissäkin on sellaiset - miksi ei päivähoidossa? Sääntöjen rikkomisesta voisi seurata myös rangaistustoimenpiteitä: sakkoja, karenssia tai päivähoitopaikan menetys. Paperi kiinnostaisi ihan eri tavalla, jos sanktiona olisi yllättävä hoitovapaasetti.

Pääsisikö näillä alkuun?

1. Päiväkoti ei ole koti. Kaikki päiväkodin asiakkaat tekevät jonkun kompromissin.

2. Noudata hoitoaikoja. Määrittelit ne ihan itse. Jos tätä tarvitsee vielä perustella, menetät hoitopaikan välittömästi.

3. Älä räpellä puhelinta päiväkotialueella. Sen lisäksi, että ketään ei kiinnosta, mitä Erkin pitäisi palaverissa muistaa mainita, sähköpostissa tuskin on mitään galaksit räjäyttävää.

4. Päiväkotiruokailussa huomioidaan vain todetut allergiat, ei fiilispohjalta vedettyjä mielihaluja. Tai kokeile järkätä itse 20 kersan yhteisruokailu ala carte -meiningillä.

5. Räkänokan jaksamisen arviointi on välillä hankalaa mutta kuumeinen lapsi kuuluu kotiin. Kuumeen laskeminen lääkkeellä sitäpaitsi vain lykkää väistämätöntä. Pottaan kopsahtaneesta suposta menettää päiväkotipaikan välittömästi ja lisäksi rapsahtaa sakot kaikkien muiden lasten tahallisesta tartuttamisesta.

Mitä tunteita juttu teissä herätti? Auttaisivatko säännöt? Keksitkö itse paremmat?

99 kommenttia:

  1. Iltiksen jutussa oli kaksi kohtaa, joista olen kuullut montakin tosielämän tarinaa: päiväunien pituuden rajoittaminen ja vuorotyöpäiväkodin hyväksikäyttö omien harrastusten tukemiseen. Ykköskohdan periaatteessa ymmärrän, mutta en sitä, eivätkö vanhemmat tajua että samassa huoneessa nukkuu useita lapsia ja jokaisen päiväunien yksilöllinen rajoittaminen on aika kohtuutonta ja aiheuttaa aivan turhaa rumbaa. Meidän kaveri nukkukoon aina sellaiset unet kuin nukkuu. Ja kyllähän päiväkodin normaalirytmi asettaa kuitenkin maksimipituuden, joka on n. 2 tuntia. Kummasti se iltauni tulee aina, jos on riittävästi tekemistä illan aikana.

    Mitä tulee kakkoskohtaan niin on tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa näille henkilöille, mutta harmillista kyllä olen pitänyt suuni kiinni. En tajua miten päiväkodissa ei tarkisteta vanhempien tarinoita, esimerkiksi sitä, että tekeekö oikeasti edes vuorotyötä (enää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän myös päiväunikohdan - varsinkin jos lapsi itse tarvitsisi unta ja vanhemmat haluavat vain lapsen aikaisin nukkumaan. MUTTA toisaalta rajoitteitakin tarvitaan: esikoinen lopetti päikkäröinnin kaksivuotiaana jolloin päiväunien nukkuminen tarkoitti sitä, että iltanukahtaminen venyi puolille öin oli ilta sitten miten aktiivinen tahansa. Hän sitten oppi lukemaan hiljaa sängyssä kun muut nukkuivat. Kuopus sen sijaan vetelee edelleen kolmen tunnin päiväunia sen vaikuttamatta juuri mihinkään.

      Ja kyllä: vuorotyöpäiväkoti tosiaan on tarkoitettu vuorotyön haasteisiin.

      Poista
    2. En itse ainakaan ole koittanut rajoittaa päiväunia päiväkodissa vaikka lapsi ei selvästi ollut niiden tarpeessa kun ei ollut aikoihin niitä kotonakaan tarvinnut, meni jossain vaiheessa huutamiseksi eikä vaan nukkunut. No päikkärit päiväkodissa tekee tosiaan sen, että valvoo ja pyörii sitten kotona illalla sängyssä ja niin myöhään joskus että menee omatkin unet ihan harakoille. Sitten aamulla känkkiksenä herätään. Mutta minkäs teet, kun kerran päiväkodissa nukutaan niin sitten se vaan on näin. Kärsitään, mutta kyllähän se "päiväkotiurakin" jossain vaiheessa loppuu!

      Poista
    3. Lisään vielä, että toki päiväuniasiasta on ollut puhetta päiväkodissa ja sain vastaukseksi, että yritä rauhoittaa lasta niin että hän nukahtaa hyvin illalla, esim. pitämällä kättä kevyesti päällä. Mutta jos ei nukuta niin ei se mitään auta.

      Poista
    4. Tämä on näemmä päiväkotikohtaista. Meiltä hoitajat kysyivät, että halutaanko, että pikkukaverin uniaikaa rajoitetaan, kun nukuu tosi pitkät päikyt. Kiitollisina sanoimme kyllä, sillä muuten kaveri olisi valvonut 2-3 tuntia myöhempään kuin veljensä ja tehnyt koko iltakuviosta levottoman, hankalan ja tuskaisen pitkän. Nyt illat sujuvat koko perheeltä tosi kivasti.

      Poista
  2. Luin ton lehtijutun ja voin allekirjoittaa melkein kaikki. Noita vanhemmat yrittävät pyytää, mutta me olemme tehneet vanhemmille säännöt selviksi, emmekä jousta niissä (jotka vaikuttavat ryhmän arkeen ja toimintaan).
    Jo ensimmäisenä hoitoon tultaessa, annamme vanhemmille meidän "sääntökirjasen" jossa lukee meidän tavoistamme toimia. Tässä vaiheessa vanhemmat voivat vielä perääntyä jos ei kelpaa :D Ja kertaamme säännöt vielä joka syksyisissä vanhempainilloissa.
    Niin ja pitää vielä sanoa, vanhemmat ja lapset ovat olleet erittäin tyytyväisiä toimintaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelisäännöt kyllä tarvitaan. Mitä teidän sääntökirjassa sanotaan?

      Poista
    2. Jos haluat, voin lähettää sen sulle vaikka sähköpostilla? (ei toki julkaistavaksi, vaikkei periaatteessa mikään salainen olekkaan) En viitti tähän sitä lyhentää ettei mun anonyymiys mene :)

      Poista
    3. Laita ihmeessä - löytyy tuolta kirjoittaja-sivulta!

      Poista
  3. Lapsettomana ihmisenä on tosi hyvä kommentoida tätä, mutta kommentoimpa nyt kuitenkin :D Jotkut kohdat, esimerkiksi tuo suppo-juttu raivostutti ihan kympillä, kuka tekee tuollaista??. Kaikkea en kuitenkaan ymmärtänyt ja varmaan sohaisen nyt vahingossa kunnolla jotain muurahaispesää: Jos hoitopaikasta on maksanut, ja yksinhuoltaja haluaa käydä (päiväkodin aukioloaikojen puitteissa) vaikka salilla tai muilla asioilla, niin miksei hän sinne saa mennä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jutussa ei (ilemisen tahallaan) sanottu, venyttikö vanhempi hoitoaikaa vai mitä. Toki jos töistä pääsee aikaisemmin, sen saa käyttää haluamallaan tavalla.

      Poista
    2. Niin, kunnalliset päiväkodit ovat kai aika pitkään auki (aikaisin aamulla ja illalla viiteen-kuuteen?) eli kysymys on siitä lyhentääkö omaa työpäiväänsä omien asioiden hoitamiseksi vai pidentääkö lapsen jo muutenkin pitkää päiväkotipäivää omien harrastusten takia. Jos tekee normaalia työpäivää työmatkoineen, on lapsen hoitopäivä yleensä vähintään se 8,5-9 h. Kysymys on myös rahasta, suomalaiset eivät halua maksaa ulkopuolisille hoitajille. Yksinhuoltaja maksaa todennäköisesti huomattavasti pienemmän summan päivähoidosta joka tapauksessa, joten useamman kympin maksaminen MLL:n iltahoitotädille tuntuu kohtuuttomalta, kun kuukauden päivähoito maksaa suhteessa niin paljon vähemmän. Hän voi myös ajatella, ettei ole varaa. Lapsen "työpäivän" pituus on kuitenkin se, mikä on oleellista.

      Poista
    3. Jos vaihtoehtoina vanhempien omien menojen ajaksi on lapselle viera MLL:n hoitaja tai tuttu päiväkoti, niin minä valitsen päiväkodin, vaikka se jotain työntekijää nyppisikin.

      Tosin meillä se vaihtoehto on kyllä yleensä isovanhemmat ja se voittaa päiväkodin.

      Poista
    4. Vuorohoito on tarkoitettu vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille vanhempien työvuorojen ajaksi. Lasten hoitoaikojen perusteella määräytyvät henkilökunnan työvuorot.

      Poista
    5. Oma oli vuorohoidossa kun olimme miehen kanssa molemmat vuorotöissä, hän kolmivuoro ja minä epäsäännöllisessä. Kyllä lapsen sai tuoda hoitoon myös vanhemman uniajaksi jos kotona olevalla vanhemmalla oli takana yövuoro ja toinen oli päivän töissä.

      Homma toimi todella hyvin, kahta viikkoa ennen piti olla lapsen hoitoajat paperilla ilmoitettuna, tietty niin että lapsen hoitopäivistä tulee pääosin järkevän pituisia. Kerran taisi lapsi olla melkein vuorokauden putkeen hoidossa kun meni vuorot jotenkin todellatodella inhasti ristiin.

      Päiväkodilla ei kukaan moralisoinut tai kysellyt mitä kaikkea hoitopäivien aikana vanhemmat oikein tekee. Ainoa toive oli että ilmoitetuissa hakuajoissa ja sovituissa tunneissa pysytään. Vuorotyöläisenä ja vanhempana on vaikea saada omia menoja järkkääntymään muutenkaan niin en pidä sitä suurena syntinä jos silloin tällöin ei ensimmäisenä säntää hakemaan lastaa vaan käy vaikkapa siellä salilla. Etenkin kun sekin on pitänyt pari viikkoa etukäteen päättä jos näin aikoo tehdä, joskus tulee sellaisiakin viikkoja että tuo on se ainoa tapa päästä sinne. Mihinkään säännölliseen oman harrastamisen tukemiseen en päiväkotia käyttäisi.

      Poista
  4. No olihan tuo Iltiksen juttu tosiaan aika helpolla vedeltyä kohunhakua.

    Mutta mä älähdän sun nelosteesistä. Kun meidän esikoinen aloitti päivähoidossa, Helsingissä tunnustettiin uskontoja, eli naudan ja sian sai tiputettua pois ruokavaliosta, mutta kana ja kala jäivät "kasvissyöjän" lautaselle. Kasvisruokavalion olisi voinut saada lääkärintodistuksella, mutta mun järjellä kasvisruokavalioperusteita ei haeta lääkäriltä. Valinta kun on juurikin perheen ideologinen.

    Oletan, että sinäkään et tarkoittanut, että muslimit syökööt sikaa päiväkodissa, mutta minä kyllä haluaisin laajentaa ideologista pohjaa siten, että myös kasvissyönti olisi optio lapsille. (Sekasyöjiähän noista meidänkin lapsista tuli. Osin päivähoidon takia, osin kumuloituvan nirsouden ja helppouden.) Ellei sitten siirryttäisi yksin kasvisruokavalioon, mikä olisi aidosti kestävämpi ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli tahallista lietsontaa.

      Juu, tarkoitin juuri sitä, että minä en lähtisi erittelemään ruoasta yhtään mitään pois. Kasvisruokia toisin kyllä mukaan paljon nykyistä enemmän, jolloin se käytettävä lihakin voisi olla luomua, mutta suomalaiseen ruokakulttuuri on niin eläinpainotteinen että on vaikea saada läpi edes yhtä kasvisruokapäivää.

      Ja tosiaan, toivoisin omistakin lapsista tulevan aitoja sekasyöjiä mikä tarkoittaa myös sitä, että he *osaavat* olla kasvissyöjiä. Nykyäänhän sekasyönti tarkoittaa sitä, että joka aterialla on lihaa.

      Poista
    2. Yritän lukea tätä kaikille mahdollisilla tavoilla, mutta tarkoitatko siis, että kasvissyöjälapsen pitäisi syödä päiväkodissa lihaa? Miksi? Kasvisruokavalio on kuitenkin nykyään jo toivottavasti aika normaalia eikä hankala toteuttaa. Onneksi ainakin Tampereella on siirrytty nyt siihen, että uskonnollisista ja eettisistä syistä erilaisen ruokavalion ilmoittamiseen riittää pelkkä lappu vanhemmilta, ei tarvitse enää lääkärintodistusta. Ja ilmeisesti vegaaniruokavaliokin tarjotaan. Ymmärrän kyllä päiväkotiarjen hektisyyden ja vanhempien toiveiden älyttömyydet jne. mutta kasvisruuan pitäisi olla ihan perusjuttu.
      Jos siis oikeasti olet sitä mieltä, että kasvisruokaa ei pitäisi tarjota, niin perustelisitko vielä, että miksi?

      Poista
    3. Olen samaa mieltä siitä, että "sekasyönti" tarkoittaa nykymallissaan lihan erilaista variointia, ja siksi juuri soisi, että lihansyömisen vähentäminen olisi edes optio. Luomuhan ei valitettavasti vähennä lihansyönnin ilmastokuormitusta, joten mielestäni se ei vastaa todelliseen ongelmaan.

      Ja ruokavalio on osalle väestöä niin tärkeä määrittäjä, että on hyvä, että heidän osallistumisensa kunnalliseen päivähoitoon on mahdollista. Näkisin huonona ideana, että kullakin uskontokunnalla olisi omat hoitopaikkansa ja koulunsa.

      Poista
    4. Kasvissyönti (lakto-ovo) on nykymaailmassa jo ihan valtavirtaa eikä vegaanikaan ole kummajainen. On kyllä outoa ajatella, etteikö ammattitaitoinen emäntä pystyisi päiväkoti-ikäiselle kasvisruokaa tekemään, kun vegaaniruoan tekeminen onnistuu partiossa meiltä amarööreiltä jopa Lapin vaelluksella.

      Yleensä erityisruokavalioiden huomioimista pitävät vaikeana ne, joilla ei ole mitään kokemusta suurtalouskeittiöistä tai joukkoruokailun järjestämisestä. Hoitajien valitus kasvissyönnin tms. vaikeudesta kertoo lähinnä siitä, että toisen erilaisuutta on vaikea kohdata.

      Iltiksen jutun kommenteista luin, että nykyään on tosiaan ihan tavallista, että lääkäri suosittelee kokeilemaan laktoositonta ruokavaliota, jos lapsella on selittämättömiä mahavaivoja. Ilmeisesti kaikki vanhemmat eivät muista / tajua, että tätä varten on päiväkotiin pyydettävä lääkärintodistus.

      Muuten en ymmärrä työntekijöiden tarvetta kytätä, onko jokainen lapsi vaikkapa maistanut tomaattia. Helpommallahan stä pääsee, jos toteaa, että ei väkisin, jos vanhemmatkaan eivät vaadi maistamaan. Monesti lapsi karttaa vaistomaisesti sellaisia ruoka-aineita, joille on lievästi allerginen. Jos kaikista allergiaepäilyistä hankitaan lääkärintodistus, tämä tulee kunnalle kalliiksi. Jos lapsi vain jättää jotain syömättä, siitä ei tule kustannuksia. Jos taas lapsi on ilmoitettu allergiseksi, tilalle on hankittava jotakin muuta.

      Poista
    5. Tampereella vegaaniruoka tuli jotain vuosi sitten tai niillä main vaihtoehdoksi päiväkotiruokailussa. Kasvisruokaa on saanut ainakin kahdeksan vuotta eli niin pitkään kuin meillä on ollut lapsi päivähoidossa.

      Olen tässä odotellut, koska joku lehti tekee lööpin: "Espoolainen vihreä valtuutettu poistaisi kasviruokavaihtoehdon päivähoidosta".

      Poista
    6. Siis mitäh? Enhän mä kasvissafkaa *poistaisi* vaan toisin nimenomaan sitä lisää, jotta sinä yhtenä lihapäivänä viikossa voisi sitten käyttää laatulihaa. Toki kasvisruokailijat vetävät silloinkin sen oman safkansa. Se on se uskontosyöminen kun mua ei henkkoht pätkääkään kiinnosta - en silti esitä sen poistamista kuten en tätä omaakaan toivetilaa, koska se olisi ajantuhlausta. Nugeteilla mennään.

      Ai niin. Breaking news: kaikki Vihreät eivät ole kasvissyöjiä.

      Poista
    7. Juu eivät ole. En minäkään ole kasvissyöjä, vaikka vihreitä äänestän.

      Mutta mitä sinä tällä heitolla "Päiväkotiruokailussa huomioidaan todetut allergiat, ei perheen ideologiaa." sitten oikein tarkoitat?

      Poista
    8. Uskontoja. Kasvissyöntiin liittyy muutakin kuin ideologia.

      Poista
    9. Eli käytännössä muslimiperheiden lapset joutuisivat syömään sianlihaa ja veriruokia?

      Poista
    10. Aika harvassa taitaa olla kasviksia koskevat uskontorajoitteet, joten eiköhän kaikki muslimit, juutalaiset ja hindut voisi syödä sitä kasvisvaihtoehtoa?

      Ainoa mikä tulee mieleen on joku lahko joka ei voi syödä maan alla kasvaneita kasviksia. Voi olla että niillä on suomalaisen laitosruoan kanssa jo nyt näin muutenkin hankalaa :P

      Poista
    11. Jos haluaa erikoissafkoja ilman terveysperusteita, voi ottaa omat eväät niinä päivinä kun ruokalistalla on jotain ikävää. Näissä on hirveän vaikea vetää raja, mikä vakaumus on riittävän tärkeä huomioitavaksi. Pistäisin panokset laadun parantamiseen.

      Poista
    12. Siitähän se vasta riemu repeääkin, jos päiväkotiruokailussa osalla lapsista on omat eväät mukana. Henkilökunnan täytyy kuitenkin huolehtia ruoan säilytyksestä, lämmityksestä ja tarjoilusta. Eikä niitä voi pistää hygieniasyistä samaan paikkaan päiväkodin tarjoaman ruoan kanssa.

      Miksi muslimilapsille pitäisi valmistaa kasvisruokaa, jos listalla on kanaa tai nautaa?

      Mutta siis... ajatko sinä Katja jotain muutosta nykykäytäntöön, jonka varhaiskasvatuslautakunnan jäsenenä varmasti tunnet?

      Poista
    13. Miten se riemu siitä repeäisi jos nykytila on kuitenkin se, että osa jo syö eri ruokaa? Ja voihan ne olla omassa jääkaapissa. Ja juurihan sanoin että en aja mitään muutoksia, mutta en aio kannustaakaan siihen että joka juuttaan mielihalu pitää huomioida.

      Poista
    14. Nykykäytäntö on, että jokainen vekara syö (tai jättää syömättä) sitä ruokaa, mitä päiväkodin keittiöltä hänelle toimitetaan. omia eväitä ei saa tuoda kuin eväsretkille.

      Kenen päiväkodissa pitäisi mielestäsi ottaa vastaan, säilyttää ja jakaa lasten omat eväät? Päiväkodin keittiölle niitä ei voi hygieniasyistä viedä. Vietäisiinkö ne taukotilaan, missä on työntekijöiden eväät? Vai hommataanko joka osastolle oma säilytystila, jääkaappi ja mikro?

      Ja millaisilla perusteilla saa omaa ruokaa tuoda, jos päiväkodissa tarjottava ruoka ei miellytä? Rajanveto voi mennä aika hankalaksi, jos osa lapsista joutuu syömään päiväkodin ruokaa ja osa on saanut vanhempiensa kanssa sopia, mitä haluaa syödä. Tilanne on aivan eri kuin silloin, jos päiväkodissa annetaan lihapiirakan sijasta fetajuustopiiras, tykkäsi siitä tai ei.

      Poista
    15. Sori Riitta, mutta jauhat nyt turhista detaljeista. Kyllä tämäkin asia varmasti järjestyisi, jos sen pitäisi järjestyä. Nythän ei pidä.

      Poista
    16. Tämä keskusteluhan meni jännäksi. Huomasin, että olet muuttanut postaustasi, ja neloskohdan "ideologia" on muuttunut "fiilispohjalta vedettyihin mielihaluihin". Tämä onkin ihan eri asia, eli voiko tulkita, että olet muuttanut kantaasi? Tuossa ylempänä kun sanoit, että viittaat nimenomaan uskontoihin (joskaan en tiedä mitä muutakaan kasvissyöntikään voisi olla kuin ideologista).

      Mutta erittäin hyvä, että et esitä uskonnonvapauden kaventamista tältä osin - oli meinaan huolestuttava kanta.

      Poista
    17. Joo, vaihdoin sen, koska alkoi mennä ideologiat sekaisin. Miten uskonnonvapauden kaventaminen tähän liittyy? Olen edelleen sitä mieltä, että en itse haluaisi maksaa uskovaisten erikoissafkoja verovaroista - uskoa saa toki edelleen ihan mihin haluaa.

      Mulle kasvissyönti ei ole ideologista (en vastusta eläinten syömistä vaan tehotuotantoa), vaan 1) terveellinen valinta ja 2) se suunta, mihin jokaisen kannattaa varautua tulevaisuuden ruokaskenaarioiden valossa. Kyseessä on siis taito, ei mikään uskomus. Täällä syödään matoja jos ja kun rehu kallistuu.

      Poista
    18. Verovaroista joutuu maksamaan kaikenlaista sellaista, mikä ei mene yksiin oman maailmankatsomuksen kanssa. SItä sanotaan moniarvoisuudeksi ja demokratiaksi.

      Omat eväät on sellainen asia, joka koskettaa vegaaniperheitä niissä kunnissa, missä päivähoito ei tarjoa vegaanista ruokaa: Kävin kurkkaamassa, niin näemmä Espoo on yksi tällainen kunta: "Erityisruokavaliot, joihin on lääketieteelliset tai eettiset syyt, toteutetaan. Kasvisruokailijoille tarjotaan päivittäin kasvisruokaa, joka sisältää kasvikunnan tuotteiden lisäksi kananmunaa ja maitovalmisteita. Vanhemmat toimittavat itse keittiöön Kansaneläkelaitoksen korvaamat erityisvalmisteet. "

      MInä en ole vegaani enkä asu Espoossa, joten kiinnostukseni asiaan on lähinnä akateemista. Tuossa iltiksen jutussa yksi hoitajien valituksen aihe olivat vanhemmat, jotka ilman lääketieteellistä syytä haluavat lapsensa juovan tavallisen maidon sijasta kauramaitoa. Tämä viittaa vahvasti vegaaniuteen.

      Poista
    19. Silläkin uhalla, että et Katja kaivannut vastausta kysymykseesi: uskonnonvapaus liittyy tähän siten, että uskonnon määräämän ruokavalion noudattaminen on osa uskonnon harjoittamista, ja oikeus harjoittaa omaa uskontoa on se, mitä uskonnonvapaudella tarkoitetaan. Uskonnonvapauteen kuuluu Suomessa myös idea siitä, että eri uskontokuntia kohdellaan tasavertaisesti - mikä ei toteudu jos kunnan tarjoamissa palveluissa tarjotaan kristityille sopivaa sapuskaa ja muut saavat tuoda omat eväät.

      Mutta joo, mä jätän aiheen omalta osaltani tähän. Menee jankuttamiseksi seuraavaksi :)

      Poista
    20. Riitta, kuka sanoi että olen moniarvoisuuden kannattaja? Demokratiaan päästään kun kaikki uskonnollinen toivottavasti joskus poistetaan kouluista ja päiväkodeista.
      Täti, mä kysyin siis ihan siksi että en ymmärtänyt - enkä ymmärrä edelleenkään: saahan sitä uskontoa harjoittaa niitä omiakin eväitä syömällä - eikö? Vai mitä kaikkea julkisen palvelun pitäisi tarjota uskonnon harjoittamisen turvaamiseksi? Rukoushelmet? Kaikki uskonnolliset teokset? Ja mitä tasa-arvoon tulee molemmat lapseni eristetään kristillisten aamunavausten ajaksi pienempien lasten ryhmään. Uskonnot pois valtiosta sanon minä. :)

      Poista
    21. No niin, lupasin olla kommentoimatta, mutta niin monta kysymysmerkkiä, että jos kerta kiellon päälle: oikeus olla harjoittamatta uskontoa kuuluu luonnollisesti myös uskonnonvapauden piiriin ja henkilökohtaisesti olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kaikki (ohjattu) hartaudenharjoittaminen tulisi poistaa päiväkodeista ja kouluista, mutta se on hieman eri keskustelu kuin tämä. Tosin: sentään teidän (tai meidän) ei tarvitse tuoda omaa lapsenvahtia kirkon ajaksi, vaan lapsille on järjestetty korvaava hoito. Samoin kuin niille muslimilapsille on järjestetty korvaava ruokailu. Eli siinä mielessä tasa-arvo toteutuu näiden kohdalla.

      Vähän toisin sanoin: vaikka hartaudenharjoittaminen saataisiin pois päivähoidosta, mielestäni oikeutta syödä vakaumuksen mukaista ruokavaliota ei pidä poistaa - ilmainen ruokailu on hieno asia koululaitoksessamme eikä sitä pidä romuttaa (päivähoidossa siitä maksetaan pieni osuus, progressiivisesti kuten oikein on). Rukoushelmet voi minunkin puolestani kukin tuoda kotoaan :)

      Poista
    22. Hei mun mielestä tää on tosi mielenkiintoinen keskustelu - jopa niin, että postaan tästä pian ainakin kasvisruokailun ideologisuusnäkökulmasta! :D Mutts siis: kun tämä moniuskonnollisuus varmasti Suomessakin vain lisääntyy, mihin ja miten vedetään se raja, mikä on julkisen palvelun tehtävä? Saako erikoiskohtelua odottaa minkä vakaumuksen osalta vain? Itse en uskonnottoman näkökulmasta näe, miksi minun pitäisi osallistua näiden harrastustoimien kustantamiseen millään tasolla. Näen monessa infraverossa pointin, vaikka en sitä itse käytäkään (erikoissairaanhoito, moottoritiet) mutta uskontoa pitäisi jokaisen harjoittaa omalla rahalla, omissa yhteisöissä. Ilmainen ruokailu on munkin mielestä hieno asia, mutta imho julkisen palvelun tehtävä on pitää verensokeri yllä tieteellis-terveellisin keinoin.

      Poista
    23. On kyllä kiinnostava keskustelu.

      En kyllä usko, että uskonnolliset ruokavaliot tai lakto-ovo-kasviruoka ovat sen kalliimpia kuin muukaan päiväkotiruoka, ts. niistä tuskin tulee lisäkustannusta. Jotkin allergiat ja mahdollisesti vegaaniruoka ovatkin sitten sellaisia, jotka maksavat enemmän.

      Poista
    24. Tieteellis-terveellisessäkin on vähintään puolet kulttuuria mukana. Harvemmin näkyy levää tai hyönteisiä päiväkodin ruokalistalla - tai avaruussooseja. Kyse on tässä siitä, mitä kulttuureja huomioidaan sen "normaalin" lisäksi. Ja kuten tuolla joskus kauan sitten sanoin: mielelläni soisin, että kasvisruokailu otettaisiin norm(aal)iksi.

      Poista
  5. Ja kertoisko joku miten se suppo _tipahtaa_ sieltä pebasta? Jos kotona laitat lapselle supon ja sitten puet sille ulkovaatteet ja kiikutat päiväkotiin ja otat ne ulkovaatteet pois päältä ja laitat syömään aamupalaa, niin se suppo on kyllä sulanut jo moneen otteeseen.

    Sit mä kyllä mietin sitäkin, että mikä rikos se on, jos sattuu pääsemään vaikka töistä lähtemään vähän aikaisemmin ja ottaa sen oman hetken ja käy vaikka siellä kahvilla ennenkuin hakee lapset päiväkodista. Voipi olla, että sillä kahvihetkellä jaksaa taas ja niin paljon paremmin kuin ilman sitä.

    Ja nukkumisesta. Jos lapsi ei nukahda ennen puoli kahtatoista kun on nukkunut päiväkodissa monta tuntia, niin kyllä ottaisin puheeksi tätien kanssa ja _kieltäisin_ antamasta nukkua niin pitkään. Tää nukkumispolitiikka on muutenkin asia joka mua huolettaa, kun lapset menevät syksyllä päiväkotiin. Kun esikoinen nyt ei ole enää yli vuoteen niitä unia nukkunut, niin onko sen pakko nukkua siellä päiväkodissa? Miehenkin ainoa muistikuva päiväkodista on se, kun pakotettiin makaamaan sängyssä paikallaan. Mä en ihan hahmota tätä nukkumiskuviota.Onhan se unen tarve yksilöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tuota suppokohtaa epäile, on se meilläkin tipahtanut pottaan, mutta noi kaksi muuta onkin paljon monivivahteisempia. Ja olen siis näistä ihan samaa mieltä, siksi en niitä noihin omiin kohtiin kirjannutkaan.

      Poista
  6. En ennättänyt nyt lukea juttua, mutta näin kunnallisella terveysasemalla työskentelevänä harmittaa juurikin se, ettei voida hoitosuhdetta irtisanoa vaikka asiakas tekisi mitä. Elävä esimerkki, asiakas tempaisee lääkäriä turpaan kun ei saa reseptillä rauhoittavia. Hoitosuhde jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Känniläisiä myös hyysätään aivan tajuttomasti.

      Poista
  7. Itse olen yksi joka vaati rajoittamaan päiväunia. Ja oikeasti syynä oli se, että jos tyttö nukkui liian pitkät päiväunet päiväkodissa, niin hän ei vain nukahtanut ennen 21.30-22. Tuo kellon aika oli todellakin liian myöhä, koska herätys aamulla oli 6.30-7. Jos nukahtaminen oli mennyt noinkin pitkälle, niin en meinannut millään saada lasta aamulla hereille. Aamu oli pelkkää itkua ja sama jatkui sitten päiväkodissakin.
    Kun saimme lyhennettyä päikkäreitä hoitopäivän aikana, niin tyttö meni nukkumaan noin kahdeksan maissa ja heräsi pirteänä itse seitsemän pintaan. Kun tyttö oli saanut tarpeeksi pitkät yöunet, niin silloin hän jaksoi paremmin myös päiväkodissa.
    Ruoanmaistelusta, sairaanlapsen viemisestä yms. olen täysin samaa mieltä, mutta eipä nämä kaikki asiat ole ihan niin musta-valkoisia kuin annetaan ymmärtää. Toki paljon varmasti on väärinkäytöksiä, mutta kyllä asioita myös kärjistetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki toi koko juttu oli kärjistystä, vaikka uskon kyllä että vanhempia riittää moneen junaan kuten ihmisiä yleensäkin.

      Ja juuri tuo päiväunikohta oli munkin mielestä vähän outo. Ei kai ole mikään ihme, että vanhemmilla on toiveita pituutta kohtaan, jos se vaikuttaa yöuniin. Se on sitten eri asia, jos lapsi ei saisi vanhempien mielestä nukkua vaikka hän selkeästi päiväunet tarvitsee.

      Poista
    2. Jos lapset toimisivat "oikein", niin heillä päiväunet lyhenisivät itsestään, kun unentarve vähenee. Jotkut lapset toimivatkin näin, toiset taas vaativat tässäkin asiassa aikuisen ohjausta. Heillä alkaakin nukkumaanmenoaika myöhentyä. Me pyysimme lyhentämään siinä vaiheessa esikoisen päiväunia, kun hän olisi kukeltanut illalla vielä silloin, kun vanhemmat olivat menossa nukkumaan. Kuopuksen päiväunien lyhentämistä pyydettiin silloin, kun hän valvotti kukeltamisellaan perheen koululaista.

      Varmasti lapsi on päiväuniaikaan tosi väsynyt ja kaipaa unta, jos hän on edellisenä iltana kukeltanut puolilleöin. Varmasti tällaisen lapsen herättäminen päiväunilta tuntuu työntekijöistä ikävältä. Kierre ei kuitenkaan katkea sillä, että vanhemmat yrittävät pistää lasta aikaisemmin nukkumaan, sitä on jo yritetty, kun päiväunien lyhentämistä pyydetään päiväkodilta. Kierre katkeaa vasta sitten, kun päiväunia lyhennetään ja lapsi on illalla väsynyt.

      Meillä ollaan nyt siinä ihanassa tilanteessa, että lapset menevät illalla järkevään aikaan nukkumaan ja kuopus herää päiväunilta itsestään pienten nokosten jälkeen. Tähän pääsemiseksi tarvittiin päiväkodin henkilöstön tukea. Kaikeksi onneksi he olivat yhteistyötaitoisia ja ymmärtäväisiä.

      Poista
    3. Yhdessä tutussa päiväkodissa on käytössä "hiljainen tunti" lounaan jälkeen, mikä tarkoittaa sitä, että pienemmät lapset nukkuu päikkärit ja isommat/ne ketkä ei päikkäreitä tartte leikkii hiljaisia leikkejä > piirtää, tekee palapelejä, hoitaja lukee satua jne. On toiminut hyvin.

      Poista
    4. Omani taas tarvitsi todellakin päiväunet keskelle päivää, mutta oli (ja on kyllä edelleenkin...) hirveän hidas nukahtamaan. Päiväkodissa käytiin jatkuvaa vääntöä siitä että pitääkö heidän yrittää poikaa nukuttaa kun on niin kovin hankalaa. Juu oli hankalaa, mutta kun joka ainoassa keskustelussa oli muka yhteisymmärryksessä päädytty siihen että ainakin makuutetaan hämärässä jos ei nuku. Oli meinaa totaalisen mahdotonta yrittää saada lasta illalla rauhottumaan kun se väsymys oli mennyt siinä vaiheessa jo yli ja tenavalla silmät kun pöllöllä ja erilaisia syitä sängystä nousemiselle riitti noin kolmeksi tunniksi. Jos oli päiväkodissa edes makoillut niin yöunille nukahtamiseen meni 'vain' se tunti-puolitoista. Kirsikkana kakussa vielä varsiin pitkään jatkunut yökasteluongelma...tietty jos lapsi meni liian väsyneenä nukkumaan niin 100% varmasti on myös pissat sängyssä. Jos päikkärit oli alla niin saattoi välillä jopa herätä vessaan.

      Eli voi näitä 'kohtuuttomia' vaatimuksia myös näinkin päin esittää. Tuntui ettei päiväkodilla yhtään ymmärretty kuinka paljon se että he päättivät ettei heille hankala hitaasti nukahtava poika päikkäreitä tarvitse vaikutti koko meidän illan tunnelmaan ja viikottaisen lakanapyykin määrään.

      Poista
    5. Päiväkodilla on tosiaan aikamoinen valta siihen, millaiseksi pikkulapsiperheiden arki muodostuu. Tätä valtaa pitäisi käyttää viisaasti.

      Poista
  8. Tässäkin pitää muistaa vanha sanonta, että ei se ole hullu, joka pyytää.

    Jos kaikki vanhempien pyynnöt otetaan 1) ehdottomina vaatimuksina, jotka täytyy ilman muuta toteuttta tai 2) kohtuuttomina vaatimuksina, joita ei missään nimessä voi toteuttaa, ollaan jo lähtökohtaisesti väärällä tiellä.Ammattitaitoinen työntekijä osaa kyllä ottaa toiveita huomioon, mutta myös sanoa, jos jokin asia on oikeasti mahdoton toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä näkyy tietysti myös se, että keskusteluataitoa ei oikein opeteta missään vaikka se on ihmislajille aika olennainen taito.

      Poista
  9. Kuumeen lykkääminen lääkkeellä tosiaan lykkää väistämätöntä. Joskus se, että lapsen saa edes aamupäiväksi lääkkeen avulla hoitoon, antaa sen verran pelivaraa, että kerkiää työpaikalla hoitamaan hommat sellaiselle mallille, että joku toinen jatkaa eteenpäin, kun itse jää kotiin hoitamaan sairasta lasta.

    Minun ei ole tätä koskaan tarvinnut tehdä, koska tukiverkostot ovat kunnossa, mutta ymmärrän kyllä, jos joku toinen näin toimiii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä enkä hyväksy.

      Poista
    2. No, minä olen ollut tilanteessa, misssä työhuoneeseeni tuotiin kuumeinen nelivuotias. Oli sellainen työjuttu tekeillä, jota ei yksinkertaisesti voinut siirtää eikä muuta hoitajaa ollut.

      En mene yksityiskohtiin, koska kyse ei ole omasta perheestä.

      Poista
    3. Joo ei päiväkoti ole sairaan lapsen hoitopaikka. Nämä on juuri näitä tilanteita kun vanhemmat valittaa, että toisten lapset on kipeenä hoidossa. Mutta sitten kun se oma kultanuppunen on kipeä, niin ne omat työt onkin tärkeämpiä kuin muiden ja tuodaan se lapsi suppo pyllyssä hoitoon niin saadaan edes osa töistä tehtyä.
      En voi ymmärtää.

      Poista
    4. Entäpäs sitten kun se lapsi on ollut vaikka vain sen aamupäivän näennäisesti terveenä, kun on tarpeeksi lääkitty, hoidossa ja tartuttanut siellä n. 1/3 ryhmästä siihen flunssaansa ja oma tauti on tietenki myös pahentunut kun ei ole saanut levätä, niin sit tää sairaan lapsen vanhempi joutuu joko oleen pitempään poissa töistä tai sit roudaa sen lapsen taas puolikuntosena hoitoon, ja tää 1/3 jotka on sen taudin napanneet aiheuttaa omille vanhemmilleen sen ongelman ko pitäis olla töissä ko on niin vitsin korvaamaton mut toisaalta pitäis olla kotona kun se eka korvaamaton toi lapsensa tartuttaan puoli ryhmää. En vaan jaksa ymmärtää. Nimim. sairastettu tänä vuonna influenssa koko perhe sekä kaksi vatsatautia. Tiedän että voi saada vaikka ovenkahvasta ja blaablaa mutta jännästi tää ovenkahvasta tarttunut tauti alkoi meidän lapsella pari-kolme päivää sen jälkeen kun puoli vuorokautta oireettomana olleet lapset tulivat hoitoon.

      Poista
    5. Hm, ei meillä ainakaan ole flunssaisia lapsia päiväkodista tarvinnut poissa pitää - kuumeelliset päivät on eri juttu TIETENKIN. Mutta eihän yskässä tai flunssassa aina ole kuumetta. Muutenhan siellä olisi puoli päiväkotia aina viikkokausiakin poissa! Oma poika on tosi terve, ei ole lääkäriä tarvittu, mutta toki köhää ja nuhaa on ollut kuten kaikilla päiväkotilaisilla varmaan on. Yksikin köhä kesti melko kauan eikä me niitä aikoja kyllä kotona oltu lapsen kanssa eikä kukaan ole vaatinutkaan. Lapsi on toki täysin eri asia, mutta eipä aikuinenkaan flunssaan saa sairaslomaa ellei ole kuumetta ja itselläni oli 2,5 kk mykoplasma ja ihan töissä olin, sairaslomaa ei tosiaan saanut vaikka ihan tarttuva bakteeri kyseessä. Ja eikös flunssat yms. tartu pahimmin juuri ennen oireiden alkamista, tietenkään riskiä ei pidä lisätä tarpeettomasti pidentämällä kontaktia jos voi olla pois. Kaverin lapsilla tuntui jossain vaiheessa olevan kerran kuussa flunssa ja lapsia oli useita - jos oikeasti kuumeettomia flunssalaisia pidettäisiin kotona tämä äiti valehtelematta olisi varmasti ollut kuukausia lastensa kanssa kotona ja poissa töistä.... Ja tässä kirjoituksessa flunssalla tarkoitan tosiaan sitä, enkä influenssaa. Mulla taisi ehkä olla influenssa tässä juuri koska ekaa kertaa aikuiselämässä olin kuumeen vuoksi poissa (ja nuhaa oli) - poika toki terve ja kyllä oli päiväkodissa! Eli vei meiltä kyllä pöpöjä mukanaan päiväkotiin - ei niiltä voi ikävä kyllä välttyä.

      Poista
    6. Mä toivoisin näissä yskä/köhä/joku muu tauti -asioissa vanhempien pohtivan asiaa siltä kannalta, että jos oma lapsi olisi terve, niin toivoisiko muiden tuovan siinä kunnossa olevan lapsen oman lapsen päiväkotiryhmään tai muuten vaan lähikontaktiin.

      Omasta mielestäni päiväkodissa pitää sietää puolikuntoisempia ja räkäisempiä lapsia kuin esim. perhekerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa, joissa lapset ovat vanhempansa (yleensä äidin) kanssa viettämässä aikaa. Ai että mua nimittäin raivostutti olla omien lasten kanssa, joista toinen parin kuukauden ikäinen, näissä paikoissa kun jengi tuli sinne vihreätä räkää valuvien lasten kanssa paikalle. Tai kun erään kerran vein esikoisen aamupäivän "lapsiparkkiin" ja kuulin aulassa miten eras täti toi naapurin lasta sinne kun sen äiti oli mahataudin kourissa kotona. Kiitti v*tusti.

      Että vaikka kuinka olisi kotona tylsää viettää päiviäkin puolikuntoisten ja flunssaisten lasten kanssa, niin todella toivon, että niin tehtäisiin silloin kun ei tarvitse mennä töihin. Että ei käytäisi tartuttamassa niitä vauvoja ja muita kotona hoidettavia lapsia.

      Poista
    7. Kun meillä pähkäiltiin sitä, milloin lapsi voi palata päiväkotiin, sain neuvolasta, kokeneelta terveydenhoitajalta, hyvän neuvon: ei kannata miettiä tartuttamisia vaan vain sitä, milloin lapsi on siinä kunnossa, että jaksaa koko hoitopäivän ulkoiluineen. Flusnssakaudella siltä ei voi välttyä, että pöpöt kiertävät aina koko ryhmän: ne lapsi tartuttaa muita lapsia tehokkaimmin siinä vaiheessa, kun tauti ei ole vielä puhjennut. Päiväkodista en mitään kysynyt, koska tiesin jo vastauksen.

      Sama terveydenhoitaja kehotti käyttämään suun kautta annettavia lääkkeitä eikä suppoja, koska ne ovat paljon suppoja tehokkaampia.

      Poista
    8. Mulla on aina ollut se periaate, että lapsi on aina kuumeisen flunssan jälkeen kotona yhden kuumeettoman päivän. Mahataudin kanssa taas yhden oksennuksettoman päivän, mutta eihän nämäkään aina ole riittäviä suoja-aikoja. Isommalla pojalla oli pienenä kerran mahatauti, jossa oksennus tuli pari kertaa puolentoista vuorokauden tauon jälkeen, taudin alussa ihan normaali reilun vuorokauden oksentelu.

      En muuten ole kummankaan lapsen kanssa käyttänyt suppoja, mun mielestä nestemäiset lääkkeet on olleet paljon käytännöllisempiä.

      Poista
    9. Mä en kestä vamhempia, jotka tuo sairaan lapsen hoitoon. Ensinnäkin se on hitsin itsekeskeistä, ja toisekseen lapsen kiduttamista. Enkä siis tarkoita pikkuflunssaa (jossa osa lapsista on noin 90% ajasta).

      Viimeksi meinasi hihat palaa, kun lapsen hoitokaveri tuotiin hoitoon kun isänsä oli kotona vatsataudissa. No, sanomattakin selvää että kyseinen lapsi alkoi oksentaa ennen puoltapäivää, ja tartutti puolet ryhmästä. Meidän lapsi selvisi yhden yön oksentamisella, itse raskaanaolevana sairastin neljän päivän todella rajun taudin. Nauratti ihan hemmetisti maata päivystyksessä, ja suututti vielä seuraavan kerran kyseisen faijan nähdessäni niin paljon, että teki mieli huitaista. En tehnyt sitä, vaikka olisi ollut ihan kohtuullista kaiken sen kärsimyksen jälkeen. :'D (Ja ihan vaan huomautuksena, itse olen ainakin pystynyt aina vatsatautisenakin hoitamaan lapsen kotona. Ei se nyt MAHDOTONTA ole, vaan ihan näitä vanhemmuuden mukanaan tuomia haasteita.)

      Poista
  10. Je Katjan ekaan kohtaan: onko mulla huono koti, kun joudun ihan sielläkin tekemään kompromisseja?! ;) Tai ehkä mulla on vaan huono elämä. Yhtä kompromissia koko elo! Oiskin tietty kiva, jos päiväkodissa ei enää tarvitsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kodissa nyt ehkä enemmän kuitenkin pystyy toteuttamaan perheen ideologiaa. :)

      Poista
  11. Molemmin puolisia argumentteja jaksaisi paremmin lukea jos kirjoitettaisiin vaihteeksi asiallisesti, eikä puhuttaisi "pilteistä, janipettereistä, janinajessicoista, räkänokista" jne.

    VastaaPoista
  12. Mikäs juttu tuo kännykkäkielto on? Me olemme lapsen kanssa joskus näyttäneet valokuvia viikonlopulta, tms. kännykältä.

    Kerran työntekijät väittivät, että meidän esikoisemme ei osaa / halua kiivetä lähileikkipuiston kiipeilytelineeseen, vaikka hän tosiasiassa arkaili ja jännitti fyysisempiä lapsia ja olisi tarvinnut työntekijöiltä tässä hiukan erityishuomiota. Kävimme sitten leikkipuistossa ottamassa kännykällä videon, jonka näytin päiväkodissa.

    Ja jos joskus tulee sellainen puhelu, johon on ihan pakko vastata, niin järkevämpäähän se on hoitaa päiväkodin porttien sisäpuolella kuin kadun varressa pienen lapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tää tosiaan epäselvä? Mä vihaaaaaan suomalaisten tapaa räpeltää kännykkää ihan missä tilanteesa tahansa: puhelimeen vastataan vaikka hääpäivällisellä ja kesken kahdenkeskisen keskustelun vilkaistaan sähköpostit. Enkä keksi, että mihin puheluun on pakko vastata päiväkodin pihassa kun siinä on se päähomma menossa.

      Poista
    2. Harvoinhan näitä tilanteita oikeasti tulee. Kategorinen kielto on kuitenkin huono juttu; jos joku ei tajua olla räpläämättä kännykkäänsä jok kerta kun ottaa lasta vastaan, niin huomauttaa sitten siitä.

      Poista
    3. En mäkään. Annan soida, pistän siis äänettömälle soimaan, ja soitan sit takas vähän ajan kuluttua kun ollaan päästy kotiin. Ehkä sellanen tilanne jossa oot venaamassa jotain uutta pesukonetta ja mies on työmatkalla ja sä oot ainoona aikuisena kotona ja sit ne soittaa kotiovelta että nyt oltais tässä...? En tiiä voiko tollasta tapahtua :D Tai hei - ne soittaa sieltä neuvolan takaisinsoittopalvelusta just kun oot hakemassa lasta? Koska jos et vastaa, ne ei välttämättä soita enää uudestaan ja joudut taas seuraavana päivänä soittamaan sinne taas ja jättämään numerosi.

      Poista
    4. Musta kategorinen kielto olis harvinaisen selvä signaali, johon vois vedota kun se vanhempi hoilottaa palaverikuulumsiia tuulikaapissa. Duunit kuuluu duuniin.

      Poista
    5. Puhelinta käytetään aika moneen muuhunkin asiaan kuin työasioiden hoitamiseen.

      Kun meidän esikoisemme alkaa kulkea koulumatkat itsenäisesti ja viettää iltapäivänsä kotona yksin eikä ip-kerhossa, niin ihan varmasti vastaan häneltä tulevaan puheluun vaikka kuinka olisin päiväkodilla vastaanottamassa kuopusta.

      Poista
    6. Se soittaja voi myös olla pieni ekaluokkalainen yksin kotona, ja siihen puheluun voi todellakin olla syytä vastata.

      Eivät nämä tilanteet aina niin mustavalkoisia ole.

      Poista
    7. Kuten jo sanoin duunit kuuluu duuniin. Lapselle tietenkin on pakko vastata - olkoon se poikkeus säännössä. Jostain syystä aikuinen yleensä osaa lapselle myös sanoa että soitan kohta takaisin, jos ei mitään akuuttia ole päällä. :)

      Poista
    8. Joo, monen on vaikeampi sanoa esimiehelle kuin lapselle, että soitan takaisin. Siinä voi päiväkodin sääntöihin vetoaminen auttaa.

      Meilläkin on päiväkodista annettu ohje, että lasta noudettaessa ei puhuttaisi puhelimeen enkä muista koskaan nähneeni ketään, joka puhelinkorvalla lastaan hakisi. Mikään kategorinen kielto tämä ei kuitenkaan ole.

      Poista
    9. En myös kestä tätä menoa, että monella on se puhelin kolmantena pyöränä kaikessa ja ihan kuin elämä valuisi ohi jos sitä ei saa räplätä. Mutta se näkyy myös silleen ikävällä tavalla, että moni ärsyyntyy (en puhu kavereista tai tutuista) jos ei vastaa puhelimeen - ikäänkuin pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa ja sitten sinusta tulee se ikävä ihminen joka ei vastaa puhelimeen! Paskallakin! Töissäkin! Mulle kyllä maksetaan palkkaa töiden tekemisestä eikä omaan puhelimeen puhumisesta. Ja se kun lähdet tosiaan johonkin jonkun kanssa niin se puhuu sulle, mutta tuijottaa puhelinta tai kirjoittaa samalla tekstaria ja koko yhdessäoloaika on tätä. Huoh.

      Poista
    10. Niinpä! Mä olen myös ollut esimies ja johtoryhmän jäsen enkä tosiaan vastannut puheluihin päiväkodin pihalla.

      Poista
  13. ...ja parilta perhepäivähoitajana toimivalta tutultani olen kuullut, että perhepäivähoidossa ne rajat paukkuu vielä tarhaakin enemmän. Hakuajat saattaa venähtää liki parilla tunnilla, hoitopäivistä ei pidetä kiinni vaan lapsia tuodaan miten sattuu (perhepäivähoitajalle myös lapsen ilmoittamaton poissaolo on aika hankala juttu), leluja tai varavaatteita voidaan tulla hakemaan vaikka viikonloppuna jne.... Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen, että perhpäivähoitaja on liian kiltti, jos antaa tulla viikonloppuna hakemaan leluja, tms.Tosi monen varhaiskasvattajan on vaikea pistää rajoja aikuisille tai pitää kiinni omista rajoistaan. Näissä kohtaamisissa on vahvoilla sellainen aikuinen, joka työskentelee aikuisten parissa ja on tottunut esimerkiksi työpalavereissa ajamaan itselleen tärkeitä asioita aikuisten kesken.

      Minulla on aina päiväkodilla asioidessa sellainen olo, että täytyy pistää äänevaimennin päälle, kun kysyy tai pyytää jotain, ettei kukaan vain loukkaannu. Työpaikalla, miespuolisten DI:den parissa tarvitaan vähän toisenlaista asennetta, että pärjää ja tulee kuulluksi.

      Poista
    2. Sääntöjä tarvittaisiin heillekin. Ei olisi tullut mieleenkään kontaktoida pp-hoitajaa viikonloppuisin millään asialla.

      Jäin miettimään, että onkohan ihmisiä, jotka ihan tahallaan ilmoittaa hoito-ajan lyhyemmäksi jotat saisivat sen halvemman maksun. Meillä on ollut aina tarve maksimiaikaan, joten ei ole tullut mieleen että joku käyttäisi hyväkseen systeemin joustavuutta.

      Poista
    3. Voi hyvikin olla. Monessa perheessä on talous tosi tiukilla.

      Minä en kyllä usko, että mitkään säännöt ratkaisisivat mitään. Ne, joilla on pokkaa hakea lapset pari tuntia ilmoitettua myöhemmin tai poiketa viikonloppuna jotain hakemaan, tuskin mistään säännöistäkään piittaisivat. Kyllä se lähtee siitä perhepäivähoitajasta itsestään, jonka on opeteltava sanomaan ei.

      Tietääkö kukaan, mitä päivähoidossa tehdään lapsille, joita ei ole haettu, kun päiväkoti sulkeutuu? Enkä tarkoita mitään vartin myöhästymistä, vaan sitä että menee vaikka tunteja? Lastensuojelu? Toimitetaan lähimpään päivystävään päiväkotiin?

      Poista
    4. Riippuu varmaan kunnasta. Helsingissä kerätään aika pian sulkemisajan jälkeen lapset yhteen alueen päiväkodeista ja lastensuojeluilmoitus lähtee muistaakseni noin kahden tunnin myöhästymisen kohdalla.

      Poista
    5. Meidän päiväkodissa ohjeena on tietysti ensin soittaa molemmille huoltajille ja varahakijoille, jos kukaan ei vastaa/pääse hakemaan lapset toimitetaan pienten lasten vastaanottokotiin.

      Olen itse töissä vuorohoitopäiväkodissa ja klo 17 jälkeen tapahtuva hoito tapahtuu VAIN vanhempien työaikojen puitteissa! Eli töiden jälkeen ei todellakaan mennä salille tai kauppaan vaan tullaan suoraan hakemaan lapsi päivähoidosta. Vanhempien pitää meille ilmoittaa työvuoronsa, johon lisätään työmatkaan menevä aika ja tästä muodostuu lapsen hoitoaika. Valitettavasti itsekin olen saanut erään isukin "rysän päältä" kiinni kun menin iltavuorosta suoraan salille, oli yhden lapsen isukki tyytyväisenä salilla treenaamassa. Vähän hymy hyytyi kun näki mut siellä! Pieni vuoden ikäinen tyttö siis iltahoidossa samanaikaisesti.. En ymmärrä..

      Poista
  14. Mä en tiiä onko mulla vaan jotenkin tavallista lungimmat lapset, mutta mulla ei ole ollut mitään tarvetta vaatia päiväkodilta yhtään mitään muuta, kuin sen, että pitävät mun lapset elossa jotenkin niin että lapsilla on siellä myös ihan kivaa.
    Sen verran auktoriteettikunnioitusta mulla on myös (ehkä liikaakin?) että olen ottanut päiväkodin säännöt päiväkodin sääntöinä joita kaikki noudattavat enkä ole juurikaan niitä kyseenalaistanut, koska kahden päiväkodin kokemuksella, ne säännöt oli erittäin perusteltuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuo päiväuniasia on sellainen, jossa moni päiväkodissa työskentelevä on muuttanut mieltään silloin, kun oma lapsi on kukeltanut päiväkodissa nukuttujen päiväunien vuoksi puoliltaöin.

      Toisaalta moni työntekijä on myös vahvistunut siinä uskossa, että se on vain vanhempien huonoutta, jos ei saa lastaan illalla nukkumaan, jos oma lapsi ei ole missään vaiheessa kukeltanut puolile öin.

      Miksei missään opeteta, että kaikki ei ole kasvatuksesta kiinni?

      Poista
  15. Päiväunien rajoittamisen ymmärrän, kuten moni muukin tässä.

    En ymmärrä, miksi tuomitaan, jos pääsee työstä aiemmin ja käyttää "vapaan" ajan johonkin muuhun eikä säntää heti hakemaan lasta? Käsitin tekstistä nimittäin, ettei lapsen hoitoaika veny. Muutenkin, minusta vanhemman työajat eivät kuulu päiväkodille, lapsi on hoidossa hoitosopimuksen mukaisesti. Hoito on lapsen sosiaalipalvelu.

    Meillä on ainakin päiväkodissa sääntö, että lapsi tuodaan niin, että joku henkilökunnasta ottaa vastaa, eli näkee vanhemman. Tekstissä tämäkin oli mainittu.

    Laktoositonta maitoa ei myöskään saa ellei ole lääkärintodistusta :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muuten ollenkaan ymmärrä sitä ajattelutapaa, että työntekijä ei voisi komentaa lasta, joka on jo luovutettu vanhemmalle tai jota ei vielä ole virallisen kaavan mukaan luovutettu päiväkodille.

      Meillä on päiväkodin eteisestä suora näköyhteys ruokailutilaan ja on päiväkodin eteisessä pyörivästä lapsesta todella hämmentävää, jos tuttu työntekijä ei ollenkaan tervehdi ja kehota häntä tulemaan aamupalalle, vaan suhtautuu täysin välinpitämättömästi. Osa lapsista kehittää tästä hyvästä melkoisia "huomaa nyt minut" -näytöksiä sen sijaan että riisuutuisivat ja menisivät syömään. Nämä näytökset koettelevat ihan kiitettävästi vanhempien hermoja.

      Ja sama toisin päin iltapäivästä. On lapsesta hyvin hämmentävää, jos päiväkodin säännöt yhtäkkiä lakkaavat olemasta voimassa, ts. jos työntekijä ei mitenkään puutu lapsen käytökseen, jos vanhemmat ovat päiväkodin pihassa. Ainakaan minä en tiedä enkä oikein edes ymmärrä kaikkia päiväkodin sääntöjä. En esimerkiksi ymmärrä, miksei keinuissa saa seistä.

      Poista
    2. Mäkin yleensä kehotan lapsen keräämään leluja muiden kanssa (jos on se lelukeräyshetki just sillojn kun mä tuun) hetken, vaikka vie ne omat lelunsa vajaan, ettei hanskat putoa käsistä sillä hetkellä kun äiti on näköpiirissä.

      Poista
    3. Juuri näin. Meillä on ihan sääntönä, että pari lelua pitää viedä varastoon, kun lähdetään päiväkodista. Välillä tarvitaan sekä äiti että työntekijä komentamaan, että näin myös tapahtuu.

      Jos työntekijä tässä kohtaa pudottaisi hanskat kädestään, niin lapsi aivan varmasti jättäisi ne lelut keräämättä. Ollaan kuitenkin vielä päiväkodilla ja lapsen mielestä siellä määräävät työntekijät, eivät vanhemmat.

      Poista
  16. Mä oon molempien lasteni hoitopaikkoihin (isompi päiväkodissa, pienempi ryhmiksessä) esittänyt toiveen, että ei annettaisi normaalisti nukkua yli tunnin unia. Ei ole ollut mikään ongelma. Kuulemma isompi ei nuku monena päivänä ollenkaan. Perhepäivähoitajalle tämä oli ihan ylitsepääsemätön asia. Onneksi muksut vaihtoivat hoitopaikkaa, koska pienemmän uniongelmat (ja samalla monet muutkin ongelmat) loppuivat kuin seinään. Meidän perhe on kyllä muutenkin yks päiväkotien riesa, kun molemmat lapset ovat "erityislapsia" ja etenkin pienemmällä esinäisiä huomioitavia juttuja.

    Mä teen myös niin, että haen lapset joka päivä samaan aikaan hoidosta. Pojat ovat 7 tunnin hoitopäivä aina, vaikka oma osa-aikatyöni tarkoittaakin joinain päivinä lyhyempää päivää. Käytän ne irtotunnit sitten yleensä pakollisten asioiden hoitamiseen. Eli käyn pankissa, kelalla, työkkärissä, neuvolassa ja usein kaupassa. Ei tarvitse sitten raahata mukuloita noihin paikkoihin mukana.

    VastaaPoista
  17. Pakko työntää oma lusikka soppaan... Minä en ymmärrä sitä, että ensin kysellään - muka kiinnostuneina - vanhemmilta toiveita lapsen hoidon suhteen ja yhdessä istutaan sopimassa asioista varhaiskasvatussuunnitelman merkeissä ja sitten valitetaan, kun vanhemmilla on kummallisia toiveita ja vaatimuksia jne. Mietin vain, että mitähän meidänkin toiveista on mahdettu henkilökunnan kesken puhua vaikkemme ole koskaan mitään erityistoiveita tai varsinkaan vaatimuksia edes esittäneet...

    Puhutaan mielellään myös "kasvatuskumppanuudesta" - eikö se silloin tarkoita hieman yksilöllisempää lähestymistapaa kuin, että koko lapsijoukko hoidetaan kuin karjalauma? Ja nyt en tarkoita sitä, että vanhempien kaikkiin oikkuhin pitää suostua vaan sitä ettei ihan oikeasti voi olla niin vaikeaa pitää hyväksyttävänä toivetta, että Lilli ei nukkuisi kuin korkeintaan tunnin päivällä ja Matias saisi vettä maidon sijaan (kun ei pidä maidosta mutta ei ole sitä lääkärintodistusta). Molempiin toiveisiin voi suhtautua kahdella tavalla: Joko niin, että Lilli nukkuu niin kauan kuin nukuttaa vaikka sen takia koko perheen arkirytmi on kaoottista (lue= perjantaina kaikki on ihan väsyneitä ja viikonloppu menee taas päästessä rytmiin) ja Matias saa joka ikisellä ruokailulla maitoa vaikka usein valittaa olevansa päiväkodissa janoinen (vettä ei saa edes pyytäessä koska maitoa pitää juoda). Toinen tapa suhtautua on herättää Lilli tunnin unien jälkeen ja tarjota Matiakselle ruokajuomaksi vettä jättäen maitoon opettelun vanhempien tehtäväksi. Kumpi kuulosta helpommalta?

    Itsestä voi tuntua vaikealta yrittää muistaa parinkymmenen lapsen asiat mutta totuus on, että lapset ovat päiväkodissa tuntikausia joka päivä eli ei voi välttyä oppimasta, että Lillin unentarve on vähäinen ja ettei Matias pidä maidosta. Näiden asioiden huomioiminen on siis osa normaalia päiväkodin arkea ja niiden huomiotta jättäminen suoranaista kiusaamista.

    Lapsemme päiväkodin henkilökunta "ilahdutti" meitä vanhempia sääntölistalla. Lapseni omahoitaja oli selvästi kiusaantuneen oloinen paperia antaessaan, enkä yhtään ihmettele. Lappu oli täynnä itsestäänselvyyksiä ja siitä sai sellaisen käsityksen, ettei niistä mitään noudateta (tyyliin: lukitse portti aina lähtiessäsi). Jotenkin se sääntölista ärsytti suunnattomasti - siitä tuli vähän sellainen olo, kuin olisin tottelematon lapsi jota pitää komentaa. Koko sääntölistan sävy oli juuri sellainen "älä tee", "ei saa" - pienellä sanavalintojen työstämisellä koko lista olisi saanut ihan erilaisen sävyn. Lapseni vaihtaa päiväkotia aloittaessaan eskarin, joten uusia sääntöjä odotellessa...

    Minä vastaan usein puhelimeen vaikka päiväkodin pihalla - yleensä pieni koululainen soittaa lähteneensä kävelemään kotiin ip-kerhosta tai toinen vähän isompi erityislapsemme tarkistaa olemmeko jo matkalla kotiin. Näihin puheluihin vastaan aina mutta sanon myös kuka soittaa, jos olen juuri hoitajan kanssa juttusilla. Esimiehenä minulla on myös velvoite vastata työpuheluihin 24/7 - myös vapaapäivinä - mutta yllättäen työpuheluita on tullut todella harvoin silloin, kun olen ollut lasta viemässä tai hakemassa.

    t. Nonna - yksi päivähoitoon tyytyväinen äiti

    P.s. En ymmärrä mitä peräpuikkoja ihmiset oikein käyttävät - meillä on käytetty Panadolia sekä Buranaa ja ne ainakin ovat niin pehmeitä, että sulavat melkein jo sormiin. Niitä ei siis saa "kopsahtamaan" pottaan vaikka istuttaisi lapsen heti potalle peräpuikon jälkeen (ellei se peräpuikko ole ollut pakastimessa). Joten en mitenkään voi kuvitella niiden kopsahtavan pottaan tai jos kopsahtaisivat niin olisi hyvin kiinnostunut kuinka se on mahdollista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Tuo portin sulkeminen on monissa päiväkodeissa oikea ongelma. Kun olen huomauttanut työntekijöille päiväkodille tullessa avoimesta portista, olen saanut aina vastaukseksi luennon siitä, miten portti on vanhempien vastuulla.

      Ei se ole: jos lapsi karkaa vanhemman avoimeksi jättämästä portista ja jotain tapahtuu, niin käräjillä ovat päiväkodin pihassa olleet työntekijät ja päiväkodin johtaja. Ei se tarkoita sitä, että työntekijöiden pitäisi jokaisen kulkijan jälkeen käydä portti sulkemassa, vaan että seuraavat, ketä portista kulkee ja katsovat, muistavatko nämä sulkea portin.

      Kerran sanoin yhdelle työntekijälle, että aina kun lokeroihin jaetaan ohjeita, miten portti pitää muistaa sulkea, tulkitsen sen tarkoittavan, että taas on lapsi karannut ja että olen oikeasti huolissani lapseni turvallisuuden puolesta, koska en todellakaan luota siihen, että yli sadan lapsen päiväkodissa kaikki vanhemmat ovat tässä asiassa luotettavia. Sen jälkeen ei näitä lappuja ole näkynyt.

      Poista
    2. Mä en osaa ottaa sääntölistaa minään henkilökohtaisena epäonnistumisena vaan asiana , jonka tyypit haluavat asiakkailleen kommunikoida, samalla tavalla kuin kaikki muutkin palveluntarjoajat.

      Olen todistanut tätä pottaan kopsahtamista joten myth busted. :)

      Poista
    3. Siksi ne säännöt jaetaan kaikille, ettei tule sellaista fiilistä jollekkin että osotellaan sormella. Ikävä tosiasia on, että vanhemmat ovat taitavia loukkaantumaan jos heille jostain huomauttaa. Parempi tällöin sanoa asiasta kaikille. Ihan esimerkkinä vaikka vaatteiden nimeäminen.

      Poista
    4. Ottia tuota. Jos päiväkodin työntekijällä on asiaa minulle, toivon, että hän puhuu siitä asiasta minulle, eikä tee lappua päiväkodin seinälle, jaa lappuja koko ryhmän lokeroihin, tms. Kun päivittäin tavataan ja lapsen asioista keskustellaan, niin antaa aika omituisen kuvan työntekijästä, jos hän ei esimerkiksi lapsen vaatteiden nimeämisestä uskalla sanoa.

      Useimpien päiväkodin sääntöjen takana on yleensä ihan ymmärrettävät syyt, joita vanhemmat eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi.

      Poista
    5. Taidat olla aikamoinen besserwisseri, kun sinulla on "oikea" vastaus jokaiselle joka kohdassa.

      Poista
    6. Lappujen jakamisen taustalla on se, että on helpompi laittaa ne asiat paperille, josta vanhemmat voivat ne tarvittaessa tarkistaa. Kaikki ei jää mieleen, kun ne suullisesti kerrotaan, esim vanhempainilloissa. Lisäksi on helpompi monistaa paperia kuin kertoa asia jokaiselle vanhemmalle erikseen (esim jos ryhmässä on vaikka 21 lasta).

      Poista
  18. Noista päiväunista voisin sen verran sanoa että lapset ovat yksilöllisiä unen tarpeessakin. Omani lopetti päiväunet 2-vuotiaana. Päiväkodissa kuitenkin nukkui ja mulle se oli ihan okei. No, tilanne oli kuitenkin se että kotona sitten vaikka kuinka aktiivista olisikin ollut, lapseni nukahti vasta klo 23-24 aikaan. Seuraavana aamuna taas aikaisin ylös. Inhottava kierre. Kuitenkaan vuorokaudessa ei tullut riittävästi unta. Olen ikikiitollinen meidän päiväkodille, jossa 4-vuotiaita ei enää nukuteta. Lapseni saa näin ollen riittävästi unta vuorokaudessa, kun nukahtaa normaalimpaan aikaan illalla.

    VastaaPoista
  19. Ilman muuta tarvitaan ystävälliset ohjeet, joissa kerrotaan päiväkodin odotukset sille miten toivovat vanhempien toimivan. Touhuun liittyy niin monta pientä juttua, että en voi vanhempana tietää mitä minulta toivotaan. Meidän päikystä tällaiset ohjeet onneksi tulikin ja olen tykännyt niistä kovasti. Onni on saada muksuille päivähoitopaikka kaikin tavoin laadukkaasti toimivassa päiväkodissa. :)

    VastaaPoista
  20. Minusta tuo ruokavalioasia on jokaisen perheen oma asia, joka pitäisi jo päivähoidossa kuten koulussakin huomioida. Olen itse ollut eettisistä syistä kasvissyöjä jo lapsena (vanhempien päätös siinä vaiheessa) ja minusta olisi ollut uskomatonta, jos minun olisi ollut pakko syödä lihaa hoidossa. Tietyissä uskonnoissa on myös ruokarajoituksia, joiden toteuttamisen en usko kaatavan päiväkotia. Tietenkin pitää keskustella siitä, mitä rajoituksia on mahdollista ottaa huomioon. Ehkä tärkeintä minusta olisi keskustella siitä, miksi perhe noudattaa tiettyä ruokavaliota.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...