19.4.2014

Talouni

Näen paljon unia ja muistan ne aamulla. Muutamasta unesta on tullut klassikoita.

Nokkosperhonen tuli muistuttamaan että sentäs on kevät.

Välillä elämä on pelkkää epämukavuusaluetta - katkeavia työsopimuksia, yrityksen tilinpäätöksiä,  putkiremonttia, läheisten sairauksia. Kun tällainen epävarmuutta aiheuttava muutos on ilmassa, näen yleensä hissi- ja kalaunia. Hissi liikkuu ihan minne sattuu (myös horisontaalisesti), eikä pysähdy oikean kerroksen kohdalla millään. Kalat taas ovat isoja, kirkkaassa vedessä paikallaan möllöttäviä otuksia, sellaisia snadisti pelottavia.

Näen myös usein unta taloista, mutta ne ovat positiivishenkisiä. Olen yleensä asuntokaupoilla. Unelmakämpät ovat viihtyisiä, täynnä valoa, vinoja kattoja, lukusoppia ja takkoja - pohdin unessa huoneratkaisuja. Sauna on yleensä valtava ja tuoksuu puulle. 

Viime yönä näin kuitenkin kummallisen talounen.

Kun tulin sisään asuntoon, huomasin ensimmäiseksi keittiön tummanruskeat ovet. Ihmettelin keittiötä pitkään. Tummia kaappeja oli valtavasti, keittiö vaikutti ahtaalta ja ummehtuneelta. Kodinkoneet olivat jotain hämärää merkkiä, enkä osannut laittaa astianpesukonetta päälle. Kun asunnossa kulki pitemmälle, sama synkkyys jatkui. Pikkiriikkisessä olohuoneessa oli iso takka, joka ei sopinut pohjaan ollenkaan. Ikkunasta sentään näkyi lasten leikkipaikka.

Eräs ystäväni kertoi, että erään unitulkinnan mukaan talo on ihminen itse. Rakennus näyttää, millaisena itsesi koet. Huoneilla, kerroksilla ja salakäytävillä on erilaisia tulkintoja.

Ihmisen mieli on omituinen. Nyt vähän stressaa vissiin.

25 kommenttia:

  1. Hah eikä! Aloin juuri tänään kirjoittaa tekstiä unista! Näen itsekin silloin tällöin talounia. Teinivuosina ne olivat sokkeloisia ja sekavia, mutta nyt viimeisimmässä (ehkä puolentoista vuoden takaisessa?) unessa se oli rakenteilla olevan talon runko, jonne kiipesin turvaan. Oli aika huojentavaa huomata, ettei tässä ollakaan läheskään valmiita, joten annanpa itseni kypsyä rauhassa ;) Olen myös nähnyt muutaman varoittavan susiunen, joista viimeisimmän näin muutama yö sitten. Nyt mietin jatkuvasti, että mitä en huomaa mitä pitäisi.. Ei stressiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ne muista teinivuosilta unia juuri lainkaan - nää kaikki hissit sun muut on tulleet vasta keski-ikäisinä (ei ehkä sattumaa). Se näissä talounissa näyttää olevan että ne jää mieleen!

      Poista
  2. Mahtavaa, että joku muukin uneksii tottelemattomista hisseistä! Klassikko omassa unimaailmassa jo 20 vuoden ajan. Horisontaalista liikettä ei kyllä ole ilmennyt, mutta välillä vilahtaa joku uhka hissin ikkunasta. Välillä on mukana pieni lapsi, joka pitäisi toimittaa tiettyyn kerrokseen - juuri siihen, johon hissi ei jää. Tiedostan symboliikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa! Mä näin tollasen "pieni lapsi sodan jaloista turvaan" -unen joskus parikymppisenä. Heräsin kylmässä hiessä.

      Poista
  3. Liityn hissiunia näkevien kerhoon. Mun hissit menee joko liian alas, missä ei pitäisi enää olla edes kerroksia tai sitten läpi kattojen.. Viimeisessä talounessani toissayönä lattian tilalla oli n. 2 cm jää, jonka pinnassa oli siellä täällä murtumia ja sen alla kierteli kirkkaan sinisessä vedessä jättimäisiä petokaloja. Siitä sitten etsimään jotain symboliikkaa? :D

    VastaaPoista
  4. Apua. Mun unien talo on sellanen vanha, keskeneräinen, supersokkeloinen paikka. Siis sellanen missä on huoneet puolen huoneen verran eri kerroksessa, eli jonkun oven kun avaa, joutuu kiipeilemään metrin verran ylemmäs, että tulee se seuraavan huoneen lattia. Ja sitten on vinttejä ja kellareita ja salaluukkuja. Paljon sahanpurua ja sen sellaista. Ja edellisessä tällasessa sokkelotalounessa juoksin vielä karkuun jotain mörköjä pitkin niitä sokkeloita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin muuten ihan tosi levännyt fiilis jonkun mörköjahdin jälkeen. O_o

      Poista
  5. Talounia mä en näe, mutta hissiunia joo. Lapsena ne oli mun pahimpia painajaisia. Nykyään saan hissin pysäytettyä tahdonvoimalla edes suunnilleen johonkin kerrokseen. Olen oppinut hallitsemaan unia niin, että pelottavat tilanteet menevät onneksi ohi. Ei ole edes tullut mieleen, että joku muukin voisi nähdä hissiunia. Onpa erikoista!

    VastaaPoista
  6. Talounia tulee nähtyä, mutta vielä enemmän noita hissiunia. Olen yleensä aina menossa mummoni luokse (nyt jo edesmennyt) eikä hissi ikinä pysähdy kerroksen kohdalla. Hissi yleensä jatkaa pohjakerroksen alle tai katon läpi. Erittäin ahdistavaa.

    Talounet vaihtelevat moderneista kerrostaloista vanhoihin puutaloihin. Yhteistä näille on kuitenkin sokkeloisuus. Yhdessä unessa olin juuri muuttanut uuteen kotiin hienoon kerrostaloasuntoon, jossa vessaan mennäkseni minun piti mennä käytävän poikki naapurin huoneistoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ja sitten tietty nolottaa kohdata se naapuri, jonka kanssa vessan jaoit! :D

      Mä jäin miettimään et miks just hissi? Miksei ikinä auto? Siksikö kun hissi on yleensä ikkunaton ja täydellinen symboli kontrollifriikin painajaiselle?

      Poista
    2. Olen nähnyt myös unia autoista, joissa ei toimi kunnolla jarru eikä kaasu. :) Itselläni nämä unet varmaan johtuu juurikin suuresta kontrolloinnin tarpeesta, ja unissa sitten aivot näyttää keskisormea mulle ja mun kontrolloinnille, hahahaa!

      Poista
    3. Mä näen myös noita jarruvikaiset autot -painajaisia, toinen vakkari on junat tai muu aikataulutettu matkustaminen, jossa aikataulut ei pidäkään tai junat lähtee liian aikaisin ja on tosi epäselvää, päästäänkö koskaan perille ja porukkaa hukkuu matkalla jonnekin jne. Ruuhkavuosien vertauskuva? :)

      Poista
  7. Täällä kanssa yksi hissiunien näkijä. Minulla nimenomaan ne hissit kulkevat myöskin vaakasuuntaan, eivätkä koskaan pysähdy siinä kohtaa missä pitäisi... :( Sitten näen paljon unia tehtaista, joissa on paljon liukuhihnoja, kuljettimia, putkia yms ja yritän päästä pois sieltä, mutta en onnistu. Näissä unissa useasti saatan herätä välillä ja kun nukahdan uudellen, uni jatkuu repeatina samasta kohtaa... Silloin tekee oikeasti mieli jo valvoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toinen vertikaalihissimatkustaja! Joo, tiedän ton tunteen, kun pitäisi saada pelottava uni katkeamaan. Pieni kävely yleensä auttaa.

      Poista
  8. Lapsena näin hissi uinia, joissa hissi jatkoi ohi kerroksen jolla olisin halunnut jäädä, ja oven avauduttua olin ihan eksyksissä aina jossain väärässä ja oudossa kerroksessa. Tai sitten hissi lähti putoamaan alas... hyi. Talossamme oli hissi joka välillä jumittui, voi olla että sekin vaikutti asiaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissiunet siis loppuivat? Kun mun hissiunet on nimenomaan ekski-ikäisyyden tuotoksia.

      Poista
  9. Mun unitalot on aina nimenomaan ihan järkyttäviä mörskiä. :-D Monesti autiotaloja, sokkeloisia ja ikkunattomia, ja niissä on milloin mitäkin haastetta, kuten se että sisään pitää ryömiä mahallaan jostain tosi ahtaasta tunnelista tai että lattiat uhkaa romahtaa alta kun siellä kävelee. Ja jos ei oo kyse autiotalosta, niin silloin oon kattelemassa itselleni kämppää joka on aivan järkyttävässä kunnossa. Pintamateriaali asunnon sisällä on lähinnä betoni, joka on sekin paikoittain murentunut hajalle. Kaikenlaisia rikkinäisiä tavaroita lojuu ympäriinsä, ja jossain saattaa olla parin metrin korkeudessa oleva ylätasanne jonne ei oo portaita ollenkaan.

    T. Yksi psykoterapian juuri aloittanut tapaus

    P.S. Viime yönä näin unessa talon joka oli vanhan mutta ihan suht siistin näköinen ulkoa päin ja asuttavassa kunnossa, tosin erikoisuutena kaksi ulkoseinää oli maalattu valkoiseksi ja kaksi seinää punaiseksi. :-D Mutta en itse asunut siinä, vaan joku sellainen henkilö johon tutustuin unen aikana. Oliskin ollut jo liian lupaavaa. :-D

    VastaaPoista
  10. Jos mä jostain syystä pyörin unettomana yöllä, niin mä tietoisesti "haen" talounta. Siis mä kuvittelen tietyn talon ja kuinka tulen kuistille ja jätän kengät siihen ja millanen eteinen on ja siitä jatkan keittiöön. Millaset kaapit, onko ikkunaa, mitä siitä näkyy ulos jne. Harvoin ehdin kiertämään koko taloa ennen kuin saan taas unenpäästä kiinni ja uni on aina rauhallista. Mun painajainen on aina (jo lapsuudesta asti) mustavalkoinen, erilaisia pyöriviä palloja, jotka muuttuu uhkaavammiksi (siis ne lähenee ja lähenee).

    VastaaPoista
  11. Lapsena näin usein talounia talosta, jossa lattiaa oli vain mattojen kohdalla ja muuten huoneista puuttui lattia. Edetäkseen piti siis hyppiä matolta toiselle ja mattojen välissä oli joko pudotus johonkin tyhjään tai alempiin kerroksiin. Erittäin ahdistavaa, mutta ne unet on kyllä loppuneet jo nuoruusiässä.

    Aikuisena en ole enää nähnyt toistuvia uniteemoja, vaikka paljon unia näenkin. Pitäisi ehkä kirjoittaa uniaan tai edes niiden teemoja ylös, niin ehkä niistä löytyisi teemoja ja trendejä. Sen sijaan minua vaivaa nykyään inhottava univaiva. Herään tosi usein yöllä aivan kauhuissani ja kauhun syy on aina se, että en tiedä, missä olen ja tajuan, että joku läheinen henkilö (yleensä oma mies tai isä) on ollut tosi kauan kateissa, enkä ole aiemmin sitä tajunnut. Ja sitten alan paniikissa kelaamaan, että koska nähtiin viimeksi tai puhuttiin puhelimessa ja miksi kukaan ei ole sanonut mulle mitään ja etin poliisin puhelinnumeroa jne. Aina kuitenkin tämän tapahtuessa herään omasta sängystä ja mies nukkuu vieressä ja isäkin on tallessa. Kestää kuitenkin aina useamman minuutin, että palaan "normaalitilaan" näistä kauhuheräämisistä. Joku kerta oikeasti ehdin vielä soittaa poliisille siinä tiloissani.

    VastaaPoista
  12. Mä en taida nähdä paljoakaan talounia, paitsi joskus hengailen lapsuudenkodissa ja sen huudeilla. Mut suosittelen kaikille talouneksijoille Gaston Bachelardin Tilan poetiikka -teosta joka on aika stydi ja aivan huippu! Tyyppi on ilmeisesti esimerkiksi arkkitehtuurin klassikoita.

    VastaaPoista
  13. Mä näin viimeyönä unta, että alkoi sota ja me mentiin Ipanan kanssa piiloon mökille

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...