6.4.2014

Luonnonkosmetiikka tuli jäädäkseen

Kun vilkaisin taannoin kylppärin kaappiin huomasin, että kattaus on mennyt vähän uusiksi. Tiettyjä luottomerkkejä ja suosikkituotteita on löytynyt. Siispä pitkästä aikaa luonnonkosmetiikkatököttiasiaa.

Madaran putsari ja kasvovesi, kaksi Pihlajavoidetta (toinen tyhjä), meikkivoide ja vartalovoide.
Sivussa näkyy Weledan oranssi käsivoide.

Olen testannut luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteita nyt nelisen vuotta. On tullut huteja, suosikkeja ja uusia suosikkeja - ja joitain tuotteita ei vain luonnonkosmetiikasta edelleenkään löydy. Kehitys on kuitenkin tässä ajassa kehittynyt valtavasti. Tärkeimpänä se, että luonnonkosmetiikkaa ei tarvitse enää metsästää, vaan sitä on saatavilla perusmarketeista. 

Eniten hyllystä löytyy Madaraa. Kyseinen merkki ei ole paras tai halvin vaan luotettavin (kautta linjan tasalaatuinen) ja helposti saatavilla jopa Stockalta. Nooran duunaamasta monikäyttöisestä Pihlajavoiteesta* on tullut päivittäisvoiteeni. Luksusmerkki Patykan mahtava (ja kallis!) päivävoide* ja ihoöljy säilyvät edelleen talvisuosikkeinani, mutta Pihlajavoiteen teho riittää erinomaisesti, kun pakkaset ovat hellittäneet. Veikkaan, että yksi voiteen suosion salaisuus on sen kohtuullisen hyvässä levittyvyydessä. Monia luonnonkosmetiikan voiteita saa hinkata ihoon ihan huolella.

Pur aloe on toinen kohtuuhintainen suosikkimerkkini. Aloe vera -geeli* on ihmeainetta kesän pintakuivalle ja auringon piinaamalle iholle. Varsinkin kesällä pyöräillessä naama on aika paljon auringossa, joten käytän tätä tavaraa suihkun jälkeisenä "alusvoiteena".

Huulirasvakisan voittaja taas on tämä pieni Inkuton purkki. Hätäpäissään ostettu tuubi osoittautui juuri sellaiseksi "öljymäiseksi sulavaksi" suojaksi, jota olin kaivannut! Vahamaisista, huuliin jämähtävistä tuotteista en perusta, kiillot taas eivät imeydy ja katoavat taivaan tuuliin parissa minuutissa. Tämä sheavoihin pohjaava tuote toimii kelillä kuin kelillä.


Kynsilakkaa käytän harvoin (ja sen tietysti voisi ottaa poiskin siinä vaiheessa kun tilanne on kuvan mukainen), mutta gaalaan on oltava väriä. Kynsilakka ei ikinä voi olla täysin luonnonraaka-aineista hitsattu, mutta arvostan kyllä yritystä. Kuren kynsilakoissa* on mahtavia värejä sekä konservatiiviseen että liberaaliin makuun ja hajukin on siedettävämpi kuin normilakoissa.


Muutamaa tuotetta odotan edelleen markkinoille: luonnonkosmetiikkamerkkien ripsarit rapisevat edelleen poskille ja dödöt ovat yhtä tyhjän kanssa. Ja jos hiukset täytyy muotoilla (eli minun tapauksessani lähinnä liimata jonkinlaiseen takkuun) tavanomaista paremmin, turvaudun mieluummin tavistuotteisiin.

Summa summarum. Jos tarvittava purkkimäärä tuntuukin vähenevän iän myötä, vaatimustaso niissä perustuotteissa vain kasvaa. Olen helpottunut, että luonnonkosmetiikalta voi jo vaatia kunnon performanssia.

Kommenttiboksiin saa mieluusti jakaa lisää käyttökokemuksia ja vinkkejä!

* affilinkki

36 kommenttia:

  1. Täälläkin kohta kymmenen vuotta pelkkää luonnonkosmetiikkaa - ainakin melkein. Se ripsiväri (lisäksi tarvitsen vedenkestävän) tosiaan uupuu, samoin monet hiusten muotoilutuotteet, erityisesti hiuslakka taitaa olla mahdoton. Netistä bongasin hiljattain sellaiset muotoilutuotteita valmistavat merkit kuin John Masters Organics (löytyy feeluniquesta) ja brittiläinen Naked. Jälkimmäistä en ole vielä kokeillut. Cutrinin Sensitive ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta normikosmetiikan puolelta ehkä lähimpänä sitä. Monet tuotteista eivät sisällä silikoneja, parabeeneja tai väriaineita ja kaikki ovat hajusteettomia.

    Monet vannovat Madaran dödön nimeen, niin minäkin.

    On nämä markkinat kyllä kasvaneet hurjasti! Aloitin ostamalla Ruohonjuuresta shampoota, silloin saatavilla oli Ole Hyvää ja Santea. Voidepuolella siirtymiseeni meni aikaa, sillä tarjolla olleet Weleda ja Dr. Hauschka eivät sopineet mulle. Nykyisin taas luonnonkosmetiikankin kentältä löytyy lähes kaikki tuotteet ja vaihtoehtoja löytyy edullisista markettituotteista aina noihin luksusmerkkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan minäkin hyvin sen kun piti Ruohonjuureen aina rampata - Hauschkalla aloitin. :) Muutos on tosiaan tapahtunut ihan muutamassa vuodessa. Jos kehitys jatkuu tätä tahtia, ovat nuo puutteetkin taklattu jonkun ajan sisään. Sen dödön tulemiseen en usko kun normikamakaan ei meinaa pidä mulla kainaloita fresheinä - pakko olla erikoistuote. :P Geeniterapiaa odotellessa.

      Poista
  2. Ootko kokeillut Frantsilan dödöä? Se on ollut mun suosikki. Ihana tuoksu! Tosin mun kainalot on aika vähähajuiset, joten mulla useimmat luonnonkosmetiikkadödöt toimii - en siis uskalla ihan varmoja suosituksia antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kokeillut kaikki dödöt -> kaksi tuntia ne parhaimmillaankin pitää. :( Mutta tiedän kyllä minäkin tyyppejä, joilla toimii. Vähähikiset ihmiset eivät tarvitse sitä kaikista pahinta raidia.

      Poista
  3. Tää...
    "Olen testannut luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteita nyt nelisen vuotta. On tullut huteja, suosikkeja ja uusia suosikkeja - ja joitain tuotteita ei vain luonnonkosmetiikasta edelleenkään löydy. Kehitys on kuitenkin tässä ajassa kehittynyt valtavasti. Tärkeimpänä se, että luonnonkosmetiikkaa ei tarvitse enää metsästää, vaan sitä on saatavilla perusmarketeista."

    Niin tasan sitä mitä olisin voinut itekin kirjoittaa. Olen tosi iloinen, että luonnonkosmetiikkaa on nyt jo niin paljon paremmin saatavilla kuin muutama vuosi sitten. Ja samoin, ripsari multakin puuttuu sekä myös värivoide. Ei vaan löydy tarpeeksi hyviä luonnonkosmetiikasta. Dödö sen sijaan on ollut jo vuosia Santen kristallideo, ja toimii kuin unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kainalot myrkytti sen kristallideonkin niin että koko kivi alkoi haista. Jahuu.

      Poista
    2. Kasta se kivi aina välillä kiehuvaan veteen.

      Poista
  4. Mun dödövinkki on Meine Base mineraalisuola. Hierotaan kostealle iholle niin että liukenee ja annetaan kuivua. Etsin pitkään toimivaa hajutonta dödöä kun varsinkin oikea kainalo (oikeesti ihan kummaa, miks vaan toinen?) alkoi hikoilemaan niin että dödöt petti. Ja tuoksuton siksi, etten tykkää siitä jos kainalosta lehahtaa joku kukkaistuoksuaalto heti jos kainalo vähänkin kostuu. Mutta siis Meine Base toimii mulla kuin unelma, ei petä, iho pysyy tosi hyvässä kunnossa ja on riittoisa. Ja sitähän voi siis käyttää vaikka mihin muuhunkin, kasvojen ja vartalon pesuun ja vaikka haudekylpyihin ;). Loistotuote!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo että miksi sen tuoksun pitää olla joku yrtti tai kukka. :D Tuossa teho taitaa perustua samaan kuin noilla kristallideoissa? Eli veikkaan et ei toimi mulla. Lisäksi kun aamulla on se 2,5 sekuntia käyttää kainaloiden varmistamiseen ei kuivattelu oikein sovi kuvioon. :)

      Poista
    2. Base tarkoittaa emäkistä. Iholla hikeä pahanhajuisiksi pilkkovat bakteerit ei viihdy emäksisessä ympärustössä. Siinä tuon dödön juju. Hyvä ja alumiiniton on myös SebaMed dödö. Kokeilussa Alnaturan Granaattiomena ... Weledan dödöt ei mulla ainakaan toiminut. Ai niin, Laveran Basisbsensitiv toimii myös.

      Poista
  5. Ootteko muuten aatelleet, että kristallidödöjen potassium alum on myös kaiketi jonkinsortin alumiinia. Luonnosta toki, mutta jonkin tutkimuksen kerran luin, että alumiini mikä alumiini. Sen jälkeen vaihdoin Santen tropic dödöön. Asiasta toiseen, tietääkö kukaan onko olemassa mitään fb-ryhmää "luomuäideille"? Sellaista, jossa voisi näistä asioista keskustella ja kysellä kokemuksia. Olen usein kaivannut semmoista helppoa foorumia, jonne heittää kysymys kun tulee joku pohdituttava asia vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin olen ymmärtänyt, että alumiinin välttelijälle tämä ei ole ratkaisu. Onko tieteellinen pohja karttamiselle jo selvempää kuin neljä vuotta sitten?

      En tiedä noista ryhmistä - ehkä ekohenkisiltä bloggaajilta kandeisi kysellä?

      Poista
  6. Hei kiva lukea kosmetiikkajuttujakin täältä, jee!

    Olen ihan pöyristynyt, että dödökivi ei toiminut kunnolla. Se on ainoa, mikä mulla pitää ja mä olen kokeillut k a i k e n. Kastelitko sen kunnolla? Murheellista, suorastaan murheellista. Dödökiveä olisin kipeästi kaivannut teini-iässä, kun paitoihin jouduttiin ompelemaan erillisiä kainalosuojia.. :)

    Madaran DD tuli ja korjasi suhtautumiseni koko sarjaan. Olen joskus testaillut sieltä täältä jotain, mutta tulokset eivät vakuuttaneet ollenkaan. Nykyisin en suostu petaamaan itseäni lakanoiden väliin, elleivät kädet tuoksu pihlajalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä mä sitä kiveä ymmärtääkseni ihan oikein käytin. Mutta ei se tosiaan kovin pitkään tehonnut. Paremmin kyllä kuin moni muu.

      Poista
  7. Mä en ole edes ajatellut, että jollain voisi noi kivet toimia. ;) Vissiin se hieneritys on sitten tosi vaihtelevaa. Mä kyllä tapan mun kainalot säännöllisesti apteekin absolut torrilla ja sit käytän hicorollia päivittäin. Eniten vihaan sitä, että kainalot kastuu. Ja hajuton sen deodorantin pitää olla.

    Mulla on kosmetiikan kanssa ylipäätään ongelmana haju ja luonnonkosmetiikassa jopa korostuneesti. Onko noissa sun mainostamissa tuotteissa tuoksu eli haju eli lemu kaupanpäälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla hienhajun suhteen vähän samat lääkkeet. Toivon että kersat saa hikigeenit isältään, jonka ei tarvitse käyttää minkäänlaista dödöä. O_o

      Tuoksut saa selville vain testaamalla itse, sen verran mieltymykset vaihtelevat. Pihlajassa siis on kyllä tuoksu, mutta mun mielestä ei häiritsevä, päinvastoin. Lisäksi mua häiritsee paljon enemmän taviskosmetiikan tuoksut, jotka juuttuu naamaan ja hiuksiin koko jumalan päiväksi.

      Poista
  8. Couleur caramelin Long eyelashes mascara ja aah mitkä ripset. Tällaiset ohuet, harvat, ja melkein pitkät ripset näyttää melkein niinku mainoksissa! Kestävyydestä en tiedä, käytän sen verran harvoin ja suht lyhyita aikoja kerrallaan. Mutta ensimmäinen luonnonkosmetiikkaripsari, joka on jopa parempi kuin muut! t. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaha, kiitos vinkistä, pitänee testata!

      Poista
    2. Joo, ei kestä, valitettavasti :( Näyttää kyllä hyvältä.

      Poista
  9. Niin mitenkäs nuissa tuotteissa tosiaan se tuoksu/haju? Olen kokeillut joitakin naamarasvoja luonnonkosmetiikasta ja en ole pystynyt käyttämään kun haisee niin pahalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuasiat on niin subjektiivisia että jätin maininnat pois ihan siksi. Eivät siis ole tuoksuttomia nämä (tosin minua eivät luonnonkosmetiikan tuoksut juuri kiusaa koska ne haihtuvat niin nopeasti, toisin kuin esim hiuslakkojen käryt) ja sen oman mieltymyksen saa selville vain testaamalla. :/

      Poista
  10. Dizaon ripsiväri on ainakin ollut hyvää, mutta valitettavasti vain kovin harvassa paikassa saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntematon merkki tämä - mistä tätä saa?

      Poista
    2. Ekokampaamo Sahramista Pirkanmaalta on Dizaon ripsiväriä saanut, ja netissä tuotetta näyttää myyvän ainakin Greenlips http://www.greenlips.fi/product/417/dizao---luomu-ripsivari

      Poista
  11. Arbonnella on hyvä ripsiväri myös. Noita ei ilmeisesti saa kun yksittäisten jälleenmyyjien kautta, että ei missään marketeissa tmv. Arbonnen päivävoidetta käytän myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, tämä onkin mulle tuntematon merkki! Mistä sä tätä shoppaat?

      Poista
  12. Tämä nyt ei ehkä täysin luonnontuote ole, mutta jotain kuitenkin:
    https://www.dermoshop.com/fi/products/3521-dermonature-deo-stick-natural

    Itse olen pitänyt sekä tuoksusta, että tehosta, vaikka näköjään useat käyttäjät ovat kokeneet tuotteen huonoksi. Mutta niin kai se vaan kosmetiikan kanssa on, että täytyy etsiä se itselle sopiva tuote...

    VastaaPoista
  13. Tilasin juuri Avedan Pure Abundance-sarjan shampoon, hoitoaineen, "kohottavan tyvituotteen" sekä muotoiluvaahdon. Omaan liukulettiin sopivat mainiosti. Eivät ole ilmaisia, mutta eivät ole ne "sinne päin" tuotteetkaan, jotka hylkään 7 käyttökerran jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukulettiä kiinnostaa kyllä tämä sarja, vaikka nyt permanenttiaikakaudella ei olekaan ollut pahempia liukuongelmia. ;)

      Poista
  14. Harmi, etteivät luonnonkosmetiikan dödöt pelitä sulla. Yksilöllisiä hommia nämä. :) Ripsareiden kanssa kans: sama tuote varisee joillakin poskille ja pysyy toisilla koko päivän. Ei auta kuin testailla. Mun lemppari on tämä: http://hosuli.blogspot.fi/2012/04/paras-ripsivari.html - toinen Benecosin ripsari sen sijaan oli mulla varisevaa sorttia.

    Tuskinpa ripsiväri hirveästi kemikaalikuormaa lisää, että siinä mielessä aika pieni ongelma, jos sopiva löytyy synteettisen kosmetiikan puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin olen sen ajatellut että yritän saada isommat asiat kuntoon sitä ripsaria odotellessa. Onneksi valikoima on lisääntynyt myös muiden kodin kemikaalien kohdalla. Ja kuukuppi on <3!

      Poista
  15. Hei, yksi kysymys. Mitä tuo affilinkki tarkoittaa? Satunkin blogissa sanotaan linkkien olevan sellaisia, mutta ei nyt oikein aukea merkitys. Ne ilmeisesti liittyy mainostukseen, ja luulinkin, että ne tarkoittavat, että jutusta on saatu rahaa, mutta esim. tämän kirjoituksen tageissa ei kuitenkaan lue, että on maksettu mainos? Mitä ne siis tarkoittavat?

    Itse asiassa olisi hyvä joko merkitä jo otsikkoon, että kyseessä on maksettu mainos, tai sitten siirtää tagit alkuun, otsikon alle (erilainen blogipohja?). Ei ole käyttäjäystävällistä, jos pitää scrollata ensin kirjoituksen loppuun, jos ei halua lukea mainoksia ja kirjoitus on otsikoltaan "epäilyttävä". Vaikka tapahan sekin tietysti on saada kaikki kävijät ainakin vilkaisemaan niitä mainoksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Affilinkki on verkkokauppalinkki, josta linkkaaja saa provikkaa vaihtelevilla prosenttiosuuksilla, jos joku päätyy tuotteen sitä kautta ostamaan. Tässä kohtuullisen perusteellinen postaus aiheesta. Affimarkkinointia tarjoavia tahoja on Suomessa jo monia.

      Tämä postaus ei siis ole maksettu mainos, koska kukaan ei ole tilannut ja/tai maksanut minulle tämän kirjoittamisesta. Piilomainonta on kiellettyä, joten merkitsen kyllä otsikkoon, tekstiin ja vielä tagilla jos olen saanut kirjoituspalkkion joko rahan tai tuotteen muodossa. Affilinkit merkkaan tähdellä, joka näyttäisi olevan vakiintunut tapa.

      Tämä blogi on minulle liiketoimintaa, mikä toivottavasti käy ilmi heti tuosta Suomen Blogimedian ylästraipista. Yritykseni myy kolumneja, koulutuksia, sisältömarkkinointia ja display-mainontaa. Jos siis et halua altistaa itseäsi ollenkaan mainonnalle, tämä on väärä osoite.

      Poista
    2. Ok, kiitos tiedosta. On vain nuo affilinkit hämmentäneet, kun selvästikin kyseessä on mainos, mutta ei mainittu maksetuksi mainokseksi.

      Mitä tuohon liiketoimintaan tulee, ymmärrän toki että rahaa pitää ihmisen saada. Toivottavasti kuitenkaan tämä blogi, joka on vuosikaudet ollut hyvä, ei mene samanlaiseksi kuin vaikka kaupalliset tv-kanavat: ohjelmat voisi olla ok, muttei viitsi katsoa kun mainoksia on enemmän kuin itse asiaa.

      Ja varmuuden vuoksi painotan vielä, että näiden oli tarkoitus olla rakentavaa palautetta, eikä yleistä valitusta ja ulinaa :)

      Poista
  16. Terre d`Oc ripsari on hyvä (Jolie ainakin myy), toinen hyvä on Couleur Caramel, jota yllä jo suositeltiin.

    Schoenenberger-merkkinen Rosmariini-volyymishampoo on hyvä, erittäin hyvä. Hoitoainetta en ite käytä eli en osaa suositella, mut kyllä luottaisin saman merkin hoitsikkaan.

    Kommentointi kännykällä tökkii aika pahasti, joten tää jäis nyt vähän lyhyeksi.

    VastaaPoista
  17. Minä liputan myös Couleur Caramelin ripsareiden puolesta, muihin en enää kajoa :)
    Ainakin Nudge myy niitä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...