Tietoa mainostajalle ›

15.3.2014

Hoitopaikka vanhemmalle

Julkisten palveluiden oikeutusta kyseenalaistetaan säännöllisin väliajoin. Olen yrittänyt muodostaa jonkinlaista kantaa siihen, että aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa elättämään omia vanhempiaan, jos vanhempien eläke ei elämiseen riitä.

Näiden tonttujen varaan pitäisi sitten oma tulevaisuus laskea.
Ensireaktioni oli, että totta kai - tietenkin. Ja sitten kävi niin kuin melkein aina käy: asia paljastuu lähemmällä tarkastelulla todella monimutkaiseksi.

1. Kuinka paljon on näitä selkeitä keissejä - rikkaita lapsia, jotka eivät auta vanhempaan? Huono-osaisuus on jossain määrin periytyvää. Jos vanhemmat ovat pienituloisia, lapset tuskin rypevät rahassa. Toisaalta on oikeudenmukaista, että se rikas lapsi maksaa riittävästi veroja, jotta kaikkia avuntarvitsijoita voidaan auttaa tulotasoon katsomatta.

2.  Pitääkö vanhempaa hoitaa, jos välit ovat poikki? Väkivaltaiseen, harhaiseen alkoholistivanhempaan ei tee mieli pitää mitään yhteyttä. Vielä vähemmän siksi, että tämä on juonut kaikki rahansa.

3. Mitä kykenemättömyydestä hoitaa vanhempansa seuraa? Vammainen, työtön tai opiskeleva lapsi tuskin kykenee maksamaan. Jos jälkikasvu on rahatonta, aletaanko ulosmitata omaisuutta? Pitääkö täyttää joku vapautusanomus, määritelläänkö tulorajat vai onko joku porrastus?

4. Onko järkeä kytkeä auttaminen perinnön menettämiseen? Varsinkin, jos kyse on köyhistä vanhemmista, joilta ei oletettavasti paljoa perintöä jää. Toisaalta rikasta lasta ultimatum ei hetkauta.

5. Mikä kuuluu valtion tarjoaman palvelun piiriin ja mikä lapsille? Maksaako yhteiskunta edelleen kuulokojeen, ohitusleikkauksen ja dementialääkkeet, mutta ei palvelutalon sairaanhoitajaa?

6. Millä tavalla vanhempi päätyy elätettävaksi? Vammautuminen tai sairaus voi muuttaa tilannetta äkisti. Potti, joka normiperheelle pamahtaisi neljän vanhemman huoltomaksuista, voisi aiheuttaa henkilökohtaisen konkurssin. Tai olisiko oikein, että puolison rahat menisivät yhtäkkiä vanhempiensa elatukseen?

7. Pitääkö kaikkien sisarusten maksaa yhtä paljon? Vai kuuluisiko maksu vain rikkaimmalle sisarukselle? Voisiko rahaosuutta kompensoida tekemällä hoitotyötä?

8. Mitä muita velvollisuuksia tästä seuraisi? Saisiko maksuvastuullinen oikeuden myydä vanhempiensa kämpän ja viedä taskukellon kaniin?

Haistan siis ehdotuksessa lähinnä valtavasti paperiduunia, mutta avauksena se oli toki kiinnostava. Se nimittäin korostaa väkisinkin vapaaehtoisuutta, välittämistä.

Huolenpito on muutakin kuin vanhainkodin vuokranmaksua. Minä olisin vanhemmistani ottanut kopin, koska olisin halunnut niin tehdä. Eikä tee kellekään pahaa pitää mielessä, että jonain päivänä asiat eivät ole niin kuin ne ovat nyt.

Jännä nähdä, millaista kohtelua meidän kaverivanhemmuudesta parjattu sukupolvemme lapsiltaan saa.

53 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja. En oikein ymmärrä miksi oman omaisuuden säästyminen elämän loppuvaiheessa on niin pyhä asia. Itselläni säästämistä motivoi nimenomaan tulevaisuus. Henkilökohtaisesti minua nimittäin kiinnostaa vain ja ainoastaan: miten hoidetaan lapsettomat vanhukset, joilla ei ole muitakaan omaisia. Tuskin tulemaan kategoriassa yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuo oman omaisuuden käyttö - missä vaiheessa se lakkaa olemasta tarpeen tulleen likvidoitavaa pääomaa.

      Poista
  2. Itsekin ehkä sekunnin mietin, että idea on valtavan hyvä, pitäisi pitää huolta vanhemmista. Mutta, heti päähän tulvi kymmeniä ajatuksia, jotka tekevät asiasta vaikean. Yksi niistä oli epätasa-arvoisuus sisarusten suhteen, tästä en huomannut paljon missään mainintoja. Oli vain, että tietenkään lasten ei tarvitse maksaa jos heillä ei ole itsellään resursseja siihen. Entäs jos vaikka kahdesta lapsesta toinen on varakas - voisin kuvitella, että kyllä riepoo kun toisen ei sitten tarvitse osallistua millään lailla. Voi olla, että osallistuu muutoin auttamalla, mutta entäs jos vetäytyy kokonaan, ei halua osaa aikä arpaa. Kyllä tällaiset tuovat varmaan valtavasti jännitteitä ja riitoja perheen kesken.

    Eikä siitä perinnöstäkään aina voi olla varma! Kyllähän asuntoa vastaan kaikenlaisia hankintoja voi tehdä. Ja kyllä tosiaan nykyään on ajateltava, että kun itse vanhenemme niin se omistusasunto on jonkinlainen turva, johonkin. Jos sitä rahaa tarvitsee eikä ole tarpeeksi veronmaksajia palveluitamme turvaamassa. Kyllä itse voisin ajatella, että omasta omaisuudesta ei välttämättä paljon lapselle jää jos maailma tähän suuntaan menee kuin se menee. Ellei sitten ennen eläkeikää kuole ennen aikojaan pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Voin vain kuvitella miten hienosti tämä sisarusten välillä menisi kun jo perinnönjako, joka on kuitenkin aika paljon helpompi prosessi, on raskas.

      Poista
  3. Jaa... tämä on kyllä paha. Esim. meidän tuloilla ei elätettäisi enää ketään ylimääräistä. Itse pärjätään ok hyvin ja voidaan joskus ostaa jotain ylimääräistäkin, mutta ei esim. voida haaveillakaan jostain yli tuhannen euron etelänlomasta, koska kaikki mikä tulee, menee eikä juurikaan voida säästää. Tai siis joo, kyllähän mekin ostetaan joskus "turhaa", mutten näe mitään järkeä väkisin nipottaa ja ahdistua raha-asioista kun pakottavaa tarvetta siihen ei ole. Tähän kun saataisiin x euron kuukausimaksu sairaalalta/vanhainkodilta niin jippii ja jeejee, saataisiin heittää hyvästit kaikelle mahdolliselle ylimääräiselle ja oltaisiin varmasti melko tiukilla. Eikä meillä mitkään ihan nollatulotkaan ole, mutta ei missään nimessä kauhean hyvätkään, aika perustulot luulisin.

    Ja tosiaan toi sisarusten välinen tasapaino. Mun ja mun nuoremman siskon ikäero on kymmenen vuotta. Kun mä olen 40, mulla on talolaina maksettu, lapset kasvaneet täysi-ikäisiksi (tai ainakin toi eka, saa nähdä kauan niitä seuraavia saa yrittää) ja toivottavasti hyvin vakaa asema työelämässä. Mites sitten jos mun sisko on "peruskolmekymppinen", jolla on juuri otettu asuntolaina, pienet lapset ja hyvässä lykyssä hoitovapaa? Maksanko minä kaiken? Onko se reilua, jos sekään ei ole että maksettaisiin yhtä paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan sama, vaikak olemmekin oletettavasti hyvätuloisia: putkiremppa ja kahden lapsen päiväkotimaksut lohkaisevat siitä ylimääräisestä rahasta kaiken. Eli lainaahan sitä hotioa varten joutuisi ottamaan.

      Poista
  4. Nyt keskustellaan rahasta, mutta vanhempien hoitaminen on arkipäivää jo aika monelle. Tuttavapiirissä todella monet 40-50-vuotiaat ovat tilanteessa, jossa reissaavat JOKA viikonloppu jopa 250 km:n päähän hoitamaan ja auttamaan omia tai puolison vanhempia. Sisarusten epätasa-arvo näkyy jo ihan tässä vapaaehtoisessa huolenpidossakin: kun yksi, usein se vanhin lapsi, kantaa vastuuta niin toinen tai muut vetoavat hankalaan perhetilanteeseen (pienet lapset, etäisyys) tai yksinkertaisesti vaan sluibaavat, koska on mahdollista jättää huolenpito sen yhden sisaren varaan. Ja tuskin kompensoivat poissaoloaan rahaa tarjoamalla.

    Aika monella vanhemmistaan huolta kantavalla tämä on lähitulevaisuutta: kun omat lapset alkavat olla teini-iässä tai aikuisia, ja vihdoin olisi aikaa itselle ja parisuhteelle, käykin niin, että omat vanhemmat ovat siinä huolenpitoiässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mutta jostain syystä kun raha tulee mukaan kuvioon niin joissain perheissä räjähtää (perintöriidat jne.) enemmän kuin pelkän ajankäyttöriidan suhteen. Se on vaan sellainen "hassu" juttu :(

      Poista
    2. Tuo välimatka on tosiaan aika paha ongelma, varsinkin jos vierailu kerran kuussa ei riitä. Siinä ehkä pitäisi sitten miettiä jo muita asumisvaihtoehtoja.

      Poista
    3. Kyllä meillä juuri tuo ajankäyttö aiheutti kinaa sisarusten välille, kuka lähtee kun tulee äkillinen tarve (aina niitä hoitovastuita ei voi suunnitella kalenterin kanssa viikonlopuiksi tasajaolla), kuka on tehnyt vähemmän kuin toinen tai kenelläon omassa arjessaankin enemmän haastetta jne.

      Meillä ei tullut perintöriitaa, tasajaolla mentiin ja tunnetavaroistakin päästiin sopuun. Ajankäyttöhaastetta ja kinaa se kuolemakin aiheutti (hautajaisjärjestelyt, asunnon tyhjennys,perusnkirjoitus jne.).

      Poista
  5. Saksassahan tämä on ihan arkipäivää. Viimeisin kohu tähän liittyen oli, kun poika velvoitettiin pitämään huolta isästään (ihan oikeuden päätöksellä), jonka kanssa ei ollut ollut väleissä moneen kymmeneen vuoteen. "Kun isä kuitenkin oli elättänyt pojan tämän elämän ensimmäiset 18 vuotta." Perintö ei tässä asiassa vaikuttanut, koska isä oli jo aikaa sitten tehnyt pojan perinnöttömäksi.

    Menee tosin porrastetusti vähän verotuksen tyyliin eli mitä enemmän ansaitset, sitä enemmän maksat.

    Toimii myös toisin päin: vanhemmat ovat velvollisia elättämään lapsensa ensimmäisen ammatillisen koulutuksen loppuun saakka (olipa se nyt oppari tai yliopisto), ja vanhempien tulot vaikuttavat suoraan opintotuen määrään/saatavuuteen.

    -Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tämän! Osaatko kertoa, onko tämä systeemi ollut aina, hoidetaanko lapsetkin itse ja kuinka paljon Saksassa maksetaan tuloveroa?

      Poista
    2. Toinen Saksasta vastaa sen mitä osaa: lapsethan voivat olla (olleet) joko kotihoidossa tai päivähoidossa, miten vaan. Entisellä itäpuolella päivähoitosysteemit ovat olleet yleisempiä, länsipuolella taas enemmän lasten kotihoitoa. Näin siis perinteisesti ja päivähoitopaikkojen määrässä on edelleen eroja.
      Tuloveroon vaikuttavat mm. perhe (ns. yhteisverotus puolisoiden kesken), ja riippuen perheen (työ)tilanteesta veroprosentti voi olla melko alhainenkin. Yksinasuville se taitaa olla käsittääkseni samaa luokkaa kuin Suomessa (joku tietävämpi voi korjata tämän).

      Poista
  6. Entä ainoat lapset? Entä miten sellaisessa tilanteessa jossa vanhempi ei ole ollut vanhempi kuin paperilla?

    Sinänsä ideana ei huono mutta hyvin hyvin hyvin hankalan mietinnän ja toteutuksen takana. Itse olisin sitä mieltä että edelleen julkiseen terveydenhuoltoon ja juurikin vanhusten kohdalla pitkäaikais-sairaanhoidon paikkoihin pitäisi panostaa. Nyt kotona on paljon monisairaita joiden paikka ei todellakaan ole enää koti. Jos haluaa ottaa vanhemmistaan vastuuta ja hoitaa niin saisi melkeinpä omata sairaanhoidon koulutuksen jotta pärjäisi ja osaisi. Tokikaan kaikki vanhukset (ja vanhemmat) eivät ole sairaita mutta ainakin Helsingissä on se linjaus että ihminen hoidetaan mahdollisimman pitkään kotona. Ja kun suuntaus on se niin väkisinkin siellä kotona on todella sairaita ihmisiä. Monisairaan ihmisen kohdalla se pelkkä läsnäolo ei välttämättä riitä. Tämä tuo turvattomuutta sekä vanhuksille että omaisille, jotka haluaisivat olla apuna mutta eivät pysty koska eivät osaa.

    Sinänsähän apua kyllä pystyy jo hankkimaan, jos on pätäkkää millä maksaa. Halpaa ei ole mikään ja epäilen kuinka monella ihan tosissaan olisi oman perheen lisäksi varaa maksaa vielä vanhempienkin maksuja. Koska tällä hetkellä puhutaan tuhansista euroista kuukausitasolla, mitä esimerkiksi yksityiset hoitolaitokset vanhuksille maksavat. Ja se ei ole mikään "kelan korvausten jälkeen"-maksu.
    Kunnallisia hoitopaikkoja taas ei ole lähimainkaan riittävästi. Kaukana ovat ne ajat kun mummo pystyi vaan pakkaamaan laukun ja kävelemään vanhainkodin ovelle ja totemaan että "nyt mie tulen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tästä myös sitä, että jos tällainen on joskus arkipäivää niin moni ehkä miettii (?? en tiedä) lapsilukua, että onko varaa useampaan lapseen jos osa rahasta voi mennä vanhempien hoitoon - tätähän kukaan ei tietenkään voi etukäteen tietää. En tosin tiedä miten paljon tiukentuva rahatilanne ylipäätään vaikuttaa lasten hankinnan miettimiseen. Jos vanhemmista rahallisesti huolehtimista mietitään, niin voisi ajatella, että mitä seuraavaksi - ainahan sitä säästettävää löytyy vastaavista. Esim. ne itse aiheutetut sairaudet jne.

      Poista
    2. Hyvää pohdintaa. Tästä avauksesta ei selviä, millä osuudella hoitoon pitäisi osallistua, mutta väitän että aika harvalla perheellä on asumiskustannusten jälkeen tuhansia euroja ylimääräistä.

      Poista
  7. Tää on ihan kiinnostavaa sci-fi-spekulaatiota.

    Entä sitten kun alkaisi lasten teossa vaikuttaa halua saada mahdollisimman vahva lapsi, joka parhaiten elättää vanhempansa. Miten se muovaisi lasten hankkimista.

    Entä eutanasia. Se tulee muutenkin tavanomaiseksi lähivuosikymmennä, kun ajatuksen vieraus hellittää ja talous kiristyy. Vanhempien elatusvelvollisuus muuttaisi tätäkin asiaa.

    Vanhempien elättäminen on ollut monissa maissa perinteinen ratkaisu, ei siihen ole tarvittu lakia. Kuten tietysti tiedättekin. Suomessa on oltu puolivälissä syytinkisysteemin kohdalla. Oli muuten mahtava järjestely, olin siinä hyvässä kohdassa lapsuuteni, mummu ja pappa asuivat samassa kortteerissa omalla puolellaan, oli mummotukea.

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eutanasiaa mietin minäkin. Miten tämä vaikuttaisi hoidon antamiseen?

      Poista
  8. Tuli mieleen sekin, että miten tähän systeemin asettuisivat adoptio- ja sijaisvanhemmat? Tai mitäs, jos lapsi on pääosan elämästään ollut isovanhempien hoidossa? Voidaanko silloin vaatia lasta huolehtimaan biologisista vanhemmistaan, jos hekään eivät oikeastaan ole huolehtineet hänestä?

    Mites yksinhuoltajat? Paperilla voi olla, että lapset ovat joka viikonloppu toisen vanhemman luona mutta käytännössä tämä ei tapahdukaan. Onko silti velvollisuus myöhemmin huolehtia tästä vanhemmasta, jos hän sitä tarvitsee? Tapaukset, joissa lapset ovat vuoroviikoin eri vanhempien luona? Uusioperheet, pitääkö lapsen sitten huolehtia esim. isäpuolesta?

    Mielenkiintoinen ja vaikea aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä menee sen keskustelun alle, jossa vanhempi ei ole syystä tai toisesta ole ollut vanhempi. Josta päästään siihen, että on epäoikeudenmukaista velvoittaa lasta vanhempiensa hoitamiseen ilman vapaaehtoisuutta.

      Poista
  9. Mä en ymmärrä, miten tällainen laki lisäisi välittämistä, jos sitä ei lähtökohtaisesti ole olemassa. Ja kuten kirjoititkin, varakkaat lapset maksavat enemmän veroja, joita käytetään vanhusten hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vastaus lienee, että ei mitenkään.

      Poista
  10. Huh, ajatuskin karmii. Olen ainut lapsi, ja lapsuuteni olen viettänyt alkoholisti-isäni tempauksia katsellessa. Olen vaikeasta lapsuudesta huolimatta saanut rakennettua itselleni hyvän elämän, tällaisen onnellisen ja sopivasti keskiluokkaisen. Isäni on syrjäytynyt alkoholisti, joka on ryypännyt omaisuutensa ja katkaissut välit suurinpiirtein kaikkiin sukulaisiin ja ystäviin.
    Että minun pitäisi kohta maksaa sen juopon hoidosta, ei kiitos! Täysin kohtuutonta vaatia sellaista. Maksamme veroja, jotta vanhukset saadaan hoidettua. Maksaisin niitä mielelläni lisääkin, mutta isäni ei mielestäni ole rahojani ansainnut.

    VastaaPoista
  11. Ja mitäs sitten, kun joillakin on yksi lapsi ja joillakin kymmenen? Tämä suosisi aika paljon isoja perheitä, ja joissain tapauksissa kannustaisi myös lapsimäärän lisäämiseen. Minusta ehdottomasti lainsäädännön pitäisi olla sellaista, joka kannustaa ihmisiä pitämään huolta toisistaan, eikä niin että oletetaan yhteiskunnan huolehtivan kaikesta. Mutta lähtisin mieluummin positiivisen kautta, vaikkapa omaishoitajien oloja parantamalla, osa-aikatyötä edistämällä - että jäisi aikaa huolehtia läheisistään, olivat he minkä ikäisiä tahansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä miten huolehtimiseen voisi kannustaa muuten kuin normaalien tunnesiteiden kauttaa. Ja niistä ovat vastuussa asianomaiset itse.

      Poista
  12. Tämä menee hiukan aiheen ohi, mutta olen miettinyt seuraavaa: kun vanhustenhoidosta puhuttaessa kauhistellaan sitä, että kun vanhukset eivät pääse ulos, yms. mietin aina missä niiden lapset ovat? Tai lapsenlapset? Tai kummilapset? Tai muut lähisukulaiset? Eikö näillä ihmisillä todella ole perhettä, vai eikö perhe vaan välitä käydä kävelyllä mummon kanssa? Itse pidän automaattisena juttuna, että omista vanhoista sukulaisista huolehditaan, heitä käydään tervehtimässä jne. Ymmärrän, että joskus välimatka voi olla liian pitkä viikoittaisiin käynteihin, mutta ei kai kaikki vanhukset asu eri kaupungissa kuin lapsensa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti on välinpitämättömyyttäkin, tunnen montakin tapausta - tosin en tiedä tarkkaan taustoja, joten ei voi sanoa juuta eikä jaata. Sitten tuli mieleen sekin, että jos on pienempiä lapsia ja käy töissä niin kyllä se vaan "oma vapaa" jää tosi vähälle. Kokisin itse, että pieni lapsi on etusijalla varsinkin kun nähtävästi nykyään maristaan että vanhemmat ovat vähemmän lastensa kanssa kuin X aikaa sitten. Tulet töistä, teet kotihommat, käyt kaupassa, autat läksyissä ja jos on tosi pieni niin ei siitä voi irrottaa silmiään. Ja jos oma vanhempi/vanhemmat on poissa pelistä (siellä laitoksessa) niin lastenhoitoapuakaan ei välttämättä ole - ongelma sekin kun tukiverkot ovat usein olemattomat. Eteläisissä maissahan tukiverkko on monesti laajempi kun suku pitää yhteyttä ja ehkä elääkin lähekkäin ellei jopa samoissa tiloissa. Keksin itse useampiakin tapauksia, miksi yhteyttä ei fyysisesti voi pitää, ei nämä ole simppeleitä (lapsi itse esim. sillä tapaa sairas, että ei voi matkustella) juttuja. Mutta kuten alussa totesin, aivan varmasti on ihan vaan ettei viitsitä/jakseta. Ja se millaiset välit on, minulla nyt aikaa sitten kolme neljästä isovanhemmasta kuollut, mutta eipä heihin mitään suhdetta ollut eikä sitten muodostunutkaan - kaukana, joten kun käytiin niin etäiseksi jäivät, ei sitä sidettä muodostu jos toinen on itselle lähes outo ihminen. Mikä on tietysti sääli! Mutta se on ollut ja mennyt. Onneksi omalla lapsella toisin, vaikka toiset isovanhemmat onkin ihan liian kaukana, toisella mantereella.

      Poista
    2. Varmasti yksi syy ovat nämä välimatkat. Ja vaikka olisikin hyvät välit, ihminen kaipaa seuraa ja ulkoilutusta useammin kuin kerran kuussa.

      Poista
  13. Ja miten määritellään hyvätuloisuus? Tietyt kk-tulot? Jotenkin pitäisi huomioida millä alueella asuu (Pihtipudas vs. Helsingin keskusta), miten kalliita asunnot ovat kotipaikkakunnalla ja miten paljon ruokakakssi maksaa. Täähän menisi suorastaan osaoptimoinniksi. Jos ei haluaisi maksaa, niin kikkailisi itselleen pienemmät tulot, ettei tarvitsisikaan maksaa.

    Mäkään en näe sitä käytännön toteutusta oikein mitenkään toteutettuna. Sitä paitsi, mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lapset eivät ole vanhemmilleen mitään velkaa. Vanhemmat ovat lapsilleen, kun ovat ne hankkineet ja täten siitä seuraa elatusvastuu, mutta mun mielestä vanhempien pitää elinaikakaan ansaita lastensa luottamus, kunnioitus ja whatever, mutta mikään automaatti se mun mielestä ei todellakaan ole vain siksi, että lapsi on sattunut omien vanhempiensa lapseksi syntymään. Siksi en näe oikein relevanttina edes ehdotella tällaisia. Parempi, kun homma kiertää yhteisen kassan kautta veroja keräämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä lähtökohdasta aivan samaa mieltä kanssasi.

      Poista
  14. Tämä on tosi kiinnostava avaus, todellakin.

    Mielestäni ketään ei voida velvoittaa hoitamaan omia vanhempiaan vetoamalla siihen, että vanhemmatkin ovat hoitaneet lapsiaan, koska lapsen saaminen on tietoinen valinta, kun taas lapsella ei välttämättä ole mitään syytä haluta hoitaa vanhempiaan. Siksi katsoisin, että yleisesti sovellettavana mallina ajatus ei toimi, mutta asetelman voisi kääntää toisinpäin tarjoamalla lapsille porkkanoita vanhempiensa hoitamisesta; esimerkiksi verohelpotuksia. Ei nyt suoraan niin, että euro mutsin vanhainkodille olisi miinus yksi euro verotuksesta, mutta jotain kuitenkin, esimerkiksi kotitalousvähennyksen kautta. Jos oman kämpän putkien huoltamisesta saa vähennyksiä, niitä voisi saada myös omien vanhusten huoltamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä saakin. Jos maksat vaikka vanhemmillesi kotisiivouksen, saat siitä kotitalousvähennyksen. Toisin päin tämä ei ainakaan vielä toimi: varakkaat vanhemmat eivät saa kotitalousvähennystä, jos vaikka maksavat lapsensa perheelle kotisiivouksen.

      Minusta kenenkään ei pidä olla kiitollisuudenvelassa siitä, että vanhemmat hoitivat, kun oli lapsi. Se kuuluu asiaan. Aikuisena saadusta avusta (kuten lastenhoitoapu tai vaikka siivousapu) sietääkin sitten jo olla kiitollinen.

      Poista
    2. Tuo palvelutalon verovähennysajatus on kiinnostava!

      Poista
  15. Minä olen sellainen liikuntavammainen, päälle kolmekymppinen "lapsi", jolla on itselläänkin puoliso ja jälkikasvua. Kovin vaatimattomat vanhempieni oloista tulisi, jos he tällä hetkellä joutuisivat minun elätettävikseni :D Sen sijaan ajan ja sitä kautta avun antaminen puolin ja toisin on mahdollista. Meillä kuvioissa on myös vanhempiani edeltävä sukupolvi. Tilanteet tuppaavat olemaan kovin yksilöllisiä, ja minuakin kiinnostaisi se byrokratian määrä, jolla tällaisia elatuspäätöksiä tehtäisiin. Olisi mukava nähdä esityksiä siitä, miten tällainen järjestelmä oikeasti toteutuisi. Kun puhutaan vanhustenhoidosta, jätetään aina mainitsematta ne lukuisat keski-ikäiset, jotka käyvät viikonloppuisin toisilla paikkakunnilla hoitamassa vanhempiaan. Ehkäpä suomalaiset eivät olekaan niin "vastuuntunnottomia" kuin media antaa ymmärtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa tässä olikin tavoitteena herätellä moraalista keskustelua. Kahta samanlaista tapausta kun tuskin on.

      Poista
  16. Hyvää pohdintaa, kehittelin itse tätä jokin aika sitten oman äitini kanssa:

    Mitä tapahtuu jos kyseessä onkin uusperhe tai iltatähtösperhe?
    Perheessä voi olla sun ja mun ja meidän lapsukaisia, alaikäisiä roppakaupalla; siihen vielä elätettäväksi sun ja mun omat ja puolivanhemmat?
    Hyvässä lykyssä 2+2 perhemallista laajeneekin ihmissuhdesoppa, jossa on mun molemmat vanhemmat uusine puolisoineen, pitkäikäiset isoisovanhemmat uusine kumppaneineen (ja tietysti niiden sluibailevat jälkikasvut), sama setti siltä toiselta osapuolelta, ja sitten on elätettävänä meidän kummankin omat lapset ja sitten pari myöhäisherännäisyyksissä hankittua yhteistä.
    Mikä määrä elättämistä riittää?

    Elättäminen ja huolenpito ovat nekin kaksi eri asiaa. Voin olla hyvinkin läsnä ja pitää huolta vaikka koko tuon kuvitteellisen lauman elämässä, mutta en silti välttämättä kykenevä elättämään heitä kaikkia.
    On aivan eri asia käydä säännöllisesti vanhemman kodissa tai vanhainkodissa auttamassa, pitämässä seuraa, ulkoilemassa kuin majoittaa ja pyydystellä kuutta tai kahdeksaa karkailevaa muistisairasta tai maksaa heille kokopäiväinen hoitaja...elättämisestä puhumattakaan.

    VastaaPoista
  17. Musta tää proffa esittäessään ehdotustaan toi esiin lähinnä sellaisen kärjistetyn esimerkin, jossa on rikas välinpitämätön lapsi ja köyhä vanhempi. Noh, tällaisia nyt ei hirveästi ole. Minusta ehdotus ei mitenkään korosta vapaaehtoisuutta ja välittämistä. Vaikka tällaisen esimerkin tapauksessa joku sosiaalitoimi sitten pakottaisi tämän itsekkään lapsen tarjoamaan elatusapua vanhemmalle, ei siinä mikään välittäminen lisäänny.
    Käytännössä lapsen kyllä omien voimavarojensa mukaan varallisuudesta riippumatta pyrkii hoitamaa vanhempiensa asioita enemmän tai vähemmän pakon edessä. Jos jostain käytännön syistä ei oma jaksaminen riitä tai läheistä suhdetta ei ole, niin ihmisten hyvyys ei siinä pakolla kasva vaan ihan muin keinoin. Inhimillisyyteen ja ihmisyyteen kasvetaan muin keinoin.
    Sitä pakkopuolta edustaa juuri sitten ne verot, jotka mielestäni ovat oikeudenmukaisempi ja selkeämpi systeemi. Miksi niitä veroja muuten maksetaan, kuin näiden vanhusten eläkkeiden ja hoidon maksamiseksi? Sattumanvaraisiin perherakenteisiin perustuva rahanjako eriarvostaisi ihmisiä huomattavasti, ja veisi meitä ajassa jonneksin sata vuotta taaksepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ehdotuksen konretian pohtiminen johtaa juurikin tähän välittämiskysymykseen. Olen tuosta verovarojen pohjimmaisesta tarkoituksesta täysin samaa mieltä.

      Poista
  18. Koko ehdotus on aivan pöljä! Meillä on tämä juttu nimeltä hyvinvointivaltio siksi, että saadaan kaikki osallistumaan varojensa mukaan huolehtimaaan heikoimmista: edelliset sukupolvet hautaan, tulevat sukupolvet aikuisiksi ja työelämään ja nistä, joista ei muuten ole itsesntään huolehtimaan (kuten vammaisista).

    Jos mennään siihen suuntaan, että ne joilla on varaa joutuvat hoitamaan itse lapsensa ja vanhuksensa, niin tämä 1) ajaa naiset työelämästä kotiin ja 2) jättää ne heitteille, joilla omaisia ei ole tai joiden omaiset eivät kykene huolehtimaan.

    Kuka haluaa verojen muodossa maksaa kunnallisesta päivähoidosta tai vanhustenhoidosta, jos nämä palvelut eivät ole oman perheen ja suvun käytössä? Terveydenhoidossa tähän suuntaan on jo menty: hyväosaisille on työterveyshuolto ja hyväosaisten lapsille hoitovakuutukset ja yksityiset lääkäriasemat. Se ei ole terveyskeskusten tasoa nostanut, että merkittävä osa väestöstä ei terveyskeskuksessa käy.

    Lukekaapa joskus ajatuksella Astrid Lindgreniä. Hän kirjoittaa ajasta ennen hyvinvointivaltiota. Millaisissa oloissa esimerkiksi Eemelin perheen rengin, Aatun, isä joutui elämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä mä näen myös sellaisen uhkakuvan, että hyvinvointivaltion palveluiden leikkaaminen johtaa aina laatuongelmiin, jolloin niitä ei käytetä. Ja sitten ne voidaankin lakkauttaa.

      Poista
    2. Tai vaikkei ihan lakkauttaa, mutta vetää palvelutaso todella matalaksi. Jos aktiivisin ja äänekkäin väestönosa ei palvelua saa, niin alkaa takuulla kuulua kommenttia, että niiden jotka palvelua saavat sopii olla kiitollisia eikä valittaa palvelun laadusta.

      Täytyy muuten korjata, että vaivaistalossa asui Aatun isoisä eikä isä. Ei siinä kurjuudessa tainnut talollisten vanhempia tai isovanhempia asua.

      Poista
  19. Jos tähän malliin mennään, niin eikö sitten verorasituksen pitäisi keventyä vastaavalla tavalla? Eikö juuri veroja ole maksettu, että yhteiskunta huolehtisi kaikista jäsenistään.
    Näkisin, että ensisijaisesti jokainen on vevollinen elättämään itsensä joko työllään tai omaisuudellaan. Jos työtä ei voi tehdä, tai ei ole omaisuutta, niin sitten yhteiskunta auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se juuri on. Välillä tuntuu, että verojen perimmäinen tarkoitus on ihan hukassa.

      Poista
  20. Hyvä postaus, kertakaikkisesti!

    http://www.kreikkaan.com

    VastaaPoista
  21. Öö... miksi Suomessa on se korkea verotus? Mihin näitä verorahoja oikein tungetaan...
    Tämä oli retorinen kysymys, toki tiedän mihin Suomessa on "varaa" ja mihin ei. Korkean verotuksen maassa tämä koko postauksen aihe on ihan järjetön.

    VastaaPoista
  22. Miten paljon oikeasti pitäisi työssäkäyvän aikuisten tienata, jos yhteiskunta sälyttää kaiken vastuun ja maksamisen (verojen lisäksi) heille? Kun on omat lapset hoidettavana, niin nyt vielä omat vanhemmatkin? Tämähän tulee aivan sietämättömäksi, kun veroja korotetaan, mutta vastineeksi ei saa mitään, eläminen kallistuu koko ajan ja pitäisi kaikki sukulaisetkin hoitaa (tai ainakin maksaa heidän hoitonsa). Kyllä Suomessa on työssäkäyvän selkänahasta jo nyhdetty lähes maksimaalinen määrä veroja ja maksuja jne, Mieluummin muutan kohta (takaisin) lähes nollaverotuksen maahan, jos kaikesta tarvitsee korkeiden verojen takia vielä kuitenkin maksaa erikseen! Naurettavaa.

    VastaaPoista
  23. Tulipa mieleen perinnöstä tässä keskustelussa, että mitäpä, jos eläkkeellä kulutetut "ylimääräiset" varat olisivat ikään kuin lainaa valtiolta?! Eli hautaus ym. suorien kulujen jälkeen maksettaisiin tukia takaisin valtiolle ja sitten vasta perintö jaettaisiin. Lapsia tämä mielestäni kohtelisi tasapuolisesti. Jos on tunnearvokasta omaisuutta ja vaikka joku kesämökki, voisi jo elinaikana hoitaa asioita niin, että "velkaa valtiolle" ei muodostuisi. Ehkä tämäkin vaikuttaisi enemmän huonotuloisten elämään, mutta ei tähän mielestäni reilua ratkaisua ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekin tuli samantapainen ajatus mieleen noista perinnöistä - että kun kukaan ei sitä omaisuutta mukaansa saa, niin eikö siitä jälkeen jäävästä omaisuudesta (silloin kun jotain on) voisi kattaa näitä yhteiskunnalle elämän myöhäisvaiheesta aiheutuvia kuluja. Tai vaikka jopa niin, että iäkkään vainajan omaisuus tietyissä tilanteissa menisi suoraan valtion kassaan. Tietysti tässäkin riittäisi ongelmakohtia, eli sen määrittäminen, missä tilanteissa ja miten omaisuus menisi valtiolle ja milloin esim. nykyisen perillisjärjestyksen mukaan. Mutta ajatuksena mielestäni mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen. Toisaaltahan tämä saattaisi johtaa tilanteeseen, jossa vanhemmat pyrkisivät jo elinaikanaan siirtämään kaiken omaisuutensa lapsille, ja yhteiskunta rahoittaisi vanhuspalvelut, mutta ei saisi mitään takaisinpäin. Tällöinhän näillä lapsilla olisikin sitten paremmin varaa osallistua vanhempiensa vanhushoidon kustantamiseen, mutta ei mitään velvollisuutta siihen. Eli ei mitenkään valmista simppeliä ratkaisua tällaisestakaan mallista asiaan löydy...

      Poista
    2. Tai eläkkeen maksaminen lopetetaan kokonaan siinä vaiheessa, kun henkilö turvautuu yhteiskunnan järjestämään vanhustenhoitoon? Olisivat joko-tai, kuten monet muutkin etuudet. Tai vaikka niin, että eläkkeestä 80% menis suoraan hoitokustannuksiin ja 20% omaan vapaaseen käyttöön.
      -pohdin

      Poista
    3. Noinhan se toimii jo nyt: jos on laitoshoidossa, niin se maksaa n. 80 % tuloistaan (eläke, yms.), korkeintaan todelliset kustannukset. Monille naisille tämä tulee melko ikävänä yllätyksenä, kun aviomiehen iso eläke alkaa yhtäkkiä mennä lähes kokonaisuudessaa hoitomaksuihin ja oma eläke on hyvin pieni.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...