1.3.2014

Bisnesideoita pöllittäväksi

Aina silloin tällöin pääkoppaan tupsahtaa ideoita, joilla voisi ansaita rahaa. Jotkut ideat menevät ohi, jotkut jäävät vaivaamaan: olisiko tässä oikeasti ideaa? Puuttuuko Suomesta tällainen?

Tässä kolme ideaa, jotka pitäisi mielestäni toteuttaa.

Crepes-kioski

Syksyllä Tapiolassa piti lettubaaria ranskalainen yrittäjä. Jäin miettimään, miksi suolaisia ja makeita täytettyjä lettuja ei voisi saada vuoden ympäri. Annos valmistuu odottaessa, mukana olisi myös täysjyvä- ja kelilettu, luomumunilla tietty. Peruskattauksen lisäksi jokaisella paikkakunnalla voisi olla oma spesiaalilettu: Savonlinnan muikkulettu,  Suonenjoen mansikkalettu ja Kittilän porolettu. You name it. Tv-tuotantona syntyisi uusi ruokaohjelma: lettuyrittäjien reseptikilpailu yhdistettynä lähimatkailuun. Rahoittajana MEK. Toiminta voisi alkaa vaikka HopLopeista.

Mun suosikki: sokeri-sitruuna.

Kasvitaulu

Pidän viherkasveista, mutta en oikein tiedä, mihin niitä laittaisin. Läheskään jokaisessa asuntomme huoneessa ei ole ruukun mentävää  ikkunalautaa - ja jos onkin ikkunoista vetää talvella niin, että ne pakastuvat. Eikö kasveista voisi tehdä sisustustauluja? Tämä olisi teknisesti viherseinän (joita muuten testataan ilmanpuhdistajina) ja sellaisen keittiöyrttikasvattamon välimaastoa, ei siis pelkkä seinään kiinnitettävä teline. Taulussa voisi olla myös kasvien viihtymistä edistävä valo, jolloin taulu toimisi myös tunnelmalamppuna. Asetelman saisi tilata valmiina (monia eri kokoja) tai designata itse - koriste tai hyötykasveja. 

Vähän tähän tyyliin, mutta kasvia laajempana pintana ja sellaisella kastelusysteemillä ja valolla.
KUVA: Flickr / BinaryApe

3. Älypuhelinsovellus "Pariton"

Tämä tuli mieleen, kun Skidin uikkarit eivät enää olleetkaan kyydissä, kun tulimme uimahallista kotiin. Olivat tipahtaneet tavaratilasta jonnekin matkan varrelle. Älypuhelimeen pitäisi saada sovellus kadonneiden lastentarvikkeiden ja niiden omistajien yhyttämiseen. Yksinkertaisimmillaan tämä olisi hyvin simppeli kuvapalvelu: aina kun näet maahan pudonneen kurahanskan, nallen, pipon, tuttipullon whatever, otat siitä kuvan ja lataat palveluun. Palvelu ottaa sijainnin automaattisesti ja kamoja voi etsiä kartan kautta. Mitään mainosmyyntiä kummallisempaa ansaintalogiikkaa en ole tähän vielä keksinyt - tiedä sitten, riittäisikö käyttäjämäärät. Myös rehellistä löytäjää olisi kiva jotenkin palkita. Jokaisesta kuvasta saa mainosrahoilla kustannetun kahvikupposen vaikka R-kioskilta.

Irtisanoudunko? Irtisanoudutko itse? Vai onko nää jo olemassa?

60 kommenttia:

  1. Hoplopissa sisään ajamisen jälkeen konseptin saisi siirtää sitten lapsiperheiden kesärientopaikkoihin ja heittää makkaraperunat, höttömätöt ja kumipullat hiiteen. Kauhulla odotan jo ensi kesää ja suunnittelen eväitä..

    VastaaPoista
  2. Huikee idis! Vihertaulu! Pakko saada! Lähepäs kreaamaan vähän kivemman näköistä kuin kuvassa :D Idea tuli vastaan myös yhdessä australialaisessa sisustusohjelmassa taannoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Mä toivoisin et joku pätevä kukkamaakari kreais ideaa eteenpäin kun joutuisin itse aloittamaan vähän turhan alusta. :)

      Poista
  3. Crepes-kioskiin....ehkä Helsingissä ei ole mutta Kuopiossa on :) Itse en ole käynyt kun en asu lähelläkään, mutta tutut pitää :) https://www.facebook.com/KreppiKeidas?fref=ts

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just jotain tällasta! Näytti kyllä olevan grillimakkaraakin. :D Mut miks nääkin toimii teltasta... Eiks tällaselle nyt olis tilausta kiinteänä baarina. Hmh.

      Poista
  4. Kuopion torilla nököttää jo suhteellisen säännöllisesti Kreppikeidas. Pakkanenkaan ei ole herraa hidastanut, teltassa oli lämmittimet ja mukaan napatun suolaisen version huonoin puoli oli se, että oli lounaaksi vähän turhan iso annos.

    VastaaPoista
  5. Kasviseiniä on ainakin tällainen: http://www.greenfortune.com/plantwall-fin.php

    Minusta oli joku kotikäyttöönkin sopiva, mutta hinta oli aika tähtitieteellinen, joten jos sitä saisi alas olisi täällä ainakin asiakas. Meidän keittiön seinälle sopisi tosi hyvin pystysuora yrttitarha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi greenfortunen jutut on aivan upeita, mut tosiaan vähän pienempää mittakaavaa haen. :) Paljonkohan proton kehittäminen maksais...

      Poista
  6. Joo, Hoploppeihin lettuja ja kunnon kahvia, eikä mitään paskaa automaatti"kahvia"! Miksei voisi olla sellainen paikka, jossa sekä lapsilla että aikuisilla on kivaa? Yleensä se on joko tai.

    Ehdottomasti tarvitaan leikkipaikka, jossa aikuinenkin voisi oikeasti viihtyä... Siis silloin kun lapset ovat siinä iässä, ettei itse tarvi kontata siellä putkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä siis uusi haaste yrityshautomoihin!

      Poista
    2. Kyllä! Meillä ainakin lapset melkein joka viikonloppu ehdottavat, että mennään Hoploppiin. Aikuisia ei huvita, koska siellä on niin tylsää. Olisipa sellainen leikkipaikka, jossa koko perhe voisi oikeasti viihtyä! Kuka tällaisen konseptin kehittää, tulee olemaan miljonääri!

      Poista
    3. Tervetuloa Duudsonit Activity Parkiin Seinäjoelle! Tekemistä aidosti koko perheelle. Puiston yhteydessä lähiruokaan vahvasti panostava Ravintola Pirttihirmu, jossa hampurilaispihvitkin tehdään käsin. Täällä letut ovat pinaattilättyjä jauhelihakastikeella - seinäjokinen kouluruokaklassikko! www.dap.fi

      Poista
  7. Visbyssä on aivan ihana crepes-ravintola, ei siis mikään kioski! Satuitteko käymään viime kesänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, meni ohi! Mut ens kesänä mennään varmaan uudestaan - muistatko missä se oli?

      Poista
    2. Tässä linkki paikan sivuille!
      http://www.creperielogi.se

      Poista
    3. Joku ehtikin näköjään jo :) Ihania lettuja!

      Poista
  8. Helsingissä oli ainakin viime kesänä crepes-koju Kolmen Sepän patsaan luona. Sieltä sai just noita sitruuna-sokerilettuja ja sellaisia, joissa oli nutellaa ja banaania ja kyllä siellä suolaisiakin oli, mutta niitä en kokeillut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sama konsepti kuin se mihin me tutustuimme. Mutta miksi tää on vaan kesäjuttu? En ymmärrä.

      Poista
    2. Mä muistelen, että näissä kojuissa on yrittäjällä ihan hirveä tekeminen byrokratian kanssa, siis kaupunki ei itsekään tiedä mitä vuokraa pyytää mistäkin maaläntistä mihin sen vanhan raitsikkavaunun vois pystyttää jne. Muistan et yks kyproslainen kaveri, joka tällasta pyöritti lopulta jakeli creppejään Helsingissä eduskuntatalon edessä ilmaiseksi kun ei saanut kaupungilta myyntilupaa... Tästä on jokunen vuosi aikaa. Käsittämätöntä!
      -Anna

      Poista
    3. Mulla menee niin hermo tällaiseen vatulointiin. :( Espoonkin pitäisi olla "hyvä paikka asua ja yrittää" mutta eipä tänne muuta pukkaa kuin hypermarketteja, prkle.

      Poista
  9. http://www.creperielogi.se/
    Vanhan kaupungin torilta kivenheiton päässä. Suolaisia ja makeita. Samaa silloin mietimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitääkö ruotsalaisten tääkin tuoda Suomeen!

      Poista
  10. Helsinginssä oli crelps-vaunu, en tiedä onko enää. Sekä löytyy yritys joka asentaa eläviä viherseiniä. Ne vaan maksaa niin paljon että ainoastaan varakkailla yrityksillä on varaa.

    https://www.google.fi/search?q=vihersein%C3%A4&client=firefox-a&hs=8tW&rls=org.mozilla:en-US:official&channel=sb&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=qDkSU7OkBsSlyAPW4YHwCw&ved=0CDkQsAQ&biw=1333&bih=665

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelen kanssa että Helsingissä joskus olis ollut joku auto joka ei sitten saanutkaan pysäköidä minnekään tai muuta vastaavaa. Mitenköhän sille kävi.

      Mutta viherseinä ei siis ollut hakusessa vaan *taulu*. Kasvitaidetta kaipaan! :)

      Poista
    2. Se on surullisen suljettuna ollut tuossa Kaivopihalla tämän talven. Aikansa sinnittelivät auki, mutta kauppa ei tuntunut käyvän. Kaivopihan on vähän sellainen läpikävelypaikka, eikä siinä tee kaikkien piripäiden keskellä alkaa lettua syömään... Ja kyllä se kylmässä seisaaltaan syöminen jotenkin pistää vastaan mulla ainakin. Toivottavasti kesällä taas avaavat!

      Poista
  11. Venäläisethän on osanneet tuon lettuhomman (heillä blini, mutta iso ja ohut lettu sekin on) kääntää pikaruokaketjuksi (mm. Teremok), ja se on aivan oivallista ruokaa! Odottelen vesi kielellä ketjun laajentumista Suomeen, jostain juuri luin että tämän vuoden aikana aikovat New Yorkiin.

    VastaaPoista
  12. Nää niin letuista perusta mutta toi appsi kadonneille lastentarvikkeille (tai ylipäätään kadonneille tavaroille) on huikee idis! Näin äitiyslomallahan olis hyvin aikaa alkaa sitä kehittelemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ja totta, eihän sen tarvii alsten kamoille olla. Jostain syystä vaan niitä ehkä on eniten liikenteessä. :)

      Poista
  13. Lahdessa oli lettukahvila jonkin aikaa, mutta se lopetettiin ehkä vuoden toiminnan jälkeen. Jos asiakkaita ei riittänyt, niin en kyllä ymmärrä! Letut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ja sit jengi jonottaa jonnekin kälysiin Burger Kingeihin ja Starbuckseihin. :(

      Poista
  14. Oulussa on Pannukakkutalo, josta saa noin 90 eri sorttia lettuja makeilla tai suolaisilla täytteillä. Vinkkinä, jos sille suunnalle eksyy.

    http://www.pannukakkutalo.fi/uploads/menu/Pannukakkutalo_menu_01-2013_FI.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Onko hyvä kans? Sano yrittäjälle teveisiä, että perustaa tänne pk-seudulle samanlaisen!

      Poista
    2. Meilä täälä kittilässäki (levilä) on pannukakkutalo, poroa löytyy jo listalta ;)

      Poista
    3. Oulun pannukakkutalo on ERITTÄIN hyvä! :) Myös gluteenittomat, laktoosittomat pannarit. Suosittelen!

      Poista
  15. Tallinna on lähempänä ku Oulu: http://www.kompressorpub.ee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos tästäkin vinkistä! :) Helsinki on ilmeisesti maailman ainoa alue josta letut puuttuvat.

      Poista
  16. Vinkki: Tampereelta löytyy useampikin vohvelikahvila. Voin suositella!

    VastaaPoista
  17. https://m.facebook.com/blinit.fi/about Tuolta saa Helsingissä lettuja/blinejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiltu on, hyviä on. Sekä suolaisia että makeita. Paikka on ollut pystyssä nyt jo ilahduttavan pitkään. Ainoa miinus on, että kesällä aurinko paistaa isoista ikkunoista sisään niin että sisällä on tukahduttavan kuuma. Onneksi pihallakin on muutama pöytä.

      Poista
  18. Muutamia vuosia sitten (jolloin itselläni ei ollut vielä lapsia) katsoin jenkkiversiota Leijonan Luola -ohjelmasta (siis sitä missä bisnesmoguleille esitellään jonkun kehittelemiä liikeideoita, joita he sitten halutessaan voivat rahoittaa jne.). Eräs nainen esitteli kehittämäänsä "lastenvaunujen heiluttajaa" eli sellaista laitetta, johon lastenvaunujen eturenkaat laitetaan kiinni ja kone heijaa vaunuja edestakaisin. Nainen kertoi, että hänen nuorin lapsensa rauhoittuu vain ja ainoastaan heiluvissa vaunuissa, mutta hänellä ei ole aikaa heilutella vaunuja kaikkia päiviä koska perheessä oli muitakin lapsia. Ymmärsin, että tämä nuorimmainen oli vielä hyvinkin itkuisaa sorttia, eli vaunuja olisi pitänyt olla hetkuttamassa tämän tästä.
    Bisnesmogulit olivat sitä mieltä, että keksintö on täysin turha. Markkinoille ei tarvita moista laitetta eikä sitä kukaan ostaisi. Itse olin samaa mieltä. Miksi hankkia lisää lapsia, jos vanhemmille lapsille ei ole tämän jäkeen aikaa? Ja jos tekee lapsia, niin sietää sitten vanhempien hetkutella itse niitä vaunuja!!
    Köh köh... nyt vuosia myöhemmin olen itse kahden lapsen äiti. Maksaisin ihan mitä vain, että saisin tuollaisen laitteen. Esikoinen on kauheassa uhmaiässä ja kuopus huutaa vatsavaivoja ja (yllätys yllätys) nukkuu vain liikkuvissa vaunuissa. Kuin pisteenä i:in päälle sairastuin itse vielä synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joten arjesta selviäminen on tuntunut erityisen raskaalta.
    Jos joku löytää kyseisen aparaatin, niin voi laittaa linkkiä kehiin, koska täällä on heti yksi äiti, joka voisi ostaa sellaisen!!

    -Espana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin nähneeni tällaisen joskus ja pikaisella Googlauksella, tadaa!

      YouTube-video laitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=Ytlff8qO_Yk
      Löytyy mm. Ebaysta videon otsikon hakusanoilla.

      Toinen erikoisempi vaihtoehto, heiluttavat kapistukset sängyn jalkojen alle:
      http://www.babyhugs.com.au/lullabub.htm

      Huom, kummastakaan ei omaa kokemusta.

      Poista
  19. - Espana, oletteko kokeilleet koliikkikeinua? Niissä on mun mielestä olemassa joku nukkuversiokin... En tosin ole itse kokeillut, mutta kaverilla oli sellainen, kun heidän esikoisensa oli pieni eikä nukkunut vatsavaivojen takia juuri ollenkaan...

    Ja letuista: Mikkelissä on kesäisin Naisvuorella ja Satamaravintola Paviljongissa vohveleita, sekä suolaisia että makeita. Valitettavasti molemmat paikat ovat puhtaasti kesäkahviloita, mikä on ymmärrettävää syystä että ovat molemmat aavistuksen hankalasti saavutettavissa talvella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi lettu ja talvi eivät kuulu yhteen?! En voi käsittää. Laitan kuluttajavirastolle kysymyksen.

      Poista
  20. Kasvitaulu olisi loistava, jos kotona asuu lapsia ja kissoja, jotka pudottaa kukkaruukut ikkunalaudalta tai syö kasveja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! Unohtui tuo perusteluista. Kasviseinän läpi juoksis joku vuorokauden sisään...

      Poista
  21. Espoossa on Laaksolahdessa (vai Lähderantaako se on) vohvelikahvila, jonka nimeä en nyt saa päähäni.. Samassa rakennuksessa kuin se uusi ruokakauppa, vanhaa huoltoasemaa vastapäätä. Vähän eri asia kuin crepet mutta ehkä suomalaisempi sovellus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyypä laittaa mieleen, vaikka ei nyt ihan sama asia olekaan! Toimiiko talvella?

      Poista
    2. Joo luulisin, on ainakin sisätiloissa ihan kunnon kahvilatilat. Muistin nimenkin ja tässä tiedot: https://www.facebook.com/cafeellinella
      https://foursquare.com/v/ellinella/51daad40498ea21ef2429747

      Poista
  22. Savonlinnassakin kesäaikaan on Lettukahvila Kalliolinna, vanhassa huvilassa ja uskomattoman kauniissa järvimaisemissa ihan käytännössä keskustassa. Mutta täälläkin, vain kesäisin! Muikkuja ei olla vielä nähty täytelistalla, mut kermavaahto-kinuskikastike-suolapähkinä... Aaaaaaahhhh!!! No words.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kuulostaa mahtavalta! :P Olen täysin hurahtanut suolapähkinöihin erilaisissa safkoissa.

      Poista
  23. http://eat.fi/kotka/lettupoika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, eli näitä on kaikkialla muualla paitsi kehä kolmosen sisäpuolella? Hienoa...

      Poista
  24. Savonlinnan Kalliolinna mainittiinkin jo, ja Tampereen Vohvelikahvila (vohvelikahvila.com). Imatralla on satamassa (kylpylän vieressä) bliniravintola (ravintolanuotta.fi) - avoinna vain kesäisin (ylläri, vois olla järven rannalla satamassa aika hiljaista talven pakkasilla...).

    Eli kyllä näitä alkaa löytymään, varmaan pk-seudultakin. Kaikkia yllämainittuja voin ehdottomasti suositella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin ens kesänä tehdä maakuntakeirros lettujen ja vohveleiden perässä. Varmaan kersatkin diggais!!

      Poista
  25. Espanan ongelmasta tuli mieleen tämä vanha youtube-hitti, koodausohjeetkin on mukana.
    http://www.youtube.com/watch?v=bYcF_xX2DE8
    Leena

    VastaaPoista
  26. Tampereen vastaus: https://www.facebook.com/CrepesCafe
    On auki kesäisi ja sitten joulunajan Keskustorin Joulutorilla.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...