18.2.2014

Harha nimeltä kasvatusneuvo

Toinen lapsi on avannut silmäni parista asiasta.

Ensinnäkin olen tajunnut, että samasta geenivarastosta ja samoilla kurinpidollisilla reunaehdoilla voi kasvaa kaksi ihan erilaista ihmistä. Toiseksi olen havainnut, että koko vanhemmuuskokemukseni sanelee kersa. Kasvatuslogiikkani ei siis voi olla kovin vesitiivis.

Vääriä johtopäätöksiä valottaa pieni ajatusleikki.

1. Jos esikoinen olisi ainoa lapsi, uskoisin, että...
  • lasten päiväunet ovat joku kiero salaliitto. Vauvana päikkärit kestävät 20 minuuttia ja kahden ikävuoden jälkeen ne loppuvat kokonaan.
  • kaikki lapset jäävät huutamatta päivähoitoon. Selkeästi osoitus äärimmäisen hyvästä kiintymyssuhteesta.
  • lapset alkavat puhua sujuvasti 1,5 vuotiaina, jos niille vain lukee riittävästi satuja.
  • olen loistava pottakouluttaja. Vaippa vain otetaan kaksivuotiaalta pois ja pissit tulevat sen jälkeen pottaan - myös yöllä. Voilá!
  • lapset voi hyvin ottaa kolmevuotiaina fine dining -paikkaan, koska olemme pitäneet niin hyvää kuria.
  • jäähypenkki on ratkaisu kaikkeen huonoon käytökseen. Sitä ei tarvita kuin pari kertaa ja kas lapsi lopettaa turhan temppuilun.

2. Jos taas kuopus olisi ainoa lapsi, uskoisin, että...
  • kaikkien kannattaa lukea vauvamanuaaleja. Lapset toimivat juuri kuten kirjoissa luvataan, esim. nukkuvat kolmen tunnin päiväunia.
  • päivähoitoon totutteluun kannattaa varata puoli vuotta. Sen kun jaksaa, huuto alkaa olla enää satunnaista.
  • ihmiset, jotka eivät käytä vauva-aikaa hyväkseen, ovat saamattomia. Tässähän voisi vaikka kirjoittaa kirjan! (Ja kirjoitinkin.)
  • pottakoulutus kannattaa aloittaa vasta viisivuotiaana.
  • lapselle voi syöttää kotiruokaa jo puolivuotiaana, sillä ne maistelevat mielellään uusia makuja, nauttivat ruuan rakeisuudesta ja niillä on hampaitakin jo aimo läjä.
  • jäähypenkki on hyvin kyseenalainen rangaistusmetodi, koska kersa ehdottaa sitä itse ja ottaa siellä hyvällä mielellä päiväunet. Huutaminen toimii paremmin.

Huh. Onneksi se kolmas lapsi jää tekemättä. En varmaan uskaltaisi kirjoittaa tähän blogiin enää mitään.

31 kommenttia:

  1. Hyvin samanlaisia ajatuksia. Meillä lapset kun ovat kuin superpallo ja keilapallo. Toinen pomppii sinne ja tänne ja tuonne ja toinen menee vaikka seinästä läpi jos sen pään ottaa. Ovatpa vielä ihan erinäköisiäkin erilaisten luonteiden lisäksi. Usein sitä ihmettelee, kuinka vähän hyötyä on toisen kanssa ollut siitä, että tietyt jutut on käynyt jo ensimmäisen kanssa läpi. Kun ei ne mikään näytä menevän samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Toisaalta kiva huomata että se sekoilu esikoisen kanssa ei ole ollut erityisen merkityksellistä. ;)

      Poista
  2. Haha! Totta joka sana ;) Sit ku niitä on vielä neljä niin on joutunu syömään sanansa jo kerran ja toisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siinä on varmaan jo neljään kertaan ehtinyt kääntää takkia asiassa jos toisessakin. ;)

      Poista
    2. Neljän kanssa alkaa kyllä löytää samanlaisuuksia, mutta ne yhtäläisyydet löytyvät aina eri lapsista. Meillä vanhin ja nuorin luopuivat vaipoista aikaisin ja itse, kaksi keskimmäistä pissasivat sänkyyn kauan. Kahdella vanhimmalla puhuminen alkoi viivästyneesti vasta yli kaksiveenä, kahdella nuorimmalla alle yksiveenä. Kaksi lasta on miehen näköisiä, kaksi ei (mutta lähinnä minun, ei postinkantajan...). Kolme aamuvirkkua, yksi ei. Kaksi suht kaikkiruokaista, kaksi todella nirsoa jne.

      Poista
    3. Vitsi, kun oli hauska postaus! Viiden lapsen äitinä alkaa olla perspektiivi monessa asiassa kunnossa, juuri muuta en kehu oppineeni.

      Poista
  3. Näinhän se taitaa mennä :) Meillä kakkonen on vasta 4kk, mutta nyt jo on tullut todettua ettei kaikki todellakaan mene ihan saman kaavan mukaan..

    Eipäs tule tylsää ainakaan!

    VastaaPoista
  4. Nyt tulee mutua niin että korvissa soi mutta mä en voi itselleni mitään, suo anteeksi :-).

    Onkohan mahdollista että teillä on esikoinen ollut refluksivauva? Tuli vaan noista parinkymmenen minuutin päikkäreistä mieleen ja muistelen joskus lukeneeni että hän myös vauvana söi usein..? Ajatus vei eteenpäin ja jäin miettimään et jos asia olis näin, niin olisko sillä vaikutusta huonoon syömiseen? Jos hänelle on jäänyt jonkinasteinen kammo ruokaa kohtaan, koska se on aina aiheuttanut epämiellyttävää oloa?

    Tossa on linkkiä refluksista isomman lapsen kohdalla: http://www.refluksilapset.fi/isomlapsen.html
    Luet jos kiinnostaa :-).

    Korostan vielä että tää on vaan mutuilua. Mä tunnun nykyään näkevän refluksivauvoja kaikkialla :-D. (Meillä on kaksi lasta, joilla molemmilla maitoallergian aiheuttama refluksi. Esikoinen nykyään ihan oireeton ja kuopuksella vielä vaiheessa mutta voiton puolella aletaan toivottavasti jo olla.)

    T: Just A Thought

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä mietittiin, kovahan toi oli pulauttelemaan. Allergioita ei ole ollut joten eipä siinä mitään voitu tehdä. Ja Skidistä en tiedä mut mulle on ainakin jäänyt saatanallinen kammo ruokailua kohtaan, prkle.

      Poista
    2. Refluksi on myös pelkästään rakenteellisenakin, jolloin siihen vauvoilla käsittääkseni auttaa jo jonkun verran jos ei kokonaan pelkkä kiinteiden aloitus. Meillä nyt sattui molemmat olemaan maitoallergikkoja :-/.

      Uusi oire refluksilasten listaan: vanhempi voi kammoksua ruokailua ;-D.

      T: Sama

      Poista
  5. Minä ja kaksi vuotta nuorempi siskoni olimme kuulemma aika samanlaiset hoidettavat, ja vielä helpotkin (aika kultaa jne). Luonteiltamme taas olimme kuin yö ja päivä alle 18-vuotiaina, vaikka kasvatusmetodit olivat samat. Otin kiellot ja torut välillä liiankin raskaasti ja pyörittelin niitä kauan mielessäni, kuten muitakin maailman murheita. Siskolla taas oli joojoo-meininki, mikä varmaan on myös johtanut hänen positiivisempaan elämänasenteeseensa. Mä vasta harkitsin, kun sisko jo teki. Siinä missä siskoa on jouduttu hillitsemään, mua on varmasti täytynyt kannustaa. On siinä ollut homma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanlainen asetelma täällä! Molemmat on sosiaalisia ja iloisia, mutta pikkusisko on villi potenssiin kymmenen, myös sillä väärällä tavalla. Argh

      Poista
  6. Hahaa, täällä on se kolmaskin. Siksi mää en kirjotakaan blogia muusta kuin käsitöistä :D

    VastaaPoista
  7. Näin se on! Mulle tuli haastava ekaksi, joka otti multa kaikki luulot heti pois. Kasvatusneuvo on todellakin harha, tärkeintä olis tässä pystyä pitämään yllä hyvää suhdetta jälkikasvuun. Sekin on joskus helpommin sanottu kuin tehty.

    VastaaPoista
  8. Tämä teksti on niitä mitkä pitäisi pakko luetuttaa niille "No kyllä mun lapsi ainakin...."- ihmisille. Oppisivatpahan (ehkä) ymmärtämään että jokainen lapsi on vähän erilainen. Tosilla käy mäihä ja tosilla ei. Tietysti kasvatuskin muovaa, mutta paljon lähtee jo siitä lapsen perusluonteesta.

    VastaaPoista
  9. Onneksi on vain esikoinen. Yksi ja ainoa. Ja häntä ei tarvitse kasvattaa, koska ainoana lapsena hänestä ajatellaan joka tapauksessa pahasti (on semmoinen kuin on, koska on ainoa lapsi, saanut kaiken, syntynyt kultalusikka suussa jne). Ei siis maksane vaivaa kasvattaa? :-)

    VastaaPoista
  10. Uaaaah. Jätämme lapsenteon tuohon yhteen, kun kerran on helppo, nukkuva, syövä, tyytyväinen muksu saatu. Riskit toisen kohdallahan olisivat valtavat kahden vuoden valvomiseen.

    VastaaPoista
  11. Meillä ei kumpikaan ole erityisen "villi" mutta esikoinen on ihan samperin itsepäinen drama queen. Huutokonserttia on pidetty sen kanssa kerta jos toinenkin, varsinkin nyt kun se on isompi (6), ja pienenä sitä sai kantaa leikkipuistosta niskaperseotteella ja jättää keskelle jalkakäytävää huutamaan _usein. Pikkuveli taas ihan toista maata. Uhmaikä on todella kevyt, ja jos häntä toruu, niin johan alkaa alahuuli väpättää ja tuhman koiranpennun katse sulattaa kenen tahansa sydämen :D Omaa tahtoa löytyy kyllä, mutta poikaan tepsii vanhempien jekut, mitkä tyttöön ei ole koskaan tepsineet (tyyliin "jos laitat äkkiä housut jalkaan niin saat D-vitamiinin ennen siskoa") Esikoinen skannaa leikkipuistossa ensimmäseksi onko siellä muita suunnilleen samanikäisiä lapsia (tuntemattomatkin kelpaa) ja menee niille juttelemaan. Pikkuveli kääntyy suunnilleen portilta takaisin jos puistossa on muita - kavereiden kanssa kyllä leikkii mielellään ja on tarharyhmässään suosittu leikkikaveri. Esikoista vituttaa jos hiha meni huonosti lapasen sisään, pikkuveljeä ei haittaa pätkääkään vaikka verkkarit on mytyssä saappaan suulla (voi että sitä draamaa jos siskolle kävisi näin - tai ei kyllä käy koska verkkareita ei voi pitää vaan täytyy olla leggingsit jotka mahtuu saappaan sisään menemättä myttyyn). Yhtä ihania on molemmat :) Olispa se elämä varmaan liian seesteistä jos molemmat olis niinku kuopus :D
    Kasvatusneuvoja, jos pyydettäessä annan, aloitan aina "no meillä on toiminut tyttöön... mut poikaan..."

    VastaaPoista
  12. On omissani myös jotain samaa; kumpikaan ei nuku ulkona vaunuissa. Paitsi jos vaunut on koko ajan liikkeessä - pelkkä keinuttelu edes-takas ei riitä.

    Ainut yhtäläisyys vauva-ajalta ;)

    VastaaPoista
  13. Niin totta! :) Kokemusta on vasta reilun vuoden ikäisistä (erimunaisista) kaksosista (samaa sukupuolta). Ja ovat joskus kuin yö ja päivä. Ja juuri sen takia kaikkia kehitysvaiheita on tosi mielenkiintoista seurata - onhan se verrokki juuri siinä vieressä, eikä muutaman vuoden takaa.

    Itselleni oli helpotus huomata erot jo hyvin varhaisessa vaiheessa - se ei olekaan minun syy, jos joku ei meine niinkuin sen pitäisi, vaan kyse on jo muutaman viikon ikäisessä vauvassa omasta persoonastaan! Yritän nauttia molempien kanssa parhaista puolista, ja unohtaa ne ei-niin-helpot-puolet :)

    Mervi

    VastaaPoista
  14. Jos esikoinen olisi ainoa lapseni niin:
    - yhden imetyskerran aikana voi katsoa parin tunnin elokuvan
    - miksi kukaan imettäisi vessassa, kun se käy kahvilassa niin näppärästi ja huomaamattoimasti
    - lapsia on turha röyhtäyttää, ei sitä röyhtäisyä koskaan tule
    - olemme tosi hyviä kasvattajia, koska lapsi jaksaa vaikka täysmittaisen jumalanpalveluksen yksivuotiaana kiltisti sylissä
    - lapsi ei ota vastaan suoria yllättävä käskyjä, kaikesta on keskusteltava pitkään etukäteen
    - lasta ei pidä varoitella vaan paremminkin kannustaa kokeilemaan rajoja
    - kuka hullu vie alle kouluikäisen harrastuksiin hoitopäivän jälkeen?

    Jos kuopus olisi ainoa lapsi:
    - imetykset kestävät noin kymmenen minuuttia, miten kukaan voi niiden aikana tehdä jotain muuta
    - miksi kukaan yrittäisi imettää kahvilassa, kun vauvan saaminen rauhoittumaan rinnalle lastenhoitohuoneen rauhassakin on melkein mahdotonta
    - vauvoja ei tarvitse röyhtäyttää: ne röyhtäisevät ihan röyhtäyttämättäkin
    - vain itsetuhoiset ihmiset lähtevät lapsen kanssa kirkkoon, tms. missä pitää istua hiljaa paikallaan
    - lapsen kanssa ei pidä neuvotella, sillä ajaa itsensä ihan umpikujaan, suorat selkeät käskyt toimivat paljon paremmin
    - lasta on hyvä vähän varoitella ja toppuutella, koska hän ei tunne rajojaan ja muuten voi käydä hullusti
    - miksei alle kouluikäistä voisi viedä hoitopäivän jälkeen harrastuksiin? Lapsihan nauttii niistä aivan suunnattomasti

    Koska meillä on vasta kaksi lasta olen edelleen sitä mieltä että:
    - pottakoulutus kannattaa aloittaa heti, kun lapsi istuu potalla, vaipan voi jättää kaksivuotispäivän aikaan kokonaan pois
    - kun perheessä on vauva, ei tosiaankaan kirjoiteta mitään kirjoja, vaan yritetään vain jotenkin selviytyä
    - kyllä imetyksen aina saa jotenkin sujumaan, kun ei vain suostu luovuttamaan
    - puheet täysistä öistä joskus puolivuotispäivän jälkeen ovat huijausta: täysien öiden aika tulee vasta vuotta tai kahta myöhemmin
    - päivähoitoon tottuminen vie noin kuukauden. Sen jälkeen aamuitkut eivät ole eroitkuja, vaan merkki siitä, että kotona on otettu jostain yhteen.

    Kolmatta lasta ei tule. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä todellakin allekirjoitan tämän(kin)! Kun perheessä on vauva (etenkin koliikkipainos) yritetään vaan selviytyä! :D ja yöunet tai päiväunet nukutaan sitten kun lapset muuttaa pois kotoa. Meillä on muksut (2kpl) ihan samanlaisia; ei päiväunia, herää yöllä tosi mielellään tosi vanhaksi, iloisia noin muuten, mutta jos ruoka ei ole nytheti nälän yllättäessä niin raivo on järkky ja molemmat syö kun hevoset ja ovat eri sukupuoltakin vielä. Mä en käsitä toisenkaan lapsen jälkeen, että jossain perheissä muksut nukkuu päiväunia!! Ihanaa kyllä kun on vertaistukea!!

      Poista
  15. Onpa kiva lukea näitä. Meille toinen lapsi tulossa. Ensimmäinen on vilkas, temperamenttinen, omatahtoinen ja nopea oppimaan. Valloittava persoona, mutta salaa toivon, että tää toinen olisi hiukan rauhallisempi ja vähemmän haastava:) toisaalta saatan olla hukassa, jos samalla menetetään reippaus, sopeutuvuus ja sosiaalisuus. Toivottavasti edes nukkuisi paremmin:) pitää vaan olla hereillä, ettei vaadi tai oleta ensimmäisen perusteella toiselta vääränlaisia asioita!

    VastaaPoista
  16. :D Niin totta - vaikka mulla onkin vain yksi lapsi, joka ei nuku päiväunia edes päiväkodissa ja jonka pottakoulutus kohta neljävuotiaanakin on tuottanut vähän tulosta.

    VastaaPoista
  17. Ahahahaa, ihan mahtava juttu! Musta sisarusten väliset erot on jotenkin loputtoman kiinnostavia. Nature vs. nurture jne. :) Sama kasvatus ei todellakaan tepsi kaikkiin lapsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Moni yhden lapsen äiti ottaa herkästi arvosteluna, jos toinen äiti sanoo, että ei tuo meillä toimi, vaan meillä tehdään näin. Useamman lapsen äiti taas jo tietää kokemuksesta, että eri öasten kanssa toimivat erilaiset otteet.

      Poista
  18. Jos en tuntisi muita lapsiani kuin omani, ajattelisin, että muillakin valvotaan ekan ja tokan vuoden lisäksi näköjään kolmaskin. Ihmettelisin, millä lihaksilla ihmiset raahautuu vauvajumppaan ja Thaimaaseen. Mutta olen onnekseni nähnyt, että kaikkien lasten nukkumaanmeno ei vaadi kahden tunnin pystypainia, eikä kaikki lapset herää kahden tunnin jälkeen aloittaakseen uuden painimatsin. Toisaalta kehottaisin varmaan jättämään lapsen kylmiltään tarhaan, koska kyllä ne siellä viihtyy paremmin kuin kotonaan.

    Ehkä sitä vaan kaipaa ymmärrystä ja empatiaa. Ei kai niitä koskaan voi liikaa olla.

    VastaaPoista
  19. Hahaa :) Ihanaa. Kiitos Katja, kun jaoit ajatukseni (ja monen muun). Oon miettinyt monet kerrat puolisoni kanssa toisen lapsemme syntymän jälkeen, että uskomatonta miten pakka voi mennä täysin sekaisin! Huikeita eroja, huikean hienoissa pienissä ihmisissä. Onneksi sitä itsekin tässä vaan kasvaa ja kehittyy, pikkuhiljaa ;)

    VastaaPoista
  20. Jos on saanut viisi lasta saman, edelleen rakkaan miehen kanssa...
    ...ei jaksa/viitsi/muista/halua lähteä erittelemään lastensa erilaisia puolia vs. kasvatusoppaat jne.
    Sen voin sanoa, että kaikki lapset ovat niin erilaisia, että jokaisen kanssa on täytynyt keksiä ihan omanlaiset metodit ja siltikään ei edelleenkään tiedä kasvatuksesta paljonkaan mitään. Reality-maailma ja teoriat ovat kaksi eri todellisuutta, mitkä harvemmin kohtaakaan.
    Muuta en tiedä kuin, että vähintäänkin äitiyspakkauksen kuuluisi sisältää Liisa Keltikangas-Järvisen Temperamentti -kirjoista väännetty rautalankamalli jotenkin tähän tapaan: vastasyntyneellä on jo omanlaisensa temperamentti, eikä ole olemassakaan mitään kilttejä/helppoja tai ilkeitä vauvoja.
    Lisää vaan lapsia, niin asiat kummasti suhteellistuu... :)
    Nimim. Vieläkin -ehkä- täysjärkinen ;)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...