1.12.2013

Kalenterista tuli perinne

Lähtölaskenta jouluun alkoi tänään. Anopin duunaama kestokalenteri on nyt käytössä jo neljäntenä jouluna putkeen. Tänä vuonna ipana jo osasi kysyä, milloin taskusysteemi ilmestyy seinälle. Hitto. Tajusin, että meidän perheellähän on oma jouluperinne!


Samalla tavalla kuin koira pakottaa ulkoilemaan, lapset pakottavat joulunviettoon. En ole koskaan ollut erityisen jouluihminen, mutta kalenterin myötä joulun odotus on saanyt luontevan muodon. Vaikka en ole kummoinen leipuri tai askartelija, tonttuna osaan esiintyä. Tontun kirjoittamista kirjeista putkahtaa kaikenlaisia juttuja ja tehtäviä, joista joulu hiljalleen tekeytyy.


Koska luukut ovat yhtä paljon minulle kuin skideille, ekasta luukusta putkahti Lovi-kuusi. Kokosimme sen ja koristelimme pienillä peltitähdillä.


Jos itse olet lähinnä katatonisessa tilassa tästä pimeydestä johtuen, tsekkaa parin vuoden takaiset vinkit joulufiiliksen luomiseen. Ja lohduttaudu sillä, että muutaman viikon päästä voi jo aloittaa kevään odottamisen.

6 kommenttia:

  1. Musta olisi kiva kirjoitella kaiken maailman lippusia tuonne taaperon kalenteriin, mutta muumihahmot ja kuivahedelmät menkööt tämän vuoden häthätää väsäämässäni rasiakalenterissa. 1,5-v:n joulun odotus kun on vielä hieman epämääräistä. :D

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/11/27/diy-pikavinkki-joulukalenteri-lapsille-tai-aikuisille/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää kuusivuotiaan hauskuuttaminen on jo vähän erilaista. Pikkusiskolle riittää edelleen marmeladit, mantelit ja rusinat.

      Poista
  2. Just tässä pohdiskelin, että lasten kasvaessa pääsee taas jollain tavalla kiinni siihen kauan sitten kadotettuun lapsuuden joulu-fiilikseen. Kun vierestä seuraa sitä intoa ja odotusta, niin se on mun mielestä vaan ihan tosi mahtavaa! Tosin, meillä menetettiin tänä vuonna yöunet sen kalenterin takia. Ja marraskuun viimeisen päivän iltana tuli itku silmään, kun "haluaisi nähdä sen tontun". Ja tänä aamuna nyysittiin salaa pikkuveljen pussista lelu ennenkuin herätettiin muu perhe. Kehotin miestä valppauteen, sillä huomenna on hänen pussivuoronsa. Elämme mielenkiintoisia aikoja... ;)

    Noi peltitähdet on muuten tosi hienoja. Mistä ne on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän se vie mukanaan. Heh, juuri duunikaveri kertoi, että lapsi oli löytynyt aamulla suklaakalenteri sängyssä, sen päivän suklaa syötynä. Joulustressi!

      Poista
    2. Mut ne peltitähdet!!!!! :D Kerro jo!

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...