13.11.2013

Suomalainen myrsky

Suomalaiselle myrsky on jännä juttu.

Suomalainen myrsky alkaa sillä, että iltapäivälehdet vaihtavat otsikkofontin kokoon kissa ja alkavat yhdistellä sanoja raju ja myräkkä. Kukaan ei kuitenkaan käy hamstraamassa vettä ja lääkkeitä. Sitten nurkissa alkaa vähän vonkua ja sade ropisee peltikattoon. Asvaltti saattaa vähän lainehtia ennen kuin hulevesijärjestelmä imaisee tien kuivaksi. Tuulenpuuska ehkä kaataa puutarhatuolin ja ehkä jonkun huonokuntoisen puun. Sähkökatkojakin voi esiintyä. Yleensä huoltojoukot kuitenkin lähtevät korjaamaan tuhoja saman tien niin että aamulla jo kahvinkeitin porisee.

Filippiiniläiselle myrsky on vähän eri tavalla jännä.

Ensiksi lähtee katto ja sitten seinät. Kukin yrittää takertua paitsi muihin perheenjäseniin myös kaikenlaisiin kelluviin esineisiin, jos seuraavan rantaan syöksyvän aallon mukana tulee lähtö. Kun myrsky on lopettanut, koko kylä on maan tasalla. Puolet jengistä on kadonnut.

Kuva: Jarkko Mikkonen
Vaikka suomalaisten iltapäivälehtien mielestä Haiyan-taifuunista ei kirjoitettavaa enää olekaan, paikan päällä avuntarve alkaa vasta selvitä.

Päätimme Suomen Blogimedian bloggaajien kanssa perustaa oman keräyslippaan, johon haluamme haastaa mukaan kaikki kynnelle kykenevät bloggaajat. Rahat tilitetään lyhentämättöminä SPR:lle.

Voit lahjoittaa myös soittamalla tai tekstiviestillä:
  • Soita 0600-122 20 (20,28 € + ppm)
  • Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
Jos rahatilanne on huono, voit osallistua levittämällä sanaa.

Kiitos.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa, että levität sanaa. Kommentoin juuri Satullekin aiheesta ja kirjoitin blogiini oman Haiyan-kokemukseni Vietnamin rannikolta, joka lyhyesti oli "kaikki hyvin, onneksi olen turisti". Lupasin jo itselleni, että kun ensi vuoden puolella menen Filippiineille, höllennän kukkaronnyörejä nimenomaan niiden paikallisten pienyrittäjien kohdalla.

    Vaatii kyllä käsittämätöntä uskoa ja toivoa tulevaisuuteen, kun elää tuollaisilla alueilla. Yksikin myrsky on köyhimmälle kansanosalle katastrofi, mutta tieto siitä, ettei se koskaan jää viimeiseksi (ellei myrsky vie mukanaan), on musertava. Jatkuva selviytymistaistelu luonnon armoilla on jotain, mihin näin hyväosaisena länkkärinä ei pysty mitenkään eläytymään.

    VastaaPoista
  2. mä luulen että useammat ihmiset lahjottais jos nuo kertasummat ei ois noin isoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonne lippaaseen saa laittaa ihan minkä verran tahansa. Mä itse tyrkkäsin 50 euroa. Sekin tuntui naurettavalta.

      Poista
  3. Lahjoitetaan heti aamunkoitteessa huomenna (palkkapäivä). Vaikka se taksikampanja-case ketuttaakin. Ja lipaskin lisätty. Oikealla asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Mikä taksikampanjacase? Mä kaipaisin järjestöjen rahoitukseen paljon enemmän läpinäkyvyyttä.

      Poista
  4. Hyvä kamppis. Hienoa, että olette blogimediassa hoksanneet, millainen joukkovoima kaikkien teidän blogien lukijoista koostuu myös auttamisasioihin liittyen :)

    Voisitteko kuvitella samanlaisen tempauksen järjestämistä Uuden Lastensairaan hyväksi?

    VastaaPoista
  5. Lastensairaala tulisi mielestäni kustantaa verovaroilla, hyvinvointivaltiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se tulisi, mutta onko niin tehty?

      Poista
    2. Tähän lastensairaalaan mulla on hyvin ristiriitainen suhde. Olen joka kerta iloinen kun kohde saa ison lahjoituksen, mutta toisaalta: tämä on juuri sitä kovaa ydintä mitä hyvinvointivaltion pitää rahoittaa! On suorastaan törkeää jättää lastensairaala vapaaehtoisten lahjoitusten keräämisen varaan. Jos keksisin miten tässä voisi haastaa jonkun oikeuteen, haastaisin.

      Poista
    3. Niin samaa mieltä!

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...