26.11.2013

Puolapuut putkiremontista

Yleensä ihmiset eivät odota putkiremonttia. Minä odotan. Olen odottanut jo kahdeksan vuotta.

Tämä seinä on Salon Design Hillin vessasta. Rakastan sitä, mutta en tiedä minne sen laittaisin.

Kun muutimme nykyiseen kämppäämme vuonna 2005, isännöitsijä varoitteli, että putkiremontti on tulossa pian. Olen siitä outo ihminen, että olin tiedosta hyvilläni. Saisipahan ainakin laittaa kaikki kylppärit ja vessat oman maun mukaisiksi. Sisäänmuuttoremontti pidettiinkin minimissä. Keittiö, seinät ja lattiat laitettiin minimibudjetilla, sellaisiksi välttäviksi -- laitetaan sitten kunnolla kun kämppä revitään muutenkin auki.

Muutosta on nyt kahdeksan vuotta. Ja tämänhetkisten tietojen mukaan putket ehkä tehdään vuonna 2015.

Tiedättekö tunteen? Sen, että ei kestä enää hetkeäkään keskeneräisyyksiä ja väliaikaisratkaisuja?

En pidä itseäni mitenkään erityisen sisustushulluna. Haluan miettiä ratkaisuja niin, että ne kantavat pitemmälle kuin seuraavaan kevääseen, mutta vuosikymmenen venailu on vähän liikaa. Vuosien varrella on myös tullut sisustuskohtauksia, joiden aikana Koti-insinööri on joutunut kahlehtimaan minut sohvaan, etten olisi soittanut remppaporukkaa paikalle h-e-t-i. Nyt on taas sellainen hetki.

Olen oppinut lääkitsemään kohtauksia tekemällä jotain pienempää uudistusta (ja yhden isomman). Tällä kertaa näennäispuuhasteluksi valikoituivat lastenhuoneen puolapuut.

Dinoxin puolapuuvalikoimassa oli ainakin iloisen värisiä malleja, joihin saa myös renkaat.

Suomen oloissa on kaikkien hermoja säästävä ratkaisu, jos kotona on olemassa jonkinlainen lasten sisäliikuntapaikka. Sadun kiipeilyseinä hävisi puolapuille täpärästi. En ollut ihan varma, olisiko kiipeilyreitistä saanut hyvän sekä kaksi- että kuusivuotiaalle. Lisäksi puolapuita varten tarvitsee porata vähemmän reikiä. Ja roikkuminen tekisi omallekin selälle hyvää.

Ehkä tällä jaksaisi pinnistellä seuraavan vuoden.

10 kommenttia:

  1. Puolapuut olisi kyllä aivan mahtava juttu! Jos meillä olisi yhtään enemmän tilaa, ne olisi jo meillä.. Pitää alkaa suunnitella!

    VastaaPoista
  2. Tuo roikkumismahdollisuus saa kyllä pisteet!

    VastaaPoista
  3. Voi siinä puolapuilla aikuinen treena kaikkea mahdollista ei vain roikkua: http://www.youtube.com/watch?v=6ychdzz6UEA
    ...Ehkä noihin liikkeisiin tarvitsee "hivenen" pohjakuntoa.

    VastaaPoista
  4. Meillä on puolapuut ( http://keskenon.blogspot.fi/2013/09/pojan-huone.html ) ja ovat kyllä mainiot. Jotenkin ne ovat niin nostalgiset puunvärisenä, etten ole tohtinyt maalata.

    Niin pitikö näyttää tuo kuva sitten ;) !? Aivan ihanat ja raikkaat nuo värikkäät. Että en kestä.

    Sen lisäksi, että niillä voi kiipeillä ja jumpata, ovat ne oivallinen vaatenaulakko. Lapsen mielestä. Ei äidin. Usein muistuttavatkin enemmän pyykkitelinettä kuin urheiluvälinettä.

    ilona

    VastaaPoista
  5. Kyllä! Haluaisin myös tuollaiset. MIelellään jopa pari eri väriä. Koska eteisessä yhdet olisi todella monikäyttöiset. Käyttäisin kyllä itsekin myös vaatetelineenä…

    VastaaPoista
  6. Heti alkoi raksuttaa.. mille seinälle noi mahtuis!
    tulee tää mieleen: http://m.iltasanomat.fi/videot/hyvaolo/vid-1288623506217.html
    -tintti

    VastaaPoista
  7. Juuri eilen näkyi jossain sisustuslehdessä mustat hyvin graafisen näköiset puolapuut osana ihan aikuisten tiloja, hyvä että rohkeasti uskalletaan olohuoneeseenkin laittaa puolapuita! Mulla tosin ei taitais puolapuut toimia tarkoituksenmukaisesti, kun on paha tapa ripustella vaatteita jo nyttenkin minne tahansa tuolin selkänojille niin mikä muu puolapuista tulisi kuin erinomainen vaatteidensäilytysratkaisu... :D
    -mervi-

    VastaaPoista
  8. Minäkin odotin putkiremonttia: oli nimittäin vessassa muovilattia. Nyt se on yksi niistä huoneista, joiden kalusteet minä olen valinnut.

    VastaaPoista
  9. Tätä on liikkeellä! Mies on suunnitellut käyvänsä hakemassa mökin aitasta omat vanhat puolapuunsa ja kiinnittävänsä ne lapsen huoneen seinälle. Sinne voi kätevästi ripustaa uhmaikäisen roikkumaan kun ei enää jaksa vääntää ;-)

    VastaaPoista
  10. Nuo Dinoxin puolapuut oli juuri tämän syksyn Hulluilla päivillä tarjouksessa ja tilasin ne sieltä puun värisinä (hinta taisi olla 169 tai 189). Metallisten hinta olisi ollut hieman yli 300 euroa. Onhan ne metalliset kivan näköiset, mutta millaisen otteen niistä saa roikkumiseen, ts. onko liukkaampi kuin puu? Meidän puolapuut odottaa vielä pakkauksessaan, koska ei olla ehditty koota ja kiinnittää niitä...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...