7.9.2013

Liikaa

Olen tänä kesänä vittuuntunut useamman kerran. Smoothieen, jäätelöön, mustikkaleivokseen, jogurttiin. Päällisin puolin hyvännäköinen herkku on ollut pettymys.

Lettu oli hyvä, mutta nutellaa liikaa.

Koska siinä on ollut aivan sairaasti sokeria.

Jäätelö on osoittautunut ällömakeaksi, muffinssissa ei edes maista mustikkaa överisokerin alta. Jogurtti pakottaa irvistämään.

Puolet jää syömättä. Kaikille tulee huono olo. Lapsikin luovuttaa kalkkiviivoilla.

Tämä on avoin kirje elintarviketeollisuudelle. Mikä hitto teitä vaivaa?! Kenellä te testaatte näitä tuotteita? Mehiläisillä?

Ei pystynyt.

Ongelma ei ole se, että kaiken pitäisi olla sokeritonta tai stevia-makeutettua. Ongelma on siinä, että haluan nauttia jäätelön mausta, en pökertyä sokerista. Herkullisuus ei liity yksi yhteen makeuteen. Jos haluaisin pelkkää makeaa vetäisin pillillä siirappia! Pitääkö tuotteen olla "light" maistuakseen normaalilta?

Voi olla, että vika on minussa. Olen kuluneen vuoden aikana kiinnittänyt huomiota sokerin käyttöön. Sokerittoman tammikuun aikana tajusin, kuinka monessa paikassa sokeria tuputetaan. Pussipuurossa voi olla neljännes sokeria. Neljännes! Puurossa! Onko tosiaan niin, että keskimääräinen kuluttaja haluaa nimenomaan tätä kohtuutonta sokeriläträystä? Vaikea uskoa.

Vakavissaan. Lopettakaa nämä festarit. Tai alan vaatia insuliinia kylkiäiseksi.

61 kommenttia:

  1. Meillä on koko perhe syönyt kauan aikaa vain luonnonjogurttia - makeutta säädellään itsekeitetyllä hillolla ja pakastemarjoilla. Valmiiksi makeutetut maistuu vain sokerille.
    Haaveissa on oma jäätelökone > saisi sopivan makuista.

    Oon muuten haaveillut colajuomasta jossa olisi vähemmän sokeria, mutta EI makeutusaineita (yök siis zero ja light..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me myös - hilloa, mysliä ja mustikkaa! Joskus vain joutuu ottamaan jollekin reissulle jogurttia purkissa.

      Poista
    2. Jos etsit pikkupurkkeja: Onko bulgarian jogurtti vaihtoehto? Uppoaako viili? Mä sorrun myös välillä ostamaan tätä maustamatonta jogurttia http://www.arlaingman.fi/tuotteet/tuote/?productId=6413300016321 Tosin taitaa olla niin, että noista vain viiliä saa helposti luomuna. Noiden lisäksi syön yksittäispakattuina eväinä tietysti myös maitorahkaa, pähkinät, myslit yms. kulkevat mukana pussissa.

      Poista
  2. Ja varsinkin kun makeutusaineet ovat helvetistä seuraavia ihmisille. Et ole tämän asian kanssa yksin. Mutta arvaapa miksi sitä sokeria (ja muuten suolaa) tungetaan niin maan kamalasti kaikkialle? Koska se koukuttaa! Ja tadaa! Menekkiä on enemmän.

    Todella, haluaisin kanssa vähemmän sokeria sisältäviä tuotteita, en light - tuotteita, koska ne on kaikki makeutettu makeutusaineilla. Ruokateollisuus on vaan toista mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmistössä on vaikea olla. Mulla menee maha aspartaamista sekaisin sen lisäksi että se maistuu paskalta. :(

      Poista
  3. Juurikin samaan asiaan tuskastunut! Koittaa tässä nyt ylipainoisena tehdä ruokavalioon valintoja, joissa ei olisi sokeria, kun sellaisia ei kertakaikkiaan kaupasta löydy. Esimerkiks mysli, oon viettänyt varmaan tuntitolkulla kauppojen myslihyllyillä lukemassa tuoteselosteita, niin aina siellä on vähintään sitten se "sokerilla makeutettu ananas" tms. MIKSI ananas (tai muut hedelmät, marjat) pitää makeuttaa sokerilla, sehän on makeaa ihan itsessään.

    (Ja nyt sitten taas ruokahifistelijät pääsee tähän viisastelemaan, että tee itse mysli, mutta kiitti vaan en ehi enkä jaksa, haluaisin keskittyä elämässä muuhun ja saada jotain valmiina kaupasta - ilman sokeria.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finaxin myslit! Toinen vähäsokerinen on Start Naturel. :)

      Poista
    2. Sama, en mäkään ehdi/jaksa mysliä itse tehdä, mutta koska vedän sitä makeuttamattoman luonnonjogurtin kanssa, se saa olla mun puolesta vähän makeaa. Mä löysin yllätyksekseni Stockalta Rude Healthin myslejä (mun suosikki), lapset tykkää Taivalkosken Myllyn Tyrnivoimasta.

      Poista
    3. Oikeasti hyvää mysliä saa tosi vaivattomasti tehtyä itse:) ja ei, en todellakaan ole mikään ruokahifistelijä tai kodin hengetär! Tosin lisään minäkin siihen hiukan hunajaa ja kuivattuja hedelmiä, ku se sokeri ei mulle se juttu, mut itse tekemällä saa mitä haluaa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, et elintarviketeollisuus tulee jälkijunassa ihmisten toiveiden suhteen. Light tuotteetkin mielestäni usein ylimakeutetaan.

      Poista
    4. Rude healthillä on tosiaan ihania myslejä! Stockalla ja sis.delissä ainakin myynnissä.

      Poista
  4. Varsinkaan jäätelö ei oikeasti maistu miltään muulta kuin sokerilta tai keinotekoisilta "marjoilta" tai miltä nyt milloinkin kuuluisi maistua. Oikeasti kotimaiset jäätelöt maistuvat ihan kauhealle. Eron huomaa, kun tekee jäätelön omalla koneella. Suosittelen lämpimästi - joskaan en sitä halvinta muutaman kympin mallia, vaan ihan oikeaa jäätelökonetta. Makuelämys on fantastinen, ja itse en koskaan lisää kuin himpusti sokeria seokseen, jos lainkaan. Jos ei halua heti investoida, kannattaa lainata tai vuokrata kone koekäyttöön.

    Omat kokemukseni ovat täsmälleen samanlaisia. Sokerin lisäksi ovat alkaneet ärsyttää juuri nämä ns. teolliset mausteet, jotka eivät ole sitä alkuperäistä maustetta (kuten mansikkaa) nähneetkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerihiirenä tunnettu Skidi jätti Spice Icen annoksen puoleen väliin. Ei kuulemma pystynyt. Itse tehty jätski on kyllä järjettömän hyvää, mutta keittiön kaappiin ei mahdu enää yhden yhtä uutta masiinaa. :( Ollaan sitten ilman, kunnes joku valmistaja tajuaa että mulla on niiden rahaa, jos vaan sokerin kanssa läträys loppuu.

      Poista
  5. Näin on! Haaveilen vähäsokerisesta jugurtista, en lightista en makeutusaineella makeutetusta, jaan jugurtista jossa olisi vähemmän sokeria. Ne "vähemmän sokeria"-tuotteetkin ovat ällömakeita.
    Ingmannilla oli sellaista mustikkajugurttia muinoin, mutta poistui valikoimista jo ainakin kuusi vuotta sitten. Lähetin silloin tehtaalle asiasta palautetta, mutta vastauksena oli heidän jugurttituotteidensa esittely. Sokeri maksaa vähemmän kuin marjat, valmistajan kannattaa mielummin sokeroida tuotteensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, suomalainen perustallaaja haluaa ruokansa vain halpana, maulla ei niin väliä. Itkettää.

      Poista
  6. Samaa mieltä! Ja muuten, jäätelökone on oikeasti ollut hyvä hankinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadehdin kyllä jäätelöä itse tekevien fb-päivityksiä. :)

      Poista
  7. On tosiaan liikaa sokeria kaikkialla. Mä teen lähes kaiken itse myslit ja jogurtit silloin kun niitä on, ei jokapäiväisessä käytössä), joten tämä ei meidän arjessa silleen liikuta paitsi kun tulee ostettua jotain valmista. Ainoa mikä mietityttää on maustetut proteiinijauheet, ne on niin äklömakeita että hyhhyh. Elämäni eka versio sai mut parin päivän jälkeen lähes oksentamaan ja se on jo paljon se. Sokerista toki ei ollut kyse, vaan makeutusaineesta eikä mun päähän meinaa millään mahtua että miksi pitää tunkea sitä niin paljon. Maustamatonta toki on olemassa mut ei sekään joka kerta nappaa. Aiheen sivusta ihan vähän, itse tehden saa kaikesta myös tosi namia, en voisi kuvitellakaan palaavani tiettyihin valmistuotteisiin koska maku ei enää miellytä. (Mulla ruoanlaittoon menee minimimäärä päivässä kun aikaa ei ole tuhlattavaksi joten mitään sellaista ruokaa en tee missä menee aikaa tai tuhraantuu sen seitsemän kulhoa kun "sekoita sitä ja sekoita tätä". Suosin heitä sekaisin ja that's it metodia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä tunnen saman tuskan seitsemästä kulhosta. :) Mua ottaa niin päähän kaikki kanta-asiakkuusjärjestelmät, koska ketju näkee mitä mä ostan, mutta ei sitä olenko mä *tyytyväinen* tuotteisiin. Prkle.

      Poista
  8. Onko se tämä aikuisuus, vai onko tuotteiden sokeripitoisuus todella kasvanut? Kun kyllä ennen vedin isonkin karkkipussin kerralla, nykyään tavis pussi kuluu parissa kolmessa erässä. Ja vaikka edelleen olen makean ystävä, niin usein suolaiset ja mausteiset jutut (vaikka juustot) ajavat edelle herkkuhetkinä. Vai onko siten, että sokeria tulee nykyisin niin joka lähteestä, että vrk-kiintiö täyttyy aiempaa nopeammin (vrt. lapsena karkkia sai karkkipäivänä, nyt sitä saattaa mässyttää useana päivänä viikossa +muut sokeroidut tuotteet päälle)?

    Minäkin suosittelen yhdistelmää maustamaton jukurtti +hillo/marjat/hedelmät. Voi päättää itse, annosteleeko makeutta tee- vai ruokalusikalla. Valmiit maustetut jukurtit ovat ällöimeliä, eivätkä edes kunnon jukurttia -hapattamisen sijaan ne on yl. sakeutettu liivatteella ;/ Meillä on jäätelökone, mutta sitä tulee harvoin käytettyä. Leivonnaiset teen itse, kun omatekemissä on paras maku :) Sokeria taikinoihin kyllä menee, mutta meneekö valmistuotteisiin vielä enemmän vai onko niissä niin runsaasti esansseja ja muuta turhaa, että siksi kukaan ei kiistele viimeisestä kakkupalasta?

    Vielä sekin vaihtoehto, että koska sokeri on edullinen raaka-aine, sitä käytetään maksimimäärä ja säästetään muissa raaka-aineissa? Tai saadaan ihmisille sokerilla nopea kylläisyydentunne, joka myös häipyy nopeasti ja taas tekee mieli syödä jotain makea ja kierteessä ollaan -> myynti kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä arvauksia! Sokeri tosiaan on halpaa, varsinkin glukoosi-fruktoosisiirappi. Karkkipussien kokokin on kasvanut ihan älyttömästi. Mä muistelen, että mun lapsuudessa karkit syötiin pastillirasia-mittarilla. Vs tää megajumbopussimeno.

      Poista
  9. Allekirjoitan! Haluan jugurtit makeuttamattomana ja myslit ilman sokeria/hunajaa/siirappeja, eikä täysjyvätuotteitakaan tunnu saavan ilman jotain makeutuslisää. Vielä pahempi on kun sokeri on alettu korvaamaan glukoosi- tai tärkkelyssiirapeilla, jotka ovat käsittääkseni sokeria pahempaa kuona-ainetta elimistölle, makeutusaineista puhumattakaan. Enkä todellakaan halua huijata itseäni kuvittelemaan että MIKÄÄN sokerin korvaava tuote (stevia...) olisi pidemmän päälle terveellinen, kyllä se ainoa terveellisyys on sitä että käyttää sokeria kohtuudella vain siellä minne se kuuluu (leivonta, säilöntä) ja syö ruuat makeuttamattomana.
    Nuo glukoosi/tärkkelyssiirapithan ovat ilmeisesti vielä pahemmin riippuvaiseksi tekeviä kuin sokeri, en muista oliko tästä jotain tutkimusta mutta enpä muista että ihmisillä olisi ollut niin hirveitä sokeriaddiktioita parikymmentä vuotta sitten kun kaikki ei sisältänyt siirappeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten on vielä tuotteet, joissa ei edes osaa epäillä oelvan sairaatsi sokeria kuten jotkut leivät. Mä olen vähän samoilla linjoilla noiden keinomakeuttajien käytössä. On ihan hyvä, että etsitään kalorittomia vaihtoehtoja, mutta mun suuhun ne eivät toistaiseksi ole maistuneet kovin hyviltä. Antaa siis olla.

      Poista
  10. Eikä edes jäätelökonetta tarvita. Hyvä jätski syntyy kyllä ihan vuokaankin vain kermasta, kananmunasta ja mausteista. Kaiketi jäätelökone tekee ilmavampaa, mutta ei tämäkään mitään kovaa tiiliskiveä ole.

    Maustetut jugurtit ovat tippuneet meillä melkein itsestään pois. Kalinkaa menee silloin tällöin, mutta muuten vain turkkilaista jugurttia ja maustamatonta. Viilikin maistuu, kai tämä on sitten sitä aikuistumista?

    Leivonnassa käytän yleensä puolet reseptin sokerimäärästä. Koskaan en ole maussa huomannut moittimista, voisi kai vähentää tuosta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, pitäisi kai kokeilla tuollaista koneetonta jätskiä! Meidän kaappiin ei nimittäin mahdu enää uutta masiinaa.

      Poista
    2. Minua kiinnostaisi tietää voiko jäätelöä tehdä ilman kananmunaa. Satutko tietämään? Poika on allerginen munalle ja kaupan jäätelöissähän munaa harvoin on, joten jätski on meillä suosittu herkku.

      Poista
    3. Heittäisin, että jos lisää kermaa (antaa sitä täyteläisyytä) ja vatkaa enemmän ja useammin pakastamisen aikana (muna tuo myös rakennetta) niin siitä tulee ihan hyvää.

      Yksi mihin itse olen rakastunut aivan täysin, on pannacotta. Olen netistä löytämästäni ohjeesta koko ajan vain vähentänyt sokeria, koska maito itsessään on aika makeaa, ja vanilja sitä vielä korostaa. Siihen päälle vähän tuoreita marjoja, tai sit pakastinmarjoja pienessä sokerissa keitettynä, niin härreguud, on taivas. Itselleni tuunattu resepti menee about näin: 4 hlölle 2dl maitoa, 1 dl kermaa, tl vaniljasokeria ja n. ½ dl sokeria (kannattaa hitaasti laittaa ja maistella välillä, tässä sokeri ei tosiaan vaikuta rakenteeseen) keitetään kiehumispisteeseen ja sitten 1 - 1,5 liivatelehteä liotettuna sekaan. Jäähdytellään vähän, kaadetaan annosmaljoihin ja jähmetetään jääkaapissa (kelmu päällä on hyvä, ei tartu hajuja). Sen liivatteenkin kanssa olen säätänyt, tuntuu että sitäkin voisi vähän vähentää.

      Poista
  11. Näin on. Viime aikoina kaupan safkat on alkaneet maistua mun suussa myös liian suolaisilta. Koita tässä sitten elää. No, hedelmillähän mä enimmäkseen elänkin, hehe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä vielä odottelen, milloin alkaa suolakin ällöttää. Merkkejä on jo: sipsejä ei pysty vetämään kourallista enempää. Etenkin, jos haluaa seuraavana päivänä saada silmät auki...

      Poista
    2. Mikään pakkkohan ei ole ostaa valmisruokaa, kun teet itse niin suolan voi hyvin helposti jättää pois.

      Poista
  12. Siis hetkinen, te jotka väitätte että SUOMALAISET tuotteet ovat ylisokerisia, oletteko asuneet ulkomailla? Kyllä suomalaiset taitavat olla hyvin kohtuullisia sokerin käytössä. Suomalainen jäätelö on minusta aivan erinomaista, kaipaan sitä täällä ulkomailla. Monet jälkiruoat ja leivonnaiset Suomessa puolestaan tuntuvat minusta liian sokerittomilta kun on tottunut oikeasti makeisiin tuotteisiin. Mutta en ole mitenkään tätä sokerittomuuskampanjaa vastaan, turhaahan sokeri on, ja suomalaiset muutenkin aina edelläkävijöitä maailmassa kaiken terveellisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä jossain määrin validi pointti, en ole missään saanut niin makeita leivonnaisia kuin Välimeren maissa. :) Suomenkin elintarvikemarkkinoilla tietysti on jo monta ulkomaista toimijaa, joten suomalaisiksi koetut tuotteet eivät välttämättä sitä ole.

      Poista
    2. Olen itse asunut ulkomailla ja kyllä, esim. leivonnaiset olivat liian sokerisia ja ylipäätään tuotteet uitettu rasvassa. Paikallisten suosikkileivonnaiset koostuivat monet pelkästä sokerista,vehnäjauhoista sekä rasvasta eli maistuivat kaikki samalta (minun suuhuni). Parasta/pahinta (?) oli se, että osa ns. karamellityyppisistä oli PELKKÄÄ sokeria ja väri tuli elintarvikeväristä tms. Minähän nimittäin typeränä ajattelin, että kokeilen jokaista jos maistuu erilaiselta ja siippa sanoi, että turha vaiva, kaikki samaa tavaraa ;) Toisaalta ovathan ihmiset siellä sitten myös sairaita ja mm. diabetes ja samantyyppiset taudit kuin Suomessakin ovat yleisiä. Vehnä, sokeri ja rasva sekä pavut koostaa päivän aterian, kasviksia toki, mutta ei riittävää osa lautasesta.

      MUTTA, en vaivaa päätäni nykyään miten siellä asiat on koska asun Suomessa ja lähinnä kiinnostaa mitä täällä on tarjolla. (Ja kyllä sielläkin pystyi elämään "normaalisti" kun laittoi itse ruokansa ja herkkuja ei siellä sen enempää tullut syötyä kuin täälläkään.)

      Poista
  13. Kuvittelisin, että sokerilla ja sen liikakulutuksella on jotain tekemistä säilyvyyden kanssa. Koska nykyäänhän kaiken pitää säilyä luonnottoman pitkään, koska kaikkea ostetaan överipaljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on totta. Täytyy laittaa toivo pakkausteollisuuteen!

      Poista
  14. Itse sekoitan lapsille usein sokerijogurttia ja maustamatonta --> sopivan makeaa nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, voihan niitä laimentaa! :) Me syödään yleensä luonnonjogurttia tuunattuna mysleillä, marjoilla ja hilloilla, joten noita pikareita tarvitaan joskus harvoin retkillä.

      Poista
    2. Meillä lapset rakastavat banaanijugurttia, mutta valmis versio on aivan liian sokerista. Joten sekoittelen aina jääkaappiin valmiiksi mixin litran tölkistä banaanijugurttia ja Lidlin ämpäristä maustamatonta kaksiprosenttista. Banaanin (teollinen) maku säilyy, mutta sokerimäärä vähenee.

      Ottaisin kyllä kiitollisena vastaan jos kauppoihin tulisi vähempisokerinen banaanijugurtti, ei se sekoittelu ihan mielipuuhiani ole.

      Poista
    3. Meidän mutsi teki 80-luvulla tosi hyvää mansikka-banaanijogurttia ihan itse :) En usko että se on kovin aikaavievää, mekin olimme 3 lapsen yksinhuoltajaperhe joten aika oli kortilla... muistaakseni periaate on aika sama kuin itsetehdyssä viilissä, eli hapatetaan "juurta" ja sitten vaan jääkaappiin paneutumaan.

      Poista
  15. Meillä pitkään ainoat herkut niin aikuisille kuin lapselle ovat olleet tumma, sokeriton suklaa ja luomu nallekarkit. Ihan riittävän makeita meille kaikille.

    Ja miksi ihmeessä kahviloiden kakkupalat ovat niin järkyttävän suuria? Aikuinenkin melkein oksentaa sellaisen jälkeen. Puolet nykyisistä olisii jo ihan ok. Sais hintaakin kohtuullisemmaksi, kun myisi pienempiä - siis ihan näin kuluttajan kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut leivonnaiset on muuten aika suuria! Mutta yleensä mun mielestä sillä makeudella kompensoidaan kokoa eli tehdään peukalonpään kokoinen sokeripommi. :D Karkkia meidän kersat ei syö ollenkaan. En oikein tiedä miksi. Emme vain ole nähneet tarpeelliseksi lanseerata karkkipäivää ja jälkkäriksi vedetään muita juttuja.

      Poista
  16. Sama homma suolan kans. Lounaspöytien ruoat ja jopa leivät usein niin ylisuolattuja, että jää syömättä. Olishan sitä muitakin mausteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä suomalaisesta ruokakulttuurista puuttuvat ylipäätään mausteet. Suola ja pippuri tuntuvat riittävän.

      Poista
  17. Niin totta. Luonnonjugurtti ja hunaja on mun ihan ehdoton suosikki, saa just niin paljon tai vähän makeeta kuin haluaa. Lisäksi heittelen mukaan pähkinöitä ja rusinoita sellaisenaan, kun en jaksa mysliä tehdä itse. Karkkipäivistä ollaan mekin luovuttu jo ajat sitten, viikonlopun herkutteluihin leivotaan itse, ja taas saa just niin makeeta kun itse haluaa. Kahviloitten valikoima alkaa usein vaan ärsyttää (kakut sokerimassalla kuorutettuja, muffinseissa äklö kreemi päällä jne), ettei mitään viitti ottaa kun itse tekis niin paljon parempaa! (enkä siis ole mikään ammatileipuri, ihan tavallinen lauantaipullanleipoja vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä en ymmärrä mitä kahviloissa on tapahtunut ihan tavallisille jutuille kuten mustikkapiirakalle ja korvapuustille. Jo cupcake-valikoiman näkemisestä putoaa hampaat.

      Poista
  18. Minä en tykkää sillistä ja silti sitä myydään?
    Meinaan vaan, että jokainen valitkoon herkkunsa oman maun mukaan ja jättäköön pahat ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyse mistään yksittäisen tuotteen vastustamisesta vaan *trendistä*. Ajattele vaikka niin, että kaikkiin tuotteisiin alettaisiin lisätä sitä silliä. :) Olisi kiva käydä kahvilassa ja jätskillä herkuttelemassa - nyt se ei houkuttele.

      Poista
  19. Mä en oo enää niin kauhuissani sokerin määrästä kun en oikein osta mitään sellasta valmiiksisokeroitua, mut meinasin saada sydänkohtauksen järkytyksestä kun tuli pitkästä aikaa ostettua einestä (äitien tekemään porkkanalaatikkoa). Jäi syömättä, koska suolaa oli niin paljon. Ja mä vielä pidän itseäni reippaana (laatu)suolan käyttäjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä törmään tähänkin trendiin vielä. Piilosuolasta on mun mielestä puhuttu jo aika pitkään (ts. kaikki varmaan osaa sen liittää verenpaineeseen) joten hämmentävää, että edelleen löytyy ylläreitä.

      Poista
  20. I so feel you! Sama tuska täälläkin. Jäätelö on ehkä kaikkein hurjin ällötysmakeus. Muutettiin hiljan takas Suomeen maasta, jossa noita valmiita tuotteita ei niin ollut ja jos oli niin mitään lisäaineita ei juuri löytynyt ja sokeriakin usein oli sopivassa suhteessa. Minulle on edelleen arvoitus se, että onko jugurttihyllyssä ihan vaan maustamatonta jugurttia ilman että se olisi kaikkea muuta sen maustamattoman rinnalla. (turkki, kreikka, unkari, asido ja bifilus, laktoosi tai laktoositon, grrhh savu nousee ja keskittymiskyky herpaantuu, ei voi ja on aina vaan lähdettävä pois hyllyltä bulgarian jugurtti kädessä.)

    Ja muuten monen vuoden lisäaineettoman elon jälkeen jo vaikka kourallinen karkkia Suomessa saa pään kipeäksi ja olon tukkoisaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä maistoin eilen kaikkien kehumaa Kolmen kaverin mustikka-kardemummajätskiä - ei ollut hyvää... Mainittakoon, että mä a) olen makean ystävä ja b) rakastan kardemummaa. Silti ko. jätski oli aivan liian makeaa ja järjettömän kardemummaista. Valmistusaineissa mainittiin erikseen, että käytetyt mustikat ovat kotimaisia. Yhtä hyvin olisivat uponneet ulkomaisetkin, kun niiden makua ei lainkaan erottanut. Ja mustikkajätskin kuvittelisi olevan vähän kirpeää, no eipä ollut, kun sokeria oli aivan liikaa. Hirveä antikliimaksi siis koko jäätelö. Pöh.

      -Niina

      Poista
    2. Kotijäätelöllä oli tosi hyvä laktoositon mustikkajäätelötuutti. Kaipaamaan jäin, sillä vastaavaa ei ole tullut vastaan. Siinä maistui ihan oikeasti mustikkakastike eikä pelkkä sokeri.

      Poista
    3. Jenni; Täällä Tampereen seudulla saa ainakin Ahon maustamatonta jugurttia, joka on ihan vaan maustamatonta. Tai no on se myöskin homogenoimatonta. Meillä muuten on päästy laktoosittomista tuotteista täysin siirtymällä noihin homogenoimattomiin ;)

      Poista
  21. Meillä lapsillekin uppoaa parhaiten itse tehdyt smoothiet, joita aloin alunperin tehdä, kun piti tuhota pakastimesta marjoja. Banaani antaa sopivasti makeutta vaikka kaverina olisi puolukoita tai mustikoita, jotka eivä pakastettuna ole kovin makeita nekään.

    Meillä lapset on jo koululaisia ja vaikka pienempänä esikoinen kieltäytyi mmm. kaikista mehuista niiden liian makeuden vuoksi, ovat molemmat aikamoisia sokerihiiriä. Olen välillä ostanut herkkuhetkinä limpparin sijasta näitä kuplamehuja, esim. novellen omenamehu-vissy on lastenkin mielestä limsaan verrattava herkku ja sokeria on puolet vähemmän. Kotiin ostetaan rajallinen määrä herkkuja, mutta isomman koululaisen kanssa ongelmana on omatoiminen karkkipäivä. Kun laittaa kaverin kanssa kimpassa sen pari euroa niin Lidlistä saa 2l limsaa ja järkyttävän määrän karkkia. (sokerivero on niiiiin tervetullut). Toistaiseksi mukelot on normaalipainoisia ja hampaatkin on säästyneet, mutta mitä isommmaksi nuo kasvaa sitä vähemmän voin vaikuttaaa siihen mitä ne kavereiden kanssa suuhunsa lappaa. Kuitenkaan en usko liikaan paasaamiseen tai lihomisella pelotteluun, mutta kohtuuden opettaminen on yllättävän hankalaa..

    VastaaPoista
  22. Tähän samaan olen kiinnittänyt huomiota, kaikesta on tehty älyttömän makeaa ja jos sokeria on vähemmän, siihen on lisätty makeutusaineita. En pidä makeutusaineiden mausta, enkä usko niiden olevan terveellisempiä kuin sokeri. Lisäksi makeutusaineella makeutetut tuotteet ovat yleensä vielä imelämpiä kuin sokerilla makeutetut! Yritän aina valita vähäsokerisia tuotteita, mutta tuntuu olevan mahdotonta. Tuo jukurtin laimentaminen on hyvä idea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Marian kanssa. Laitti kokis on ihan kauheeta joten juon ihan normikokista silloin tällöin. Ja Smoothien teen ite marjoista ja jogurtista. Mut tosiaan nuo kaikki light-versiot ei maistu kyllä yhtään sen paremmalta ku alkuperäinen versiokaan. Enkä usko että ne ihan kauheesti auta laihduttamisessakaan.

      Poista
  23. Juuri näin, isompi älämölö vain asiasta! Meillä ärsyynnytty samasta asiasta jo liian monta kertaa. Onko sokeri niin halpaa että sitä mätetään paljon jotta ei huomattaisi miten mauton tuote muuten on? Meillä on ihan "normi" lapsia jotka syövät karkkipäivänä karkkia ja juovat joskus limuja. Silti valmispullat ja monet jugurtit ällöttävät kun ovat niin makeita. Ja light-tuotteita en halua ostaa koska en halua käyttää aspartaamia yms. keinoaineita.

    VastaaPoista
  24. Mä olen miettinyt, että onko tämä joku keski-ikäistymisilmiö, kun yhä useammin kaupassa myytävä ruoka ei kelpaa mulle. Olen siis viime vuosina yhä enemmän huomannut ostavani ns. alkulähteiden raaka-aineita ja tekeväni yhä enemmän asioita itse: leipomista, kaikki kastikkeet, marinadit sun muut. Samalla kyllä ottaa päähän, miten paljon aikaa tämä vie. Mutta kun niissä kaupan tuotteissa ON liikaa suolaa, sokeria, lisäaineita ja jotain ihmeellisiä teollisia täyteaineita, joilla kate tehdään

    VastaaPoista
  25. En ymmärrä, kuka kykenee syömään esim Ben&Jerry's jäätelöä! Lusikallinen riitti ja meni puoli pullollista vettä perään.

    VastaaPoista
  26. Hei! Sori näin myöhäinen kommentti, luin vasta nyt juttusi. Olen täysin samaa mieltä!!! Tällä ja myös suolan syöttämisellä meille leivissä, eineksissä, pikkusuolaisissa jne. on todella merkitystä kansanterveydelle!!

    Kirjoittaisitko suolasta myös, jutuillasi on näkyvyyttä!

    VastaaPoista
  27. Itse en ole vielä löytänyt Nutellan hienoutta, kokeiltu on. Pitäisiköhän yrittää uudestaan? Ehkä vaan on maistellessa viirannut päässä, sillä se näyttää niin herkulliselta! :p

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...