19.8.2013

Äiti neuvolassa

Varasin ipanoille neuvola-ajat. Esikoiselle kerta on viimeinen, sillä ensi vuonna tyyppi siirtyy kouluterveydenhoidon piiriin. Se on vähän sääli, sillä neuvolantätimme on oikein mukava tyyppi ja tuntee perheemme hyvin.

Tarkemmin ajatellen neuvolakäyntejä ei pitäisi lopettaa ollenkaan. Ihmisen kehityksen objektiivinen tarkasteleminen säännöllisin väliajoin jonkinlaisiin standardeihin nojaten olisi järkevää ihan joka ikäluokassa! Eivät kehityksen ongelmat lopu kuusivuotiaana, päinvastoin.

Mutta päänympäryksen mittauksesta pitäisi ehkä siirtyä enemmän pään sisäisen tilanteen kartoitukseen.

Hierojana Anni Stauffer / Organic Spirit. ( Kuva Dorit Salutskij)

Mielestäni aikuisneuvolalle olisi tilausta. Minulla ainakin olisi asioita selvitettävänä. Esimerkiksi, että milloin viimeistään on ihan pakko hankkia silmälasit, mihin vyötärö häipyi ja minkä ikäisenä pitää jo muistaa, että kaupat ovat kiinni äitienpäivänä.

Oman neuvolakortin juttuja olisi sitten kiva lukea.
Neljänkympin kynnyksellä oleva nainen, jolla on ripsiväriä alaluomella ja kiire töihin. Ei osaa yksiselitteisesti vastata, mitä tekee työkseen - lista viittaa maanisuuteen. Puhe sujuvaa, ajatus katkeilee. Normaalin rajoissa. 
Kehitys muuten ok. Uskoo olevansa hoikka, ei suostu puntarille. Pituus kuulemma yli 170 cm oikeanlaisilla kengillä. Hampaat ovat omat, samoin hiukset, muutamia harmaita näkyvissä (ei usko tätä). Silmäpussit medium+. Hartiat jumissa.
Uusia taitoja tullut tasaiseen tahtiin. Oppinut uusia sanoja kuten asukaspuisto ja välikausi. Uhmakohtauksia viikoittain, mistä syyttää kaikkia muita paitsi itseään. Väittää lisänneensä itsekritiikkiä. Väitettä on syytä epäillä.
Elämäntavat suurelta osin kunnossa. Tiedustelu arjen hallinnasta aiheuttaa hysteerisen naurukohtauksen. Väittää liikkuvansa ja että heiaheia ei ole ajan tasalla. On kuulemma joskus nukkunut paremminkin. Ei tupakoi, kertoo käyttävänsä punaviiniä kohtuudella. Hermostuneesta vastauksesta päätellen tästä pitää kysyä ensi vuonna uudelleen.

Mitäs teistä sanottaisiin?

118 kommenttia:

  1. Noin kolmevitonen nainen, joka sanoo edelleen itseään tytöksi. Synnyttänyt muutama viikko sitten ja roudaa vauvaa mukanaan joka paikkaan. Ei ehkä ymmärrä, että tämä neuvolakäynti on äitiä varten.

    Hakeutuu vaakaan useita kertoja, koska on niin täpinöissään siitä, että raskauskilot ovat jo hävinneet. Ei usko, että tilanne saattaa muuttua imetyksen päätyttyä.

    Niska-hartiaseutu täysin jumissa, mikä aiheuttaa ajoittaista huimausta. Seuraava hieroja-aika vasta lokakuun alussa, huolestuttavaa.

    Uskoo itse aloittavansa sekä pilateksen että voimistelun syyskuussa. Ja juoksemisen. Lisäksi ilmoittautunut valokuvauskurssille. Ei tule ehtimään kaikkea, sovitaan kontrollisoitto syksymmälle ja tsekataan tilanne.

    Satu T

    VastaaPoista
  2. 28-vuotias nainen, jolla vuoden ikäinen lapsi. Suhtautuu sanontaan "melkein kolmekymppinen" hysteerisellä itku-nauru-kohtauksella. Kertoo tekevänsä työtä, jolla ei ole merkitystä. Ei kuulemma pode huonoa omaatuntoa lapsen hoitoon viemisestä. Laitetaan siis lähete psykiatriselle polille.

    Kertoo olevansa "yhtä laiha kuin teininä" mikä viittaa jonkinsortin psykoosiin. Onneksi laitettiin jo lähete. Suositellaan käymään hammaslääärissä, sillä "no on se vaivannu jo jonkun aikaa" ei ole sovelias vastaus kun kysytään viisaudenhampaan aiheuttamista ongelmista.

    Ajanhallinta ei tunnu olevan ihan hanskassa, huomaa kalenteristaan sopineensa kolme menoa päällekkäin. Kertoo innoissaan olevansa luottamustehtävissä kahdessa eri hallituksessa ja pyörittävänsä viikottain partiomenoja kouluikäisille. Suositellaan peiliin katsomista ja oman navan tuijottelua, kuin myös oikeaa liikuntaa. Liikuntaan kun ei riitä että "joojoo, tilasin mä niitä liikuntakulttuuriseteleitä".

    VastaaPoista
  3. Napakasti keski-ikäinen nainen, joka edelleen kuvittelee olevansa hyvässä vedossa, vaikka jo edellisellä kontrollikäynnillä yhteisesti sovittiin, että keski-ikä on ihan ok, ei mikään sairaus, josta pitäisi päästä eroon. Kroppa kyllä kertoo vuosien määrän, mutta jostain syystä potilaan mieli ei pysy mukana. Harkitaan lähetettä jatkotutkimuksiin.

    Potilas kertoo olevansa kroonisesti väsynyt, mutta ei silti ymmärrä käydä ajoissa nukkumaan. Tunnustaa jumittuvansa joko telkkarin tai kirjan äärelle lähes joka ilta. Mumisee jotain omasta ajasta. Suhtautuu työhönsä edelleen liian tunnollisesti ja yrittää saada asiat sujumaan kaikilla elämän osa-alueilla. Realiteetit kateissa?

    Harrastuksista kysyttäessä potilas purskahti nauruun eikä kyennyt lopettamaan, joten sovittiin uusi tapaamisaika. Soitto miehelle harkinnassa.

    VastaaPoista
  4. Järjestelmän mukaan 31-vuotias nainen, joka ei näytä päivääkään alle 39-vuotiaalta. Syntymäajassa virhe?! Muuten suht terve, atopiasta ja selkäsäryistä haittaa ajoittain.

    Kertoo harrastavansa lenkkeilyä ja Pilatesta, josta ollut jknvrn apua selkävaivaan. Fysioterapeutilla käy myös. Tarvittaessa käytössä Panacod, kertoo sen aiheuttavan pahoinvointia. Neuvotaan kiinnittämään huomiota tules-ongelmien syyperäiseen hoitoon.

    Kertoo mielialojen ja innokkuutensa vaihtelevan usein. Ei kuitenkaan viitteitä masennusoireista. Läheisimmät ihmissuhteet hyvällä mallilla ns. ruuhkavuositilanteesta huolimatta, mutta ystävyyssuhteissa kokee joskus aikaansaamattomuutta ja saattaa eristäytyä. Työuralla turhautuneisuutta, kokee ettei pääse hödyntämään omia taipumuksiaan.

    Neuvotaan varaamaan aika vuoden päästä kontrolliin, painottuen tules-oireiden ja psyyken tilanteen tarkasteluun.

    VastaaPoista
  5. Kolmekymmentä täyttänyt nainen, jolla ei lapsia. Eikä myöskään miestä. Tästä kysyttäessä kertoo matkustaneensa viimeiset kaksitoista vuotta. Osaa kertoa tulevaisuudensuunnitelmistaan, muttei nykyhetkestä. Täyttää Peter Pan -syndrooman tunnusmerkit, ehdottomasti lähete jatkotutkimuksiin.

    Haaveilee Colin Firthistä. Psykoosi?!?

    Piirtää geometrisiä kuvioita ikäistensä tasolla, mutta saksien käyttö haparoivaa ja lähes itsetuhoista. Parempi pitää teräaseet loitolla. Onneksi kuulemma kokkaa vähän ja huonosti.

    Kertoo sairastavansa migreeniä, mutta syytä epäillä, että paremminkin aiheuttaa päänsärkyä lähellä oleville. Välttää kuitenkin puhumista tai ihmiskontakteja, jos on epävarma tilanteesta. Hyvä kandidaatti mielenterveusseuran järjestämälle elämänhallintakurssille. Edit. Suuttui tästä kysyttäessä ja alkoi itkeä. Pakkoilmoitettu kurssille.

    VastaaPoista
  6. Kohta 34-vuotias nainen. Yksi lapsi, lapsen ikä kahdeksan viikkoa.

    Katsotaan kärsivän lievistä harhoista. Kuvittelee pitäneensä huolta kunnostaan raskausaikana, vaikka viimeisimmät testit osoittavat olevan rapakunnossa. Muistutetaan, että aikomus käydä pilateksessa ei ylläpidä kuntoa. Kehotetaan nyt irtisanomaan kuntosalijäsenyys, mikäli ei edelleenkään aio siellä käydä.
    Luulee myös kykenevänsä multitaskaamaan lapsen hoidon ja ruuanlaiton välillä, mistä syystä polttaa ruuan säännöllisesti pohjaan.

    Kertoo ettei imetä itsestään riippumattomista syistä. Käyttää imettämättömyyttä hyvänä syynä juoda lasin viiniä iltaisin, mikä antaa aihetta epäillä potilaan kertomaa.

    Puhutellessa vaikuttaa kuuntelevan ja nyökyttelee innokkaasti, mutta unohtaa kuulemansa melko välittömästi. Omaksuu hyvin huonosti uutta tietoa. Väittää tämän olevan itselleen epänormaalia.

    Vaikuttaa kärsivän sopeutumisvaikeuksista kotiäitiyteen. Potilaan omien sanojen mukaan "hermoa kiristää". Kertoo osasyynä olevan hyperenergisen koiran ja vetoaa myös salaojaremonttiin. Jäädään seuraamaan tilannetta ja kehotetaan aviomiestä tarkkailemaan potilaan vointia ja puuttumaan hoitotoimenpitein tarvittaessa. Nyt ensihoitona potilaalle määrätään ystävän kolmekymppisille osallistuminen ensi kuussa.

    VastaaPoista
  7. Juuri 39-vuotta täyttänyt nainen, jolla taipumusta painonnousuun. On kuitenkin pysynyt pitämään painon kurissa edellisestä käynnistä. Verenpaine ja hg OK. Nukkuu liian vähän, säännöllistä lenkkeilyä koiran kanssa. Elämänhallinta kunnossa, nyt kouluikäiset lapset, oma aika lisääntynyt huimasti parin vuoden takaisesta yksi koulussa-yksi esikoulussa -yksi päiväkodissa kaaoksesta.
    Ei enää tarvetta tihennettyyn seurantaan, mielentila selvästi kohentunut. Seuraava käynti vuoden päähän.

    VastaaPoista
  8. 40 vuotias ylipainoinen nainen, luulee kilojen johtuvan raskaudesta, mutta johtunee liikunnan puutteesta joka johtuu auton liiallisesta käytöstä ja kroonisesti kipuilevasta jalkapöydästä, tukipohjallisia ja vesijumppaa suositellaan.

    Kaksi lasta, toinen alle kouluikäinen, toinen ekalla luokalla. Kuokkii puutarhaa maanisesti, ei ymmärrä asian älyttömyyttä, suositellaan vieroitushoitoa asfalttipihalla.

    Kroonisesti väsynyt herättelevän 5 vuotiaan lapsen vuoksi.

    on oppinut hiljentämään vauhtia vihdoinkin ja nauttii kiireettömyydestä, edistynyt kovasti viimekäynnistä. Aviomies kuollut, mistä ei halua sen enempää puhua.

    Oppinut töissä uusia asioita ja tulee toimeen muiden ryhmäläisten kanssa, haaveilee silti töitä, missä saa olla yksin.



    VastaaPoista
  9. 34-vuotias nainen. Juuri nyt äitiyslomalla kahden alle 2-vuotiaan kanssa. Taipumuksia itsekkyyteen sillä isompi lapsista käy osa-aikaisesti päivähoidossa ja vie paikan niiltä joiden molemmat vanhemmat käyvät töissä.

    Muita havaintoja :
    - lieviä itsetunto ongelmia
    - siihen nähden vähän liiankin jyrkkiä mielipiteitä asioista
    - unohtelee asioita ja tavaroita
    - ulkomaalainen joka ei pitkästä Suomessa asumisesta huolimatta halua Suomen kansalaisuutta (epäilyttävää - kysytään tästä ensi käynnillä uudestaan)
    - inhoaa työtänsä ja hakeekin uusia tuulia elämäänsä
    - myöntää avoimesti haluavansa loton päävoiton (tämäkin on outoa sillä eihän sellaista saisi sanoa ääneen)
    - kertoo inhoavansa nykymaailman tavarakeskeisyyttä ja nopeatempoisuutta (vilkuilleen ja näpytellen samalla älypuhelintaan - päättäisi nyt jo!)

    Diagnoosi: perus perheen äiti joka pyrkii täydellisyyteen mutta on jo onneksi osannut hellittää vähän. Hermot kireällä joten pistetään lähetettä hierontaan. Ei suurempaa syytä huoleen sillä tietää itse omat vahvuudet ja heikkoudet ja ymmärtää syy-seuraussuhteet. Kontrolli vuoden päähän kun täyttää 35

    VastaaPoista
  10. Suloinen 31-vuotias nainen. Ikäisekseen kömpelö. Puhuu (paljon!). Kasvu saisi jo loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mun suosikki. <3

      Poista
    2. Ihan ku meidän neuvolatädin kirjoittamat...

      Poista
  11. Vastaukset
    1. ON! Olen ihan äimistynyt miten tarkkanäköisiä ja hienovaraisia kuvauksia ihmiset itsestään kirjoitatvat!

      Poista
  12. 26 vuotta täyttänyt kahden lapsen äiti, jolla puhjennut ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus (kuusi vuotta sitten, ei voitane enää käyttää ko. termiä), joka myöhemmin jatkunut paniikkihäiriönä. Lääkitys kuitenkin kunnossa. Välttelee aihetta kysyttäessä kolesteroli kokeista ym. verikokeista, yrittää juosta karkuun lähetteestä puhuttaessa. Ovi järkevää lukita jatkossa, mieluiten takalukkoon.

    Pitää työstään, odottaa kesäloman loppua ja töihin pääsyä. Lapset tuntuvat kuulemma vievän järjen toisinaan (epäilen että mitään vietävää tässä vaiheessa ei enää ole), esikoinen on haastava impulsiivinen ja lyhytjännitteinen poika, kuopus uhmaiän kultakautta aloitteleva hirviö. Tästä huolimatta kärsii kovasta vauvakuumeesta (wtf?!?!?!), suositellaan terapiaa itsetuhoisten piirteiden vuoksi.

    On tiputtanut painoa reilun vuoden aikana noin 12kg. Kysyttäessä syytä hitaaseen tahtiin (sillä pudotettavaa kyllä riittäisi) sanoo vihaavansa talvea. Syy- yhteyttä asioiden välillä ei halua selittää. Harrastaa ratsastusta (tukee itsetuhoisuus teoriaa) jonka aloittanut vuosi sitten. Tänä kesänä alkanut omien sanojensa mukaan juosta, joka tarkemmalla kyselyllä paljastuu etenemiseksi, jota ei vielä voine kutsua edea hölkkäämiseksi, sillä tuhraa 5km lenkkiin aikaa noin 50min. Selkäkivut ovat normaali osa elämää, käy hierojalla säännöllisin väliajoin.

    Sovitaan kontrollikäynti noin puolen vuoden päähän, jolloin tarkistetaan erityisesti vauvakuumeen tilanne. Mikäli asiaa ei ole ratkaistu tavalla tai toisella, aloitetaan terapia käynnit, sillä kukaan täysjärkinen ei halua vaikeuttaa elämäänsä asiakkaan elämänvaiheeseen päästyään. Tai ainakaan asiakas ei ole täysjärkinen, noin muutenkaan.

    VastaaPoista
  13. "Kohta 45v nainen, joka odottaa pääsevänsä järjestämään viiskymppisiään. Epäillään vakavaa mielenhäiriöitä, harkitaan diagnoosin varmistamista.
    Kertoo pitävänsä liikunnasta ja terveistä elintavoista- katsoo TV:stä kaikki asiaa käsittelevät ohjelmat. 3kk salikortti hankittu keväällä, pysynyt lähes käyttämättömänä.

    Innostuu helposti uusista asioista, vaikka potilaan mukaan on vannonut jo 15 v sitten lopettavansa tämän. Kyseessä selvä riippuvuus tai ainakin hyperaktiivisuus.
    Potilas kertoo olevansa yleensä positiivinen, vaikkakin jälkikasvun kanssa myöntääkin kysyttäessä menettävänsä hermonsa säännöllisesti. Suositellaan välttämään vastakkainasettelua erityisesti teini-ikäisen kanssa. Myös esiteini kannattaa lähettää usein yökylään mummolaan.

    Suositellaan säännölliseksi lääkitykseksi puolivuosittaista ulkomaanmatkailua naisseurassa. Kirjoitetaan asiasta B-lausunto, jolla haetaan tukea Kelasta."

    VastaaPoista
  14. :D ihan mahtavia neuvolakortti-merkintöjä!! Iltanaurut sain, kiitos =)))

    VastaaPoista
  15. Yli 50-vuotias nainen tulee silminnähden arkaillen vastaanotolle. Ottaen huomioon että perheen lapset ovat muuttaneet kotoa jo useita vuosia sitten, vaikuttaa vieläkin kovin uupuneelta. Puhuu kummastellen oudosta television ääressä viihtyvästä miehestä, joka asuu hänen kotonaan. Heillä ei tunnu olevan mitään yhteistä. Paitsi lomamatkoilla. Suositellaan pariterapiaa.

    Liikunnan ja painonpudotuksen puheeksi ottaminen jälleen kerran aiheuttaa naiselle hervottoman naurukohtauksen: hän ei ehdi harrastamaan liikuntaa, koska hänen on huolehdittava vanhenevista vanhemmistaan ja näiden asioista, mm. putkiremontti on juuri menossa. No toki muistisairaan isän jutut joskus naurattavat niin, että korsetti saa harjoitusta ja äidin pelkotilat ja samojen asioiden aina uudelleen päivitteleminen pakottavat hyväksyvän läsnäolon harjoituksiin juuri siinä paikassa. Toivoo pääsevänsä hiljaisuuden retriittiin, mutta arvelee, ettei jaksa olla hiljaa silloin, kun siihen on mahdollisuus, vaikka tuntuukin tietävän, että sillä tavalla voisi löytää oman sisäisen voimansa.

    Työelämä ei kiinnosta, mutta käy töissä vanhasta tottumuksesta. Kieltää odottavansa eläkeikää. Haluaisi vaihtaa alaa, mutta pelkää, ettei kuitenkaan työllistyisi. Kannustetaan ottamaan selvää alan vaihdosta. 55-vuotiashan ei nyt varsinaisesti vielä mikään ikäloppu ole, vaikka vanha jo onkin.

    Positiivisena kehityksenä voidaan pitää aiemman neuroottisen puutarhanhoidon ja siivoamisen vähenemistä. Kannustetaan juttelemaan jonkun kanssa esimerkiksi seurakunnassa ja menemään vaikka uimaan, johon hän heti vastaa, että täytyisi ensiksi saada pudotettua painoa, että kehtaa mennä. Vaikka toisaalta arvelee, että uidessa ei haittaa, jos hikoilee. Mutta mitä kloorivesi tekee kuiville limakalvoille?

    Kannustetaan jatkamaan sukkien neulomista ja sudokujen tekoa ikään kuin muistisairautta ennaltaehkäisevänä. Jatkossa saattaa olla tarvetta tavata puolivuosittain, jotta varmistetaan hienoisen positiivisen vireen ylläpitäminen. Suositellaan ylimääräisen B-vitamiinin ja D-vitamiinin ottamista päivittäin. Eikä kalsiumiakaan saa unohtaa.

    VastaaPoista
  16. 38-vuotias perusterve nainen. Pituus ok, painoa tullut hieman lisää viime käynnin jälkeen. Rokotukset kunnossa. Näkö ja kuulo ok.

    Nukkuu ajoittain huonosti, keskusteltu unirytmin tärkeydestä ja terveellisistä elämäntavoista. Kertoo syövänsä työpaikalla aina kasvislounaan, jota höystää kasaamalla salaattipöydästä juustoja päälle. Juo liikaa kahvia ja liian vähän vettä. Suositeltu kahvin vähentämistä, mutta sanoo ettei pysty.

    Makeisia ei syö, paitsi joskus tunkee suun täyteen salmiakkia ja imeskelee hetken, sylkee sitten loput pois kalorien välttämiseksi. Tekee tämän salaa ja luulee keksineensä nerokkaan laihdutuskeinon. Viitteitä bulimiaan?

    Selviytyy testeistä ikätason mukaisesti. Perhesuhteet kunnossa, kaksi lasta ja mies on. Kokee, että on liian vähän aikaa harrastuksille. Haaveilee asumisesta ainakin kolmessa eri kaupungissa ja vanhan talon ostamisesta. Pitää jatkossa seurata ja mikäli haavemaailma edelleen epärealistinen, lähete psykiatrian poliklinikalle jatkotutkimuksiin.

    Kontrollikäynti sovittu vuoden päähän.

    VastaaPoista
  17. 33-vuotias kahden vilkkaan poikalapsen äiti. Hyvin syö ja nukkuu, päiväunet jääneet jo pois vaikka vielä niille olisi tarvetta. Reipas.

    VastaaPoista
  18. Nää on mahtavia! Näen näissä myös syvällisemmän itsensätarkastelun tason - mitä itse pitää olennaisena, mitä pelkää, mistä on selvinnyt. Melkein kaikesta voi jo puhua.

    VastaaPoista
  19. 31-vuotias nainen, 6kk vauvan äiti. Raskauskilot lähteneet, selkäkivut eivät. Liikuntaa harrastaa vaunulenkkien muodossa, kertoo jumppaavansa vauvan kanssa päivittäin, muistutettu ettei vauvan nostamista lattialta lasketa. Täysimettää, vauva ei huoli pulloa. Kertoo ettei se haittaa. Ei vakuuta. Ei ole käynyt missään yksin sitten vauvan syntymän. Kertoo ettei se haittaa. Ei vakuuta. Lähimuisti olematon. Kysyy mistä erottaa masennuksen ja väsymyksen. Tarkistetaan ensin kilpirauhaslääkitys. Muistutetaan, että ajoittaiset negatiiviset tunteet on ihan ok, vaikka raskaaksi tuleminen olikin haastavaa.

    VastaaPoista
  20. Pian 40-vuotias lapseton nainen, ei muista viimekertaisesta käynnistään mitään. Kertoo ujostelevansa, koska ei ole tottunut puhumaan vaivoistaan. Pelkää tulevaisuutta, koska 4-kymppisenä elämä alkaa olla ohi. Ajatukset parisuhteen tilasta vaikeita.

    Fyysisesti voi hyvin, poislukien pieni flunssa. Uskoo kuitenkin kuntoutuvansa viimeisenä lomaviikkona ennen työhönpaluuta.

    VastaaPoista
  21. 29-vuotias (fyysisesti) perusterve nainen, tulee vastaanotolle vasta kolmannella sovitulla kerralla. Puhuu nopeasti ja poukkoillen, nauraa vauvavuosien tai perjantaipunaviinilasillisten syöneen aivosolut ja siksi unohtanut tulla aiemmin sovituille käynneille. Merkitään muistiin, että huumori hetkittäin vaivaannuttavaa, lisäksi tarvetta kalenterille ja muistijumpalle. Eräänlainen rajatapaus.

    On palaamassa työelämään 4,5 vuoden tauon jälkeen ja jännittää niin, että tukka putoaa päästä. Muistutetaan että töissäkäyminen on ihan normaalia, noin yltiöpäinen jännittäminen ei. Kannattaisi ehkä hankkia joku harrastus.

    Suositellaan ylimääräistä käyntiä puolen vuoden kuluttua, tarkistetaan ylikäymisen tilanne ja keskustellaan jatkosta. Todennäköistä on, että kaikki menee hyvin, mutta eihän näistä ikinä tiedä.



    VastaaPoista
  22. 32-vuotias, vilkas yhden lapsen äiti. Kaikki pysyvät hampaat tulleet. Myös pysyvät vararenkaat tulleet. Puolet hiuksista lähteneet.

    VastaaPoista
  23. Neuvolatarkastuksesta en tiedä, mutta ihan jo työterveystarkastus ulkomaankomennukselta palatessa painottui kovasti alkoholinkäyttöön, mitä ihmettelin kovasti. Muistin sitten, että lähtötarkastuksessa päätin kerrankin antaa ihan rehellisen vastauksen tyypillisestä yhden illan kulutuksesta, kun lähdetään tyttöjen kanssa kunnolla radalle enkä sitä yleistä "lasi pari viiniä silloin tällöin".

    VastaaPoista
  24. 36- vuotias kahden lapsen äiti. Pitää itseään kovin erinomaisena ja nuoren näköisenä, vaikka maksaläiskät ja silmäpussit viittaavat muuhun. Nukkuu liian vähän. Omien sanojensa mukaan tarvitsee iltaisin omaa aikaa ja sivulauseessa lipsauttaa pelaavansa yömyöhään Angry Birdsiä. Pakko-oireita? Tilannetta tarkkailtava.

    Harrastaa ratsastusta liian usein, vaikka siihen ei oikeastaan olisi varaa. Lisännyt harrastuksiinsa myös sulkapallon, vaikka siihen ei oikeastaan olisi edes aikaa. Oireita narsismista? Kunto hyvä, vaikka ylipainoa on muutama kilo. Väittää syövänsä terveellisesti, vaikka syö joka päivä irtokarkkeja ja juo litroittain kahvia.

    Palasi onnellisena töihin äitiysloman jälkeen, eikä pode minkäänlaista huonoa omaatuntoa asiasta, eikä siitä, että lapset ovat päiväkodissa. Sanoo pitävänsä työstään.
    Kontrollikäynti kahden päiväkoti-työ-siivous-kokkaus-harrastus-kuukauden jälkeen ja tarkistetaan, onko tilanne muuttunut.

    VastaaPoista
  25. 28-vuotias nainen tulee vastaanotolle päätään raapien. Kertoo kärsivänsä kuivasta päänahasta (kynsien alta töröttää lukemattomia tikkuja). Muitakin fyysisiä vaivoja kertoo olevan enemmän kuin isovanhemmillaan, selkäkipua, niskahartiaseudun kipua, alavatsakipua, vuoroin ummetusta ja ripulia. Viimeisimpänä paine päässä ja tunne siitä, että silmät pullistuvat päästä (lieneekö paine psyykkistä vai fyysistä).

    Suunnittelee parhaillaan ainokaisensa 8-vuotiskaverisynttäreitä ja kantaa järjetöntä stressiä siitä miten synttärit onnistuvat. Arvelee olevansa pitäjän nuorin äiti ja edelleen huolissaan siitä onko kelpoäiti muiden (10v vanhempien) äitien rinnalla.

    Kertoo olleensa viimeisen kuukauden ajan laihdutuskuurilla (taas), paino kuitenkin kaksi kiloa enemmän kuin käynnillä vuosi sitten. Lisäksi tuo esille riippuvuutensa, ahminut viimeisen 1,5 viikon aikana irtokarkkeja useamman kilon. Urheilee maanisesti, taukopäiviä ei meinaa tulla. Laihdutusyrityksiä noin kymmenen vuoden sisällä.

    Ötökkäfobia, laittaa lapsensa tappamaan kaikki kotoa löytyneet ötökät, koska miestä ei huushollista löydy. Huoli siitä, että vaarantaa lapsen terveyden ja opettaa lapsen tappamaan! LASTENSUOJELUILMOITUS?!?!

    VastaaPoista
  26. "36-vuotias working mama, tuottaa puhetta aktiivisesti ja väittää harrastavansa liikuntaa. Ikäkaudelle tyypilliset silmäpussit, allit, rypyt ja unohtelemiset alkaneet ilmaantua. Varhaiskeski-iän uhmakkuutta havaittavissa: varvisteli pituutta mitattessa eikä olisi halunnut mennä puntarille (paino kehittynyt kuitenkin upeasti). Syö muun perheen kanssa samaa ruokaa itsenäisesti ja maistelee rohkeasti uusiakin asioita, kun houkuttelee jälkiruualla. Syö ilmeisesti salaa karkkia (käärepaperit tursusi laukusta), kiivastui tästä puhuttaessa eikä myöntänyt ongelmaa. Nukahtaa iltaisin helposti. Nukkuu ahtaasti perhepedissä, heräilee muutaman kerran yössä. Suositeltu omaa tai ainakin leveämpää sänkyä tai kääntämään lapsi niin että potkisi yöllä vaihteeksi isää. Ei selvästikään voi jättää vielä päiväunia pois. Suositeltu B12-vitamiinia ja extra-annos D-vitamiinia. Harrastaa (kelloa vastaan) juoksemista ja välillä maaniset mittasuhteet saavuttavaa virkkaamista. Tästä ei kuitenkaan ole syytä olla huolissaan, on selvästi hänen oma juttunsa. Kaikin puolin herttainen, tarpeen mukaan tarmokas, hyvin kehittynyt naishenkilö. Jatka samaan malliin!"

    VastaaPoista
  27. ”Juuri 40 vuotta täyttänyt nainen uskottelee itselleen yhä edelleen olevansa kolmekymppinen. Omasta mielestään hyvinkin nuorekas ja aikaansa seuraava. Tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin varsin tyypilliseksi ikäluokkansa edustajaksi.

    On vähentänyt vaunulenkkejä, koska vauva ei muka enää nuku vaunuissa eikä siten ole enää akuuttia tarvetta vaunuiluun. Passitettu uudelleen vaunulenkkeilemään ja käsketty kaivaa vanha sykemittari laatikosta. Korostettu, ettei kaupassakäyntiä vaunujen kanssa lasketa varsinaiseksi lenkkeilyksi.

    Koska imettää yhä, voi omasta mielestään syödä normaalia enemmän herkkuja. Lähipiiri on selvästi närkästynyt, miten helposti sai pudotettua raskauskilonsa. Muistutettu siitä, ettei imetyskorttia voi loputtomiin käyttää tekosyynä.

    Palaa takaisin töihin vuodenvaihteessa ja kuvittelee muuttuvansa tällä välin kahdehdittavaksi kodinhengettäreksi. Synnytyksen jälkeisellä kotikäynnillä todettu tämän haaveen olevan täysin utopistinen, joten passitettu Marttojen kurssitukseen. Varmuuden vuoksi ilmoitettu välittömästi ”helppoa ja maistuvaa kotiruokaa” sekä ”kodin järjestyksen ylläpito” kursseille, koska asiakkaan lähimuisti on hieman hatara (ja selvästi erittäin valikoiva). Jatkokurssitustarve arvioidaan seuraavalla kontrollikäynnillä vuoden kuluttua ”

    VastaaPoista
  28. 28-vuotias laiskanpulskea äiti-ihminen. Kaksi pientä lasta, joiden kertoo aiheuttavan ajoittaista hermojen ylikuumenemista. Keskusteltu omasta ajasta, onko postin hakeminen 200 metrin päästä riittävää.

    Muistutettu oikeanlaisesta lautasmallista, suklaakahvi suklaakeksin kera ei ole aamiainen. Liikuntaa tulisi lisätä, pelkkä ilmottautuminen joogakurssille ja keppijumppaan ei riitä. Paino suhteessa pituuteen toistaiseksi hyvä, mutta kiinnitettävä huomiota jos eivät ruokailutottumukset muutu. Myös jonkunlaista itsehillintäkurssia voisi suositella. Sanavarasto laaja, puhuu liikaa eikä kuuntele mitä sanotaan.

    Ei kuitenkaan tarvetta lisäkäynneille, kontrolli vuoden päästä. Jos tuntuu että hermot ylikuumenevat liian usein, soittoaika.

    VastaaPoista
  29. Perusterve kohta 27-vuotias nainen, jolla paita väärinpäin ja sukat eriparia.
    Reipas 5-vuotiaan tytön yh-äiti.
    Mielialat kuulemma vaihtelevat, mutta pahin uhma on jo mennyt ohi. Aamuisin vielä kiukkuinen, mutta leppyy nopeasti saadessaan kofeiinia. Nälkäisenä joskus häijy.
    Kunto heikohko, selvästi ylipainoinen. Kertoo aloittavansa ihan varmasti liikunnan -luulotautia? Lähete jatkotutkimuksiin ja suosituskirje vatsalaukunpienennykseen. Asiakkaan kanssa vakavasti keskusteltu teholiikunnan aloittamisesta ja oikein syömisestä. Meni toisesta korvasta sisään ja tuli toisesta ulos. Lähete korvapolille.
    Asiakkaalla selkeä nettiriippuvuus, unettomuutta ja outoja fobioita kuten vesikasvit ja etanat. Kertoo olevansa väsynyt, koska valvoo liian myöhään. Ei osaa nukkua yksin, vaan nukkuu lapsen vieressä. Suositellaan unikoulua.
    Muistiongelmia, ei siis muista mitään. Omien sanojensa mukaan pää on ihan tyhjä ja muisti valikoiva. Puhe kuitenkin suurelta osin selkeää ja alkavan dementian merkkejä ei näy.
    Selkäsäryt alkaneet tänä vuonna, kehoitettu potilasta jumppamaan ja ottamaan yhteyttä oman terveysaseman lääkärille ja ennenkaikkea pudottamaan painoa.
    Kolmenkympin kriisi alkamassa -Seurataan.
    Kova vauvakuume ystävän raskauden vuoksi.
    Sovittu kontrolli kuukauden päähän ja tehty aikuistensuojeluilmoitus.

    VastaaPoista
  30. 35-vuotias nainen. Luulee olevansa maratoonari, todellisuudessa viimeisillään raskaana. Avioliitossa, kaksi lasta, kertoilee arjestaan yksinhuoltajan tapaan. Syyttää ongelmista miestään ja puhuu avioerosta. Sekava. Oppinee uudestaan kävelemään samaan tahtiin uuden vauvan kanssa. Lääkitys tarkistettava.

    VastaaPoista
  31. 26-vuotias nuori nainen, avioliitossa, lapseton.

    Tietojen mukaan saavuttanut elämässään paljon, on vakityöpaikka, hyvä parisuhde, hyviä ystävyyssuhteita sekä liikuntaharrastus. Kärsii kuitenkin selittämättömästä ahdistuksesta kuinka "ei ole tehnyt tarpeeksi" tai haluaisi saavuttaa "enemmän". Kuvittelee ilmeisesti voivansa olla yhtäaikaa sekä elämäntapataiteilija, perheenäiti, urheiluhullu, seurapiiripörriäinen, kotihiiri, maailmanmatkaaja, erityinen ja äärimmäisen normaali. Seurataan tilannetta ja varataan tarvittaessa aika psykologin vastaanotolle arviointikäyntiä varten.

    Oppinut sitten viime kerran tietoisuutaitoja ja omien tunteiden kuuntelemista sekä ilmaisua. Em. harhaisuudesta huolimatta huomattavaa kehitystä tapahtunut itsetuntemuksessa. Rauhoittunut, kuuntelee paremmin kehoaan ja mieltään. Ruokavalio terveellinen, mutta ei vaikuta riittävältä, sillä kasvaa alakäyrillä. Ahdistunut ilmeisesti eri ravintopropagandan ristitulessa osaamatta valita omaa ideologiaansa. Suositellaan käyntiä ravitsemusterapeutilla.

    Pääsääntöisesti hyvin voiva nuori naisihminen, henkisesti kehittyy omalla alakäyrällään ikätovereidensa perässä. Suositellaan lepoa ja elämästä nauttimista hermoilemisen tilalle, jotta kehitys jatkuu hyvänä.

    VastaaPoista
  32. http://kuplablog.blogspot.fi/2013/08/aiti-neuvolassa.html

    Omasta analyysistä tuli niin pitkä, että sen voi käydä lukaisemassa blogista, jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  33. Tää oli parasta mitä oon vähään aikaan lukenut :D

    VastaaPoista
  34. Noin 29 vuotias yhden lapsen varaäippä, joka kärsii lähes päivittäin kivusta ja kolotuksista, itse väittää niitä mummotaudiksi. lääkelista tarkistettu ja pidennetty. potilas valittaa ajoittaisia paniikkikohtauksia ,suosittelen lämpimästi lääkkeen aloittamista (varaan ajan myös omalle lääkärille) . Vuoden yrittänyt hoikistua tuloksetta. lähetetään ravintoterapeutin puheille. Muisti kuulemma pätkii ja henkinen vointi on sattuman varaista. suositellaan debressiohoitajalla käyntiä. suositellaan myös hammastarkastusta säännöllisesti, sillä potilas kertoo hammassäryistä ja vuotavista ikenistään. varataan aika kontrolliin vuoden päästä. ja kehotetaan ottamaan yhteyttä puhelimitse jos tulee tarvetta keskusteluun.

    VastaaPoista
  35. Hahaha, tää oli niin hyvä! :) Tosin en varmaan kestäis kyllä itse mitään määritelmiä itsestäni :D Mä oisin vainoharhainen ja luulosairas ja ties mitä viel.. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko munki tehdä itestäni tällänen analysointi, ku kaik muutki! :D

      Eli:

      Päälle 20 äiti ja vaimo. Pituus ja paino ok, mutta liikuntaa voisi olla enemmän. Ravinto tottumuksissa lienee hieman parantamisen varaa. Ei polta, eikä ryypiskele. Toisinaan omaa hieman tökerön huumorin ja sekoilee sanoissaan. Ujous näkyy poskien punoituksena. Kavoissa hieman epätasaisuuksia ja hiuksetkin kaipaisivat tyylitajua. Ajoittaisesti todella stressaavaa tyyppiä, jolloin myös epävarmuus nousee pintaan. Persoonallinen, vahvat tunteet omaava, joista herkkyys tulee hyvin esille. Höpsö haaveilija, mutta kuitenkin realistinen. Eiköhän pärjää taas vuosi eteenpäin! Stressin nostaessaan päätään tulee ottaa yhteys omaan lääkäriin tai neuvolaan.

      Poista
  36. Asiakas on 38 -vuotias seitsemän lapsen äiti. Nuorin lapsi täyttää tällä viikolla 2vuotta, vanhin parin viikon päästä 19 vuotta. Ajaa päivittäin lähes 200 kilometrin työmatkaa. Yrittää myös työn ohessa tehdä yliopisto-opintoja loppuun. Hiuksissa harmaata,painoindeksi korkea. Ei ehdi harrastaa tarpeeksi liikuntaa ja rentoutuminen on lasten kiikuttamista puistossa. Niska- hartiaseutu ihan jumissa, kärsii huimauksesta,korkeasta verenpaineesta ja ajoittaisesta närästyksestä. Suositellaan 8 tunnin yöunia,virkistävää kasvonaamiota ja kuntosalikortin ostoa :)

    VastaaPoista
  37. 26-vuotias nainen, kaksi lasta, aviomies.

    Tulee vastaanotolle rähjäisen näköisenä, tukka likaisena, vaikka väittää olevansa tarkka ulkonäöstään. Viime käynnin jälkeen painoa tullut hieman lisää, muistutetaan aloittamaan uudelleen uintiharrastus, jonka lopetti vuosi sitten vedoten siihen että "pakko ottaa oma tytär mukaan uimahalliin kun se niin pitää uimisesta, jolloin uiminen jää lastenaltaassa pulikoimiseen". Asiasta lisää kysyttäessä selviää, että mies on ehdottanut voivansa olla tyttären kanssa milloin tahansa jotta asiakas voisi harrastaa jotain. Selkeää laiskuutta havaittavissa.

    Pakonomainen tarve katsella "Frendejä" dvd:ltä useita kertoja viikossa vaikka on jo nähnyt kaikki jaksot ainakin sata kertaa. Harhaisuutta, kuvittelee niiden olevan hänen ystäviään.

    Kuulossa selkeää heikkenemistä, varsinkaan omien lasten äänet ja "ÄITI" huudot eivät millään kantaudu asiakkaan korviin. Lähete tarkempiin kuulotutkimuksiin.

    Erittäin lyhyt pinna, varsinkin nukuttamistilanteissa, asiaa hieman helpottanut viime aikoina miehen suurempi vastuu nukuttamisesta.

    Pitää aivan liikaa punaviinistä. Suositellaan tarkistamaan juomistapoja.

    Omien sanojensa mukaan voi ihan hyvin, tätä kuitenkin syytä epäillä hermostuneesta naurusta päätellen.

    Ehdottomasti tavattava useammin ystäviään ja viettämään omaa aikaa vaikkapa lenkkeilemällä. Kontrolli kuulon ja punaviinin lipittämisen vuoksi puolen vuoden päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitetaan asiakkaalle uudelleen, ja kysytään miksi valehteli törkeästi ikänsä. On todellisuudessa 29-vuotias mutta ei ole näköjään pystynyt omaksumaan asiaa. Kehotetaan soittamaan heti jollekkin ammattiauttajalle.

      Poista
  38. 26-vuotias nainen (itse ei muista ikäänsä, omien sanojensa mukaan välillä "parikymppinen", välillä kohta jo keski-ikäinen), ei omia lapsia ("niin, ei VIELÄ, ei se musta oo kiinni, mies se pistää hanttiin kun ei oo taloa ja mitäkaikkee..." - väittää sen kuitenkin olevan ok), viimekäynnin jälkeen avioitunut ja aloittanut todella kuormittavan työn. Taipumusta ylisuorittamiseen ja perfektionismiin.

    Viisaudenhammas poistettu viikko sitten, särkee hieman edelleen. Niska-hartiaseutu aivan jumissa, suositellaan viikottaista käyntiä hierojalla (kuulemma ei ole aikaa). Krooninen polvisärky edelleen selvittämättä, lähete verikokeisiin ja magneettikuvaan.

    Melko hyvässä fyysisessä kunnossa, muutama ylimääräinen kilo (selittää isoista luista ja rotevasta ruumiinrakenteesta, kipeästä polvesta, työn takia epäsäännöllisestä elämänrytmistä, kesän hää-, työ- ja häämatkakiireistä), paino pudonnut kuitenkin viime käynnistä 4kg. On edelleen melko liikunnallinen ja tuntuu tietävän hyvin, mitä kuuluu terveellisiin elämäntapoihin, ei syytä huolestua, muistutetaan myös noudattaa tietojen mukaisia tapoja. Tupakoi satunnaisesti.

    Kehotetaan aviomiestä edelleen hillitsemään utopistisia haaveita omasta pienestä yrityksestä, joka todennäköisesti ei tuottaisi kuin harmaita hiuksia sekä viidestä uudesta harrastuksesta, joista todennäköisesti jokaisen kohdalla into lopahtaisi ennen joulua, vaikka vuosimaksut on maksettu seuraavaan syksyyn asti. Käsityömania huolestuttavan voimakas, pakkoneuloosi? Kuitenkin ilmeisesti rentouttavaa, seurataan.

    Yleisesti ottaen ikäisekseen normaalisti kehittynyt nainen, seurataan ed.mainittuja seikkoja. Aviomiehelle vietäväksi opaslehtiset "Näin huolehdin työnarkomaanista" ja lahjakortti kylpylälomalle sekä ratsastussafarille, "Miten hillitsen yli-impulsiivista elämänkumppaniani - ennen konkurssia", "Nainen ja ikäkriisit - näin tuet naista jokaisessa ikävaiheessa".

    Silminnähden rakastunut. Seuraava käynti vuoden päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys: Ed. Palasi ovelta vielä mainitsemaan refluksista ja mainitsi, että on jo aika hyvin toipunut kuuden vuoden takaisesta tuhoisasta ihmissuhteesta. Luetteli samalla joitain muitakin unohtuneita asioita, selkeä taipumus sivuuttaa omaan hyvinvointiinsa liittyviä seikkoja vähäpätöisinä sekä oireita hajamielisyydestä. Mainittaessa naureskeli, että "Mulla taitaa olla muistipaikat täynnä, mä muistan kaikkea turhaa, mutten koskaan mitään oleellista!" ja poistui vastaanotolta. Erikoinen tapaus.

      Poista
    2. "Pakkoneuloosi?" xD Aika hyvä *reps

      Poista
  39. 32-vuotias nainen, 3 lapsen yksinhuoltaja. Isommat lapset ala-asteikäisiä, nuorin alle 1-vuotias. Tuntenut kuulemma itsensä jo vuosia 40-vuotiaaksi ja odottaa keski-ikäistymistä.
    Reilusti ylipainoinen ja homssuisen näköinen. Vetoaa aika ja rahapulaan oman ulkonäön laiminlyönnissä. Ei harrasta liikuntaa. Kertoo vihaavansa liikuntaa. Ohjattu ravitsemusterapeutille keskustelemaan terveellisistä ruokailutavoista ja niiden merkityksestä myös lapsille. Suositeltu edes vaunulenkkejä liikuntamuodoksi.
    RR mitattu, lukemat korkeahkot. Määrätty seuraamaan tilannetta kotimittauksilla. Soittoaika mittaustulosten läpikäymiseen varattu. Alkuun myöskin 10% painonpudotus suositeltavaa josta on hyvä vielä jatkaa saavuttaakseen alhaisemman BMI:n. Ei innostu painonpudottamisesta ja vetoaa yhä imettävänsä.
    Kärsii kertomansa mukaan kroonisesta unipulasta. Ei raaskinut opettaa vauvaa nukkumaan omassa sängyssä vaan otti jo vastasyntyneenä viereensä perhepetiin jossa edelleen nukkuu vauvan kanssa. Öiseen aikaan useita herätyksiä. Haluaa illalla omaa aikaa ja valvoo yömyöhään kun vauva on mennyt alkuillasta nukkumaan. Suositellaan unikoulua. Äidille ja vauvalle. Muistutetaan ettei yli 6kk vauva tarvitse enää öisin maitoa.
    Omasta mielestään selviää arjesta hyvin yksinkin, mutta tunnustaa tuntevansa haikeutta ja kateuttakin katsoessaan esim. kaupassa perheitä joissa myös isä. On kuulemma kuitenkin hyväksynyt tilanteen ja onnellinen yksin. Ei halua enää parisuhdetta elämäänsä. Ystäviä ja juttuseuraa kaipaa, suositellaan perhekahvilaa. Ei halua mennä sillä pelkää uusia ihmisiä ja tilanteita.
    Aikoo jatkaa hoitovapaalla oloa taloudellisesta katastrofista huolimatta. Tulevaisuus sen jälkeen on vielä täysin avoin, suunnittelee opiskelua tai työn ja opiskelun yhdistämistä. Pelkää epäonnistuvansa ja jäävänsä vuosiksi työttömäksi.
    Itsetunto-ongelmien, fyysisen terveyden ja kokonaistilanteen huolestuttavuuden takia jatketaan tiivistä seurantaa.

    VastaaPoista
  40. "28-vuotias kahden lapsen äiti. Tulee vuosittaiseen kontrolliin. Viime käynniltä ei kertomansa mukaan suurempia muutoksia. Ulkoiset muutokset selviä - silmäpussit muuttaneet kokoaan, hieman harmaa olemus. Kertoo kuitenkin pitävänsä huolta itsestään, kysyttäessä miten, miettii hetken silmiä tihrustaen ja vastaa pesevänsä säännöllisesti hampaat. Paino pudonnut edelliseltä kerralta noin viisi kiloa.

    Edelleen naimisissa lasten isän kanssa, avioelämä sujuu kuuleman mukaan mukavasti. Hieman nauruntyrskähdyksiä ja holtitonta pään heiluttamista avioelämästä lisää kysyttäessä. Kaikki vaikuttaisi olevan suht normaalia siis tämän suhteen.

    Ei tupakoi, omien sanojensa mukaan juo silloin tällöin siiderin viikonloppuisin "rentoutuakseen". Kysyttäessä, mitä yleensä viikonloppuisin tykkää tehdä, vastaa "rentoutua perheen kesken". Hieman ristiriitaista, jäädään seuraamaan tilannetta.

    Päätelmät - täysin normaali kahden pienen lapsen kotiäiti, jolle suositellaan happihyppelyitä raittiissa ilmassa oman pään kanssa noin tunnin verran lenkkien muodossa kerran viikossa. Muistutetaan, että kaiken ei tarvitse olla tiptop ja että elämä ei ole suorittamista ja terveydenhoitoalan ihmisille (etenkään täällä aikuisneuvolassa) ei mene läpi tuo yli-innokkuus ja "muka-väsymätön-mutsi"-virnuilu. Suositellaan nauttivan arjesta, kohta tämäKIN rumba on vain kaunis muisto.

    Seuraava käynti vuoden päähän."

    VastaaPoista
  41. 37-vuotias lapseton nainen. Puhuu mielellään itsestään, jos saa määritellä itse keskustelunaiheet. Selvästi sosiaalinen henkilö, mutta väittää olevansa ujo ja introvertti. Häiriöitä itsetuntemuksessa. Musikaaliset kyvyt selvästi käyrien alapuolella, tarkkailuun.

    Omien sanojensa mukaan perusterve. On allerginen kaikelle mikä liikkuu ja kaikelle mikä pysyy paikallaan (poislukien pujo). Myös ristiallergioita. Atopiaa, taipuvainen poskiontelovaivoihin, potentiaalinen punkteerauspotilas, myös nenän väliseinän oikaisu tulee kysymykseen, nenä myös näkyvästi vino. Lihastonuksessa parantamisen varaa, tulee ilmi esimerkiksi kipuna polvien tienoilla äkillisessä rasituksessa. Perinnöllinen, etenevä kuulohermon rappeuma, mutta ei vielä kuulolaitetta. Siitä kysyttäessä vakuuttaa pärjäävänsä vielä hyvin ilmankin, mutta kysyy toistuvasti "anteeksi kuinka?" ja "anteeksi, voitko toistaa?" ja joidenkin kysymysten kohdalla ei vastaa, vaan hymyilee ja nyökkäilee. Kutsuttava kuulotestiin pikimmiten.

    Käy vakituisissa töissä ja sanoo harrastavansa monipuolisesti liikuntaa. Tarkemmin kysyttäessä käy ilmi, että kuntosalikortti lompakossa tyhjän panttina. Paino normaali, mutta ruumiinrakenne lähestyy hälyttävästi ns. laihaa läskiä. Teroitettava lihaskunnon tärkeyttä hyvinvoinnille.

    Sanoo kärsivänsä vauvakuumeesta, mutta tarkemmin kyseltäessä kuume huomattavasti lievempää kuin tuossa iässä pitäisi olla. Suhtautuu liian positiivisesti elimistönsä mahdolliseen kykyyn tuottaa jälkeläisiä vielä muutaman vuoden vanhempanakin. Keskusteltava vakavasti aiheesta.

    Kutsutaan uusintatarkastukseen kuukauden kuluttua kunhan on ensin käynyt tarkistuttamassa kuulonsa. Kysyttävä kuulolaitteen hankkimisen jälkeen uudestaan kysymykset 2, 3, 5, 8, 11, 14 ja 15.

    VastaaPoista
  42. 34 vuotias perusterve nainen, paino/pituus prosentti +30pros eli merkittävä ylipaino, suositelu liikunnan lisäystä. Sanoo syövänsä normaalisti kuusi ateriaa päivässä +välipalat. Ohjattu ravintoterapeutille. Sanoo olevansa väsynyt mutta jaksaa kuitenkin (harhainen) lisätään d vitamiinit ruokalisänä. Näkötestissä ei näe ja ohjataan silmälääkäriin, kuulo valikoiva. Kotona kaikki ok miehen ja viiden lapsen kanssa, yrittää takaisin työelämään. Vuoden päästä uusi katsastus

    VastaaPoista
  43. hiljainen 31-vuotias nainen, yksi lapsi, avioliitossa.kotona menee hyvin kunhan pääsee välillä pois. huutaa lapselleen, siitä paha mieli. syö mielialalääkkeitä, yrittänyt vähentää, mutta vitutus palannut. haaveilee toisesta lapsesta, muttei tiedä haluaako sitä. ylipainoa on, yrittänyt laihduttaa, siinä onnistunut, mutta nyt paino palannut. kontrollikäynti kuukaden päähän, tarkistetaan lapsihaaveet ja painon kehitys.

    VastaaPoista
  44. Juuri 40-vuotta täyttänyt kahden lapsen äiti joka puhuu itsestään vielä nuorena vaikka on jo keski-ikäinen. Viime käynnistä kulunut monta vuotta sillä ollut omien sanojensa mukaan ulkomailla. Nyt ilmeisesti neljäs maa menossa.

    Aloittanut juuri uuden työn ja miettii jo irtisanoutumista, opiskeluja ja viidenteen maahan muuttoa. Täysin epärealistinen kuva omista kyvyistään, jaksamisestaan ja terveydentilastaan. Avioliitto vaikuttaa kuitenkin onnelliselta.

    Lähete mindfullness kurssille ja kehotetaan alkamaan elämään tässä päivässä ja liikkumaan enemmän. Muistutetaan että kaikkia unelmia ei ole pakko saavuttaa eikä elämä ole pelkkää urakehitystä. :-)


    VastaaPoista
  45. 40-vuotiskontrolliin saapuu erittäin vakavasta ikäkriisistä kärsivä kahden lapsen äiti, naimisissa. Pukeutuminen ja muu ulkoinen habitus antavat ymmärtää, että hän ei ole päivääkään yli 20-vuotias. On otettu lävistyksiä ja kaikenlaisia tatuointeja viimeisen viiden vuoden aikana tasaiseen tahtiin. Vaatteensakin hän ostaa edelleen nuoriso-osastolta, vaikka harakanvarpaat silmien ympärillä ja harmaat hiuksissa kehottavat suosiolla siirtymään vanhemman väen vaaterekille. Suositellaan osallistumaan "Hyväksy keski-ikäisyytesi, olet onnellisempi" -terapiaan vertaistukea saamaan. Tukihenkilö keski-ikäisyyden hyväksymisprosessin onnistumisessa myös välttämätön, ohjataan aikuisneuvolan psykologille.

    Muuten elämä kunnossa, on kutsumusammatissa, jota rakastaa ja tekee täydellä sydämellä. Ei ehdi harrastaa kodin ulkopuolella, illat menevät lasten harrastuksiin kuskaamisissa. Omien sanojensa mukaan "maalla asumisen haittoja, harrastukset kaukana, ei julkista liikennettä". Harrastaa näin ollen kotioloissa lukemista ja käsitöitä. Joskus jopa maanisuuteen asti. Saattaa lukea tai neuloa aamukuuteen, kun ei malta laskea opusta tai neuletyötä käsistään. Seuraavana päivänä on töissä väsynyt ja hajamielinen. Satunnaisista (selkeästi jatkuvista) ylilyönneistä huolimatta, saa molemmista harrastuksistaan suurta mielihyvää, joten kehotetaan jatkamaan näitä edelleen, mutta aviomiestä ohjeistetaan piilottamaan puikot ja kirjat puolen yön jälkeen.

    Mukaan annetaan heti reseptivapaita mantroja, jotka luetaan joka ilta ennen nukkumaanmenoa kolmeen kertaan: "olen keski-ikäinen ja ylpeä vuosistani" sekä "keski-ikäinen pesee tiedoillaan ja taidoillaan mennen tullen teini-ikäisen". Lisäksi määrätään osallistumaan (ilmiselvästä vastustuksesta huolimatta, ei muka osaa laulaa) karaokeen aina kuin mahdollista, laulamalla "Aikuinen nainen". Mantrojen vaihto kolmen kuukauden päästä, johon kontrolliaika.

    VastaaPoista
  46. 34-vuotias nainen, ammatti yrittäjä.
    Vaihtuvia säännöllisiä lääkityksiä. Kertoo olevansa terve, koska on pienikokoinen. Selässä jäykkyyttä. Pyytää samalla saada Panacod-reseptin uusittavaksi ja kysyy Tramallista. Suunnittelee hoitavansa selkää työpaikan talossa olevalla hierojalla. Kysyttäessä onko selässä todettu traumaa, kertoo entisestä aviopuolisostaan kovaäänisesti. Pyydetty tilanteeseen toinen hoitohenkilö mahdollisia aineellisia vahinkoja tms. varten (potilas hajoitti pöydällä olleesta tulostimesta joitain ulkoisia osia.)
    Kertomansa mukaan kolesterolia ei ole mitattu koskaan, verenpaine "ehkä pari vuotta sitten".

    Ruokavalio vähähiilihydraattinen, joitain poikkeuksia, kuten "palaveripäivät, kiireiset päivät ja viikonloput". Tupakoi, mutta pyrkii välttämään kahvia, joitain poikkeuksia on, kts. yllä. Alkoholista kysyttäessä kertoo kokevansa välittömästä krapulan oireita. Sanoo käyttävänsä harvoin, mutta runsaasti.

    Ei biologisia lapsia, perheessä puolison lapsi "periaatteessa joka toinen viikonloppu ja arkisin yhden yön". Vaikeuksia hahmottaa viikonpäiviä toisistaan. Kertomansa mukaan lapsi ei juurikaan haittaa arkielämää, mutta pärjäisi ilmankin. Mahdollisesta omasta raskaudesta kysyttäessä, kohottaa kulmakarvojaan kysyvästi.
    Muista läheisistä kysyttäessä mainitsee koiran (ja näyttää puhelimestaan noin 8 kuvaa.)

    Kokee tarvittsevansa "jotain rauhoittavaa silloin tällöin". Sanoo, ettei 30 kpl Opamox 15 mg riitä seuraavaan kontrolliin, joka 6 kk:n kuluttua.

    Lähete fysioterapeutille, ei määrätty vahvoja lääkkeitä useista pyynnöistä huolimatta. Melatonin 1 mg iltaisin. Kehotettu lisäämään liikuntaa sekä pitämään ruokapäiväkirjaa sekä välttämään tupakointia.

    Potilas tyytymättömän oloinen lähtiessään.


    VastaaPoista
  47. Vastaanotolle tulee tänä vuonna isoäidiksi tullut tukeva nainen. On laiminlyönyt kontrollikäynnit monena vuonna mutta nyt sanoo päättäneensä ehkä ryhdistäytyä.
    Värikäs (paitsi tukka valkoinen)nainen, sanoo pitävänsä työstään mutta aikovansa jäädä eläkkeelle, mikä tuntuu aiheuttavan jonkin verran ahdistusta. Ei kuitenkaan tarvetta erityistason konsultaatioon. Uskoo voivansa eläkkellä keskittyä harrastuksiinsa eli kuorolauluun, lukemiseen, himovirkkaamiseen, elokuviin, teatteriin, Kalevalaisten Naisten toimintaan, vesijumppaan ja kirjoittamiseen. Lapsenlapsen au pairiksi ryhtymisestä haaveilee myös. Harkitsee uudeksi terveydenhoitomuodoksi nukkumista, koska se on terveyden kannalta liikuntaakin tärkeämpää. Yleensä nukkuu hyvin mutta vähän.

    Vastaanotolla ehdotetaan liikunnan lisäämistä, siis sellaisen jossa kroppaa liikutellaan, ja myös ravintotottumusten tarkastelua. Sanoo jo ostaneensa 5:2 -kirjan tässä tarkoituksessa.

    Kertoo tuijottavansa lapsenlapsensa kuvia ja videoita useita kertoja päivässä. On saanut tyttärensä uskomaan, että mummalle pitää lähettää joka päivä Päivän kuva vauvasta. Tulee hiukan höpsähtänyt vaikutelma.

    Suurimpana ongelmanaan sanoo itse, ettei saa tavaroita ja papereita pysymään järjestyksessä. Suunnitellaan kotikäyntiä ja mahdollista pakollista siivousapua. Otetaan tarvittaessa vaikka huostaan, jollei muuten onnistu.

    Kuvaa itseään niin taitavaksi töppäilijäksi, että on suunnitellut kirjoittavansa aiheesta kirjan. Tuntuu uskottavalta. Paitsi se kirjan kirjoittaminen. Kertoo kyllä kirjoittaneensa pari kolme lastenkirjaa mutta ei tunnu uskottavalta. Pitää tarkistaa netistä.

    Annetaan liikuntaresepti ja vakava kehotus ryhtyä nauttimaan reseptin käyttämisestä. Tuntuu tietävän, mitä pitäisi tehdä, mitä syödä ja kuinka paljon nukkua mutta sanoo ongelman olevan siinä, ettei kuitenkaan tee niin.

    Luovutan. Tulkoon kontrolliin vuoden päästä, jos muistaa/jaksaa/viitsii. Toivoton tapaus, ellei oteta huostaan. Otetaan yhteyttä sosiaalitoimiston aikuistensuojeluun. Ei tämä suojelua kyllä tarvitse mutta -- niin, ehkä äidin, joka käskee.

    VastaaPoista
  48. 41-vuotias nainen saapuu vastaanotolle suoraan psykoterapiasta. Itkeneen näköinen. Naurahtelee itselleen siitä, että sai taas synnit anteeksi terapiassa. Myös TK:n, MTT:n, Työvoimatoimiston, Varman, Kelan, Innomarin ja TRALlin asiakassuhteissa. Kuulemma kuponkeja riittää (ei suostu täyttämään neuvolan esitietokaavaketta).

    Aloittamassa työkokeilun ensi viikolla, ei suostu kertomaan missä. Vetoaa terveydentilaansa (ei suostu kertomaan diagnoosiaan).

    Näyttää raskausarpensa ja leuhottaa niillä. Neljä normaalia raskautta ja synnytystä. Pohtii rintojen roikkumista.

    Ei suostu puntarille, väittää ettei omista sellaista. Ei usko BMI:n merkitsevän yhtään mitään. Annetaan kaloritaulukko ja suositellaan syömishäiriöisten klinikalla käyntiä, lähete sinne laitettu kiireellisenä. Kielletään leipominen ja juustotiskit.

    Kuulemma juo vain perjantaisin ja lauantaisin vähän viiniä tai olutta, paitsi jos vituttaa, voi ottaa vaikka tiistaina punkkua, lääkkeeksi kuulemma. Vähättelee alkoholin kaloreita. Vaahtoaa punaviinin flavonoideista.

    Liikunta vähäistä, vetoaa terveydentilaansa. Suunnittelee uinnin ja kuntosalin aloittamista. Lähete Liikkuun laitettu kiireisenä.

    Ei ole oppinut vielä(kään) kutomaan tai virkkaamaan. Anoppi kuulemma painostanut virkkaustaidon puutteesta. Annetaan Oulu Opiston esite ja kysytään, voisiko anoppi auttaa virkkaustaidoissa. Asiakas myöntyväinen.

    Ei suostu Cooperin testiin, kuulemma ei osaa vielä juosta ja alkaa pistämään kylkeen.

    Piirrustus- ja laulutaidot hyvät.
    Ryhti hyvä.
    Oppinut kokkaamaan ja leipomaan, siivoamisessa vielä rutiinit hakusessa.

    Kuulema roikkuu aika paljon SOME:ssa. Annetaan suosituksena resepti: max 2h/päivä.

    Ensi vuonna kontrollikäynti, jolla tsekataan yleisten taitojen kehittyminen ja työtilanne. Painokontrolli kuukauden välein.

    Hb 151, suositellaan verenluovutusta. Asiakas kieltäytyy.

    VastaaPoista
  49. 39-vuotias nainen, 2 kouluikäistä lasta, joista toisella asperger ja adhd, toinen on muuten vaan vilkas ja omaehtoinen. Puhuu poukkoilevasti ja vuolaasti, naureskelee erikoisissa yhteyksissä, välillä kyynelten läpi. Myös virtsankarkailua nauramisen yhteydessä. Elehtii suomalaiseksi perin vilkkaasti ja on muutenkin kumman avoimen oloinen. Ei ole kovin hyvin sosiaalistunut omaan kulttuuriinsa? (Selvitä: Onko tähän hoitomuotoa?)

    Ei vakituista työtä, mutta tekee haastavaa asiantuntijatyötä ja väitöskirjaa yhtäaikaa. On juuri ostanut vanhan rintamamiestalon, joka alkuperäiskunnossa. Remontoi sitä. Mies auttaa kyllä, mutta nainen selvittää, mitä pitää tehdä ja miten. Ei ole ostanut uusia rintaliivejä neljään vuoteen. Ei ole ehtinyt. Kuvittelee kuitenkin pystyvänsä tekemänä kahta työtä, huolehtimaan ylivilkkaista lapsistaan ja remontista, vaikkei mielestään ehdi vaatekauppaan. Lisäksi huolehtii lasten hamsterista. Puutarha on henkireikä. Naisesta syntyy kuva, ettei hänellä ilmeisesti ole vielä realistista käsitystä ajasta. Suositellaan Time Timerin hankkimista.

    Hukkaa jatkuvasti tavaroita. Ei muista katsoa kalenteriinsa. Unohtaa usein kännykän äänettömälle tai ei muista ladata sitä. Prokrastinoi. Tekee tuhatta asiaa viime tipassa. Pelkää jäävänsä kiinni siitä joku päivä. On yhtä aikaa asiasta ahdistunut ja luottavainen. On sitä ennenkin selvitty. Varataan aika neuvolalääkärille. Mahdollisesti tarvitaan tehostettua tukea keski-iän ruuhkavuosiin.

    VastaaPoista
  50. 30-vuotias nainen, vapaaehtoisesti lapseton. Lopettanut tupakoinnin vuosi sitten (iso + siitä), käy koiran ja miehen kanssa lenkillä joka päivä mutta paino nousee silti (syömisongelma?). Haaveilee ulkomaanmatkoista ja hakee tosissaan töitä, elää vähän sitten kun-mentaliteetilla. Aloittaa syyskuussa espanjan kielen tunnit. Myöhäissyttynyt matkustusinto näkyy reissusuunnitelmina muttei toteutu usein koska ei töitä. Mies on pettänyt vuosi sitten joten terapian tarpeessa, lähete olisi pitänyt kirjoittaa jo silloin. Suht' tyytyväinen elämäänsä mutta sanoo että jokin puuttuu.

    VastaaPoista
  51. 49-vuotias nainen. Kertoo omistavansa ja pyörittävänsä kahta yritystä (maaninen?), olevansa mukana noin kymmenessä uudessa projektissa tai kehitystyössä, jotka kaikki kesken (ADHD?) ja hoitavansa kolmen miehen asiat (aivohalvauksesta kärsivä isä, kiireinen ja unohtelevainen mies sekä ylivilkas ja uusavuton aikuinen poika). Sanoo, ettei mikään varsinaisesti kiinnosta vaan mieluiten istuu yksin lämpimällä kivellä auringossa (depressiivinen?). Konsultoitava psykiatria jatkotoimista.

    Syö milloin sattuu, jos muistaa. Esim. eilinen illallinen jäänyt välistä ja se korvattu kolmelta aamuyöllä nälän yllättäessä suklaakekseillä. Vaikka ei varsinaista ylipainoa, tarkennetaan kunnollisen ruokailun merkitys.

    Viime käynnillä huomattu selkeä addiktio tietokonepeleihin. Nyt tämä vähempää, mutta tilalle tullut iPadin sovellukset. (Muista sanoa myös tästä psykiatrin konsultaatiossa.)

    Kertoo, että viime kerran jälkeen on tapahtunut myös positiivista, sillä kohtu leikattu pois. jostain syystä hykertelee sekä termille kohtuuton että kuukautisten poistumiselle.

    Kertoo inhoavansa aamuja ja sitä, että maailma pyörii aamuvirkkujen mukaan. Innostuu selittämään muitakin inhokkejaan, esim. talvi, kylmyys, typerät ihmiset, ihmiset yleensä ja ruokakaupoissa toimivat postitoimistot. Selvitetään löytyykö sopivaa sopeutumisvalmennuskurssia (näin selviät yhteiskunnassa, tms), vai riittäisikö mielialalääkitys.

    Kutsutaan psykiatrin konsultaation ja sopeutumiskurssietsinnän jälkeen mahdollisimman pian uudelle käynnille.

    VastaaPoista
  52. 26-vuotias nainen, joka ei ole joutunut elämässään tyytymään mihinkään. Paitsi lapsena sinisiin saappaisiin. Tästä syystä epäillään vääristynyttä minäkuvaa ja elämänkatsomusta. Kokee voimakkaita kaikkivoipaisuuden tunteita tehdessään sekä väitöskirjaa että oikeaa työtä, mutta tämä on ikäkaudella hyvin tyypillistä. Ei aikomustakaan muuttaa tahtia, mutta tämä tulee ottaa seurantaan.

    Naissukupuolelle epätyypillisesti ei koe tarvetta tai halua lisääntyä. Ei ainakaan niin kauan kunnes väitöskirja on valmis ja ensimmäinen post doc on tehtynä. Tähän voi asiakkaan mukaan mennä vielä tovi. Eikä sittenkään välttämättä kiinnosta heräillä yöllä vuosikausia. Voisi puhua itsekkyydestä, mutta asiakas itse puhuu mieluummin itsellisyydestä. Äidinkieli on siis ainakin hallussa, matematiikkaa osaa riittävästi pysyäkseen finansiaalisesti plussan puolella, kuvaamataito riittää miellekarttojen ja flow charttien piirtämiseen. Taulukko- ja kuvankäsittelyohjelmat hoitaa muun piirtämisen.

    Näkö ok, kuulo hyvä, makuaisti erottaa tammisen ja tanniinisen. Tunnepuolella tuntee välillä liikaa ja välillä liian vähän. Koskaan ei oikein ole hyvä, ainakaan silloin kun on IHAN hyvä. Pituus pysynyt tasaisena viimeiset 10 vuotta, paino on nousussa eksponentiaalisesti mutta pienellä kulmakertoimella. Kärsii omasta mielestään aikuisiän aknesta, josta voisi laittaa lähetteen neuvolalääkärille. Kehotetaan ensin kuitenkin luopumaan liiasta suklaasta ja viikonloppuisin viitsimään pestä meikit naamasta baarin jälkeen.

    VastaaPoista
  53. Reilu 30-vuotias mies, kahden lapsen isä, vanhin seitsemän. Ollut jokaisella lapsen neuvolakäynnillä mukana, mutta ei mitään hajua miten miehellä menee(eipä ole tullu kysyttyä), joten vaikea verrata. Vaimon kertoman mukaan väsynyt, koska vaimon kanssa tasavertaisesti kuskaa lapsia harrastuksiin, kouluun, tarhaan, käy töissä, kokkaa, leikkii, siivoaa, pyrkii pitämään keskivartolihavuuden kurissa liikunnalla ja huolehtii vielä raha-asiat. Kaikki tämä kuulemma sen takia että vaimo pysyy tyytyväisenä. Vaikea uskoa koska onhan hän mies. Oikeassa kädessä tenniskyynärpääoireita, mahdollista syytä kysyttäessä ei halua puhua asiasta. Rauhallinen mies, ei puhu paljoa, mutta vaimon kertoman mukaan joskus perjantai-iltaisin juttelee oikeinkin mielellään, varsinkin jos on ollut alkuillan autotallissa. Varataan aika seitsemän vuoden päähän, eipä nuilta oo ennenkään mitään kyselty, tuskin vastaustakaan saisi.
    Kehotetaan välttämään tenniksen peluuta, vaikka vaimon mukaan ei ole pelannut seurustelusuhteen alettua. Muistutetaan myös huolehtimaan autotallin ilmastoinnista, josko puheripuli johtuisi vaikka autotallissa olevien liuottimien ja maalien höyryistä.

    VastaaPoista
  54. 33 vuotias nainen, viimeisillään raskaana. Korostaa Jeesuksen kuolleen samassa iässä, kiinnostunut lukumystiikasta ja kabbalasta, harhainen? Hormonaalisista syistä itkeskelee kolumneille ja mainoksille. Freelanceritausta, tuntuu ylisuorittavan vähän kaikkea, kertoo haalineensa kotiin kiloa omenoita hillottavaksi, ei ole pessyt mattoja koko kesänä. Ei osaa olla tekemättä mitään, saa aikaan vähän. teloo itseään toistuvasti, jalat mustelmilla, mies kuulemma lempeä (lapsuusiän hoitamaton adhd?)
    Levoton, epävarma mutta vilpittömän oloinen. Tunteet pinnassa, hymyilee paljon. Puhuu kovasti peloistaan tulavan äitiyden suhteen, suunnittelee laittavansa lapselle ensikesänä kaulapannan ja flexin, ei (kerro?) muita väkivaltaisia fantasioita. Nauraa isoäänisesti, ei osaa lopettaa puhuteltaessa, keskeyttää toistuvasti. Kehotetaan lepoon ja kannustetaan mietiskelemään. Omaa aikaa, kahvia vähemmän. Kontrolli synnytyksen jälkeen.

    VastaaPoista
  55. 25-vuotis neuvola, huomattavaa kehityksen laskua ja unettomuutta. Sosiaalliset taidot kunnossa, avoin ja tutkiskelee ympäristöä.5-vuotiaan pojan ylisuojelevainen äiti.Varataan aika jatkotutkimuksiin psykologille.
    Kertoo olevansa järjestelmällinen, ja esitteet huoneessa järjestyykin hetkessä oikeisiin ja siisteihin kasoihin. Mahdollisia pakko-oireita?
    Puhe sujuu hyvin mutta kuulossa mahdollisesti vikaa. Tähän kontrolli kk päähän.
    Motoriset taidot ovat vuosien mittaan huonontuneeet selkärankareuman johdosta. Päänympärys ja vyötärön ympärys turvonnut huomattavasti. Tähän kontrolli ja kotihoito-ohjeet.

    Kokee omilla sanoillaan "varttisatasen-oireyhtymää", kokee itsensä saamattomaksi ja havaitaan depression oireita. Ohjaan lääkäriin.

    Pahoista tavoista kysyttäessä kääntää katseen pois ja kertoo tupakoivansa vähän. Tarkemman kysymyksen jälkeen paljastuu todella paha nikotiiniriippuvuus.

    Muuten todella reipas tapaus. Seuraavassa neuvolassa rokotteet johon esilääkitys piikikammon vuoksi.

    VastaaPoista
  56. Tulee 40 v tarkastukseen, rokotukset kunnossa, painokäyrä +20% pituus -5% vatsanseudulla löysää veltostunutta ihoa annetaan jumppaohjeet, suositus sterilisaatioon (7 raskautta ). Kehitys edennyt mutta nyt pysähtynyt. Kertoo heräävän yöllä 1-2 kertaa, suositeltu unikoulua ja yösyöpöttelyjen lopettamista! Vaipat osittain käytössä. D,C, B ja A vitamiiniä suositeltu, muutkaan ei pahasta?

    VastaaPoista
  57. Mies 35 vuotta. Vastaanottoaika varattu jo kahdesti uudelleen, koska unohtanut saapua paikalle.

    Kaksi alle kouluikäistä tytärtä, yhteishuoltajuus. Väittää toipuneensa erosta ja näkee siinä hyvänä puolena poiskarisseet 20 ylipainokiloa. Nyt kuulemma naisetkin taas huomaa. Kaljuuntuminen edennyt pitkälle. Todellisuudessa kilojakin on tainnut tulla jo hyvän matkaa takaisin. Parisuhdetilanteesta kysyttäessä vaikenee. Kyseessä ilmeisesti introvertti sosiopaatti.

    Lasten kanssa menee kuulemma "ihan kivasti". Ei kuitenkaan muista että toisen syntymäpäivä on tänään ja lasten neuvolassa oli kuultu "isän olevan usein omissa maailmoissaan".

    Sanoo ainoaksi harrastuksekseen viinit, vaikka juuri liikunnasta kysyttäessä kääpiö väitti käyvänsä säännöllisesti salilla. Hengityksen hajusta päätellen viiniharrastuskin painottuu laadun sijasta määrään.

    Kokee viihtyvänsä haastavassa työssään, jota on saanut tehdä jo toistakymmentä vuotta pätkätyöläisenä mukavan dynaamisessa työyhteisössä. Lysähtänyt ryhti, kireät hartiat, jatkuva päänsärky ja ajoittainen unettomuus kertonevat asioiden todellisen laidan. Tulehduskipulääkereseptiä tarjottaessa käy ilmi, että tuttu lääkäri on sellasien jo kirjoittanut. Todellisuudessa popsinee Panacodia. Epäillään sekakäyttäjäksi.

    Kieltäytyy terapiasta, koska kaikki on kuulemma hyvin. Arjenhallintakyky perustunee häkellyttävään kykyyn valehdella itselleen asiat paremmiksi.

    Varataan seuraava aika huomiseksi, ensi viikolle ja puolen vuoden päähän - ehkä muistaa jonkun ajoista.

    VastaaPoista
  58. 22-vuotias äiti. Sairastaa astmaa ja migreeni lääkkeet määrätty. Silmäpussit roikkuu ja selkeitä väsymyksen oireita havaittavissa.
    Kysyttäessä tulevaisuudesta, vastaa epämääräisesti en mä nyt oikeen tiedä ja mä haluisin vähän kaikkee. Opiskelu motivaatio kadonnut ja kertoo harkitsevansa vielä kerran alan vaihtoa.

    Painoa liian vähän ja kehotetaan menemään sinne salille ja syömään terveellisesti, ihmettelee kehotusta koska luuli pelkän salilla käynnin ajattelun riittävän.
    Haaveilee muutosta toiselle paikkakunnalle. Käsketään päättämään mitä tekee ja toteuttaa unelmiaan.

    Muisti surkea ja keskittyminen näyttä olevan hankalaa. Tuijottaa kelloa ja vaikuttaa ahdistuneelta. Kysyttäessä ahdistuneisuudesta vastaa ympäripyöreästi eii tässä mitään. Luultavasti kyse uudesta oudosta tilanteesta sekä ujoudesta.

    Pyydetään laittamaan elämä järjestykseen ja lopettamaan jahkailu. Uusi aika varataan muutaman kuukauden päähän.

    VastaaPoista
  59. 22-vuotias äiti. Sairastaa astmaa ja migreeni lääkkeet määrätty. Silmäpussit roikkuu ja selkeitä väsymyksen oireita havaittavissa.
    Kysyttäessä tulevaisuudesta, vastaa epämääräisesti en mä nyt oikeen tiedä ja mä haluisin vähän kaikkee. Opiskelu motivaatio kadonnut ja kertoo harkitsevansa vielä kerran alan vaihtoa.

    Painoa liian vähän ja kehotetaan menemään sinne salille ja syömään terveellisesti, ihmettelee kehotusta koska luuli pelkän salilla käynnin ajattelun riittävän.
    Haaveilee muutosta toiselle paikkakunnalle. Käsketään päättämään mitä tekee ja toteuttaa unelmiaan.

    Muisti surkea ja keskittyminen näyttä olevan hankalaa. Tuijottaa kelloa ja vaikuttaa ahdistuneelta. Kysyttäessä ahdistuneisuudesta vastaa ympäripyöreästi eii tässä mitään. Luultavasti kyse uudesta oudosta tilanteesta sekä ujoudesta.

    Pyydetään laittamaan elämä järjestykseen ja lopettamaan jahkailu. Uusi aika varataan muutaman kuukauden päähän.

    VastaaPoista
  60. 40-vuotias kolmen lapsen äiti tulee vuosikontrolliin.
    Kertoo arjen sujuvan hyvin. Ihmettelen asiaa sillä äiti on itse kroonisesti sairas, samoin kaikki lapset. Kahdella lapsella äidin kanssa sama vakava parantumaton sydänsairaus, vanhin lapsi vaikeasti kehitysvammainen. Suosittelen suoralta kädeltä koko perheelle kuntoutusosastojaksoa psykiatrisella. Äiti silmin nähden hermostuu ja väittää edelleen pärjäävänsä vertaistuella. En usko. Traumatisoituminen ilmenee selvästi myös impulsiivisena käytöksenä, taustalla eroja ja muuttoja, myös monia harrastuksia aloitettu ilman sen kummempaa harkintaa. Nykyinen aviomies selvästi nuorempi, ilmiselvä puuma-syndrooma. Väittää avioliittoa onnelliseksi.
    Raha-asioissa myös parantamisen varaa. Kimpaantuu kun mainitsen asiasta. Kertoo taloudellisen tiukkuuden syyksi muka pienen eläkkeen, ja lisäksi sairauden vuoksi työnsaannin olevan vaikeaa. Todellisuudessa impulsiivisuus taitaa olla suurin syy, ettei työllisty. Tarkistetaan asia puolen vuoden kuluttua. Annan kuitenkin mukaan marttojen arjenhallintaoppaan. Ja pankin "miten pysyn henkilökohtaisessa budjetissani"-oppaan.
    On aloittanut vuosien jälkeen liikunnan, kuntosalikortti löytyy. Ei vaan kuulemma ehdi sinne koskaan. Ihmettelen asiaa sillä kaikki lapset ovat jo kouluikäisiä, ja äiti viettää päivät yksin kotona. Takellellen kertoo some-riippuvuudestaan. Viittaan marttojen oppaaseen jossa neuvoja tilanteeseen ja vinkkejä ajankäyttöön in real life. Naurahtaa.
    Sairauden vuoksi lääkitys-asiat hoidetaan erikoissairaanhoidon puolella, traumaattisen tilanteen vuoksi suosittelen myös keskustelemaan omalääkärin kanssa psyykelääkityksen aloittamisesta. Harhaisuutta selvästi havaittavissa, elelee selvästi pilvilinnoissa. Kiistää oman arkensa raskauden ja omien sanojensa mukaan nauttii elämästään. En usko.
    Kasvu hyvää, ja kuulemma monia taitojakin löytyy vaikkei niitä osaakaan eritellä. Konsultoidaan psykiatria ja yritetään saada perheelle pikaisesti apua.

    VastaaPoista
  61. 32-vuotias nainen, joka on ihan tarkalleen samoissa mitoissa kuin neuvolakortissa vuonna 1993. Ulospäin erittäin terveen näköinen, atleettinen. Ei lapsia, avomies, aiemmin eronnut ulkomaalaisesta. Sairastanut melanooman. Pelkää tulevaisuutta, eikä uskalla tehdä siihen liittyviä päätöksiä, kuten lastenhankintaa, mikä olisi kuitenkin normaalia tämän ikäiselle. Pelkää elämänsä lipuvan ohi. Pitää vartalostaan huolta juoksemalla mahdottomia matkoja ja syömällä terveellisesti. Tarkemmin kysyttäessä "terveellinen" tarkoittaa hänen kohdallaan niukkaa ravintoa, tarve seurantaan, viitteitä anoreksiaan??. Syönyt e-pillereitä yli 12 vuotta, vaikka seksielämä köyhää. Kärsii migreenioireista ilman auraa, e-pillerien lopettamista harkittava. Suositellaan vähemmän kontaktia lapsen saaneiden kavereiden kanssa, aiheuttanut ajatuksia siitä, ettei hankkisikaan omaa lasta koskaan. Hieman sekava sielunmaisema, saa maanisia puuskia, kuten siivoaa asuntonsa lattiasta kattoon vaikka keskellä yötä. Energiaa välillä loputtomiin ja välillä ei yhtään. Lähete psykiatrille maanisdepressiivisyyden poissulkemiseksi.

    VastaaPoista
  62. Vähän yli viisikymppinen hengitysinfektiokroonikko kuntasektorilla. Uhmainen. Menettää hillinnän, kun kysytään työpaikan sisäilma- tai johtaja-asioista. Masennuslääkitys ei tunnu auttavan suurinakaan annoksina.
    Suositellaan JOKO laajaa lobotomiaa TAI siirtämistä KOULUTUSSUUNNITTELIJAn tehtäviin.

    VastaaPoista
  63. "Ihan kohta kaksikymppinen" naisenpuolikas, jolla vähän sekaiset tummat hiukset. Hampaita paikattu nuorena, kertoo sittemmin parantaneensa hampaidenhoitoa. Hoikistumut sitten viime käynnin ja on normaalipainoinen, urheilee usein ja mielellään, mitä haittaavat yliliikkuvat, kipeytyvät nivelet ja anemiataipumus. Vihreän vyön karateka (epäilyttävää, aggressiivinen?!)

    Vaikuttaa todellisuudesta vieraantuneelta, jaksaa hölistä (muun muassa..) Narniasta, Tylypahkasta ja Keski-Maasta loputtomiin. Peter Pan -syndrooman diagnosointia syytä harkita vuoden sisällä. Uskoo olevansa taiteellinen, taideterapia erittäin suositeltavaa todellisuuspakoisuuden hoidossa.

    Vieraita ihmisiä kohtaan varautunut. Lievää eroahdistusta ja läheisriippuvuutta, toisaalta aika ajoin huomattavan tyyneltä ja tasapainoiselta vaikuttava. Mielialat muutenkin erittäin ailahtelevaisia ja voimakkaita, bipolaarinen? Mielenterveys tarkastettava ensi vuonna kahdenkympin kontrollissa uudelleen.

    VastaaPoista
  64. 35-vuotias nainen, väittää olevansa keski-ikäinen, vaikka näyttää reilusti ikävuosiaan nuoremmalta. Kuvittelee elämän olevan nyt helpompaa kun lapset ovat isomia ja itsenäisempiä (vasta 5- ja 7-vuotiaat, selkeitä harhakuvitelmia).

    Takana kaksi korkeakoulututkintoa, vaihtoi alaa valvottuaan öitä esikoisen vauva-aikana. Vasta nyt ensimmäinen vakituinen työpaikka ja sekin kunnan palveluksessa. Suositellaan lämpimästi eläkerahastosäästämistä.

    Krooniset selkäkivut helpottaneet kalliin patjan ja pilateksen ansiosta. Edelleen ranka ja nivelet kuitenkin vaivaavat. Astmaatikko. Ei tupakoi, viinolasillinen tai olut silloin tällöin rentoutukseksi. Kertoo suurimmaksi saavutuksekseen sen, että mahtuu vauvakilojen jälkeen lukioaikoja pienempiin farkkuihin. Suuri riski repsahtaa, sillä perso herkuille ja syö aivan liian vähän hedelmiä ja vihanneksia. Kahvin kulutusta rajoitettava.

    VastaaPoista
  65. 41 vuotias sairaanhoitaja, tulee vastaanotolle pillifarkuissa ja Black Metal-bändi paita päällään, muutama näkyvä tatuointi.
    Aloittaa terveydenhuoltoalan jatko-opinnot 2.9.

    22 ja 13- vuotiaat tytöt, ensimmäisen kohdalla kuulemma kasvatus mennyt pieleen, on opiskelemassa hoitoalaa. Nuoremman kohdalla toivoa asian suhteen.

    Eronnut kertaalleen pitkästä liitosta (koska ex-mies muuttui kusipääksi), nyttemmin kihloissa elämänsä rakkauden kanssa.Matkustavat pari kertaa vuodessa jonnekin päin maailmaa. Heillä ei yhteisiä lapsia, mutta miehen kautta suloinen poika- ja tyttöpuoli.

    170cm ja painoa 70kg, liikuntaa harrastaa 4 kertaa viikossa kuntosalilla, ja juoksua 3 kertaa viikossa.Joskus harvakseltaan muutaman kerran kuussa spinningiä ja joogaa. Kaksi koiraa lenkkikavereina. Nyt nivelsidevamma nilkassa, se hajottaa päätä.

    Paheekseen kertoo kahvin kittaamisen (noin litra päivässä). Syö terveellisesti. Vehnää ei syö, koska maha alkaa pullottaa. Pitää punaisesta lihasta, kaurapuurosta ja vastustaa valmismarinaadilihoja. Stressinpurkuun kuulema hyvä seksi on parasta lääkettä, ja sanoo ettei ole stressaantunut. Hihittää tämän jälkeen tovin aikaa.

    Pitää myös avautumisblogia harrastuksenaan.

    Lähtee vastaanotolta, ikkunasta näen hänen lähtevän omalla hienolla mustalla urheiluautollaan, jonka kromivanteet kiiltävät auringon paisteessa.

    VastaaPoista
  66. 42 vuotias, selvästi jakaantuneesta persoonallisuudesta kärsivä yrittäjä. Kuvittelee kykenevänsä tekemään useamman ihmisen työt.
    Tiedossa olevia sivupersoona on ainakin yksi vaimona ja kotiäitinä elävä, yksi koiranhoitajana elävä, yksi bloggarina elävä, yksi kotilaulajattarena elävä, yksi Dominion pelurina elävä, yksi ystävien terapeuttina elävä, yksi keskiaikaa elävä ja yksi virtuaalimaailmassa elävä, saattaa olla muitakin mutta nämä hän tunnistaa ja tunnustaa pitävänsä jokaisesta persoonastaan eikä halua luopua niistä.
    Kuulemma puutarhanhoidolle ei jää aikaa ja kärsii siitä toisinaan suunnattomasti, toisinaan ei voisi vähempää välittää.
    Lääkitystä voisi harkita mutta asiakkaan haluttomuus muuttaa tilannetta saattaa vaikuttaa hoitovasteeseen niin paljon ettei siitä välttämättä ole hyötyä.
    Jätetään siis seurantaan ja soittoaika kuukauden päähän.
    Tarvittaessa kontrollikäynti.
    Asiakas on kuitenkin kiltti, itselleen ja ympäristölleen pääsääntöisesti vaaraton jos ei oteta lukuun suunnattomasta impulsiivisuudesta johtuvia säntäilyjä ja toisten ihmisten houkuttelemista mukaan omiin päättömyyksiinsä.
    Onneksi hänellä on jalat maassa elävä mies ankkuroimassa hieman pahimpia impulsiivisuuskohtauksia.

    VastaaPoista
  67. 38-vuotias nainen, perheellinen, lasten lukumäärää ei osaa itsenäisesti laskea, mutta kysyttäessä luettelee lasten etunimet sekä lempiruoat. Realiteetin tasoa jää mietityttämään lasten huikea määrä, mutta ikätasoisuuteen kehoitetaan perhettä ohjailemaan tarinoinnissa.
    Pituus 165 ja tähän nähden runsasta ylipainoa. Hyppii kuitenkin vaa'alla niin, että painoa on vaikeaa saada tarkasti mitatuksi. Varsin ketterä painoisekseen. Kertoo syövänsä 5 kertaa päivässä ja pitävänsä ruoanlaitosta, tätä myös harrastaa. Ohjataan perhettä käyttämään aikaa yhteiseen liikuntaan vaikka rouva tuntuukin olevan hyvin eläväinen ja energinen, liikunnallisuutta siis löytyy. Eläväisyydestä käyty keskustelua ja tästä puhuttaessa tarinoi jälleen päivittäisiä askareita hyvin laaja-alaisesti.
    Vastaanotolla jää epäselväksi asiakkaan ammatti, koska tarinoinnin seasta vaikeaa saada selville, mitkä asiat kuuluvat työhön ja mitkä vapaa-aikaan. Uniohjeita annettu perheelle, koska tuntuu viettävän aikaa runsaasti erilaisia "unohtuneita työtehtäviä" tehden ja lepo jää näin vähäiseksi.
    Kertoo harrastavansa intohimoisesti shampanjaa. Tätä jäädään seurailemaan ja tarvittaessa ohjataan hoitoon, jos asia osoittautuu ongelmalliseksi.


    Puhelu: Asiakas soittaa olevansa 3,5kk reissussa Espanjassa autoillen. Jälleen hyvin monitahoista toimintaa tuntuu olevan kertomuksien mukaan. Perhe palannut Suomeen koulujen alettua. Konsultoidaan sosiaaliviranomaista olisiko syytä ottaa asiakas huostaan. Tukitoimia ainakin järjestettävä kun palailee Suomeen.

    VastaaPoista
  68. Terhakka ja sanavalmis 41-vuotias. Lukee sujuvasti ja mielellään. Vaikeuksia matemaattisten käsitteiden kanssa, ei ymmärrä esim. omaa ikäänsä. On juuri jättänyt ehkäisyn pois, kihlautunut ja kokee muiden ihmisten ylenkatsovan omaa onnellisuuttaan. Isän äskettäinen kuolema painaa mielessä ajoittain ja aiheuttaa äkillisiä itkukohtauksia. Tähän on itsenäisesti hakenut apua psykiatrilta ja käyttää kontrolloidusti mielialalääkettä. Ylipainoa on kertynyt viime vuoden aikana reippaasti ja verenpaine on hieman koholla. Ruokavalio tällä hetkellä kohtuullisen monipuolinen, ehkä jonkin verran epäterveen addiktoitunut suhde tuorekurkkuun. Suositellaan painon pudottamista hedelmällisyyden edistämiseksi ja yleisen terveyden kohentamiseksi.

    VastaaPoista
  69. Pian 38-vuotias äiti. Silminnähden väsyneen näköinen. Syynä ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole kolme vilkasta lasta,joista kaksi kouluikäisiä. On kärsinyt vitamiininpuutoksista ja matalasta hb:stä, joka sittemmin korjaantunut punasolutankkauksen ansiosta.

    Pituus 170 cm, paino 77,4 kg ( laskenut + 5.0 sd käyrältä +1.0 tasolle). Kehuskelee syövänsä proteiinia n.80 g/vrk, hiilihydraatteja tarpeen mukaan lisäksi.

    Ammatti diakoni(selkeästi ylpeä ammatistaan). Reumatologin konsultaatiossa todettu että fibromyalgiansa vuoksi täydellisessä työssä. Unenpuute lisää kipuja. Tätä nykyä nukkuu kokonaisia öitä jo lähes pysyvästi, muttei tarvitse enää öisin ruokaa tai juomaa herätessään.

    Yöt kuivia. Puoliso vuorotyössä.

    Harrastaa sienestystä, ruoanlaittoa, lukemista ja Cheekin fanittamista.

    Ei tarvetta käydä neuvolassa ennen 40-vuotis tarkastusta.

    VastaaPoista
  70. 35-vuotias ylivilkas nainen. Tulee vastaanotolle juosten. Kahden lapsen äiti, vanhempi erityislapsi. Mies tekee kuulemma liikaa töitä, itse pystynyt vähentämään työpaikan vaihdoksen myötä. Kertoo pyörittävänsä perheen arkea, sujuu kuulemma hyvin. Muisti pätkii ajoittain stressin ja unettomuuden takia, pärjäilee kuitenkin tämän kanssa. Lapsen tilanne vaikuttaa haastavalta, lisäksi mies paljon poissa kotoa. Seurataan jaksamista.

    Puhuu liikaa, nauraa paljon, selkeä aikuisiän adhd. Ajankäytöstä kysyttäessä listaa työt, kotityöt, lasten asioista huolehtimisen ja opiskelun. Pyöräilee työmatkat. Ilmeisesti onnistunut kanavoimaan adhd:n lukuisiin aktiviteetteihinsa. Vaikuttaa onnelliselta.

    Uusia asioita kertoo oppivansa päivittäin lapsilta, töissä ja opiskeluissa. Korostaa kuitenkin keskittyvänsä elämästä selviytymiseen kunnialla. Opiskelun tehokkuus vaikuttaa epävarmalta.

    Tyypillinen ruuhkavuosia elävä keski-ikäinen äiti. Ei ylipainoa, ei tupakoi, alkoholia kohtuudella. Ei sairasta juuri koskaan, verenpaine ja veriarvot ok. Kärsii stressiperäisestä unettomuudesta, johon omatoimisesti ottanut Melatonin 1mg. Kehotetaan tarvittaessa nostamaan annosta. Muistutetaan, ettei kukaan ole korvaamaton ja kehotetaan opettelemaan ottamaan rennosti. Samat terveiset myös ylitunnolliselta vaikuttavalle miehelle.

    Seuraava kontrolli 40-vuotistarkastuksessa. Tarkistettava onko pysynyt täyspäisenä. Mies kutsuttu pikaisesti kontrollikäynnille.

    VastaaPoista
  71. Kaikki kunnia "äidit neuvolassa" -ideasta "Usko, toivo ja Pakkaus"-blogin mallamoijalle.
    ks. http://uskotoivopakkaus.blogspot.fi/2013/06/neuvolakortti-kaikille.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tästä linkistä! En kyseistä blogia seuraa, mutta ilmeisesti pitäisi. Hyvä tietää, että en ole yksin tämän ajatuksen kanssa!

      Poista
  72. Tämä on niin mainio! Ilta mennyt näitä lukiessa ja nauraessa vedet silmissä:D Pakkooli kirjoittaa omakin:)

    VastaaPoista
  73. Aivan ihania ootte kaikki... :)
    Jaahas, ja seuraava potilas:

    "35v nainen, ylipainoa, tupakoimaton, juomaton ja kaikin puolin nuhteeton.

    - Rikosrekisteri vanhentunut, lapset muuttaneet isälleen (erosta yli 10v) ja nuorinkin jo yläasteella.

    ADHD lääkitys tällähetkellä kohdallaan, impulsiivisuus vähentynyt. Työ ok.

    Selvinnyt kaikesta ilman apua ja annetaan jatkua niin. Seuraavaa käyntiä ei toivota tulevan koskaan. Epäillään tulevan kuitenkin taas ensiviikolla ilman lupaa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "tullut jälleen ilman ajan varausta. Kertoo olevan hädissään, teini soittanut, että isä ei päästä kouluun.Pyytää soittamaan lastensuojeluun.

      Rauhoituttuaan kertoo nuoren liiotelleen ja valehdelleen aiemminkin. Ilmoittaa poistuessaan masennuslääkkeen unohtuneen nyt useamman kerran.
      Odotetaan,että hoksaa itse palata psyk.sh vastaanotolle."

      Poista
  74. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  75. 37-vuotias 2-vuotiaiden kaksosten äiti. Seuraa katseellaan sujuvasti kohdetta, kuullun ymmärtämisessä ongelmia. Ohjataan kuulon tarkastukseen. Ajoittaisia uhmakohtauksia - oma tahto kehittynyt hienosti! Reipas tyttö syö ja kasvaa hyvin. Paino yläkäyrällä.

    VastaaPoista
  76. 39-vuotias nainen. Tulee reippaasti vastaanotolle. Pituuskäyrä lähtenyt laskuun, paino noussut viimeisimmän synnytyksen jälkeen 10 kiloa, syyttää tästä tupakoinnin lopettamista. Jää tutkimaan puntarin ominaisuuksia punnituksen jälkeen, eikä asetu myöhemminkään paikoilleen vaan touhuaa omiaan. Väittää omaavansa neljä lasta, ei muista näiden nimiä eikä ikiä. Poikia sanoo olevan. Kaikki asuu vielä kotona ja yleensä muistaa huolehtia näiden tulevan yöksi kotiin. Tunnustaa vaikeudet terveellisen ruuan tarjoamisessa jälkikasvulleen. Itse sanoo syövänsä monipuolisesti erilaisia leivonnaisia. Juo paljon kahvia ja käyttää punaista maitoa. Paheksuu ehdotusta kolesteroliarvojen mittaamisesta. Opiskelee yhtä sun toista, ei saa kaikkia opintojaan loppuun saakka, aloittaa usein uusia harrastuksia - pakenee todellisuutta ylenmääräiseen touhuamiseen? (tätä seurattava jatkossa) Pitkin vastaanottoa ottaa reippaasti katsekontaktia. Vasenkätinen, täyttää pyydetyt lomakkeet haparoiden ja pyytää välillä selventämään käsitteitä. Lähtiessä unohtaa laukkunsa lattialle ja ei saa lukittua ovea auki. Naureskelee itsekseen ja poistuu puolijuoksua. Pyydetään asiantuntijan konsultaatioon ja oireenmukaiseen hoitoon.

    VastaaPoista
  77. 40-vuotistarkastus, muistuttaa olevansa vielä kuukauden ajan 39-vuotias. Ylipainoinen, kertoo tämän johtuvan raskaudesta ja synnytyksestä (viimeinen v. 2000). Harhainen? Aikaan ja paikkaan orientoitunut. Lapsia kertoo olevan vaihteleva määrä, tarkemmin kysyttäessä selviää biologisia lapsia olevan 3 ja muut nuoret näiden ystäviä, jotka tulevat kuin omaan kotiinsa. Naimisissa, puoliso insinööri, muutoin perusterve.
    Ruokavalio-ohjausta. Muistutetaan, ettei suklaa ole peruselintarvike. Ei käytä päihteitä, mutta riippuvainen dekkareista ja Utrion tuotannosta. Ohjataan käyttämään osa ajasta liikuntaan ja kodinhoitoon.
    Varataan kontrolliaika puolen vuoden päähän.

    VastaaPoista
  78. 38-vuotias, vaikuttaa nuoremmalta, kooltaankin ikätovereitaan pienempi. Iloinen, nauravainen ja hyvin temperamenttinen. Kotona toistuvia raivokohtauksia, seuraillaan tilannetta. Tässä iässä tulisi jo olla kehittyneempi itsehillintäkyky.

    Vatsa toimii hyvin, kakka kiinteää.

    Osaa ajaa ilman apupyöriä ja jaksaa kävellä jopa 2 kilometrin matkoja päivittäin, joista taidoista on itse hyvin ylpeä. Sanoo harrastavansa myös juoksemista ja kuntotansseja, mutta katse pälyilee asiasta tarkemmin kysyttäessä, joten luultavasti on valitettavasti oppinut puijaamaan.

    Jonkin verran paino noussut, mutta ei vielä huolestuttavasti.

    Kontrollikäynti 2 vuoden päästä.

    VastaaPoista
  79. Perheen äiti,saapuu 50-vuotis-tarkastukseen.
    Ei koe olevansa ikäisensä - tunnustaa välillä kuvitelman noin 20-vuotiaan elämästä - tai ainakin musiikkimausta (siis kun oli vielä itse 20v.) Hallusinaatioitako -seurattava tarkoin!

    Kertoo oireyhtymästä,jossa huomaa että aika ei kerta kaikkiaan enää riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä tai pitäisi tehdä. Seurataan.

    Näkee ahdistavia unia elämän tilanteestaan johtuen -lähete terapiaan tarpeen?
    Hurahtanut askarteluun... kokee vieroitusoireita, jos ei saa tavata muita hurahtaneita tai askarrella. Myös ihan selviä mökkihöperyyden oireita.

    Liikkuu ihan liian vähän ikäisekseen - sanoo ettei ole aikaa. Kts. aiempi kommentti ajan riittämättömyydestä.
    Vuosikontrolli vaihdetaan puolivuosittain tehtäväksi.

    VastaaPoista
  80. Ylireippaasti esiintyvä 36-vuotias 2-vuotiaan tyttären äiti. Vaikuttaa aikaansaavalta, mutta saattaa olla silmänlumetta. Kysyttäessä alkaa selittää pitkiä pätkiä, jopa paasaamaan hetkeksi, mutta rauhoittuu, kun huomaa että kyseessä ei ole kuulustelu tai haastattelu.

    Paino ja pituus keskikäyrällä, otsatapin pituus viimeaikoina kasvanut, joka saattaa johtua vuodenajasta tai lapsen uhmäiästä. Sanoo itse johtuvan pikkuvammoista, joita saanut aloittaessaan uusia motorisesti vaikeita harrastuksia aikuisiällä (tarkastetaan motorisen kehityksen tilanne).

    Kieltäytyy hormonaalisesta ehkäisystä vedoten haluttomuuteen jota pitää seurauksena edellämainitusta (alitajuisesti vauvakuumeessa, mutta tulkitsee oireet itse väärin?).

    Perusterve ja reipas, vastailee mukavasti ja ottaa yhteyttä, keskittymiskyvyssä harjoiteltavaa. Uusi tapaaminen vuoden päähän ja kontrolli vauvakuumeesta.

    VastaaPoista
  81. Kolmeviitonen nainen, kysyttäessä ikää aloittaa sopertamaan jotain kakskasia. Lapsia on kuulemma, pienemmät vielä kotihoidossa.
    Töissä ollut viimeksi joskus yli 7 vuotta sitten, välttelee sinne takaisinpaluuta jopa hieman epätoivoisesti. Ei vieläkään tiedä miksi tulee isona.
    Parisuhde kuulemma on, vaikkei yhteistä aikaa ole koskaan. Tästä huolimatta jälleen raskaana, edellisellä kerralla kirjoitettu pilleriresepti ei ehkäissyt laukussa.
    Haaveilee poikansa hottisjalkapallovalmentajasta ja omakotitalosta, jossa on tarpeeksi tilaa.Kokkaus- ja siivoustaidoissa ikäistään jäljessä, muutenkin tuntuu jämähtäneen teini-ikään (pukeutunut tiukkoihin farkkuihin, saappaisiin ja liian isoon maihariin).
    Ihottumaa vaippa-alueen yläpuolella, tukka sekaisin ja ryhti huono. Heräilee useamman kerran yössä, uhmaikä kestänyt jo useamman vuosikymmenen. Hymyilee ujosti, ottaa välillä katsekontaktia.

    VastaaPoista
  82. 47-vuotias erittäin itsevarmasti esiintyvä, ylioptimistinen nainen, jolla yksi aikuinen, mutta edelleen kotona asuva lapsi. Ei suostu myöntämään ikäänsä, vaan kuvittelee edelleen olevansa 25-vuotias.
    Takana hurja sairaushistoria, saanut elinsiirron liki 20 vuotta sitten, jonka jälkeen tullut monia kroonisia sairauksia, mm. munuaisten vajaatoiminta, diabetes, kutiseva kyhmyihottuma ja neljä vuotta sitten sairastetun sikainfluenssan jälkitautina COP-keuhkosairaus, jonka kurissapitämiseen käyttää isoja annoksia kortisonia. Väittää kortisonin pelastaneen henkensä, mutta vieneen terveyden (ei huomaa itse tässä minkaanlaista ristiriitaa?) ja suorituskyvyn hiusten ja hoikkuuden lisäksi. Syksyllä tehtyjen tutkimusten perusteella löydetty pahat tukokset toisessa sepelvaltimossa. Odottaa päätöstä mahdollisesta ohitusleikkauksesta, eikä vieläkään ymmärrä, ettei hänellä enää ole asiaa maailman huipulle yleisurheilussa, vaan kuvittelee sinne vielä palaavansa. Pitää itseään terveenä (!!!). Täyttää hypomanian tunnusmerkistön. Suositellaan pakkohoitoa M-lähetteellä.

    VastaaPoista
  83. 44-vuotias naimisissa oleva ja työssäkäyvä (inhoaa työtään, mutta ei vaihda sitä, miksi?) nainen.
    Kolme lasta, joista kaksi jo asuu omillaan, kotona "iltatähti", johon väittää välillä hermot menevän... Eihän se murkkuikä nyt niin kamalaa voi olla? Ja onhan hän jo "kestänyt" kaksi murkkuikää, omansa lisäksi.
    Luulee olevansa seksikäs, vaikka kulkeekin aina verkkareissa tai collarihousuissa, pitäisikö ilmoittaa johonkin tyylikurssille?

    Sairastunut masennukseen vajaa kaksi vuotta sitten, johon annettu lääkitys ja jutteluapua. Ei tainnut auttaa.
    Itsenäisesti lopetti lääkityksen. Olisiko aika ottaa osastolle? Harkintaan...

    Sovitaan uudesta käynnistä puolen vuoden päähän ja toivotaan josko koko perhe tulisi paikalle, jotta voidaan katsoa miten toimii ns. normaali elämä.

    VastaaPoista
  84. 36-vuotias kahden lapsen äiti. Ikää kysyttäessä laskee sormillaan ja väittää olevansa 25-vuotias (matematiikan tukiopetusta harkitaan).

    Vointia kysyttäessä vastaa "Ihan hyvin", vaikka papereista luettaessa paljastuu että sairastaa masennusta, on sairauslomalla töistä, syö lääkkeitä ja käy psykan polilla. Toinen lapsista erityislapsi ja avioliitto voi huonosti. Yritetään saada lääkäriltä lähete Espanjaan tuetulle lomalle ystävän kanssa kuukaudeksi.

    Pituudekseen ilmoittaa 165cm, vaikka papereissa lukee 164cm. Tästä kysyttäessä höpisee jostain lukujen pyöristämisestä. Painoa ei suostu kertomaan ja vaa'alla yrittää pidättää hengitystään ja seistä vain toisella jalalla (harhainen, kuvittelee näiden keinojen vähentävän kiloja). Saanut painoa tiputettua alkuvuodesta 9kg, joista yli puolet tullut takaisin. Kehoitetaan käyttämään turkasen kallista kuntosalijäsenyyttä.

    Seurantaa tehostetaan itkuisuuden vuoksi ja yritetään saada lääkäriltä myös reseptiä onnellisuuteen. Myös käyntiä hammaslääkärillä suositellaan, edellisestä 5 vuotta aikaa. Poistuu iloista esittäen, mutta soittaa heti autosta ystävälleen itkuisena.

    VastaaPoista
  85. 40 vuotias nainen, tulee vastaanotolle epäilyttävän iloisesti. Tarkemmalla kyselyllä ilmenee että on masennuslääkityksellä, maksimiannostus. Ei halua pienentää annostusta tai kokeilla lääkityksen lopetusta ennenkuin 2 ja 4 vuotiaat lapset aikuisia, vaikka lääkitys aiheuttaa pyörrytystä eikä tunnu edes auttavan masennuksen oireisiin. Ei ole kertonut lääkityksestään läheisilleen, haluaa teeskennellä normaalia.

    Kertoo ettei tykkää äitiydestä, mutta osaa kuulemma teeskennellä vakuuttavasti, harkitaan lasten huostaanottoa.

    Haluaisi vieläkin olla parikymppinen ja vain pitää hauskaa, ei sopeudu elämäntilanteeseensa ja reagoi voimakkaasti vastoinkäymisiin. Ei osaa ottaa vastuuta, suorastaan pakenee sitä.

    Työhistoria vaihteleva ja värikäs, ei muutamaa vuotta pidempää työsuhdetta. Tällä hetkellä osa-aikainen, ei tiedä mitä haluaa tehdä isona. Pituus ja paino käyrien alapuolella. Todennäköistä ettei tästä kovin isoa tulekkaan.

    Parisuhteen sanoo olevan kunnossa, mutta jää epäselväksi onko tämäkin kulissia.

    Annetaan mielenterveysesitteitä, mutta potilas ei kykene lukemaan ilman lukulaseja. Ei suostu ottamaan lähetettä optikolle.

    Kontrolli viikoittain.

    VastaaPoista
  86. Puhelias (liiankin) ja iloinen 26-vuotias nainen! Yksi leikki-ikäinen lapsi. Ei kasvua edelliskerrasta. Hienosti vastaa kysymyksiin ja tekee kaikki vaaditut tehtävät. Kertoo jälleen miettivänsä alanvaihtoa ja uutta harrastusta, mutta ei kuitenkaan ole (edelleenkään) tehnyt asian eteen mitään. Saamattomuutta oman elämänsä järjestämisessä. Hetkittäin iloisuus tuntuu liioittelulta, mielenterveys? Käsketään olemaan yhteydessä tarvittaessa, muuten kontrolli vuoden päähän.

    VastaaPoista
  87. Keski-ikäinen 49 vuotias nainen. Kertoo elävänsä erittäin terveellisesti, ruokavaliossa pelkästään hedelmiä, kasviksia, kalaa, jonkin verran maitotuotteita. Kertoo liikkuvansa säännöllisesti 5 krt viikossa, juoksevansa puolimaratonin kerran kuukaudessa.... (suttua paperilla) . Ylipainoa silmämääräisesti arvioiden 20 kg. Kuulo mitaten hyvä, kuitenkin lyhyen keskustelun perusteella myös vahvasti valikoiva. Käyttää kaukonäköön silmälaseja, on tyytyväinen, ettei ikänäkö vaivaa (Lukee neuvolakorttia lasien yli). Kaksi teini-ikäistä lasta, jotka tasapainoisia, menestyviä yläkoululaisia (Vastaa käynnin aikana koulukuraattorin soittoon, pyytää soittamaan uudelleen tunnin kuluttua). Hikoilee vahvasti. Vakuuttaa elämän olevan kaikin tavoin mallillaan, ja toivoo seuraavaa käyntiä aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. Uusitaan Diapam-resepti.

    VastaaPoista
  88. "Puhuu vahvaa Forssan murretta, muutoin antaa varsin normaalin kuvan itsestään, poislukien termejä 'holja', 'kesseli' ja nimitys 'täys seepio' kiivaasti hokiessaan.

    Luonnehtii elämäänsä ja stressinhallintaansa termein 'ihan ookoo' ja 'parempi ku ennen'. Tarkkaillaan. Kuvittelee pysyvänsä 26-vuotiaana vielä kymmenisen vuotta, viittaa vahvasti vuoden takaisen raskauden aiheuttamaan posttraumaattiseen stressireaktioon tai hämärtyneeseen minäkuvaan."

    VastaaPoista
  89. 34-vuotias nainen. Ikää kysyttäessä ilmoittaa kuitenkin olevansa juuri täyttäneensä 30. Painoa kysyttäessä sanoo olevansa hieman lihava, puntari osoittaa kuitenkin normaalipainoa , näin ollen epäillään näkökyvyn heikkenemistä tai liiallista peileihin tuijottelua Lähete silmälääkäriin.
    Omien kykyjen yliarviointi näkyy liiallisena työn tekemisenä, lasten ja omien harrastusten ylibuukkauksena sekä työn ohessa opiskeluna.
    Suhde-elämältä hyvässä tilanteessa. Kertoo punastuen seurustelevansa 9-vuotta nuoremman miehen kanssa. Panikoi kissaeläimen statusta ja sen vuoksi valehtelee ikänsä 4 vuotta vähemmäksi. Mahdollinen itsetunto-ongelma?
    Omat lapset jo yli kymmenen. Empii kolmannen lapsen hankkimista. Ohjataan perhesuunnitteluneuvolan puolelle.
    Liikkuu ehkä liikaakin, niin urheilun puitteissa kuin ko. tilanteessa tuolilla. Mahdollinen ADHD epäily.
    Tungetaan uusi käynti yli buukattuun kalenteriin mahdollisille lisäkeskusteluille kun on käyty perheneuvolassa.

    VastaaPoista
  90. 25v hyvin huorahtavasti pukeutunut nainen tulee 2 vuotiaan lapsensa kanssa vastaanotolle. Ei halua juuri puhua itsestään. Puhuisi mielummin miten lapsi osaa jo niin hienosti kaikkea niin nuorena vaikka lapsen kehitys on täysin normaaleissa puitteissa. Lapsi vie kuulemma kaiken oman ajan tältä yksinhuoltajalta. Flirttailee nuoren työssäoppimaan tulleen apulaispojan kanssa. Kysyy josko terveydehoitaja voisi katsoa lasta että saisi hetken hellyyttä kahden opiskelija nurukaisen kanssa. Ei kuulemma enää muista miltä se tuntuu. Jaa mitähän tähän nyt sanoisi?

    VastaaPoista
  91. Kivasti juttelee, osaa jo kirjoittaa oman nimensä, suloinen on.

    VastaaPoista
  92. 30-vuotias lapseton, naimisissa oleva nainen. Väsynyt, mutta ei osaa mennä iltaisin ajoissa nukkumaan. Annetaan lähete unikouluun. Paino kehittynyt käyrien mukaisesti, vaikka uskotteleekin edelleen voivansa pukeutua samoin kuin teininä (vääristynyt minäkuva?) Töissä kuitenkin pukeutuu ikäiselleen sopivalla tavalla, joten tässä vaiheessa seurataan tilanteen kehittymistä. Hallitsee tietokoneen käytön perusteet, mutta saa vaikeammissa ongelmatilanteissa vielä raivokohtauksia.
    Alkoholista kysyttäessä on ilmeisesti opetellut sopivuuden rajoissa olevan vastauksen ulkoa epäilysten poistamiseksi, on kuitenkin teekkari, mikä herättää epäilyksiä vastauksen oikeellisuudesta. Pyydetään lähipiiriä seuraamaan tilannetta. Saattaa paikata oireita yrittämällä syödä terveellisesti ja harrastamalla liikuntaa päivittäin. Riittävän levon takaamiseksi ja parisuhteen hoitamiseksi kehotetaan kuitenkin vähentämään harrastuksia ja pitämään huolta kotiintuloajoista. Tämä voisi auttaa myös muuhun ajanhallintaan.
    Tehnyt paljon määräaikaisuuksia, mutta nyt vakituisista töissä. Kertoo kuitenkin harkitsevansa työpaikan vaihtoa tai yrittäjäksi ryhtymistä. Harkintakyky järkivalintoihin ei siis vielä täysin kehittynyt. Kehotetaan pankkia muistuttamaan asuntolainan määrästä. Lähes kaikki lähipiiristä ovat jo hankkineet lapsia ja asiakas väittää haluavansa niitä myös itse. Syö kuitenkin edelleen ehkäisypillereitä, joten niiden vaikutus on ilmeisesti jäänyt epäselväksi asiakkaalle.

    VastaaPoista
  93. 34 vuotias nainen jolla kaksi kouluikäistä lasta. Iänmukaiset rypyt silmäkulmissa, paino noussut käyrän mukaisesti, pituuskasvu pysähtynyt ja hiuksissa harmaata. Jännittää käyntiä selvästi, mutta uskaltautuu lopulta vastaanottohuoneeseen. Aloittanut koulun syyskuussa, osaa jo vähän piirtää ja lukujärjestyksen lukeminenkin sujuu. Saanut koulussa uusia kavereita. Hampaiden harjaamisessa tarvitsee muistuttelua ja nukkumaanmenoaikaa kehotetaan aikaistamaan, koska silmäpussit viittaavat valvomiseen.

    VastaaPoista
  94. 40plus isä, kaksi teini-ikäistä lasta ja vaimo, toinen lapsista syntyi tyttönä ja muuttui pojaksi - aivan ihania kaikki. Vieroitettu rinnoista ja läheisyyden tarpeesta sänkyyn kiinnitetyillä käsiraudoilla. Uppoutuu helposti ajatuksiinsa ja Teeman romanttisiin elokuviin. Pitää mielensä virkeänä kulkemalla säännöllisesti metsässä vaimon koiran kanssa. On antanut perheen raha-asiat vaimon hoidettavaksi - koittaa säästää salaa lasten ja vaimon yllättäviä rahan tarpeita varten. Laiminlyö alkoholin juontia sen terveysvaikutuksista huolimatta - selittää juovansa vain iloon. Toimii taksikuskina vaimon pikkujouluissa ja muissa firman bileissä - jättää kuulemma liikaa väliä edellä oleviin autoihin. Saanut neuvolasta ohjeen lähteä yksin pitkälle ulkomaan matkalle - aluksi neljäksi vuodeksi.

    VastaaPoista
  95. Kyllähän aikuisneuvoloita on, mutta epäilemättä niissä(kin) keskitytään terveyteen ja siihen liittyvien seikkojen kirjaamiseen. Toki jos itsestään erinäisiä tarkempia kuvailuja haluaa, niin kannattanee mennä psykologille, psykoterapeutille tai psykiatrille.

    VastaaPoista
  96. Potra 40v. nainen. Kuulo ja tarkkaavaisuus liian hyvät (varsinkin kotioloissa) Pituuskasvu pysähtynyt, paino nousussa.

    VastaaPoista
  97. 38 vuotias hyväkuntoinen nainen joka sanojensa mukaan eilen tajusi olevansa keski-ikäinen. Oli seisonut makkarin peilien välissä katsomassa takahiuksiaan onko ne hyvin, ja olikin huomannut läpikuultavien alushousujen läpi takamuksensa ja järkyttynyt. Toteaa että muutos tapahtunut kropassa kolmessa kuukaudessa, ei ole ennen huomannut takpuolen pudonneen ja levenneen alaosasta, lisäksi kankut ovat lepoasennossa muodostaneet t-kirjaimen väärin päin. Järkyttynyt asiasta selvästi. Kysynyt miehen kantaa. Mies sanonut että Joo on pientä muutosta nähtävissä mutt hyvä kroppa sinulla on. Nainen järkytyksissään kerännyt kaikki kyseisen malliset ja materiaaliset alkkarit ja heittänyt roskiin. Lukioikäinen lapsi ihmetellyt miksi, ja kehottanut antamaan nii, kauniit alushousut pikkusiskolle jotta askartelee niistä barbin vaatteita... Nainen lähtenyt lenkille ja juossut verenmaku suussa ylämäkeä myöten, mies kannoilla. Toivottomana sanonut että tässä Se on, olen keski ikäinen enkä koskaan enää palaa entiselleni. Aineenvaihdunta vanhan naisen. Mies provosoinut että ei Se niin mene. Olet syönyt yli kulutuksen ja siksi ihan vähän lihonut. Nainen tästä suutahtanut ja väittää ettei laihdu vaikka mitä tekisi, onhan hän liikkunut koko ajan ja syö vähemmän kun mies. Silti mies hoikka. Mies perustelee että tällä palaa enemmän, lihasmassa polttaa. Nainen ei usko että koskaan enää laihtuu, mutta mies haluaa lyödä asiasta vetoa. Jos nainen laihtuu lupaa maksaa miehelle sata euroa. Tulee kontrolliin kuukauden kuluttua. Kärsii traumasta, suositeltu traumaterapiaa..

    VastaaPoista
  98. 43-vuotias mies. Eronnut aikaisemmasta liitosta jokunen vuosi sitten. Hyvässä fyysisessä kunnossa, jopa selvästi erottuvat musculi abdominis, mikä harvinaista ikäryhmässä. Kertoo aloittaneensa harjoittelun salilla huolehtiakseen itsestään. Henkisestä voinnista kysyttäessä vastaa, että ei kehumista: rakastunut. Ei saa nukutuksi, ajatukset pyörivät rakastumisen kohteen ympärillä jatkuvasti. Selvästi rasittunut henkisesti. Vaikka kuvailee tilaansa epätoivoiseksi, lähetetään kotiin ja mainitaan, että kertominen voisi auttaa. Ei aihetta jatkotoimenpiteille.

    VastaaPoista
  99. Paras kommenttiboksi ikinä !!

    VastaaPoista
  100. Aikuisneuvolaan hoitajan vastaanotolle tullut 29-vuotias perusterve nainen. Ei lapsia, ei parisuhdetta. Orientoituu aikaan ja paikkaan hyvin. Säännöllisenä lääkityksenä thyroxin 0,1 mg. Omien sanojensa mukaan voi paremmin kuin vuosiin, vaikka kuluneen vuoden aikana käynyt läpi muun muassa avioeron. Suositeltu hakevan keskusteluapua sekä sukupuolitautitesteihin tehty lähete.

    Potilaalla epärealistiset kuvat tulevasta vuodesta. Epäsännöllisen kolmivuorotyön ja täyspäiväisen opiskelun yhdistäminen suunnitteilla. Keskusteltu omasta jaksamisesta, suositeltu toistamiseen keskusteluapua. Univaikeuksia vuorotyön takia. Epäillään käyttävän tekosyynä, nukkuisi vaan paremmin.

    Potilaalla on ylipainoa ja omien sanojensa mukaan on laihtunut ja tulee laihtumaan tulevana vuonna. Jälleen epärealistisia suunnitelmia. Potilas sanoo omien sanojensa mukaan harrastavansa kahvakuulaa ja juoksua. Potilaan vasemman jalan kroonisten kipujen takia otettut jalkojen röntgenissa ja laboratoriokokeissa ei poikkeavaa. Ei jatkotoimenpiteitä vaikka fysioterapialle olisi varmasti tarvetta. Pituudekseen kertoo tarkasti 158,3 cm ja painoaan ei voi pysty kertomaan, koska kuuulemma vaihtelee. Potilas ei osaa piirtää eikä maalata, mutta töissä kuulemma neula pysyy hyvin kädessä. Kömpelö, törmäilee seiniin ja tiputtelee asioita.

    Aikuisneuvolan kontrollikäynti vuoden päähän, kilpirauhaskokeet joulukuussa ja suositellaan hakevan keskusteluapua.

    VastaaPoista
  101. 42 -v perusterve nainen, saapuu iloisesti vastaanotolle yksin. Tarve olla äänessä koko ajan, kertoo paljon asioita, puhe selkeää ja käyttää paljon ilmeitä ja eleitä.

    Ylipainoa on, liikkuminen melko ketterää, kertoo pitävän uimisesta. Osaa polkea polkupyörää, mutta ei omista sellaista. Vastaanotolla ei suostu hyppimään tasajalkaa, kertoo rintojen nousevan suuhun.

    Hahmotus ok, keskittyminen pikkutarkkoihin tehtäviin lyhytkestoista.

    Sosiaaliset taidot ok, viime vuosina viihtynyt paljon yksin ja hiljaisuudessa. Ottaa mielellään kontaktia miehiin, lähinnä seksuaalisesti. Ryhmässä ollessaan kertoo olevan hauskuuttaja.

    Ei aihetta jatkotutkimuksiin.

    VastaaPoista
  102. Kohta 52-vuotias nainen. Iloinen ja reipas. Puhuu paljon. Nukkuu vielä päiväunet.
    Ei tykkää askertelusta, saksien käyttö ikäistensä normaalilla tasolla.
    Painonnousu saisi jo loppua.

    VastaaPoista
  103. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...