14.5.2013

Pieni johdatus valtuustotyöhön

Pohdiskelin viime syksynä, että mihinköhän suuntaan tämä valtuutettuna oleminen vie luottamustani demokratiaan. On raportin paikka. Tässä vajaan puolen vuoden sisään on jo tullut eteen kaikenlaista.

Tapiolan kulttuurikeskuksen aukiolla.

Välillä ollaan enemmän innokkaita kuin älykkäitä.

Otetaan esimerkiksi vaikka tämä Tapiolan Jääpuisto-projekti. Keskusaltaan ympäristön kehittäminen on mainio idea! Varsinkin lapsiperhetekemistä pitäisi olla tarjolla ympäri vuoden. Mutta... luistinrata? Etenkin kun sadan metrin päässä on jo iso luistinrata. Miten paljon ihmiset oikeasti haluavat luistella? Lisäksi kaksi miltsiä + vuosittainen 150K hintalappu ylläpidosta ei oikein nyt istu oikeustajuuni. Olisiko tässä taloustilanteessa voinut ideoida jotain muuta, jopa ihan ilmaiseksi tai talkoovoimin toteutettavaa? Pulkkamäki? Jääveistoksia? Lasten hiihtolatu? Pliis.

Sitten on nämä "aina kannattaa yrittää" -hankkeet.

Kaavoituksesta eli siitä, mitä rakennetaan ja minne, syntyvät parhaimmat tappelut, sekä valtuustossa, lautakunnissa että asukkaiden kesken. Kaavoituskysymyksessä myös kaikki puoluestereotypiat realisoituvat. Jouduin heti valtuustoduunin alkumetreillä todistamaan tilannetta, jossa yleiskaavassa viheralueeksi merkitylle alueelle haluttiin rakentaa joku retail park. Kaavanvastaiset suunnitelmat ovat hölmöjä, koska niistä valitetaan ja kumoamisperusteet ovat hyvät. Mikään ei siis etene ja mahdolliset aloitetut rakennustyöt jäävät kesken. Ei järjen hiventä.

Lopuksi voi vielä mainita nämä prioriteettiongelmat.

Tapiolan koulu, jossa itse kävin yläasteen, on odottanut remonttia jo parisen vuotta. Umpihomeessa oleva pytinki seisoo tällä hetkellä tyhjillään. Arkkitehtoonisesti arvokas rakennus kuitenkin halutaan mieluummin korjata kuin purkaa, vaikka rempparahalla rakentaisi ihan uudenkin. Ongelma on siinä, että remontoiminen ei välttämättä poistaisi sisäilmaongelmia. Puntarissa on siis kaupunkikuva vs. teinien keuhkot. Minusta valinta ei ole kovin vaikea. Kiirekin olisi. Sillä välin nimittäin pukkaa laskua väistötiloista ja penskoja kiusataan pitkillä koulumatkoilla. Senkin ajan voisi käyttää vaikka nukkumiseen.

Noin yleisfiiliksenä voisin vielä todeta, että Espoon kokoisessa kaupungissa luottamushenkilön pöydällä on aika pirun isoja asioita noin iltapuhteiksi. Jätevedet, metropolihallinnot, korkean rakentamisen periaatteet sun muut vaativat välillä maisterintutkinnon verran perehtymistä. Virkamiehet voivat halutessaan viedä ummikkoa kuusi nolla. Onneksi on ryhmä, jossa voi avoimesti olla idiootti.

Koska aikani on kortilla, minusta on myös tullut suuri lähidemokratian ja osallistamisen ystävä. Haluan teidät sieltä ruudun takaa töihin! Käytössä pitäisi olla paljon terävämpiä ja värikkäämpiä kyniä kuin tällä hetkellä on.

39 kommenttia:

  1. Kiitettäviä sanoja. Kumpa kaikki päättävissä elimissä istuvat ajattelisivat yhtä syvällisesti, inhimillisesti, järkevästi ja laaja-alaisesti asioista kuin sinä sekä myös perehtyisivät asioihin kunnolla ennen kuin puhuisivat mitään. Jos asuisin siellä, enkä täällä pohjoisessa, olisin heti mukana talkoilemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kauniista sanoista, mutta sepä mun ongelma onkin että koen olevani huono valtuutettu kun en mitenkään ehdi perehtyä niin paljon kuin haluaisin. :(

      Poista
    2. Mutta ehdit ajatella sitäkin enemmän!

      Poista
  2. Kaksi sanaa, vai onkohan näitä kolme: Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto. Kaupsulautakunta ehkä kuvittelee päättävänsä jotain, mutta tuolla on se todellinen sylttytehdas. Siinä paljon virkamistenkään näkemykset paina.

    terv. Vakkarilukija joka ei sattuneesta syystä kirjoita nimeään tähän alle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tuon jaoston nimen olen muutamaan kertaan maininnut enkä mitenkään myönteisessä kontekstissa. :)

      Poista
    2. Komppaan teitä molempia sataprosenttisesti EKJ:n suhteen ja lisään vielä, että yleiskaavahan ei Espoossa paljon paina, jos elinkeinonäkökulma edellyttää muita ratkaisuja. Senkin haluan mainita, että kerrostaloasukkaat ovat espoolaiskansalaisten paarialuokkaa. Terveisin vakkarilukija II

      Poista
  3. Entisenä Kauniaislaisena mua naurattaa aina kun joku puhuu "metropolihallinnosta" Suomen kokoisessa maassa. :D Mutta muuten kivoja ajatuksia. Tuntuu siltä että sä ainakin ajattelet sillä kuuluisalla maalaisjärjellä, josta näin yleisesti tuntuu nykyään olevan puutetta. Jatka samaan malliin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, jatketaan! Mä itse kirjoittelin tuosta metropolihallinnon kummallisesta nimestä hetki sitten... ;)

      Poista
    2. Katja, voisit mainostaa tuota hyvää kirjoitustasi täälläkin isommin, vaikka osana jotain toista kirjoitusta. Tuo on juuri sellaista rautalankaa, jota tarvitaan lisää, ja täältä kommenteista se ei varmaan kaikkien silmään osu.

      Poista
  4. Arkkitehtuurin ammattilaisena näkökulma tuohon kouluasiaan: Ehdottomasti niin, että homeista ei kannata kovalla rahalla korjata uudelleen homeiseksi. Mutta toisaalta minun ammattikuntani kantilta Suomessa puretaan liian kärkkäästi vanhaa, koska tilalle voidaan halvemmalla rakentaa uusi ja tuottavampi. Rakennetulla ympäristöllä on arvoja, joita ei huomaa ennen kuin ne ovat hävinneet: Kun lähipellolle rakennetaan kerrostaloja, häviääkin äkkiä ympäristöstä avaruuden tuntu. Kun riittävän moni remontoi rintamamiestaloaan järein ottein, haihtuu rintamamiestaloalueen yhtenäinen ilme ja henki savuna ilmaan. Kun puretaan vanha arvorakennus, vaikuttaa sen tilalle noussut uusi pytinki paitsi omassa käytössään, myös naapurustossa.

    Tapiolan koulu saattaa olla mennyttä, mutta näin kunnallispoliitikkona voit tulevissa tilanteissa koettaa ajaa seuraavaa periaatetta: on paljon helpompaa ja halvempaa ylläpitää hyvää tilannetta kuin korjata jo pitkään laiminlyötyä epäkohtaa. Eli kun johonkin pikkuvikaan seuraavaksi budjetoidaan, äänestä kyllä. Sitten ei ehkä, toivottavasti, tarvitse myöhemmin makuuttaa huonokuntoista rakennusta vuosikausia edelleen mädäntymässä, kun täyskorjaukseen ei löydy miljoonia mistään. Tai koettaa ponkaista tyhjästä pystyyn sitä hyvää palvelua, joka rahanpuutteessa viisi vuotta sitten lopetettiin.

    Jos vielä pienen idean saa esittää, niin koulukäyttö on rakennukselle todella kuormittavaa. Sama rakennus saattaisi palvella (tuossa tapauksessa korjattuna toki silti) ongelmitta kevyemmässä / vaihtelevammassa käytössä ja siten, ettei yksittäinen henkilö vietä siellä säännöllisesti 40 tuntia viikossa -- esim. harrastustiloina.

    Noniin, innostuin vähän liikaa. Pitäisi varmaan itse mennä politiikkaan, niin ei tarvitsisi täällä toisten blogeissa paasata. Kiitos ja anteeksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä sun kanssa ihan samaa mieltä! En tajua tässä taloyhtiössäkään sitä, että mitään ei ikinä korjata ennen kuin taivas putoaa niskaan. Ja tässä arkkitehtuuriasiassa olen tehnyt myös takinkäännön, sillä minulle aika painokkaasti huomautettiin että rumuus ei ole purkamisperuste samalla tavalla kuin kauneus ei ole säilyttämisperuste. :D Sehän on ihan totta. Olen ehdottomasti korjaamisen kannalla aina kun se on mahdollista ja säilyttämisen kannalla aina kun se on perusteltua.

      Poista
  5. No niin, avaanpa sanaisen arkkuni minäkin: Homerakennusta EI kannata korjata. Meillä töissä on keksitty ikiliikkuja, koko ajan jotain korjataan. Viimeisin esimerkki vuoden takaa jossa hometilat korjattiin isolla rahalla ja pidettiin iso melu miten ovat kunnossa -nyt etsitään samassa tilassa työskenteleville väistötiloja kun ei olekaan kunnossa. Tässä tuppukyllässä on korjattu kaksi päiväkotia ainakin kai 3 ellei 4 kertaa ennen kuin uskottiin että ihan purkukunnossa ovat. Nyt ala-astetta mietitään voiko lapset mennä sinne, opettajien fysiikka ei vaan tahdo kestää niitä tiloja. Musiikkiopisto rempattiin kai nelisen vuotta sitten -sisäilmaongelma on taas.
    Suomi saa vielä ison laskun noiden lasten ja nuorten altistamisesta ja sen aiheuttamista haittatekijöistä. Vaikka nyt ei näkyisi mitään, niin se ei tarkoita sitä etteikö ongelman siementä saatettaisi jo kylvää.

    ugh, olen puhunut!
    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella syvältä toi tilanne. Mun mielestä koulujen ja päiväkotien kanssa pitää olla vielä erityisen vastuullinen kun on kyse nuorista ja tietty opettajista. En itse missään tapauksessa aio olla hyväksymässä mitään muuta kuin purun.

      Poista
  6. Moi!

    Tästä olen kanssasi samaa mieltä.

    Kun luin suunnitelmat luistinradasta, jäin kahdestakin syystä pohtimaan sitä, eikö tämän enempää mielikuvitusta ole osattu käyttää. Ensinnäkin, kuten totesit, todella lähellä on jo hyvin toimiva, liikenneyhteyksiltään sopiva luistinrata. Se on jopa tekojäärata, joten jäävarmuus on taattu. Toiseksi suorastaan ärsytti ilmeinen yhteneväisyys Helsingin Rautatientorin luistinrataan: Kun siellä on keksitty laittaa erikoiseen paikkaan luistinrata, mitä tekee Espoo - keksii saman uudestaan? Kalleuden lisäksi luistinrata vaatisi huoltoreitin isoille ajoneuvoille, eli jokin suht' ahtaista kävelyreiteistä muutettaisiin autoväyläksi. Ei kiitos. Eikö siihen voisi laittaa vaikka napakelkan?

    Tapiolan koulu on todella surkea esimerkki Tapiolan nykytilasta. Vaikka homeongelma saataisiin korjattua (mitä en usko), ovat 50-luvulla rakennetun kiinteistön tilat epäsopivat nykyajan koulunkäynnin vaatimuksille. Sellaisten rakentaminen olemassa oleviin rakenteisiin maksaa. Nyt, kun kellään ei riitä munaa päättää, että puretaan pois, talo saa rauhassa röttelöityä ja kostua entisestään. Nyt jo iso osa ikkunoista on peitetty vanerilla ja tagitkin ovat alkaneet ilmestyä. Tervetuloa vain tänne kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Tapiolaan!

    Niin paljon, kuin alueesta pidänkin, välillä kummeksuttaa. Joissakin kohdissa halutaan pitää yllä jonkinlaista ulkoilmamuseota, missä mihinkään ei saa tai uskalleta puuttua, vaikka lukuisa määrä koululaisia kärsii, toisaalta kuitenkin tavoitellaan jotakin erikoislaatuista, täysin paikkaan sopimatonta ja kallista turhaa toimintoa. Ei tämä epäjohdonmukaisuus mahdu tavallisen ihmisen kupoliin millään.

    T: Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mahdukaan. Täällä varjellaan jotain mulle aika näkymätöntä "kulttuuria" niin jumalattomalla innolla että metsä ei näy puilta.

      Poista
    2. Tulipa muuten mieleen noista nykypäivän vaatimuksista koulutiloissa... joskus olen miettinyt, että eikö vähempikin riittäisi kun uusia tiloja rakennetaan ?
      Melkoisia "kolosseja" nuo nykyiset uudet koulut nimittäin ovat!

      Mietin vaan, että ehkä olis tasa-arvoisempaa ja järkevämpää, että olis vähän vaatimattomammat tilat, mutta ne olis "terveet" ja lisäksi että näissä terveissä tiloissa sais kaikki lapset ja nuoret opiskella.

      Nythän osa opiskelee vimosen päälle hienoissa uusissa tiloissa ja loput sitten kulkee puolen Espoo läpi tai opiskelee homekouluissa.

      Jotenkin tuntuu näin tavallisesta veronmaksajasta, että Espoossa(kin) on tehty itsetarkoitus siitä, että uudet koulut on vimosen päälle viimeisintä tekniikkaa ja "huutoa" ainakin arkkitehtonisesti.
      Katsokaa kuvia esim 2007 valmistuneesta Koulumestarin koulusta
      http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Perusopetus/Peruskoulut/Alakoulut/Koulumestarin_koulu
      versus Auroran koulu
      http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Perusopetus/Peruskoulut/Alakoulut/Auroran_koulu
      joissa molemmissa on suunnilleen saman verran oppilaita. Taitaa Aurorassa olla peräti hiukan enemmän oppilaita...

      Ihmettelen vielä, eikö tähän koulurakentamiseen oikeasti pystytä kehittämään jotain jokaiseen kouluun sopivaa moduliratkaisua, joka olis nopea, helppo ja kustannustehokas rakentaa eli mallia rintamamiestalo, peruspiirustukset perustoiminnoille, joita sitten voitaisiin soveltaa tarpeen mukaan.
      Rakennuskustannukset olis ihan varmasti pienemmät kuin näille nykyisille "koulutuspalatseille". En usko, että oppimistulokset siitä huononisi, jos perusasiat olis kunnossa.

      Sori vuodatus, minunkin varmaan pitäis mennä mukaan politiikkaan, kun rakentavia ehdotuksia näköjään meikäläiseltäkin löytyy, tässä elämäntilanteessa vois olla ehkä aikaakin kun kaikki 3 lasta on jo yli 10 v. =)

      Poista
    3. Mukaan vaan! Jos ei pääsisikään läpi, on lautakuntapaikka vähintään ihan yhtä hieno juttu. Kuntapolitiikka on vittumaista ton ajankäytön kannalta: eniten aikaahan siihen on eläkeläisellä. :(

      Poista
  7. Mä olen aika usein miettinyt, mitä Espoon kunnallispolitiikassa puuhaillaan. Kaupungilla on ehkä Suomen parhaimmat veronmaksajat, mutta silti moni asia tuntuu olevan retuperällä ainakin entisen helsinkiläisen ja nykyisen espoolaisen näkökulmasta. Mihin ne rahat käytetään, kun lääkäriin ei saa aikoja, hammashoitoon on puolen vuoden jonot, puistoruokailua ei ole kesäisin, Tapiolaan ei ole saatu avointa päiväkotia homeen/sisäilmaongelmien takia suljetun tilalle yms. yms.? Puhumattakaan tuosta koulusta, jonka oppilaita ollaan jonkin lehtijutun mukaan raahaamassa jopa Espoonlahteen asti. (Jos en nyt ihan väärin muista.) Ehkä se luistinrata kohottaa kaupungin imagoa, mutta mistäköhän ne luistelijat kaivetaan, kun nytkin radat ammottavat talvisin tyhjyyttään. Monen monta kertaa ollaan miehen kanssa päivitelty, kuinka etenkin Tapiolan suunnalla luistinradoilla ei näy ketään, vaikka jää ja sää olisivat mitä mahtavimmat.

    Pitäisi varmaan itsekin ryhdistäytyä ja kantaa kortensa kekoon asuinympäristönsä puolesta. Mutta mistä sitä tällainen uusavuton aloittaisi? Perustin taannoin jo bloginkin, jossa ajattelin avautua kaupungin toiminnan aiheuttamasta ärsytyksestä, mutta eipä tuolla blogilla ole yhtään lukijaa, kun en ole sinne vielä saanut mitään kirjoitettuakaan. Asioista päättämäänkään ei pääse pelkästään sillä perusteella, että just nyt sattuisi huvittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Uusavuton voi tehdä paljonkin! Kyllä vanha kunnon mekkala, eli johtavien virkamiesten ja valtuutettujen kontaktointi on ihan pätevä tapa nostaa asiaoita puheenaiheiksi. Tietty mitä enemmän on näyttää tukea ajatuksilleen, sitä parempi. Sitten lautakuntaduuneihin (jotka on paljon siistimpiä kuin valtuustohengailu) pääsee kyllä jos on puolueen jäsen ja ehdolla. Kannattaa harkita ens kerralla!

      Poista
    2. Sama anonyymi jatkaa. Olin hiljattain yhteydessä yhteen kaupungin virastoon, sillä koin erään asian epäoikeudenmukaiseksi, ja minulla oli mielipiteeni tukena ihan virallista, netistä kylläkin, löytynyttä tietoa. Lopputulos oli se, että sähköpostiini vastattiin lyhyesti ja tylysti vasta muistutuksen jälkeen. Yritin vielä puhelinkeskustelua, mutta minua pompoteltiin henkilöltä toiselle, eikä kukaan osannut sanoa asiaan juuta eikä jaata. Sanaton viesti oli lähinnä se, että älä tyttö inise siellä. Jos epäkohtiin puuttuminen on näin vaikeaa, ei huvita kyllä kovin usein polttaa päreitään ja vaarantaa verenpainettaan. Jotenkin tuntuu, että kaupungilla on aina jotkin keinot luovia hankalista tilanteista ulos.

      Poista
    3. Tää pienen puolueen ryhmässä valtuutettuna olo on välillä pelkkää päreiden sammuttelua... En nyt tunne kysymystäsi mutta jos virkamiehet pelaavat jonkinlaista polttopalloa, voit yrittää kääntyä luottamushenkilöiden puoleen (lautakunnan puheenjohtaja, tyyppi, ketä äänestit, puolueen puhis) tai kirjoittaa mielipidekirjoituksen.

      Poista
  8. Hienoa, kun lähdit politiikkaan ja jaksat välittää ja vaikuttaa. Arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa vaan kun joutuu tekemään tätä näin puolilla valoilla. :(

      Poista
    2. Parempi aivot+sydän+puolivalot kuin pelkät urpo-sumuvalot ;)

      Poista
  9. Siis missä Tapiolan lähellä on tekojäärata, johon pääsisi luistelemaan? Aivan upeeta, että vihdoin saadaan paikka, johon pääsee luistelemaan ulos jo marraskuussa. Halleihin on kova tunku ja sellaiset ajat, että tavallinen pulliainenkin pääsisi luistelemaan, ovat harvassa. Ulkojäät jäädytetään vasta tammikuussa ja ovat auki maksimissaan pari kuukautta säiden mukaan. Tekojäälle pääsee, vaikkei olisikaan niin kovia pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, tässä onkin kyse siitä että pitää jo marraskuusta luistella. :) Saishan sen jäädytyksen siihen viereiselle luistinradalle paljon halvemmalla. Siellä me käytiin viime talvena.

      Poista
  10. Ihan ensiksi kiitos Katja että olet valtuustossa, lisää sinun kaltaisiasi sinne tarvittaisiin.

    Tästä Espoon tilanteesta ja esim. koulukurjuudesta vois kirjottaa romaanin... Espoollahan on jo pitkät perinteet asiassa. Itse olen 70-80 luvuilla kouluni Espoossa käynyt ja jo silloin koulua käytiin kurjissa oloissa. Koulujen katot vuosi, samoin ikkunat, ehkä pelastus olikin se, että oli hyvä tuuletus, joten ei tullut homettakaan. ;)

    Nyt omien lasten kohdalla sama jatkuu... Vanhin tytöistäni on 17 ja silloin kun hän meni 2003 kouluun puhuttiin jo Auroran koulun korjaamisesta / uuden rakentamisesta.
    Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on vihdoin tehty päätös uuden koulun rakentamisen aloittamisesta vuonna 2014. Onneksi sentää rakennetaan uusi eikä laajenneta/korjata vanhaa. Koska sisäilmaongelmat on niin pahat ettei tiloissa osa oppilaista ja opettajista voi oleskella on nyt sitten päätetty siirtää 4-6 vuosiluokat jo ensi vuonna Kalajärven kouluun, joka on yli 10 km päässä Auroran koulusta ja lapset tulevat kulkemaan kouluun normi bussivuoroilla. Koulumatkan kestoksi tulee ainakin 45 min suuntaansa eli 1,5 h päivässä. Ei mun mielestä ihan kohtuullista tuon ikäiselle, aikuisellekin tollasessa työmatkassa on kestämistä.

    Täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti tilanne ei paljon naurata... nuorin tyttäristäni eli ensi vuonna neljäsluokkalainen kulkee siis seuraavat kolme vuotta tuonne Kalajärvelle tai sitten johonkin muuhun väistötilaan. Seuraavista vuosista kun ei vielä ole tietoa, missä väistötila on. Ja siis uuden koulun rakentaminen alkaa vasta vuoden päästä, joten meidän lapsista kukaan ei saa siitä uudesta koulusta nauttia.
    Ja vielä, vanhin tyttö kulki yhden lukukauden Kalajärven koulussa , kun osa Auroran koulusta paloi muutama vuosi sitten ja ei todellakaan ollut helppo syksy tuolloin ja silloin lapset kuljetettiin tilausbussilla Kalajärvelle.

    Espoo on toki kasvanut viimeisten 30 vuoden aikana väkiluvultaan hurjasti, mutta jotenkin tuntuu siltä, että joku kaupungin virkamiehistä ei osaa laskea. Ihan näin insinöörijärjellä ajatellen on kai selvää, että jos kaavotetaan asuntoalueita, pitää alueelle myös varata koulutiloja ja niitä koulutiloja (ja muitakin) pitää huoltaa ja remontoida. Ei ole mun mielestä rakettitiedettä, mutta ehkä virkamiehen ajattelukyky ei tähän asti riitä. Uusille alueille kyllä on rakennettu kouluja esim tässä Leppävaaran alueella useita uusia kouluja, mutta vanhojen alueiden korjaukset ja uusien rakentamiset näyttää jäävän jalkoihin vuodesta toiseen.

    Vielä tuosta lähidemokratiasta...ehkä näissä kouluasioissa vanhempia "kuullaan", mutta juurikaan vaikutusta pääätöksiin ei näillä kuulemisilla ole. Usko on ainakin mulla asiaan mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään tapauksessa ole kohtuullinen koulumatka, aivan syvältä. :( Sitäpaitsi mä kuulun siihen hyötyliikuntauskovaisten lahkoon, jonka mielestä koulumatka pitää voida taittaa fillarilla. Kaikki julkiset rakennukset tarvitsisi jonkun yhteisen huoltomallin, joka pitäisi laatia jo rakennettaessa tai vakuutukset eivät ole voimassa. On tyhmää tehdä korjaamisesta vapaaehtoista.

      Poista
  11. Hei Katja
    Olen tosi tyytyväinen, että olet valtuustossa!
    t. Susanna, 10- ja 12-vuotiaiden tyttöjen äiti Tapiolasta, äänestäjäsi, blogisi lukija.

    VastaaPoista
  12. Viime joulukuussa saimme kirjeen kunnalta, että lapsemme päiväkoti lakkautetaan. Käy ilmi, etteivät valtuutetut tiedä tehneensä tällaista päätöstä. Hyvin pian käy myös ilmi, ettei lakkautuspäätöstä todellakaan ole tehty missään kunnan päättävässä elimessä vaan virkamiehet ovat näin vaan keskenään sumplineet. Vanhemmat nostavat asiasta mekkalan. Asiaa ihmetellään kunnassa muutama kuukausi. Lautakunta tekee päätöksen lakkauttamisesta. Käy ilmi, että kunnan johtosääntö on niin huonosti laadittu, että jokainen juristi tulkitsee sitä eri lailla: kukaan ei tiedä, onko lautakunnalla johtosäännön mukaan mahdollisuutta lakkauttaa päiväkotia. Kunnanhallitus käyttää otto-oikeutta ja kumoaa lautakunnan päätöksen. Seuraavassa kokouksessa kunnanhallitus lähettää asian uudelleen virkamiesvalmisteluun ja selvitettäväksi, mikä taho tässä f***ing kunnassa voi ylipäätään päiväkodin lakkauttaa. Tällä välin kunnanvaltuustossa tehdään valtuustoaloite päiväkodin säilymisen puolesta. Aloite hyväksytään vaikka asian käsittely on edelleen kesken kunnanhallituksessa. Vanhemmille on ajat sitten ilmoitettu että päiväkoti lakkautetaan, mutta ei ole infotttu siitä että lakkautuspäätös on peruttu. Vanhemmat ovat tällä välin hakeneet jo uusia hoitopaikkoja. Nyt kukaan ei oikein tiedä, jatkuuko päiväkodin toiminta tai mitä helvettiä tässä nyt pitäisi tehdä. Kukaan ei tiedä, mihin lapset menevät elokuussa hoitoon ja mihin henkilökunta menee töihin.

    Vanhemmilta virkamiehet eivät ole koko prosessin aikana muistaneet kysyä yhtään mitään, saatika tiedottaa asiasta valmisteluvaiheessa. Että se siitä kunta- ja hallintolakien edellyttämässä kunnan tiedotusvelvollisuudesta ja asianosaisten kuulemisvelvollisuudesta. Ja tätä sitten kutsutaan kunnallispolitiikaksi ja kuntalaisten asioiden hoitamikseksi.

    Tämä ei Katja sinun onneksesi kuitenkaan tapahtunut Espoossa vaan sen läntisestä naapurikunnassa. Älkää te siellä toimiko näin päin persettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävää!! Toihan on kaikella tapaa aivan käsittämätöntä, mä kuvittelin että johtosääntö olisi suurin piirtein sama kaikissa kunnissa. Toi olis varmaan kiinnostava ennakkotapaus oikeudessa (pakko forwardoida tää meidän ryhmälle tiedoksi). Toivottavasti asia ratkeaa parhain päin.

      Poista
    2. Pelkään pahoin että tässä vieläpäädytään asian kanssa hallinto-oikeuteen. Eli sitten saadaan se ennakkopäätöskin.

      Toi johtosääntö-asia on tosiaan ihmeellinen. Kun luulisi että ne on aika määrämuotoisia. Vaan ei ole. Eikä niitä käsittääkseni hyväksytetä missään muulla kuin siis kunnan luottamuselimissä. Muutenhan tässä maassa jokainen pikkuyhdistyskin joutuu sääntönsä hyväksyttämään PRH:ssa.

      Poista
  13. Kiitos, että avasit valtuustokokemuksia laajemminkin, tämä on lähidemokratiaa parhaimmillaan. Ryhmässä on onneksi varmasti osaamista eri aiheista, niin ei tarvitse itse ihan kaikesta tietää kaikkea valmiiksi. Jatka vaan samaa rataa, itsekin tapiolalaisena arvostan kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pienessä ryhmässä on aikaa kysellä ja keskustella - ja olla se torvi jolle kaikki pitää selittää aina alusta lähtien.

      Poista
  14. Kiitos, Katja tosiaan, että istut siellä valtuustossa ja teet työtäsi tämän blogin kautta näkyväksi!

    Tapiolan alueella on muuten tulossa juuri se sama ongelma, mitä aikanaan oli Arabianrannan uudisrakentamisen suhteen, eli väestöpohjan tulevaa kasvua ei ole mitenkään huomioitu päiväkotitarpeessa/kaavoituksissa. Kun jo nyt Tapiolassa on pulaa päiväkotipaikoista, entä 2 vuoden kuluttua, kun kaikkiin noihin uusiin kerrostaloalueisiin on muuttanut lisää perheitä? Väestön nuorennusleikkaus on tervetulluta Tapiolan alueella, mutta kammolla odotan päiväkotitilannetta... Jotenkin kai kuvitellaan, että vanhemmat kuskaavat sitten lapsensa riemulla Parakkipäiväkoteihin/Haukilahteen/tai pysyvät kotona niiden pilttien kanssa. Eli asia tulee ajankohtaisekti vasta kun lämmin on valahtanut housuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kysyä varhaiskasvatusjaostossa tota asiaa! Mä olen kyllä huolissani siitä saadaanko Tapiolaan ikinä lapsiperheitä kun kerrostaloasunnotkin maksaa miljoonan. O_o

      Poista
    2. Moi!

      Jo ainakin parin vuoden ajan Tapiolassa on ollut ongelmia päiväkotipaikkojen riittävyydessä, eli lapsia alueella on.

      Vanhoilla asuinalueilla (Haaga, Tapiola jne.) kehitys kulkee aalloittain: ensin on lapsia, sitten alue mummoutuu ja sitten on taas lapsia. Esimerkiksi Tapiolassa avoimena päiväkotina toiminut Karhunpesä oli aikaisemmin ihan oikea päiväkoti. Se otettiin jossain vaiheessa pois käytöstä, koska tarvetta ei ollut. Ei sitä (tai mitään vastaavaa, ilman kosteusvaurioita :) kuitenkaan avattu tilalle, vaikka lapsia on alkanut taas olla, vaan lapset sullottiin olemassa oleviin päiväkoteihin.

      Esim. Silkkiniityn päiväkodissa, joka muutenkin on iso, on jouduttu ottamaan lasten liikuntasali ryhmäkäyttöön. Iso päiväkoti itsessään ei ole ongelma, jos tilat alunperin on suunniteltu isolle joukolle lapsia siten, että eteistilat, mahdollisuudet pienryhmiin jne. ovat riittävät. Liikuntasalin käyttö ei ole toimiva ratkaisu: tila ei ole suunniteltu ryhmälle, eikä siksi siihen erityisen soveltuva ja nyt kaikilta lapsilta puuttuu huonon sään liikuntatila ja juhlatila. Vaikka järjestely ilmoitettiin tilapäiseksi (nyt jo toista vuotta....), skeptinen kuntalainen kyllä epäilee tätä. Näillä tilapäisjärjestelyillä on taipumusta jäädä pysyviksi. Kun homma on saatu toimimaan pusertamalla lisää lapsia samaan taloon, niin siinähän tuo menee. Lapset eivät osaa valittaa ja vanhemmat eivät päivän haasteita näe. Lisäksi parhaillaan siellä tehdään mittavaa sisäilma-ilmastointiremonttia, joka myöskin herättää kysymyksiä tilojen toimivuudesta.

      Käsittämättömän hyvin henkilökunta kuitenkin työtään jaksaa tehdä - mutta kuinka kauan? Heidän ja lasten on vain sopeuduttava. Nämä määräykset ja ratkaisut tulevat korkeammalta kuin yksittäisen päiväkodin johdosta.

      Nyt kun kyselemään alat, kysypä tätä: Kun neuvoloissa on tiedot alueen raskaana olevista naisista ja syntyneistä lapsista, kuinka ihmeessä päättäjille tulee silti yllätyksenä, että päiväkotia tarvitsevia lapsia on muutama vuosi tästä eteenpäin paljon? Miten näitä arvioita ei osata tehdä tarkemmin, vaan lasten määrä "tulee yllätyksenä"? Kuulostaa heikolta valmistelulta tai harhaisilta ajatuksilta. Kummasta on kyse?

      T: Johanna

      Poista
  15. Tapiolassahan on jo vauvabuumi ja kolmilapsinen perhe on ihan normi. :O
    Eli ihmeesti sitä lapsiperheitä Tapiolassakin on.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...