Tietoa mainostajalle ›

29.5.2013

Päivähoitohermoilua

Olen ollut Espoon kaupungin perhepäivähoitoasiakas jo 4,5 vuotta. Syksyllä kuvio muuttuu: molemmat lapset vaihtavat hoitopaikkaa, kun esikoinen siirtyy eskariin. Emme duuniaikojen puitteissa kykene roudaamaan lapsia eri hoitopaikkoihin, joten piti anoa siirtoa myös kuopukselle.

Hermostuttaa.


Hyvän hoitopaikan irtisanominen ei ollut helppo eikä mieluinen päätös. Ensimmäistä kertaa teen myös selkeästi lapsen kannalta huonomman ratkaisun. Kuopuksen olisi tietenkin ollut parempi jatkaa pienessä ryhmässä ja tutulla hoitajalla.

Muistan hyvin, miltä siellä asukaspuiston portilla tuntui seistä ensimmäistä kertaa. Päivähoitonoviisia hirvitti luottaa systeemiin. En yhtään tiennyt, mitä tuleman pitää, hain lohtua siitä, että muutkin olivat lapsensa hoitoon jättäneet. Muistan, että suurin huoleni koski sitä, miten ihmeessä vieras ihminen osaa hoitaa kenen tahansa lasta.

Olen yhtä (hyvää) kokemusta rikkaampi, mutta jännittää silti. Tällä kertaa siksi, että tiedän, miten tärkeä palanen hyvä hoitopaikka on perheen arjessa. Eniten kuitenkin stressaan vähäpätöisistä detaljeista: saavatko ipanat heti nuhan? Syödäänkö siellä ankeaa laitosruokaa? Miten kakaroiden kemiat huomioidaan? Kuinka päiväunet sujuvat?

Älytöntä. Vähän sama kuin uudessa duunipaikassa olisin huolissani lounaslistan kasvisvaihtoehdosta.

Todennäköisesti kaikki merkitykselliset asiat järjestyvät. Todennäköisesti sosiaalinen kuopus viihtyy ihan hyvin ja hoitaja on kiva.

Taas pitää luottaa systeemiin. Peukut pystyyn.

21 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen. Me päädyttiin siihen, että eskari ei ole niin kovin tärkeä, joten esikoinen (ja sittemmin eri syystä myös kuopus) jätti sen väliin. Yksi lastentarhaopettahatuttu veti silloin hirveät kilarit tästä, kun "emme arvosta suomalaista varhaiskasvatusjärjstelmää". Kylläpäs arvostettiin. Meidän perhepäivähoitaja oli/on sellainen helmi, ettei parempaa varhaiskasvatusta olisi lapselleen voinut toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Päätös syntyi lähinnä seuran takia: Skidi alkoi pitkästyä ryhmässä, jossa toiseksi vanhin on kolme vee. Omanikäisten kavereiden ja haastavan tekemisen kaipuu on sen verran kova että päädyttiin vaihdokseen. Saas nähdä miltä esiopetus maistuu!

      Poista
  2. Muistan sen teidän ekan päivän! Pitkäaikainen lukija siis täällä.

    Ja meillä sama tilanne. Pikkuveli menee perässä, vaikka jopa varhaiskasvattajat sanoivat, että voisi olla järkevää olla samassa paikassa vielä... Me ei vaan pystytä arjen aikatauluissa moneen paikkaan viemisiin ja läpi Helsingin ajeluihin. Puolitoista tuntia rumbaa aamuin illoin - ei vaan pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää logistiikkaratkaisut kaipaisi jonkinlaista bisnesoivallusta. Kerron heti kun keksin.

      Poista
  3. Meillä on syksyllä edessä lasten roudailu kahteen eri paikkaan kahdessa eri kaupunginosassa, kun esikoinen aloittaa koulussa ja nuoremmat hoidossa ja halutaan se kaikki isänkielelllä. Saa nähdä, miten se käytännössä sujuu, mutta eiköhän jotenkin, kun on mielestään tehnyt oikean valinnan, niin on valmis näkemään vaivaakin sen eteen - ja ainakin toistaiseksi meillä vahva kaksikielisyys painaa enemmän kuin matkojen hankaluus. Jos matkat kävisi kohtuuttoman raskaiksi lapsille (tai meille), niin sitten pitäisi miettiä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prioriteeteistähän tää on kiinni. Liikkuvia osia on loppujen lopuksi aika monta: paitsi että on pakko ehtiä duuniin, me halutaan liikkua mahdollisimman paljon fillarilla ja antaa aamu-unisten lasten nukkua pitkään. Klassinen "kaikkea ei voi saada". :)

      Poista
  4. Jännä miten uusi, varsinkin lapsia koskeva asia, jännittää ja pelottaa vaikka aiemmat kokemukset olisivat hyviä - tällä viittaan siihen, että me muutetaan uudelle alueelle ja lapset joutuvat vaihtamaan päiväkotia. Meillä on ollut ihan superhyvä päiväkoti, jossa molemmat ovat viihtyneet ja henkilökunta mukavaa ja asiansa osaavaa, ja toiset lapset ihania myös (puhumattakaan niiden vanhemmista). Nyt siis edessä ihan ummikkona muutto uudelle alueelle, josta ei tunneta ketään ja kauheat angstit päällä että mitäs jos ne muut on ihan idiootteja :D Hyvin reippaalla, mutta kavereissaan valikoivalla pojalla on nykyisessä päiväkodissa yksi paras kaveri, ja huolettaa että löytyykö samanlaiset kemian uudessa paikassa jonkun uuden lapsen kanssa (tottakai löytyy). Tyttö supersosiaalinen, mutta huolettaa, että lytätäänkö luottavan ja sinisilmäisen tytön itsetunto jos uudessa paikassa onkin tylsiä tyyppejä eikä luottoystävää vieressä. No, onneksi uusi paikka ei ole kauhean kaukana vanhasta, että voidaan vielä käydä leikkimässä vanhojen tuttujen kanssa puolin ja toisin. Ja eiköhän pikkuhiljaa ne uudetkin kaverit löydy...toivottavasti!
    Että kohtalotovereita täälläkin :) - Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoin! Se hyvä kokemus tosiaan ei auta yhtään, luottamus rakennetaan nähtävästi joka kerta alkutekijöistä.

      Poista
  5. Jaan jännityksen. Me mennään tutustumaan eskariin ens viikolla. Kuopuksen paikka tosin pysyy pph:lla, kun välimatkaa on 100 m.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lähellä! Toivottavasti eskaripaikka on hyvä!

      Poista
  6. Minulla on kokemusta siitä huonosta päiväkodista ja hyvästä päiväkodista ja luojan kiitos se hyvä on tämä nykyinen, jonne siirryttiin muuton jälkeen. Jos ei olisi muutettu olisin vaihtanut päiväkotia, niin kamala se ensimmäinen kokemus oli. Haluan silti uskoa, että suurin osa päiväkodeista on ihan ok, että noita kamalia on vaan pieni osa. Ja se kamaluus kun lähtee johtajasta, niin siinä on aika vähän tehtävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmän hoitajat eivät kyenneet yhtään toimimaan tiiminä ja sitten nuorin heistä sai burn outin. Jokaisella hoitajalla oli selkeästi joku lapsiryhmä josta pitivät ja joku josta eivät. Esim. pienet pojat olivat ilmeisesti kaikkien hoitajien mielestä ihan kamalia. Ja sitten kaikki tämä iskettiin vanhempien niskaan tyyliin "teidän lapsi on ihan kamala ja kykenemätön toimimaan toisten lasten kanssa", kun kerran eivät saaneet johtajattarelta mitään tukea. Hyvä kun siitä paikasta päästiin ja nykyisessä ipanakin kykenee ihan mainiosti toimimaan porukan mukana. Minäkin jo ehätin miettimään, että mulla on nyt lost case käsissä. Ja lapsi oli silloin 2,5 vuotias :)

      Poista
    2. Tuo vanhempien syyllistäminen on kyllä syvältä. Minulla ovat lapset olleet koko ajan samassa päiväkodissa ja on tullut nähtyä sekä hyviä, toimivia tiimejä, että pari huonompaa ryhmää.

      Poista
  7. Olen vähän ihmeissäni tästä perusoletuksesta, että perhepäivähoitaja olisi automatic parempi kuin päiväkoti. Meillä on kokemusta vain pienestä yksityisestä päiväkodista - ja voisiko asiat paremmin olla! Pienet ryhmät, maukas kotiruoka valmistuu samassa talossa, aivan ihanat hoitajat ja mukava tunnelma. Ja kun hoitaja sairastuu, se ei ole meidän perhe joka kuskaa lasta vaihtoehtohoitoon. Eikä kertaakaan ole tarvinnut osallistua myyjäisiin tai muihin ylimääräisiin rahankeräystalkoisiin. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että valitsimme päiväkodin emmekä perhepäivähoitajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se lähtee siitä oletuksesta, että pieni ryhmä on avain onneen. Mä tykkään itse myös siitä, että hoito tapahtuu kodissa, ipana pääsee parvekkeelle päiväunille jne. Voi se päiväkotikin tietty olla hyvä, mutta tutustumiskäynnillä vaan tajusin, että neljä ryhmää, vaikkakin eri tilassa, tarkoittaa tosiaan 16 lasta saman katon alla.

      Poista
  8. Ikävä tilanne kuopukselle ja hyvä esimerkki siitä, että sisaruksen omistaminen ei pelkästään hyvä asia, kuten taannoin Vuoden mutsin puolella väitit (tai sanotaanko, että annoit ymmärtää). Tässä(kin) selkeä case, jossa ainoa lapsi on erinomaisessa asemassa; vanhempien ei koskaan tarvitse uhrata lapsen ihmissuhteita toisen lapsen/oman edun takia. Ei ihme, että tutkimuksen mukaan ainoat lapset ovat onnellisimpia (ks. Hesarin kolumni http://www.hs.fi/sunnuntai/a1369450915914?jako=fddec11dd8087ad42964cc2722feb980)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti viittaat tekstin, jossa nimenomaan kerroin että en voinut sietää veljeäni ja selvittelin miten se on vaikuttanut minuun ihmisenä? Johan oli tulkinta.

      Poista
  9. Meillä on sama tilanne edessä samasta syystä. Kulunut hoitovuosi tapahtui perhepäivähoidossa kuopuksen takia, tuleva vuosi päiväkodissa esikoisen takia. Molemmat saa etuutta ja kärsimystä saman määrän :)

    Muakin jännittää, eskariin tutustuminen nimittäin oli jo, ja jätti kylmät väreet selkäpiihin. Perhepäivähoitajalla lapset ulkoilee 3-5 tuntia joka päivä, silti esikoisella riittää virtaa iltaisin. Tässä eskarissa, jos ymmärsin oikein, ulkoillaan pääsääntöisesti vasta iltapäivällä, lastentarhaopen mukaan pitkään, "jopa 1,5h". Tarvinneeko sanoakaan että ahdistaa jo valmiiksi. Ei paljon lohduta se, että vietetään koko päivä sisällä ladukkaita varhaiskasvatussuunnitelmia toteuttamassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Ymmärrän ahdistuksen! Itse en tajunnut edes kysyä kuinka paljon ulkoilua on. O_o

      Poista
    2. Koulun iltapäiväkerho pisti meillä paremmaksi: siellä ei ulkoiltu ollenkaan. Koulupäivässä oli sentään välitunnit.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...