10.4.2013

Patyka - luonnonkosmetiikan ferrari

Iho on ollut kovilla tänä talvena. Pakkasia on vietetty nyt hulppeat neljä kuukautta. Sääret ovat pölisseet joulukuusta lähtien ja naamaan saa taputella aamuin illoin kosteutta tuplamäärän. Koska olen luonnonkosmetiikan ystävä, kaapistani löytyy mm. Madaraa, Weledaa, Pur aloeta ja Frantsilaa. Kaikki edullisia perusmerkkejä.


Kaipasin kuitenkin vähän tymäkämpää tavaraa, joten piipahdin Joliessa, joka on pieni, hyvän palvelun luonnonkosmetiikkamyymälä Helsingissä. Törmäsin julmetun kalliiseen luonnonkosmetiikkasarjaan, Patykaan. Sarjan kallein purkki kustansi 120 rahaa. Tsiisös.

Ymmärrän, että jotkut L'Orealin tökötit, joissa kultahiput ja omenan kantasolut yhdistyvät miljoonien dollarien markkinointimirhamiin, maksavat paljon. Mutta mikä on tämän merkin tekosyy?

Jolien Jutta selitti, että Patyka on hoitolakäyttöön tarkoitettu luksussarja, joka on kokonaan tehty arvokkaista raaka-aineista, joita tavismerkeissä on yleensä prosentin verran:

"Synteettisessä kosmetiikassa maksavat ne synteettiset aineet jotka turvottavat rypyt päivän ajaksi umpeen ja luovat instant-vaikutelman nuorentumisesta. Luonnonkosmetiikassa anti-age-tuotteen tuntee siitä, että tehoraaka-aineita on enemmän. Jotta tuote todella auttaa ihon uusiutumisessa, kiinteytymisessä ja elastisuuden säilymisessä, sen pitää olla täynnä aktiivisia ja kallisarvoisia uutteita ja vastaavia tehotekijöitä."


Patyka on siis luonnonkosmetiikan ferrari (ja huhujen mukaan myös Lady Gagan suosikki). Hinta muodostuu raaka-aineista, tuotekehityksestä ja sertifioinneista. Vedestä ja brändihöyrystä ei tässä tuotteessa tarvitse maksaa.

Tajusin, miten helppo minua on huijata. Osaan katsoa teepaidan niskalapusta kuidut, leipäpaketista sisällysluetteloa ja tivata myyjiltä käsilaukun valmistusmaata, jotta osaan suhteuttaa hinnan ja laadun, mutta kosmetiikkapurkit ostan etiketin perusteella. En ymmärrä kryptisestä INCI-listasta mitään. En tiedä, mikä on kallis ja mikä halpa raaka-aine, tehokkuudesta puhumattakaan.

Jutan mielestä ei tarvitsekaan:
"Siksi me ollaan perustettu Jolie, että ihmisillä olisi konkreettinen paikka, johon voisi tulla kyselemään eikä tarvisi mutulla valita tuotteita. Asiantuntevassa liikkeessä asioiminen tulee lopulta usein edullisemmaksi kuin se, että ostaa itse summamutikassa tuotteita, vaikka ei tiedä edes ihotyyppiään."

Koska en halunnut ostaa sikaa säkissä, sain mukaani Patykan testereitä. Ja kas. Vastoin kaikkia kuvitelmiani seisoin seuraavalla viikolla Jolien kassalla sekä ihoöljyn että sen sadan euron purkin perässä. Se nyt vain oli paras rasva ikinä: juuri sopivan kosteuttava, helposti levittyvä, miedon tuoksuinen ja innovatiivinen annostelumekanismi viehätti sisäistä insinööriäni. Ja ei, en usko, että nämäkään anti-age tuotteet siloittavat silmäpussini, pointti onkin se kunnon kosteutus. Patykan voiteen kanssa pystyy hymyilemään vielä iltapäivästäkin.


Yritänkin nyt käännyttää merkin ystäviksi myös teitä! Kokeilemalla ei nimittäin häviä mitään - ja nyt siihen on mainio tilaisuus.

Yksi teistä saa Patykan huikean tuotesetin (kuvassa), johon kuuluu:
  • silmänympärysvoide, 
  • white grape -vartalovoide,
  • white grape -suihkugeeli sekä 
  • huile Absolue skin booster -öljy. 
Kerro kommenttiboksissa, miksi haluaisit kokeilla luonnonkosmetiikkaa ja saatat olla paketin uusi omistaja. Aikaa on ensi sunnuntaihin puoleen päivään!

EDIT: Tilattavat testeripaketit loppuivat jo!
Eikä tässä vielä kaikki: 20 nopeinta saa Patykan testeripatteriston kotiin postitettuna. Kiirehdi siis Jolien fb-ryhmään ja laita viestillä osoitteesi Jutalle, niin hän osaa laittaa paketin tulemaan.

Jos hermoa kiristää yhtä paljon kuin naamaa, tuotteita ja testereitä saa toki myös liikkeestä hakemalla. Ja jos vakuutuit jo tästä, niin Jolien verkkokauppa jeesaa. Pus kii.

EDIT 14.4.: Voittajaksi valikoitui Random.orgin avustuksella Vadelmia. Onnea! Otin sinuun jo yhteyttä blogisi kautta.

202 kommenttia:

  1. Olisi mahtavaa saada kokeilla luonnonkosmetiikkaa, jos sillä saisi raikkaan ilmeen kasvoille.

    VastaaPoista
  2. Vuoden ikäisen lapseni myötä olen saanut otsaani ensimmäiset syvät ja pitkät ryppyni. Täytän kesällä 24.

    VastaaPoista
  3. Kosmetiikkaa en ole käyttänyt juuri lainkaan viimeiseen viiteen vuoteen allergian takia, joten sormet syyhyävät päästä testaamaan :)

    VastaaPoista
  4. Mun naama on vaikein ikinä. Ikikuiva korppu mutta finnit kukkii. Raskaus- ja imetyshormonit on pistänyt ihon siihen malliin sekaisin, etten enää tiedä yhtään mitä tän kanssa tekisi. Ois kiva näyttää taas ihmiseltä. :)

    VastaaPoista
  5. No luonnollisesti siksi haluisin tuon paketin kun haluaisin testata luonnonkosmetiikkaa, mutten tiedä mistä aloittaa! Joitain Weledan tuotteita oon joskus kokeillut, mutta ei oikein tuntunut sopivan mun iholle. Josko Ferrari ois sitten parempi? :)

    VastaaPoista
  6. Tummeli tökkii eikä parabeenit lämmitä,

    VastaaPoista
  7. Mitä ihmettä, aamuisin peilistä katsoo mua keski-ikäinen nainen! Aivan kohtuutonta mun mielestä, vastahan tässä aletaan olla aikuisia. Äkkiä kunnon aineet peliin.

    Sessan

    VastaaPoista
  8. Hei!

    Minulla on ystävä, jolla on kaksi pientä lasta. Ystäväni on viimeaikoina valvonut, itkenyt ja murehtinut paljon. Hän antoi hiljattain Espanjasta viime vuonna ostamansa silmänympärysvoiteensa minulle, koska se ei sopinutkaan hänen herkille silmille. Punoitti kuulemma. Toivoisin hartaasti, että saisin Patykan laadukkaan silmänympärysvoiteen, jotta voisin antaa hänelle jotain hyvää, jotain laadukasta. Haluaisin auttaa. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis nimeni on Nina, Nina Helsingistä.

      Poista
  9. Mulla on projektina vaihtaa kaikki kosmetiikka luonnonkosmetiikkaan ja vain yhdestä syystä. Mun iho ei yksinkertaisesti kestä voimakkaita kemikaaleja. Iho kirvelee (no joo, kosmetologi sanoi, että silloinhan se tuote vaikuttaa, mutta mä en halua kirvelevää naama) se kiristää ja se ei muutu yhtään kauniimmaksi vaan lopulta kuivuu korpuksi. Projekti on vasta aluillaan, olen hommannut dödön ja naamapesun. So far so good, mutta en tiedä edelleenkään olenko tullut kauniimmaksi. Toi silmänympärysvoide on sellainen, jota olen hakenut jo VUOSIA tuloksetta! Kaikki kosmetologien, apteekkien ja lorealien tökötit on koitettu ja edelleen talvisin silmänympärysiho kuivuu ja kirvelee. Siksi olisi tosi hienoa päästä kokeilemaan näitä.

    Lisäksi kun katselin reilun vuoden takaisia kuvia viimeisiltä raskausviikoilta + pikku nyytin kanssa niin näytin rehellisesti 5-10 vuotta nuoremmalta. Mitä on tapahtunut? Kaikki apu tarpeen! Pikaisesti!

    VastaaPoista
  10. Mammavuosien jälkeen paluu töihin, lapset koettelee hermoja ja yöunia, mies ei ymmärrä ja iho reagoi talon sisäilmaongelmiin. Voisi saada lisäintoa itsensä hellimiseen :)

    Mama back to work

    VastaaPoista
  11. Juuri tuskailin kuivunutta kuontaloani ja mietin kuinka paljon sinne saakin uppoamaan rasvaa! Luonnonkosmetiikan ystävänä olisin enemmän valmis hyppäämään tämän ferrarin kyytiin! :)

    VastaaPoista
  12. Tässä syitä, miksi tarvitsen tehokkaan luonnonkosmetiikkapakkauksen:

    Olen yli 30-vuotias. Vanhempi lapsistani on 2-vuotias ja nuorempi 1-vuotias. Nuorempi ei ole nukkunut kokonaista yötä koskaan. Hän ei ole myöskään koskaan nukkunut yötään niin, että olisi herännyt vain kerran, ei edes kahdella herätyksellä. Kolmesta en osaa sanoa varmaksi, ei välttämättä sitäkään. Hyvänäkin yönä herätyksiä voi olla yli viisi. En halua käyttää ylimääräisiä synteettisiä yhdisteitä etenkään, koska imetän. Viimeksi, kun minä ja perheeni tapasimme entisiä työtovereitani, työtoverit kysyivät minulta, kuinka paljon mieheni onkaan minua nuorempi. Minä olen se nuorempi. Eräs heistä kommentoi, että olen nykyään aikuisemman näköinen. Jos minulla olisi ökykallista suihkugeeliä, voisin perustella miehelle, miksi saisin mennä välillä yksin suihkuun ilman kahta kylpyankoista kinastelevaa lasta.

    VastaaPoista
  13. Mahtavaa! Luonnonkosmetiikkaa on tullut tilattua ulkomailtakin asti, joten uutta ja ihmeellistä se ei ole. On ollut melko silmiä avartavaa tajuta, miten runsaasti luomu- ja luonnonkosmetiikkamerkkejä Euroopastakin löytyy ja millä hinnoilla. Aivan eri meiningit kuin Suomessa. Tosin tämä taitaa nyt koskea oikeastaan kaikkea luomua noin yleisesti. Markkinat on hiukan eri...

    No eniveis, ois siisteintä saada kokeilla luksustuotteita, koska noin niinku itsellä ei tule olemaan mahiksia ostaa tuotteita itselle. Arpalipuke siis menemään!

    VastaaPoista
  14. Miljoonan dollarin tökötit on aikoinaan kokeiltu. Lasten myötä havahduin siihen karseaan myrkkymäärään, jota olen lärviini lätkinyt. Nykyisin huokailen siinä Weledan hyllyn edessä ja arvon ihotyypilleni (ja kukkarolle) sopivaa voidetta. Ferrari olis varmaan ihanaa luxusta, sitä mulle!

    VastaaPoista
  15. En ole pahemmin testannut luonnonkosmetiikka, mutta olisi kiva kokeilla. On nimittäin aika ongelmainen iho - todella pintakuiva (etenkin näin talvella) mutta näppyä pukkaa myös (akne vaivannut ennen, nyt pysyy kurissa e-pillereillä). Välillä aika mahdoton löytää sopivia tuotteita :/

    VastaaPoista
  16. Luin, että kemikaalit saattavat myös aiheuttaa lihomistamme! Jollei mikään muu, niin tuo on ehta syy välttää synteettisen kosmetiikan myrkkyjä. Haluan pysyä laihana, eli kokeilla Patykaa kiitos!

    VastaaPoista
  17. Eipä olisi parempaan saumaan voinut osua! Tuijotin vielä 15 minuuttia sitten ensin päivän aikana työpaikan huonossa sisäilmassa kuivunutta ja illan päätteeksi hilseilevää hipiääni. Huoh. Suihkun jälkeen sitten nautin hetken kiristävästä naamasta ja lopulta jotain rasvaa naamaan tungettuani peilistä tuijottikin punaisen kirjava olento. Jesss. Siitä kävelinkin sitten koneelle ja ensimmäisenä avasin blogisi ja kylläpä osui ja upposi.

    Olen aina ollut lähinnä jonkun perus apteekin salvan käyttäjä, ihan sen helppouden vuoksi. Miehellä on atooppinen iho ei tälle (kuulemma) käy mikään muu apteekin perus Essex-voide. Siitä samasta litran tuubista on niin helppo itsekin sitten lotrata. Nyt alkaa kyllästyttää se, että päivän aikana iho alkaa hilseillä ja kuivua, ei se kivan näköistäkään ole. Sait kyllä minut kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta ylipäänsä, ja tietenkin myös tuosta Patykasta erityisesti. Mieto tuoksu on plussaa, herkkä nenäni ei oikein sovi yhteen tököttiteollisuuden kanssa. Eli jos en tuotepakettia saa, niin täytyy varmasti testa joka tapauksessa! Täytyypä ottaa selvää, että olisiko myös miehille suunnattua luonnokosmetiikkaa! En ole ainakaan koskaan kuullut?? Josko sopisi tuolle yhdelle atoopikolle.

    Onneksi tänään ei tarvitse enää katsella peiliin... voi siirtyä sänkyyn uneksimaan täydellisestä, siloisesta, kuulaasta ja tasaisen värisestä hipiästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mihinköhän sanat hävisi tuolta väleistä..koita tuosta nyt saada selvää sitten. Ehkä aika mennä nukkumaan. :)

      Poista
  18. Haluaisin todella löytää monen vuoden etsimisen jälkeen tuotteet jotka omaan herkkään ja atooppiseen nassuun sopisivat... Nyt läträän apteekin perusvoidetta koko kroppaan ja voin kertoa että naama kiiltää kohtuu paljon :D Olisi ihana saada vaihteeksi jotain oikesti luksusta ihan vain itselle!!

    T: Kiiltävä korppunaama

    VastaaPoista
  19. Kolmen pienen lapsen äitinä yritän suosia myrkyttömiä tuotteita. Luonnonkosmetiikka voisi olla sellaista, jota voisi hyvällä omalla tunnolla sipaista lapsenkin kasvoille :)

    VastaaPoista
  20. My ass ! 120€ !!!! En ikinä tule maksamaan tollasta hintaavaikka olis mitä luonnonkosmetiikkaa,mieluummin olen ilman.

    Koita HTH voidetta kintuillesi, hinta-laatusuhde on paljon parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullukonäoot, en kai mä nyt tota Patykaa kinttuihin sivele! :D

      Poista
  21. Haluaisin kokeilla uutta apua tähän pärstään, enkä vaan tunnu ehtivän ikinä minnekään testailemaan tai ostelemaan. Olisi niin mahtava löytää kosmetiikkatuotesarja, ja vieläpä luonnon-sellainen, joka toimisi ja jota näin ollen takuulla myös käyttäisin, eikä purkit jäisi pölyttymään kaapin perukoille...!!

    VastaaPoista
  22. No hitsit, siksi tietty etten tykkään kemikaaleista ja kaikenmaailman myrkkylöistä, ja haluan kuitenkin toimivaa kosmetiikkaa ja, juu, luksustakin! -Iiris

    VastaaPoista
  23. Olisi hauskaa kokeilla jotain uutta merkkiä luonnonkosmetiikalta. Ja nuo ovat vielä semmoisia mitä ei itse varmaan tulisi ostettua, ainakaan nykyisellä budjetilla :)

    ~Menninkäinen~

    VastaaPoista
  24. Olisi kiva päästä testaamaan onko näissä taikaa. Talvella naama ja kädet olleet aina kovilla, meikki suojaa hieman, mutta kädet halkeilee sitten verille asti.. Kiitos monipuolisesta blogistasi, tykkään vaihtelevista aiheistasi!

    t.hiekkapaperikäsi ;)

    VastaaPoista
  25. Näkisitpä mun (hilseilevän) naamani...

    VastaaPoista
  26. Tämä postaus tuli TÄYDELLISEN oikeaan aikaan! Olen miettinyt jo jonkin aikaa luonnonkosmetiikkaan siirtymistä vanhojen purkkien loppua odotellessa. Nyt ensimmäisen purkin pohja häämöttää, eikä minulla ole mitään hajua minkäänlaisesta luonnonkosmetiikasta. Mitä merkkejä on, minkä hintaisia, minkä laatuisia jne. Nämä testerit tulisivat todella tarpeeseen, saisin hyvän alkusysäyksen kohti puhtaampaa kosmetiikkaa. Enkä olisi ihan niin ulalla, saati skeptinen hinnoittelusta, jos ensimmäiset tuotteet olisivat oikeasti laadukkaita!

    VastaaPoista
  27. Olen sitä mieltä että kaikki meistä ansaitsisivat tämän paketin :) Itsekin haluaisin panostaa itseeni hiukan enemmän kuin nyt kahden pienen äitinä teen (jaksan ja ehdin). Eli jos ei kylpyläreissua flamingoon, niin ainakin 10 minuutin matka omaan itseeni rasvojen kanssa kylpyhuoneeseen lukittujen ovien taa :)

    VastaaPoista
  28. Vauvavuosi on kohta takanapäin ja sen kyllä huomaa. Suihkussa ehdin käydä kerran viikossa, kampaajalla kerran vuodessa. Meikkini ovat kuivuneet käytön puutteessa. Kasvorasvana käytän vauvaöljyä, joka toimii myös raskausarpiin. Tarvitaan pieni ihme, jotta voisin tuntea itseni taas naiseksi. T: Oliko mulla nimikin

    VastaaPoista
  29. Haluaisin käyttää vain ja ainoastaan luonnonkosmetiikkaa ihan vain kaiken myrkyn pelossa, mutta ei istu budjettiin. Se halvempikaan versio. Karua. Alumiinitonta hyvää dödöä sentään jo käytän. Innolla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  30. Sanotaan nyt asiat niinkuin ne on.
    Olen 28-vuotias ja alan ihan tosissani näyttämään nyky-äidiltäni. Sisinhän se on tärkein juu, mäkin olen häikäisevä kaunotar tuolla jossain syvyyksissä, mut emmä nyt ihan pariakymmentä vuotta oo valmis kaivoon heittämään! :D Meikkejä en käytä koska näytän transulta, lotioneita en osta koska prioriteetit. Mutta tuo skin booster kuulostaa jo sanana niin maagiselta et meikä on ihan messis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja ps. Mulla ei oo esittää edes Olen pienten lasten äiti -korttia, eli mä oon ihan syyttä suotta eltaantunut. Mä en ala! Lähen potkii jääkimpaleita, mors!

      Poista
  31. En usko mihinkään kosmetiikkaan. En synteettiseen, en luonnonkosmetiikkaan. Pesen meikit pois _jollain_, enkä jaksa laittaa edes rasvaa. Siskoni, kosmetologi, sanoisi tähän "Se EI ole rasvaa, se on voidetta". Hänellä on sametinpehmeä, kuulas iho; minulla nuoruuden arpia, pigmenttiläiskiä, suurentuneet ihohuokoset ja ryppyjä. Geenit tahi kosmetiikka ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti perheessämme. Puolikas apteekin Aqualan L majailee nykyään saunan lauteilla. Olen luovuttanut. Jos uskot, että tämä kyseinen sarja pystyisi palauttamaan kosmetiikkadepressiivisen ihmisen uskon kosmetiikkaan, anna palaa Patykaa tähän suuntaan.

    VastaaPoista
  32. Olen käyttänyt parinkymmenen vuoden aikana vaikka mitä kosmetiikkaa, mutta voiteissa palaan näköjään aina perus-Niveaan. Olen alkanut kammoksua pitkiä INCI-listoja niistä mitään ymmärtämättömänä ja hyljännyt lukemattoman kasan voiteita niiden aiheutettua minulle näppyä, kutinaa ja punoitusta.

    Kokeilisin - oi niin mielelläni - näitä kehuttuja tuotteita, jospa löytyisi uusi suosikki!

    VastaaPoista
  33. Olen juuri kokenut jonkinmoisen 'kosmeettisen herätyksen', ja käynyt vaivihkaa kurkkimassa luontaistuotekauppojen purkkirivistöjä. Olisipa siis mahtavaa saada tuollainen paketti itselle..

    VastaaPoista
  34. hilseilevät jalat ja kiristävä naama tarvitsisivat ehdottomasti jotain uutta troppia!

    VastaaPoista
  35. Suhtailun epäilyksellä luonnonkosmetiikkaan. Mun parit kokemukset Frantsilan hoitovoiteista oli ihan höpöhöpöä, ehkä tämmöinen Laadukas sarja pelastaisi uskoni?

    VastaaPoista
  36. En ole käyttänyt kosmetiikkaa varmaan viiteen vuoteen. No sampoota kyllä ja saippuaa kerran viikossa. Mutta nyt kun ehkä haluaisin, ei enää sellasia tavallisia kukaan itseään kunnioittava ihminen käytäkään, eikä meillä ole varaa ostaa tommosia hienoja. Niin siks!

    VastaaPoista
  37. Koskaan en ole tainnut kokeilla luonnonkosmetiikkaa, joten olishan jo korkea aika.. :D

    VastaaPoista
  38. Tämä olisi mulle tervetullut uutuus. Oon kokeillut ongelmaihooni vaikka mitä kalliita merkkejä (myös muuta luonnonkosmetiikkaa) - tuloksetta. Mikään ei vaan tunnu toimivan. Tällä hetkellä menee enää apteekin hajusteettomat. Niin, enkä siis meikkaa enää kuin juhliin.
    Jos purkkien kylkeen saisi vielä opastusta, niin olisipa täydellistä!

    Kaisa

    VastaaPoista
  39. Kahden lapsen äitinä tulee naamaa hoidettua kerran viikossa. Ripsarit kestää naamassa 3 päivää, jos osaa käyttää innovatiivisesti pumpulipuikkoa alaluomelle ravisseille meikeille =)

    Ei vaan... joskus tuntuu siltä, että on pienempi paha nukuskella meikit naamassa VS puhdistaa ja näyttää kiinalaiselta/takakireältä kottaraiselta koko päivän. Aaargh... Olisi übermahtavaa jos joku joskusedesikinä toimisi, silti nyt hieman skepitisesti suhtaudun sun sarjaasi nim Shiseidot, lumenet, lv, niveat ja ihan kaikki muutkin testanneena.

    VastaaPoista
  40. Haluaisin testata tätä, koska olen hajusteaineallergikko ja tuoksuyliherkkä. Tasaisin väliajoin mulle suositellaan luonnonmukaista kosmetiikkaa "koska siinä ei oo synteettisiä hajusteaineita". No kokeiltu on vaikka mitkä frantsilat mutta samat kutinat tulee aina. Olis siis ihan mielenkiintoista nähdä päihittäiskö tässä(kin) asiassa Ferrari Ladan eli voisinko myös minä pystyä käyttämään muutakin ku täysin tuoksuttomia (= erikeepperin tuoksuisia) rasvoja ja muita vai joudunko vaan tyytymää kohtalooni.

    VastaaPoista
  41. Hei itsekin kirjoittelin omaan blogiini jokunen päivä sitten tästä "ihme-Patukasta"! Ehdottomasti mukana, ja ehdottomasti peukutan luonnonkosmetiikkaa ihan täysillä! Tällä hetkellä käytössä Mádaran Time Miracle, joka on myös tosi, tosi hyvä voide night and day. Patykasta hieron itseeni suihkussa ihanaa, ihanaa saippuaa, joka on todellakin kuin silkkiä! Me loves, me loves, me loves! :)

    VastaaPoista
  42. Olen kokeillut joitain luonnonkosmetiikkatuotteita, mutta en ole vielä löytänyt itselle sopivia. Ehkä tämä olisi?

    Laura Espoosta

    VastaaPoista
  43. Tässä korkeassa 33-vuoden iässä olen kehittänyt jonkin yliherkkyyden joillein markettituotteille ja iän myötä tapahtuvaa rusinoitumistakin on jo havaittavissa. Joten rusinainen naama näpyillä yritän etsiä uusia tuotteita, joilla pelastaa naamani. Olisiko tässä?

    Laura Oulusta

    VastaaPoista
  44. Meikit ja shampoot on jo vaihdettu luonnollisempiin vaihtoehtoihin, naamarasva ja muutkin paketin tuotteet edelleen puuttuu. Yksinkertaisesti siis tarvitsisin paketin. Voisin keksiä paljonki syitä siihen miksi juuri minun elämääni on niin raskasta että ansaitsisin arkeeni vähän luksusta. Totuus kuitenkin on että minä vain HALUAN nämä tuotteet :)

    VastaaPoista
  45. Löytyisikö nuoruuden lähde Patykasta? Olen valmis kokeilemaan ja viemään viestiä eteenpäin, jos tuote toimii! Iho on kuiva ja couperousa.

    -Anne

    VastaaPoista
  46. Minun kuuluisi voittaa palkinto koska olen kohta 30-vuotias ja en ole koskaan käyttänyt naamarasvoja, nyt kun olen tiineenä niin naama kuivuu kuin korppu ja tosiaan saa iltapäivisin jo venytellä naamaa että iho ei kiristäisi ( tämä myös varmaan lisää mukavasti myöhemmän vaiheen botox/restyline -tarvetta kun iho venyy ja menee juonteille..).
    ja sitten toiseksi syyksi mainitsen sen että olen opiskelija vielä syksyyn asti ja en ehdi tämän vääryyden(tiineyden) vuoksi valmistumaan ja minulla ei todellakaan ole rahaa ostaa enää edes Pirkan naamarasvoja.

    Terveisin: Muutunko pullasta korpuksi ennen syksyä ?

    VastaaPoista
  47. Tähän kammottavaan ja hermoja raastaavaan aikuisiän akneen sekoitettuna ylikuivaan ihoon tarvittaisiin kipeästi jotakin oikeasti toimivaa tököttiä! Tässä on karsittu ajat sitten kaikki elämänilot (suklaa, alkoholi, leipä, sokeri jne jne) ja käytetty naamaan suolaa, jojobaa, sitruunaa, ruokasoodaa ja aloe veraa ym ym, mutta naama senkin kukkii ja korppuilee. Onpa kiva kun on sekä ryppyjä että finnejä, kosmetologien vinkunaa ihoni huonosta kunnosta en ole enää aikoihin jaksanut käydä kuuntelemassa, yksikään kun ei millään tiiviillä hoidoillaan ja ihmetuotteillaan ole kuitenkaan saanut muutosta aikaiseksi. Jepulisjee.
    Tanja H

    VastaaPoista
  48. Luonnonkosmetiikka on pop, mutta tämä sarja on minulle täysin uusi tuttavuus. Olisi mahtavaa päästä testaamaan tällaista ihmeainetta, vaikka pidän monesta muustakin sarjasta ( meidän 1-v neidillä weleda calendula on toiminut huippuhyvin). Jos tällä tuotteella saadaan meikäläisenkin naamataulun iho edes hieman lähemmäksi tuota neiti 1-v:n ihoa, niin ostan varmasti! ;)

    VastaaPoista
  49. En ole testannut luonnonkosmetiikkaa, sillä ihoni on herkkä ja jään helposti jumittamaan vanhoihin, hyviksi havaittuihin tuotteisiin. Olen nyt joka puolelta kuuluneen hehkutuksen ansiosta halunnut testata näitä Patykan tuotteita. Olisipa onni myötä! Pitänee joka tapauksessa poiketa Jolieen joku päivä...

    VastaaPoista
  50. Testaisin mielelläni näitä tuotteita, ihovoidepurkkiviidakossa kun ei enää osaa suunnistaa millään. Haluaisin löytää oikeasti tehokkaan ja turvallisen sarjan koska olen jämähtänyt vanhoihin tuttuihin purnukoihin. Mieluiten siirtyisin käyttämään vain luonnonkosmetiikkaa.

    VastaaPoista
  51. Luonnonkosmetiikka on vielä kokeilematta, en ole osannut siitä viidakosta valita oikeaa merkkiä. Lisäksi tässä kaupungissa ei ole oikein kunnollista ja asiantuntevaa Jolien kaltaista myymälää. Kärsin ruusufinnistä eikä iho enää kelpuuta juuri mitään rasvaa = kosteutusta ja se alkaa näkyä. Ainahan luonnonmukainen on parempi kuin läjä kemiallisia seoksia. Pidän kovasti peukkuja itselleni!

    Minna H.

    VastaaPoista
  52. Olis loistavaa päästä kokeilemaan. Vaikka uskon laatuun,ei kaikki käy silti omalle iholle ja mitä teet sen sadan euron purkilla sitten? Loppuisiko ikuinen etsiminen näihin tuotteisiin...

    Laura tuusulasta

    VastaaPoista
  53. Olen kokeillut kaikkia mahdollisia superkosteutusrasvoja mihin varat vain on riittäneet, mutta mikään ei auta siihen, että otsan iho kiristyy suihkun jälkeen aina. Ja kivointahan tässä kuivuudessa on se, että se johtaa näppylöihin, eli rasvaisen näköiseen ihoon. Ja mä kun luulin että nää ongelmat on vain teineillä.

    T: Elina

    VastaaPoista
  54. Menen toukokuussa töihin ja olisi korkea aika saada naama virkeämpään kuosiin. Ostin joku aika sitten jonkun Lorealin ihmeseerumin, enkä lopulta ollut kovinkaan yllättynyt siitä, että se ei tehnyt ihmeitä. Kokeilisin mielelläni jotain, mikä toimii!

    VastaaPoista
  55. Kuulostaapas kokeilemisen arvoiselta! Erinäisiä luonnonkosmetiikan merkkejä tullut teistailtua, mutta ei tätä. Olen siis mukana hop!

    VastaaPoista
  56. En ole koskaan ollut mikään kauneudenhoitoihminen. (ja se näkyy) Rasvoja on tullut kokeiltua sen sataa eriä, hyviä ja huonoja. Löysinkin mielestäni hyvän sarjan, ja nyt sinä olet ampunut senkin alas infoamalla minua kaikista niistä kemikaaleista ja myrkyistä mitä naamaani tungen! Nykyään ihan voin pahoin kaikenmaailman purnukoiden (ja vaatteiden ja ruokien) äärellä kun luen ja tavaan ja epäilen mitä ne ovat syöneet. Ahdistavaa! Mielestäni siis olisi vähintäänkin kohtuullista, että saisin nyt kokeiltavaksi tätä luonnonkosmetiikan Ferraria, koska jotain luonnonkosmetiikkaa joudun joka tapauksessa hankkimaan. Ja sitähän ei mennä kaupasta ostamaan täällä perähikiällä vaan nettitilailuksi menee (ja montako hukkapurkkia tämän vuoksi tulee kokeiltua?).

    Jaana T. perähikiältä

    VastaaPoista
  57. En ole ennen kokeillut luonnonkosmetiikkaa, mutta ajatuksena on ollut jo hetken aikaa, en vain ole saanut aikaiseksi! Näin yli kolmekymppisenä pitäisi jo vähän kosmetiikkaan keskittyä, mutta perus-nivealla mennään edelleen aika pitkälle. Jospa saisin tästä paketista inspiraatiota alkaa antaa naamalleni vähän parempaa hoitoa! T: Maiju Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  58. hei. minun on PAKKO saada noi!!! muuten en ehkä kestä.
    T:Riikka

    VastaaPoista
  59. Ikuisuuksia kestävä ja aina vaan jatkuva talvi yhdistettynä kuivaan ja pölyiseen toimistoilmaan ei todellakaan ole tehnyt eetvarttia muutenkin atopiaan taipuvalle iholleni. Oliskohan tässä mun(kin) pelastus?

    VastaaPoista
  60. Pitkällisen sairauden vuoksi ja kahden pienen lapsen äitinä, en enää tunnista itseäni peilistä.
    Reilun kahden vuoden aikana on tullut vuosia lisää n. 12, ja vaikka en turhamainen olekaan, kyrsiihän se. Suunnattomasti!
    Pintakuiva sekaiho, johon on iskeytynyt ryppyjä uskomattomalla vauhdilla, vaikka kuinka litkisi vettä ja terveysjuomia ja söisi terveellisesti, oikean kosteutuksen löytämisestä puhumattakaan!
    Olen sanalla sanoen epätoivoinen. Ja köyhäkin vielä! :)
    Kauniitahan naururypyt on, mutta ei ihan tässä kohtaa vielä ole kiva näyttää 5- kymppiseltä.

    Einari Epätoivona; Katja Varsinais-Suomesta.

    VastaaPoista
  61. Etsi sitä oikeaa, joka kosteuttaa muttei tahmaa, jonka teho riittää myös talvipyöräillessä ja uinnin jälkeen...

    Kuivaihoisena joudun katsomaan tarkasti mitä nassuuni laitan. Olen kokeillut vuosien saatossa vaikuttavan sarjan eri voiteita markettikosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. Tavanomaisen kosmetiikan saralla pahinta on ollut ennakoimattomat reaktiot: Lumenen "marjauutetta sisältävä" voide veti naaman punaiseksi parissa minuutissa, Biothermin herkän ihon voide alkoi useamman vuoden uskollisuuden (ja useamman koostumusmuutoksen jälkeen) myöskin tuntua ikävältä. Luonnonkosmetiikassa on löytynyt hetkellisiä suosikkeja, mutta sitä oikeaa etsin vielä.

    Vauvavalvotusten seurauksena, tai ehkä ihan vain kolmenkympin rajapyykin aikaa sitten ylittäneenä suupielestäkin löytyy jo juonteita. En odota ihmeitä tai aikakonetta, mutta jos kunnon kosteutus auttaisi hieman pistämään kellolle hanttiin?

    VastaaPoista
  62. Tuntuu, että oma iho on edelleen mysteeri: pintakuiva rasvoittuva sekaiho. Melkein joka lämpäre tarvitsisi omanlaisensa voiteen ja hoidon. Ja jokainen kasvojani näpelöinyt kosmetologi on eri mieltä, mitä pitäisi hoitaa akuuteimmin. Hohhoijaa! Saati että vajaa 2v taaperon ja liian nopeasti kehittyvän puolivuotiaan kanssa ehtisi tahi jaksaisi panostaa johonkin niin triviaaliin kuin oman ihon hyvinvointi (saati pidemmälle mennessä hyvä ulkonäkö). Joten etsin ihmeaineita, ihmevoiteita. Luonnonkosmetiikka on kiinnostanut varsinkin lapsia saatuani, mutta tässä tilanteessa nappaan vain lähimmän voidepurkin ruokamarketista, koska ei ehdi/jaksa/jne jne... Pelasta mut! ;)

    VastaaPoista
  63. Käytän luonnonkosmetiikkaa, mutta Patykaan ei ikinä olisi varaa :-( Arpaonnen toivossa...

    VastaaPoista
  64. Olen valvonut nyt vuoden allergisen refluksikon kanssa ja naama on sen näkoinen. Kun käytti lähes 17 h vuorokaudesta lapsen nukuttamiseen, ei jäänyt aikaa rasvojen naamalle läpsimiseen. Nyt tilanteen helpotettua peilistä katsoo kuivaihoinen kammotus, jonka rypyt ovat syviä kuin kylätien routakuopat. Luonnonkosmetiikkaa olen haavellut hankkivani jo kauan, mutta koska kotihoidontuella ei ostella muuta kuin ruokaa, täytyy varmaan kärvistellä tällä naamalla siihen asti kun lähtee takaisin töihin.
    T. H.J.
    T.

    VastaaPoista
  65. Mulla on pintakuiva sekaiho sekä ihastuttava yhdistelmä atopiaa ja voimakasta taipumusta ihon epäpuhtauksiin. Ongelmaiho sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Lisäksi mä olen INCI-syynääjä, joten läheskään kaikkia rasvoja en iholleni kelpuuta edes kokeiltavaksi. Weledaa, Laveraa tai esmes sitä Frantsilaa en ole kokeillut, mutta Madaraa olen. Vituttaa se niiden tuotteiden kasviuutteinen haju, jonka takia en voi niitä käyttää silloinkaan jos kohdalle osuu muuten ok tuote.

    Minussa on siis naamarasvakauppiaille haastetta, ja otan vastaan kaikki suositukset hyvistä rasvoista. Ja koska olen kotiäiti, siviiliammatiltani opiskelija, etenkin ilmaiset testipakkaukset herättävät voimakkaahkoa kiinnostusta (nyt kun hyvän vartalovoiteen olen jo löytänyt: Acon Miniderm [joka kylläkään ei ole luonnonkosmetiikkaa nähnytkään], halleluja, sehän jopa imeytyy!).

    Että näin. Rasvapatteristo saisi luotani hyvän kodin :D

    VastaaPoista
  66. Toivoisin luonnonkosmetiikasta niiiin paljon apua omaan naamaongelmaani. Posket punoittavat ja nitisevät kuivuuttaan, kun samaan aikaan leuka kukkii kuin pahimmassa pubertteetissa. Ja ikää on kuitenkin jo 36 vee! Monta tököttiä on kokeiltu, mutta ei niin ei. Lapsikin jo huomauttelee, että "äiti, onko sulla TAAS nypylöitä?".

    VastaaPoista
  67. Olis huippuihanaa kokeilla tuollaista luonnonkosmetiikkaa!

    t. Jopsu

    VastaaPoista
  68. Haluaisin kokeilla luonnonkosmetiikkaa sekä siksi etten ole aiemmin kokeillut, että siksi kun ihoni on kuiva. Ei mitenkään kuivahko, vaan kuin hiekkapaperi. On aivan sama mitä syön ja juon, kuinka liikun, kuinka laapin talia naamaani ja kuinka suojaan tai olen suojaamatta. Iho rapisee kadulle. Yök.
    Joten, josko tästä bloggauksesta viisastuneena kokeilisin uusia tuotteita. Josko nyt löydän sen oikean ja pääsen eroon kuivuudesta?
    Hmm... :)

    VastaaPoista
  69. Haluaisin ehdottomasti testata huile Absolue skin booster -öljyä - ja siihen sopivia ihonhoitotuotteita. Tykkään käyttää öljyä kasvoillakin - tuntuu sopivan pintakuivalle sekaiholle paremmin kuin kosteusvoiteet - mutta ongelmia on ollut löytää sopivaa. Porkkanaöljy sopii ihan hyvin, mutta värjää naaman aika keltaiseksi. Kesällä sitä ei huomaa, mutta talvella kalpealle iholle lopputulos on kuin maksasairaalla. Kookosöljy saa kasvoilla aikaan näppylöitä. Viime viikolla ostin arganöljyä, mutta haju on karmea ja sitä ei saa käyttää auringonvalossa. Eli olen tyytynyt laittamaan sitä vain yöksi. Öljyjen ferrari tulisi tarpeeseen! tapiiri_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Kolmen alle kouluikäisen ja ekaluokkalaisen äitinä jotain olisi kiva naamaansa laittaa =) kohta kolme vuotta pätkittäisillä yöunilla eläneenä jokin piristys olisi kiva. Ja kun nyt 34-vuotiaana alan opiskelemaankin, niin kivahan tuo olisi ihmiseltä näyttää. Luonnonkosmetiikkakin on hiusväriä lukuunottamatta kokeilematta.

    Kirsi

    VastaaPoista
  71. Ajatuksissani on ollut jo pitkään vaihtaa kaikki käyttämäni kosmetiikka luonnonkosmetiikkaan ja olenkin siinä jo aika pitkällä. On vain todella vaikeaa löytää oikeasti kunnolla kosteuttavia tuotteita. 44-vuotias pintakuiva, hormoninäppyläinen ihoni ihan vanhenee silmissä. Eikä tilannetta auta se, ettälapseni ovat vielä pieniä ja herättelevät öisin. Patyka kuulostaa juuri sellaiselta tuotesarjalta, josta varmasti saisin avun. Luonnonkosmetiikkaa sopivalla ripuksella luksusta :)

    VastaaPoista
  72. Olen luonnonkosmetiikan käyttäjä jo parin vuoden ajalta, mutta tätä sarjaa en ole päässyt testaamaan. Korkea hinta on ollut kynnyksenä.

    VastaaPoista
  73. Kemikaalien latominen naamalle kyllästyttää, haluan elää pidempään ja siirtyä ihmisystävällisempään kosmetiikkaan. Tämä olisi siis oiva tilaisuus - uusi startti, pidempi elämä!

    VastaaPoista
  74. Luonnonkosmetiikan suosiminen ei ole helppoa, tarpeeksi kosteuttavaa tuotetta ei ole löytynyt! Olen käynyt lukuisia tuotemerkkejä läpi, mutta hilseily ei lopu. Voi jospa pääsisi näitä kokeilemaan.
    //A

    VastaaPoista
  75. Koska oon kokeillut jo vaikka mitä, ekokaupan voiteita, itsetehtyjä voiteita ja silti iho on vaan kuiva ja kiristää ja yhtä aikaa naama on täynnä (otsasta) pieniä näppyjä ja leuka kukkii isompia. Mikään ei tunnu auttavan. Olisi kiva kokeilla, oisko luksustuotteista sitten oikeasti apua.

    VastaaPoista
  76. Haluaisin paketin, koska olen aikomuksissa siirtyä suosimaan myrkyttömiä tuotteita. Viime aikoina olen havahtunut siihen, miten paljon kaikkea haitallista on yleensä kosmetiikkatuotteissa. Apteekin tuotteetkin ovat pullollaan parabeeneja ja EDTA-sitä ja tätä.
    Itselläni on vielä ongelmaiho, joka kuivuu ja rypistyy ennen aikojaan.
    Patykaan ei minulla olisi varaa ainakaan tällä hetkellä, mutta jos se on oikein hyvää ja pääsisin kokeilemaan sitä rauhassa pidempään, saattaisi olla että säästäisin sitten sitä varten ja ostaisin uudestaankin.
    Tällä hetkellä käytän kasvoihin Shea-voita ja apteekin silmänympärysvoidetta (joka on täynnä kaikenmaailman kemikaaleja), haluaisin tosissani siirtyä käyttämään tuotteita joiden koostumus olisi luonnollisempi.

    Nim. Savienkeli -82

    VastaaPoista
  77. Uusi kommentointiyritys: Olen eettisesti ja dermatologisesti rajoittunut eli vaadin kosmetiikaltakin reilua peliä sekä luonnon että kanssaihmisten suuntaan ja ihoni on kuiva ja herkkä (loivasti atooppinen). Haluaisin kokeilla Patykaa, mutten uskalla ostaa niin kalliita purkkeja tietämättä varmasti, että pystyn niitä käyttämään ja testaamaan pääsen vasta ostamalla, joten tähän asti se ei ole onnistunut. Toivottavasti arpaonni suosii.
    t. Satu L.

    VastaaPoista
  78. Olen täysi luonnontuote -amatööri. Kaikki kosketukseni tähän aiheeseen on yhdessä Madaran shampoossa.
    Joten, toivoisin tietysti tätä pakettia itselleni!
    * Kitty

    VastaaPoista
  79. Olen siirtymävaiheessa luonnonkosmetiikkaan ja vielä etsin joidenkin tuotteiden osalta itselleni sopivimpia vaihtoehtoja. Noin yleensä ottaen olen huomannut, että ihonhoidossakin less is more ja luonnonkosmetiikan hankkimisen myötä tulee vähemmillä tuotteilla toimeen.

    Tällaista "luksus" -leimaa en ole aiemmin luonnonkosmetiikkaan liittänytkään, joten olisi mahtava tutustua näihin ferrareihin. Tällainen ylellinen sarja kyllä tulee varmasti tarpeeseen koska monilla saattaa olla luonnonkosmetiikasta hyvin askeettinen mielikuva.

    mirri

    VastaaPoista
  80. Haluaisin kokeilla luonnonkosmetiikkaan samasta syystä kuin kaikki muut niitä jo käyttävät: Minimoidakseni kemikaalien määrän ihonhoidossani. Mutta en ole kokeillut koska pelkään, että maksan mansikoita ihan turhasta. Olen muutenkin kranttu ihonhoitotuotteiden ostaja. Nykyisellään ihoni on normaali, mutta sisälläni asuu aina se teini-iän pitsanaama, jolle tarkoitettuja tuotteita lähden aina kaupasta etsimään.

    Luonnonkosmetiikkamaailmaan hyppääminen kuulostaa pelottavalta kokeilulta - mitä jos naama alkaa taas kukkia ja hukkaan satoja euroja raha turhasta?

    Pikku hiljaa kyllä minuakin alkaa visiitti Jolieen houkuttaa. Haluaisin tosiaan kokeilla luonnonkosmetiikkaa, ja ehkä voisin aloittaa juurikin kosteusvoiteesta!

    VastaaPoista
  81. Olen jo nyt Jolien vakkariasiakas, mutta en ole raaskinut ostaa Patykaa. Tässäpä mainio tilaisuus kokeilla sitä.

    VastaaPoista
  82. en ole auto-ihmisiä, mutta luonnonkosmetiikan ferrari saisi kyllä kaasujalkani painavaksi ! :-)

    VastaaPoista
  83. Mä oon vanhentunut tai siis minun ihoni on vanhentunut yhtäkkiä ihan törkeän paljon. Ikää on kuitenkin vasta 36v. Logonan tuotteet toimivat talvella hetken hyvin, mutta nyt pitää keksiä äkkiä jotakin uutta ja mullistavaa.
    Luomukosmetiikkaan siirryin jo vuosia sitten, mutta Sitä Täydellistä sarjaa etsiskelen edelleenkin :)

    Tytti K.

    VastaaPoista
  84. Raskaana olevana haluaisin kokeilla oikeasti hyviä tuotteita, ilman turhia kemikaaleja, jotka siirtyvät suoraan vauvaani. Nykyään on helppo löytää luonnonkosmetiikkatuotteita, mutta vaativa ihotyyppini on niistä vähän eri mieltä.

    Tuleva mamma

    VastaaPoista
  85. Huippua olisi päästä kokeilemaan, sillä eihän minulla rahat tule koskaan riittämään tuollaisen paketin hankintaan.

    VastaaPoista
  86. Minä en varsinaisesti enää halua kokeilla luonnonkosmetiikkaa. Olen jo luonnonkosmetiikkakoukussa! Luonnonkosmetiikka on, kiitos Jolien, tullut kovin tutuksi viimeisen vajaan vuoden aikana. Takaisin enstiseen en aio palata. Patyka on kuitenkin merkki, jota en uskalla kokeilla sen hinnan takia. En varsinaisesti ole pihi tässä suhteessa, olen vain viimeisellä kolmanneksella esikoiseni odotuksessa, ja tässä kohtaa elämää ne kalliimmat hankinnat tehdään muuhun kuin oman itsensä hemmotteluun. :)

    Milky

    VastaaPoista
  87. Luonnonkosmetiikkaan siirtyminen etenee hienosti vaiheittain, mutta olisihan se huikean kiva päästä nopeuttamaan prosessia :)

    VastaaPoista
  88. En ole koskaan aiemmin päässyt testaamaan tuotesarjaa kun budjettini ei siihen ole yltänyt vaan olen suosinut edullisempia (opiskelija ystävällisiä) tuotesarjoja.
    Olen käyttänyt eläinkokeettomia luonnontuotesarjoja 16 vuotiaasta tähän päivään asti ja täytän hetken kuluttua 30v. Mielelläni kokeilen kaikkea uutta kun tuntuu ettei mitkään rasvat ja "tökötit" enää tunnu auttavan kuivalle iholle.
    Mikäli voitan paketin ja tuote olisi sopiva aion ehdottomasti tukea jatkossakin sarjaa. :)

    VastaaPoista
  89. Haluaisin antaa paketin lahjaksi siskolleni, joka ei ole vielä tutustunut luonnonkosmetiikkaan, mutta jolla on todella herkkä ja hellää hoitoa tarvitseva iho. Siskolla on ollut todella raskasta viime aikoina, takana kolme sydänoperaatiota, nuorella naisella, ja kotona kolme lasta. Nytkin sisko on sairalassa. Patyka kuulostaa juuri sellaiselta hemmottelulta jota hän tarvitsee!

    Tiina Niinansisko

    VastaaPoista
  90. Haluan kokeilla ja löytää luonnonkosmetiikasta minulle sopivat tuotteet ihan puhtaasti kemikaalikuorman vähentämiseksi. Olen herännyt tähän luonnonkosmetiikka-asiaan viime syksynä, jonka jälkeen olen usein ihmetellyt, miksi mieluummin tungetaan naamaan keinotekoisia aineita, kun voisi käyttää täysin luonnollisia ja hoitavampia ainesosia. Testaamani luonnonkosmetiikka on ollut hyvin suppeaa tähän mennessä (Madaran voide), koska Kelan maksamalla kotihoidontuella ei paljon hurrata.

    - Valrian

    VastaaPoista
  91. En ole luonnonkosmetiikan noviisi,
    perusmerkit läpi, jäljellä kriisi.

    Nettikauppojen houkutus ja veto,
    naama edelleen kuin menneen kesän keto.

    Tarkoin luen reseptit ja incin,
    mutta lompakko tarjoaa vain yhden vinkin:

    Vaikka ostaisit nuo kaikki purkit,
    peiliin huolestuneena vastakin kurkit;

    köyhempi, vanhempi, kuiva iho,
    älä vaan syö, ettet liho!

    Loputon tie,
    ehkä järjen se vie.

    Silti lisää vaadin,
    edessä vaativan raadin.

    Ja taas raikaa:
    tänne ihmeaineen taikaa!

    VastaaPoista
  92. Naama näppylöillä raskauden ja vauvavuoden jäljiltä. Apuaaa!

    VastaaPoista
  93. 40+ haluaa ehdottomasti luksusta iholle ja kun se on luonnonkosmetiikkaa, niin aivan superluksusta!

    -Ilona

    VastaaPoista
  94. Olen itse siirtynyt aika pitkälti luonnonkosmetiikan pariin ja olen jopa ehtinyt kotiuttaa valmistumislahjaksi saamillani hynillä Patyka-putsaritrion (mulla ei ikinä osa-aikaisena museohörhönä muuten olisi varaa moiseen) ja minua harmittaa jo etukäteen, ettei mulla pitkään aikaan tule olemaan mahista herkutella Patykoilla. Niin hyvä putsaritrio on <3 Silmänympärysvoiteeni on juuri loppumaan päin ja tuota valkogreippiherkkua olen himoinnut...*peukkuja pidellen* :)

    Badis bbomben(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Toistakymmentä vuotta jatkunut yhtäjaksoinen kova stressi käänsi hormonitoimintani ylösalaisin, sairastuin vaikeahoitoiseen kilpirauhasen vajaatoimintaan sekä lisämunuaisen uupumukseen.
    Uskon vahvasti, että luonnonkosmetiikan käyttäjäksi siirtyminen auttaa osaltaan minua paranemaan ja saavuttamaan jälleen hormonitasapainon, koska tuotteet eivät sisällä hormonihäiritsijöinä tunnettuja haitallisia kemikaaleja.
    -TarjaL

    VastaaPoista
  96. Olen jo pitkään halunnut testata luonnoskosmetiikkaa ja mahdollisesti siirtyä siihen kokonaan. Olen myös lukenut Patykasta aiemmin, joten mielelläni testaisin sitä.
    - Annis.

    VastaaPoista
  97. Olen kokeillut eri kosmetiikkasarjoja ties kuinka paljon, mutta luonnonkosmetiikkaa en ole vielä kokeillut. Se kiinnostaisi, mutta en ole osannut päättää mitä sarjaa kokelisin. Tästä olisi hyvä aloittaa. :)

    heikkila.elsa@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Haluaisin kokeilla luonnonkosmetiikkaa ja nimenomaan Patykaa, koska sitä on hehkutettu niin paljon! Muutamia ekokosmetiikkatuotteita jo käytän (ihon puhdistusgeeli, dödö, saippua, shampoo), mutta tämmönen luksus ois jo tosi luksusta! :)

    VastaaPoista
  99. Edullisempaan luonnonkosmetiikkaan synteettisistä jo siirtyneenä ois mielettömän ihanaa saada jotain luksusta käyttöön! :) En kyllä ikinä voita näissä ;)

    VastaaPoista
  100. Patyka kuulostaa aivan täydellisen ihanalta sarjalta, mutten raski ostaa sitä ennen hoitovapaan loppumista. Luonnonkosmetiikka on jo käytössä, mutta Ferrari koeajamatta.
    Erityisesti silmänympärysvoide ja ihoöljy ovat hankintalistalla, siksipä tämä arvonta tuli mainioon rakoon!

    Riitu

    VastaaPoista
  101. Kovasti kaikki tuntuu näitä kehuvan, haluaisin kovasti itsekin päästä kokeilemaan, mutta hinta vaikuttaa kovasti ostopäätökseen.

    VastaaPoista
  102. Ooh, tuossa olisi sellainen lahjapaketti, että parempaa en voi kuvitellakaan! Tähän arvontaan on pakko tulla mukaan! Etenkin näin mahataudissa sängyssä maatessa tuntuu sille, että virkistystä ja piristystä kaivattaisiin sekä henkisesti että iholle rasvaten, ja roppakaupalla!

    VastaaPoista
  103. Olen kokeillut vaikka mitä luonnonkosmetiikka-kosteusvoiteita, mutta suosikki on edelleen löytymättä. Ihoni on pintakuiva ja kiristelee pesun jäljiltä ei-niin-kivasti. Välillä olen jopa harkinnut paluuta vanhojen myrkkyjen pariin. Ehkä Patyka pelastaisi?

    VastaaPoista
  104. Luonnonkosmetiikkaan siirrytty jonkin aikaan sitten ja kaikkea tahtoo kokeilla, että ne omat suosikit löytyvät!

    TeijaV

    VastaaPoista
  105. Näytän vanhemmalta kuin äitini, oikeesti. Saattaa naurattaa, mutta kuiva ja herkkä sekaiho on todella haastava. Luonnonkosmetiikalla voisin taas näyttää ikäiseltäni 30+ ja saada nauttia olostani <3

    Ja pitää sanoa vielä, että Jolie on paras liike, missä ole käynyt. Loistava palvelu ja ilmaiset vinkit sekä iloinen mieli. Kaunis kiitos! ;)

    Hanna-Kajsa Henttonen
    hannakajsa@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Ihoni on talven jäljiltä V-Ä-S-Y-N-Y-T, tämä olisi luultavasti se piristysruiske mitä ihoni kaipaisi..Luultavasti moinen voitto piristäisi väsynyttä perheenäitiäkin;)

    T. Poodlewool

    VastaaPoista
  107. Tuttavani näki minut ja mieheni pitkästä aikaa lasten muskarin kevätkonsertissa ja totesi, että ei tiedä itkeäkö vai nauraa (viitaten silmäpusseihin). Silmänympärysvoiteelle olisi siis ainakin käyttöä.
    -panda

    VastaaPoista
  108. Ui, jui mikä arvonta. <3 Olen vasta tutustunut luonnonkosmetiikkaan, mutta toisen merkin kroppavoiteilla sain taltutettua täysin talven aiheuttaman talven. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa koko ajan enemmän ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan näitä.

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven kuivattaman ihon siis. Olin täällä niin höyrypäissäni tästä arvonnasta, että into piukeena tuli kirjoitettua ihan höpöjä. Mutta kun niin kutittaa tuo talven kuivattama iho. Ja nämä PATYKAT ovat luonnontuotteiden aatelia. Oih. Ja liikanimeni on Pussikarhu ja Panda... Arvannet mistä johtuu. En ole kuvitellutkaan, että niihin voisi löytyä apua.

      Poista
  109. Ihanaa luksusta arkeen <3
    -maaru-

    VastaaPoista
  110. Oi kuulostaa todelliselta luksukselta, kovin onnellinen olisin jos voittaisin! Luonnonkosmetiikka houkuttaa ja koukuttaa mitä enemmän siihen olen viime aikoina tutustunut!

    VastaaPoista
  111. Patykaa en ole vielä kokeillut, mutta kuulostaa siltä että pitäisi!

    VastaaPoista
  112. Haluaisin vaihtaa kasvoihini käyttämäni kemikaalisetit luonnonkosmetiikkaan, mutta mahdoton pintakuiva, super rasvoittuva, hormoninäppyinen akneihoni ei ole vielä antautunut millekään testaamalleni vaihtoehdolle. Kokeilemieni luonnonkosmetiikan tuotteiden kanssa pari ensimmäistä päivää ovat lupaavia, iho tuntuu puhtaalta ja pehmeältä pesun jälkeen, ei kiristä eikä ole tunkkainen. Mutta jo parin päivän kuluttua teho lopahtaa, iho ei tunnu puhdistuvan ja siihen jää paksu rasvainen kuori, jonka alta puskee hillittömän aknen liki jokaisesta ihohuokosesta. Ja tähän räjähdykseen ei sitten enää auta luomutuotteet ollenkaan, vaan pahentavat tilannetta. Ainut keino on ollut palata takaisin kemikaali puhdistusaineisiin, jotka palauttavat tilanteet ennalleen noin viikossa.
    En enää uskalla kauheasti ostella kallista luonnonkosmetiikkaa lojumaan käyttämättömänä kaappiin muutaman päivän epäonnistuneen kokeilun päätteeksi, joten testerit oisivat todella tervetulleita.

    VastaaPoista
  113. Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa nyt 3 vuotta ja voin sanoa et paras päätös mitä olen iholleni tehny.
    Opiskelen kosmetologiksi, joten koulussa tulee käytettyä ns. normaalikosmetiikkaa ja lopputulos on, et pesen naaman heti ku pääsen kotiin ja laitan omat rasvat.
    Nyt vain on naama päässyt hyvin paintakuivaksi ja iho hilseilee. Etsin tässä apuja siis :)
    Mutta, toinenkin syy on. Olen siinä pisteessä, että olen etsimässä sarjaa jolla haluan työskennellä tulevaisuudessa muiden iholla. Ja uskon vakaasti, että tuotteiden pitää olla itse testattuja ja muutaman niistä pitää olla omassakin käytössä. Tämä olisi helppo tapa aloittaa kokeileminen :)

    -Sanna Wang

    VastaaPoista
  114. Mun ohjenuora "Anything that is a must-see, must-try, must-read, must almost certainly be avoided, especially if it is popular." (J.Rogers) on nyt aika kovilla. Jos voitan, olen valmis kokeilemaan :D.

    VastaaPoista
  115. Omistan sen vaikeimman ihotyypin maailmassa, kuiva sekaiho. Pinta on ritikuiva, mutta näppyä puskee stressin, ruokavalion, hormoonitoiminnan ja muun kakan seurauksena. Tällä hetkellä ulkona pölisevä kivipöly tunkeutuu syvälle huokosiini ja näytän jo enemmän tummaihoiselta kuin suomalaiselta vaaleaihoiselta :D. Toki putsaan kasvoni kuorinnalla ja muuta, mutta ei tunnu auttava. Patykaan ei opiskelijalla ole varaa eikä liiemmin muuhunkaan luonnonkosmetiikkaan joten kokeilu tulisi tarpeeseen, kaiken lisäksi saan kaupan tuotteista usein allergisia reaktioita. Se luonnonkosmetiikka mitä olen kokeillut ei ole sitä tehnyt. Haluaisin takaisin sen ihanan sileän ihon mikä minulla oli auringon ansiosta turkin reissun jälkeen, ehkä PATYKA auttaisi?

    Mönkkeli
    martsu_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Patyka kuulostaa aivan uskomattoman ihanalta merkiltä! Harmikseni elelen tyypillistä opiskelijaelämää, eikä rahaa jää kauheasti yli jotta voisi näitä ihanuuksia ostella. Luonnonkosmetiikkaan siirtyminen on käynnissä, mutta ostan uutta vain vanhan tuotteen loputtua, joten pikkuhiljaa. Olisin mielettömän onnellinen jos voittaisin paketin, kerrankin vähän luksusta arkeen!

    Terkuin Hanna,
    http://hannamariahh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  117. luonnonkosmetiikkaa siksi koska ne ovat vieneet sydämeni. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  118. huonosti voiva iho ja rapistuvat kasvot tarvitsevat nyt luonnollista eloa!

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Vannoutunut hauschka-käyttäjä jo vuosia joten voisin kokeilla tätä vertailun vuoksi.jos kerran tämä sarja on ylivoimainen :)

    VastaaPoista
  120. Olen myöskin paininut tämän kosteutusongelman kanssa! Pintakuiva sekaiho on iso haaste. Ihoni myös joihinkin tuotteisiin, oli kyseessä sitten luonnonkosmetiikkatuotte tai ei. On tuskallista kokeilla ja etsiä sopivia tököttejä, sillä rahaa niihin saa palamaan ja usein purkki päätyy jollekin vähemmän herkkäihoiselle tai joka ei niin kosteuttavaa tuotetta tarvi. Haluaisin niin voittaa tämän ja löytää sopivat tuotteet itselleni.

    VastaaPoista
  121. Luonnonkosmetiikkaan siirtyminen on käynnissä ja joitain suosikkeja on löytynyt, mutta paljon vielä löydettävää. Hutiostojakin on tullut, joten jospa tämä luonnon Ferrari auttaisi :)

    VastaaPoista
  122. Sain ihotautilääkäriltä toistaiseksi pysyvän kiellon kaikkeen muuhun PAITSI luonnonkosmetiikkaan. Olen kokeillut niin monia sarjoja, mutta täältä asuinseudultani ei tahdo löytyä. Olen tilaillut myös netistä. Ihoni on äärimmäisen kosteusköyhä! Jopa läheiseni alati huomauttelevat aivan liian nopeasti vanhentunutta ihoani. En tällähetkellä käytä rasvoja ym lainkaan, sillä olen niin väsähtänyt kun kokeilukokeilun perään ei tule vastaan sopivaa, joka oikeasti auttaisi. Puhun luonnonkosmetiikan puolesta kaikille tutuilleni koko ajan, mutta nyt alkaa jo oma uskoni loppua. Hinnasta viis jos löytyis täydellinen sarja iholleni! lumi.illusia@gmail.com

    VastaaPoista
  123. Minäkin haluan osallistua! Rapistun silmissä, kiitos aamuvuorojen (klo 6-) ja levottomasti nukkuvan taaperon!

    Satunen

    VastaaPoista
  124. Sama syy kui sulla. Tahdon kokeilla.
    t. Maria 34

    VastaaPoista
  125. Olen viimeisen parin vuoden ajan siirtänyt kosmetiikkahankintojani kohti luonnonmukaisempaa linjaa ja löytänytkin joitain uusia suosikkeja, mutta Patyka kuulostaa kyllä pelaavan aivan omassa sarjassaan. Ferraria kuitenkin kokeilisin mielelläni ennen ostopäätöstä, joten toivottavasti onni suosii mua :)

    Paula

    VastaaPoista
  126. Kaikki hyvät syyt on jo aiemmissa viesteissä mainittu, mutta ajatuskin postista tupsahtavasta tällaisesta paketista pistää yrittämään :)

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
  127. Minulla on huonoja kokemuksia luonnonkosmetiikasta, nytkin melkein hyppäsin kirjoituksesi yli. Juuri ostin taas yhden epäonnisen kokeilun jälkeen tavallisen putsarin ja päivävoiteen.

    VastaaPoista
  128. Haluaisin tutustua luonnonkosmetiikkaan paremmin sen takia, että olen jo parikymmentä vuotta tuskaillut erilaisten iho-ongelmien takia. Rahaa on kulunut tuhottomasti eri sarjojen ja hoitojen kokeiluun ja silti tulokset ovat olleet aina vaatimattomia. Toistaiseksi olen kokeillut vain shampoita ja saippuoita luonnonkosmetiikan saralta, mutta ihonhoitotuotteisiin ja värikosmetiikkaan en ole vielä rohjennut tarttua.

    /Teija P.

    VastaaPoista
  129. Lähes kaikissa muissa asioissa ituhippeilen (luomukasvisruoka, telkkarittomuus ym. jne.), mutta kosmetiikassa olen vielä toistaiseksi käyttänyt ei-ekologisia vaihtoehtoja.

    Meiliosoitteeni on neitoinen@gmail.com

    Kiitos!

    VastaaPoista
  130. Haluaisin voittaa, koska haluaisin sellaisen rasvan, joka olisi niin hyvä, että sitä jaksaisi käyttää. Eikä tarttis käristä kiristävän naaman kanssa. Luomua sen pitää olla, koska muuta en tohdi enää käyttää nahkaani.

    t. Anna

    VastaaPoista
  131. Luonnonkosmetiikkaa käytän kyllä, mutta opiskelijana ei ole varaa Ferrareihin

    VastaaPoista
  132. Sisäistä kauneutta lisää jo tieto siitä, ettei tarvitse lärviin lätkiä tuhottomia aineita jotka ei sinne kuulu.

    VastaaPoista
  133. Pikkuhiljaa olen suurimman osan tuotteistani vaihtanut luonnonkosmetiikkaan ja tätäkin olisi kiva kokeilla. pinkperidot5@gmail.com

    VastaaPoista
  134. Olen kuulunut niihin onnellisiin, joiden ei ole tarvinnut käyttää naamaansa juuri mitään aineita. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että on aika alkaa etsiä niitä hyviä aineita, joilla saisi ihon pidettyä hyväkuntoisena myös tästä eteenpäin, koska silmäpussit nyt tuntuvat olevan mun vakiovaruste jo näin 26v. En kuitenkaan haluaisi tehdä harharetkiä mihinkään halpismerkkeihin ja toisaalta taas haluaisin vakuuttua siitä, että tässä(kin) kohtaa laadusta tosiaan kannattaa maksaa.

    VastaaPoista
  135. Haluaisin ehdottomasti kokeilla tätä niin paljon kehuttua sarjaa. Jos ruuassa suosin luomua, niin miksen kosmetiikassakin. Lisäksi hakusessa olisi täydellinen ihonhoitosarja ja tämä voisi olla juuri sellainen.

    t. Titti H

    VastaaPoista
  136. Oi! Oma iho on voinu koko talven taas tosi kuivasti eikä mitkään perus marketti ja apteekkisetit tunnu toimivan.. olis mukavaa päästä kokeilemaan myös luonnonkosmetiikkaa jos siitä löytyis apua tosi kuivalle iholle..

    Susannew

    VastaaPoista
  137. Mukana arvonnassa! Mä kun en oikein usko näihin luonnonkosmettiikan juttuhin, olisin tosi oivallinen niitä testaamaan eli siksi juuri mun täytys tuo paketti saada. :-) Plus että kuiva on iho..

    Sisukko

    VastaaPoista
  138. Opiskelijana olisi kerrankin ihana päästä koeajamaan oikeen Ferraria! ;--)

    VastaaPoista
  139. Olen juurikin Jolien kautta löytänyt luonnonkosmetiikan muutamia kuukausia takaperin ja jäänyt jo koukkuun niihin halvempiin tuotteisiin. Valitettavsti lompakko ei kuitenkaan anna myöten noihin Patykan tuotteisiin, muuten olisin niitä jo kokeillut. Voi kumpa onnetar suosisi minua tämän kerran. Iho kaipaisi kipeästi lisää kosteutta.

    Outi

    VastaaPoista
  140. Mitäs täällä on tapahtunut, kun viimeisimmistä postauksista huomattava osa käsittelee tuotteita.

    VastaaPoista
  141. Olen jo pari vuoden ajan siirtynyt hiljalleen käyttämään luonnonkosmetiikkaa ja tarkoitus olisi, että kaikki putelit olisi jossain vaiheessa kemikaalivapaita. Mutta opiskelijana siirtyminen käy hitaasti, sillä laadukas luonnonkosmetiikka on tunnetusti kallista. Olisi hienoa voittaa patyka sarjan tuotteita, se piristäisi kummasti opiskelijan arkea ja jäisi rahaa muuhun!

    VastaaPoista
  142. Toista viikkoa mammiksen jälkeen töissä, joten muullekin tökötille kuin Tummelille olisi tilausta. Tässä iltana eräänä kyllä tuhosin puoli pussia sipsejä, eikä aamulla ollut naamataulussa rutun ruttua, mutta ehkei tuota köyhän naisen Botox-kuuria tuota aivan alavariinsa viitsi uusia..!

    VastaaPoista
  143. Raskaana ja vielä olisi jäljellä 10 pv sektioon, olisi ihanaa saada paketti tänne kotiin odottamaan sairaalasta pääsyä, jos vaikka joskus vielä näyttää pirteältä :)

    VastaaPoista
  144. Haluaisin kokeilla Patykaa, koska olen myös tämän nyt valloilla olevan luonnonkosmetiikkahypetyksen uhri.. Positiivista siinä mielessä, että se on ehkä auttanut vähentämään myös vauvan kemikaalirasitusta. Toiveissa ei ole näyttää Lady Gagalta, mutta jos edes muutama vuosi lähtisi tässä vauvavuoden aikana tulleista ainakin kymmenestä jollain uutteella niin se olisi positiivista! Nora-mutsi

    VastaaPoista
  145. Itse haluaisin kyllä ihan mielenkiinnosta kokeille noin kallista ainetta, että onko se sitten hyvää. Minäkin tuskailin kauan kunnes löysin hyvän, siinä on paljon sheavoita. Melkein mikä tahansa missä sitä on paljon on loistava (myös 100% shea) mutta tämä on niin paras, että toivon sitä ei lopeteta. Ja maksaa kyllä onneksi todella vähän, ei taviksella ole varaa 100 euron puteleihin - varsinkaan kun joskus on sellaisia koittanut eikä mitään eroa (siis kosmetiikka kuin kosmetiikka, ei vain ihovoide). Siinäpä saisi syödä kynsiään ruoaksi kun joka puteli kaapissa maksaisi satasen :)

    VastaaPoista
  146. Atooppiselle ja oireilevalle iholle (aikuisiällä oireilee erityisesti kasvojen iho) on tullut etsittyä sopivia, laadukkaita tuotteita kissojen ja koirien kanssa (ontuva vertauskuva kun kyseiset elikot aiheuttavat erinäisiä allergisia reaktioita). Olisi mahtavaa löytää sopiva, tarpeita vastaava tuote luonnonkosmetiikan puolelta. Iho on kuitenkin vuosien varrella vastaanottanut melko paljon vähemmän luonnollisia kemikaaleja. Luksusta arkeen, pyydän mä ;)

    VastaaPoista
  147. Naama kuin kalkkilaivan kapteenilla, kuiva ja kalpea. Koivet muistuttaa saharan automaata, kuivat nekin ja hilseilevät, näin talvella. Ja toki kesälläkin ,mutta silloin tulee ihan pikkuisen enemmän panostettua säärien ulkonäköön jo ihan naapureittenkin vuoksi.

    Voiteita on tullut kokeiltua yhtä sun toista jo tähän mennessä, mutta jostakin syystä luonnonkosmetiikka on jäänyt täysin kokeilematta. Olen avoin ja valmis testiin.

    Pllis ja kiitos t. Minna

    VastaaPoista
  148. Mä oon tapellut aknen kanssa kolmetoistavuotiaasta asti tähän päivään (nyt olen 26 v), kokeillut kaikki mahdolliset sisäisistä lääkekuureista kaikkiin ihme tökötteihin. Nyt oon siinä mielessä luovuttanut, että en käytä enää minkäänlaista kosteusvoidetta, pesen naaman vain jollakin sattumanvaraisella, nyt neutrogenalla mutta myös ihan saippualla. Ja naama ei oo tykännyt ainakaan kyttyrää, ei pahentunut eikä myöskään parantunut.
    Mutta silti aina toivon että jos JOKU joskus oiskin munkin naamalle sopivaa, siksi ois kivaa kokeilla tätä sun löytöäskin. Että jospa tällä kertaa... :)

    t. Anu

    VastaaPoista
  149. enpä ole vielä koskaan löytänyt iholleni sopivaa tuotetta ja tällä budjetilla niin tuskin tulee koskaan tapahtumaankaan...

    VastaaPoista
  150. Minä allergisoidun todella helposti sarjoille, jotka sisältävät sitä sun tätä lisäainetta. Siksipä todella mielelläni kokeilisin tuota sarjaa. Olisi hienoa saada "testipaketti" tätä kautta, niin voisi itse helposti todentaa tuotteiden sopivuuden jatko-ostoja ajatellen.

    VastaaPoista
  151. Raskaaksi tulon myötä olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota ruuan ja kosmetiikan luonnonmukaisuuteen. Vielä olisi kuitenkin kosmetiikkapurnukoita päivitettävänä. Jos voittaisin tuotepaketin, voisin lahjoittaa vanhat kemikaalimömmöt mieheni käytettäväksi ja vatsassa kasvavan vauvan kanssa voitaisiin nauttia puhtaammista ihanuuksista. :)

    t.Suffe

    VastaaPoista
  152. Noi kaupan perus kemikaalitökötit ei ole enää pariin vuoteen napannut. Kookosöljy toimi ihan kivasti ihon kosteuttajana. Nyt se on ollu pari kuukautta loppu ja on menty oliiviöljyllä..että olishan toi mukavaa vaihtelua sille oliiviöljylle :D
    T. Kahden pojan mamma

    VastaaPoista
  153. Olisi kiva päästä kokeilemaan Patykaa kun niin moni näitä hehkuttaa.

    VastaaPoista
  154. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, tahtoo testata!!

    VastaaPoista
  155. Tää lärvi totisesti tarvii niitä tehoaineita!
    -Elina

    VastaaPoista
  156. Että perusteluja.

    No siksi että olen aloittanut mittavan elämäntaparemontin 10 kk sitten, kompastellut, noussut, kompastellut ja kiroten noussut ja jatkanut matkaa.

    Siksi koska olen 45v ja haluaisin nähdä sen ihmeen, mikä tähän pärstään enää toimii.

    Ja siksi, koska mä olen äiti. Nih!

    Täti

    VastaaPoista
  157. Kyllähän näitä oikein mielellään kokeilisin, vaikka on jo usko mennyt täydellisten kräämien löytämiseen. Ennen ei tiennyt, mitä uskaltaa laittaa nassuun, ettei naama räjähdä näppylöitä täyteen - eikä muuten tiedä vieläkään, justiinsa 35-vuotiaana. Enkä nyt puhu allergioista, vaan muuten vaan pirullisista näppylöistä, jotka yleensä napsahtavat paraatipaikalle otollisimmalla hetkellä. Ja samaan aikaan iho hilseilee ja sormenpäät halkeilevat. Oi auvoa.

    VastaaPoista
  158. Käytän mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta ei näin opiskelijana/äitiyslomalaisena ole varaa laittaa mitään suuria euromääriä Patykaan, vaikka kuinka olisi loistava tuotesarja. Eli siinä perusteluni.

    VastaaPoista
  159. Olisi kiva päästä testaamaan luonnonkosmetiikkaa. Aihepiiri on itselleni lähes vieras.

    Maikki

    VastaaPoista
  160. Haluaisin päästä eroon turhista kemikaaleista. Kiinnitän huomiota siihen mitä syön, mutta kosmetiikan puolella on tullut vielä käytettyä tavallisia hirvityksiä...

    VastaaPoista
  161. Yksikään ryppyvoide ei ole vielä lunastanut lupauksiaan. Olen valvonut viimeiset 6 kk kitisevän vauvan kanssa. Ohut 30+ iho on valvomisen ja stressin lisäksi tietysti kärsinyt vielä pakkasista kuivasta huoneilmasta... näytän 10 vuotta ikäistäni vanhemmalta!

    Tekisi niin hyvää sipaista kunnon luksustuotetta iholle tietäen, että se ei sisällä mitään turhia kemikaaleja.

    VastaaPoista
  162. Miksikö mun pitäisi päästä koittamaan thö Ferraria?
    Ehkä koska oon niin skeptinen kaiken ekohipsterielämän suhteen. Laajennan pikkuhiljaa huomaamattani hyväksihavaittuihin juttuihin. Ensin tuli perunoiden kasvatus parvekkeella, sitten luomuruisleipä, ehkä nyt seuraavaksi tämä? Oon liian laiska ja skeptinen kokeilemaan mitään uutta, varsinkaan mitään luonnonmukaista juttua. Ehkä tarttisin vaan lisää positiivisia kokemuksia..? ;)
    T: Tiikeri

    VastaaPoista
  163. Johan läsähti. Vessan kaapit, sängyn vierus, olkalaukku, poikaystävän koti ja muut mahdolliset sekä mahdottomat paikat ovat täyttyneet purkeista, puteleista, tuubeista, pötkylöistä, putikoista ja mitä muita näitä nyt on. Siinä sitten kulutetaan aamun ajasta puolet eri purkkien sisällön lotraamiseen iholle, tunnin päästä vois taas samat rutiinit toistaa. Laatuaika poikaystävän kanssa on sitä, että istumme vierekkäin sängyllä ja rasvailemme menemään. Yleensä normaali (lue: rasvattoman päivän kestävä) ihoni on räjähtänyt talven aikana, sääreni tuhosivat vastavaihdettujen lakanoiden ja tuuletettujen petivaatteiden muodastaman linnakkeeni hilseilemäällä pois (luulis että olis painokin jo vähän tippunu kun imurin pussin sai vaihtaa sängyn imuroimisen jälkeen), kasvoni ovat tehneet ennen niin nauravaisesta tytöstä tasaisen vakavan (no kun ei voi hymyillä jos suun avaaminenkin kiristää!) ja jopa rintani herättävät minut ajatuksista kesken päivän huutamalla apua: "MEITÄ KUTITTAA NIIN MAAN PERKELEESTI". Selitä siinä sitten miksi hinkkaat tissejäs keskellä kirkasta päivää. Voisi siis sanoa, että ihoni on hivenen kuiva, eikä noista markettilotioneista näköjään ole mithään apua. Monet kerrat olen kuullut, että vaihda luonnonkosmetiikkaan, mutta kun yhtälöön lisätään se ah-niin-ihana opiskelijabudjetti niin ei paljon sanomiset auta. Syönkö vai ostanko 100 euron tuubin? Nyt ei edes auta juomiseen käytettyjen rahojen sijoittaminen vararikon partaalle syökseviin tuubeihin sillä en juo kuin lasin viiniä silloin tällöin. Jos sen viinilasin hinnan aina säästäisin, olisin yhden putelin tienannut vuodessa. Apua!

    Terveisin, tälläkin hetkellä sentin kerros rasvaa naamavärkissä. On kuulkaa seksikäs näky.

    -Roosa

    VastaaPoista
  164. Olen vuosien varrella käyttänyt pienen omaisuuden kosmetiikkaan. Milloin minulle on myyty mitä itse haluan, milloin sitä, mitä markkinavoimat haluavat puskea markkinoille. Olen jo jonkun aikaa ollut kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, mutta en ole uskaltanut lähteä ilman lisätietoa kokeilemaan.. Ihonhoitorutiinini ovat vuosien varrella vaihdelleet säntillisestä leväperäiseen ja tulokset alkavat näkyä. Nyt nelikymppisenä eskarilaisen ja pikkuvauvan äitinä kävin ihoanalyysissä, jonka tulokset olivat musertavat. Olen em. Taktiikalla hoitanut vuosikausia ihoani täysin väärillä tuotteilla. Pettymys;((( haluan päivittää kaiken kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan. Kotiäidin budjetilla siinä on haastetta, mutta tuote kerrallaan, jos ei muuta! Toivon, että jatkossa ihoni ikääntyy kauniisti eikä äkki rymäyksellä. Tässä tilanteessa, jos missä, on Ferrari-Patyka tarpeen!!!

    VastaaPoista
  165. Nykyään mun kasvonaamio koostuu seuraavista komponenteista: jokaaamunkaurapuurot, tuontäytyyollakuolaa, mikäliepastanpala, mahtaaollapuklua ja mistäkummastatuotuli (tämä mysteeriosa vaihtelee taudinkuvan mukaan - viimeksi se oli noro)
    Hoitotuella tulot jotain miinus muutamiasatasia, joten rahat hiukka piukilla. Mielelläni ferrarilla ajelisin, vaikkapa sitten koeajona!
    Ulla

    VastaaPoista
  166. Mä tarvin just Ferrarin! Täytin juuri 41-vuotta ja olen etsimässä hyvää luonnollista ihonhoitoa. Antakaa mulle Ferrari ;)

    VastaaPoista
  167. Hei!
    Olen varhaiskeski-ikäinen (kauhea sana ;) erittäin kuiva ihoinen nainen. Käytän luonnonkosmetiikkaa, mutta vaihtelen merkkejä, sillä en ole omaa suosikkiani vielä löytänyt. Olisiko se tämä?

    VastaaPoista
  168. Minulla ei ole tällä hetkellä varaa Madaraan ja Weledaan, ja siksi haaveilen tästä ferrarijutusta. (Taisi olla huonoin perustelu koskaan...)

    Tiikerililja

    VastaaPoista
  169. Haluaisin kokeilla Patykaa, koska raskaushormonit. Alan olla juuri kohta epätoivoinen naamavärkkini kanssa!

    Anni B.

    VastaaPoista
  170. No kun mä haluun. Ja mun kasvot ne vasta haluukin. Kroppakin sano suostuvansa. T: Ruu

    VastaaPoista
  171. Haluaisin kokeilla Patykaa, sillä olen todelal huono käyttämään mitään rasvoja juuri lisäaineiden ja synteettisten aineiden takia. lisäksi minulla on couperosa, joka lisää kanssa tätä nirsouttani. Kaikki aineet eivät sovi couperosalle, joten olen ollut sitten käyttämättä. Joten siksi tämä tuotemerkki kiinnosstaa todella paljon, olisiko viimeinkin löytynyt kosmetiikka jota oikeasti käyttäisin.

    VastaaPoista
  172. Kun näin kovasti hehkutetaan, niin eihän tässä voi olla kiinnostumatta :D kovasti mielelläni kokeilisin Ferraria ainaisen Ladan sijasta..
    -Päivi

    VastaaPoista
  173. Olen vaihtamassa kaiken kosmetiikan luonnonkosmetikkaan etsiessäni yksinkertaisempaa elämää. Lapsien kemikaalikuorman pidän vähäisenä, omaakin rajoitan. Etsin hyviä ja todella toimivia tuotteita. Minulle kosmeettinen mielyttävyys ja ihana mieto tuoksumaailma ovat tuotteiden käytön edellytyksiä. Patyaka vaikuttaa erittäin kiinnostavalta tuotesarjalta ja taidan olla kohderyhmässäkin. Mielelläni siis kokeilisin sarjaa.

    VastaaPoista
  174. Mukana! Olen käyttänyt aina aika vähän yhtään mitään tököttejä, mutta tässä kahden lapsen jälkeen vaikka onkin suht nuori, niin huomaa, että ei se ihokaan ihan itsekseen kauniina ja kunnossa pysy. Olen vähän laiska ja pelkään juurikin sitä, että laitan suurehkon summan tuotteisiin, jotka ei sovi mulle. Lopulta en siis osta luonnonkosmetiikkaa, koska se on kallista ja voi olla huonoa, enkä myöskään mitään muuta, koska haluan ostaa vain luonnonkosmetiikkaa. Joku mättää? Kyllä kelpais rasvojen ferrari kun näin hehkutetaan!

    VastaaPoista
  175. Kiitos, pakettia vain tähän suuntaan. En mitään äitikorttia ala tähän vetämään, sillä eikö ne äidit just ole niitä, jotka käyttää vaan myrkyttömiä tuotteita tai ei tuotteita sitten ollenkaan. Tai siis ne hyvät äidit. Tää keskinkertainen mutsi käyttää kaikkea muuta kuin luonnonkosmetiikkaa. En ole koskaan edes kokeillut, mutta koska nykyisetkään tökötit eivät toimi halutulla tavalla, saattas olla hyvä kokeillakin. Stressi pukkaa mulle seborrooisen ekseeman (aivan, siis minkä?!) ja sitähän tässä elämässä riittää! En kyllä oikeastaan usko mihinkään ihmetuloksiin minkään tuotteen kohdalla. Mutta jos edes hyvän olon tähän naamaan saisi, olisi se jo puolivoittoa. Jospa sitä alkais sitten vaikka tämän innoittamana kokonaisvaltaiseen elämäntaparemonttiin - pois nopeet hiilarit ja hermosavut, luomua pöytään ja liikuntaa kehiin! Katsoisi, kuoriutuisiko täältä vähän virkeempi ja pirteempi ilmestys noin niinkuin yleensäkin?
    Linnea

    VastaaPoista
  176. Haluaisin päästä testaamaan luonnonkosketiikkaa seuraavista syistä:
    1) Olen alkanut saada allergisia reaktioita kalliista rasvoista
    2) Halvat rasvat eivät kosteuta tarpeeksi paljon tai pitkäaikaisesti
    3) Olen palannut töihin ja muutun toimiston ilmastoinnin vuoksi rusinaksi

    -Eevis-

    VastaaPoista
  177. Minäminäminä! Kävin taannoin biosignature- mittauksessa ja kroppa on niin täynnä kemikaaliestrogeeneja, jotta kuivaihoisen neidon on otettava tästä lähin käteensä vain luonnonkosmetiikkaa, mikäli aikoo tähän maailmaan puskea koskaan kemikaalikuormattomia jälkeläisiä... Vielä en ole sitä omaa sarjaani löytänyt, kun vasta olen alkanut etsiä, joten tässä olisi oikein oiva kokeilukaniini Patykalle.

    VastaaPoista
  178. Kirjoitanpas nyt listan miksi juuri minä haluaisin kokeilla Patykan tuotteita:
    -Olen kärsinyt vuosia aknesta, saanut sen nyt kuriin ruokavaliolla ja nauttimalla sisäisesti aloe veraa päivittäin. Ja kieltäytynyt puolen vuoden antibioottikuurista näppyihin.
    -Olen kokeillut varmasti tuhansia erilaisia kasvojen hoito tuotteita joskus parempien tulosten ja joskus huonompien tulosten kera.
    -Olen kyllästynyt joka kerta kosmetiikka osastolle mennessäni arpomaan, että mitähän se naama tällä kertaa tarvitsisi
    -Haluaisin löytää vihdoinkin sen Oikean johon voin turvautua päivänä kuin päivänä.
    -juuri nyt käytössäni on öljy joka on "ihan jees", ei kuitenkaan se joka palauttaisi ihoni tasapainoon ja saisi hymyn korviin

    VastaaPoista
  179. Hei,mä haluan kans! Miksikö, no siksi jos noitten kans voi oi-kees-ti hymyillä luonnonmukaisesti vielä iltapäivällä pelkäämättä, että jokin osa kasvoista tipahtaa :)
    -Outi

    VastaaPoista
  180. Kokeilisin mielelläni, koska nykyiset tuotteeni eivät vaan estä tuota ihon pölisemistä tai silmänympärysten korpuksi kuivumista lotrausyrityksistä huolimatta.

    VastaaPoista
  181. Alan olla lopputaipaleella luonnonkosmetiikkaan siirtymisessä ja tuttuja on juuri nuo edullisempien merkkien tuotteet. Olisi aika ihanaa päästä kokeilemaan ferraria!

    VastaaPoista
  182. Näitä kommentteja lukiessa helpottaa hieman: en todellakaan taida olla ainoa, joka kärsii kuivasta ihosta talvella. Olen kuullut, että atooppinen ihottuma voi vaihtaa paikkaa vartalossa (onkohan totta?). Yleensä olen talvisin raapinut vain jalkoja ja käsiä verille (viime vuonna tosin vatsan :D), mutta nyt se on tullut kasvoille. Kesällä oli vielä niin rasvainen naama, että se tuntui muovailuvahalta. Nyt on yhdistynyt molemmista huonot puolet: posket ovat tulipunaista korppua, lähes rupea kokonaan, mutta esimerkiksi leuka kukkii finnejä. Neuvoja satelee ihmisestä riippuen: mene ihotautilääkärille (oletteko kuulleet kenestäkään, joka olisi päässyt julkisen puolelta ihotautilääkäriin?), syö sitä ja tätä (yritän kyllä syödä kalaa ja kalaöljyjä, sekä muutenkin terveellistä puhdasta ruokaa), osta jotain ihmevoidetta (kortisoni on ollut normaalin Neobion rasvan lisäksi käytössä). Paljon on toki rahasta kiinni, opiskelijana, joka ei saa opinto- eikä työttömyystukia, en ole uskaltanut kokeilla rasvan vaihtoa, ennen kuin purkki on kaavittu tyhjäksi. Luonnonkosmetiikassa koitan jo nyt pitäytyä, silloin kun se on budjetin perusteella mahdollista. Täällä susirajalla ei tosin ole valikoimaa paljoa. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että kesä on jo ovella (sadekin on jo alkanut!), ja toivon, että silloin tämä atooppinen iho tajuaa väistyä finnien tieltä :) Toivottavasti kesäilma auttaa teitä muitakin!

    VastaaPoista
  183. Näin opiskelijabudjetilla elellessä ei ole varaa mihinkään ylellisyystuotteisiin (vaikka kuta kuinkin kaikki kosmetiikka kotona luonnon/luomua onkin!), joten olis aivan mahtavaa saada kokeiluun jotain tuollaista! Olispahan sitten mistä päiväunelmoida ja mitä uskaltais ehkä hankkiakin kokeilun jälkeen sit joskus talouden tasapainottuessa...

    Krista

    VastaaPoista
  184. Oih, olisi mahtavaa saada kokeilla näitä! Olen melkein kaikelle allerginen (sisäisesti ja ulkoisesti), mutta tämä myyntipuhe nosti uteliaisuuteni.. että olisko joku tällainen sitten vastaus kaikkiin iho-ongelmiini.

    VastaaPoista
  185. Voiko mikään voittaa kookosöljyä? Kokeillaan.

    VastaaPoista
  186. Kaapista löytyy vain niitä luomu- ja luonnonkosmetiikan toyotia ja renaultteja - ferrariin ei ole vielä ollut varaa. Iho huutaa talven jälkeen APUA ja näyttää hmm.. hieman kulahtaneelta: hilseileviä läikkiä ja punoitusta. Kevätaurinko paljasti myös (toivottavasti vain kuivuudesta johtuvat) juonteet kasvoilla. Doupingia tarvitaan

    VastaaPoista
  187. En ole luonnonkosmetiikkaa kokeillut aikaisemmin, mutta takuulla noilla minustakin kuoriutuisi kesäksi oikea perhonen :)

    VastaaPoista
  188. Nyt jo useamman vuoden luonnonkosmetiikkaa käyttäneenä en ole vielä(kään) löytänyt täysin itselle sopivaa merkkiä - josko Patyka sellainen olisi? :)

    VastaaPoista
  189. Olen ollut pidemmän aikaa kiinnostunut luonnonkosmetiikasta ja pikkuhiljaa hankkinut loppuneiden tuotteiden tilalle vastaavat luomuna, yleensä niitä edullisempia suosien.. Olisikin mahtavaa päästä kokeilemaan oikein ferraria!

    Ylipäätään luonnonkosmetiikkaa haluan käyttää siksi, että iho on kehon suurin elin ja mitä sille laittaa imeytyy myös elimistöön. Ja koska kehoni kanssa olen joka hetki, haluan pitää siitä hyvää huolta. Siispä ei kiitos turhille ja jopa haitallisille aineille. :)

    VastaaPoista
  190. En usko, että auttaa ennen kuin olen kokeillut. Valvotut yöt, flunssakierre, pienet lapset, mitä näitä nyt on. Mutta apua tarvittaisiin.
    Terv. Marle 123

    VastaaPoista
  191. Tarvitsen apua tämän naaman ja koko ihon kanssa. Ihan yhtäkkiä olen tullut vanhaksi. Ja mikään ei tunnu auttavan. Koko olemus on masentunut kun peilistä katsoo silmäpussit ja tuntuu, että finnit ja rypyt ovat nyt samassa kasassa. Patykaa on niin ylistetty, että olisi ihana kokeilla.

    Olen paatunut sekakäyttäjä, kunpa löytyisi merkki luonnonkosmetiikan puolelta joka veisi jalat alta.

    Nina

    Nih.

    VastaaPoista
  192. En oo koskaan käyttäny luonnonkosmetiikkaa, nyt jos kävis tuuri, niin vois kokeilla:)

    Päivi P

    VastaaPoista
  193. Luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossa käytän oikeastaan pelkästään, mutta Patykaa en ole vielä kustannuspoliittisista syistä päässyt kokeilemaan. En nyt keksi mitään loistavaa perustelua miksi juuri minä voittaisin, paitsi että olen niin mieli maassa tällä hetkellä että kaikki mahdollinen piristys on tervetullutta!

    VastaaPoista
  194. Olen alkanut siirtyä luonnonkosmetiikkaan pikkuhiljaa, mutta hyvää vartalovoidetta en ole vielä löytänyt. Se olisi tärkeä, koska atooppinen ihoni kaipaa rasvaamista päivittäin ja vartalovoide levitetään suurelle ihoalueelle. Tästä syystä olisi mukavaa jos voisin olla turvallisin mielin sen suhteen, etten levitä iholleni mitään myrkkyjä tietämättäni.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...