19.4.2013

Olet kauniimpi kuin luulet

Tässä Doven kaunis video kauneudesta. Ja subjektiivisuudesta. 


Tästä voi sitten päätellä, kuinka lapsellisen helppoa on myydä kauneustuotteita ihmisille, jotka näkevät itsessään vain rumuutta ja korjattavaa. 

Kampanjaa voi tietenkin syyttää kaksinaismoralismista, sillä myynnin edistämiseen tietysti Unileverkin pyrkii. Väitän, että on silti rohkeaa näyttää, missä mennään pieleen. Keskustelu naisten (ja toki myös miesten) ulkonäköpaineista on aina tervetullutta.

Maailma nimittäin muuttuu. Samaan aikaan, kun Tukholmassa mallitoimiston agentit roikkuvat anoreksiklinikan portilla tsekkaamassa olisiko päiväkävelylle lähtevissä potilaissa potentiaalisia kauneusidoleita, Åhlensin alusvaateosastolla on aloitettu normaalikokoisten mallinukkien käyttäminen. Niin, ja L'orealkin sai kerjäämänsä sakot harhaanjohtavasta mainonnasta.

En ole varmaan kauhean väärässä, jos väitän, että kauneustuotteita ostavat myös ne naiset, joiden minäkuva on realistinen ja itsetunto normaali. Suomalaisetkin mainosmaakarit ja -mediat voisivat miettiä, onko itsetunnon lyttääminen ylilaihoilla mallinukeilla ja överillä photoshoppaamisella ihan tätä päivää.

18 kommenttia:

  1. Kylläpä nousi tunteet pintaan katsellessa. Miten sitä osaisi kertoa muille, miten kauniina heidät näkee? Ja oppia katsomaan itseään, kuten katsoo muita? Kiitos videon jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Ja miten saisi itsensä tajuamaan, että ulkonäkökehut eivät tarkoita sitä, etteikö arvostaisi myös muita piirteitä. :)

      Poista
  2. Kyllä tämä video laittaa miettimään omia piirteitä ja kuinka ne näkee - ja kuinka muut taas näkevät ne. Tykkään Doven mainoksien sanomasta - vaikka myyntiä niillä haluttaisiinkin edistää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli mun mielestä ihan hyvä sanoma, muihin Doven mainoksiin en ole kiinnittänyt huomiota, koska en oikeastaan altistu enää sille.

      Poista


  3. Hei, oletteko jo nahneet sen parodian Doven kampanjasta? Siina on miehet paaosissa! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin sen. :) Olisi ihan oiekasti kiva tietää kokevatko nykyään miehetkin itsensä "yhtä rumina" kuin naiset.

      Poista
  4. Ikävää, ettei näitä itsetunnon nostatukseen tarkoitettuja kannanottoja osata suunnata kaikille vaan suurikokoisemman vartalon normaliutta täytyy aina markkinoida lyttäämällä niitä muun vartalotyypin omaavia.

    Ja onhan vaatekaupoissa ollut jo pitkään omat "great girls" -osastot, omia liikkeitä "suuremmoisille naisille" jne. Vaan millainenkohan sota siitäkin "syrjinnästä" syttyisi, jos avautuisi yksikin xxxs-xs kokoja myyvä liike. ;) Seppälöistähän ei pienelle löydy mitään, suuremmille sen sijaan kyllä.

    Mä en ymmärrä dovemainosten hehkutusta ennen kuin siinä naisrivissä nähdään suurikokositen naisten lisäksi se ylipitkä hingankolistaja ja xxs -koon nainen. Siis kaikkia normaalivartaloita, ei vain yhtä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hongankolistaja piti sanomani.

      Poista
    2. Tässä videossa oli mielestäni tarkoitus tuoda esiin kuinka ihan normaalimittainen ja -näköinen nainenkin kuvailee itsensä rumaksi. Vaikka siis hongankolistajilla ja pienikokoisilla naisilla on omat traumansa tässä kiinnitettiin huomio ihan yleisen mittakaavan itsetunto-ongelmiin. Veikkaan että markkinatalous olisi noita erikoisvaatekokojen kauppoja luonut - eikö niitä todella ole olemassa edes verkossa?

      Poista
    3. En kommentoinut videota vaan tekstin "normaalikokoiset mallinuket" ja "ylilaihat mallinuket" hyppäsi silmille. Sellaiset ilmaisut eivät kerro kaikkien kokoluokkien itsetunnon kohottamisesta.

      Samaa tiedätkö olen minäkin luullut. Että jos asiasta sanoisi ääneen, jotain tapahtuisi. Mutta suurimmassa osassa liikkeitä sanotaan vain, ettei ole ja ne joiden saapumiseriin näitä kokoja tulee, kertovat pienten kokojen menevän käsistä. Osa liikkeistä jopa pitää asiakkaan toiveesta heidän numeroaan ylhäällä ja soittaa, kun kokoja tulee. Kysyntää siis on, tarjontaa jostain syystä ei.

      Poista
    4. Tämä koko tekstini käsitteli normaalikokoisia ja -näköisiä naisia. Kaikista kampanjoista puuttuvat niiden kokovähemmistöjen lisäksi vammaiset ja vammautuneet naiset.

      Syy löytyy myös tuotantotavasta. Kun ajattelee, että merkit tilaavat peruskokoja mahdollisimman halvalla, niiden erikosikokojen tuotanto tulee kalliiksi, vaikka niitä menisikin. Tilaustavaraa pitäisi tietysti olla saatavilla.

      Poista
    5. Puuttuisin pikemminkin tuohon normaali-sanaan. Siis ehkä Katjan kannattaisi normaalin sijaan puhua keskivertovartalosta? :) Tai ymmärtäisin Katjan hakeneen ja tarkoittavan sitä, kun taas Marika (ja minä) tuntuu tässä ajavan takaa sitä, että se laihakin voi olla normaali. Se laiha / xxs -kokoinen ei ehkä ole keskiverto, mutta normaali se kyllä voi olla.

      Poista
  5. Kauneus on katsojan silmässä,toivottavasti myös omassa silmässä.Jos ulkonäköään jatkuvasti vertaa muihin,se on harhaa.Aina on laihempia ja lihavampia.Oma,henkilökohtaisesti koettu hyvinvointi,ja tietysti itsetunto, ratkaisee.Myös ulkonäön suhteen.Pieniä "puutteita"voi aina tarpeen ja tilanteen mukaan fiksailla itselle sopivalla tavalla,tilanteen mukaan,joko meikillä,vaatteilla yms.Arjessa olemme mitä olemme.Ja toivottavasti tyytyväisiä kuitenkin,pääsääntöisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotiin juuri Vuoden mutsin puolella tuosta identiteetistä. Että miten tärkeää on olla ihminen joka haluaa olla.

      Poista
  6. Moikka! Blogissani käynnissä arvonta johon voit osallistua vaikka vain yhdellä arvalla :) tervetuloa kurkkaamaan! http://dayafterday2012.blogspot.fi/2013/04/jeriika-arvonta.html

    VastaaPoista
  7. Doven mainonnan osalta meni maku viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin, että yhdessä suomalaisessa mainoksessa oli lapsuudenystäväni. Hän on aina ollut todellinen kaunotar; hoikka, pitkä, ulkomaalaistaustansa ansiosta paksutukkainen ja muutenkin ns. rotunainen. Ja on sitä edelleen, vaikka onkin perheenäiti. Ja ennen kaikkea, minkään sortin ulkonäköpaineita ei hänellä ole koskaan ollut - miksi olisikaan? Että ei jotenkin nyt istu ihan tuohon kategoriaan "hei me tavalliset naiset ollaan kauniita, jee".

    VastaaPoista
  8. Itse aina näkee vain, sen että olisi jotain paranneettavaa omassa ulkonäössään. Esimerkiksi hampaat ovat olleet viime vuosina paljon esillä amerikkalaisen valkaistun pepsodentin myötä. Oma purenta on täysin kierossa ja jotenkin yht'äkkiä heräsin siihen miten kauhean purukaluston omaan, vaikka niitä on lapsena oikaistukin. Koska käytännön ongelmia ei vielä ole esim. migreeniä, aijon elää vinojen leegojeni kanssa. Uskon, että olemuksestani löytyy vielä jotain sellaista mikä kompensoi epätäydelliset hampaat. Kauneuden käsitys on mielestäni hyvin yhteiskunta ja kulttuurisidonnaista, sekä sidottu aikakauteen. Nyt kun ruokaa on rajattomasti saatavilla, useimmille, on laihuus ihanne. Se jokin mikä on vaikeampi saavuttaa.

    VastaaPoista
  9. Moi Katja!

    Löysin tälläisen linkin, jonka ehkä olet jo nähnytkin:

    http://bellejarblog.wordpress.com/2013/04/22/dove-does-not-give-a-shit-about-whether-or-not-you-feel-beautiful/

    Doven omistama firma omistaa mm. Axen ja intiassa naisille ihon valeennusvoiteita myyvän firman. Mielenkiintoista.

    -Karoliina

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...