Tietoa mainostajalle ›

22.4.2013

Kansallinen riitaviikko

Perkele, että väsyttää. Ei siksi, että lapset valvottivat, naapurit möykkäsivät tai olisin muuten vain ollut uneton. Vaan siksi, että me perheen aikuiset kehitimme riidan puoli kahdeltatoista, juuri ennen nukkumaanmenoa. En ehkä tiedä mitään typerämpää.

Tiedän, että on olemassa pariskuntia, jotka puhuvat aina toisilleen tasaisella äänensävyllä, myös kiihtyneinä. Heillä ei koskaan oikeastaan ole riitaa, ainoastaan keskusteluja. Paheksuntaa ilmaistaan lähinnä kulmien kohottelulla ja äänekkäällä huokailulla.

Kuinka paljon riitelemme kotitöitä? Otetaan selvää!

Me valitettavasti kuulumme sarjaan "möykkäävät hottentotit". Kun saman katon alla asuu kaksi voimakkailla mielipiteillä varustettua, helposti hermostuvaa besserwisseriä, kuuluu normaalikin keskustelu Sipooseen saakka. Kun tähän persoonallisuuskomboon lisätään vielä pirusti aikatauluja ja hermoja kiristävä pikkulapsiaika, on kinakattaus täydellinen.

Jatkuva ja turha kinaaminen kuitenkin vituttaa. Ei jaksaisi. Kun tässä olisi kaikenlaista. Riitamme eivät koske tähtitiedettä vaan ihan tavallisia asioita. Ratkaisuja olisi saletisti olemassa, mutta miksi niitä ei ikinä aktiivisesti etsitä? Olen ihan varma, että hippasen sivistyneempi meno ei olisi mahdottomuus - jos siihen pyrkimällä pyrkisi. Osaanhan sen duunissakin (älkää korjatko jos olen väärässä).

Aloitankin nyt kansallisen riitaviikon, jonka tavoitteena on poistaa turha jäpätys. Projektin tueksi tarvitaan aina tutkimuksia, joten ajattelin aloittaa riitakartoituksella: listaan kaikki tämän viikon aikana taloudessamme käydyt riidat, joissa olen osapuoli. Listalle pääsevät kaikki vähänkään verenpainetta nostattavat keskustelut, jotka lisäävät verenpaineen kohinaa korvissa.

Oikein odotan tutkimuksen tuloksia. Kuinka moni riita on uusi ja kuinka monessa vain möyhitään vanhaa aihetta? En usko, että riitelemme lapsiperheen normiaiheista - seksistä, kotitöistä ja rahasta, vaan jostain niin sekundaarisesta, että listan julkaisu hävettää jo etukäteen. Kuinka moni riita johtuu siitä, että toisena - tai molempina - osapuolena on väsynyt tai stressaantunut ihminen?

Riitaviikkoon saa osallistua raportoimalla omia kokemuksiaan! Kaikki ovat tervetulleita jakamaan vinkkejään siitä, miten vähennetään lapsiperheen riitelyä (avioero ei nyt olisi se ensisijainen keino). Vaihtoehtoisesti saa lahjoittaa rahaa anger management -kurssille.

Tulokset julkistetaan ensi maanantaina. Vappuna vallitsee harmonia.

103 kommenttia:

  1. Riitelymme väheni n. 90 %, kun hankimme siivoojan. (Itse tosin inhoan siivoamista niin paljon, että riitelen siivotessani vaikka yksikseni.) Melko halpa pelastus tälle parisuhteelle kotitalousvähennys huomioiden. :)

    T: Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin kävi myös meillä! Nyt toki ahdistutaan siitä, että pitää siivota kun siivooja tulee aamulla (eli hoitaa toi kuvan tilanne kondikseen). ;)

      Poista
    2. Heh, totta, eli myös meillä sama...! Tähän mennessä siitä tulleet riidat ovat kuitenkin olleet pienempiä & harvalukuisempia. ;)

      Sanna

      Poista
  2. Meillä tää menee lyhyempinä tai (yleensä) pidempinä aaltoina. Se muuten auttaa, jos niistä riidanaiheista istuu "keskustelemaan järkevästi" kun molemmat on ihan hyvällä tuulella. Mutta hulluko sitä jaksaa, jos nimenomaan on ihan hyvällä tuulella? No, muutama aihe on saatu, jos ei nyt haudattua niin ainakin jalkapuoleksi keskustelemalla. Eivät aina ole pomppimassa esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tulin ihan samaan tulokseen: silloin kun olisi molemmat hyvällä tuulella ei varsinkaan jaksa ruveta mitään puimaan koska turha riskeerata sitä hyvää tilannetta.

      Poista
  3. Jahans, pitäisköhän ottaa osaa tähän ja toimia vastaavalla tavalla. Vielä ollaan nollilla, mutta myönnettäköön, että aamulla sisäisesti ketutti se, että kymppiin nukkunut mies (itse kersojen kanssa puol kasi ylös) oli heti tukkanuottasilla lasten kanssa ja kimpoili mielestäni turhaan. Eli mun mielestä on kirjottamaton sääntö, että se kuka tulee valmiiseen kahvipöytään pidempien unien jälkeen ei saa olla lähtökohtaisesti huonolla tuulella. ;) Väsymyspotensseja tosin nostaa tässä taloudessa kahden hengen vuorotyö ja kotona hoidettavat lapset. Unirytmit on usein niin viturallaan, että se pahin väsymys saattaa kolahtaa just silloin kun on nukkunut ne optimaaliset 8 h. Katotaans kuin meidän käy.

    -Syltty-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vaan! Mä olen muuten *ihan* samaa mieltä tuosta valmiiseen pöytään tulijan kirjoittamattomasta säännöstä - ehkä mä alan listata niitäkin (koska voihan olla että toinen ei ollenkaan hiffaa tätä)!

      Poista
    2. Kröhöm. Mä olen just se pitkään nukkuja, joka tulee viikonloppuisin kympiltä ärisemään aamupalapöytään. En vaan voi sille mitään että olen aamuisin kamalan kiukkuinen, ja hihat palaa pienimmästäkin ärsykkeestä...

      Poista
    3. Mä olen myös sitä mieltä, että jos on ihan itse hankkinut itselleen väsymyksen viikonloppuaamuksi esim. rassaamalla fillariaan pikkutunneille asti varastossa, niin ihan turha kiukutella siitä sitten seuraavana aamuna. Siihen ei yksinkertaisesti ole oikeutta. Mut jos lapsi herättää tsiljoona kertaa yössä, niin sitten on. Itseaiheutetut väsymykset pitää kestää!! prkl!

      Poista
    4. Kyllä, juuri näin, itseaiheutetut väsymykset pitää kestää!!!!

      Poista
  4. Me tapellaan (juu en viitsi edes puhua riitelystä, se kuulostaa liian sivistyneeltä...) tosi paljon. Siis ihan niin paljon että hävettää myöntää. Vielä enemmän hävettää myöntää, että 90% riidoista on sitä, että mua ärsyttää/väsyttää/vituttaa/on nälkä/ihan mitä vaan mikä ei johdu miehestä. Mä oon kamala riitelijä. Huudan, itken, mökötän, oon marttyyri, vedän "mä teen siis niinku AINA ja KAIKEN yksin ja sä et vaan välitä"-kortin ja "OK jos oon niin paska ihminen niin miksi katot mua ees"-kortin esiin vähintään viikon välein. Ja mies kestää, kestää ja kestää (en ihan rehellisesti sanottuna ymmärrä miten). Mies on sellainen hirveän rauhallinen ja harkitseva, minä kaikkea muuta. Jos pyydän siivoamaan keittiön, niin sen on tapahduttava oikeasti samantien, muuten menee hermot (ks. kortti nro 1). Ja mies kyllä siivoais, kun sais aikaa siihen, mutta mä en anna. Sitten kun mies erehtyy sanomaan että älä oikeesti jaksa, niin kilahdan (ks. kortti nro 2). Juupa juu...

    Meillä riitelyä vähentää vain ja ainoastaan se, että mä teen tietoisen valinnan pitää turpani kiinni. Siis että päätän vaan, että nyt en aikamäärään X jäkätä tasan yhtään mistään, vaikka tekis mieli kuristaa toinen. Ja kappas, niinä ajanjaksoina mies tekee kotitöitä paljon paremmin ja omaehtoisemmin, mä olen iloisempi ja seksikin luistaa. Kun vaan osais sen verran hillitä temperamenttiaan että "niistä ajanjaksoista" tulis pysyvä olotila. Mutta kun se kunnon nalkutus on jollain kierolla tapaa tosi vapauttavaa...

    Joo. Ja on vielä yks juttu: mulla ei saa olla nälkä eikä mua saa väsyttää, ja mun pitää päästä hakkaamaan palloa kolmesti viikossa. Eli siis säännöllinen ruokarytmi, järkevät yöunet ja riittävästi reeniä pitää meidän parisuhteen kasassa ja (lähes) tappeluvapaana vyöhykkeenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja lisäys; samoin miehen pitää päästä säännöllisin väliajoin autotalliin rakkaan harrastuksensa eli kelkkojen ja mopojen pariin. Kun se on kyynerpäät myöten öljyssä niin tietää että illalla saa hyvää seksiä :D

      Poista
    2. Ai kamala - mut aika viiltävä analyysi, onnittelut siitä. :) Mä yritän nyt tunnistaa ne tietyt jutut mistä mulla palaa käämi, ja sit pitäis erotella niistä ne, joiden kanssa mun vaan pitää elää, ja ne joihin saan vaatia muutosta. Kokeile samaa?

      Poista
  5. Hienon "aloitteen" teet, katsotaanpas jos saisin listattua omassa tuvassa tapahtuneita :)

    VastaaPoista
  6. Emme edes riidelleet vessan siivouksesta, se vain jäi hoitamatta, ja vasta jälkikäteen tajusin, että ihan turhaan. Minä miehenä sotkin pöntön, puolisolla oli silloin pidemmät hiukset mikä aiheutti viemärinputsaustarpeen, eikä kumpikaan halunnut siivota kumpaakaan ennen kuin oli pakko.

    Tähän pikkuhommaan olisi (-isi) toiminut se, että olisi vain istuttu alas ja sovittu tasajaosta aiheuttaja putsaa -periaatteella. Olisi ollut siistimpi vessa, parempi mieli, eikä kumpikaan olisi siitä ylirasittunut. Kaikkiin hommiin tämä ei toimi, mutta jotkut asiat voivat olla näinkin yksinkertaisesti fiksattavissa.

    "(älkää korjatko jos olen väärässä)"

    :-D Puoliprovo lisäys. Voi olla, niin kuin tiedät, osa ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan siitä, että muka olisin väärässä. :)

      Poista
  7. Juu, kuulostaa tutulta... erittäin tutulta. Tulin juuri koneelle, koska en viitsi tuohtuneena keskustella mieheni kanssa. Saimme juuri riidan aikaiseksi koska minä puhuin (mukamas) epäselvästi ja (hidas) mieheni ei ymmästänyt mitä sanoin. Enkä halunnut selittää asiaa uudelleen.
    Näin kirjoitettuna kuulostaa muuten todella viisaalta aiheelta riidellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bingo! Siinähän se just on, että nää riidat on paperilla niin vitun typeriä että oikein itkettää. Mut luotan siihen, että tää listaamisen häpeä auttaa mua näkemään metsän puilta.

      Poista
  8. Heh, vapauttavaa ;)

    Tässä nyt pääsen "lesoilemaan" ettei meillä riidellä. En siksi, että oltaisiin jotenkin niin rauhallinen ja sopuisa pariskunta vaan ihan siksi, et nykyään arkena on välimatkaa reilut 200km :D

    En kuitenkaan suosittele tätä vaihtoehtoa minään ratkaisuna. Meillä pakkotilanne. Ihmeesti riidat häviää, vaikka aluksi muuta luulin (ja alkuviikkoina ehkä näin myös oli). Parin kuukauden yh-viikot vetäneenä taidan vain olla niin pirun väsynyt etten jaksa viikonloppuna tapella ja mies jo näkee ihan ilman suurennuslasiakin et vaimo on loppu ja tulee vastaan.

    Katsotaan miten käy, kun taas päästään saman katon alle. Jos nyt asuntokaupoista ja muutosta selvitään edes hengissä tai ilman megalomaanista riitaa ja siitä seurannutta eroa...

    PS: voin lohduttaa et ikä ja väsymys (siis lähes kuolemaa suurempi) lopulta karsii aika hyvin riitoja - ei vain enää jaksa ;) Toisaalta onko noista kumpikaan sellainen mitä haluaa edes riidat välttääkseen!

    VastaaPoista
  9. Haa, niin hyvä aihe!!!

    Mua vituttaa kaiken eniten se, että me ei ihan oikeasti välillä tajuta toisiamme. Siis kun toinen puhuu äidinkielenään kieltä, jota on itse opetellut kolme vuotta. Voi jumalauta!!!!! Englantiakaan meistä kumpiaan ei osaa täydellisesti, joten senkään käyttö ei ole ratkaisu hankaliin tilanteisiin.

    Ja kun tähän ymmärtämättömyyteen vielä lisää sen, että mun mies ei riitele tai mökötä, se vaan pahoittaa mielensä. Ja tietty se, että mä saan pahoitettua sen mielen, tekee mulle huonon mielen. Ja sitten mä alankin jo riidellä. Hemmeti kätevää.

    Tänään sain pahoitettua miehen mielen sillä, että olimma päiväkodissa vanhampainhaastattelussa, jossa päiväkodinopettaja kävi läpi lapsen kehitystä. Maikka aloitti small-talkin kysymällä onko mun uus siisti Marimekko-mekko mun omasta kaupasta. Vastasin että olihan se, mutta se on vähän pilalla nyt kun mun mies pesi sen tummien vaatteiden kanssa liian korkeessa lämpötilassa ja ne valkoiset pallot on vähän harmaantuneet.

    Sitten kotimatkalla sain kuulla, että oliko mun pakko yrittää olla hauska ja tehdä pilaa hänen pyykkäystaidoillaan, vaikka mä itse olen meillä se, joka ei osaa ees käyttää pesukonetta ja laittaa valkopyykin sekaan vähintään yhden punaisen t-paidan. "Et nyt se luulee, että mä en pyykkää, vaikka mä oon meillä ainut, joka osaa pyykätä."

    No just. Mitä tohon voi enää sanoa? Paitsi että ei v*ttu. Relaaa, jäbä!!

    Nämä riitatilanteet on muuten aukiselitettyinä ihan pimeitä. Hah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton olis kyllä oikeesti voinut jättää sanomatta, kyllä mäkin kokisin oloni loukatuksi ja noloksi, jos puoliso jotain tollaista laukois päiväkodilla.

      Poista
    2. Hah, mä olisin yrittänyt olla myös just tollanen pikkuhauska, ja mun mies olis niin pahoittanut mielensä.
      Mulla on jo aika hyvä tutka tällasille asioille, mutta joskus vahingossa möläytän jotain, ja sekunti sen jälkeen tajuan, että uuuuups. Ja mies todellakin mainitsee kun jäädään kahden. Mä en tajua miksi se ei voi lähteä vitsailuun mukaan ja laukoa jotain yhtä hölmöä takaisin ja sit vaan kaikki naurais yhdessä.

      Poista
    3. Miehelles (ja sulle ) vinkki pyykinpesuun... käytä värin- ja liankeräysliinoja pyykkikoneesssa niin vaatteiden värit ei sotkeennu ja pysyy valkoiset pallot valkoisina. Pitäisi tehota ainakin jollain lailla, myös jo värjääntyneille vaatteille. Esim Dr. Beckmannilta löytyy tähän sekä kertakäyttönen että useamman kerran käytettävä tuote.

      Poista
    4. Saakohan Islannista Dr Beckmannia? Pitää tsekkaa lähikaupan valikoimat - jos vaikka yllättäisin miehen ;)

      Poista
    5. Mä olisin muuten myös vetänyt herneen nenääni jos oisin sun miehesi. ;) Että älä nyt ihmeessä käske sen "relata". :D

      Poista
    6. Mun mielestä tässä on hauskaa se, kuinka umpisuomalaista kohteliaisuuden vääntäminen vitsiksi on. Ukkos ei varmaan vaan tajunnut sitä, että suomalainen ei tollaisesta kiusallisesta huomionosoituksesta voi mitenkään kiittää ihan normaalisti. :D

      Meillä on muuten tahraliina käytössä - superhyvä!

      Poista
    7. Kulttuurieroista johtuvat riidat (no myös ihan tavalliset riidat, heh) on tuttuja myös meidän perheessä. Ollaan riidelty mm. aiheesta, voiko perunoita säilyttää huoneenlämmössä tai perunamuusia yön yli uunissa, joka on pois päältä. Englannissa kun talojen sisälämpötila on jotain jääkaappia vastaavaa ja Suomessa tietty ei...
      Ehkä koko yhdessäolon suurin riita saatiin aikaiseksi hiljattain aiheesta polkupyöräily, peräkärry lapselle ja pyöräretki perheen kesken. En jaksa selittää, mutta joo, väsymyksellä, pikkulapsiarjella jne. oli osuutta asiaan. ;D

      Poista
    8. Niin ja kielen käytöstä tulee välillä riitoja, kun käännän päässäni suomalaiset töks töks ilmaukset vaan englanniksi, ja sitten ne on englanniksi jotenkin ihan legendaarisen tylyjä kuulemma.
      Olen miettinyt, että Suomi on varmaan ainoita maita maailmassa, jossa voi mennä kiskalle ja sanoa "yksi lottokuponki", eikä sitä pidetä edes erityisen töykeenä. ;)

      Poista
  10. Olen itsekin hyvin temperamenttinen ja kauniisti ilmaistuna sanavalmis kaikin puolin, näin myös riitatilanteissa. Tietysti olen myös aina oikeassa. Taloudessamme on otettu käyttöön tietty jämäkästi tokaistava taikasana: "Selvä", jonka kuuluessa toinen tietää paremmaksi pitää turpansa kiinni. Itse olen oppinut myös ajan saatossa havaitsemaan tarpeeksi ajoissa itävän kyrvänsiemenen otsassani ja osaan siinä vaiheesa joko lukita korvani tai vaihtaa aihetta ennen täydellistä kilahtamista. Vaikeaa aluksi, mutta yllättävän äkkiä sitä oppii hillitsemään kiukkunsa. Todella harvoin meillä riidellään kunnolla, ja pienemmät erimielisyydetkin ratkeavat yleensä rauhanomaisesti. Harjoitusta, harjoitusta... ;)

    VastaaPoista
  11. Peiliin katsominen säännöllisin väliajoin voi auttaa, mutta olen myös sitä mieltä, että voitte olla onnellisia, jos riitelette. Minun mies alkoi mussutuksen jo siitä, jos sanoin, että musta olisi kiva, jos vaatekaapin liukuovi laitettaisiin kiinni, kun sinne on laittanut takkinsa. Riidaton liitto on vielä paljon pahempi kuin riitainen, mutta ymmärrän kyllä, että liika on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäh. Vaatekaapin ovi kiinni? Sehän kestää ainakin kolme sekuntia pitempään riipaista se oma takki sieltä niin että kaikki henkarit putoaa. :D

      Poista
  12. Voi niin tuttua... itse yritän antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kyllä tunnistan tilanteen, jossa mikä tahansa ärsyttää myös itseä ja ihan ilman syytä. Ja tosiaan ihan molemmin puolin tätä meillä ilmenee...

    Esim. tänä aamuna... miehen paidan silitysepisodin (en jaksa selittää tätä, oli ihan absurdi juttu jatkojohdon etsimisineen jne.) ja nuorimman tyttären aamiaisronklaamisen jälkeen (äiti ei osaa tehdä sellaista aamiaista kun haluan) totesin, että lähden mieluummin bussilla töihin kuin yhtämatkaa tyttären ja miehen kanssa. Sama olis nimittäin jatkunut vielä puoli tuntia jos en olis poistunut takavasemmalle. Ehkö illalla ollaan jo sovussa... ?

    Itse olen kova jäpättämään kaikenlaisista tekemättä jätetyistä asioista ja tavaroista, jotka ei ole "oikeilla" paikoilla. Tiedän, että on ihan tyhmää jäpättää moisesta, normaalisti laitan vaan kamat paikalleen tai teen homman pois automaattisesti, mutta auta armias jos olen väsynyt, silloin alkaa levy pyörimään a) "täällä ei kukaan muu tee koskaan mitään..." (ei pidä oikeasti paikkansa) b)"ettekö te osaa laittaa tätä xxx vieläkään paikalleen..." c ) "kuka on laittanut yyy:n ja mihin" (löytyy yleensä omilta jäljiltäni tai ihan lähietäisyydeltä) Blaa, blaa, blaa...

    Taidan lähteä muakaan tuohon listaamiseen, mielenkiintoista, mikä tulos mahtaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vaan! Mä niin ymmärrän ton bussivedon!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Nyt pitää äkkiä hankkia sulle joku parempi idoli! :D

      Poista
  14. Molempien lapsuuden kodissa vanhemmat ratkaisivat riitansa huutamalla ja paiskomalla ovia. Päätimme osittain tiedostamatta, että sitä taktiikkaa emme omaan parisuhteeseemme ota. Suhteellisen normaalilla äänensävyllä keskustelu riitatilanteessa onnistuu kyllä. Suhteen alkuaikoina ylitulkitsin jokaisen miehen vähänkin poikkipuolisen lauseen, kunnes hän selvensi ettei harrasta piilovittuilua. Jos on aihetta sanoa jostakin asiasta, se sanotaan suoraan, eikä rivien välistä. Tämä helpotti tilannetta huomattavasti.

    Kymmenen vuotta avioliitossa on opettanut, että turha naputtaminen pikkuasioista ei kannata. Jos joku asia ärsyttää, yritän sanoa siitä kohteliaasti ohimennen, eikä hampaita kiristellen. Viesti menee todennäköisesti silloin paremmin perille. Eikä jokaiseen toisen sanomiseen tarvitse tarttua. En myöskään lyö lisää vettä myllyyn, jos toinen on jo valmiiksi kyrsiintynyt esim. työasioiden takia. Itse en pääse paljon haastamaan riitaa, koska sille lähinnä nauretaan. Vedän herneen nenään kuulemma pikkuasioista, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

    Ja kuten jo todettua harjoitus tekee mestarin ja kunnollisista ja tärkeistä asioista pitää ja kannattaa riidellä, ei siitä kumpi on laittanut vessapaperirullan väärin päin telineeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten hyvä pointti toi piilovittuilu: miehet aika harvoin yrittää kertoa mitään rivien välistä. Se on ihan oman pään sisällä se sanoman kiertyminen joksikin vihjailuksi.

      Poista
    2. alko naurattamaan, mutta ei tää aihe naurata oikeasti ollenkaan. tarkoitan vaan sanoa, että kokemukseni parisuhteessa toisen naisen kanssa on monella tavalla kätevää, mutta tuo piilovittuilu/rivivälikommunikointi voi olla todella kamalaa.

      Poista
  15. Meillä riidat liittyy yleensä siihen, että mä sotken enkä laita tavaroita takaisin paikoilleen, tai sekoilen muuten vaan. Aikoinaan tästä huomautti mulle ensin vanhempani, sitten kämppikseni, sitten jokainen poikaystävä, ja nyt viimeiseksi aviomies. Kyllä mä snäännöllisin väliajoin yritän parantaa tapani, mutta joskus se käytetty teepussi vaan jää olkkarin pöydälle jos teetä juotuani pitääkin mennä makkariin eikä keittiöön ja sitten joku soittaa ja sitten onki peli jo menetetty ja mies ehtii nähdä sen teepussin ennenkuin mä muistan heittää sen roskikseen. Tosin nyt kuuden vuoden avioliiton jälkeen mieskin on alkanut pikkuhiljaa relata enimmissä jutuissa ja mäkin olen alkanut laittaa margariinin jääkaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karina, olemme sielunkumppanit! Mua ei häiritse mun tai lasten sekaisin olevat kamat, mutta auta armias, jos sitä parransänkeä on lavuaarissa. Köh.

      Poista
    2. Mä kans sekoilen, sotken ja säädän: Unohdan avaimet kotiin kun lähden koirien kanssa pihalle (kun just piti etsiä hanskoja kun oli jo ne avaimet kädessä ja sitten ne unohtuukin siihen kenkälaatikon päälle), lyön auton oven sivukivetykseen vahingossa (miks sen pitää olla niin lähellä?), en muista käydä tankkaamassa autoa, unohdan kuivata suihkun lattian jne --> Siistiä ja tunnollista aviomiestä vituttaa mun säätäminen --> se huomauttaa siitä mulle --> joka suunnattomasti ärsyttää mua --> No siinähän sitä onkin jo soppa.

      Me riidellään todella vähän, mutta miten voikin ärsyttää se, että oon itse hutilo ja siitä mulle huomautetaan?? Miten toinen voikin olla sellainen onnistuja ja huolellinen ihminen aina??

      Poista
  16. Me pistimme vessan oveen listan, jossa oli kaksi saraketta. Rastin sai aina, kun oli vessapaperin loputtua tuon uuden rullan. Rastien kerääminen loppui, kun toinen sarake täyttyi. Tämän jälkeen ei olla vessapapereista tapeltu ja kumpikin tietää, kumpi sen rullan useammin vaihtaa.

    VastaaPoista
  17. Riittää että on itse valmiiksi huonolla päällä ja väsynyt, näinä päivinä ( onnkesi niitä ei ihan joka viikko eikä edes kuukausi... )riitasointukorva tulkitsee melkein minkä läpän tahansa vittuiluksi.

    VastaaPoista
  18. Auuutss! Jos vois oikiasti riidellä miehen kans jostain niin helpottais kummasti! Muttako mun mies ei vain riitele, ei tappele, ei ees kiukustu ikinä. Ja tämähän vituttaa mua aivan valtavasti, kun minä oon se joka aina napisee, nalkuttaa, kiukkuilee ja kärtyää. Ja lopuksi vielä mökötän.

    Mun mielestä olis enemmän kuin hyvä aina sillon tällön vähän riidellä. Oon koittanu sanoa siipalle, että sano nyt hyvä mies joskus ees vastaan kun kuitenki nään että kaikki ei ihan miellytä. Mutta ei. Uskon että tässäkin asiassa on kotikasvatuksella sormensa pelissä. Miehen perheessä ei ole riidelty, eli se ei osaa tapella. Mut on opetettu laittamaan vähän vastaan ja sanomaan jos jokin asia harmittaa.

    Oho. Vaikuttaa siltä, että oon riidanhaluinen. =D Se ei oo tarkoitukseni, vaan se että riitelemälläkin voi saada paljon aikaan. Kunhan vain osaa oikean tekniikan ja muistaa säännöt. Mä oon opetellu hillitsemään nalkutusta pienistä asioista, niin mun mielestä olis ihan reilua jos mies opettelis vähä kinaamaan. Ihan yhteisen kotirauhan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ihan sama juttu.

      Poista
    2. Olen ehkä vähän kade. Toisaalta se yksin huutaminen vasta outoa olisi. Hmmm.

      Poista
  19. ooh huippurohkea veto! :) mä myönnän auliisti, etten kehtais julkistaa listaani, en taida edes kehdata tehdä sitä, sillä totuus on liian kivuliasta. mä en oo vielä valmis... uskon nimittäin näin pikakelatakseni esim. viime viikkoa, että olen lapsellinen, todella ärsyttävä, nalkuttava, pikkumainen riitaa haastava puoliso. huoh.mutta sitä en kyllä myönnä miehelle...onneksi tällä hetkellä on niin kiire, ettei oikein ehdi katsoa sinne peiliin. ehkä tän toisen vauvavuoden jälkeen...lupasin kyllä, että jos eroamatta tämä(kin) vauvavuosi selvitään, voidaan mennä vihdoin naimisiin. :) (syytä ois siis ehkä katsoa peiliin ja tehdä se lista) ;) -miuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietkö mitä, heti kun rupesin kyttäämään niitä riitatilanteista niin NIITÄ EI TULE. Olen ihan liian alertti ja kartalla. Fuck!

      Poista
  20. Uuh ja aah, niin tuttua. Mä en aikaisemmassa elämässäni riidellyt ikinä. Jälkeenpäin selvisi, ettei ollut oikein mitään yhteistä, vain asioidenhoitosuhde, joten eipä syntynyt riitaakaan. Mutta tässä nykyisessä suhteessa... voi hyvää päivää. Riidellään paljon ja molemmat osaavat painaa toisen räjähdysnappulaa (jota en tiennyt edes olevan olemassa) muutamassa sekunnissa. Olen tulkinnut (halunnut tulkita) tämän niin, että piirre on toisen hyvin tuntemisen kääntöpuoli. Samalla se saa miettimään eroa ja haikailemaan riidatonta elämää.

    Se mihin olemme hakeneet ammattiapua, on se tosiasiaa, että riidellessämme pyrimme loukkaamaan, koska omaa ego palaa roihuten. Siitä on kyllä ollut apua. Ensinnäkin on saatu selville, että kyllä sitä rakkautta on, vaikkei riitelyn perusteella aina uskoisi. Olennaisinta on kuitenkin, että asiat ovat asettuneet oikeisiin mittausuhteisiin. Ennen riideltiin maitopurkin paikasta, nykyään jompi kumpi antaa periksi. Ennen saatiin riita aikaan mm. siitä, että toinen ei sillä hetkellä halunnut riidellä.

    Nyt ollaan siinä tilanteessa, että riidellään yleensä ihan aiheesta ja saatetaan silloin tällöin saada riita jopa loppumaan kesken kaiken, kun hyviä argumentteja lyödään pöytään. Tämä on valtavaa edistystä, etenkin kun ottaa huomioon, että riitojen kärjistyminen johtuu usein siitä, että olemme tasavahvoja räksyttäjiä ja kumpikin analysoimme tilanteita ja merkityksiä työksemme.

    Suurin osa ihmisistä on varmasti sivistyneempiä kuin me, mutta jos yhtään mietityttää, niin ammattierotuomari voi olla paikallaan. Molemmat olemme joutuneet selkä seinää vasten, mutta elämänlaatu on parantunut 100%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tähän täytyy vielä lisätä, että emme riitele rahasta, seksistä, lasten kasvatukseen liittyvistä asioista tms. vaan vain ja ainoastaan siitä helvetin sohvalla makoilusta ja pyyhkeen oikeanlaisesta ripustamisesta. Mutta minkäs teet, kun mut on kasvatettu tyyliin "keitä kerran kahvia niin huomaat keittäväsi aina" ja mies on luonteeltaan tyyppiä "miksi sä latoit ne piirakat jääkaappiin, vihjaatko, että oon jotenkin huono ihminen?"...

      Poista
    2. Joskus tekisi kyllä mieli kokeilla mitä kaikkea hyvää ammattihenkilö tämän perheen aikuisille saisi aikaan.

      Poista
    3. " "miksi sä latoit ne piirakat jääkaappiin, vihjaatko, että oon jotenkin huono ihminen?"...

      repesin. vaikka ei ollut ehkä huumoriksi tarkoitettu, niin tohon virkkeeseen sisältyy sellaisen tilannekomiikan ainekset, että pissat tulee housuun.

      Poista
    4. No koita siinä nyt riidellä, kun pokka ei pidä! :D Mutta nauruun lopettamiseen ollaan aivan liian ylpeitä (ja loukkaantunteita). Toinen klassikko on tämä: "laita noi roskat nyt pois tosta pöydältä!" - "sano suoraan jos sä aiot jättää mut!".

      Olen erittäin tietoinen siitä, ettemme käytä pyyntöjä vaan käskyjä, ja sen tiedostaminenkin jo vituttaa, hämmentää, pelottaa... koska osaisimme, jos haluaisimme. Mutta sisäinen mehtäläinen meissä mesoaa.

      Poista
  21. Meillä riidellään yleensä eri aikaan, siis toista hiertää joku asia eikä toisella yleensä ole hajuakaan siitä että mikä. Tähän toimii se, että antaa toisen riidellä riitansa rauhassa, kun tilanne on rauhoittunut, keskustellaan tilanne auki. Ja keskustelussa on pelisäännöt, se joka aloittaa, saa ensin sanoa sanottavansa rauhassa ja toisen on pakko kuunnella loppuun, vasta sitten on toisen vuoro. Alkuun tuntui typerältä kaivella asiat esille kun ne tavallaan oli jo ohi ja molemmat hyvällä tuulella, mutta kokemus on opettanut, että se kannattaa. Ei pääse asiat paisumaan suhteettoman suuriksi, mulla ainakin kävi helposti niin, että ne vituttavat asiat ikään kuin kertautuivat päässäni ja jos ne alkuun oliskin olleet pieniä ja mitättömiä, kertautuessaan ajan kanssa niistäkn tuli valtavia.
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Varsinkin sellaiset asiat, joita puidaan säännöllisesti pitäis ottaa käsittelyyn mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

      Poista
  22. Hyvä aihe! Mielenkiinnolla odotan tuloksiasi. Meillä tilanne on se, että molemmat ollaan huonoja aloittamaan riitoja. Minä liian kilttinä en halua ja miehellä on niin pitkä pinna, että harvoin olen sen nähnyt suuttuvan. Jotain sanailua näistä toisen mitättömän pienistä ärsyttävistä tavoista tietysti välillä tulee.

    VastaaPoista
  23. Riidelkää ihmiset, riidelkää! Riidat ovat rakkautta. Toinen koskettaa ja toisen antaa koskettaa. Takapuolesta on riitelemätön, mykkä, "ihan kiva"-suhde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä vaiheessa kun käsitellään jotain soteuudistuksen yksityiskohtaa ei olle rakkaudessa kiinni. ;)

      Poista
    2. Sepä se vasta vaatiikin rakkautta, jotta riidan saa siitä aikaiseksi :)

      Poista
  24. Me ei osata. Siis riidellä. Pitäisi kyllä. Mä en ole räjähtävä tyyppi, edellisessä suhteessa keskusteltiin asiat halki eikä mikään jäänyt kaivamaan. Nyt jää, koska mitään ei selvitetä. Koskaan. Mies on räjähtävää marttyyrityyppiä, jolla ei ole koskaan velvollisuutta käyttäytyä asiallisesti. Se on aina väsynein ja kiireisin tilanteesta riippumatta.

    Yritin aikani niellä paskaa ja olla suhteen aikuinen: odotin sopivaa hetkeä keskustella asioista, yritin olla vaikka miten diplomaattinen ja ottaa vastuuta. Sitten vaan kerran väsyin ja päätin lopettaa. Nykyään teen mitä huvittaa kysymättä tai sanomatta mitään, ja kun miehen vitullinen huuto alkaa, lukittaudun vessaan. Se on vähän auttanut, mies käyttäytyy hieman paremmin. Mutta eihän tämä ole mikään ratkaisu, vaan ongelmien lakaisemista maton alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh. Väsynyt ja kiireinen sopii lapsiperheeseen ihan älyttömän huonosti. :(

      Poista
    2. No se krooninen "väsynyt ja kiireinen" on miehelle elämäntapa. Se oli samanlainen jo ennen kuin meillä oli lapsia. Aina on vähintään migreeni. Mun mielestä tollanen sopii älyttömän huonosti muiden ihmisten seuraan yleensäkään.

      Mä lopetin riitelyn siksi, ettei siitä seurannut ikinä mitään hyvää. Mies unohti koko jutun samantien, ellen sitten loukannut sitä tosi pahasti (jolloin ko aiheeseen palataan ikuisesti). Mulle jäi paha mieli pitkäksi aikaa, eikä mikään koskaan muuttunut.

      Poista
  25. Olen itse nollasta sataan tyyppi, mutta en niinkään koti-asioissa vaan enemmänkin "mitä-mieltä-olen tästä"-keskusteluissa. Kotona en jaksa kulkea rätti kädessä joka päivä, sillä oma työ on pelkkää tavaroiden järjestelyä ja siivoamista. Miehelle kuuluu keittiön yleishuolto ja minulle pyykit, imurointi ja lattianpesu on ulkoistettu:) Riitoja saadaan harvoin aikaan, enemmänkin sitä mielenpahoitusta. Osaan kuittailla liian hyvin ja välillä äänen sävy ei toista miellytä. Aamuisin on aamuvirkun miehen turha tulla huomenia toivottamaan... Lapsia ei ole joten siinä suhteessa vähällä selvitään. Tietty on tasan kaksi jotka sotkeekin, ei ketään muuta....Lapsiperhe-arki, en voi kuin hattua nostaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me riideltiin kyllä silloin kun asuttiin kahdestaankin. En tajua miksi.

      Poista
  26. Luin tän keskusteluketjun suurella mielenkiinnolla. Me ollaan oltu mieheni kanssa neljä vuotta yhdessä, vuoden verran naimisissa. Lapsia ei ole, niistä kyllä haaveillaan.

    Me ei olla tän neljän vuoden aikana kertaakaan riidelty isommin. Olen miettinyt syytä siihen ja ainoa, minkä olen keksinyt, on tämä: mieheni ei ole kertaakaan loukannut tai vähätellyt mua tai vittuillut. Tunteet meillä kyllä virtaa: itkusta nauruun samassa virkkeessäkin!

    Jos olen yleisärsyyntyneellä fiiliksellä, kokeilen kahta keinoa: syön jotain tai lähden lenkille. Jompi kumpi yleensä tepsii! :)

    Joku parisuhdetutkija on joskus väittänyt, että 65 % pariskuntien riidoista on sellaisia, joihin ei ole ratkaisua (toiminnan tavat tai tyylit ovat niin erilaisia). Tärkeää on, miten sopia siitä kolmanneksesta, josta "kannattaa" riidellä.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tosta tilastosta! Mä tajusin tän kommentin myötä, että me vietettiin paljon vähemmän aikaa yhdessä ennen lapsia. Molemmilla oli omia juttuja ja jumppaan pääsi vaikka joka päivä. Silloin on helppo riidellä vain oikeista aiheista. Nyt kun me ollaan enemmän himassa niin konflikteja tulee plajon helpommin.

      Poista
  27. siitä tutkimuksesta oli tässä blogitekstissä:
    http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/?x217700=2385418

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli hieno! "Gottmanin mukaan itse ongelma ei ole ongelma. Ongelma on se merkitys, minkä annamme ongelmalle parisuhteessa. Onko niin, että jos likaiset sukat eivät ole pyykkikorissa, en voi elää sellaisen ihmisen kanssa. Vai onko niin, että vaikka meillä onkin tämä sukkaongelma, on niin paljon muuta hyvää, että kaiken sen vuoksi kannattaa sietää sukkaongelmaa."

      Poista
  28. Väärällä äänensävyllä sanotut jutut kun toinen on nälkäinen / väsynyt on ihan takuuvarma riidan alku. Toisaalta pieni huutaminen tekee välillä ihan hyvää, jos siitä sukeutuu fiksu keskustelu tai sitten leikkimielinen korvien luimistelu pikaisen anteeksipyynnön merkeissä. Meillä ratkaisu riitojen vähentämiseen on oman = ei lapsia ja ei puolisoa -ajan saaminen, ruokailu- ja kotiinpaluuhetkien rauhoittaminen sekä yhteisen ajan (lapset mummilaan) lisääminen.

    Riitoja vähentävät joskus myös ulkoiset paineet, törkeä stressi töissä ja läheisen kuolema toikin esiin puolisosta taas ihan loistotyypin, joka tuki silloin kun pitää. Että toimii sekin, mutta vaikeahan sitä on järjestää itse. Eikä toisaalta sellaista painetta muuten ole mitenkään mukava sietää.

    VastaaPoista
  29. Meillä riidellään kausittain, mä olen ajoittain väsyneenä tosi kireä ja hankala. Ekoina vuosina mies oli tosi rauhallinen ja pitkäpinnainen, mutta piru vie, oppi jossain vaiheessa riitelemään ihan kunnolla.

    Just viime viikonloppuna tulin väsyneenä aika kivalta työmatkalta (todella harvinaista) ja mies oli ollut viikon yksinhuoltajana. Molemmat lapset on jo koulussa, mutta oli harrastus-kuskauksia ja kaikkea mahdollista kasaantunut ja miehellä kiire töissä. Päätin jo etukäteen, että väsymyksestä yms. huolimatta pidän turpani kiinni, miehellä on nyt ikään kuin oikeus valittaa, vaikka minä hoidin lapsia niiden ollessa pieniä, joskus pitkiäkin aikoja itsekseni, niin ehkä se ei kuulu tähän. Pe ilta ja lauantai menikin ihan ok. Muutaman kerran mietin, (esim. nähdessäni pyykkivuoren) että voihan v****, mutta nielin kiukkuni ja se oli hetkessä ohi. Sunnuntainta siivosin sisällä, tein ruoat ja pesin mm. keittiönkaappien ovet. Mies oli viikon aikana selvästi pyyhkinyt pöytien päältä ja mm. luutunnut lattiat, mutta alakaapit oli ihan järkyttävät, ihan kuin joku olisi ampunut ritsalla niihin ruokaa. (ehkä olikin?) ja mies järkkäili pihaa ja pesi auton. (sen lempihommaa) mulle nakitettiin auton sisäputsaus. Illalla sain kuittailuja, kuinka hän on raatanut pihalla ja pessyt autonkin. tässä kohtaa kilahti: päädyttiin riitelemään kumpi on tehnyt enemmän. Tässä vaiheessa 11v esikoinen pudisteli päätään siis mistä asioista tekin riitelette.. Siihen loppui riita, ihan älytöntä. Kumpikin tekee minkä jaksaa ja viikonloppuna täytyis levätäkin..

    VastaaPoista
  30. Ei juma. Mä luen tätä sun blogias aina naama punasena, tunnistan itseni lähes jokaisesta tekstistä. Noh, meillä riidellään myös paljon, koska ollaan miehen kanssa molemmat vittumaisia riidankylväjiä. Eli nopeasti kiehahtavia persoonia (erittäin huono tekosyy). Minussa on myös marttyyrin vikaa. Ärsyttää, kun mies valittaa, ettei puhtaita sukkia enää ole. Miksei hän voinut sanoa sitä eilen tai täyttää itse pesukonetta sukillaan??! Ja miksi mä en ikinä osaa huuhdella astioita kunnolla ennen astianpesukoneeseen laittoa, siitäkin tulee sitten sanomista. Ja lähes joka aamu tulee kiire lasten kanssa, jolloin kaikki on hukassa. Sitä sitten kovaan ääneen huudellaan ja etsitään rukkasia, jotka itsestään ovat hattuhyllyllä tai rattaiden alla. Kyllähän ne sieltä esiin tulevat kun tarpeeksi kutsutaan, eikös? Ja oma kännykkä on hukassa, vaikka just sen laitoin laukkuun. Vai laitoinko sittenkään? Sekin kävelee itsestään kummallisiin paikkoihin. Tässä välissä kannattaa herättää tai soittaa miehelle ja kysyä, missä on rukkaset, sä kun riisuit lapset eilen. Saletisti saat oikean vastauksen, hymyn ja pusut.

    ...Eli meillä auttais ainakin keskittyminen omiin tekemisiin ja +5 minuuttia aamuihin lisäaikaa. En keksi muuta, noi kaksikin on mulle liian vaikeita olleet tähän mennessä.

    Odotan jo innolla riitaviikon tuloksia
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole oikein koskaan hahmottanut miksi ne astiat pitäisi huuhdella erikseen ennen tiskikoneeseen laittoa. Kyllä mäkin pahimmat möhnät kippaan biojäteastiaan, mutta en mä niitä vesihanan alla huuhtele. Senhän voi jopa nähdä veden tuhlaamisena.

      Kun ei tällä meidänkään tyylillä niitä tiskikoneen sihtejä turhan usein tarvitse pestä. Ehkä kerran vuodessa.

      Poista
    2. Toi huuhtelun tarve riippuu koneestakin. Mun duunissa ei tiskikone pese ikinä lautasta (ruokailuvälineistä puhumattakaan) puhtaaksi asti, jos ei huuhdo. Lähinnä se kone vaan klähmää kaiken tiukemmin kiinni siihen lautaseen jollain maagisella helvetin kuuman veden ja konetiskiaineen yhdistelmällä. Sen jälkeen ne astiat on pakko pestä käsin, koska on oltava esim. ruokaveitsi jolla raapia ne klähmät irti... Arvaatteko, yritänkö vaikka millä keinoin välttää joutumasta tiskaamaan siellä? :D

      Poista
    3. Yeah, meillä on semmoinen electrolux, joka polttaa kiinni astioihin kaiken ylimääräisen, jota ei ole etukäteen huuhdeltu. Kuulin jostain (liekö faktaa), että nykyaikainen astianpesukone käyttäisi noin 6 litraa vettä pesun aikana. Tavallaan ymmärrän, ettei höyry irrota puurotärkkelystä, mutta en siltikään ymmärrä vedensäästöä jos kone ei pese kunnolla. Tai ymmärränhän minä, markkinoinnin kannalta.
      -Laura-

      Poista
  31. Myös me kuulumme näihin riiteleviin pariskuntiin. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta aina ihan tyhjästä tai tyhmästä....nyt täytyy kyllä sanoa, että koira on rauhoittanut perhettämme, mutta sekään ei ole pikkulapsiperheen ratkaisu. Ja välillä vieläkin nousee ääni...ei siitä mihinkään päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten koira muuttanut tilannetta? Lähteekö se jolla keittää yli lenkittämään koiraa, vai oletteko muuten vaan rauhoittuneet? Meillä oli koiria, joista piti luopua lapsen allergian vuoksi, en huomaa eroa riitelyssä.
      t. Koirat ja lapset tottuu..

      Poista
    2. Joo siis koira rauhoitti meidän perheen niin, ettei enää riidellä juurikaan. Ei edes niistä lenkitysvuoroista, joita aluksi pelkäsin.

      Poista
  32. Meillä ei riidellä. En tiedä miksi. Yhdessä vietetyn n. kuuden vuoden aikana muistan yhden kerran, kun oltiin todella lähellä riitaa, mutta ei sitä sitten tullutkaan.

    Ehkä se johtuu siitä, että molemmat ollaan vähän tällaisia tarkkailijoita ja ennakoijia. Siis että kumpikin osaa itsestään tunnistaa, milloin on oikeasti ongelma ja millon on vaan väsy/nälkä/ihan joku ulkopuolinen asia vituttaa. Ja sit voi sanoa ääneen ennemmin vaikka että väsyttää ihan helvetisti, kuin alkaa haastamaan riitaa jostain tiskirätin asennosta.

    Tietysti on asioita, joista ollaan oltu ja varmasti tullaan olemaankin eri mieltä. Tuolla aiemmin viitatussa väestöliiton jutussa tuli esiin juuri se, mitä meillä on aina harjoitettu, että kantsii miettiä onko se tiskirätin asento oikeasti itselle niin tärkeä asia elämässä, että siitä kannattaa tai jaksaa riidellä. Joskus, kun tällainen älytön asia nostaa päätään (mun miehellä on vähän obsessiivisia taipumuksia), olen kysynyt suoraan että mitä kamalaa tapahtuu, jos toi asia nyt on noin kuin se on. Jos toinen ei osaa antaa mitään järkevää vastausta, niin on luultavasti kyse huuhaa-ongelmasta, jolla ei ole mitään todellista vaikutusta kenenkään elämään ja josta ei siksi kannata riidellä.

    Mä en siis näe mitään itseisarvoa riitelemisellä parisuhteessa. Kai se puhdistais ilmaa, jos tässä kokisi jotenkin tukahduttavansa tunteitaan, mutta ainakaan tällaisessa kahden "järkiperäisen ihmisen" liitossa ei ole tuntunut siltä koskaan. Ongelmat meillä on aina saatu jotenkin ratkaistua ihan puhumalla, jos toiselle huomauttaa jostain asiallisesti ja ihan perustellusti, niin mun mielestä siihen on oikeus odottaa asiallista reaktiota. Edellisessä parisuhteessani tällainen oli täysin mahdoton ajatus, ja eipä se sitten kovin pitkäksi suhteeksi ehtinytkään. Kenelle mikäkin sopii siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennus tiskirätin asennosta: nää tilanteet menee siis niin, että laitan tiskirätin asentoon X -> mies huomauttaa, että se on jotenkin huono idea -> minä kysyn että mitä pahaa tapahtuu jos tää on näin -> vastaukseksi tulee suunnilleen että "siitä voi saada keuhkosyövän" (tms. yhtä uskottavaa ja todennäköistä) -> minä kysyn että ihanko nyt oikeesti hei -> miehen on pakko myöntää, että tiskirätin asennolla ei ole oikeasti mitään väliä.

      Poista
    2. Me ei riidellä ongelmista ja se on just se ongelma. Me riidellään tiskirätin paikasta ja ennen kuin on päästy järkeilemään mitään, on kolmas maailmansota pystyssä. Se ei ole järjen asia, siinä vaan kaksi ihmistä onnistuu provosoimaan toisiaan sekunnin sadasosassa. En ole koskaan riidellyt kenenkään muun kuin nykyisen siipan kanssa mitenkään vertailukelpoisella tavalla.

      Hullunkurisinta tässä on, että ollaan molemmat rauhallisia ja analyyttisiä. Mua on jopa sanottu tunteettomaksi ja intohimottomaksi viilipytyksi (eikä tapahtunut edes riidellessä). Meidän riidat ei ole valintoja enää sen ensimmäisen sekunnin jälkeen. Se muutos olisi tehtävä siinä kohtaa, tai peli on menetetty.

      Poista
  33. Pakko tulla osallistumaan Riitaviikkoon!
    Meillä ei ole lapsia, asumme yhdessä neljättä vuotta, yhdessä olemme olleet muutaman kuukauden pidempään. Emme juurikaan riitele. Kinastella saatamme ja vittuillakin, mutta harvemmin kuitenkaan ilkeään sävyyn, pieni vittuilu on meille samaa, mitä toisille vaikka hellittelynimet. Tämä ei vaivaa eikä haittaa kumpaakaan, sillä huumorintajumme ovat täysin samanlaiset, lakoniset, sarkastisen ja mustat.
    Tänään kuitenkin pääsi sitten riitakin tapahtumaan, näin käy muutaman kerran vuodessa. Tuli vaan juttua toimeentulotuesta ja toimeentulitukilaista, vaikka emme kumpikaan edes kuulu toimeentulotuen piiriin. Paukapäinen mieheni väitti mielipidettään faktaksi, vaikka minä olin oikeassa (totta kai), tunnen tuota lakia ja käytäntöä kuitenkin jonkun verran, ja minä huudan hänelle haista ny ja ole hiljaa pää punaisena. Mies ei koskaan korota ääntään, en ymmärrä, miten hän pystyy olemaan vakuuttavan normaaliääninen kiivaassakin keskustelussa (ja arvaa vaan, ottaako se mua myös päähän, kun mä korotan ääneni turhankin helposti).
    Riita päättyi siihen, että paukautin sylissäni olleen läppärin pöydälle, hiiren lattialle (säilyivät naarmuitta), sohvatyynyt seinälle ja painuin röökille paukauttaen ovet perässäni niin lujaa kiinni, että seinät soi. Röökiltä takaisin tullessani meni mies puolestaan hengittämään raikasta lmaa filtterin läpi, ja takaisin sisälle tullessaan minä pyysin raivostumistani anteeksi, joskin jatkaen, että en vaan kestä tuota "olen oikeassa tarkistamatta faktoja" -asennetta, ja se oli siinä sitten.
    Vähän myöhemmin tajusin koko päivän jäytäneen vitutuksen, päänsäryn ja kireiden hartioiden kadonneen. Näköjään kannattaa silloin tällöin antaa raivolle valta.

    VastaaPoista
  34. Tiskirätin asennosta - en tiedä, miten siihen päädyttiin (tai ehkä tiedän), mutta paha merkki oli, että ajatellessani ehdottaa (ex-)puolisolle yhtä käytännön muutosta (voisiko tölkit laittaa jääkaappiin niin päin, että päiväys näkyisi), odotin täystyrmäystä (vähintään sillä perusteella, että eihän tolla nyt ole mitään väliä), ja yllätyin saadessani vastaukseksi, että okei. Okei??!! Mitvit, voiko asiat olla noinkin helppoja?

    Meillä ei paljon edes riidelty, mutta tosiaan... riidat tiskirätin asennosta eivät välttämättä ole riitoja tiskirätin asennosta.

    VastaaPoista
  35. Ei oikeastaan riidellä: en tajua, miten joskus nuorina ollaan oltu niin fiksuja että tehtiin työnjaot - kumpi vastaa mistäkin kotihommasta. Minä teen ruuat, mies hoitaa tiskit. Minä pyykkään, mies silittää. Sen jälkeen omaksi tehtäväksi jää ainoastaan pitää suu kiinni siitä, miten toinen sen tonttinsa hoitaa. (Ja jos jostain syystä se toisen tekemä työ ei "kelpaa", on syytä edelleen pitää suunsa tiiviisti kiinni. Ja tehdä itse.)
    Silloisessa jaossa kumpikin sai valita omat kotihommansa, ylijääneet on sitten hoidettu jonkinlaisella epämääräisellä yhteisyyden periaatteella. Aina niin, että se tapa millä toinen tekee, on hyvä tapa. Jos ei kelpaa, pitää tehdä itse ja (yrittää) olla mussuttamatta.

    Tietysti tätä auvoisaa työnjakoa rikkovat ajoittaiset poissaolot, sairastelut ja vastaavat: silloin tietysti kokonaisvastuu kodinhoidosta on sillä, joka on paikalla.
    Ja perinteinen hammastahnatuubikiistakin on vältetty sillä, että kummallakin on on tuubi.

    Mies hermostuu riitelystä, vetäytyy. Minä olen temperamenttisempi, tuuletan, ärisen ja murisen, mutta yritän tosissani välttää näitä pitääxsunaina /mixetsäkoskaan -avauksia. Nykyään - viidentoista vuoden avioelon jälkeen - tyydyn pitämään sisäisiä monologeja sielua riipovista aiheista niin kauan, kunnes pystyn keskustelemaan asiasta asiallisesti.
    Huvittavaa kyllä, perheen nuorison mielestä "isä aina huutaa" (oikeasti, ei ikinä!)




    VastaaPoista
  36. Tähän on pakko kantaa oma nolo korsi kekoon, näin 10vee hääpäivää odotellessa on oppinu sen, että tempperamentti on erilainen riitelyssä(kin). Mies ottaa 0-100 niin nopiaa, että mää en oikein ehdi edes tajuta, mikä meni pieleen ja minä taas kerään kuormaa piiitkään ja kun se pamahtaa ulos, se on lähinnä ydinpommi. Molemmissa puolensa? Ajan kans kuitenki oppii lukemaan toista ja luulen, että mies nykyään nielasee suurimman osan ja on sillon hiljaa kun ottasuoni meinaa räjähtää ja mää päästän kertynyttä kuonaa ulos pikkuhiljaa, esim. erittäin hyvä tapa on käydä vessassa irvistelemässä tai näytellä toisessa huoneessa keskisormea...mikä ei todella muuten kuulu mun tapoihin. Se pieni hiljainen protesti oikiasti helpottaa edes vähä. Näin aikuistakäytöstä mulla! Mutta vuosien saatossa meillä riidellään huomattavasti vähemmän? Lähinnä se on pientä tiuskimista arjen keskellä, harvoin (onneksi) ne ihan riidaksi kehittyy?

    VastaaPoista
  37. Heh, kansallinen riitaviikko tosiaan. Meillä on kyllä osallistuttu oikein olan takaa... Kolme päivää ollaan tapeltu, juurikin sillä äänekkäällä sävyllä (kuten aina). Ja näin kun neljäntenä päivänä miettii, niin kai se syy on väsymys. Kun sairaana ollaan oltu. Kun ei tänään enää ole samoista asioista tarvinut tapella, ja nyt on jo pari yötä untakin takana.

    VastaaPoista
  38. Hah, tähän on pakko osallistua! Epäilen kyllä vastauksen olevan se, että "hidas" mieheni ei saa mitään aikaiseksi, koska hänen täytyy korjata minun, "hutiloitsijan", jälkiä jatkuvasti. Vaikka koko perheen onni on, että hän on huolellinen siinä missä minä ripeä.

    VastaaPoista
  39. Hei te riitelevät lapsiperheet! Kertokaas miten teillä järjestetään tämä tärkeä ja vaikea asia: joutuvatko lapset seuraamaan vierestä riitelyänne ja miten siihen suhtautuvat? Selitättekö lapsillenne asiaa jälkeenpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on tutkittukin: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/?x17665=1355913
      Itse muistan omasta lapsuudesta erittäin stressaavana asiana vanhempien jatkuvan yöllisen riitelyn. He oikeasti luulivat, että me lapset emme herää/kuule/huomaa asiaa. Väärin.

      Poista
  40. Joo, toi on tosi tärkeä pointti! Lapsille on hyvä opettaa malli maailmasta, missä riitoja ei ole. Kannattaa mahdollisimman pitkälle padota riidat ja sitten riidellä vasta illalla lasten mentyä nukkumaan. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olitko tosissasi vai oliko tuo sarkasmia, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että olisi vielä parempi näyttää lapsille malli, jossa riidellään, ihan avoimesti ja vaikka äänekkäästikin — mutta jälkikäteen aina sovitaan ja puhutaan asiat halki. Tai jos kaikista harmeista onnistuu siinä hetkessä keskustelemaan sivistyneesti, niin kaikkein paras toki, mutta enpä minä ainakaan aina pysty (enkä varmasti pystyisi, jos olisi vielä lapsiakin siinä pyörimässä!). Tämä ihan vain sen kokemuksen rintaäänellä, että en ole lapsuudestani oppinut minkäänlaista ristiriitojen ratkaisumallia. Nyreissään ollessaan vanhempani vain jollain tapaa kyräilivät toisilleen, ja sitäkin muistan äärimmäisen vähän. Sitten joskus öisin heidän tullessaan juhlista kuulin raivokasta riitelyä. Päivänvalossa asioita ei koskaan puitu, ei selitetty mikä harmittaa ja miksi, ja kuinka siitä selvitään.

      Olen itse ollut avioliiton alkutaipaleella aivan toivottoman huono riitelijä. Mielummin lakaisisin asiat maton alle ja kyräilisin vaan, sitten jossain vaiheessa ampuisi syytökset niskaan marttyyrin viitta harteillani. Ei näin. On joutunut todella rankasti opettelemaan tunteista puhumista, niistä vaikeistakin, ja etenkin sitä, miten toisen negatiivisiin tunteisiin kannattaisi empaattisesti ja ymmärtäväisesti vastata. Olisin itse tyytyväinen, jos olisin lapsena nähnyt enemmän riitoja — ratkaisuineen!

      Poista
  41. Mä olen todella huono patoamaan kiukkuani, joten kyllä lapset ovat nähneet meidän riitoja. Toisaalta olen järkeillyt sen niin, että kyllä lapset huomaa jo nenän asennosta, että vanhempi on vihainen. Ehkä ne luulis että olen vihainen niille tms. Saavatpahan mallia parisuhteesta (ehkä niin, ettei IKINÄ ainakaan noin toimi..) Joskus miehen kanssa riidellessä saatan pyytää lapsilta anteeksi ja vielä kertoa ettei riita johdu heistä. Meidän riidat on yleensä aika nopeita, mitään kovin raflaavaa ei tapahdu, yleensä lapset näkee aika nopeasti meidän sopivankin. Joskus tulee kommentteja, hei älkää riidelkö, tai naureskelua älyttömistä riidan syistä, normaalia elämäähän riitelykin on. Kyllä saatan lapsille selitellä jälkeen päin, tyyliin anteeksi että jouduitte kuuntelemaan, olen todella väsynyt ja pahalla tuulella, ei johdu kenestäkään perheenjäsenestä tms.

    Joskus kun on ollut oikea krsiisi parisuhteessa, asioita hautoi enemmän itsekseen ja pidemmän aikaa. Silloin keskustelu (josta yleensä seurasi riita) oli helpompi jättää kahden keskiseen aikaan, ei tehnyt edes mieli puida lasten kuullen mitään.

    VastaaPoista
  42. Ei huhhuh. Tämä on kirvoittanut paljon kommentteja ja omani on lisättävä joukon jatkoksi. Meillä riidellään, kovastikin välillä, vaikka ei ole lapsia eikä muutenkaan pitäisi olla niin kovin vaikeaa. Taidamme vain olla niin tunnekypsyttömiä, että emme tunnista omia odotuksiamme tai osaa keskustella niiden aiheuttamista pettymyksistä rakentavasti, vaan kilahdamme. Etenkin, kun viimeisen parin vuoden (!) ajan elämämme on ollut erinäisistä työ- ja byrokratiakuvioista johtuen melko stressintäyteistä.

    Tämän postauksen ensilukemisen jälkeen olen kyllä kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota. Meidän riitamme tuntuvat syntyvän usein puhtaasti väärin ymmärryksistä: jompi kumpi tulkitsee toisen sanomisia negatiivisemmin kuin ne on tarkoitettu, tai vaihtoehtoisesti ilmaisee oman toiveensa epäselvästi, mutta odottaa toiselta reaktiota kuin asia olisi esitetty kristallin kirkkaasti. Näihin osasyynä lienee se, ettemme puhu samaa äidinkieltä ja parisuhteen kielioppi ei aina ole aivan kohdallaan. Harvemmin sitten syntyy valtaisia riitoja, aivan monsuuneja, ja niissä on lähes AINA kyse odotusten ja tarpeiden ristiriidoista. Minä haluan enemmän omaa aikaa ja mies yhteistä. Mies haluaa keskittyä omiin juttuihinsa ja minä toivon enemmän yhdessä tekemistä. Kumpi onkaan väsyneempi/stressaantuneempi ja tarvitseekaan kipeämmin toisen tukea. Jne. Niissä homma äityy joskus hyvinkin veriseksi, valitettavasti. Mutta kenties paranemaan päin olemme niissäkin keskusteluissa.

    Täysin vältettävissä oleviin ärsyttäviin pikkukiehnämiin puolestaan sitten kuuluvat väsy/nälkä/stressi -osaston torailut, jossa jommalla kummalla on jostain edellä mainitu(i)sta syistä elin otsassa jo valmiiksi --> jokin menee pieleen --> on helppo syyttää sitä naamaa, joka siinä vieressä lähimpänä virnuilee. Nälkäkiukkuja olen pyrkinyt itseltäni ehkäisemään helpoimman kautta: syön jotain. Muiden kanssa on vain opeteltava sanomaan se kuolemaolo ääneen ENNEN kuin tulee napautettua jotain ärsyttävää jostain ärsyttävästä. Osaa toinenkin sitten suhtautua vähän lepsummin sinä iltana.

    Tsemppiä teille! Rohkea veto listata kaikki riidat kaiken kansan näkyviin. Meidän listasta tulisi kyllä hyvin säälittävyydessään hullunkurinen. Mutta myös eripituiset, jos erikseen kysyttäisiin. Mieheni kokee nimittäin riitoina sellaisetkin, jotka minun mielestä oli vain jotain hassuja väärinkäsityksiä. Jos oikein viitsisi, niin tästä näkemyserostakin voisi riidella. :D

    VastaaPoista
  43. Lueskelen Liisa Keltikangas-Järvisen "Temperantti, stressi ja elämänhallinta", jossa hän kirjoitaa siitä, että temperamenttieroilla on suuri merkitys ihmissuhteissa. "Harvemmin perheiden arjessa kiistellään pakolaispolitiikasta, elämän suurista arvoista tai itsetunnon merkityksestä. Enemmän riitoja syntyy siitä, kuka jätti sukat olohuoneen pöydälle, kuka tavarat levälleen ja kengät keskelle lattiaa, kuka jättä jälleen kerran ruokapöydän korjaamatta ja ketä sai taas odottaa." Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, että arjessa olisi hyötyä siitä, että tietäisi, että sellainen asia kuin synnynnäinen temperamentti on olemassa ja tietää, minkälaisia asioita temperamenttiin kuuluu. On helpompi ymmärtää toista ja katsoa läpi sormien toisen piireitä, kun tietää, että kyse ei ole pelkästään oikuttelusta, vaan siitä, että ryhtyminen toisenlaiseksi ei tapahtu pelkästään niin päättämällä. On siis hyödyllistä tiedostaa, mitä piirteitä omaan ja puolisoon temperamenttiin kuuluu.

    Ohjeeksi Keltikangas-Järvinen antaa sen, että se mukautuu, jolle se on helpompaa. Esim. Nopea sopeutuja odottaa hidasta, huoleton järjestyksenpitäjä pyrkii toimimaan niin, että tiukkaa järjestystä vaativat voi elää hänen kanssaan samassa kodissa, vähemmän ärtyisä antaa jonkin ärtyisän kommentin mennä ohi korviensa.

    Minusta kirjassa oli paljon hyviä pointteja ja jotenkin tuo ylläoleva ohje tuntuu hyvältä. Kyllähän sitä oman temperamenttinsa ja puolisonkin tuntee ja pystyy halutessaan välttämään riitoja.

    VastaaPoista
  44. Kiitos hauskasta postauksesta ja inspiraatiosta, tästä riitti ruodittavaa omaan blogiin(kin).

    Me ei lapsiperhearjessa ehditä kovin syvällisiä riitoja enää edes käydä (onneksi), joten se on lähinnä napinaa väärintäytetystä tiskikoneesta (vois tietty olla vaan iloinen että toinen sen täytti ja vielä pisti käyntiin) tai kadonneista lapasista, jolloin usein tilanteeseen auttaisi se hyvä ruoka ja parempi mieli. Mies on varmaan onnellinen kun mun univelka ylitti sen pisteen, että en enää iltaisin jaksa alkaa avautumaan parisuhteen kommunikaatio-ongelmista tai romantiikan puutteesta vaan alan suosiolla vaan nukkumaan...

    VastaaPoista
  45. Kiitos tästä postauksesta!!! Viimeksi saatiin kehiteltyä ihan mieletön riita en tiedä edes mistä viiden kilsan automatkalla lähijunalta kotiin. Grande finale oli sitten kun kotipihassa meni pinna totaalisesti ja varmaan seuraavat kolmekin lähikylää sai kuulla minun lähtevän huomenna. Tää laitetaan väsymyksen ja yleisen arkirumban piikkiin. Niin, ja kiitos miehelle, joka sietää etelämaalaisella tempperamentilla siunattua suomalaista vaimoaan. ... kuka muute levittää maailmalla huhuja siitä että me muka oltaisiin niin viilipyttyjä?

    VastaaPoista
  46. Näitä postauksia lukiessa alan uskoa yhä vahvemminkin, että meidän muutaman vuoden takainen yhteinen päätös elämän ja arjen totaalisesta downshiftauksesta on ollut järkevä. Me ei nimittäin mun miehen kanssa riidellä enää tuskin koskaan, vaikka meillä on nyt parivuotias lapsi, molemmilla ura työmatkoineen ja mulla etenkin roiskuva temperamentti. Mutta koska suurin osa kaikkien mun tuntemien ihmisten riidoista (ja ennen omistani) johtuu kombinaatiosta kiire + nälkä + väsymys+ suhteettomat odotukset 24h vuorokauden riittävyydestä, päätettiin me downshiftata (en keksi mitään hyvää suomalaista termiä tälle) KOKO arki. Ei vain töiden osalta (yhä siis molemmat tekee täyttä päivää, mutta välillä myös vähän lyhyempää), vaan todellakin myös vapaa-ajan. Se tarkoittaa sitä, että me ei välttämättä enää tavata kavereita niin usein, katsota telkkua niin paljoa, harrasteta päivittäin tai edes viikottain jotain, hengata netissä ym. Sen sijaan harrastetaan arkiliikuntaa yhdessä (koko perhe yhdessä puistoon melkein joka ilta, tai juoksulenkille vaunujen kanssa tai siivotaan lapsen kanssa musiikin soidessa), käydään kaupassa niin usein kuin voidaan yhdessä ja tehdään siitä hauskaa (ei vain eineksiä koriin), alettiin harrastamaan ruoanlaittoa yhdessä (kun täytyy kuitenkin syödä joka päivä), mennään aikaisemmin nukkumaan kuin ennen eikä kukuta netissä tai tositv:tä tuijottaen jne.

    Voi kuulostaa supertylsältä, mutta väittäisin että toimii. Ja kyllä me silti tavataan kavereita yhdessä ja erikseen ja tehdään joskus omiakin juttuja, mutta harvemmin kuin ennen. Uskon, että myös lapselle loistojuttu, kun vanhemmilla enemmän aikaa arjelle ja hänelle. Kun molemmat tinkii omista menoistaan omasta halustaan, ja pistää tilalle oikeasti yheistä aikaa arjen realiteettien ehdoilla, niin ei tule kyllä riideltyä väsyneenä ja nälkäisenä lähes koskaan.

    Baarista ja harrastuksista säästetyt rahat on laitettu esim. pesulan käyttöön (kumpikaan ei tykkää silittää tai mankeloida lakanoita) ja yhteisiin matkoihin (ei tarvitse olla mitään superlomia Thaimaassa, vaan ihan viikonloppu vaikka Köpiksessä tai Hangossa).

    Ehkä jollekulle tästä vinkistä voi olla apua...

    VastaaPoista
  47. Pakko itsekkin ottaa osaa :D
    Meillä riidellään yleensä jos olen väsynyt/nälkäinen(tai muuten vaan v-tuuntunut).

    Yleensä aihe liittyy jotenkin siivoamiseen, kuten miksi ne likaisimmat astiat pitää aina jättää minulle ja herra pesee vain ne siisteimmät (pesukone olisi aika kova sana). Tai sitten astiat ovat väärin kaapissa enkä yletä niihin ilman tuolia.

    Pyykinpesusta saadaan yös helposti kina aikaan. Minä tungen vain kaikki 40 asteessa pestävät koneeseen ja pesen ne. Mies haluaisi erotella eri väriset, raidallisen, pallolliset, vetoketjulliset ja napilliset erikseen. Samoin myös jokaisen vaatteet voisi pestä erikseen, eli pestäisiin tyyliin yksi vaate kerrallaan että tulee varmasti puhdasta. Ja minullahan on saman tien asenteena että enköhän mä nyt yhet vaatteet osaa pestä. Jos niitä ei voi pestä kaikia samassa niin saavat jäädä kauppaan.

    Viimeisin riidan aihe on ollut tuon helkkarin kanavakortin hankkiminen. Mies haluaa katso jääkiekkoa ja tietenkin pitää saada kortti että voi katsoa kaikki pelit. Minä en tykkää kiekosta enkä jaksaisi kuunnella sitä joka ikinen päivä. Lisäksi hyvä kortti menee hukkaan jos siltä ei itse pääse katsomaan kunnon ohjelmia, kun toinen tuijottaa jääkiekkoa.

    Ainoa asia mistä ei väitellä on luultavasti lapseen liittyvät asiat. Eli jostain ollaan edes samaa mieltä...

    VastaaPoista
  48. Aika huippu ketju! Omat tavat on usein niin tiukassa että peiliin pitäisi ensin katsoa, mutta välillä tuntuu turhauttavalta, kun peiliä ei kuuden hengen perheessä muille löydy. Puolisolle etenkään... Mutta, syy tähän kommentointiin on seuraava: Eikö kukaan muu oikeasti riitele rahasta?

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...