7.4.2013

Design-tauko Salossa

Olemme rampanneet Espoosta Naantaliin mökille ja takaisin kohta 10 vuotta. Koko tämän ajan olen kironnut, että matkan varrella ei ole muita kuin rasvanäryisiä huoltoasemia wieninleikkeineen. Taukopaikkoja, joihin haluaisi pysähtyä, ei ole.

Kun ensimmäisen kerran näin jossain Salon tienoilla kohdalla kyltin Design Hill, naurahdin. On vissiin taas yritetty olla niin kansainvälisiä että. Muotoilumäellä tarjoiltaneen kuitenkin samaa pyyhekumista muotoiltua kinkkusämpylää ja aamusta tilataideteoksena seissyttä tervaa kuin viereisellä bensikselläkin. Designin virkaa toimittaisi varmaan paikallisen kesäteatterin punomat pajukorit.

Noh. Joskus sitä on kuitenkin väärässä. Hyvin, hyvin väärässä.


Kyseinen mesta on suomalaisen puutuotetehtaan Pinetta-Tuote Oy:n tehtaanmyymälä ja kahvila, mutta omistaja halusi haalia saman katon alle muitakin suomibrändejä, kuten Nansoa, Finlaysonia, Marimekkoa, Globe Hopea, Ratiaa, Aarikkaa, Iittalaa, Arabiaa ja Opa/Muurikkaa.

Konseptin kruunaa mahtava kahvila (kahvilayrittäjän nimikin on mainio: Toinen keksi!), jossa on tarjolla Puron kahvia, paksut viikset aiheuttavaa kaakaota sekä hyvännäköisiä sandwicheja, piirakoita ja leivonnaisia.


En tässä elämäntilanteessa ikinä ehdi kauppoihin, joten tällainen jaloittelutilaisuus on tervetullut. Ja koska lapsille oli leikkipaikka, sain tutkia hyllyjä ihan rauhassa. Mukaan tarttui niin vaatteita kuin lakanoitakin, sekä tietysti käsintehtyä suklaata (koska pääsiäisenähän sitä ei tullut syötyä). Lähistöllä asuville tiedoksi, että S- kokoiselle oli muuten aika paljon Nanson tuotteita alennuksessa. Suosittelen myös käymään Ratian suunnittelemassa vessassa vaikka vain käsienpesulla.

Eihän tämä kahvitauko ihan edullinen ollut. Mutta suosittelen, etenkin jos palkkapäivä oli juuri.

20 kommenttia:

  1. Kaverin kahvila :) Salon keskustassa on Toinen keksi-kahvila, joka on kans tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sano kaverille terkkuja että hyvä kahvi on harvinaisuus, josta kannattaa pitää kiinni. :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, olen itsekin kuvitellut tämän olevan jotain nuhjuista wannabe - tyylikästä. Ennakkoluulot on näköjään olleet täysin vääriä. Taidanpa poiketa ensi kerralla sisään asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensähän ennakkoluulot ovat ihan oikeita, onneksi joskus on väärässä. :) Poikkea ihmeessä.

      Poista
  3. Itsekin tuolla kerran pysähtyneenä ilahduin positiivisesti. Tosi kiva paikka oli. Harmi kun ei ole useammin asiaa sille suunnalle.

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi, ihan huippua :) Usein samaa reittiä kituutetaan väkisin pysähtymättä juuri huoltsikoiden ankeuden takia! Tämä niin testataan seuraavaksi. Kiitos!
    -P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Mä en yleensä ikinä syö mitään taukopaikoissa, koska varsinkin kasvissafkoissa tarjonta on ankeaa. Kannattaa testata tuolla tomaatti-mozzarellaleipä.

      Poista
  5. Ah, tuo taukopaikka on ihana, löysin sen jokunen vuosi sitten. Harmillista, ettei mikään vakioautomatkoistamme kulje tuosta ohi. Mutta kiva kuulla, että paikka on edelleen pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyssä on. Hitto että ottaa päähän että löysin vasta nyt. No, parempi myöhään...

      Poista
  6. Pitääpä joskus höllätä kaasujalkaa tuon kohdalla, eikä aina vaan koohottaa ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just. Toivottavasti aiheutin tällä postauksella mestaan pienen ruuhkan. ;)

      Poista
  7. Nappiajoitus tällä postauksella. Ollaan menossa kohta Naantaliin, joten kiitos vinkistä! Missä tämä paikka tarkalleen ottaen on? Salossa siis? Onko särkyvät esineet tarpeeksi korkealla ja leikkipaikka aidattu? ;) (Tahdon shopata rauhassa.)

    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on siinä Salon jälkeen (täältäpäin katsottuna) Halikossa, opasteet pitäis olla motarilta kyllä ja linkin takaa löytyy tarkemmat koordinaatit. En tiedä onko lasten kanssa shoppaaminen ikinä kovin rauhallista, mutta noi pysyi leikkipaikalla koska siellä oli sellainen iso rengas jossa pystyi pomppimaan. Ja Koti-insinöörikin ymmärsi että nyt tämä pit-stop kestää hiukan pitempään.

      Poista
  8. Meilläkin mökkimatkan varrella. Hihiteltiin sitä aikamme - etenkin kun alussa kylteissä luki Desing Hill - ennenkuin pysähdyimme. Kokemus oli ihan sama kuin sulla: mitä ihmettä, voiko täältä periferiasta saada ihanaa kahvia ja herkullisia tarjoiluja?! Se on myös oiva paikka ostaa tuliaisia tms jos on menossa kyläilemään.

    Sessan

    VastaaPoista
  9. Nyt on kyllä pakko liittyä kaupalliseen hapatukseen ja yhtyä ylistämään tuota kahvilaa. Kaveri vinkkasi paikan, ja nyt yritän muistaa pysähtyä siellä aina, kun Turun suuntaan on asiaa. Aivan ihana kahvila ja sieltä saa aivan mielettömän hyviä (käsintehtyjä?) suklaakonvehteja, joita ei mistään muulta Suomesta saa. Koittakaa jos poikkeatte! Basilikasuklaa... savusuolatryffeli - nam! (On niillä normaalimpiakin makuja.)

    VastaaPoista
  10. Olen jo muutaman vuoden ajan halunnut käydä ko. paikassa kun Salossa rampataan miehen suvun takia mutta koskaan ei muka ole ollut aikaa pysähtyä siinä!!! Aina ollaan jo valmiiksi myöhässä syntymäpäiviltä ja illalla kotimatka niin myöhään et putiikki on jo kiinni. Seuraavalla kerralla prkl lähetään ajoissa.

    VastaaPoista
  11. Tylsää kun sun kivasta blogista on tullut mainoskanava. Bisnestähän tämä varmaan sulle on mutta ei Mua ainakaan kiinnosta blogista lukea tuote-esittelyjä ja milloin mitäkin mainontaa... Nytkin kolme juttua melkein peräkkäin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, haluatko halin? :D Ja tarkennuksena, että tämä juttuhan ei ollut maksettu mainos (tagitan erikseen ne, jotka ovat).

      Poista
  12. Aiemmin Pinetta oli vanhan ykköstien varressa. Sekin putiikki oli ihana.

    Toinen Keksi on myös mainostoimisto. Toisen omistajan puoliso taiteilija, jonka käsialaa on Salon uuden, ihanan kirjastoauton ulkoasu. :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...