12.2.2013

Tuhkarokossa

Lapsi sai tuhkarokon. Hän kuului siihen 5-15% jengistä, joka saa lievän taudin MPR-rokotuksen jälkiseurauksena. Korkea kuume ja ihottumaa - ja yöt tietenkin yhtä juhlaa.

Kiitän silti kansallista rokotusohjelmaa. Rokotusmatikka on yksinkertaista: kun riittävän moni on saanut rokotteen kautta suojan, massaimmuniteetti takaa, että taudit eivät tartu ja leviä. Rokottaminen on siis solidaarisuutta. Kun vaarallisia tauteja ei esiinny, erikoissairaanhoitoa vaativia jälkitautejakaan tai niiden aiheuttamia pysyviä haittoja ei tule. Vaikka rokottaminen maksaa, se on kustannustehokasta.

Rokotteen ottaminen ei kuitenkaan ole koskaan riskitöntä, kuten tämä tuhkarokko ja sikainfluenssan narkolepsia-jälkipuinti osoittivat. Riski pätee sekä hyvin tutkittuihin että tutkimattomiin rokotteisiin, lääkkeisiin, hoitoihin ja leikkauksiin. Me ihmiset nimittäin olemme täysin uniikkeja geeniemme komboja. Joidenkin kohdalla pandemrix-rokotteen ja geenien palapeli loksahteli kohdalleen ja ennestään tuntematon riski toteutui. Se on tragedia.

Mitä tästä opimme? Koska se seuraava pandemia tulee.

Toivottavasti ainakin sen, miten tärkeää nopea, avoin ja johdonmukainen tiedotus on. THL nimittäin toiminee seuraavallakin kerralla täsmälleen samalla, väestön mittakaavassa oikealla tavalla: jos pandemia uhkaa (ja sitä kautta kuolleisuus etenkin lapsilla arvioidaan korkeaksi), oli kyseessä sitten ärhäkkä nuha tai ebola, sitä pyritään estämään.

Opimme myös sen, miten helposti luottamus viranomaisiin menee. Onneksi rokotusohjelmasta kieltäytyvien, itseään tiedostavina pitävien ihmisten määrä ei ole lisääntynyt. Todellinen tiedostavuus liittyy kokonaiskuvan ymmärtämiseen ja vastuun kantamiseen. Tilastojen ja todennäköisyyksien ymmärtäminen vaatii jo laskutoimituksia, jotka ovat suurimmalle osalle meistä perusjunteista, myös tiedostajille, liikaa. Haluan jatkossakin luottaa siihen, että suomalainen terveysviranomainen osaa minua paremmin punnita hyödyt ja haitat parhaan mahdollisen tiedon pohjalta.

Vaikka sairaan lapsen hoitoon otettu palkaton vapaa menee omasta pussista, otan tappiot vastaan mielelläni. Jos kakara makaa neljä päivää reporankana 40 asteen kuumeessa jo heikennettyjen taudinaiheuttajien takia, mitä olisikaan elinvoimainen mikrobi saanut aikaan. Rokotteen ongelma onkin, että vain sen haittavaikututkset näkyvät, pelastetut henget eivät.

Suojassa siis ollaan. Ellei kersa sitten kuulu siihen viiteen pinnaan, johon rokotus ei tehoa.

76 kommenttia:

  1. "Todellinen tiedostavuus liittyy kokonaiskuvan ymmärtämiseen ja vastuun kantamiseen" ISO komppi tälle;) Jos tämä kokonaiskuva ja sen tärkeys ymmärrettäisiin elämässä laajemminkin, olisi moni homma helpompaa, vähemmän syylistävää ja tehokkaampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - ja pätee ihan kaikkiin kokonaiskuviin, ei ainoastaan terveyteen. Sitä omaa napaa on vaan niin helppo jäädä tuijottamaan ja kuvitella että tässähän se universumi on.

      Poista
  2. Amen! Juuri näin. Mulla menee keräkaali nenään "tiedostavasta" rokosteohjelman ulkopuolelle jättäytymisestä. Ugh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ei ole hiekkalaatikolla tullut näitä vastaan.

      Poista
    2. mulla on tullut pari, ja sit ei oikein tiedäkään miten päin olisi. Kun neuvola-asioista ei sitten puhuta. Eikä varuilta imetyksestä, korvikkeista, lemmikeistä tai kodin siivouksest. Eikä ainakaan uskonnotomuudesta tai politiikasta. Teinien sotkemat kiipeilytelineet on ehkä turvallinen aihe.

      Poista
    3. Hiekkalaatikolla, jos mainitsee, ettei ole antanut kaikkia rokotuksia lapsilleen, niin voi sitä päivittelyn, syyttelyn ynnä yleisen pahuksunnan määrää.

      Niinpä on nykyään tullut yleensä pidettyä suunsa näistä näkemyksistään ihan kiinni niissä ympyröissä. Näkeehän sen nyt tästäkin blogista, miten meihin rokotekriittisiin osa porukasta suhtautuu. :(

      Poista
    4. Anonyymi, suhtautuis varmaan paremmin, jos sais joskus jonkunkaan loogisen perustelun tälle valinnalle. Entä, jos uhriutumisen sijaan selittäisit omasi? Sellaisen, jossa ei viitata "yhden tuntemani tyypin blogiin" tai Magneettimedian artikkeliin. Tässäkin keskustelussa viitteet on valitettavasti olleet "yksi nettisivu" ja "lukuisat asiantuntijat jotka ovat myös lääkäreitä", sekä tietysti homeopaatit.

      Poista
    5. Hei aktiivijossu, kolmen koplan mama tuossa valitteli rokotusvastaisten kanssa törmäilyjään. Kirjoitin vastineeksi siksi, että ei ole ollut helppoa niitten rokotusintoilijoidenkaan seurassa. Uhriksi en itseäni miellä ja perusteluni olivat, silloin kuin niihin lähdin, tieteellisistä tutkimuksista.

      Itse olen akateemisen koulutuksen hankkinut ja tieteellisen lähdeaineiston tutkiminen , myös alkukielellä, on minulle tavallista toimintaa.

      Keski-Euroopassa tuhannet lääkärit jopa väitelleet tohtorit, käyttävät homeopatiaa ja ovat rokotuskriittisiä. Suomi on monessa asiassa jälkijunassa. Vastaavaa hysteeristä sikainfluenssarokotusbuumia lähes koko kansalle ei ollut monessakaan maassa. Suomessa tehtiin tässäkin asiassa rankkoja arviointivirheitä ja narkolepsialapset saavat nyt maksaa laskua.

      Sinänsä rokotuksiin suhtautuvat kriittisesti monet sellaisetkin, jotka eivät kannata tai tunne homeopatiaa.Ja toisaalta suuri osa homeopaateista ei ota mitään tiettyä kantaa rokotteisiin ja osa rokotuttaa ainakin joillain rokotteilla itsensä tai lapsensa.

      Täällä on nyt lietsottu jotain ihme vastakkainasetteluja ja kärjistyksiä.

      Poista
  3. Äkkiseltään veikkaisin, että ainakin tuhkarokkoon teidän mukulalla on elinikäinen vastustuskyky tämän jälkeen, kun elimistö pääsee kunnolla harjoittelemaan vasta-aineiden luomista. Pikaista paranemista pienelle!

    VastaaPoista
  4. Olen aina ollut rokottamisen kannalla, sillä niin monta vakavaa tautia on jo selätetty rokotteilla. Tosin "sikapiikkiä" en ottanut enkä pariin vuoteen influenssapiikkiä, koska siinä on em. ainetta mukana. Itse olen vielä lapsena sairastanut tuhkarokon, enkä muista koskaan olleeni niin kipeä kuin silloin olin. Onneksi siihen nykyisin on rokote ja varmasti teilläkin päästä helpommalla. Pikaista paranemista! Ja pisteet sulle, että olet kotona sairaan lapsen kanssa. Silloin äiti on paras! (niinkuin aina)

    VastaaPoista
  5. Näinpä juuri. En pysty uskomaan, että netin tiedostuspalstoilta luetun informaation ja "informaation" perusteella päätöksen voi tehdä asiantuntijoita paremmin. Jokaisella on oikeus olla rokotuttamatta lapsiaan jos niin parhaaksi katsoo, mutta kun noita perusteluja keskustelupalstoilta lukee ja ihmisiltä kuuntelee, en ole kertaakaan vakuuttavaa perustelua kuullut, homeopatia- ja flunssakierresekoilua sitäkin enemmän.

    VastaaPoista
  6. Olinpa aika yllättynyt käsityksistäsi rokottamisen hyödyllisyydestä. Olisin luullut, että olet perehtyneempi rokotusten haittoihin kansanterveydellisesti. Monet tutkijat ovat havainneet, miten rokottamisen ja lukuisten sairastumisten välillä on ajallista korrelaatiota. Rokotteet heikentävät ihmisten omaa immuniteettijärjestlmää ja altistavat lukuisille autoimmuunisairauksille ja syöville. Rokotettaessa ihmiseen pääsee luonnottomalla tavalla suuri määrä aineita, joihin ihmisen suojavarustukset eivät pysty normaaliin tyyliin reagoimaan. Tunkeutumistyyli sekoittaa omaan immuunijärjestelmää ja voim saada sen hälytystilaan. Rokotteen ainesosia ei pystytä täysin eliminoimaan tälläisessä yllätysiskussa (mukana myös haitallisia kemikaaleja) ja osalla ihmisistä immuunijärjestelmä häiriintyy niin, että se hyökkää omia soluja ja elimiä vastaan.

    Esim seuraavassa tuntemani provisoorin blogissa kerrotaan ansiokkaasti rokotteiden haitoista ja lääketehtaiden tiedon pimityksestä ihmisten terveyden kustannuksella. : http://elamakasissamme.blogspot.fi/

    Kannattaa tutustua! Itse hoidamme lastemme sairaudet luonnnonmukaisesti (mm homeopatialla) ja pyrimme nimenomaan vahvistamaan lastemme omaa immuunijärjestelmää. Rokotukset taas heikentävät elimistön omaa puolustussysteemiä ja altistavat lukuisille sairauksille. Narkolepsia on vain jäävuoren huippu. Lukuisia muita yhteyksiä eri sairauksiin ei ole vielä edes löydetty tai ainakaan tunnustettu julkisesti. Kuitenkin epidemiologisissa tutkimuksissa yhteyksiä on löytynyt jo paljonkin.

    Lääketehtaiden ja" virallisen köörin" jargonin takaa paljastuu yllättävän paljon, jos jaksaa penkoa. Olen jaksanut. Toivottavasti sinäkin.

    Rokotteiden vaaroista varottavat jo tuhannet lääkärit, kemistit ja tutkijat ympäri maailman. Myös rokotteiden uhrit tai heidän vanhempansa ovat aktivoituneet ja maailmalla on jo useita järjetöjä, jotka anatavat tutkittua tieteellistä faktaa useiden rokotteiden haitallisuudesta. Kannattaa tutustua!

    Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi keuhkokuumeen tässä juuri sairastaneena vähän mietin, miten vaikkapa pikkulapsen henkeä uhkaavaa keuhkokuumetta tai aivokalvontulehdusta hoidetaan luonnomukaisesti ja homeopatialla? Toivomalla, ettei se tartu?

      "Lukuisia muita yhteyksiä eri sairauksiin ei ole vielä edes löydetty tai ainakaan tunnustettu julkisesti. Kuitenkin epidemiologisissa tutkimuksissa yhteyksiä on löytynyt jo paljonkin."
      Arvaa mitä muita yhteyksiä on löytynyt? Rokotusten yhteys mm. lapsikuolleisuuden vähenemiseen ja tautien katoamiseen! How about that?

      Poista
    2. En olleenkaan epäile, etteikö Virpin kertomat asiat olisi totta, mutta mitä sitten, jos rokottaminen lopetetaan? Ehkä tässäkin asiassa hyöty on suurempi kuin haitat. Kärjistetysti kahdesta pahasta on valittava.

      Olen myös Katjan kanssa samaa mieltä, että on solidaarista ottaa kiltisti rokotteet, jotta saadaan aikaan koko väestön kattava suoja ja sitä kautta tautien leviäminen estyy.

      Riskien pelossa on itsekästä ajatella, ettei rokota lastaan, koska tauteja esiintyy niin vähän. Kaikki muut saavat silloin ottaa riskin pelkääjän puolesta. Samassa veneessä täällä ollaan kaikki.

      -Eeva

      Poista
    3. "Rokotteiden uhrit". Oikeesti? Pisti kyllä hymyilyttämään, vaikka ei kai saisi.

      Ollaanko tässä nyt sitten menossa ajassa taaksepäin, siis siihen aikaan, jolloin rokotteita ei vielä ollut? Oliko silloin kaikki paremmin? Vaikken olekaan asiaan liiemmin perehtynyt niin uskallan kyllä ihan reippaasti väittää, että rokotteista on ollut ihmiskunnalle huomattavasti suurempi hyöty, kuin mitä niistä on haittaa.

      Poista
    4. Postin tästä ketjusta homeopaatin mainoksen, koska en halua blogiani hyödynnettävän huuhaan markkinointiin, sillä perusteella että joku yksittäinen ihminen kokee sen olevan hyödyllistä.

      Virpi, lähdeviitteitä peliin väitteiden tueksi. Kaltaisiisi vapaamatkustajiin on toki varaa, mutta hyväksyä tuota käytöstä en voi. Toivottavasti emme kohtaa siellä hiekkalaatikolla.

      Poista
    5. Taisi vaan Katja ärsyttää, kun jutussa kerrottiin, että monet homeopaatit ovat myös lääketieteen tohtoreita ja käyttävät aina mielellään ensisijaisesti tehokkaampana ja turvallisempana pitämäänsä homeopatiaa.Monet lääketieteen tohtorihomeopaatit ovat myös hyvin rokotekriittisiä ja tietoisia rokotteiden haitoista.

      Ja miten tuo kommentti muka oli mainos, kun homeopaatti ei kirjoittanut yhteystietojaan tai nimeään?

      Muistan, että kerran poistit omankin kommenttini, vaikka en mainostanut mitään ja olin asiallinen. Niinpä vain taisin perustella omat väitteesi suohon liian tehokkaasti.

      Max

      Poista
    6. Sori Max, en muista sinua enkä kommenttiasi. Todennäköisesti olit vain liian älykäs. En tajua miksi täällä pyörit. :)

      Poista
  7. Seuraava osoite on Suomessa yksi parhaita rokotuskriittisiä foorumeja.

    http://www.rokotusinfo.fi/

    Sieltä löytyy tieteellistä todistusaineistoa rokotteiden riskeistä.

    Tutustuin, kun oma lapseni sairastui vakavasti rokotteesta. Haittailmoitus meni eteenpäin, mutta eipä se meitä itseämme mitään hyödyttänyt. Kovalla vaivalla olemme sitten jälkikäteen paikkailleet lapsemme terveyttä sen minkä olemme suinkin pystyneet.Jää vielä nähtäväksi , mitkä pitkäaikaisseuraamukset ovat. Hoitotyylimme on nykyään melkoisen luonnonmukainen ja emme enää halua rokotuttaa perheemme jäseniä.

    Rokotteisiin on kuollut lukuisia ihmisiä lievemmistä vaurioista puhumattakaan.
    Me selvisimme paljon vähemmin vaurioin näillä näkymin kuin tuhannet muut.

    Jos suuri enemmistö haluaa hoitaa vaivansa antibiootein, kuumeenalennuslääkkein, kortisonein yms tyyliin ja haluaa rokottaa itsensä ja lapsensa, niin se on heidän asiansa.

    Miksi niitten, jotka saavat oman ja lastensa terveyden kuntoon mm ravinnerikkaalla, terveellisellä ruualla, vyöhyketerapialla, akupunktiolla, homeopatialla jne pitäisi mennä massan mukana ja heikentää omaa ja lastensa immuniteettia? Se olisi epäreilua.

    Muutkin voivat halutessaan käyttää luonnonmukaisia hoitomuotoja ja kohentaa terveyttään ja vastustuskykyään tai olla kohentamatta. Tarvittaessa sikotaudit, tuhkarokot ym onnistutaan hoitamaan esim laadukkaalla homeopatialla.Suurimmassa osassa rokotteita haitat ovat etuja suuremmat. Tätä mieltä ovat mm lukuisat saksalaiset lääketieteen tohtorit, jotka ovat samalla myös klassisia homeopaatteja ja alan opettajia. Jokainen toki päättää itse ja kantaa vastuun. Mutta olisi yksisilmäistä leimata ne, jotka eivät käytä rokotuksia, vastuuttomiksi.

    Tälläisistä rokotuskriittisistä ihmisistä suurin osa on erittäin valveutuneita ja lukeneita henkilöitä, jotka ovat paneutuneet rokotteiden haittoihin ja mainostettuihin etuihin erittäin perusteellisesti. Punnittuaan tutkimaansa huolella he ovat valinneet lastensa immuniteetin luonnonmukaisen vahvistamisen rutiininomaisen rokotteiden käytön sijaan. On aina helpompaa valita yleisesti suosittu tapa ja luottaa ns virallisiin asiantuntijoihin ja viranomaisiin kuin itse ottaa selvää ja verrata keskenään eri mieltä olevien tutkijoiden ja asiantuntijoiden kantoja ja perusteluja ja sitten paljon vaivaa nähtyään päätyä johonkin punnittuun ratkaisuun.

    Turha sitä on leimata vastuuttomiksi niin rokotteisiin päätyneitä kuin niitä karttaviakaan. Kaikkinainen kärjekäs leimaaminen tappaa rakentavan kommunikaation ja jakaa ihmiset jyrkkiin leireihin.

    Muistakaamme asbesti, Talidomini, DDT jne. Aiemmin viranomaiset ja viralliset asiantuntijat vakuuttivat niitten turvallisuutta. Kuinkas sitten kävikään. Aika ei mene hukkaan, kun tutkii, mitä itseensä tai lapseensa oikein tungetaankaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rokotteisiin on kuollut lukuisia ihmisiä lievemmistä vaurioista puhumattakaan."

      Ihan erikoismaallikon veikkauksena, vielä lukuisampia on kuollut rokotteiden puutteeseen.

      Poista
    2. Jep, muistelkaa samalla polioon ja synnytykseen kuolleita. Länsimainen lääketiede on todella kauhea asia.

      Poista
    3. Niin ja homeopaattisissa lääkkeissähän on jäljellä sitä "vaikuttaavaa" ainetta yksi tuhannesosa ja loppu vettä..Kyllähän se parantaa kaikki taudit :)Ja ne rokottamattomat ei täällä Suomessa ja Euroopassa saa pahimpia tauteja, koska valtaväestö on rokotettu! Ei siinä homeopaattisilla lääkkeillä tekemistä ole.

      Poista
    4. Jep, vuoden elämysmatka Mumbain slummiin kokeilemaan, tarvitaanko lääkäriä vai selvitäänkö homeopatialla. Veikkaan, että rokotusten idea kirkastuu kummasti.

      Poista
    5. Katja: Olisi kiva, jos et vetäisi nyt taas jälleen kerran mutkia suoriksi ja menisi siitä, missä aita on matalin!

      Kukaan täällä ei ole väittänyt , että länsimainen lääketiede on kamala asia. Tuo taitaa olla olkiukko tuo tuommoinen tapa väittelyssä kumota suurella metelillä väite, jota kukaan ei ole koskaan esittänytkään. Tai oli mitä tahansa niin asiallisuus on tuosta tyylistäsi kaukana.

      Minä ja monet muut kommentoijat täällä toivomme, ettet levittäisi lynkkausmielialaa ja repivää kahtiajakoa ja ennakkoluuloja täällä blogissasi niitä kohtaan, jotka ajattelevat toisin kuin sinä. Ja tällä kertaa, jotkut ajattelevat toisin rokottamisesta kuin sinä.

      Eikö toisnajatteleviin voisi suhtautua ystävällisemmin ja kunnioittavammin? Miksi sinulla on niin suuri tarve usein kärjistää ja olla repivän sarkastinen? Totta kai tyylisi voi tuoda lisää lukijoita blogiisi, mutta sinähän halusit nostaa kunniaan yhteiskunnan kokonaishyvän. Tuollainen ennakkoluulojen ja negatiivisten asenteiden lietsominen blogissaan ei edistä mitään hyvää yhteiskunnassamme. Tuollaisten ärhäköitten ihmisten takia ovat monet ajaojahdit ja leimaamiset syntyneet.

      Toivoisin, että yhteiskunnassamme vallitsisi sellainen henki, että toisinajatteleviin suhtauduttaisiin lähtökohtaisesti ystävällismielisesti ja kunnioittavasti. Haaveeni on myös, että valinnanvapautta ja sen kunnioittamista lisättäisiin yhteiskunnassamme, eikä toisinajattelevia painostettaisi syyllistäen ja halveeraamalla suuremman massan ajattelutavan kannalle.

      Vihervesa

      Poista
    6. Mutta kun näillä "toisinajattelijoilla" on varaa ajatella toisin juuri niiden asioiden ansiosta, joita he kritisoivat. Miten tähän sitten pitäisi suhtautua? Ei kai tässä olla velvollisia jakamaan ehdotonta rakkautta kaikille?

      Poista
    7. Johanna ja Katja: Miksi moiset räikeän mustavalkoiset vastakkainasettelut?

      En ole varma, onko itseasiassa vielä edes kukaan täällä kommenttiosiossa väittänyt, että kaikkialta maailmasta olisi hyvä lopettaa kaikki rokotukset! Kuitenkin te itse kirjoittelette hyvin vastakkainasettelevaan ja kärjistävään tyyliin!

      Se, mitä suurin osa rokotekriittisistä täällä käsittääkseni toivoo, on VALINNANVAPAUDEN KUNNIOITTAMINEN JA SALLIMINEN.

      Esim Afrikassa on usein monin paikoin täysin mahdotonta saada homeopaattista hoitoa. Siellä voivat jotkin rokotteet saada hyvinkin enemmän hyötyä kuin haittaa aikaan mielestäni.

      Sen sijaan monissa länsimaissa ja joissakin muissakin maankolkissa on mahdollista saada erittäin tasokasta homeopaattista tms hoitoa ja hygeniakin on paremmalla tasolla. Miksi tällöin pitäisi syyllistää niitä, jotka haluavat vahvistaa omaa tai jälkikasvunsa immuniteettia esim homeopatialla ja haluavat valita rokotteista pidättymisen. Tarvittaessa heillä on jonkun sairauden iskiessä mahdollisuus turvautua esim homeopatiaan.

      Itse esim sikainfluenssarokotteen tullessa tarjolle kieltäydyimme koko perheen puolesta siitä ja olemme olleet tosi tyytyväisiä ratkaisuun Itse asiassa lastemme ala-asteen terveydenhoitaja paljasti minulle myöhemmin, ettei itsekään halunnut ottaa eikä ottanut ko.rokotetta ja aluksi hänelle irvailtiin ja ilkeiltiin asiasta opettajainhuoneessa, mutta eipä irvailtu enää, kun kävi ilmi, että osalle rokotetuista tuli jälkiseuraamuksena narkolepsia.

      Olisi naiivia luulla, että narkolepsia on ainoa sairaus, jota rokotteet voivat aiheuttaa. Viranomaisetkin myöntävät, että kuolemanatpauksia ja aivovaurioita ym on tullut rokotteiden seurauksena. Ja paljon on varmasti vielä, mitä ei ole tullut esiin. Niin sanoi minulle, tuo fiksu ja asioihin perehtynyt kouluterveydenhoitajakin yksityistilanteessa.

      Rokotusasia on mielestäni hyvin monitahoinen ja haastava aihe ja on inhottavaa, jos valintojamme käytetään lyömäaseena ja leimana.

      Olisi moraalitonta painostaa ja pakottaa ketään laittamaan itsensä tai lastensa sisään mahdollisesti vakaviakin haittoja aiheuttavia aineita. Jokaiselle pitää jättää valinnanvapaus- syyllistämättä.

      Ja Suomessahan ononneksi vielä paljon enemmän mahdollisuuksia valita kuin esim Afrikassa.Toivon mukaan kaikkia ei nyt taas jälleen kerran yritetä jyrätä samaan muottiin!

      Ps. Intiassa, mm Mumbaissa on erittäin tasokasta homeopatiaa laajalti tarjolla ja sillä on onnistuttu hoitamaan monia kuntoon vakavista sairauksista, lukuisia sellaisiakin, joita tavallinen koululääketiede ei ole onnistunut hoitamaan. Jotkin maailman parhaista homeopaateista ovat lähtöisin Mumbaista tai asuvat siellä edelleen.Uskoisin, että Mumbaissa voi olla jopa helpompaa löytää tasokasta homeopatiaa kuin Suomessa.

      Poista
    8. Rokotukset ovat todellakin haastava aihe, mutta näemme turvallisuuden eri tavalla. Ei ihan jokaista valintaa tässä maailmassa tarvitse ymmärtää. Miksi syyllistyä, jos uskoo oman valintansa olevan oikea?

      Poista
    9. Minun vereni kuohahtaa tästä aiheesta aika kiehuvaksi. Esimerkiksi tuhkarokon sairastavilla kuolleisuus on pahimmillaan 10% luokkaa (http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs286/en/), ei taida rokotus yltää kuolleisuusluvuillaan tuohon? Homeopatiaan saa uskoa ken haluaa, mutta voisiko olla mahdollista, että nämä homeopatialla "parantuneet" sattuivat nyt vain paranemaan? Jos esimerkiksi tuhkarokon kuolleisuusprosentti on pahimmillaan 10 %, niin siitähän voimme suoraan nähdä, että sairastuneista paranee 90%!

      Lisäksi minua ärsyttää se, että näihin keskusteluihin tulee hyvin usein sellainen "foliohattusävy", aivan kuin rokotuksissa olisi kyse jostain suuresta salajuonesta. Rokotuksissa on kyse siitä, että esimerkiksi tuhkarokko aiheutti vielä ennen vuotta 1980 noin 2,6 miljoonaa kuolemaa vuodessa. Tämä oli siis ennen kattavaa rokotussuojaa.

      Kriittinen saa ja pitää olla. Kritiikki tuntuu kuitenkin usein kohdituvan vain viralliseen totuuteen ja kaikki vaihtoehtoiset teoriat hyväksytään mukisematta, vaikka niiden totuuspohja olisi hyvin heikko. Anonyymi tuossa yllä sanoi näin: "On aina helpompaa valita yleisesti suosittu tapa ja luottaa ns virallisiin asiantuntijoihin ja viranomaisiin kuin itse ottaa selvää ja verrata keskenään eri mieltä olevien tutkijoiden ja asiantuntijoiden kantoja ja perusteluja ja sitten paljon vaivaa nähtyään päätyä johonkin punnittuun ratkaisuun." Minä olen aivan varma, että tämä yleisesti suosittu (eli suositeltu) tapa on koottu eri mieltä olevien tutkijoiden ja asiantuntijoiden löydöistä ja sen hetkisestä tiedosta, ja siinä on huomioitu riskit suuntaan ja toiseen. Riskejä liittyy aina kaikkeen, mutta rokottamisen riskit ovat pienmmät kuin vaikkapa tuhkarokon sairastamisen.

      Poista
    10. Tuskinpa Katja rokotuksista (tai osasta niistä) kieltäytyvät rupeavatkaan syyllistymään uhostasi, vaikka uhosi kovin syyllistävää ja tuomitsevaa onkin.

      Mutta uhosi ja syyllistämisesi luo maahamme ja kulttuuriimme omalta osaltaan lisää ikävää henkeä ja ilmapiiriä. Ihmisten erilaisuutta ja oikeutta erilaisiin valintoihin pitäisi kunnioittaa. Valinnanvapautta tulisi lisätä eikä rajoittaa. Emme halua päätyä Neuvostoliiton tai Maon Kiinan aikaisiin yhden sallitun totuuden yhteiskuntiin, vai haluammeko? Rokotuspakko tai siihen suuntaan junttaaminen rajoittaa ihmisoikeuksia!

      Zen

      Poista
    11. En varsinaisesti näe kirjoituksessani mitään uhoa. Ymmärrystä toki heruu hyvin vähän juuri rokotusohjelmasta kieltäytyjille, sikapiikkiarvontaa ymmärrän paremmin. Ja olen muuten eri mieltä valinnanvapaudesta - ei sitä todellakaan pidä kaikissa asioissa lisätä.

      Poista
  8. Ei saatana. Käytin 40 min. elämästäni vastauksen/mielipiteeni laatimiseen ja nakkisormeni osui Iphonella kirjoittaessa johon backin tapaiseen ja kaikki meni. Vittu.

    VastaaPoista
  9. Voi vitsit, onpa kurjaa. Paranemisia teille! Miten nopeasti rokotteen ottamisen jälkeen se tauti iski? Meillä kun pitänee aikaistaa lapsen mpr-rokotteen ottamista matkan vuoksi ja mietin, että mitenköhän paljon aikaisemmin se sitten pitäisi ottaa, että mahdolliset haittavaikutukset tulee kärsittyä. En muuten tiennyt, että jopa 5-15 % saa lievän taudin. Esikoiselle tuli kuumetta viikko rokotteen ottamisen jälkeen, mutta se nyt ei ollut oikeastaan haitta eikä mikään.

    Mä olen tosi samoilla linjoilla sun kanssa rokotteista. Ja kun tossa yllä kritisoitiin jo antibioottejakin niin täytyy kyllä sanoa, että ei multa ainakaan esim. rintatulehdus mihinkään kadonnut mustikoita syömällä. Tosi onnellisena vedin lääkettä naamariin kun olin eka kärvistellyt lähes vuorokauden yli 39 asteen kuumeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos, tauti on jo voitettu. Tasan viikon päästä iski. Suurin osahan selviää juuri tuolla pienellä reaktiolla, mutta meillä kävi näin.

      En ole itse onneksi pitkään aikaan ollut antibioottikuurilla, mutta otan tietenkin vastaan jos bakteeri iskee. Pointtihan on se, että niitä pitää käyttää vain tarvittaessa.

      Poista
  10. Voi luoja noita rokotevastustajia, olen samaa mieltä Katjan kanssa ja toivon, etten osu heidän kanssaan samalle hiekkalaatikolle tai päiväkodin eteiseen. Ihme propagandaa tunkemassa aina joka keskusteluun, joka liippaa vähän läheltä aihetta.

    Muistellaanpas aikaa ennen rokotuksia noin 100 vuotta sitten, ja mietitään, miksi lapsukaiset eivät saaneet kehitettyä itselleen immuniteettia kaikenlaisia pikku-sairauksia vastaan vaan kuolivat melkoisen runsaslukuisina pois ennen aikuisikää.

    Jengi kuvittelee, että tieteen ja kehityksen pitäisi olla aina täydellistä ja yhtään ongelmia ei saisi ikinä koskaan tulla. Usein niiden ongelmien avulla päästään selville monista uusista ilmiöistä ja kehitetään uusia ja parempia tuotteita, esimerkiksi lääkkeitä tai rokotteita. Ei se kivaa ole, mutta niin se vaan nyt menee.

    Hyvähän noiden rokotuttamattomien on täällä olla, kun tauteja esiintyy niin vähän kiitos kattavien rokotusohjelmien, mutta tervemenoa vaan ulkomaille ja hankkimaan hepatiittia, pilkkukuumeita ja ties mitä sitten tänne tuliaisiksi. Ja lapsilla on varmaan kiva olla korvatulehduksessa kun vanhemmat kieltäytyvät antibiooteista. Ai niin mut sori, eihän homeopatiafanien lapsille mitään korvatulehduksia tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tahditon kommentti yllä olevalla anonyymillä! Justhan tuolla aiemmin homeopaatti selitti, että on saanut hyvin hoidettua asiakkaittensa korvatulehdukset pois homeopatian avulla. Eihän kukaan oo väittänyt, ettei homeopatiaa käyttävät saa koskaan korvatulehduksia.

      Ja sitäpaitsi moni täällä peräänkuuluttaa vapautta valita syyllistämättä sen antaako lapsilleen rokotuksia vai ei tai antaako vain osan. Ja se on minusta hyvä se.

      Tuntuvat nuo jotkut rokotteiden kannattajat olevan melko syyllistävää poppoota! Vähän malttia ja ennakkoluulottomuutta keskusteluun kiitos!

      Ite annoin osan rokotuksista lapsilleni, mutten MPR-rokotusta, koska olen lukenut sen haitoista paljon.

      Ymmärrän kuitenkin hyvin sekä niitä, jotka ottavat lapsilleen kaikki rokotteet että niitä, jotka eivät anna mitään rokotteita ja kaikkia silrä väliltä!

      Mutta miksi pitää keskustella niin ärhäkkäästi ja leimaten. Sitä en taas jaksaisi millään ymmärtää. :(

      Anse

      Poista
    2. En ymmärrä, miksi teitä "rokotekriittisiä" ei saisi syyllistää, varsinkin rokotusohjelmasta kieltäytyjiä? Ei minulla ole mitään syytä ymmärtää vapaamatkustajuutta.

      Poista
    3. Nykytiedolla ihan joka lääkäri osaa kyllä kertoa, että lasten korvatulehdus voi parantua ilman antibioottiakin (ja usein paraneekin). Taitaa siis olla ihan sama, ottaako siinä jotain homeopatiatippoja oheen vai ei.

      Mitä tarkoitat "ennakkoluulottomuudella"? Että ennakkoluulottomasti pitäisi suhtautua siihen, että musta voi muuttua valkoiseksi, kun joku siihen riittävän kovasti uskoo?

      Poista
  11. Järki käteen tässäkin asiassa. Meillä turposi lapsen koko jalka hirveäksi limpuksi rokotteesta, oli kuumetta ja kränää yms. "lievää" lisukkeena -koko touhu kesti melkein viikon. Jokin haittalappu siitä neuvolassa täytettiin aikoinaan eteenpäin. MUTTA minulle/meille lapset ovat maailman kalleimmat ja tärkeimmät joten rokotettu on ohjelman mukaisesti ja silloin ei ohjelmaan kuulunut sitä pakettia mikä nykyään joten olemme itse ostaneet mm. vesirokkoro-, pneumokokki- ja rotakotteet. Jos on todistettavasti hyötyä rokotteesta ja varsinaisesta sairastamisesta vastaavasti mahdollisuus saada vakaviakin optioita, niin meille kiitos rokote. En todellakaan ala kokeilla osuuko optiot kohdalle.

    Kukin tulkoon uskossaan autuaaksi tässäkin. On näköjään samanlainen muurahaiskeko kuin imetys/korvike, kestovaippa/kerttis, kotihoito/päiväkoti yms. jutut. Koskahan suomessa aletaan tämän lisäksi keskustella kotikoulu/yleinen koulu keskusteluja ja syyllistää oppivelvollisuutta tavis koulussa suorittavat?

    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tää syyllistäminen ja repivyys tässä Katjan blogissa eniten risookin. Katja kirjoittaa usein tosi repivään tyyliin ja tuomitsee ja syyllistää ne, jotka ajattelevat toisin. Siksi käyn blogissa harvoin. Täällä on usein inhottava ilmapiiri, jota Katjan kiroilu vielä aika ajoin ryydittää.

      Poista
    2. No voi saatana, miksi käyt täällä ollenkaan? :D

      Poista
  12. Niin ja pikaista paranemista!
    -Johanna

    VastaaPoista
  13. No joo-o. Me ollaan niin kamalia vanhempia, että osallistutaan lapsemme kanssa kuutosrokotteen tutkimukseen. Eihän se todennäköistä ole, että B-hepatiitin saisi täällä Suomessa (joka siis on tuossa lisänä verrattuna yleisessä rokotusohjelmassa olevaan viitosrokotteeseen), mutta me matkustellaan melko paljon (mieheni vanhemmat asuu Etelä-Euroopassa jne.), joten katsoimme tuon rokotteen olevan ihan fiksu valinta. Ja kuitenkin kuutosrokotteita on käytössä jo monissa Euroopan maissa.

    Kyllä mua aina välillä pelottaa esim. kätkytkuoleman mahdollisuus, kun epäilyjä on siitä, että rokotteilla niihin olisi yhteys, mutta kyllä mua myös pelottaisi lähteä matkustelemaan vaikkapa ilman MPR-rokotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä riskit saavat pelottaa ja on hyvä selvittää itselleen mitä milläkin todennäköisyydellä tarkoitetaan. Maailmassa ei tosiaan ole joka puolella tautitilanne ihan yhtä hyvin hallinnassa kuin Suomessa - sama pätee myös Suomeen suuntautuvaan matkailijavirtaan.

      Poista
  14. Vau... Vetää tietyllä tavalla sanattomaksi. Mä olen aina pitänyt tästä blogista juuri siinä että kaikilla on oikeus mielipiteeseensä ja että keskustelu on tasokasta puolesta ja vastaan ilman mitään lynkkaysmielialaa. I stand corrected.

    Tsemiä rokottamattomille, mä ymmärrän ratkaisunne. Tsemiä rokottajille, mä ymmärrän ratkaisunne.

    Se on yhtä helppo huudella kun oma lapsi ei ole saanut juuri mitään vakavia seurauksia rokotteesta kuin se on huudella kun oma lapsi ei ole saanut juuri mitään vakavia seurauksia rokottamattomuudesta.

    _Just a reader_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että lapsi on saanut vakavia seurauksia rokotuksista, tekee tietysti rokottamisesta mahdotonta, enkä usko, että tässä keskustelussa(kaan) on sellaista henkilöä, joka tätä ei ymmärtäisi ja täysin tukisi. Jotain tolkkua nyt.

      Toinen asia ovat nämä, joiden homeopaatti on kertonut, että rokotteen uhriksi joutuminen on kamalaa, ja jotka ovat itse jostain blogista "tutkineet laajasti" rokotusten haittoja, ja sitten jättävät lapsensa rokottamatta ja puhuvat tämän puolesta ideologisena asiana. Näistä kai tässä on puhe.

      Poista
    2. En mä ole erityisen suvaitsevainen. Kaikilla on toki oikeus mielipiteeseensä mutta tässä asiassa vaadin muitakin perusteluja kuin magneettimedian artikkelin. Toistaiseksi muita ei ole tullut. Äitiyshifistely on sitten asia erikseen.

      Poista
    3. No nyt te fanaattiset rokotusten kannattajat mollaatte fanaattisia vastustajia vaikka olette ihan samanlaisia : lukeneet jostain THL:n julkaisusta "faktaa" vaikka muitakin faktoja on. Mitäs jos molemmat fanaatikot tutkisivat avoimesti toistensa mielipiteitä ja löytäisivät reitin jostain keskeltä? Vastustajat fanaattisesti uskoo jonkun fanaatikon juttuja. Puolustajat fanaattisesti uskoo mitä tahansa lääketieten nimissä selitetään, vaikkei olisi mitään pitkäaikaisia tutkimuksia tarjolla. Että miten olisi avoimmuus ja silmien avaaminen, molemmille osapuolille! Terveisin rokotuskriittinen, muttei vastustaja.

      Poista
    4. Edellisellä anonyymilla hyviä pointteja!

      Paitsi toisaalta rokotusten fanaattiset puolustajat haluavat ajaa kantansa läpi ja saada muutkin rokotuttamaan itsensä ja lapsensa. Sen sijaan rokotuskriittiset vain peräänkuuluttavat valinnanvapauden arvostusta. Heidän puolestaan muut saavat rokotusasiassa toimia kuten tahtovat. Pääasia, että kunnioitetaan vapautta valita myös rokotuksista kieltäytyminen ja lopetetaan sen takia leimaaminen.

      Kumpi sopii paremmin länsimaiseen demokratiaan: toisten ajattelu-ja toimintatavan pakkokäännyttäminen vai valinnan vapauden kunnioittaminen?

      -Paul

      Poista
    5. Joo Katja, se on huomattu, ettet ole erityisen suvaitsevainen!

      Toivottavasti muistat tuoda sen hyvin esille seuraavissa kunnallisvaaleissa! Vihreäthän markkinoivat itseään varsin laajakatseisena ja suvaitsevaisena puolueena.

      Poista
    6. En ole salaillut asenteitani millään tavalla, päinvastoin: kirjoitan avointa blogia elämästäni ja valinnoistani. Eivät puolueet ole homogeenisiä kokonaisuuksia ja siksi hyvin erilaisia ihmisiä valitaan. En siis ymmärrä ajattelua jonka mukaan omien arvojen vastaista toimintaa pitäisi kunnioittaa. Miksi ihmeessä? Voimme todeta, että olemme täysin eri mieltä eikä konsensusta saavuteta.

      Poista
  15. Hei Katja,
    Olen täysin samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Jännä muuten että rokotus(ohjelma)kriittisiä ei saisi yhtään kritisoida tai olla eri mieltä…

    Myönnän olevani 100% länsimaalaisen lääketieteen kannattaja (ja ammattilainen, ja teen sitä työkseni). Ja tämänkaltainen vääntö rokotusten ja homeopatian tehoista ja haitoista on arkipäivääni. Muutama kommentti näihin liittyen (viitteetkin löytyy tarvittaessa):
    -Homeopatian perusidea: tauteja hoidetaan antamalla pieniä määriä sitä ainetta, joka suurena määränä aiheuttaa samanlaisia oireita kuin itse tauti ja lisäksi lääkeainetta laimennetaan, ja mitä enemmän sitä laimennetaan, sitä vähäisemmäksi jää ”myrkyn määrä” mutta ominaisuudet silti säilyvät. Toisin ilmaistuna, tämän teorian mukaan lääke tehoaa sitä paremmin mitä *pienemmässä* konsentraatiossa sitä on… eli siis 1:10 000 aine on tehokkaampaa kuin 1:1000 aine. Vastaava analogia vietynä länsimaalaiseen lääketieteeseen olisi, että Burana 40 mg tehoaisi paremmin kuin Burana 400. Tämähän nyt on ihan täyttä potaskaa, mutta tämä fakta tuntuu olevan vaikea homeopatian kannattajille – ikävä on myöntää ostaneensa vettä järkyttävällä litrahinnalla…
    - Korvatulehdusten hoito homeopatialla: pikkulasten korvatulehduksista jopa yli puolet saattaisi parantua ilman antibiootteja, mutta antibiootti aloitetaan nykykäytännön mukaan siksi että emme voi etukäteen tietää kellä se paranisi ilmankin. Tätä itsestään paranevaa osaa korvatulehduksista voi sitten hoitaa vaikka syömällä vanhoja kengänpohjia tai kalkkitabletteja, ja ne paranevat silti. Usein kuulee myös kommentin ”liimakorva parani homeopatialla”. Liimakorvahan on usein tilanne, jossa korvatulehduksen (siis ihan tavallisenkin) jälkeen korvaan jää erittelyä, joka poistuu usein n. 6 vkon kuluessa itsestään. Jos tänä aikana käytetään homeopaattisia tippoja, voi syntyä illuusio paranemisesta, jonka luonto olisi tehnyt muutenkin.
    - ”korvakierteestä paraneminen homeopatialla”: parivuotiaaksi asti korviaan sairastanut lapsi ”parani korvakierteestä” homeopatiatippojen aloituksen jälkeen. Korvatulehdukset vähenevät radikaalisti joka tapauksessa mukelon täyttäessä pari vuotta, kun korvatorvi kasvaa ja kääntyy enemmän vertikaalisuuntaan. Usein homeopatiaan turvaudutaan kun ollaan vuoden verran kärsitty tulehduskierteestä, ja sitten kun luonto juuri tässä iässä alkaa hommaa hoitaa, voidaan taas väittää että homeopatia paransi.
    -Rokotteet eivät ”heikennä vastustuskykyä”, vaan parantavat sitä. Ihmisen vastustuskyky syntyy ihon ja hengitysteiden mekaanisen suojan lisäksi mm. vasta-aineista, eli kun elimistö kohtaa taudinaiheuttajan, sitä vastaan tehdään vasta-ainetta, joka säilyy joko pitkään tai pysyvästi vähän taudista riippuen. Rokottaminen aikaansaa vasta-ainemuodostuksen rokotteessa annettavaa taudinaiheuttajaa vastaan. Se ei vaikuta mitenkään niitä jo olemassa olevia vasta-aineita vähentävästi.
    -Itseäni pistää todellakin vihaksi rokotevastustajien toiminta. Rokoteinfo.fi –sivusto on todella vakuuttavan näköiseksi kirjoitettua höpöhöpöä, jota moni valitettavasti uskoo. Olen nähnyt työssäni näitä rokotevastaisten vanhempien leikki-ikäisiä, jotka on sitten keksitty ottaa lomareissulle vaikka Intiaan, ilman alkeellistakaan rokotesuojaa. Ja sitten ihmetellään kun lapsi saa hengenvaarallisen tartuntataudin josta hädin tuskin selviää – kun kyseiset taudit ovat arkipäivää maailmalla mutta ”kun eihän sitä meillä ole niin ei tarvi rokottaa”. Ja sitten väännetään hoitovirhesyytteitä kun ei sitten länsimaalainen lääketiede enää pystynytkään parantamaan…

    VastaaPoista
  16. Perskutarallaa sentään mikä tuuri teillä. Toivottavasti helpottaa.

    Hyvin perusteltu kannanotto rokottamiseen. Vaikkakin se sai aikaan juurikin sen saman tsiljoonaan kertaan käydyn puolesta-vastaan asetelman, kuten aina käy tämän asian yhteydessä.

    Totean sen paremmin perustelematta seuraavat asiat:
    -on helvetin helppo olla rokotekriittinen tilanteessa, jossa ympäristöstä on karsittu ne suurimmat riskitekijät. Enpä tiedä kuinka moni äiti liputtaisi inkivääriteen tai varpaiden hieronnan puolesta, jos vaikkapa polion uhka olisi suuri. Juurikin polion runtelemia ihmisiä hengailee täällä Suomessakin edelleen. Kannattaa mennä kysäisemään, olisivatko he olleet reilu puoli vuosisata sitten tyytyväisiä ennaltaehkäisevästä rokotteesta.
    - Samoin luonnonmukaiset hoidot ja vastuskyvyn lisääntyminen ovat yleensä kivoja asioita siihen asti ennen kuin on tosi paikka kyseessä. Siihen asti toki on helppo väittää, että sairastumattomuus on johtunut juurikin vaikkapa homeopatisista rohdoista eikä esim. geneettisesti hyvästä vastustuskyvystä ja hiton hyvästä tuurista. On ihan hyvä vaikkapa pohtia, jos jättää lapsen rokottamatta, jättäisikö lapsen myös hoitamatta sytostaateilla tai vastaavilla mahdollisesti tosi rajuja sivuoireita aiheuttavilla lääkkeillä lapsen sairastuessa esimerkiksi leukemiaan vai turvautuisiko homeopatiaan tai pyhään henkeen? Koska kysehän on samasta asiasta. Lääkkeelliseen hoitoon liittyy ihan samoja, riskejä kuin rokotteisiin. Että homeopatia tai muu on ihan kiva juttu, silloin kun kyseessä ei ole vakava asia ja saa itse valita turvallisesti, milloin mitäkin keinoa on sopiva käyttää.
    - Erikoista on, että rokotekriittiset tai muuten luonnonmukaisiin menetelmiin ja aineisiin uskovat eivät useinkaan kavahda sitä, että luomu-kategorian ainesosia ei ole tutkittu lähimaillekaan sen vertaa, mitä ”lääketieteellisiä” tuotteita, lääkkeitä ja rokotteita. Kun on myös aika paljon tutkimuksia myös siitä, miten esim. luonnontuotteet ovat aiheuttaneet vakavia maksavaurioita pitoisuuksiensa vuoksi jne.

    Homeopatia, puiden halailu, goji-marjat, karppaus, luonnonrohdot, mikävaan ovat oikeasti hyviä juttuja kun ne täydentävät sopivalla tavalla jokaisen itsestä tai lapsesta huolehtimista eikä niistä tule ainoa oikea uskonto. Olen itsekin kokeillut aika lailla kaikkea tieteellisessä mielessä huuhaata (pääosin ilman apua), mutta on eri asia olla itse tutkimuslaboratorio, kun alistaa lapset omien päähänpinttymien uhriksi.

    Kiitos muuten edellinen anonyymi järkevistä lääketieteellisistä perusteluista. Pelottavinta tässäkiin asiassa on juurikin tuo, että rokotusvastainen fakta saadaan kuulostamaan lähes tieteelliseltä. Mieheni on ollut ihan vastaavissa tilanteissa ihmettelemässä, mitä sitten tehdään, kun homeopaattiset tipat eivät olekaan parantaneet vatsasyöpää eikä enää pystytäkään hoitamaan muuten kuin palleatiivisesti tai kun insuliinille nyt ei ole valitettavasti korvaajaa diabeteksen hoidossa.. Yllättäen potilas ei silloin syytäkään alkuperäisen väärän hoidon (luontaisparantaja tai homeopaatti) antajaa vaan lääkäriä, joka ei enää voi korjata tilannetta.

    VastaaPoista
  17. Nopeasti vain totean, että hyvä teksti, samaa mieltä. Itse koen, että koulutuksellani ja tiedoillani en voi päättää sitä, että lapset jäisivät ilman rokotteita, vaan luotamme rokotusohjelmaan, ja lisäksi otamme harkinnan ja tarpeen mukaan muita tarvittavia rokotteita. Kausi-influenssarokotteiden ottamista kaikille puolsi myös pari (itsekästä?) syytä: a) en tosiaan halua enää itsekään sairastua influenssaan b) lastenhoitoon (ja kodinhoitoon ja mitä näitä nyt on, että paketti on kasassa) meillä ei kerta kaikkiaan ole apua saatavilla, jos molemmat vanhemmat sairastuvat.

    Saako täällä myöntää (ja uskaltaako!), että kaikissa asioissa ei edes voi perehtyä aivan kaikkeen, joten joidenkin asioiden miettiminen perinpohjin on helpompaa, ja välttämätöntäkin, ulkoistaa, koska omat tiedot eivät mitenkään voi asiasta olla niin syvälliset kuin asiantuntijoilla. Ei, vaikka miten käyttäisin aikaa aiheeseen perehtyen ja puntaroisin haittoja ja hyötyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tässä tosi samoilla linjoilla. En ole lääketieteen ammattilainen, miten voisin oikeastaan koskaan kyseenalaistaa lääketieteen ammattilaisten näkemyksen esim. rokottamisesta. Ihan sama toisinpäin, en mä hirveän korkealle arvosta jonkun lääkärin tai kaupan kassan mielipidettä oman alani spesifeistä kysymyksistä, koska koen että heillä ei ole samaa ammattitaitoa kuin itselläni.

      Siksipä musta onkin hirmu kiva, että jotkut alaan perehtyneet tekee suosituksia munkin puolestani. Ei kaikkeen voi perehtyä itse riittävällä tarkkuudella. Ja mulle esim. thl:n lääkärilegioona on rokotekysymyksissä suurempi auktoriteetti kuin joku yksittäinen homeopaattilekuri.

      Poista
  18. Vähän helepottaa, kun olette samoja argumentteja kirjoitattaneet. :) T: Se hoitoalalainen, joka ryssi virstinsä lähetyksen.

    VastaaPoista
  19. Kiitän Project Mamaa tämän haastavan ja mielenkiintoisen teeman esiinnostamisesta, sekä myös siitä, ettei kaikkia eriäviä mielipiteitä ole eliminoitu, vaikka minullakin kyllä kulmakarvoja nostaa tuo lynkkausmieliala. Pistän sen verran tikkuani tähän muurahaispesään, että sanon, että olen periaatteessa Katjan kanssa samaa mieltä - kyllä rokotuksista hyötynsäkin on vaikka huonon tuurin sattuessa yksilö voi vakavalla tavalla niistä kärsiäkin. Mutta kansanlaajuisesti niissä on etunsa, ja mistään helpoista taudeistahan ei ole kyse. Siinä mielessä ymmärrän, että "free riderit" voi ärsyttää, koska rokotuslogiikka perustuu siihen, että kaikki rokotetaan, jotta kattavuus saadaan. TOISAALTA, olen myös sitä mieltä, että perus-rokotuskriittisyys on TARPEELLISTA, ei vähiten siksi että näihin asioihin AINA liittyy ongelmia ja arvovalintoja, joita on tarkkailtava ja pohdittava. Ja mikä eniten minua huolestuttaa, on asiaan liittyvä BISNES ja (rahallinen) voitontavoittelu (kun nyt tässä narkolepsia-tapauksessakin selvästi tuli esiin korruptio, siis valtiotason korruptio). On se kyllä suht pelottavaa, miten lääkefirmat on päästetty vastuusta kun valtiot ostavat isoja rokotesatseja, ja niistähän ne tekevät voittonsa. Tällaiset kuviot vaativat "watch-doginsa" ja se mielestäni kuuluu myös "länsimaisen demokratian" ytimeen, ei mikään sinisilmäinen usko sen lääketieteen tai auktoriteettien kaikkivoipaisuuteen. Ja viimeiseksi: vaikka länsimaisella lääketieteellä on etunsa ja paikkansa, niin on myös homeopatialla yms. Usein homeopatian yms kannattajien ääni hukkuu siihen, että heidän kantansa kuulostaa "fundamentalistiselta", ja osa porukkaa varmasti sitä onkin. Mutta minä, joka olen aina uskonut länsimaiseen lääketieteeseen, olen viime vuosien aikana oppinut huomaamaan, että tärkeä sijansa on näillä muillakin keinoilla kun jaksaa ottaa selvää. Pointti siis: ei kumpaankaan suuntaan fanaattisesti vaan tilaa molemmille. Hanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä kommentti, kiitos siitä! Olemme ehdottomasti samaa mieltä siitä, että kulutuskrittisyys ja markkinatalouden ehdoilla toimivien yritysten vahtiminen on suotavaa, etenkin terveysbisneksessä. Korruptio on joissain maissa hyväksytty tapa toimia ja media valjastettu pönkittämään valtaapitävien asemaa. Länsimaiseen demokratiaan kuuluu onneksi (ja valitettavasti) komiteapäätöksenteko, jolloin yksi korruptoitunut ihminen ei voi aiheuttaa terveyskatastrofia - siksi siis luotan suomalaiseen viranomaiseen, joskin toivon jatkossa sitä läpinäkyvyyttä.

      Poista
  20. Mä olin ilmoittanut meidän kakkostytön tuohon mpr-rokotetutkimukseen ja yhtäkkiä jouduin toisaalla tähän samaan rokotehysteriakeskusteluun. Yleisesti on tiedossa, että ennen rokotteiden tulemista yleiseen käyttöön oli näihin sairauksiin liittyvä kuolleisuus vähentynyt ihan yleisen hygienian ja muun kehityksen myötä. Siltikin rokotteille on oma tarpeensa edelleen nykypäivänä esimerkiksi just noita ulkomaanmatkoja silmälläpitäen. Olin aika järkyttynyt ja sitten itse tutkimukseen mentäessä haastattelin sekä lääkäriä, että hoitajaa hyvin pitkään ja maltillisesti.

    Heillä oli aika selvät mielipiteet näistä rokotevastaisista medioista, mutta myös näistä rokotteisiin kuolleista tapauksista. Suomessa sanoivat ettei ole pystytty osoittamaan ainuttakaan tapausta, että olisi joku kuollut rokotteisiin. Se ei tietenkään tarkoita etteikö näin olisi voinut käydä.

    Itseäni myös pelottaa tämä lääkeyhtiöiden korruptio ja ylivalta asiassa, jossa pitäisi minusta toimia kuitenkin paljon avoimemmin. THL:stäkin on tehty melkoinen uhka, mutta jos siihen ei voi luottaa niin mihin? Verkkomedia-nettisivustoon? Varsinkin näissä yhdistelmärokotteissa on mielestäni omat riskinsä ja olisi ehkä parempi jos voisi rokottaa yhden sairauden kerrallaan ja seurata niitä vaikutuksia. Meille tuli nyt mpr+vesirokko+hepb ja varsinkin molempien rokkojen oireet voivat mennä suloisesti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta. Olisi helpompaa eritellä oireita, jos rokotteet tulisivat yksitellen. Olisiko kustannuskysymys.

      Poista
  21. En ehdi lukea keskustelua, mutta varsinaiseen kirjoitukseen Katja: Amen!

    VastaaPoista
  22. Ajankohtaista aiheeseen liittyen: http://www.hs.fi/kotimaa/Kuusi+nuorta+sairastunut+tuberkuloosiin+Turussa/a1360725917454

    En voi käsittää miksi tuberkuloosirokote on poistettu rokoteohjelmasta. Niin lyhyt aika on kulunut siitä, kun maassa on ollut tuberkuloosisairaaloita. Niiden lakkauttamisen jälkeen on tapahtunut valtava globalisoituminen, jengi matkustaa ja on maahan muuttoa. Rokotteilla saatiin hyvä tilanne aikaiseksi ja nyt meidän lapsemme ovat vailla rokotteen suojaa. Me yritettiin "huijata" omille lapsillemme tubirokote liitoittelemalla miehen työmatkakohteita, mutta eipä mennyt läpi..

    VastaaPoista
  23. Oi Katja... mä lueskelen usein iltasaduksi sun mahtavia blogikirjoituksia ja ne jotenkin aina osuu niin kohdalleen. :) Itse en mikään bloggaaja ole, eikä muutenkaan mikään sosiaalisen median toiminta oikein itseltä luonnistu. Nyt kuitenkin viimeiset kaksi kirjoitustasi ovat niin kolahtaneet että, pakko oli jotain yrittää kirjoittaa... Hedelmäanlyysisi suhteen olin kerrankin kanssasi täysin eri mieltä ja vielä kaikenlisäksi "ylpeä" ja onnellinen siitä! Kesällä odottaa varmaan mökillä sulle hedelmäkoulu. ;) Ja sitten tämä tämän päiväinen... Ah, kuinka mahtavaa ajatuksenjuoksua. Voi kumpa minäkin osaisin töissä sanat noin hienosti pukea ja rohkaista vanhempia. Ehkäpä sitä pikkuhiljaa oppii näitä sun tekstejä lukemalla ja ohjeistusta treenaamalla. KIITOS IHANISTA JA AIDOISTA ELÄMÄN ILOJEN JA FAKTOJEN JAKAMISESTA!

    Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, sä olet tosi hyvä niiden pienten kanssa jo nyt. Suostun hedelmäkouluun lastenhoitoa vastaan. ;)

      Poista
  24. Minä olen hyvin samaa mieltä Katjan kanssa. Eniten näissä rokotuskriittisissä raivostuttaa se, että he eivät riskeeraa vain omaa terveyttään, vaan kaikkien niiden terveyden, joita hyvästä ja perustellusta syystä (ikä, vakava kananmuna-allergia, tms.) ei ole rokotettu tai joiden kohdalla rokotus ei tehoa. Heitä suojaa vain laumasuoja ja jos rokotuskattavuus huononee, he ovat ilman omaa syytään vaarassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Tietyt sairaudet myös ovat vasta-aihe rokottamiselle.

      Poista
  25. Summa summarum:

    Rokotusten kannattajista iso osa, Katja etunenässä, on peräänkuuluttamassa sitä, että muutkin olisi saatava ajattelemaan ja ei vain ajattelemaan vaan myös toimimaan kuten he itse pitävät hyvänä.

    Rokotuksiin kriittisesti suhtautuvat toivovat, että kaikkien annetaan näissä rokotusasioissa ajatella ja toimia kuten he itse parhaaksi näkevät.

    Sopii miettiä minkälaista elämänasennetta ja henkeä meistä kukin haluaa tähän maahan olla synnyttämässä. Varmasti moni meistä tietää millaisiin tekoihin monissa totalitäärisissä maissa on menneinä vuosina pystytty ns yhteisen hyvän nimissä, kuka sen sitten milloinkin on määritellyt.

    Mepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä rajaa nyt tähän älyttömyyteen. Tässä maassa ei saa kukaan toimia "kuten parhaaksi näkee". Se ei ole totalitarismia vaan kyseisessä maassa asuvien ihmisten päättämien lakien noudattamista. Arvokeskustelu sen sijaan on erittäin tervetullutta ja lisää ymmärrystä siitä, minkälaisia ajatuksia yhteiskunnassa elämisestä itse kullakin on. Pidän todella epädemokraattisena sitä ajatusta että omia arvojaan pitäisi jotenkin häivyttää ettei kukaan vain loukkaantuisi.

      Poista
  26. On tää nyt vaan niin mahrottoman mainio logi. Täältä löytää jopa vastauksen siihen, miksei maailmanrauhaa ole vielä saavutettu!

    No, tietenkin siksi rauha vielä uupuu, kun aina löytyy ihmisiä, jotka ovat omasta mielestään niin oikeassa, että muutkin on saatava samalle katsantokannalle. Ja he toimivat niin oikein, että muutkin on tietenkin myös saatava toimimaan samoin.

    Mutta entäpä, jos eivät ala toimimaan. No sitten leimataan ja haukutaan. Ja mitä siitä seuraa. No ensin konflikti ja sitten ehkäpä toisinajattelevien vainoa. No mitä siitä sitten seuraa. No vastahyökkäys ja lopulta: SOTA!

    Koko kehityskulku maailman isoille ilmiöille löytyy aina pienemmässä mittakaavassa ruohonjuuritasolta.

    On nää logit sitten niin mahrottoman mainioita paikkoja!

    Epputhepeppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tyhjentävään kommenttiin lienee syytä lopettaa tämä keskustelu.

      Poista
  27. Anonyymi lähetti tällaisen kommentin vielä tänne:

    "Ihana ja asiallinen blogi, paljon hyvää ja keskustelua herättävää. Mutta ihmettelen, mikä idea on blogissa, jossa keskustelu asioista ei ole suotavaa, jos mielipide poikkeaa valta väestöstä? Silmiini osui nimittäin rokote -asia bloggaus, joka oli saanut "kuuman" keskustelun aikaan puolesta ja vastaan. Harmi, että en voinut kertoa kantaani enää siitä miten, muissa maissa rokotteita on myöhennetty lapsen taapero ja kouluikään. Niillä on saatu laskuun esim. kätkyt kuolemat Japanissa. Rokotteet on oikein hyvä asia, mutta alle vuotiaalle, muutaman kilon painoiselle liian kova rasitus. Rokotuttaisin lapseni perusrokotteilla, mutta vasta sitten, kun oppivat kertomaan itse tunnetiloistaan, vähän ennen kouluikää, enkä antaisi kaikkia rokotteita tiivisti vuoden sisällä. Rota ja PCV rokotteet tulevat ihan varmasti poistumaan muutaman vuoden päästä, niin paljon huonoa niistä on kuultu. Ihmetyttää THL:n suositukset, jotka muuttuvat muutaman vuoden välein, miten ne voivat olla perusteellisesti tutkittuja, jos poistuvat suosituksista alle 5-vuoden sisällä? Kuka nyt kansainvälisen suosituksen mukaan rokottava äiti antaa lapseelleen ensimmäisen elinvuoden aikana esim. Calmette rokotuksen tms. poistuneen rokotuksen, kustantamalla sen itse?"

    Vastaan kysymykseen kommentointipolitiikasta: vastakkaiset mielipiteet ovat sallittuja, niitä näkyy tässä ketjussa kyllä. Urpoilu sen sijaan on vaan urpoilua, jolle ei tässä mediassa suoda palstatilaa. Suomi24 on jo olemassa.

    VastaaPoista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...