24.2.2013

Mikä on äitikortti?

Äitiyttä käsitellään taas työrukkasin. Anu Silfverberg pohtii uudessa kirjassaan Äitikortti kireäksi viritettyä vanhemmuutta vuonna 2013.

Ylen haastattelun mukaan inspiraatio kirjan kirjoittamiseen lähti vanhemmaksi tulemisesta. Tuttu tarina: Silfverberg havaitsi noviisina kummallisia käyttäytymismalleja ja poteroita, joista oli aikaisemmin ollut autuaan tietämätön. Hän kertoi mm. joutuneensa rintareppukeskusteluun (siihen ei voi ilmeisesti olla törmäämättä) ja tunsi olevansa totaalisen pihalla. Jutun perässä olevassa keskustelussa on tällä hetkellä 193 kommenttia.

Onko tämä nyt sitten vain ärsyttävä yhden näkökulman ja yhden piirin yksipuolinen analyysi? (Ja onko vanhemmuusoppaita muunkinlaisia?) En tiedä. Onneksi kirjailijan kanssa tarvitse asioista olla samaa mieltä.

Vaikka en ole kirjaa vielä lukenut kirjaa, aiheet kutkuttavat. Poimin nopeasti käsittelyyn yhden kestosuosikkiaiheeni ja kirjan nimiteeman: omien näkökulmien perustelun vanhemmuudella. Äitinä olen tätä mieltä. Sehän tarkoittaa sitä, että äitinä muuttuu.

Kyllä vanhempana muuttuu väkisinkin, fyysisesti ja henkisesti. Tannoin arvioin, että olisin ehkä muuttunut äitinä hieman luovemmaksi (olosuhteiden pakosta), mutta en subjektiivisuudessani osaa analysoida muutosta sen tarkemmin. Arkeni on muuttunut, mutta arvoni eivät. Kokemukset -- vanhemmuus mukaanlukien -- kasvattavat, vituttavat ja/tai avartavat, aina.

Äitinä ei kuitenkaan ole oikeutettu moraaliseen arvomerkkiin, jonka perusteella saa jättää kantansa perustelematta. Se on paitsi laiskaa myös alentavaa.

Äitiys ei ole mikään universaalisti identtinen kokemus, johon kaikki äidit voisivat samaistua -- pitäisi siis tietää, millaisena äitinä kortin käyttäjä haluaa tulla tulkituksi. Adoptiovanhempana? Lapsensa menettäneenä naisena? Yksinhuoltajana? Ja silloin se ei ehkä olekaan enää relevanttia keskustelun kannalta.

Keskustelussa on toki joskus syytä selittää persoonaansa sisältyvää näkökulmaa: puhun itse tällä hetkellä mm. heterona, kirkosta eronneena ja työssäkäyvänä naisena, joka haluaisi koiran. Luotan kuitenkin siihen, että keskustelun toinen osapuoli kysyy, jos haluaa sidonnaisuuksistani tietää.

Sen äitinä puhumisen jätän kersoilleni.

44 kommenttia:

  1. Äitikortin voi pelata silloin kun lapsettomat kertovat miten ne lapset pitäisi hoitaa ja kasvattaa, vaikka toisaalta heille pitäisi antaa erehtymättömyyden ilo. Lisääntyessä se karisee kuitenkin. Kjähhähhäh.

    VastaaPoista
  2. Mä joskus mietin, että kiinnittääkö näihin äiti-keskustelunavauksiin enemmän huomiota nyt, kun itsekin on äiti, vai onko äitiydestä yhtäkkiä ruettu puhumaan aiempaa enemmän. Veikkaan enemmän jälkimmäistä. Niin tai näin, äidit tuntuvat olevan aika lailla vapaata riistaa. Vaatii jonkinasteista luonteenlujuutta olla välittämättä kaikista hyvää(kin) tarkoittavista neuvoista ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaalta. Jokainen vanhempi nyt kuitenkin tuntee omat lapsensa parhaiten ja tietää mikä sopii just omalle perheelle.

    Se ärsyttää, että keskustelu pyörii lähes yksinomaan äitien ympärillä vaikka onhan niilla lapsilla isäkin, joka toivottavasti on lapsille yhtä tärkeä kuin se äitikin. Iskät nyt jostain syystä kuitenkin saa vähemmän kuraa niskaansa. Tai sitten ne vaan osaa pistää tietyt jutut oikeaoppisesti toisesta korvasta ulos saman tien :) Tätä pitää itse vielä harjoitella ;)

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
  3. Entäpä kun joku puhuu äiti-ihmisistä? Että on esim. ihan tavallinen äiti-ihminen, ikäänkuin äidit olisivat joku tietynlainen ryhmä ja ihmisyyskin pitää erikseen mainita. Minun on jotenkin todella vaikea ottaa vakavasti tuota ilmaisua käyttävää tyyppiä.

    Tähän mitenkään liittymättä, haluaisitko sanoa pari sanaa Espoosta? Meillä saattaisi olla edessä muutto maailmalta Espooseen tai ainakin pääkaupunkiseudulle ja jostain syystä ei houkuttelisi pätkääkään. En ole kyllä edes käynyt kunnolla Espoossa, joten hyvin hataralla pohjalla tämä tuntuma on. Nettisivujen mukaan "Espoon kaupunkikuva koostuu tiiviistä kaupunkikeskuksista, jotka sijaitsevat metsien ja peltojen keskellä..."

    En ole aivan varma, etsinkö nyt metsiä ja peltoja. Onko siellä Espoossa siis missään kaupunkimaista keskustaa vai pyöriikö kaikki elämä ostareilla? Jos haluaa mennä kaupungille käveleskelemään ja pistäytyä vaikkapa kahvilassa, onko mentävä Helsinkiin? En siis epäile, etteikö palvelut löytyisi Espoostakin, mutta jos kaipaa (suur tai edes pien)kaupunkimaista tunnelmallista fiilistä. Torstaina tulen käymään yhdellä laidalla Espoota ja yritän suhtautua avoimin mielin. ;)

    -Kaisla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoolaisena alkuasukkaana sanoisin, että Espoossa on montakin kaupunkimaista keskusta. Esim. Leppävaara, Tapiola, Matinkylä jne... Paikat on kyllä vanhoja, joten "ostarien" ympärille nämä eivät ole varsinaisesti ole rakentuneet, vaikkakin kauppakeskus niistä kaikista löytyy.

      Pikkukaupunkimaista tunnelmaa näistä edellä mainituista löytyy ehkä eniten Tapiolasta... Leppävaara ja Matinkylä on enemmän ostoskeskustyyppisiä. Mutta kaikista näistä pääsee 10-15 minuutissa Helsinkiin jos sitä kaupunkimaista kävelylenkkiä kaipaa...

      Poista
  4. Meinasin ensin toitottaa, että en *tod* pelaa ikinä äitikorttia mutta nyt komppaankin arkitehtia: kun esim lapseton tai muuten täysin ulkopuolinen alkaa nohevasti neuvoa, miten esim lasten allergioita pitäisi hoitaa tai miten ne *olisi voinut välttää* en jaksa aina lähteä siihen urpoon keskusteluun. On vaan helpompi vastata että "hieno homma, tulepa sinä sitten hoitamaan näitä kun mä en oo neljässä vuodessa mitään näköjään oppinut". Se lopettaa dorkan jauhamisen aiheista, joihin on läpeensä kyllästynyt.

    Muuten pidän tämän kortin visusti kyllä perstaskussa, koska se on mielestäni loppupeleissä mustapekka.

    VastaaPoista
  5. Lapseton vaietkoon seurakunnassa. Jep. T:lapseton

    VastaaPoista
  6. Kommentoin Äitikorttia täysin kuulopuheiden perusteella, valitettavasti.

    VastaaPoista
  7. Miksi lapseton ei saa puhua miten lapset "pitäisi" kasvattaa tai hoitaa? Kyllähän kaikista muistakin maailman asioista saa olla mielipiteitä miten ne pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä minkäkin asian suhteen. Ja sitten kun on kokemusta, se on vain sitä omaa kokemusta, jota ei välttämättä mitenkään voi verrata muiden kokemuksiin. Esim. jos se oma vauva on hyvä nukkumaan jne. Jos minä nyt lapsettomana sanon, etten syöttäisi lapsille pelkkiä eineksiä niin teenkö sitten toisin, kun tiedän "paremmin" ja olen vanhempi - kuten vanhempi b tekee..?

    "Sitten kun sinulla on omia lapsia" on myöskin toisaalta typerä lause, koska ei kaikki koe vanhemmuutta ja lapsia samalla tavalla. Esim. huumevanhemmat kyllä useimmiten rakastavat lapsiaan ainakin jollakin tasolla, mutta voiko tätä rakkautta verrata "tavallisen" vanhemman rakkauteen, kun se toteutuu hyvin toisella tavalla. Ja lastaan kaltoin kohtelevakin tietää paremmin lasten tarpeet kuin lapseton?

    Miksi muutenkin vanhemman tekojen arvostelu tai useimmiten niistä vain puhuminen otetaan niin kamalan henkilökohtaisesti? Sanotteko silloinkin, kun joku neuvoo jossakin muussa asiassa ("tämän voisi tehdä näin", "oletko kokeillut tätä" jne.), että tule itse sitten tekemään tämä loppuun, kun mä olen tehnyt tämän näin x vuotta? Jos töissä joku neuvoo ja antaa palautetta niin siihenkin samanlainen vuodatus? jne jne.
    Vai onko se niin, että äidin tekoja ei saa kommentoida vaan se on heti negatiivista arvostelua. Ja kas kummaa, siinä äidit pönkittääkin itse sitä äitimyyttiä, jota toisaalta kritisoivat! xD


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta miksi lapsettoman pitää esiintyä lapsiasiantuntijana? En minäkään väitä tietäväni vaikkapa koirankasvatuksesta mitään, koska minulla ei ole mitään kokemusta koirista. Ja nyt ei tarvitse takertua tuohon että "toi vertaa lapsiaan koiriin", se oli esimerkki.

      Poista
    2. Ei kai asioista puhuminen (esim. miten henkilö a:n mielestä lasten pitäisi käyttäytyä juhlatilaisuuksissa) tee ihmisestä "asiantuntijaa"? Sehän on vain mielipide, jonka pystyy kyllä muodostamaan lapsetonkin ihminen. Useimmat lapsettomat ihmiset myös ymmärtävät, ettei lapset ole robotteja, jotka aina käyttätyvät niin kuin vanhemmat "kasvattavat", joten tuon mielipiteen muodostamiseen ei tarvita edes kokemusta miten omat lapset käyttäytyvät tietyssä tilanteessa (tuskin aina samoin ja tuskin jokainen sisarus samalla tavalla...).

      Toisaalta jokaisella aikuisella ihmisellä on myös kokemuksia lapsena ja ihmisenä olemisesta, joten vertaus johonkin täysin vieraaseen aiheeseen ei sinällään toimi. Aikuinen ihminen tietää väistämättä jotain lapsista, mutta ei vaikkapa autoista.
      Toki lastenkasvatuksessa monet asiat tulevat vain kokemuksen kautta, mutta ei lastenkasvatus (mitä se sitten on, lasten opettamista elämään "ihmisten" tavoilla?) ole täysin vierasta mistä ihminen ei ilman opiskelua tiedä entuudestaan yhtään mitään.

      Onko jokainen vanhempi sitten joku lapsiasiantuntija? ;) Ja mitä on oikeaoppinen lastenkasvatus? Jos on 10- vuotiaasta asti hoitanut pikkusisaruksiaan niin onko henkilöllä kokemusta lastenkasvatuksesta, vaikka ei olisi omaa lasta?

      Poista
    3. Ihmisen omat muistot esimerkiksi siitä, miten sitä lapsena julissa käyttäydytiin, alkavat jostain 6-7 -vuoden iästä. Kun sitten näitä omia muistikuvia vasten alkaa peilata jonkun 2-4 -vuotiaan käytöstä, niin väistämättä sitä ajattelee, että "ei me vaan tolleen".

      Poista
    4. Näin äitinä (!) jäin miettimään tuota saran ajatusta, että saahan sitä mielipide olla vaikka ydinvoimasta vaikka ei omaa ydinvoimalaa omistaiskaan, tai kesämökkeilystä jos on joskus käynyt kaverin mökillä tai ruoan mausteisuusasteesta vaikka ei itse koskaan olisikaan kokannut. Miksi tosiaan lastenkasvatuksen tulisi olla eri asia? Minä sitä liian tulista ruokaa joudun syömään ja niiden nykyisten lasten kanssa tulemaan toimeen nyt ja tulevaisuudessa. Näin kärjistetysti :) Oon yleensä yrittänyt pitää omana periaatteena, että jos joku tarjoaa hyvät perustelut (riippumatta perustelijan kannuksista - vaikka tietty vankka kokemus antaa uskottavuutta) niin olen valmis muuttamaan mieltäni. Vaikka sitten rintarepuista.
      - Tuija

      Poista
    5. Jos kyseinen lapseton sitten todellakin tajuaa, että lapsi ei ole robotti eikä täten esim. huono käytös juhlatilaisuuksissa aina ole kasvatuksen puutetta, voi sitten jättää näissä tilaisuuksissa myös ne vanhempien mulkoilemiset, eikö niin? Tai jossain nettipalstoilla avautumiset siitä, että "nykyvanhemmat eivät kasvata lapsiaan ja siitä johtuu, että lapset reihuvat häissä". Koska kun nyt tuohon juhla-asiaan päästiin, niin se nyt vaan todellakin on eri asia siellä juhlissa olla sen uhmaikäisen vanhempi kuin se lasten riehunnasta ärsyyntyvä lapseton. TÄSSÄ ASIASSA ymmärrys kummasti lisääntyy, kun on sitä omaa kokemusta vanhemmuudesta.

      Poista
    6. Mulkoileminen on huonoa käytöstä, kertoo lähinnä kotikasvatuksesta.

      Poista
    7. Toiset vanhemmatko sitten EI mulkoile tai avaudu netissä miten muut ei osaa kasvattaa lapsiaan..? ;) Monet sanovat, että vauvapalstoilla lentää pahin kura toisten arvostelemisesta ja äidit siellä taitaa olla suurin käyttäjäkunta.
      Tämä asia menee muuten toiseenkin suuntaan eli ei niitä lapsettomiakaan tarvitse niputtaa samaan ja ajatella, että ne eivät tiedä ja tajua mistään mitään, toisin kuin äidit. ;)

      Ja kun tarkoitin, että jokainen on ollut lapsi jne. niin kyllä useimmilla on myös jonkinlaista kontaktia lapsiin ja useimmmat todellakin tajuavat, ettei 2- vuotias ole 8- vuotias ja sen ikäiseltä voi vaatia hieman toista (vaikka ei sitten olisi sitä omaa 2- vuotiasta!). Jos vilkaisee mekastavaa lasta, se ei aina edes ole mulkaisu paitsi lapsen vanhemman mielestä ja joskus vilkaisija voi olla myös itse vanhempi. :)

      Poista
    8. Ah, mä olen samaa mieltä saran kanssa tästä asiasta siitä syystä, että mä keskustelen paljon mun "lapsellisten" ystävien kanssa myös lasten hoidosta ja kasvattamisesta. Ehkä se on se juttu, että vaikka en ole asiantuntija, minulla voi vaikka olla ihan uusi näkökulma johonkin ongelmaan, joka kolme viikkoa tunnin pätkissä nukkuneella mutsille ei ole unihuuruissa vain tullut mieleen...

      Pointti on se, että asioista KESKUSTELLAAN ja niistä voi olla MIELIPIDE, mutta tuputtamaan ei pidä ruveta ja olla muka kaikkitietävät. By the way: jokainen äitikin on asiantuntija vain OMAN lapsensta/lastensa kanssa, jos niidenkään (voihan nekin olla täysin mysteerejä), joten siinä mielessä tuo äitikortti on aivan höperö.

      Mielipide by hetero, avoliitossa asuva, julkishallinnossa työskentelevä, kuivaa omenasiideriä rakastava naishenkilö

      Poista
  8. Ehkä se on niin, että äitiys on niin paljon henkilökohtaisempaa ja konkreettisempaa, ettei sitä oikein voi verrata esim duuniin ja siitä saatavaan palautteeseen. Naiset luopuvat joskus esim just duunikuvioissa tosi paljosta lasten hankkimisen vuoksi. Toki omia valintoja, mutta silti.

    Äitiys ja sen kokeminen siis on mielestäni paljon henkilökohtaisempaa kuin duunit, harrastukset tai mitkään muut jutut. Lisäksi useimmat meistä ajattelee aina lastensa parasta vaikka sen vuoksi joutuisikin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ylipäänsä koko prosessi yrityksestä raskausvaiheen kautta siihen, että on oma nyytti kainalossa menee pelkän pitkän ajan lisäksi valtavasti voimavaroja niin henkisesti kuin fyysisesti.

    Kyllä mä koko mankelin pari kertaa läpikäyneenä kieltämättä suhtaudun kommentoijasta riippuen joko huvittuneesti tai lievästi ärtyneesti niihin lapsettomiin, jotka oikeesti ei asiasta välttämättä tiedä tuon taivaallista, mutta silti omasta mielestä osaisivat hoitaa homman niin paljon paremmin.

    Se on kovin erilaista elää lasten temppujen kanssa joka ikinen päivä, kuin satunnaisesti taivastella jotain yksittäistä tapaa tehdä asioita.

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
  9. Kyllä lapseton saa kertoa, miten lapset kannattaisi kasvattaa. Seurauksena voi kylläkin olla huvittuneisuutta tai kitkeriä vastineita. Muistan itsekin sen ajan, kun kuvittelin, että järjellähän tää laiva seilaa - ja kuinka väärässä olinkaan.

    Pointti on siinä, että ihminen ei voi tietää, miten reagoi itselle uudessa (ääri)tilanteessa. Ja niitä on äitiys täynnä. Esim. mulla ei ennen ollut kokemusta todellisesta väsymyksestä, eikä käynyt mielessäkään, että se muuttaisi mun luonteen totaalisesti. Eikä myöskään tullut mieleen, että esim. väsymyksestä johtuen ei välttämättä ole paukkuja sen kaltaiseen suunnitelmallisuuteen, jota pidin aiemmin itsestään selvänä. En ikinä, ikinä olisi voinut kuvitella esim. lahjovani kersaa, ja tässä sitä ollaan.

    Mutta se äitikortti. Olen fantasioinut siitä, että heitän duunissa kesken kiihkeän tarjouksentekoprosessin, että "äitinä sanoisin, että tää prosessi kandee vetää ehkä scrummilla läpi ja sit vois kattoo sen ylläpidon osalta erilaisia kiinteehintasia ratkasuja". En oo vielä uskaltanut.

    VastaaPoista
  10. Tunne-asioissa menee helposti palkokasvi nenään. Ja lapset, jos mitkä, on aika tunnepitoinen asia. Ainaskin ne omat lapset.

    Itsellä vedenjakajana on se, että tietääkö mahdollinen vinkkien antaja asiasta mitään vai ei. Tämä pätee ihan kaikessa. Kuuntelen mielelläni lapsettoman, mutta itsekin allergisen, vinkkejä lapseni allergiaan, mutta viiden lapsen äidin nohevat mielipiteet vailla kokemus/tietopohjaa eivät kiinnosta.

    En usko, että äitiys on mikään autuaaksi tekevä asia. En ole ihmisenä yhtään sen parempi kuin ennenkään, mutta jotain kyllä tiedän enemmän. Lähinnä omasta lapsestani. Ja sen, että jonkun toisen lapsi on tosi erilainen. Kuten sen äidin, jonka kanssa satuttiin kerran bussiin samaan aikaan. Hän hehkutti kuinka ihanaa on olla äitiyslomalla, hän perusti yrityksenkin, kun oli niin paljon ylimääräistä vapaa-aikaa. Itse taas yritin pysyä hereillä monen kuukauden valvomisputken jälkeen, jotta en missaisi oikeaa pysäkkiä. Meitä on niin moneen junaan. Kadotinko punaisen langan? Jep, sitä se univelka teettää.

    VastaaPoista
  11. En tiedä onko niitä mielipiteitä niin mukavaa saada mistään muustakaan asiasta kuin äitiydestä? En mä ainakaan kaipaa kaikkien neuvoja, millainen asunto tai auto pitäisi ostaa. Miksi siis haluaisin kuulla, miten pitäisi olla äiti? Lapset on niin erilaisia jo saman perheenkin sisällä. Neuvoksi olen joillekin sanonut, että jos et halua kuulla neuvoja, niin älä kerro, miten asia teillä hoidetaan. Jokainen tekee parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka mikä mä olen sanomaan, kun eka lapsi pilattiin 6kk täysinetyksellä ja babybjörnillä ja toinen kantoliinalla ja soseiden aloituksella 4-kuisena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on mun mielestä tosi hyvä pointti - nohevaa viisastelua on tylsää kuunnella mistä asiasta tahansa. Jos on tarjolla vertaistukea tai asiantuntemusta, neuvojen saaminen on ihan superia. Toinen keskivertomamma totesi myös ihan hyvin, että samasta hyvää tarkoittavasta trivianeuvosta ei jaksa enää kiinnostua 101:ä kertaa, jos itse on paininut ko. ongelman kanssa vuosia.

      Poista
  12. Minä käytän "äitikorttia" silloin, kun puhun jostain asiasta nimenomaa äitinä, en puolisona, työntekijänä, tutkijana, partiojohtajana, vaan nimenomaa äitinä. Minulla saattaa olla samasta asiasta jopa ihan eri mielipiteet tai reaktiot esimerkiksi partiojohtajana ja äitinä. Näkökulma kun on erilainen.

    VastaaPoista
  13. Useimpien ihmisten - tuttujen ja vieraiden - kanssa koen äitiyden ja vanhemmuuden yhdistävänä tekijänä. Aiheesta riittää jutunjuurta hyviin keskusteluihin tai arkiseen jutusteluun.

    Mutta sitten on se vähemmistö, jonka kanssa tuntuu että äitiys ja vanhemmuus on nimenomaan erottava tekijä. Näiden ihmisten kanssa voi keskustella vaikka siitä, montako hammasta lapsen suussa on, mutta ei siitä, miten asiat kannattaa tai on tapana tehdä.

    VastaaPoista
  14. Olen usein miettinyt, mistä johtuu, että moni näkee punaista nimenomaan siitä, että tullaan *neuvomaan*. Itse kun yleensä ilahdun, jos saan hyväksi havaitun vinkin. Vaikka ei sitten juuri meillä toimisikaan, otan neuvomisen hyväntahtoisena, en negatiivisena.

    Mitä tulee lapsettomien neuvoihin, niissä on monesti pointti. Pointti on myös se, että äitiys (rakkaus lapseen) sumentaa arvostelukyvyn ja aika usein lapsettomat tahtomattaan osoittavat tämän epäkohdan kommenteillaan.

    VastaaPoista
  15. Minusta monet ottavat asiat vähän liian vakavasti. Toki joskus neuvominen ärsyttää, jos neuvojan tyyli on ärsyttävä, mutta usein se on vain sitä kevyttä small talkia ja jutustelua, joka ei todellakaan tarkoita, etteikö toinen osaisi hoitaa lapsiaan. Jostakin syystä monet äidit ottavat neuvomisen tältä kannalta ja eikö tämä ole juuri sitä äitimyytin ylläpitämistä?
    Jos minulla on vaikkapa siskon allerginen lapsi, jonka allergiahistoriasta tunnen paljon ja jollekin allergisen lapsen äidille kerron jotain asioita liittyen allergioihin (mistä minä voin tietää mitä kaikkea ko. henkilö asiasta tietää?) niin onko se todellakin tämän allergisen lapsen äidin arvostelua ja hänen äitiydensä arvostelua vai onko se vain allergisista lapsista puhumista? Mistä minä en tietenkään voi tietää mitään, koska minulla ei ole omaa allergista lasta...

    Monilla tosiaan hieman sumentuu monet asiat lapsen saatuaan ja koko maailma koetaan lapsen ja äitiyden kautta. Monet sanovat esim. että ulkonäkökriisit vähenevät lapsen saatuaan ja harva muistaa, että olisiko myös iällä tässä prosessissa osansa... ;)

    Jos kommentointi lasten kasvatukseen on siis sallittua ainoastaan vanhemmille ja lapseton saa jutuilleen vain kitkeriä naurahduksia niin eiköhän ne vanhemmatkin ole aika laajalti eri mieltä lähes kaikista asioista ja ovat siis "väärässä" ja heidänkään kanssa ei voi keskustella. Kohtuullisen ylimielinen asenne. Toki jokainen haluaa omille lapsilleen parasta, mutta ei asioista keskustelu ehkä useimmiten tarkoita sitä, että väheksyy toisen tapaa toimia, kun ottaa huomioon sen, että lapset, vanhemmat ja perheet on erilaisia. Mutta sitten kun lukee näitä imetys-, reppu- ja vaippakeskusteluja niin äidithän siellä arvostelee toisten tapaa olla äitejä!

    Joten ehkä seuraavalla kerralla kun joku sanoo jotain lapsiin liittyvää, kannattaa kuunnella rauhassa ja ilman tunnekuohuja, koska se puhuja saattaa ihan vain puhua jostakin asiasta eikä arvostella sinun äitiyttäsi ja sitä oletko hänen mielestään hyvä/huono äiti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää nyt sen verran vielä kommentoida, että eihän läheskään kaikki äidit otakaan palkokasvia sieraimeen toisten neuvoista eikä varsinkaan lapsista jutustelusta :)

      Ei kuitenkaan kannata pahastua, jos sata kertaa samat hyvät neuvot kuullut äiti ei jaksa enää esittää kiinnostunutta sen 101:n kerran ;)

      t. toinen keskivertomamma

      Poista
    2. Tähänkin voisi kyllä kehittää jonkun kohteliaan tavan sanoa, että triviaalit ratkaisut on jo kokeiltu ja ne eivät toimi.

      Poista
  16. Sä haluut KOIRAN!! OIOIVOOIOIOIOIIIIIOIIIIIII!!! Ai mikä koirakuume? Mulla vai?
    t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ota koiraa! Tai odota ainakin siihen asti, kun lapsesi ovat sen ikäisiä, että voivat tarvittaessa hoitaa sen lenkkeilyttämisen. Tai ota sitten edes joku pikkukoira, joka kestää sen, ettei sitä käytetä kunnon lenkillä joka päivä.
      Puhun nyt kahden pienen lapsen äitinä, jolla on keskikokoinen ja äärimmäisen energinen koira. Se on ihana ja pitänyt mut hyvässä kunnossa fyysisesti ja henkisesti - lenkki metsässä koiran kanssa on usein se päivän ainut oma ja oikeutettu aika. Mutta mitään muuta (liikuntaa) en sitten juuri harrastakaan. Se noin tunnin setti on tehtävä joka päivä ja harvoin jää aikaa tai energiaa enää muuhun. No, en ehkä saisi lähdettyä sinne joogatunnille anyway enkä varsinkaan sitten, kun aloitan työt. Mutta voin hyvin kuvitella, ettei se lenkkikään sitten enää joka ilta nappaa. Ainakin seuraavat 10 vuotta olen siihen kuitenkin sidoksissa. Ja siihenkin, että töistä on sitten tultava suoraan kotiin ja että aina on huono omatunto sen riittävästä huomioimisesta. Töihin paluussa mietityttää myös se, miten koiran elämänlaadun käy, kun se on kotona sen miltei 9 tuntia itsekseen...Siinä vaiheessa, kun kotona on lenkkeilyyn kykeneväisiä, kouluikäisiä lapsia, tilanne on toinen sekä äidin että koiran kannalta.
      Tiedän kyllä omasta kokemuksesta, ettei koirakuumeessa olevalle ihmiselle auta puhua järkeä, mutta muistutan kuitenkin, että koira vastaa työläydessään ainakin puolikasta pikkulasta. Itse en tähän elämäntilanteeseen sitä ottaisi. Näitä sitouttavia, vaativia, hoidettavia, sotkevia rahareikiä olisi riittävästi ilman sitäkin.

      Poista
    2. Samaa mieltä, sen takia varmaan tää koirakuume niin vaivaakin kun tietää ettei sitä voi ottaa :( virka-aika plus muut velvotteet ei olis oikein raukkaa kohtaan. No, onneks mun vanhemmat on pian jäämässä eläkkeelle ja aikoo ottaa koiran kun viimeinkin on aikaa, pääsee sitä paijaamaan ja lenkittämään :) Ei mutta hetkinen, eihän mulla saa olla mielipidettä koira-asiasta kun mulla ei oo koiraa... :)
      - Kaisa

      Poista
  17. Näissä äitiyskeskusteluissa en ymmärrä yhtä asiaa ollenkaan...

    ... jos olen ostamassa vaikkapa kynää, niin mietin, millaiseen käyttöön tulee. Satunnaiseen raapusteluun kelpaa kynä kuin kynä, mutta jos on tarkoitus kirjoittaa enemmän, niin sitten hankin laadukkaamman.

    ... jos taas olen ostamassa apuvälinettä vauvan kantamiseen ja tiedän kantavani lasta paljon, satsaus satunnaiseen kanniskeluun tarkoitettua perusbeibibjörniä laadukkaampaan kantovälineeseen on merkki sekoamisesta, häviämisestä äitiyden mustaan aukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska eihän lapseen kannata käyttää rahaa tai aikaa liikaa, se on VAAN lapsi eikä mikään minuuden jatke!! Paljon järkevämpää olisi käyttää rahansa ja aikansa johonkin oikeaan, omaan elämään liittyvään asiaan. Niin kuin vaikka korkokenkiin tai salikorttiin. Omiin vaatteisiin eikä mihinkään vauvan vaatteisiin. Omiin harrastuksiin eikä mihinkään vauvauintiin. Jos panostaa lapseen liikaa, se on merkki siitä, että on pudonnut Äitiyden Mustaan Aukkoon.

      =)

      Poista
    2. Tässä kohtaa on varmaan turha sanoa, että se hyvä kantoväline säästää nimenomaa äidin hartioita ja käsivarsia. Sekä tietenkin korvia. ;)

      Mutta joo... juuri tuota tarkoitin.

      Poista
  18. Äitiys kasvattaa, vituttaa ja avartaa. Samaa voi tehdä lapsettomuus. Entisenä lapsettomana minullakin kalskahti korvaan tuo, ettei lapseton saisi kertoa näkemystään.

    Antaako biolgoinen vanhemmuus salaista tietoa, jota muilla ei ole? Tiedän nyt, yhden lapsen saaneena, enemmän raskaudesta ja synnytyksestä. Tunnen oman lapseni. Muista kersoista en tiedä sen enempää kuin ennenkään. Jos minulla olisi kymmenen lasta, ehkä osaisin tehdä laajempia johtopäätöksiä.

    Äitipuolena sain kuulla usein "On se varmasti vaikeaa, kun ei ole omia lapsia." Niin. Tai sitten se oli helpompaa. Lapset ovat ihmisiä siinä missä isotkin. Yksilöitä. Ne voi oppia tuntemaan, niistä voi oppia tykkäämään ja niiden kanssa voi mennä hermot, vaikka ei olisi niitä itse maailmaan punnertanut.

    Synnytyslaitoksella sain kolmen lapsen äidiltä korvaamattomia vinkkejä, jotka helpottivat arkea. En tiedä, miksi juuri nämä vinkit eivät ärsyttäneet. Niitä ei tuputettukaan "näin äitinä". ;)

    VastaaPoista
  19. Muistan kuulleeni tuon "tiedät sitten kun sinulla on omia lapsia" lähinnä mutsiltani. Ja arvatkaa mitä? Mutsi oli oikeassa!

    VastaaPoista
  20. Äitikortilla voi kätevästi mitätöidä lähes kaikki keskustelukumppanin tunteet ja kokemukset. "Et voi tietää mitä on rakkaus / väsymys / kipu, kun et ole kokenut äidinrakkautta / joutunut valvomaan vauvan takia / synnyttänyt" tms.

    VastaaPoista
  21. Tekeekö sitä oikeesti joku? Siis mitätöi toisen kokemukset täysin?

    Itse vedän rajan siihen, että en juurikaan ota kuuleviin korviini käytännön vinkkejä ihmisiltä, jotka veikkailevat asioita (eli heillä ei siis ole kokemusopohjaa vaikka sukulaislapsista). Saa niitä vinkkejä antaa silti, lempeästi muistelen kaikkia niitä vinkkejä, joita itsekin olen lapsiin liittyen kertonut ennen lapsen saamista.

    Itse asiassa vinkit ja neuvothan ovat useimmiten ihan hyväntahtoisia. Paljon enemmän ärsyttää latteat ja kliseiset heitot asiasta tietämättömiltä, esim. "on tärkeetä ottaa parisuhteelle säännöllisesti omaa aikaa". No milläs otat, jos se lapsikin on säännöllisesti siinä eikä syystä tai toisesta voi mennä hoitoon? Tai että "se on vaan asennekysymys, ihan hyvin voi lähteä vauvan kanssa reilaamaan, mikä estää?".

    Jepjep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä se meneekin juuri niin, että lapsista voi tietää paljonkin, vaikkei olisi omia, mutta äitiydestä ei kyllä kokemustasolla voi tietää paljon mitään ennen kuin on itse äiti.

      Poista
    2. Totta. Ja äitiyden kokemus on yksilöllistä. Jospa äidit ovat jäävejä kommentoimaan äitikorttia? Ehkä ässä tulee vedettyä hihasta huomaamatta.

      Poista
  22. Taas hyvä kirjoitus, kiitos! :)
    Sitten on vielä "useamman lapsen äiti" -kortti, jota voidaan käyttää jos kuulijalla sattuu jo olemaan yksi lapsi, eikä normi-äitikorttia voi käyttää. "Yhden lapsen kanssa on niiiiin helppoa, ettet tiedä vielä mistään mitään. Ymmärrät sitten näitä juttuja kun sulla on useampia lapsia."

    Eli aina löytyy niitä jotka ymmärtää elämää (ja ihan kaikkea) vähän paremmin kuin muut...

    VastaaPoista
  23. Minusta tuntuu, että pohdin äitiyttä paljon, koska siihen on aikaa ja mahdollisuuksia. Heti, kun lapset on vakavasti kipeinä tai mulla on töissä vaikea paikka, huomaan, että menee viikko miettimättä näitä juttuja.

    Töihin on tuotu ET-lehtiä. Kun niitä kuusikymppisten juttuja lukee, huomaa, että he pohtivat yhtä intensiivisesti ja yhtä "paasaavasti" oman elämänsä ajankohtaisista asioista, esim. nuoruuden voiman vähenemisestä. Ja 50-60-vuotiaat työkaverini eivät puhu lastensa kasvattamisesta juuri ollenkaan. Enemmän puivat parisuhdetta ja ikääntyneitä vanhempiaan ja reaktioita vanhempiensa alzheimeriin.

    oma johtopäätökseni on, että koska olen kokematon ja uudessa elämäntilanteessa (vastuussa kahdesta pienestä elämästä), se on nyt pinnalla ja se tuntuu niin tärkeältä, että otan sen vakavasti ja henkilökohtaisesti. Luulen että kun lapset kasvavat, fokus siirtyy hieman muualle.

    Koetan muistaa, että en neuvo tuoreita äitejä ja sanon jotain kannustavaa. Tai puhun muusta kuin lapsista. Koska se vaihe on vähän haparoiva ja en halua turhaan aiheuttaa itkuja. Minusta nuoria äitejä ei tarvitse karaista, pikemminkin pidän kuin kukkaa kämmenellä.

    t. muuan lukija Kainuusta

    VastaaPoista
  24. Totta kai lapsettomalla saa olla mielipiteitä lasten hoidosta ja kasvatuksesta, mutta niin kuin kaikissa asioissa, voi miettiä, miten ja missä tilanteessa niitä esittelee! Olin kyllä kiinnostunut kasvatusasioista jo nuorena, ja minulla oli varsin selkeät ja tiukat kasvatuskäsitykset, mutta eipä tullut mieleeni ruveta neuvomaan niitä, joilla oli lapsia, esim. siskojani tai silloisen mieheni siskoja. Toki välillä itsekseni ja kahden kesken miehelleni päivittelin, miten esim. eräs tuttu äiti syötti vastasyntynyttään aina, kun tämä vähänkin inahti, ja olin pöyristynyt, kun sukulaisnainen imetti leikki-ikäistä. Näin jälkeenpäin olen iloinen, etten tullut sanoneeksi mitään - omien lasten myötä olisin nimittäin joutunut pyörtämään puheeni täysin! :)

    VastaaPoista
  25. Mutta koska sä kirjoitat arviosi kirjasta..odotan innolla :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...