4.1.2013

Lintulaudan sijainti - check

Nelivuotiskauteni vallan hantaakissa -- tai ainakin ovistopparina -- alkoi muutama päivä sitten.

Kuva täältä.
Olen toki jo viime vuoden puolella käynyt tutustumassa kaupunginjohtajan tiluksiin ja uusiin duunikavereihin, mutta päätin jättää kaiken vaivalloiselta kuulostavan suosiolla lomien jälkeiseen aikaan. Checklistani on jo aika pitkällä.

Motivaatiokuoppa alkumetreillä - check.
Onko tällä oikeasti mitään merkitystä? Ja jos ei ole, miksi jengi roikkuu kuntapoliitikkona kymmeniä vuosia? Olisi ihan varmastu joku järkevämpikin tapa hoitaa tätä, mutta en vain keksi mikä.

Ensimmäinen kommentti mediassa - check.
Minua ei ole haastateltu, vaikka siltä näyttää. Kyse on vaalikoneen vastauksesta, kuten pienellä präntillä olevasta kainalojutusta voi tihrustaa.

Uusien_valtuutettujen_ohjeet.pdf - check. 
Havaitsin, että mun huumorintajulla ja huolellisuudella on hyvät mahdollisuudet päästä ihan rosikseen asti tässä neljän vuoden sisään. Samoista ohjeista päättelin, että saatan alkaa ymmärtää jotain isosta kuvasta noin 2015 loppupuolella.

Vaalirahailmoitus - check. 
Jotkut oikeasti joutuivat maksamaan valtuustopaikastaan helvetinmoisen summan. Itsehän en maksanut muuta kuin puolueen narikkamaksun. Sitä fygyä tarvitaan vasta nyt: lastenhoitajan palkkaamiseen, kun molemmilla on kuitenkin jotain yhtäaikaa, kahden arkipäivän valtuustoseminaareihin, joita työnantaja ei ihan oikeutetusti pidä työaikana, ja taksimatkoihin kumit ulvoen fucking Pasilasta fucking Espoon keskukseen, koska kokoukset alkavat viideltä.

"Voithan sä aina ehdotella" -kommentti - check. 

Vielä en tiedä, missä se kokousmesta on, mutta 28.1. sekin on viimeistään hallussa.

Mutta hei, pääsin sinne varhaiskasvatuksen ja opetuksen lautakasaan, minne halusinkin. Check.

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oikeesti siistiä. Päiväkodin ja koululaitoksen toimivuus on musta kuitenkin se merkittävin arjen osatekijä.

      Poista
  2. Onnea samoin lautakuntapaikasta! Tuohon kustannuspuoleen: olen ymmärtänyt valtuutetulta ystävältä, että työnantajalta ei kysytä mielipidettä kunnallisten luottamustehtävien hoitamisesta - ne saa aina vapaaksi. Ja jos ei työnantaja maksa tältä ajalta palkkaa, kaupunki korvaa. Meidän huudeilla kaiketi myös lastenhoitopalveluita on saatavilla. Kai ne päättäjät on osat omat etuudet osaanneet laittaa kohdilleen ;)

    Mut taksikortti tulee kai sitten vasta kaupunginhallituksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja hyvä vinkki: täytyy tarkistaa toi maksupuoli et oisko tosiaan noin. Sehän olis kyllä ihan oikeudenmukaista että ei joutuisi suorastaan maksumieheksi tässä yhteisten asioiden hoitamisessa. ;)

      Poista
  3. Mua vain naurattaa tuo lautakasa. :D
    Odotan innolla valtuutetunurasi jatkokuulumisia.

    VastaaPoista
  4. By the way, Pasilasta pääsee Espoon keskukseen junalla noin 25minuutissa, saattaa olla nopsempi kuin taksi klo 16-17 välisenä aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää täytyy kyllä testata. Tiukkaa kyllä tulee kun sinne asemallekin kävelee 10 minuuttia + odotusaika X...

      Poista
    2. mutta Espoon päässä valtuustotalo on ihan aseman viekussa! menee n. 2min hilpasta junalta. tietty eri asia on, miten luotettavasti junat liikennöi.

      Poista
    3. Suosittelen junaa minäkin. Olen töissä siellä fuckin espoon keskuksessa (siis itse asiassa sulla töissä), ja juna kulkee käsittämättömän hyvin, kun onneksi asun aika lähellä Pasilan asemaa.

      Laitanpa anonyyminä, ettei tuu potkija netissä roikkumisesta öh lounasaikaan.

      Poista
    4. Pasilasta ei kyllä kannata yrittää taksilla Espoon keskukseen, juna on mielestäni kaikkein nopein vaikka ottais kävelyajankin huomioon.Kävelyt 15 min ja juna 20 min. U ja E junat on nopeimmat ja en lähtis kyllä kokeilemaan tuoat Ilmalan vaihtoehtoa tai sitten pitää tsekata miten vaihdot Huopalahdessa sattuu menemään.

      Onhan se tietysti mukavampi matkustaa taksilla, mutta Pasilasta ei tahdo kovin helposti/nopeasti ruuhka-aikaan päästä Espoon suuntaan. Menee mitä kautta vaan, niin ruuhka on vastassa.

      Poista
  5. Vihje: Ilmalan asema on ihan Ylen takaovella ja siitä menee virka-ajan päättymisen aikaan tiheästi junia. Voit matkustaa yhden pysäkin Huopalahteen ja vaihtaa siellä S-, U- tai E-junaan. Luultavasti ei tarvitse edes vaihtaa laituria välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laituria tarvii vaihtaa, mut silti toimii.
      terv. se sama "Pasilan anonyymi"

      Poista
  6. Onnea sinulle vaativassa tehtävässä!Pienten ihmisten asioiden hoitaminen on tärkeää,koska heistä kasvaa joskus niitä "isoja"päättäjiä ja kun he kokevat lapsena tulleensa hyvin hoidetuiksi, ja ennen kaikkea kohdatuiksi,on toivoa,että maailmaan kasvaa empaattisia ja oikeudenmukaisia uusia päättäjiä.Pieniä ryhmiä päiväkoteihin ja kouluihin,sekä riittävästi välittäviä aikuisia toivoo tämä mummo.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...