1.1.2013

Grande finale

KUVA: Flickr / katerha
Minun piti kirjoittaa teille pohdiskeleva teksti siitä, miksi juuri uusi vuosi edustaa suurten lupausten aikaa. Siitä, kuinka uuden lehden kääntäminen tietyllä kellonlyömällä viehättää, vaikka jokainen aamu, tunti ja keskenkeräinen minuutti tarjoavat sen uuden mahdollisuuden. Voit halutessasi lopettaa tupakoinnin, alkaa laihduttaa ja tehdä parannuksen ihan tällä siunaamalla sekunnilla.

Joudun tyytymään vähän lyhyempään tekstiin. Koska kuopus. Pulikoimisesta täysin villiintynyt piltti myös joi kylpylässä allasvettä aina kun silmä vältti. Siitä seurasi vuoden 2012 grande finale: koko perheen vatsatauti. Tällä hetkellä olen paitsi pari kiloa kevyempi myös kiitollinen siitä, että viime vuosi loppui.

Tyydyn esittämään tulevalle vuodelle kolme toivomusta.

Toivoisin

... että 2x3 metrinen karvalankamatto, jonka juuri pesetimme hintaan 130 euroa, lakkaisi jossain vaiheessa vuotta haisemasta yrjölle.

... että tänä vuonna tulisi voimaan laki, jonka myötä yleiseen hätänumeroon saisi soittaa, jos vanhemmat aloittavat yrjösafarin yhtäaikaa, ja

... että voisin taas jonain päivänä syödä suklaata, punajuuria ja graavilohta.

Eipä muuta. Hyvää, parempaa ja kaikkein parasta teille!

27 kommenttia:

  1. Aijai :-( No mutta kyllä se siitä paranee, jo parissa päivässä on kirkkaampi olo. Ihan oikeesti. Sitä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kelaa jos tää kestäis semmosen keskivertonuhan verran. O_o

      Poista
  2. Voi ei :/ Mut kaupasta saa sellaista (orgaanisten) hajunpoistoainetta, millä on lähteny ainakin lapsen turvaistuimesta nakkioksennuksen vieno tuoksu pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Muistatko tuotteen nimeä?

      Poista
    2. Tais olla tätä: http://www.softcare.fi/verkkokauppa/tuote/20 myynnissä huonekaluliikkeissä ja Stockalla :)

      Poista
  3. Kaada kuivalle matolle kilo ( no voi vähempikin riittää) ruokasoodaa, anna olla sen aikaa kun tautia kestää ja voimien palauduttua imuroi, tamppaa tai tamppauta ja imuroi vielä kerran.

    Ja täällä on koko taloyhtiön joka ikinen lapsiperhe ollut kertaalleen oksennustaudissa Lucian päivän ja uuden vuoden välisenä aikana, voi sanoa, että sitä on liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt. Saimme sen itsekin liikkeelle ihan isovanhemmille asti. #fail

      Poista
  4. Jepjep, meillä kuopus alkoi oksentaa juuri sopivasti tunti ennen vuoden vaihtumista, miten soma ja mieltä ylentävä tapa aloittaa uusi vuosi. Tilanne tällä hetkellä kuitenkin vasta 1/4, johon odottelen muutosta tämän illan aikana joko itseni tai esikoisen muodossa. Hyvää alkanutta vuotta teidän perheeseen tuosta vatsataudista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, no me aloitettiin jo aamusta tunnin erolla joten oli selvää että skumpat korkataan later. :) Sitä samaa sulle, toivottavasti jollain ihmeen kaupalla et saa tätä!

      Poista
  5. Mistähän tuo johtuu, että oksutautiepidemia iskee aina joulun ja uudenvuoden välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni laattis on nimenomaan talvikuukausien vitsaus - eikä mitään hajua miksi. Saa valistaa!

      Poista
    2. Olen kuullut että koska lapset syövät lunta, alkaa sieltä vatsatautipöpöt kiertämään :D

      Poista
    3. Vatsataudin esiintymiseen pätee varmaan samat syyt kuin kausivirusepidemioihin yleensä.

      Virustaudit villiintyvät talvella, koska kylmässä ilmassa virukset selviävät kauemmin kehon ulkopuolella (viruksilla on proteiinikuori, joka hajoaa helpommin lämpimässä). Lisäksi talvikaudella virukset eivät altistu auringon UV-säteilylle, joka vahingoittaa niitä. Talvella ihmiset ovat enemmän sisätiloissa muiden ihmisten seurassa ja altistuvat taudinaiheuttajille. Ihmisten limakalvot kärsivät kuivasta huoneilmasta, jolloin taudit myös tarttuvat helpommin. On ehdotettu myös, että keskitalveen mennessä kesällä hankittu D-vitamiinivarasto alkaa ehtyä, mikä heikentää kehon immuunipuolustuksen toimintaa

      Poista
    4. Kiitos kattavasta vastauksesta! :)

      Poista
  6. Jos löyhkä matossa ei taltu ruokasoodalla, kastele yrjökohdat etikalla. Ei tuoksu hyvälle sekään, mutta kuivuessaan lakkaa haisemasta ja vie mennessään muutkin odöörit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos vinkistä! Vanha kunnon etikka: huuhteluaine, salaatinkastike ja yrjönpoistaja.<3

      Poista
  7. Kammoni yleisiä kylpylöitä kohtaan sen kun kasvaa. En ole mikään ylihygieenikko, mutta entisessä työpaikassani jouduin todistamaan miltä vesi ja allas näyttää, kun ihmiset eivät käy suihkussa ja peseydy ennen altaaseen menoa. Ja mitä ilmeisimmin myös kusevat sinne altaaseen. Siis aikuiset ihmiset. Haluan jakaa teille vielä vanhan kansanviisauden kloorista: jos vesi on puhdasta, kloori ei haise. Jos kloori haisee, vesi on siis... niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olen ihan samoilla linjoilla. Mutta jos näitä lapsiperheaktiviteetteja alkaa omien kammojen kohdalta karsia aika vähän vaihtoehtoja jää jäljelle. Etenkin maassa, jossa aurinko ei paista kuuteen kuukauteen.

      Poista
  8. Osanottoni ja jaksamista !
    Joskus meilläkin on joulua vietetty yrjötaudin kourissa (ei onneksi tänä vuonna) ja aika useinhan nämä vatsataudit tähän vuoden vaihteen tienoille ajoittuu. Liekö syynä myös sukulais ja muut vierailut, jotka tehokkaasti levittävät pöpöjä ympäri ämpäri Suomenmaata...
    Ja pienten lasten kanssahan nämä vat vielä inhottavampia, kun eivät vielä osaa sanoa, että on huono olo. Homma helpottaa kun lapset ion vähän isompia.
    Täytyy koputtaa puuta... viime talvi päästiin läpi vain yhden hengen yrjötaudilla ja senkin vanhin tyttö sai Lappeenrannasta ilmeisesti hotellista kun oli siellä luistelukilpailuissa. Melkein koko mukana ollut seurue sairasti joko viikonlopun aikana tai sen jälkeen rajun vatsataudin, mutta onneksi kotijoukkoihin ko. tauti ei tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuh, kuulostaa kivalta. Tosin toi olis voinut olla ruokamyrkytyskin? Mut karseet pari päivää joka tapauksessa. Ihan todella kiitollinen olo nyt kun ruoka on taas positiivinen asia.

      Poista
  9. Ystävällisessä hengessä kysyisin, että mistä lähtien oksennus on ollut yrjöä? Voitaisko puhua oksennuksesta tai laatasta? Yrjö on kuitenkin aika monen suomalaisen miehen nimi. Voimia kaikille oksennustaudin vaivaamille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Sikiö on suomalainen sukunimi. Yrjö on sitäpaitsi onomatopoeettinen sana.

      Poista
    2. laik fooevö. yläasteella (25 v sitten) luokkakaverin isän nimi oli Yrjö Lautanen ja silloisina puhelinaikoina, kun talossa oli yksi lankapuhelin, muut perheenjäsenet vastasivat siihen "yrjö lautasella". nauratti jo silloin, joten ainakin neljännesvuosisadan yrjö on puhekielessä tarkoittanut oksennusta.

      Poista
    3. Tähän on pakko kommentoida näin anonyymina, mutta en ole vieläkään päässyt yli siitä, että isoisäni Yrjö nimesi tyttärensä Pirjoksi. :D

      Tänä talvena on tuntunut olevan paljon pahemmin vatsatautia liikkeellä. Itsekin vetäisin ensimmäisen kunnon monipäiväisen aikuisiän laattataudin, vaikka en ole missään tekemisissä muksujen kanssa.

      Poista
    4. :D Kieltämättä aika monta suomalaista nimeä on jossain määrin pilalla.

      Poista
    5. No mistä se laatta sitten tulee? Se ei ole hirveän vanha ilmaisu, olen asunut n. 20 vuotta ulkomailla ja olen vasta näissä blogeissa tutustunut tuohon sanaan oksennusta tarkoittamassa.

      Poista
  10. Laatta = laatoitus. Esimerkiksi baari-illan jälkeen kadulle/lattialle oksentaessa tulee tehtyä hieman uudenlaista laatoitusta. Näin olen käsittänyt. Saa korjata. :D

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...