Tietoa mainostajalle ›

8.1.2013

Arvonta: playtray

Syöttötuoli oli järjestyksessä toinen vauvatarvikehankintani*. Olin ihan varma, että halpahallin alenurkassa ollut puinen syöttötuoli ja pehmuste, jonka huomasin jälkikäteen olevan tuolin kanssa ei-yhteensopiva, oli merkki jumalilta.

Näin jälkikäteen ajatellen syöttötuolin hankintaan olisi voinut kiinnittää enemmänkin huomiota -- kuten aika moneen muuhunkin hankintaan. Syöttis on lapsiperheen ruokailutilan puurolla koristeltu kruununjalokivi useamman vuoden. Sen säätöominaisuuksilla on väliä, kun lapsi kasvaa, ja sen olisi syytä pysyä tukevasti pystyssä. Myös putsauksen pitää olla helppoa. Ja jos ruokapöytäsi on antiikkimahonkia tai Galligariksen valikoimista, kannattaa vauvan (ja taaperon ja uudestaan kömpelöksi muuttuneen viisivuotiaan) ruokailuhetkien muistoja loiventaa pöydän suojauksella tai tuoliin kiinnitettävällä tasolla.

Playtray-niminen puulaaki otti yhteyttä ja kyseli haluaisinko testata Stokken tripptrappiin kiinnitettävää reunallista tarjotinta. Sattuneesta syystä en halunnut,
mutta ajattelin, että ehkä joku teistä haluaisi. 

Kaikkien puumerkkinsä ja tarveperustelunsa jättäneiden kesken arvotaan siis läpinäkyvä Playtray-tarjotin. Aikaa osallistua on ensi sunnuntaihin klo 12 asti. 

Ja jos taas haluat tuotteen heti tahi erivärisenä, saat sen Playtrayn verkkokaupasta 15%:n alennuksella koodilla project mama 10.1. asti.

Itse ottaisin kyllä ärhäkän punaisen. Eipähän bolognese ja porkkana näy.

* Ensimmäinen oli vihreä villatakki koossa 74. Kätevä vastasyntyneen tuote sekin.

Kiitos kaikille osallistujille. Tällä kertaa Onnetar suosi Sagolik-blogin SASKAA!

119 kommenttia:

  1. no täällä voidaan uhrautua ja testata. Jahka se testaaja syöttötuoli-iän saavuttaa

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti mukana. Jälkeen päin oon ollu iloinen, että vähän ennen ensimmäisen lapsen syntymää hankittuun ruokapöytään ei panostettu rahallisesti hurjia summia vaan se kärrättiin kotiin Ikeasta. Pöydän toinen pääty on ihan lommoilla, kun se on nähnyt kahden aloittelevan rumpalin rummutukset. Pöydän hinkkaaminen on kyllä ihan persiistä ja isommalle hankittiinkin sellainen konepesun kestävä alusta pöydälle. Silti sitä ruokaa on kaikkialla. Pienemmälle siis tuollainen olisi varsin kätevä, kun sen kaiketi pystyy irrottamaan näppärästi ja vaikka tiskaamaan altaassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Ensimmäinen lapseen liittyvä hankintani olivat Brion puiset palikat muistaakseni raskausviikolla 12. Ei ihan fiksuimmasta päästä sekään hankinta siinä vaiheess... :D

      Poista
  3. Tämän talouden pikkuneiti astui tänään virallisesti soseikään (4kkpäivä tänään siis), joten luonnollisesti tämä tulee aikalailla pian tarpeeseen - kunhan lupa istumiseen jossain kohtaa heltiää. Ja sympatiapisteitä voitaisiin vielä kalastella; pallerolla on flunssa ja kuume päällä, nyyhk! Eli saataisko me tää, prettypliis?!

    VastaaPoista
  4. Refluksipojalle aivan ehdoton apuväline!

    VastaaPoista
  5. Täältä löytyisi myös testaaja. Nti 5 kk (huomenna) innokas soseiden syöjö, tähän asti syönyt sitterissä, pian siirrytään tuoliin =)

    VastaaPoista
  6. ehdottomasti näin hienoa on kokeiltava.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Me tarvitaan tarjotin ja juuri kirkas, kun meidän lapsukainen 6kk sormiruokailee vain, voit uskoa mikä sotku meillä on ja sitä siivouksen määrää, en vain haluaisi siirtyä soseisiin kun meidän ikiliikkuja nauttii kun saa syödä itse. Isukki tässä talossa olisi myös onnellinen playtraysta koska huokailee hyvin kuuluvasti laminaattimme vuoksi, kun eihän vuoden vanhaa laminaattia ihan heti voi vaihtaa. Ja kolmas erittäin tärkeä peruste voisin käyttää tästä säästetyt rahat vaatteisiin kun tuo me&i mallistokin kohta ilmestyy.

    VastaaPoista
  8. Me tarvittaisiin tuollainen ihan ehdottomasti, sormiruokaileva refluksivauva on sellainen yhdistelmä, että lattiaparka (ja äidin vaatteet ja kaikki muukin mahdollinen osumien tielle sattuva) huutaa halleluujaa.. t. Anna Hämeestä :)

    VastaaPoista
  9. Hei mä ihan oikeesti tarttisin tällaisen. Ja värikin on tosi pähee!!!

    VastaaPoista
  10. Taapero, mustikkasose, itsenäisen ruokailun opetteleminen. Sotkua, sotkua, SOTKUA! Tripptrapp löytyy, Playtraytä ei. Laihialainen ei osta, jos on mahis saada ilmaiseksi. Mulle tämä, HETI!

    amilla78 at hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Täällä kanssa haluttais osallistua testaukseen. Pienin poitsu just päälle 5kk ja kohta olis syöttötuolikokeilut ajankohtaisia :)

    T. Miia

    VastaaPoista
  13. Meillekin kelpaisi tarjotin. :)

    VastaaPoista
  14. Arvontaan, kiitos kyllä. Meillä kaksi sottapoteroa ja kaksi tripptrappiakin (toinen ostettu, toinen saatu). Sottapoteroista toinen lopettelee sotkukauttaan ja toinen kohta aloittelee. Kääk.

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa, tulee tarpeeseen!
    -Eevis-

    VastaaPoista
  16. Olemme tehneet mieheni kanssa yhdessä monenlaisia asioita, kuten kaksi lasta ja ruokapöydän. Lapsista jälkimmäinen syntyy keväällä, jolloin ensimmäinen on kaksivuotias. Mainittu (mahonkinen, ja sanoinhan jo, että käsin tehty?) ruokapöytä on silloin kolmevuotias, eikä varmasti näytä päivääkään yli satavuotiaalta. Esikoinen tykkää hieroa kaurapuuroa (juuri sitä varmaan siksi, että juuri se ei irtoa taltallakaan massiivipuusta) pöydän kanteen ja hakata sitä lautasen pohjalla ruokailun päättämisen kunniaksi.

    Niin että apuvälineitä tarvittais.

    Samalla haluaisin antaa Playtraylle propsit sikahienosta legoukko afrolla -logosta! SIISTI!

    VastaaPoista
  17. Mukana ihan varmasti! Juuri eilisen katselin näitä ja ajattelin joskos ostaisi pikkuiselle syntymäpäivälahjaksi (vasta 1-vuotias niin ei osaa haluta muuta, kai). Eli testataan arpaonnea eka. Jos ei onnaa niin pitää kait ostaa.. punaisena tietty!

    VastaaPoista
  18. Meille tällainen olisi tarpeen kun kuopus on piakkoin aloittelemassa urakkaansa kiinteiden ruokien syöjänä. Esikoisen aikoihin taloudessa oli koira joka uskollisesti hoiti tonttinsa syöttötuolin puhdistuksessa. Nyt koiraa ei ole ja valokuvat esikoisen sormiruokailuhommista (food, food everywhere) saavat pulssin kohoamaan ja selän paukahtamaan jo pelkästä siivouskuuraus ajatuksesta.. Ja tosiaan, sormiruokaillen olisi tarkoitus mennä pääosin myös kuopuksen kanssa, koska en vielä ole keksinyt miten muuten saan oman ruokani syötyä lämpimänä ja samaan aikaan muun perheen kanssa.

    VastaaPoista
  19. Tulis todellakin tarpeeseen!! Ja menenpä tästä pitemmittä puheitta katsomaan, josko keittiön matto olisi lionnut tarpeeksi, jotta syöttötuolin alunen tulisi jälleen puhtaaksi..

    Johanna

    VastaaPoista
  20. Pakko saada tämä tyypillemme sillä muuten jätelavalta löytynyt superhienoretrotäyspuinen pöytämme on pian entinen ja samanlaista ei vain saa mistään! Toivotaan että onni suosii, sillä eivät näköjään lähetä tuotetta Norjaan :(

    Tuulia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuote lähetetään Suomesta Norjaan jos laskutusosoite on suomalainen...

      Poista
  21. Kolmetoistakuukautisen sormiruokaulu, syömisharjoittelut lusikalla/haarukalla sekä mukista juomisen opettelu suorastaan huutavat playtraytarjotinta puoleensa!

    VastaaPoista
  22. Pienin on onneksi jo 11-vuotias enkä siis osallistu arvontaan, mutta vakuutan kaikille että syottötuolin pitää olla hyvä eikä sellainen kuin meillä oli aikoinaan: sellainen puinen halpis, jonka jostain raosta vanhempi aikoinaan kiemurteli itsensä kops lattialle (ei kuollut vaikka niin luulin), ja joka nuorempi potkaisi kops kumoon, itse kyydissä tietenkin (äiti vieressä, kyllä), ja löi takaraivonsa kovaan kivilattiaan (ei myöskään kuollut vaikka silloin olin kyllä jo AIVAN varma siitä, varsinkin kun se kipuhuutoitkuhengenveto oli niin pitkä että mielessä ei ollut enää muita vaihtoehtoja). Tämän toisen onnettomuuden jälkeen hajotin syöttötuolin omin käsin takkapuiksi, vihaisena itselleni puhkuen että miksi en ollut tehnyt sitä jo ensimmäisen onnettomuuden jälkeen. Tyhmä mikä tyhmä.

    VastaaPoista
  23. Kun Kakkonen oppi vihdoin pöytätavoille, hankin hienon ja kalliin ruokapöydän, josta olin pitkään haaveillut. Sitten tulikin Kolmonen, ja mun pöytä on vaarassa!
    Elina

    VastaaPoista
  24. Meillä olisi kans hyvin innokas kokeilija.. :-) Mukana siis!

    VastaaPoista
  25. En tiedä kuka on aikanaan ostanut meidän Artekin ruokapöydän, ei nykyinen minäni ainakaan. Siinä vaiheessa kun tekee mieli suojata pöytää enemmän kun antaa lapselle (sotkevaa aka mitä vaan) ruokaa, lienee vika jossain mutsin korvien välissä - vai onko sittenkään.. :-D

    Meille tämä voisi olla sopiva tuote, saisi lapsi ruokaa jatkossa ja meikäläinen mielenrauhan. Ainakin periaatetasolla. Ruokailuiden ajaksi. Ehkä.

    Ansku

    VastaaPoista
  26. Meidän täyspuista ruokapöytää paukuttaa täällä 2,5 -vuotias ja 1 -vuotias. Sotkun määrä on jo nyt ihan käsittämätön! Ja yks olis vielä tulossa tähän samaan syssyyn. Heilun siis tiskirätin ja talouspaperin kanssa viidesti päivässä vielä vuosikausia. Pelasta!

    VastaaPoista
  27. Meiän poika on 1v ja 3kk. Kaikki pitää tehdä itte ja ruokailussa jälki on sen mukasta välillä. Sottaisipahan oman "pöydän" jos tuon saisi.

    VastaaPoista
  28. Meillä on tarkoitus kuopuksen kanssa siirtyä kiinteisiin sormiruokaillen, kuten esikoisen kanss aikoinaan (sillon 6 vuotta sitten), joten tollanen tarjotinhan olisi ihan ehdoton! Tripptrapp taloudesta löytyy myös, joten voitto-osuma ei edes käynnistäisi lumipalloefektiä "nyt on sitten pakko hankkia..." :D Lisäksi kuvittelisin ton edes marginaalisesti vähentävän sotkua, itkupotkuraivareita kun ruoka lähtee lipettiin ja ehkä säästävän tän täystammisen pöydän pintaa ("Ei me enää mitään vauvoja tehdä ja nelivuotias ei paukuta lusikalla, ihan hyvin voidaan ostaa!"). Eli H A L U A N!

    VastaaPoista
  29. Kyllä kiitos! Tarpeeseen tulisi, ja mieluummin ilmaiseksi kuin omalla rahalla ostaen, tietty. :)

    VastaaPoista
  30. Mull kelpaisi playtray. Ihan siitä syystä että ekalla lapsella ei semmoista ollut, ja ihmisenhän kuuluu oppia virheistään. Anna mulle mahis :) Toka syntyy keväällä ja syksyllä päästään istuskelemaan ja paukuttamaan lusikalla tarjotinta.

    VastaaPoista
  31. Mukana :) Meillä on kyllä harvinaisen siisti esikoistyttö (varsinkin kun lukee edellisiä kommentteja :D) mutta sitä ei koskaan tiedä mitä tästä tokasta tulee.. Ainakin rinnalla riehutaan niin että maitopärskeet vaan sinkoilee. Lupaa hyvää ;)

    VastaaPoista
  32. Olen saanut puolisen vuotta harjoitella lattioiden, pöytien, vaatteiden ja saarekkeen sivuseinien pyyhkimistä, ja tullut siinä erinomaisen taitavaksi. Nyt on aika antaa mahdollisuus tarjottimelle.

    VastaaPoista
  33. Joo, meidän mahalle tarjotin! Olen tähän mennessä ostanut niin vähän mitään vuoteen käyttökelvotonta, että tarjotin sopisi kuvioihin hienosti. Ja verhoihin. :D

    VastaaPoista
  34. Vaatteita tulevaa esikoiskevätvauvaa varten on tullut hankittua jo useampia, mutta hyödyllisten ja käytännöllisten tarvikkeiden puolella on vielä vauvan mentäviä aukkoja.
    Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  35. Meillä on täysin syötettävä 2-vuotias ja puolivuotiaana (eli ihan just) on kuulemma pakko antaa pienemmällekin jotain muuta ruokaa kuin rintaa eli kohta syötän iloisena kahta lasta viisi kertaa päivässä- jotain riemua näihin hetkiin siis. Meidän syöttis huutaa tuota tarjotinta.

    VastaaPoista
  36. Moi!

    Oonko mä ainoa, jota häiritsee näissä tarjotinkuvioissa se, että lapsi istuu niissä aina hieman erillään, etäänpänä pöydästä, eikä pöydän ääressä kuten muut? (Joo, se ehkä on tarkoituskin, jos haluaa säästää pöytäänsä, mutta mä en tykkää...)

    Eli siis ei, en halua testata?

    Mutta jos joku valmistaja haluaisi kehittää tarjottimen, joka kiinnitetään tiiviisti pöydän etureunaan pöytätason päälle, ostaisin heti!

    Johanna (eri kuin edelliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä joskus kattelin netistä ja löysin sivuston www.sannas.fi, joka myy imukupeilla pöytään kiinnitettävää ruokailualustaa. Ehkä ainut syy, miks jäi hankkimatta on vähemmän silmää hivelevä ulkonäkö...ja kun ei meidän pöytäkään oo mikään suojelukohde ja mukelo melko siisti syöjä niin..ehkä tulevan kakkosen kohdalla on toisin.

      T. Yks Johanna lisää :)

      Poista
    2. Stokkelta löytyy myös imukupeilla pöytään kiinnitettävä alusta (joka on ainakin meillä toiminut aivan loistavasti):
      http://www.stokke.com/highchair/tripp-trapp/accessories-range/table-top.aspx

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä!

      Toi ensimmäinen vaihtoehto on tosiaan vähän kummallisen näköinen, mutta Stokken versio voisi toimiakin. Täytyypä käydä katselemassa.

      Johanna

      Poista
    4. Mua myös hieman häiritsee se, että lasta ilmeisesti ei saa pöydän ääreen istumaan, vaan tuoli on tarjottimen verran kauempana pöydän reunasta (?). Meillä ei tuo Stokken imukuppialusta ole tuonut helpotusta ruokailuun, sillä neiti 1v8kk on oppinut ujuttamaan pienet sormensa alustan alle ja kippaamaan koko alustan puurokulhoineen kaikkineen ympäri joka jeesuksen kerta. Kiinnostaisi hieman olisiko tuo Playtray riittävän tiukalla kiinnityksellä, ettei vastaavaa sen kanssa pääsisi käymään. Ottaisimme vempeleen siis mieluusti kokeiltavaksi. Neiti ei varmasti tule antamaan alustalle yhtään armoa ja suunnitteluvirheet paljastuvat alta aikayksikön.

      Anu

      Poista
    5. Meillä on Svanin syöttötuoli, johon kuuluu pöytä (ja pestävä muovihärpäke sen päälle) ja ainakin meillä tuolin saa pöydän viereen niin, että syöttiksen pöytä tulee ruokapöydän päälle.

      Poista
  37. Täällä yksi sormiruokailijan äiti hei. Mekin tarvittais ihan ehdottomasti tommonen playtray, koska a) parsakaali (se höttö leviää uskomattoman tehokkaasti jokapaikkaan, paras bongaus makuuhuoneen seinästä ja siis hyvin kaukana syöttötuolista), b) spagetti bolognese (need i say more?!) ja c) se kuuluisa kaurapuuro. Juu meillä oli hyviä periaatteita myös että nimenomaan ei tarjottimellista syöttistä että lapsi saa istua muiden seurassa pöydässä, mutta sanotaanko vaikka että kyllä siperia on opettanut kun imukupilliset alustat vaan lentelee ja sen mukana ne parsakaalitkin kätevästi linkoaa jonnekin ulkoavaruuteen. Että juu, kiitos meille yksi näitä!

    VastaaPoista
  38. Kyllä kelpaisi tuollainen! Vauva tulossa ja stokken tuoli jo olemassa. Esikoisen jäljiltä pöytä on aivan kaameassa kunnossa, joten mielellään ottaisin tuommoisen version mitä saa hakata lusikalla ihan vapaasti ruokaa suuhun mättäessä, eikä äidin tarvitsisi yhtään hermostua. Ja lapsikin saisi pitää lusikan kauniissa kädessään :)

    VastaaPoista
  39. Tripptrapp löytyy ja niin löytyy mahtava sotkukin joka ruokailukerran jälkeen... tuo kapistus kyllä helpottaisi hommaa suuresti.

    VastaaPoista
  40. Me todellakin tarvitaan tämä. Muuten meidän pöydän pinnasta ei ole kohta mitään jäljellä, kun nuori herra alkaa syömään itse.

    VastaaPoista
  41. Meille kelpaisi (ja varmaan on hankittava joka tapauksessa kohtapuoliin...vielä kun saisi miehen ymmärtämään tämän hankinnan tarpeellisuuden...) koska 9kk ipanamme on kohta siinä iässä että pitää aloittaa itsesyömisen ja juomisen harjoittelu (tällä hetkellä saa tyytyä siihen että klähmii puuroa pöydän pintaan ja Stokken tuoliinsa).

    VastaaPoista
  42. Meille tämä! Alkaa pöydän pääty olla sen verran lommolla jatkuvasta nokkamukilla hakkaamisesta johtuen. :)
    Ritu

    VastaaPoista
  43. Vihdoin! Tripp trapp löytyy, löytyy täyspuinen pöytä jonka ajattelin raskaushormonien huuruissa säilyvän perintönä jälkipolville. Löytyy pöydän päälle ensimmäisen mustikkasoseaterian jälkeen hankittu pleksi. Löytyy lähes katastrofi kun taapero keksi joulun alla, että pleksiä onkin kätevä nostaa ja joulukynttelikkö liukuu mukavasti. Arvonnassa ehdottomasti mukana!
    Minsku
    ps. Empiiristen kokeiden perusteella kurkku sisältää jotain mitä voisi suositella kiinnitysainevalmisteisiin - tiukinta ikinä ;)!

    VastaaPoista
  44. Playtray, eli leikkitarjoitin. Kätevä varmaan ruokailussa, mutta me tarvittaisiin tälläistä enemmänkin tilanteisiin, missä hoidan "iänikuisia" kotihommia, tiskausta, siivousta, järjestelyä, läppärillä tärkeitä asioita, jne... ja taapero roikkuu puntissa (superärsyttävää). Kakara triptrappiin ja tarjotin kii, tuoli lähelle mua ja lapselle, paperia, kyniä, muovailuvahaa, jotain kiinnostavaa ja kotihommat tuplavauhdilla suoritettu,, ehkä... ;)
    -marja

    VastaaPoista
  45. Puumerkin jätän, kyllä olisi kätevä ja varmasti monelta sotkultä säästäisi! T. Kamomilla ja 2 kaksi erittäin sotkuista termiittiä

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa, meidän pöytä on liian korkealla lapselle joten tarvitsee oman pöydän!

    VastaaPoista
  47. Pikkutyyppi sai Tripp Trappin joululahjaksi isovanhemmiltaan ja on nyt harjoitellut syömistä tuolissa. Ja voi että sitä sotkun määrää! Ja me ei edes sormisuokailla vielä! Maissinaksumömmö ei menaa irrota ruokapöydästä edes Ajaxilla! Grr... Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  48. Koska lapsettomina investoimme aikanaan juurikin Calligariksen pöytään, toi ois kuin meille tehty. Jos vaikka se 10cm naarmu pöydän pinnassa jäisi ainoaksi.

    VastaaPoista
  49. Ostimme Tripp trappin esikoiselle kotiin, mutta kun saimme mummolassa testata Ikean tarjottimella varustettua syöttistä (hinta ehkä 17 euroa), jäi Tripp trapp nurkkaan ja mekin hankimme Ikean. Luonto ei vaan sallinut sijoittaa Tripp trappiin yhtään ropoa enempää ja hankkia siihen tarjotinta, kun oli jo muutenkin niin tyyris hankinta. Mielelläni ottaisin Tripp trappin uudelleen käyttöön, sillä se on huomattavasti tukevamman oloihin kuin Ikea, varsinkin nyt kun tytär on oppinut keinuttamaan syöttistä pöydän reunasta jaloilla vauhtia ottaen.

    Annika

    VastaaPoista
  50. Hei meillä on nämä! Tosi kätevät olleet meidän tuplilla, suurin osa sotkusta pysyy tarjottimella ja siinä on (silloin tällöin) kiva myös katsella leluja ja kirjoja sillä välin kun vanhemmat syö :) Eli en osallistu arvontaan, vaan halusin vaan kehua!

    VastaaPoista
  51. Tällaiselle olisi käyttöä!

    VastaaPoista
  52. Meille! Sormiruokailua harjoitellaan.
    Tallu ja tyttö

    VastaaPoista
  53. Kelpaisi tännekin. Kolmannen (täys)sormiruokailijan sotkuisin vaihe on vielä edessä ja tämä voisi helpottaa taatusti siinä vaiheessa täystyöllistettyjen vanhempien siivousurakkaa.

    VastaaPoista
  54. Sormiruokailevalle 8kk neidille tulisi tarpeeseen – tai lähinnä äidille, niin ei tarvitsisi jokaisen ruokailun jälkeen kyykkiä lattian, tuolin ja pöydän pesupuuhissa. -Elsa ja neiti U

    VastaaPoista
  55. Tämä kyllä olisi erittäin hienoa voittaa.
    Lapsi on tulossa, tässä tämän vuoden aikana ja olisi erittäin hienoa saada jo valmiiksi kaikki tarvittavat kapistukset :)

    VastaaPoista
  56. Oih, tämä olisi kyllä tosi ihana voittaa :) Käyttöön tulisi kyllä erittäin perusteellisesti. :)

    VastaaPoista
  57. Osallistun! Meille tämä olisi ihan huippu, koska 5 kk kuopus pääsee kohta syöttötuoliin istumaan ja ruokailemaan:)

    VastaaPoista
  58. No me tarvittais se, koska lapsi on siinä iässä, että opettelee syömään itse. Lusikoidaan pöydälle, lattialle ja suuhun. Syödään sormin. Olisi luultavasti kivempi puhdistaa tarjotin sotkusta, kuin koko keittiö :) Tai näin ainakin toivoisin sen toimivan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitan osoitteen ihan varmuuden vuoksi :) heini.hensu(at)gmail.com

      Poista
  59. Kyllähän tuollasella tarjottimella kelpais pikkuneitinkin aterioida! Kelpais kyllä äidillekin siivouksen kannalta, tuo tarjotin kun varmaankin ois hieman helpompi vaan nostaa tiskipöydälle huuhdeltavaksi kuin koko ruokapöytä... ;) *Habu*

    VastaaPoista
  60. osallistun arvontaan. Meillä ois tarvis syöttötuolille sekä korkeajakkaralle, tää toimis ehkä molempina.

    Maria O.

    VastaaPoista
  61. Innokas testaaja ilmoittautuu! Lapsonen on juuri tulossa syömisikään, ja keittiö on niin hävyttömän pieni että tasollinen syöttötuoli olisi ihan unelmajuttu. Sormiruokailu suunnitelmissa eli siinäkin mielessä tuo olisi ihana. Bonuksena voin kertoa kuinka syöttötuolinhankintayritys meni pieleen, jos voitan arvonnassa. Jos en voita, täytyy jatkaa yritystä...

    Juuli

    VastaaPoista
  62. Sormiruokailu alkamassa 2 viikon päästä, lähteeköhän järki päästä?

    Rennanenna

    VastaaPoista
  63. ikää nuorimmaisella nyt 11kk ja tämä on meidän lapsista kyllä kaikista pahin sotkija!! Tarvetta siis kyllä olisi.. neppulijee (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  64. Meillekin olisi playtray tervetullut.
    Miehen perintöpöydästä kun ei jaksa koko ajan rapsuttaa pois tota mössöä ja tää helpottais entisestään laiskan mutsin arkea.

    PeNa

    VastaaPoista
  65. Mukana! :) Meillä on punainen Stokkekin joten sopisi oikein passelisti siihen! Meidän 6 kk minimies on juuri siirtymässä syöttötuoliin ja uhkaavasti alkaa näyttää siltä että jo nyt hänestä on maailman hienointa syödä itse! :D Joko sormin tai lusikkakin kelpaa. Joten sotku on myös sen mukaista, enkä jaksa millään uskoa että se tästä lähiaikoina mitenkään helpottuisi. Ensimmäinen hankinta tulevalle perijälle oli muistaakseni pikkuruiset sukat isän joulupakettiin. Vaatimattomasti on hyvä aloittaa, siitä se sitten repesikin se tavaran haaliminen ;)

    VastaaPoista
  66. Ehdottomasti mukana! Kaurapuuro ei irtoa kun korkeintaan hiekkapaperilla, ja se ei ehkä ole otollisin väline puupöydälle? Ja meillä on sitä myös katossa.. Ollut siis yli 2 vuotta eikä se irtoa!! Esikoinen alkaa (ehkä) pikkuhiljaa oppimaan miten syödään sivistyneesti, mutta entäs tämä kuopus jolle puurohelvetti on vasta edessä. Siis, me tarvitaan se ennen kuin luovun itsekkäistä syistä koko puurosta.. joka mun mielestä kuivuneena päihittää jopa jeesusteipin :D

    VastaaPoista
  67. Mukana arvonnassa. Sormiruokailua ahkerasti harrastetaan, ja tuo auttaisi asiaa paljon!
    annikaaromaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Voi viude! Tää ku ois ollu jo viisi vuotta sitten! Kolme lasta jokainen omassa Trapissaan on istunut ja sotkenut mm. ketsuppiin joka ainoan vahakankaani. Nyt sitten pienimmäiselle olis kyllä vallan mainio systeemi! Loppuisihan se pöytäliinojen ostelu kerta heitolla!
    (minttu-77atluukkupistecom)

    VastaaPoista
  69. Useammassa blogissa on kyseinen tuote esiintynyt, joten luulen että sille voisi olla käyttöä nyt kun pian kiinteisiin ruokiin siirrymme. Siispä osallistun arvontaan !!

    VastaaPoista
  70. Kyllä vain, mukana arvonnassa ollaan! Juuri ostettu viikonloppuna samanvärinenkin tripptrappi kuin kuvassa ja sotkettu erityisesti jalkataso jo kunnolla viikon aikana, sekun niin kätevästi toimii myös tippuvan puuro ja sose vastaanottotasona. Olen toki itsekin ihmetellyt miksei sellaista korkeampaa tasoa siihen voisi kehitellä jotta se lattiaan ja pöydälle osuva osuus minimoitaisiin, mutta sen on näköjään jo joku kehitellyt. Haluan siis tukea tuotekehittäjän avarakatseisuutta ja arkiongelmien ratkaisukykyä:)

    Riikka S-K

    VastaaPoista
  71. Ehdottomasti mukana tässä skabassa! Tripptrappia on jouduttu nyt vuoden aikana hinkaamaan niin kovin tuon sotkuroopen jäljiltä, että maalit on hälvenneet paikoitellen. Keittiön pöyäätkin odottaa maalaus kunhan lapsi on niin iso että osaa syödä sotkematta, eli varmaan 20 vuoden päästä. Ehkä. Tarjotin siis todennäköisesti auttaisi sekä pöytää että tuolia kestmään hiukkasen pidempään lähestulkoon silmillesopivina.

    VastaaPoista
  72. Tässäpä meidän ongelmaan ratkaisu. Neiti pikku hiljaa siirtymässä Tripp Trappiin makuelämyksiä hankkimaan. Äiti huolissaan, miten pieni pöytä riittää, kun neidille pitää raivata pöydästä aika iso tila, ettei ylimääräiset tavarat saa kyytiä. Aiemmin en ollut tällaista nähnyt, mutta onneksi eksyin sattumalta tänne blogiin. Mukana siis arvonnassa.

    VastaaPoista
  73. Meillähän ei vielä ole koko tripp trappia, mutta heti kun kodin1 tukee taas 40 % alennuskuponki niin sellanen hankitaan. Tämmönenhän ois siihen tietty siis hyvä hommata ja koska järjestys se olla pitää niin eka taso ja sitte onki jo pakko hommata tuoli.

    VastaaPoista
  74. Kunpa tuo olisi ollut meillä käytössä esikoisen aikana, olisi pöytäkin vähemmän läikikäs tänä päivänä. Mutta josko nyt saataisiin tämä uudelle tulokkaalle. Mukana siis!

    VastaaPoista
  75. Tulisi tarpeeseen! 15kk nassikka "syö itse", eli neljäsosa päätyy mahaan ja loput pöydälle, tuoleille, lattialle jne. täytyy tehdä iso annos että joku osa päätyy masuunkin ;) Toki tuen lapsen taitojen karttumista, mutta kyllä välillä pistää potuttamaan kun hinkkaa eilisiä puuroja pöydänjaloista :) - Jaana

    VastaaPoista
  76. Meille tämä! Sormiruokailijan suurinta huvia on pyyhkiä ruokaa pöydältä lattialle enkä jaaaksaisi enää putsata lattiaa monta kertaa päivässä.

    VastaaPoista
  77. Tätä on niin kehuttu joka paikassa! Meidän neiti (1v 3kk) on nyt oppinut kaatamaan piimälasinsa pitkin pöytää ja lattiaa... Tämä ehkä säästäisi suurimmilta keittiösiivoilta. :) (Ja koiraparkaa joka on aina ruokailuhetkien aikaan kärkkymässä pöydän alla) :)
    Enskanen

    VastaaPoista
  78. Esikoisen ruokailun jälkiä piti putsailla höyrypesurilla, koska etenkään puuro ja peruna vaan eivät lähteneet muuten pöydästä irti. Esikoinen keksi vielä sen, että pöydän alapuolta ei ole lakattu, joten sinne oli mukava hieroa kiinni kaikkea tahmaa. Kyllä jämähti! Kuopus lähestyy 6kk ikää ja pitäisi aloittaa kiinteät. Jotta se sujuisi edellistä siivommin, niin tarvitsemme tämän! -S-

    VastaaPoista
  79. Itse en olisi köyhänä opiskelijana Trip Trapia hankkinut, mutta pian syntyvän esikoisen mummi ilmoitti, että he tarvitsevat uuden syöttötuolin (pieniä lapsia talossa ei ole ollut 15 vuoteen...). Tällöin Trip Trap siirtyy perintönä minulle.

    Mies ei usko, että pienet lapset sotkevat syödessään, joten kaikenlaiset ehdottamani puupöydänsuojausvälineet saavat aikaan vain halveksivaa tuhinaa.

    Eli kovin mielelläni ottaisin tuollaisen testiin!

    VastaaPoista
  80. Täältä ilmoittautuu mukaan me! Siis äiti poikansa kanssa. Ruoka maistuu tripptrapp tuolissa ja playtray on hankintalistalla... Kokeillaan josko onni potkaisisi!

    VastaaPoista
  81. Tuollaista olen jo pitkään himoinnut, mutta tämä hoitovapaan budjetti on aika rajallinen ja on siis jäänyt hommaamatta. Olisi siis erittäin siistiä voittaa tämä tuohon meidän kierrätys-Tripptrappiin! Pidän mulle peukkuja ;)

    VastaaPoista
  82. Olisi aivan ihanaa voittaa kyseisen palkinnon. :)

    VastaaPoista
  83. Joo tänne kiitos. Ei tarvitse muuta sanoa kun 14kk vanha tyttö ja lasinen ruokapöytä. Huoh!

    VastaaPoista
  84. Arvonnassa mukana!

    Nineli
    nileppa@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Uusi lukija mukaan arvontaan! Ja tätä on yritetty voittaa jo MONESTI! :)

    VastaaPoista
  86. Ilmottaudun arvontaan. Muista poiketen, meillä tämä tulisi 5 vuotiaan "apinapojan" käyttöön jonka kanssa ruokailu on edelleen, hmm, sotkuista. Pöytä on maalattu ja lakattu uudelleen jo muutamaan otteeseen, koska uutta ei ole viitsinyt ostaa. Sekin kun olisi hetken päästä pilalla (naarmuilla, kolottuna ja liisteröity erilaisilla ruoka-aineilla). Lisäksi meille on syntymässä myös vauva, joten seuraavakin käyttäjä olisi jo tiedossa, jos tuo apina siihen mennessä olisi jo oppinut päytätavoille kun tulokas on siinä iässä että sen voi pöytään istuttaa. Meillä tämän kestävyys tulisi siis ainakin todelliselle koetukselle. -Apinan äiti

    VastaaPoista
  87. Minä ha-lu-an tuon!!!!!!! Eikös asioista saakin jos haluaa ja jankuttaa tarpeeksi... Eivaiskaan, ei saa olla lapsellinen. Tosiasia on että just yksvee täyttänyt haluaa syödä jo kaiken itse, vaikka ei edes osaa ja saa sit paskaraivarit kun äiti ei anna syödä itse ja jos äiti antaa syödä itse, äiti saa paskaraivarit kun täytyy siivota koko ruokapöydän ympärys jokaisen ruokailun jälkeen... Tämä kapistus pelastaisi kyllä hermoromahdukselta.
    -tahtoikäisen äiti-

    VastaaPoista
  88. Meillä olisi niiiiiiin tarvetta tuolle Palytraylle! 10 kk osaa laittaa ruokaa suuhunsa, mutta raivostuttavasti myös ottaa sen pois suustaan ja paiskata lattiaan. En millään jaksaisi koko ajan jynssätä lattiasta bataattia, porkkanaa ym. mössöä joten tarjotin olisi meille erittäin tervetullut. Sitähän olisi helpompi jynssätä... Ja varsinkin kun missasin tuon tarjouksen.

    VastaaPoista
  89. Me tarvittais tollanen sotkujen lisäks myös sen takia, että kuopus tykkää ottaa pöydästä vauhtia ja tyrkätä tuolia kauemmas... vaikka jatkopalat on asennettu, pelkään joka kerta, että se onnistuu vielä tuolin kaatamaan, kun otteet on niin raisut :( tällaisestä härpäkkeestä en ollut aiemmin kuullutkaan (ei ole paljon lastentarvikehankinnat esikoisen jälkeen kiinnostanut..). Tuo tarjotin voiskin säästää minut jatkuvilta sydäripeloilta ja muksun muksuilta, kun koko tuolin sais siirrettyä sen verran kauas pöydästä, ettei kullannuppu yltäis sitä tuuppimaan...

    Arvontaan mukaan siis!

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
  90. Tarjotin olisi juuri nyt tarpeen kun nuorimmainen on oppinut itse "syömään" ja ruokaa löytyy mitä kummallisimmista paikoista!

    VastaaPoista
  91. Tää kyl tulis tarpeen, 4kk oon hinkannu tytö ruokia pöydäst irti ja joka kerta tuntuu, että ne jämät liimaantuu entistä pahemmi pöytää kiini ja mikää tökötti ei auta, joten uuden ruokapöydän osto ois paikallaa myös vanha on jo niin hirvee näköinen, mut sitä ennen tarvii kyl tarjottime, ettei uus pöytä kärsi

    VastaaPoista
  92. Tää olis niin ehdoton alkavaan sormiruokailuun,tuoli on jo hankittuna.
    -äiti :)-

    VastaaPoista
  93. Mummolakalusteeksi tarpeen :)

    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana! Perustelu: oma, sisustukseen sointuva rakas pöytäni menee lapsen roiskiessa pilalle.

    M. Beth

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa! Perusteluna tyyppi 1,5-v., jonka tutkimusprojekteihin kuuluu testaus kuinka laajalle pöytäpinta-alueelle ruokaa ja juomaa onkaan mahdollista saada käpälin levitettyä :>

    VastaaPoista
  96. meiltä löytyis potentiaalinen käyttäjäehdokas iältään 11kk. Ja pikkusisarusta pukkaa, joten käyttö ei jäisi vain yhden testaajan varaan. Tarvetta siis todellakin on. -kolmen äiti-

    VastaaPoista
  97. Mukana! Ja perusteluna kotoa löytyvä kohta 5kk tyllerö, jolle jo aloitettu sosekokeilut. Syöttötuoli ei tästä taloudesta vielä löydy, mutta kehujen perusteella taidamme ostaa Tripp Trapp.

    Meri---

    VastaaPoista
  98. Todellakin mukana:) Tälle tulisi varmaan käyttöä. Baby on vasta tulossa, mutta isompaa sisarusta katseltua olen varma tällaisen tulevan tosi tarpeeseen, sellainen syömätyyli on tyypillä ollut :D

    VastaaPoista
  99. Mukana myös! Perusteena se, et meiltä kyllä löytyy Stokken Table Top, mut tuo antaisi paremman suojan. Tällä hetkellä pöytä alkaa olla aika entinen siitä kohtaa, jossa lapsi istuu. 8)

    VastaaPoista
  100. Mukana kiitos! :)
    Sekä äiti että tytär ovat kiinnostuneita sormiruoasta.

    VastaaPoista
  101. Mukana, yksi tällainen jo jo kotona eikä ilman pärjättäisi. Mummilaan tarvittaisiin oma. Siellä voisivat kaikki lapsenlapset käyttää sitä hoidossa ollessaan.

    Suski

    VastaaPoista
  102. Mukana arvonnassa !
    niinamanninen@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Taidan vielä just ehtiä mukaan. Tarjotin olisi enemmän kuin tarpeen. Saan neidin olemaan hetken paikallaan kun annan hänelle sormiruokaa. Lattia ja pöytä on sitten sen näköisiä että jotain ruokaa on ollut käsittelyssä.

    Kappaleena
    ankary84@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Saska 10. tammikuuta 2013 23.16 - random.org oli sitä mieltä että sinä olet kyseisen tarjottimen uusi omistaja! Kiitos kaikille osallitujille riipaisevista tarinoista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava juttu, jihuuuuuu! Kiitos kommentistasi blogiin, s-posti ei ole avautunut muutamaan päivään!

      Poista
  105. Mukana:) erittäin tarpeellinen 7kk ikäiselle sottapytylle :€

    VastaaPoista
  106. Mukana:) erittäin tarpeellinen 7kk ikäiselle sottapytylle :€

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...