Evoluutio explained

Olin toivonut tällaista teosta jo jonkin aikaa. Kirjaa, jossa annetaan vastauksia kummallisiin kysymyksiin, joita esitetään aina kun ollaan käyty luonnontieteellisessä museossa tai päiväkotiryhmän kanssa kirkossa. Tai kun kovalevy on muuten vaan ollut kovilla: "Kuka oli ensimmäinen ihminen?"

Asiallani oli ollut laatukirjallisuudestaan tunnettu Avain ja Jani Kaaro. Kirjan nimi on Evoluutio.

"Kirja kertoo Charles Darwinista, joka keksi ajatuksen kasvien ja eläinten luonnonvalinnasta ja munkki Mendelistä, joka hernemaallaan pohti lajien muuntelun kysymyksiä. Teos kuvaa yksityiskohtaisesti elämän syntyä ja hurjia vaiheita maapallolla. Elämä sai alkunsa yhdestä ainoasta alkusolusta. Sen jälkeen elämä kehittyi yhä moninaisemmaksi, ensin meressä ja sitten maalla aina alkumeressä vellovista bakteereista dinosauruksiin ja ensimmäisiin nisäkkäisiin." - Avain

Suosittelen. Kirjaa on perhanan kiva lukea, sillä elämän syntyyn liittyviä asioita on käsitelty konkretian kautta, dinosauruksista luonnollisesti myös plussaa. Ja vaikka esimerkiksi solut ja geeniosuus menee vajaa viisivuotiaalta vähän yli, sisällöstä herää keskustelua. "Katsos, sinä siis olet itsepäinen, koska isäsikin on aivan kauhea jankkaaja."

Pakanaperheemme arvostaa myös sitä, että kirjassa puhutaan muistakin elämän synnyn näkemyksistä, alkemisteista Raamatun luomistarinaan. Voi sitten vaikka joulukirkossa kysellä pastorilta, ovatko Jeesus ja Joulupukki kaksoset.

Minun aseeni

Tätä postausta ei voi kommentoida. En nimittäin halua kuunnella enää yhtä ainutta aseiden puolustuspuhetta, joiden pitäjiä Suomessa on valtavasti. Varmasti myös Päivi Räsäsen korvaan kuiskimassa.

En halua kuulla, että metsästys- ja ampumaharrastaja tarvitsee asettaan 24/7. Haulikon kuuluu roikkua sängyn päällä, eikä lojua yksinäisenä metsästys- tai ampumakerhon tiloissa lukitussa kaapissa. Ei tule kuulonkaan, sehän aiheuttaisi aivan kohtuutonta vaivaa jos metsästyskaudella sitä pitäisi jatkuvasti veivata kaappiin ja takaisin, kaappiin ja takaisin. Ja onkohan se kaappikaan oikeasti turvallinen? Missä avainkin olisi ja kellä? Ja viedäänhän lukituista kaapeistakin arvotavaraa! Kyllä tällä tavalla rikokset vain lisääntyisivät, poliisi ruuhkautuisi ja kansakunta ajautuisi anarkiaan.

En myöskään halua tietää, että laittoman aseen saa ihan kuka tahansa, ihan mistä vain. Olen vain itse niin pumpulissa kasvanut tollo, että en tunne yhtä ainutta heppua, joka sellaisia myisi. Tai lainaisi. Tai mitä ikinä. Jos minun pitäisi joku ampua, murtautuisin yhden tutun luokse, jolla on oletettavasti luvallinen ase jossain päin kämppäänsä. Pöllisin sen ja posauttaisin. Tai en oikeastaan posauttaisikaan. Enhän nimittäin tiedä, mistä saa sopivia luoteja - ostan aina vääriä pölypussejakin. Niin, enkä osaa käyttää asetta.

Enkä todellakaan halua enää kertaakaan kuulla, kuinka aseet eivät tapa vaan ihmiset. Että aseet ovat ihan ok, ne on ne hullut kilahtajat, jotka ovat ongelma. Idea kaikkien kilahtajien ennakkoeliminoimisesta on niin mainio, että on jopa järjenvastaista, että sitä ei toteuteta. Huoltoon vain etukäteen kaikki rikkinäiset mielet - lastenkiduttajista kouluampujiin. Vai voisiko olla, että turhien aseiden poiskerääminen olisi kuitenkin halvempaa ja helpompaa?

Tätä postausta ei voi kommentoida. En halua kuunnella enää yhdenkään muutosvastarintaisen, hurskastelevan aseenhalaajan vähättelevän oikeaa ongelmaa, johon ei ole yhtä, yksinkertaista ratkaisua. Mielipiteenne eivät kiinnosta. Jos harrastuksenne menee vähän vaikeaksi niin se on voi voi. Hakatkaa vaikka halkoja, on se kirveskin vaarallinen. Halko ei edes pääse karkuun.

Tätä postausta ei voi kommentoida. Toivottavasti kukaan ei kuole vitutukseen.

Oma on

Blogin nimi on loppujen lopuksi aika osuva: minulla on koko ajan menossa joku projekti, yleensä useampi simultaanisesti. Ulkonäköprojekteista on menossa vyölaukun kadotus (tästä postaus myöhemmin!) ja oma väri.

Minua on siunattu helposti lätistyvällä, liukkaalla, piikkisuoralla hiuksistolla, jossa on kaksi pyörrettä otsalla ja kaksi takaraivolla - ei mikään ihannekombo. Paikatakseni näitä kehnoja tehdasasetuksia, jotka aiheuttavat massiivisia muotoiluongelmia, olen värjännyt hiuksiani valehtelematta 20 vuotta putkeen. Ja olen kokeillut kaikkea: värejä vaaleasta goottiin, kemikaaleja hennasta monen sävyn kestoväriin.

Kuva: Satu

Koska päänahkani alkoi viitisen vuotta sitten herkistyä tavisväreille (todennäköisesti ppd:lle), kokeilin uudestaan luonnonvärejä, värjäys kun toimii myös liukkaan hiuksen karheuttajana. Muutaman kokeilun tuloksena jouduin toteamaan, että tummat sävyt eivät tartu ollenkaan, punaiset sitäkin hanakammin. Kyllästyin. Jouduin tarttumaan ennakkoluuloja sarvista ja kasvatin oman värini esiin.

Tällä hetkellä latvoissa on enää hiukan hennaa, ensi syksynä olen omillani. Karheuttajana olen oppinut käyttämään suolavettä. Aika hippiä!

Enkä kadu. Hiustenvärjäyksen lopettamisessa on muitakin hyviä puolia kuin päänahan hyvinvointi.

• Kampaajakäynti maksaa sata euroa vähemmän,
• ei tarvitse peitellä juurikasvua,
• hiukset näyttävät hyviltä myös auringon vaalentamina,
• jos oma väri on sävyä hiiri / perunankuori, on trendin harjalla.

Positiivinen yllätys oli myös se, että en ole löytänyt yhtään harmaita. Kersojen teini-ikää odotellessa.

Ps. Juuri nyt ongelma on järkyttävä, viemärit tukkiva karvanlähtö! Muistaakseni imetyksen lopetus aiheutti viimeksikin hetkellisen sulkasadon. Luotan siihen, että päänahka pukkaa irokeesiä viimeistään heinäkuussa.

Nokkonen on ykkönen

Hyvä luoja, että joskus pännii oma saamattomuus. Olen syönyt nokkosta monta kertaa ja todennut joka kerta, että onpa hyvää. Ja ilmaista. Kuin pinaattia, mutta ravintoarvoiltaan vielä parempaa. Pitäisi poimia itsekin.

Pääsin vihdoin viime viikonloppuna eron nokkosenpoimintaneitsyydestäni. Hyvänen aika, kersakin oli jo opetellut homman mummin kanssa! Kun sitten tein ekasta saaliistani hulppean satsin älyttömän hyvää nokkosmuhennosta, nysväykseni otti vielä enemmän päähän. Päätin heti kirjoittaa ponnekkaan aloittelijan how to -postauksen nokkosen poimintaan, jos siellä nyt joku kaltaiseni luuseri tätä lukisi. Huom! Nokkostietouteni on hyvin rajoitettua, joten jakakaa ihmeessä kaikki viisaudet postauksen perään.

1. Tarvitset sakset, hanskat ja jonkun astian. Ja tietty hyvän nokkosapajan (kompostin, navetan tai ulkohuussin vierestä ei kannata kerätä, sillä nokkonen kerää nitraattia). Jos pakotat lapset mukaan, niin saat enemmän.

2. Käpyttele huudeille ja ala saksia. Minä nipsaisin isoimmista kasveista ylimmän nupun seuraavaan lehtinikamaan (anteeksi epätieteellinen selostus) asti, sellainen 10 sentin pätkä siis, kersa napsi jostain syystä pelkkiä lehtiä. Toista useita kertoja.

3. Sitten kotiin ja vesikattila kiehumaan. Ryöppäys ei ole ollenkaan pakollista, mutta poistaa polttavuuden ja nitraatin. Sillä välillä kun pannu on tulella, huuhtele pölyt ja ötökät pois lävikössä.

4. Kiehauta huuhdeltuja nokkosia lyhyesti muutaman minuutin verran. Jäähdytä ja puristele nokkosista varovasti liika vesi pois ja kaada jäähtynyt keitinvesi kukille (en tiedä miksi, mutta näin anoppi tekee).

5. Nyt nokkoset ovat valmiina pakastettaviksi. Anoppi vääntää nokkosista pakastinpussiin kätsyjä pitkulaisia "makkaroita", joita voi sitten silputa ruokiin haluamallaan tavalla. Toki voit heittää nokkoset suoraan pataankin - reseptejä löytyy vaikka kuinka.

Minun ensimuhennokseni päätyi lautaselle grillatun kananpojan ja riisin kanssa.

Menkää hyvät ihmiset nokkoseen. Ette kadu, jos ette kaadu. (Haha)

Vaihe, jossa selkä on kipeä

Vauvavuoden alussa on kipeänä hanuri. Sitten tissit ja hartiat. Seuravaaksi paukkuvat polvet. Lopuksi katkeaa selkä. Voisiko joku ergonomia-asiantuntija kertoa, mikä olisi ihmistaaperokärryn työhön oikeaoppinen asento vai vedetäänkö tämä vaihe läpi punaviinillä ja buranalla? Tuki- ja liikuntaelimistöni ei missään nimessä kestäisi enää kolmatta lasta.

Voitolla

Äitienpäivän merkityksestä käydyssä keskustelussa tuli ilmi, että moni nainen kaipaa kyseisenä päivänä pientä muistamista. Perkele, sanon, jos äitienpäivä on ainoa juhla, jolloin äitiä huomioidaan!

Olemme perinteisesti poistuneet näihin aikoihin kevätreissulle Ranskan etelärannikolle hääpäivää viettämään. Koska kahden mukelon kanssa matkustaminen on kohtuullisen raskas puristus, päätimme tänä vuonna lykätä matkaa ja jättää kersat kuviosta pois. Syksyllä siis koittaa A-luokan reissu kahdestaan jonnekin - oikeastaan ihan sama minne, kunhan vain onnistuneita naimakauppoja tulee juhlittua asianmukaisesti.

Minulla on juhlaan aihetta. Saan nukkua pitkään ja nousta suoraan aamupalapöytään ihan joka viikonloppu. Jos tarvis, Koti-insinööri herää myös yöllä juttelemaan Skidin kanssa siitä, mitä ainetta tukka on. Hän puhuu kanssani sinnikkäästi eurokriisistä ja studion nuhaisesta soundista, vaikka itse yritän rajoittaa keskustelun vain siihen, mitä varusteita kersoilta puuttuu. Huutisostoksiani haetaan mukisematta Tikkurilasta. Valitan kotitöiden tehtäväjaosta ja unohdan, että en käy ikinä kaupassa. Hän pitää kädestä rokotuksissa, tekee tiukkoja kysymyksiä varhaiskasvatuskeskusteluissa ja ramppaa HopLopissa. Hän ostaa oikeita soseita ja viikonlopuksi herkkuja. Piru vie, minulla on käynyt helvetillinen tuuri.

Tätä tuuria kannattaa päivitellä ääneen edes kerran vuodessa. Monet pitävät yhteistä asuntolainaa ja paria mukulaa riittävänä todisteena parisuhteesta, mutta viranomaisten tuottamassa dokumentoinnissa on se hyvä puoli, että syntyy automaattisesti joku parisuhteen muistopäivä. Silloin voi lyödä kättä päälle, että tällä setillä mennään jatkossakin. Ja minä salaa myhäilen, kun toinen ei ollenkaan tajua, että minä olen voitolla.

Amppelista lääkettä koivuun?

Snadilla on ollut ääni käheänä muutaman päivän. Ei kuumetta, eikä muutakaan infektioon viittavaa, pelkkä Maija Vilkkumaa -soundi. Lääkäriystävä vinkkasi, että syynä voi olla koivu, jonka siitepölyä on ilmassa ennätykselliset määrät. Luulin, että allergia aiheuttaa vain niiskutusta ja silmien turpoamista! En tiedä allergioista mitään, sillä itse saan näppylöitä vain nikkelistä. Koti-insinööri muisteli olleensa pienenä lievästi atooppinen, mutta ihottuma parani kouluiässä.

Ympäristön merkitystä allergioiden lisääntymiseen tutkitaan jatkuvasti. Suomen ja Venäjän välillä kulkee nimittäin kiinnostava raja: kymmenen vuoden seurannassa toisella puolella allergiat lisääntyvät koko ajan, toisella puolella tilanne on stabiili. Arvaatte varmaan kumpi on kumpi. Sama buumi on menossa myös muissa kehittyneissä maissa. Syyksi arvellaan ympäristön monimuotoisuuden köyhtymisestä aiheutuvaa mikrobikatoa.

Mitä siis voin Snadin hyväksi tehdä? Pitää huolta monipuolisesta ruokavaliosta ja mikrobialtistuksesta. Helpommin sanottu kuin tehty. Vietämme vapaa-aikaa mökillä saaristossa aina kun säät sallivat, mutta väkisinkin suurimman osan ajasta kökimme pk-seudulla. Voiko siis kaupunkilainen millään tavalla lisätä ympäristönsä monimuotoisuutta? Jossain määrin kyllä. Onhan meillä pieni piha, jonne voisi laittaa muutakin kuin Plantagenin alennustuijaa tai amppeliin orvokkia. Myös parvekkeen saa laitettua vihreäksi - erilaisia helppoja starttipaketteja on nykyään vaikka kuinka.

Päättäjillekin kuuluu vastuuta. Viherkatot on maailmalla kova sana ja nyt viimein Suomessakin tutkitaan, miten puutarhat saadaan kaupunkilaisten pään päälle. Kasvit nimittäin viilentävät ja puhdistavat ilmaa ja torppaavat melua - ehkä ne myös ehkäisisivät allergioita?

Kuva: Flickr / Alykat

Ruokahetki meni plörinäksi

Olen alapäähuumorin ystävä. Suupielet alkoivatkin pahasti nykiä, kun pusersin Snadin lautaselle Ella's Kitchenin tuubista sosetta nimikkeellä oat crumble.

Ooh my goodness indeed.

Ei mulla muuta.

Rakkautta 24,95

En ole ensi sunnuntain pirskeiden innokkain osanottaja. Ristiriitaista mielentilaani ei yhtään auta tämä asiaankuuluva mainonta. Aamun lehti on koko viikon ollut täynnä Parhaita Lahjoja Äidille. Huumorillahan näitä tietty pitäisi ottaa.

Uutta ajattelua edustaa ehdottomasti tämä lasten syyllistäminen. Millainen kersa valitsee äidilleen rakkautta vain "paljon" kun voisi antaa "mielettömästi"?! Alkakaahan teinarit säästää viikkorahoistanne jo ensi vuotta varten koska äiskähän tarttee sen robotti-imurin, koska sit äiskä ehtii tiskata enempi.

Uijui, alennustissiliivit Äiti toki tarttee. Ja ton kropan, joka on toki 16-vuotiaan lapsen, mutta mitäpä minä vyölaukun kanssa painiva katkera akka siitä tietäisin. Ps. "Elämäsi tärkein nainen"? Miehet laitetaan aika pahan valinnan eteen.

Konebox lähtee paljon analyyttisemmalle linjalle. "Nykyäiti" ei ole enää mikään vaatimaton perinteisen äitimyytin edustaja vaan työntää ruusukimpun iskän hanuriin, jos paketissa ei ole elektroniikkaa.

Ja vannon, että jos saan liikuteltavan audiojärjestelmän, niin tarvitsen myös verenpainemittarin.

Kiitän siitä, että edes Starkki oli ottanut bileet raikkaasti "pihajuhlien" kannalta eikä kaupannut vaaleanpunaista polyrottinkia nimenomaan Äidille.

Ps. Jos Äidille nyt jotain tavaraa meinaa hankkia eikä toi robottipölkkäri nyt iske niin vinkkaan yhdestä kirjasta, joka on täällä alennuksessa 13.5. asti. Ei huumoritakuuta toki tässäkään.

Visiitillä pöllölaaksossa

Kävimme Satun kanssa höpisemässä Vuoden Mutsista toimittaja Sanna Kiisken kanssa Huomenta Suomessa - Katsomosta löytyy jos meni ohi. Sanna osoittautui itsekin mutsiksi ja diggaili kirjaa, jee!

Aamuisissa tv-esiintymisissä on parasta se, että joku meikkaa (vahvasti) ja laittaa hiukset (ei ponnarille). Kersatkin vierastaa äidiksi itseään väittävää henkilöä sen verran, että saa olla hetken ihan rauhassa.

Omien asioiden hoitopäivä

Ihan alkuun on todettava, että voi olla, että muistan väärin. Mutta muistikuvieni mukaan Mutsilla oli 80-luvulla työelämässä lupa pitää kerran kuussa omien asioiden hoitopäivä, palkallisena vieläpä. Tämä oli välttämätön etuus aikana, jolloin pankki ja verovirasto eivät olleet verkossa, mutta olisi se vieläkin poikaa.

Nimittäin käsi ylös se, kenellä ei ole tekemättömien töiden listaa joko excelissä tai takaraivossa? Ainakin meidän perheessämme tällainen päivä, jossa saisi ainakin osan rästitöistä siivottua unolaan, tulisi tarpeeseen.

Yksi matto on ollut pesulassa joulukuusta lähtien. Kuitti hukkui remontin yhteydessä jonnekin ja samalla koko asia poistui mielestä. Firma heitti tekstarilla viime viikolla ja vinkkasi että matto pitäisi noutaa. Ai perkele, niin pitäisikin.

Snadin kamoja pitäisi lajitella kierrätykseen: pitäisi erotella vaatteista poikien värit ja tyttöjen värit, talvi- ja kesäkamat, kengät, lelut, sitterit ja muut tarpeettomiksi jääneet tarvikkeet. Millä hiton ajalla? (Ja myönnettäköön, että homma ei myöskään nappaa yhtään, joten sille on entistä vaikeampi löytää sopivaa hetkeä.)

Kymmenen vuotta vanha peeceeni lakkasi viimein toimimasta, remontista jäi yksi loisteputkilamppu ja läjä remonttijätettä. Pitäisi käydä sorttiasemalla. Pitäisi katsoa milloin ne ovat auki. Pitäisi etsiä kaikki kamat ja viedä ne autoon.

Etu- ja takapihat ovat odottaneet inspiraatiota koko sen ajan, jonka olemme asuneet täällä. Pitäisi käydä puutarhakaupassa, ostaa lisää kasveja, ruukkuja ja pihakiviä. Tai oikeastaan pitäisi ottaa yhteyttä pihasuunnittelijaan ja pyytää tarjous ammattilaiselta. Vähentäisi huomattavasti jatkovaivaa kuten pitäisi kaivaa kuollut tuija ylös.

Voi hyvin olla, että ihmiset hoitavat joka tapauksessa omia asioitaan työajalla, joten omien asioiden hoitopäivä on nykyään vähän joka päivä. Mutta kaltaiselleni projekti-ihmiselle deadline on myös ainoa motivaattori. Kun minulle osoitettaisiin, että perjantaina käyt Fidassa ja sorttiasemalla niin homma olisi kalenterissa. Nyt se on vain pitäisi-sanan kolketta omassatunnossa.

Kuva täältä.

Viimeinen vaihe

Lapsiperheessä eläminen on siitä hauskaa - tahi onnetonta -, että se asiaintila, mikä vallitsi kuukausi sitten ei koskaan enää palaa. Tulee uusia. Aina on menossa joku uniikki vaihe.

Valoa kohti

Vauvavuoden viimeiseltä kvartaalilta löytyvät tässä taloudessa seuraavat vaiheet.

• Syön-kaikkea-paitsi-ruokaa -vaihe. Suusta on kaivettu muun muassa Macin laturi (seinässä kiinni toki), kuusenkäpy, metri narua, kourallinen pölyä ja (omaa) kakkaa. Jep. Vaipasta tipahtanut kikkare oli kersan mielestä vastustamaton. Tämä välikohtaus asettaa hyvin erikoiseen valoon sen, että kana-couscous -aterialla yökitään.
• Haluan-olla-sukaton -vaihe. Onneksi on kevät jo näin pitkällä. Pikku nudisti vihaa sukkien lisäksi pukemista, vaippaa, hihoja, lapasia ja pipoa. Kun näet kauppakeskuksen lattialla vauvan vaatekappaleen, tiedä, että kyseessä ei välttämättä ole keskinkertainen mutsi vaan vaiheessa oleva ipana. 
• Kops-byää aka motorinen horrorvaihe. Stabiilivauvasta tulee mobiilivauva - pinniksessä, sylissä, syöttötuolissa ja vaunuissa. Seisomaan on noustava, vaikka taidot riittävät hikisesti vasta istumiseen. Kun seisominen on hallinnassa, irroitetaan käsi, sitten molemmat kädet, horjutaan ja muksahdellaan. Sitten kun juuri ja juuri pysytään seisaallaan, aletaan ottaa askeleita, horjutaan ja kaatuillaan lisää, välillä on vastaanottajana pehmeä matto, välillä pöydän kulma. On aika vaikea uskoa neuvolantätiä, joka vakuuttaa että lapsi ei tee mitään mihin ei ole valmis.

Tämä viimeinen neljännes - ja koko seuraava vuosi - onkin vanhempien kannalta sydäntä kylmäävää living on the edge -vaihetta. Jossain artikkelissa neuvottiin tekemään kodista taaperoturvallinen siten, että vanhemmat laskeutuvat kontilleen ja tarkastelevat asuntoa konttaajan näkökulmasta. Tässä on vain yksi mutta. Vauvalla on äärimmäisen hyvä itsetunto ja vielä parempi mielikuvitus. Sen SWOT-analyysissa on pelkkiä mahdollisuuksia ja vahvuuksia - en ikinä kykenisi keksimään samoja ideoita saati päättelyketjuja! Esimerkiksi, että jos siskon legolaatikosta pöllii yhden pitkän leegon ja työntää sen lattialistan väliin niin koko lista lähtee irti ja palkinnoksi voi syödä karkuun rynnivän hämähäkin.

Onneksi isin hoitovuoro alkaa kesän jälkeen.

Ei pala

En ole koskaan -juomapelissä saan aina melkein kaikki muut juomaan toteamalla, että en ole koskaan polttanut kokonaista tupakkaa. Maistanut olen. Ihan vitun karmeaa. Päätin, että jos haluan hengittää savua, sytytän nuotion märistä havuista. Tulee halvemmaksikin.

Kiitän itseäni jääräpäisyydestäni. Yläasteella olisi ehdottomasti ollut sosiaalisesti arvokasta notkua röökinurkalla, mutta kun pidin teininä pääni, ei seuraavaa tilaisuutta oikeastaan tullut. Lukiossa oli sallittua tupakoida pihalla, joten kuppikuntia ei syntynyt, ja yliopistolla ei oikeastaan polttanut juuri kukaan.

Voin todeta olleeni trendsetteri. Nykyään Suomi pyrkii savuttomaksi maaksi ja blaadaaminen on jopa epätrendikästä. Onkin huvittavaa, että duunipaikoilla on edelleen olemassa asia nimeltä tupakkatauko ja jengi on jopa aloittanut tupakoinnin, jotta saisi pitää taukoja. Mutta pääasia, että firman työhyvinvointitoimikunta järkkää kivat kesäpippalot.

Minun röökivihaani vaikutti se, että vanhempani polttivat sisällä, myös autossa. Pitäisiköhän pistää päivällisen jälkeen palamaan ihan siksi, että kersoille ei tulisi mieleenkään aloittaa.

Kuva: acme

Toukokuu

Lempikuukauteni. Viime vuonna toukokuu meni vähän ohi. Kahdeksas raskauskuukausi saa toki mennäkin.

Toukokuussa harvemmin vituttaa mikään. Lumisateen voi kuitata pakkasherran kuolinkorinaksi. Vesisade on raikastavaa kesäsadetta. Tuulinen päivä kuivattaa lätäköt ja tekee tilaa kesäkeleille.

Toukokuussa on se päivä, jolloin aamulla huomaa harmaan sävyjen muuttuvan hiljalleen vihreäksi ja kuolleen eläväksi.

Toukokuussa on hiirenkorvia, linnunlaulua, d-vitamiinia, varhaiskaalia ja leikattua nurmea. Tennarit ja tuomi. Suvivirsikin.

Toukokuussa on myös kaksi ylimääräistä vapaapäivää ja hääpäivä.

Toukokuussa Snadi täyttää jo 11 kuukautta. Lupaavaa. Näyttää siltä, että olen selvinnyt vauvavuodesta täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kevään 2008 tapahtumat eivät ole toistuneet.

Anteeksi vain, kaikki talvi- ja syysihmiset, mutta onhan tämä aika nyt aivan eri luokkaa kuin paskakvartaali.