Kiitti teille!

Kimppu teille!

Kah, Project Mama valittiin mediaseurantayritys Cisionin vertailussa mutsiblogien ykköseksi*. Kiitos tästä tunnustuksesta kuuluu reilun pelin hengessä tietenkin koko joukkueelle: tattis tyypit, että olette messissä! Aika monta kertaa olen saanut teiltä hyviä vinkkejä ja joskus jopa muuttanut mieltäni avartavien kommenttienne ansiosta. Se on aika hyvin, kun ottaa huomioon, että sain persoonallisuustestissä äärimmäisen hyvät pisteet joustamattomuudessa.

Blogin kirjoittaminen vie saatanasti aikaa, jota ei kahden alle kouluikäisen mutsilla ole liikaa. Koska tämä on kuitenkin palkitsevaa hommaa, olen lopettamisen sijaan miettinyt, miten saisin tehtyä tätä edes osittain päivätyönä - ja ideoita on jo työn alla! En ole myymässä blogiani (olen saanut muutaman ostostarjouksen blogistani, mutta ne ovat olleet niin naurettavia, että ei ole tarvinnut edes harkita), mutta joitain muutoksia tässä mediassa on siis luvassa, vielä tämän vuoden puolella. Niistä lisää sitten.

*Cisionin mittareina on käytetty lukijoiden määrää ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyyttä muualla verkossa.

Lastenvaateprojektipäällikkö

Oletteko koskaan miettineet, miten jumalattomasti aikaa menee lastenvaatehallintaan?

Kahden kersan vaatteiden peseminen, kuivaaminen, putsaaminen, viikkaaminen, järjestäminen, etsiminen, korjaaminen, kerääminen, säilöminen, myyminen, paketoiminen, postittaminen, vaihtaminen, tilaaminen, ostaminen ja lainaaminen tuntuu välillä päivätyöltä. Kenkiä, sisävaatteita, pikkareita, liukuestesukkia, ulkovaatteita, pipoja, hanskoja, kerhotossuja. Ja tämä homma ei jakaudu perheessämme mitenkään tasapuolisesti, vaan on täysin minun proggikseni. Ei siksi, että haluaisin vaan siksi, että Koti-insinööri ei yksinkertaisesti selviäisi hommasta.

Tuli vaan mieleen, kun nakuttelin huutikseen kaikki imetysvaatteeni (huutaville lukijoille postarit ilmaiseksi, kun en muutenkaan voi tietää paljon ne ovat, ja haluaisinkin tähän väliin kysyä että kuka vittu tietää etukäteen, mitä maksaa lähettää kuusi paitaa maksikirjeenä Seinäjoelle), että onneksi tämä oma vaateshow alkaa olla lopuillaan. Ja voi mooseksen munat, että olen tyytyväinen, kun tuttavapiirissä alkaa olla sen verran lapsia, että saan Snadin vaatteet eteenpäin ihan vaan dumppaamalla kassillisen jonkun toisen mamman selvitettäväksi.

Rakennustyömaa

Sattuipa kerran vaunukävelyllä.

Ei ole todellista, taaaaas joku rakennustyömaa! Mitä helvettiä ne tähän niitylle nyt meinaa rakentaa?  Varmaan jonkun teräs-lasisen toimistokompleksin, joka nimetään hienosti joksikin paskadiumiksi ja jonka neukkarit on puolestaan Ankkalinnan asukkaita. "Pidetään kokous iipee TupuHupuLupussa..." 

No jaa, ehkä tää pläntti on vähän liika pieni sellaselle.

Eiku nyt mä keksin, tähän tulee varmaan ton viereisen koulun parkkipaikka kun Mika-Petterin pitää päästä ovelta ovelle katumaasturilla! No, ehkä se on parempi kuin joku fucking betoninen skeittiramppi, joka töhritään neljäsluokkalaisten än äs kuvisprojektina neonväriseksi tilataideteokseksi. Mutta eikö jumalauta mikään ole enää pyhää, kysyn vaan?? Ja miksei ikinä ajatella muuta kuin autoja? Tässä menee iso virkistysalue ihan pilalle kun...

Eh. Niin siis... viljelypalsta-alue? Ah-em, aivan niin just, tosiaan. 


No sitähän mä just sanoin, että kyllä täällä joskus ajatellaan muutakin kuin autoja.

Verkon ulkopuolella

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Sadun postaukseen YLE:n Pörssiklubia käsittelevästä artikkelista, joka herätti itsessäni suunnatonta vitutusta. Kun aloin silmänilokommentin kohdalla kirkua ääneen, Koti-Insinööri erehtyi toteamaan, että mitäs sitten. Kyllä herrakerhoja on aina ollut ja tulee aina olemaan - se ei ole kiellettyä.

Ei olekaan. Saa niitä silti vastustaa.

No miksi pitäisi?

Koska tämä Pörssiklubi ei ole mikä tahansa työttömien peräkammarinpoikien moponrassauskellari, jonne akat ei voi tulla, kert ne kieltää kaljoittelun.

Miten niin ei ole - harrastus se on rahankin kerääminen?

Koska nämä tyypit ovat keskimäärin viisikymppisiä, toistensa tuntemia, hyvätuloisia setiä, jotka satavarmasti rekrytoivat. Ja sitten ne kysyvät klubilla suosituksia hyvistä työntekijöistä, kun pomon pesti aukeaa. Jos yhtään naista ei ole näköpiirissä kuin kahvinkeittäjänä, tuleeko sitä ihan vahingossa ajatelleeksi vain miestä?

Ehkä aliarvioin miehiä. Voihan olla, että siellä naisten nimiäkin varmasti vilahtelee - tarvitaanhan firmoihinkin meitä niitä silmäniloja respaan.

Turhanpäiväistä itkua, perustakaa oma klubi? Joo, mahtava idea! Näitä vaikutusvaltaisia naisia onkin Suomessa jo ainakin... No, wait...

Saatana.

Turhaa remppaa

Yle otti käsittelyyn huviremontoinnin. Jutussa on pari esimerkkiä, joissa uudet asukkaat ovat tehneet valtavia remontteja juuri kunnostettuihin tiloihin värien takia. Tuttu juttu. Kukapa ei olisi uutta asuntoa etsiessään törmännyt... hmh... ei-omaa-silmää-miellyttäviin-sisustusratkaisuihin.

Sisustusbuumin takana on tietenkin muitakin syitä. Edulliset materiaalit ja kulutusluotot ovat tehneet kämpän puunaamisesta harrastuksen. Itse näkisin, että turhan remppaamisen syynä on myös yksi luonteenpiirre, joka näkyy länsimaisessa elämänmenossa muutenkin: kärsimättömyys. Olen itse yrittänyt kouluttaa itseäni pois kaikesta kuluttamiseen liittyvästä nytheti-ajattelusta, mutta asuintilojen suhteen se on todella vaikeaa. Koska olisi kiva saada tila viihtyisäksi tänään, mieluiten jo iltapäivästä. 

Taitava remppamies, massiivipuulevy ja sirkkeli. Siitä se eteinen syntyy.
Jämistä tehtiin hyllyt vessaan ja ikkunalauta olkkariin.

Silmä kuitenkin tottuu. Vaihtoehtojen huolellinen selvittäminen säästää rahaa. Ja asumisen myötä saattaa tulla uusia ideoita, joilla tilankäyttöä parannetaan - kuten nyt tässä saunanpoisto-operaatiossamme, jota pohdimme seitsemän vuotta.

Laitan jakoon muutaman ekoremppavinkin, joista itse ilahduin.

• Paperi- ja tekstiilitapetti on pääsääntöisesti hyvä valinta, ja joissain malleissa on käytetty jopa kierrätyskuitua.
• Ympäristömerkittyjä maaleja löytyy kotimaisenakin ja jopa siveltimissä on ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.
• Erikoispisteet saa Sadolinin uusi Light & Space sisämaali, joka lisää valon heijastusta jopa 40%. Tätä kannattaa käyttää tiloihin, joissa on huono valaistus. Sävyjäkin (vaaleita toki tietty kaikki) on useampi.
• Maaleja on myös monenlaisille pinnoille: sen sijaan, että repisit pois vanhat kaakelit, voit maalata ne. Tämä on täydellinen ratkaisu, jos putkiremppa on tulossa muutaman vuoden sisään.
• Väliseinän voi rakentaa myös kasveista! Tällaista living canvas -seinää en vielä tohtinut kokeilla, mutta harkinnassa on! Tosin tällä hetkellä kaikkien kodin kasvien tulisi olla a) paikoilleen pultattuja ja b) yhdeksänkuisen suuhun kelpaavia...
• Uusi ihastukseni lattiamateriaaleissa on korkki. Parkettiin tulee helposti lommoja ja naarmuja ja laminaatti taas on jalan alla kylmä ja hajottaa sukat. Korkkilattia on ihan yhtä helppo asentaa, mutta materiaali on maatuva, kimmoisa, akustinen ja ihanan lämmin paljaalle jalalle (ja konttaajalle).
• Esitteitä kannattaa lukea. Kun valitsin rättipatteria, huomasin ihan vahingossa minikoossa olevasta vertailutaulukosta, että kalliimmassa kuparirunkoisessa mallissa on parempi lämmönjohtokyky. Mikä oli kyseisessä tilassa ihan olennaista, kun patteri poistettiin. (Rakenteiden eristys ja ikkunoiden tiivistys oli muuten ensimmäinen suoraan hiilipäästöihin vaikuttava ekotekoni. Lentokoneet lentävät olin kyydissä tai en, mutta se, että siipirakennuksessa ei tarvita enää yhtä patteria ja kaksi muutakin on laitettu pienemmälle menee minun jeesuslaariini suoraan.)

Tärkein ekoteko on kuitenkin taitavan remppahenkilön palkkaaminen. Materiaalien kulutus pysyy maltillisena, jälkeä ei tarvitse korjailla uudella remontilla ja tyhmimmät ideasi torpataan heti alkuunsa.

Ps. Ja nyt kun alkaa taas puutarhakalusteiden aikakausi niin ne puun sertifikaatit löytyvät täältä. Itse kyllä taidan jatkossa suosia polyrottinkia vaikka se vastenmielisen epämaatuvaa muovia onkin. Mikään puulaatu kun ei tunnu kestävän Suomen vuodenaikojen vaihtelua ja kylmää pihavarastoamme paria vuotta kauempaa.

Kestävä hehkulamppu?

Kävin marketissa ostamassa hehkulamppuja, sillä yhteen valaisimeemme ei energiansäästölamppu sovi. Kassalla myyjä huomautti, että valitsemani kymmenen lampun paketti maksaa sitten kuusikymppiä. Kun tiedustelin, onko hehkulanka kenties timanttia, myyjä selitti anteeksipyytävästi, että kyseiset lamput ovat jotain superkestäviä. Kestävä hehkulamppu? Hehkulamppuhuijauksesta tietoisena olin kuvitellut, että olemme kartellien orjina pakotettuja tuhlaamaan rahaa paskoihin tuotteisiin aina ja iänkaikkisesti.

Jälkikäteen pohdin, miksi tätä minulle tärkeää informaatiota ei lukenut hyllyssä? Tuotteen pakkauskin oli hyvin spartalainen eikä kirkunut naamalleni ekologisuuttaan. Maksan ilomielin tällaisesta ominaisuudesta, sillä toistaiseksi tuntemattomasta syystä lamppujen vaihtaminen kuuluu perheen humanistille. Enkä varmasti ole ainoa kuluttaja, joka ylipäätään haluaisi tietää, mitä ostaa.

Hei Nokia, tehkää kännykällä toimiva kuluttajasovellus, jolla näkee vaikka pakkauksen viivakoodista tuotteesta tarkempia tietoja. Näitä tietoja ja kuluttajakokemuksia voisi koota joukkoälynä johonkin tuotewikiin. Ai niin, olisi myös tosi hyvä, jos sovellus toimisi tyhmäpuhelimissakin, jotka kestävät useamman vuoden.

Koulutusta mielipiteille

Nämä persut sitten jaksavat riemastuttaa säännöllisin väliajoin - viimeisimpänä nyt tämä sinänsä kiinnostava ulkomaalaisten hihamerkkiehdotus. Kyseessähän oli - tietenkin - vitsivitsi, jota mädännäinen media ei taas ymmärtänyt. Voi hyvin olla. Vitsi olisi saattanut mennä paremmin perille, jos Eronen olisi ehdottanut vaikka lippalakkia. Mutta hän valitsi hihamerkin. Huumori on vaikea laji ja sen kanssa ottaa aina väärinymmärryksen riskin. Lisäksi on aika outoa haukkua mediaa, varsinkin kun oman eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja enemmistö ovat median kanssa samaa mieltä.

Eikä siinä vielä kaikki. Pirkko Ruohonen-Lerner tarjoaa vitsien kitkemiseksi koulutusta: perussuomalaisia kansanedustajia ja nyt näköjään kansanedustajien avustajia pitää kouluttaa.

Koulutus kuulostaa toimenpiteenä omituiselta. Toivon että se liittyy lähinnä vitsailun kitkemiseen, jota persuissa harrastetaan vaaliohjelmaa myöten. Olen nimittäin itse ymmärtänyt asian niin, että mielipiteet ovat mielipiteitä, ja juuri niiden ansiosta kansanedustajat on pestiinsä valittu. On suotavaa, ja jopa toivottavaa, että näitä mielipiteitä tuodaan julki mahdollisimman avoimesti monitulkintaisuutta välttäen.

Ei ole rikos ehdottaa hihamerkkejä ulkomaalaisille. Minulla vain on oikeus tietää, ketä naurattaa.

Se ei ole minä

Vauva yllättää vanhemmat: ensin saamalla alkunsa, sitten syntymällä, sen jälkeen säilymällä hengissä ja lopuksi kasvamalla aikuiseksi. Tyyppi, joka vasta söi leikkipuistossa hiekkaa, osaa sanoa ärrän, uskaltaa laskea isosta liukumäestä ja tekee sadan palan palapelin. Bonusyllätys on se, että vaikka se näyttää minulta, se ei ole minä.

Sain tästä esimakua taannoin päivällispöydässä. "Äiti, mikä on tomato?". Skidi oli lukenut oma-aloitteisesti Heinz-pullon kyljessä mollottavan tekstin. Epäilin vilppiä. Kalapuikot jäähtyivät, kun aloin etsiä pöydästä lisää luettavaa, jota ei olisi mahdollista arvata. Koti-insinööri totesi oppineensa lukemaan nelivuotiaana. En uskonut. Muistan, kuina Mutsi yritti toimia opettajana. Istuin 70-luvun lopulla mustan nahkasohvan mäntyisellä käsinojalla ja yritin vaikuttaa kiinnostuneelta siitä, että Anni antaa Aapolle omenan. Pidin Annia vähä-älyisenä ja konsonanttien toistelua turhana. Opin lukemaan ekalla luokalla, kun paras kaveri sai lukutaitoisena kirjastokortin. Minäkin halusin.

Toinen yllätys tuli, kun Skidi yritti laskea, kuinka monta vuotta kestää kunnes mummi täyttää sata. Vastaus oli humanistin tarkkuudella oikein, insinööri korjasi tulosta pari piirua alaspäin. Putosin itse matematiikkakärryiltä kolmannella luokalla, kun murtoluvut alkoivat. Joudun edelleen arvaamaan oikean vastaukseen tehtävään 8x7. Yläasteella kävin kovaäänisen riidan matematiikanopen kanssa, sillä se väitti, että luku potenssiin nolla on aina yksi. Vitut on. Jos ottaa nolla kertaa omenan, kädessä ei tasan ole yhtään omenaa! Lukiossa piti käsitellä sitä, että kaksi toisiinsa nähden vaakasuoraa viivaa kohtaavat jossain äärettömyydessä. Eh. Ja ope itse varmaankin on tarkistanut asian?

Kolmas välikohtaus oli suoranainen isku vyön alle. Minulla on ollut tapana viedä kersaa luontoretkille, jotta voin päteä opettaa luonnontuntemusta. Pääsiäisenä ihastelimme maasta puskevia kauniita sinisiä.. noh jotain kukkasia. Kersa tiedusteli, että eiks noi ole skilloja. Pidin lausuntoa taas pituusrajoitteisen horinana ("tarkoititko kissankelloja?"), kunnes mummi vahvisti, että skilla on ihan oikea kasvi. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta heinästä, vaikka pidän itseäni keskivertoa pätevämpänä biologina (= erotan sinitiaisen ja talitiaisen).

Ehdin jo epäillä, että kyseinen besserwisser ei ole minun lapseni, kunnes järjestys palautui universumiin. Kersa hävitti rannalta löytämänsä kotilon ja itki lohduttomasti. Kun pohdin ääneen, mikä mahtaisi piristää, vastaus löytyi (vähän turhan) nopeasti: kuulemma suklaamuna.

On se sittenkin mun. Ja suklaamunia osaan annostella, jos muuten ollaankin vähän erilaisia.

Perhoset

En ole sisustanut lastenhuoneita perinteisiksi lastenhuoneiksi. Maalannut seiniä vaaleanpunaisiksi, liimaillut katonrajaan nalleboordeja tai hankkinut hassusti designattuja huonekaluja. Olen tehnyt kompromissihuoneita, joiden tapetit eivät aiheuta aikuiselle oksennusrefleksiä.

Päätökseni on tähän asti nielty mukisematta, mutta kun Skidin huoneen kattolamppu meni vaihtoon remontin yhteydessä, konseptini kyseenalaistettiin. Kun ilmoitin ipanalle, että hänen huoneensa katossa on uusi lamppu, sain lyhyen palautteen: "ruma".

Suivaannuin. Mikäs siinä nyt on niin rumaa, valkoinen paperilamppu, täydellisen pehmeä valo ja kaikki! Ongelma oli juuri se. "Siinä ei ole mitään kaunista."

Just. Meillä nyt vaan on täysin eri näkemys siitä, mikä on kaunista, mutta päätin silti kokeilla toista taktiikkaa. Mikäs sitten olisi kaunista? Kuulemma perhoset.

No okei. Marssimme paperikauppaan, ostimme värikkäitä kartonkeja, liimattavia koristeita ja siimaa. Lamppuun kiinnitettiin hikisen paskartelu- ja värityshetken jälkeen siimalla viisi perhosta, jotka lepattavat ympäriinsä ilmavirrassa.

Ei se nyt paskempi ole. Hyvin sparrattu, Skidi.