Terveisiä tulevaisuudesta

Kävin tänään puhumassa siitä tulevaisuudesta. Paikalle oli koottu ihmisiä erilaisista taustoista pohtimaan ryhmätyönä, millainen olisi hyvä Suomi vuonna 2030 kestävän kehityksen näkökulmasta. Kiinnostavaa porukkaa ja innostavia puheenaiheita! Olin "aktiiviset äidit" -ryhmässä (isien ryhmää ei yllättäen ollut) mm. Huono Äiti -blogin Sarin kanssa. Mesosimme tasa-arvosta, terveydestä, työelämästä ja turvallisuudesta, ja aivot jäivät kolmetuntisen jälkeen ylikierroksille.

Kestävä kehitys nivoutuu helposti perhe-elämään: jos joku liikkuu, niin lapsiperhe. Vanhemmat kiitävät tukka putkella hoitopaikan ja työpaikan välillä ja lapsia kyyditään kodin, koulun ja harrastusten välillä. Ratkaisut olivat yllättävän helposti tunnistettavissa ja toteutettavissa.

Energiansäästö liittyy myös yhteiskunnan prosesseihin. Yksi itseäni koskettava asia on yrityksen perustaminen. Minulla on kaikenlaista pientä laskutettavaa tuloa, mitä varten olisi kätevää olla oma yritys. Mutta kun arvonlisäverorekisteri ei oikein houkuttele. Koko prosessi kuulostaa työläältä byrokratialabyrintiltä, joka edellyttää äreiden verokarhujen kanssa asiointia ja vähintään osallistumista työväenopiston yrittäjäkurssille. Haluan valtion tarjoaman palvelun, joka perustaa firman puolestani tällä viikolla, neuvoo, mistä joutuu rosikseen ja miten maksan itselleni ensi kuun palkan. Tämä aloittelijoille suunnattu toimisto voisi olla ilmainen ensimmäisen vuoden ajan.

Tilaisuuden lopuksi piti listata muutama villi idea, millaisessa Suomessa voisin elää kuusikymppisenä. Itseäni kosketti eläkeajattelun poistaminen (Jukka Relander sivusi tätä taannoin). Ihmisen elämän voisi nähdä enemmän jatkumona kuin koulutus-työelämä-eläke -jaksojen summana. Minä voisin hyvin aloittaa aktiivityön jälkeen "kolmannen elämän", jossa saisin tehdä yhteiskunnallisesti arvokasta, mielekästä pientyötä verovapaasti. Pientyö voi olla talvirenkaiden vaihtoa, ruohonleikkuuta, aidanmaalausta, lasten hakemista päivähoidosta, ruoanlaittoa - mitä ikinä. Tämä työ helpottaisi perheiden ruuhkavuosiarkea ja parantaisi seniorin toimeentuloa, puhumattakaan sosiaalisesta ulottuvuudesta. Minä voisin huoltaa fillareita - jos niillä joku enää ajaa vuonna 2030.

Työryhmien ideoinnin tuotoksia on tarkoitus käsitellä ihan oikeastikin. Ministerityöryhmä käy ideat läpi ja julkistaa kymmenisen tulevaisuuden teemaa 17.4. Saas nähdä, mihin tarttuvat.

Ps. Ja jos sinulla on hyviä ideoita, heitä ne ilmoille täällä.

Väriläiskätesti

Hitto, että tämä kuva otti pannuun. En ensin tajunnut ol-len-kaan, mitä kaverit hihkuvat. Miten niin, mitä nämä ovat. Muuta kuin legotorneja?! Musteläiskätestissä voi sentään käyttää mielikuvitustaan, mutta tämä ei auennut yhtään. Olin aivan varma, että äitiysloma on tuhonnut aivoni!

Kun seuraavan kerran avasin saman kuvan, tajusin yhtäkkiä ensimmäisen. Ja sitten toisen ja kolmannen. Ja loppujen lopuksi osasin ruveta etsimään vastausta väreistä niistä, jotka eivät avautuneet heti.

Tajuamatta jäi oikeasta sarakkeesta toiseksi alin ja alin. Help?

Imetyksen lopettaminen on hauskaa!

Kun etsiskelin netistä vinkkejä imetyksen lopettamiseen, törmäsin kertomuksiin siitä, kuinkaa haikeaa imetyksestä luopuminen äidille on. As if. Sen lisäksi, että melkein yhdeksän kuukauden imetys oli hieno suoritus, listasin heti kymmenen syytä, miksi itse olen lähinnä voitonriemuinen.

1. Pakollinen kuuden vaatteen haaste on ohi. Yhdeksän kuukautta muutamalla paidalla ja rintsikoilla on ärsyttävä ponnistus. Nyt käytettävissäni on taas vaatekaapillinen hienoja paitoja, ilman tissiläppiä ja maitoläikkiä.
2. Hyvästi imetyshiki! Hikeä pukkasi ihan viimeiseen imetykseen asti, oli kainalossa sitten mitä raidia tahansa (juu, en todellakaan pärjännyt millään ekotavaralla).
3. Ei tarvitse enää ostaa / vaihtaa liivinsuojia. Samalla nuo jättimäiset lumihiutaleet myös lakkaavat leviämästä ympäri kämppää.
4. Tiehyttukokset ja tulehdukset ovat historiaa. Sain joka kerta murjoa kanavat auki, kun kävin esimerkiksi pelaamassa tennistä. Ja nyt voin syödä jääkaapissa olevan kaalin!
5. Painavat kannut eivät myöskään houkuttele liikkumaan. Mitkään kokeilemani urheilurintsikat eivät pystyneet betonoimaan E-kuppia paikoilleen hyppybicissä.
6. Munkit pienenevät, jolloin näytän laihemmalta. Harhahan se tietenkin on, mutta tervetullut sellainen.
7. Isukki muuttuu täysipainoiseksi huoltajaksi. En ole enää yksin vastuussa yöhäirikön taltuttamisesta. Taidanpa varata heti päivän, jolloin menen yksin hotelliin yöksi.
8. Saan omat hormonini takaisin. Ensimmäiset muistikuvani esikoisen vauva-ajalta ovat keväältä 2008, kun muutuin imetyksen lopettamisen jälkeen apaattisesta eunukista takaisin omaksi itsekseni (todisteena tästä voi vilkaista vaikka eroa bloggaustahdissa helmi-maaliskuussa). Vaikka tällä kertaa en käynyt ollenkaan yhtä syvässä haudassa, lisäenergia tulee tarpeeseen.
9. Saan syödä, mitä haluan. Ei tarvitse varoa tulisten ruokien, kaalin ja sipulin aiheuttamia pierufanfaareja ja vaipparäjähdyksiä.
10. Pääsen taas laatimaan huutisilmoitusta. Imetysvaatteiden lisäksi pitää päästä eroon imetystyynystä, harsoista, rintapumpusta ja kestoliivinsuojista. Morjens.

Koska tämä on kontrastiblogi, lisättäköön vielä, että en tunne haikeutta siitäkään, että kaikki loput jäljellä olevat munasoluni päätyvät käyttämättöminä Itämereen. Voitolla on hyvä lopettaa!

Ps. Ja koska niitä käytännön hyviä keinoja imetyksen lopettamiseen ei myöskään ollut liiaksi asti, laitan oman metodini jakoon. Kun pullolakko saatiin taisteltua pois päiväjärjestyksestä, tein kalenterin. Listasin ensin imetykset, joita seitsenkuisella oli noin viisi per päivä) ja aloin korvata pullolla yhden imetyksen per viikko. Viimeiseksi jätin päiväuni- ja iltaimetyksen. Muutaman viikon aikana Snadi tottui pulloon ja viimein viime viikolla nukahti pullolle, minkä jälkeen sain jätettyä nukutusimetyksetkin pois. Kiristystä ei ollut oikeastaan ollenkaan.

Kotihoidon salaliittoteoria

Minulla on teoria!

Kaikki lähti siitä, että äitiyslomani loppui viime viikolla ja jäin hoitovapaalle. Kelan muistaa minua jatkossa reilulla kolmella sadalla kuussa - brutto. Noilla muutamalla satasella ei ole juuri merkitystä tämän perheen talouden kannalta. Sillä ei makseta minun osuuttani asuntolainasta sen enempää kuin osallistutaan perheen ruoka-, sähkö- ja vakuutusmenoihin. Puhumattakaan siitä, että ostaisin jotain itselle.

Jatkossa Koti-Insinööri maksaa koko roskan. Vedämme tällä omakustanteisella 6+6+6 mallilla vuoden loppuun, koska Snadi on vielä hoitopaikkaan liian snadi ja menoja karsimalla kyllä pärjätään.

Sitten välähti.

Voisiko olla, että tämä logiikka se on hallituksen huhutun kotihoidontuen leikkauksenkin takana? Ne, jotka haluavat pitää lapsensa kotona kolmivuotiaiksi, tekevät sen joka tapauksessa, saivatpa siihen tukea tai eivät. Että eivät ne mammat muutaman satasen takia töihin mene ja lastaan päivähoitoon roudaa. Perhe vaan syö enemmän kaurapuuroa ja jättää Puuhamaan väliin! Soininvaaran vertailusta ei tarvitse välittää, sillä päivähoitokustannuksia ei synny! Ei tosin verotulojakaan, mutta mitäs siitä, kun säästö saatiin kuitenkin.

Kehysriihi alkaa maaliskuun lopussa. Looking forward.

Vähän kieroja

Olen vienosti ihastunut MariKoon sanomalehtirunoihin. Näissä on jotain samaa kuin niissä syntymäpäiväkorteissa, joita askarreltiin kavereille valokuvista ja vanhojen aikakauslehtien otsikoista.

Tämä on suorastaan nerokas.

Lukijan silmässä on päättää, ovatko kieroja siksi kun vanhemmatkin ovat vai siksi, että keskikäyrille ei kaikki millään mahdu.

Aamulla aion tussata itsekin.

Ensitreffit

Olin eilen ensitreffeillä kirjan kanssa. Tänään kivistää pää.

Oli älyttömän hauskaa. Omatekoisissa bileissämme oli paikalla Sadun ja Avaimen huipputyyppien Anna-Riikan, Saaran ja Annan lisäksi paljon ystäviä (poislukien yksi äitiyslomalainen, jonka mies oli sekoittanut päivät ja buukannut palaverin samaan ajankohtaan), sukua ja muuta lähimmäisverkostoa. Ystävien hyväksikäyttö oli tapissa. Juontajana toimi Noora (lukekaa muuten viimeisin tuttipullopostaus!), kuvaajana pikkubroidi (iltapäivälehtiyyppisesti: katso kuvat!), tilat ja cateringin hoiti Hanna ja musisoinnista vastasi Koti-Insinööri.

Päänkivistyksesta vastasi tolkuttoman hyvä cava Llagrima D'or. 

MariKoo ja Noora julkkarihunajan äärellä.

Kirjahali.

Broidi. Systeri.

Kaoottinen talvi vaihtunee nyt suvantokevääksi. Aloitan sen vetäytymällä pois koneen äärestä pienelle blogilomalle - luoja tietää, että perheeni on sen ansainnut. Toivon nimittäin, että Skidi alkaa piirtää äidin ilman tietokonetta ja viinilasia. No, ainakin ilman tietokonetta.

Tällä välillä saatte viihdyttää minua! Nimittäin: pistän kirjasta kaksi tekijäkappaletta jakoon eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin perustella miksi kirja kuuluu juuri sinulle (ja miksi minun pitäisi maksaa vielä postaritkin)! Kirjan saa kaksi riipaisevinta / uskottavinta / hauskinta syytä esittänyttä - shoot.

Ps. Kirja-arvosteluja - tai ainakin skumpanhuuruisia julkkarifiiliksiä - on jo eetterissä, vaikka mammat tuskin ovat ehtineet introa pidemmälle:
Oi mutsi mutsin arvio
Uuden Mustan Terhin arvio
Kempparin Nooran arvio
Sascian arvio

Jos itse kirjoitat kirjasta ja bloggaat, niin tule vinkkaamaan tänne linkin kanssa!

Metamorfoosi

Remontti on yhtä helvettiä. Elämää määrittelevät erilaisten remppamiesten ja asentajien aikataulut, rahanmeno, takaiskut ja poraus. Mutta sitten.

Tästä lähdettiin.

"Kätsä" läpikulkusauna ja -huone, jossa veti talvella niin, että joka kerta sai tuberkuloosin kun sinne uskaltautui.

Tuulikaapin viereen sijoitettu suihku - jos vaikka joku haluaisi ihan välittömästi suihkuun kun astuu sisään.

Tällaiseksi se riivittiin...

Pahoittelen te kolme hiiri- ja yksi oravaperhettä, mutta teidän oli nyt aika muuttaa helvettiin sieltä välikatosta.

Ja tällainen siitä tuli.

Ai pyhä sylvi, että olen tyytyväinen. Kummallinen eteissuihku, läpikulkusauna, jota käytettiin varastona, ja pimeä peräkammari, jota käytettiin varastona, pääsivät mukaan asuinneliöihin. Ihan kuin olisi muuttanut isompaan kämppään. Nyt on valoisa ja tilava eteinen, johon mahtuu kurahaalari poikineen, kodinhoitohuone uusine hienoine koneineen ja äänieristetty studio, jossa voi kirjoittaa ja soittaa rauhassa. Myllerryksen myötä kämpässä on myös paljon vähemmän varastoitavaa kamaa. Luksusta.

Tulevaisuutta takomaan

Sain komealta kalskahtavan kutsun mukaan Kataisen hallituksen tulevaisuusselontekoprojektin työpajaan. Oho.

"Selonteon aiheena on Suomen kestävä kasvu ja hyvinvointi. Projekti on alkanut vasta kuukausi sitten ja tällä hetkellä selontekoa varten kootaan niitä teemoja, joita selontekoa varten työstetään ja ennakoidaan. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon näkemyksiä Suomen tulevaisuudesta, joista sitten valitaan myöhemmin teemoja." 

Työpajaan kutsutaan perinteisen possen, taloustieteilijöiden, virkamiesten ja yritysjohdon lisäksi myös arjen ammattilaisia kuten verkkoaktiivisia äitejä, joilla on näkemys lastensa tulevaisuudesta.

Näyttääkö tulevaisuus ruusuiselta?

Kiinnostavaa. Luonnollisesti ilmoittauduin.

Kutsu tuli nimittäin loistavaan saumaan. Taloudessa ovat kovat ajat ja kaikilta leikataan. Lapsiperheet, jotka monia yhteyskunnan tarjoamia palveluita käyttävät, ovat luonnollisesti tulilinjalla, viimeksi kotihoidontuen rajaamisen kautta. Sen lisäksi, että olen Soininvaaran kanssa yhtä mieltä tästä "säästöstä", pidän epäoikeudenmukaisena sitä, että perheiden (lue: äitien) valinnanvapautta rajoitetaan. Sen sijaan halukkaita äitejä voisi kouluttaa perhepäivähoitajiksi, jotta taas ne, jotka palaavat nopeammin työelämään saisivat lapselleen laadukasta hoitoa pienessä ryhmässä. Muitakin ongelmia on. Tämän uutisen mukaan koulumaailmassakin olisi reippaamman uudistuksen paikka. Turhalle ADHD-lääkitykselle pitää pohtia vaihtoehtoja. Voisiko ala-asteen aloittaa kahdessa erässä, henkilökohtaisen arvioinnin jälkeen? Puoli vuotta on lapsen kehityksessä pitkä aika.

Sanottavaa on tosiaan näiden viiden perhevuoden varrella kertynyt. Ei tule hiljaista.

Äitiys ja ilo

Osallistuin tänään Yle Puheella Perheen aika -ohjelman paneelikeskusteluun arjen äitiydestä. (Jos höpinäni kiinnostavat, tallenne löytyy tämän Areena-linkin takaa.) Mukana oli minun lisäkseni kaksi mukavaa mutsia.

Kävimme läpi äitimyyttiä, erilaisia perhe-elämän haasteita ja iänikuista syyllistymistä. Lopussa toimittaja yllätti kysymällä, mikä tässä äitiydessä ilahduttaa. Pidin kysymystä vaikeana. En koe äitiyttä per se mitenkään palkitsevana tai ilahduttavana asiana, sillä viihdyn paremmin muissa rooleissani. Iloisia hetkiä on kuitenkin joka päivä. Totta kai. Yhdessäolon ilo koostuu tilannekomiikasta, kersojen sumeasta logiikasta ja onnistumisen riemusta. Tällaisia iloja on vaikea jakaa, sillä ne eivät ole saavutuksia tai voittoja, vaan tuikitavallista elämää - joka on jostain kumman syystä paljon henkilökohtaisempaa kuin haasteet.

Mainitsin hetken mietittyäni ilahduttavimmaksi asiaksi sen, että saan jäsentää maailmaa ihmiselle, joka kohtaa sen ensimmäistä kertaa. Minulta kysytään, miten elämä toimii, ja vastaustani arvostetaan. Tämä äitiys onkin luottamustehtävä. Ja ilo on kokonaan minun.

Blogiprinsessalle

Sain suruviestin. Lukijani lähestyi minua kertoakseen, että toinen lukija ja kanssabloggaaja on ilmeisesti kuollut. Me, toisillemme tuntemattomat ihmiset, olimme järkyttyneitä tuntemattoman ihmisen kuolemasta. Mietin pitkään, mitä sanoisin vai sanonko mitään. Olinhan hänelle vain nimimerkki. Sotkeudunko omaisten mielestä suruun, joka ei ole minun?

Mutta kun me tunsimme toisemme.

Hän oli Prinsessa Paskavarvas - kadehdin mahtavaa nimimerkkiä, josta sai kuulemma kiittää hänen veljiään. Hän oli iloinen kommentoija, jonka kanssa meillä oli paljon yhteistä. Hän ilmoittautui uni-ihmiseksi ja tykkäsi luomuompuista ja puunhalaamisesta. Hän oli neulontafriikki ja jäniksenomistaja. Hän ehti ensimmäisenä ilmoittautua vapaaehtoiseksi, kun tarjouduin lahjoittamaan huonoina pitämäni kestovaipat pois. Blogihaaste jäi viimeiseksi kontaktiksimme.

Internetistä puhuttaessa muistetaan aina mainita ilkeät anonyymit, vaikka mukavat kanssabloggaajat ovat niitä, joista jää muistijälki. Minä jään kaipaamaan tätä tuttua ja tuntematonta ihmistä, joka minua kosketti monta kertaa.

En tiedä uskonnostasi, Prinsessa, mutta lepää silti rauhassa.

Varicella zoster vierailulla

Vesirokkoviikko, day 4. Osattiin odottaa, koska matkaseurueeseen kuuluneelle lapselle puhkesi näppyläryöppy heti kotona. Siinä vaiheessa peli oli jo menetetty. Kersat olivat luuhanneet yhdessä koko viikon. Rokotuksen olisi saanut vasta vuoden ikäiselle.

Haen lohtua siitä, että tämä vitsa kannattaa vääntää nuorena. Sairastin nimittäin itse vesirokon kesällä -96, vaikka Mutsi muisteli, että olin sairastanut sen jo 70-luvun puolella. Luulin - ja niin luuli silloinen poikaystävänikin - että kuolen. Olin aivan täynnä rakkuloita ja ne kutittivat aivan saatanasti - mentolisprii oli vitsi. En pystynyt nukkumaan enkä syömään, koska kurkku oli turvonnut rakoista umpeen. Lääkäri tuplasi kahteen otteeseen atarax-annokseni.

Jouduin olemaan kolme viikkoa kesätöistä pois. Kun ensimmäisen kerran uskaltauduin rannalle, ympärilleni muodostui välittömästi 10 metrin suojavyöhyke. Muistan lukeneeni Kauneus ja Terveys -lehteä ja pohtineeni, miksi ei ole julkaisua nimeltä Rumuus ja Rupisuus.

Talviulkoilun sijaan suosimme siis suihkuttelua, sinkkivoidetta ja suppoja. Jos teillä on killerihyviä vinkkejä kutinaan, niin olen kiitollisena kuulolla. Toisen kersan näppylöitä odotellessa.

Hyvään kotiin

Huutis on täynnä kamaa, jota myydään remontin tai muuton tieltä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin myydä jotain hyvin palvellutta, mutta toimivaa, ja johon on ihan tyytyväinen. Ja hiukan kiintynyt. Jolloin toivoisi sen päätyvän hyvään kotiin.

Esimerkiksi nyt tämä Koti-insinöörin vintage-piano. Koskettimista on irronnut aika monta radiohitiksikin luokiteltavaa viisua, vaikka yksi alapään kosketin (ehe ehe) on jotenkin rikki ja koneisto kaipaa viritystä. Olen monesti kysynyt, eikö tästä vanhuksesta voisi luopua. Ei, koska "siinä on niin hyvä soundi". Nyt on kuitenkin kohdattu faktat. Musiikkia - kuten kaikkea vapaa-aikaa - pitää lapsiperheessä tehdä yhdeksän jälkeen, hiljaa ja nopeasti. Inspiraatio on myös saatava talteen äkkiä digitaalisesti, ennen kuin pitää mennä pyllyä pyyhkimään.

Fida ei ota vastaan pianoita, mutta ei tätä vanhusta voi kaatiksellekaan kuskata. Onko teillä kokemusta mitä ihmettä pianolle voi tehdä? Säilöä vielä toiset 50 vuotta ja myydä antiikkina?

Tänään saapuu myös uusi pesukoneeni ja 20 vuotta palvellut Upo lähtee kierrätykseen. Vaikka se toimii. Sitä ei jää kuitenkaan kauhea ikävä.

Sylje tuttiin

Jaha jaha, maahan pudonneen tutin saisikin siis putsata omassa suussa.

Käyttämällä pudonnutta tuttia ensin omassa suussa vanhemmat jakavat suunsa bakteerikasvuston lapsen kanssa. Tutkimuksen tuloksista selviää, että tämä vähentää lasten riskiä kärsiä astmasta tai allergioista kolmivuotiaana. - HS.fi

Olen suhtautunut mikrobeihin uusin silmin siitä lähtien kun radiossa pohdimme hygieniahypoteesia, josta tämä tuttitutkimuskin muistuttaa. Vanhemmat ovat takuulla kautta aikojen tehneet muutakin kuin putsanneet suussaan tuttia, jopa pureskelleet vauvan ruokia omassa suussaan. (Ja miksi hemmetissä Snadille kelpaa nimenomaan minun lautasellani oleva safka, ei hänen omansa!) Auttaisiko syljen entsyymien ja mikrobien antaminen suun kautta samalla tavalla kuin alatiesynnystys? 

Olen noudattanut mukisematta suositusta, jossa kartetaan suussa asuvaa kariesta ja pidetään lusikat omissa käsissä. Toisaalta empiirisen havaintoni mukaan vauvoja yleensä pussaillaan koko perheen voimin, joten sylkikaranteeni on aika teennäinen. 

On aina kiinnostavaa seurata tiedeyhteisön väittelyä siitä, milloin haitat ylittävät hyödyt ja toisinpäin. Ja sitä, miten nopeasti lääketeollisuus tutkimuksiin reagoi. Apteekista löytyy takuulla hyvin pian teollista purkkisylkeä.