Kärytöntä kosmetiikkaa

Tämä remontti toimii näköjään lähtökohtana aika moneen postaukseen. Otin nimittäin käyttöön vanhan pesuhuoneen hyllyltä löytyneen muotovaahdonjämän, vaikka hiusten muotoilu onkin tällä hetkellä kategoriassa "vähemmän tärkeät asiat". Kuinkas sitten kävikään? Huomasin, että se döfää kaamealle! Ummehtuneen esanssisen aivastuttavan makealle, vielä seuraavanakin päivänä. Ei se viisi vuotta sitten noin paha ollut. Mitä hittoa sille on tapahtunut, merkkitököttiä vielä!

Kaksi vaihtoehtoa.
1) Tuote on mennyt jotenkin pilalle.
2) Hajuaistini on mennyt jotenkin pilalle.

Veikkaan kakkosta (pun unintended!). Koska en ole tietääkseni hajusteyliherkkä, vaan aina lätrännyt ongelmitta voimakkaasti tuoksuvien tuotteiden kanssa, kyseessä lienee vahingossa tapahtunut tottuminen. Olen hiljalleen siirtynyt käyttämään sekä kodin että ihmisten hygieniassa hajustamattomia tai miedosti hajustettuja ekopesuaineita ja -kosmetiikkaa, joten ehkä nenäni on vain kalibroitunut kevyempään kuormitukseen. Tai ainakin siihen, että voimakkaastikin hajustetun luonnonkosmetiikkatuotteen tuoksu häipyy nopeasti.

Madaralla on nenäni mukainen tuoksumaailma.

Hajusteet edustavat kuitenkin suureksi osaksi kemikaalimaailman turhakkeita, joten vähempikin riittäisi. Jo raskausaikana, kun hajuaistini terävöityi keskiverron vihikoiran tasolle, tuli mieleen, että mahtaa hajusteyliherkällä ihmisellä olla vaikeat oltavat muuallakin kuin ruuhkabussissa Chanel 5:ssa marinoidun tädin vieressä. Markettikosmetiikka, pesuaineet ja huonetuoksut kuten wc-raikastimet ovat kaikki voimakkaasti hajustettuja. Onko edes olemassa hajustamatonta muotovaahtoa?

Kaksi luonnonkosmetiikkaosaston lempituotettani:
käsivoide on voimakkaan tuoksuinen, kasvovoide taas mieto.

Tuoksuihin liitettävät mielikuvat ovat ällistyttävän voimakkaita. Minun oli pitkään vaikea uskoa, että pyykki on puhdasta ilman tiettyä huuhteluaineen tuoksua ja että pinnat voi pyyhkiä ilman tolua (jos nenääni asennettaisiin tolukapselit, en siivoaisi ikinä). Ehkä mä vielä joku päivä totun siihen lapsiperheen eteisessä leijailevaan lapsiperhehajusteeseenkin: "kostea kumisaapas goes taskun pohjalle jäänyt mansikkakarkki".

Pekkaa pahempi

Yleensä äänestyslippuun kirjoittamani numero ei ole voittajien joukossa. Eilen oli. Kun sanoo ääneen, että Haavisto on vihreä sivarihomo ja vielä ilman loppututkintoa, olen aika vaikuttunut vaalituloksesta.

On paljon ihmisiä, joille jokainen näistä attribuuteista on merkityksellinen. Vaikka vihreästä ehdokkaasta ei koskaan pelkän jäsenkirjan perusteella tiedä juuri mitään, joten Vihreiden äänestäminen on aina henkilövaalia; vaikka maatamme on jo 12 vuotta johdettu ilman minkäänlaista armeijakokemusta; vaikka itse drop-outina pidän lähinnä kannustavana esimerkkinä sitä, että noin pitkälle pääsee yo-todarilla.

Mutta se homous. Itse homoseksuaalisuus on oikeastaan uutinen vain Suomessa, mutta kun vaihtoehdoksi laitetaan kokoomuslainen armeijan käynyt hetero varatuomari, niin mantelitumakkeelle tulee töitä. Tämä näkyy kampanjoinnissa. Jenniä kuljetettiin jo tänä aamuna näyttävästi mukana. Myönnetään. Kun jaossa on Maan Äiti -titteli, vahvoilla on helmikaulainen, paitoja silittävä Miss Kannustavuus, jota voi kritisoida vain laimeista runoista ja kahvin juomisesta lusikka kupissa.

Kauppiksen käyneet tietävät, että muutostilanteessa kannattaa puntaroida vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia. On äänestäjän silmässä, mitä analyysistä löytää. Kävi miten kävi, hyvä presidentti maalle saadaan joka tapauksessa.

Pari kiinnostavaa linkkiä vaalien tiimoilta:

• Ylen Ehdokasvertailu
• Viitasaaren äänestytulokset
• Ei se ollut mikään "vastajytky"

Kuva: Mika Niiniranta

Muuttoautona seutubussi

Kun nousin taannoin vaunujen kanssa bussin keskiovista sisään, näin erikoisen näyn. Nuori pariskunta oli valloittanut bussin keskitilan kahden ison jätesäkin, muutaman repun ja noin kuuden erikokoisen muovikassin kanssa. He raivasivat kohteliaasti minulle tilaa nyssäköiden keskelle. Oli pakko kysyä, mikä projekti heillä oli käynnissä. Vastaus oli: muutto.

Kasseissa oli pariskunnan maallinen omaisuus: vaatteita, muutamia astioita ja pieniä kodinkoneita, hygieniatarvikkeet ja kirjoja. Oli pakko vetää kättä lippaan: tyypit oikeasti kykenivät muuttamaan julkisilla. Mäkin voisin - jos saisin käyttööni VR:n lähijunan ruuhkamitassa. Sain uutta pontta materian vähentämisprojektiini.

Saunaremontin myötä tekemäni varastoinventaarion jälkimainingeissa muistelin myös muuttoa ensimmäiseen ihan omaan kotiini opiskelupaikkakunnalle Kouvolaan. Sänkyä, kirjoituspöytää ja kirjahyllyä lukuunottamatta kaikki mahtui kevyesti henkilöautoon. Suurin osa irtaimistosta oli Mutsilta ikuislainattua, sukulaisilta saatuja armopaloja tai kirpparilta löydettyä. Kaikki juomalasit olivat erilaisia, lautasia oli kaksi. Vaatteita oli juuri sopivasti pienen vaatekaapin muutamalle hyllylle. Kylppärin kaapissa ei ollut kuin pari purkkia: naamarasva, muotovaahto ja shampoo. Ja muistaakseni vain punaviinistä oli pulaa.

Ps. Niin ja tarvitseeko joku saunaa? Meiltä saa tulla hakemaan lauteet ja kiukaan ensi viikolla, löylykauha ja kiulu kaupan päälle!

Kahvat kipeänä ja kuula jumissa

Olen yrittänyt aloittaa uutta uljasta urheiluvuotta. Motivaattorina toimii helmikuuksi buukattu reissu eräälle lapsiperheiden suosimalle saariryhmälle Afrikan kupeessa (painin taas samanlaisen problematiikan kanssa kuin viime vuonna). Olen käynyt muutamaan otteeseen kahvakuulassa (englanniksi kettle bell eli teepannukello). Lähinnä siksi, että läheisellä urheiluhallilla ei juuri muuta ohjattua liikuntamuotoa löydy.

Kovin on vaikea laji.

Ensinnäkin pelkään joka kerta, että kuuden kilon painoinen, hiestä märkä kuula lipeää käsistäni ja lentää ensin jumppasalin kattoon (..tuskin lentää) rikkoen halogeenit ja pudoten sitten jonkin onnettoman päähän. Minulla ei tietääkseni ole vakuutusta tällaisen kuolemantuottamuksen varalle. Ja voi se livetä jonkun muunkin amatöörin käsistä. Valitsen aina paikkani niin, että edessä jumppaavalla on luottamusta herättävän pinkeät trikoot ja salihanskat.

Toiseksi, onko normaalia olla aivan mustelmilla tunnin jälkeen? Kun ohjaaja käski antaa kuulan heilahtaa ihan rennosti jalkojen välistä taakse, jysäytin sillä itseäni perseeseen. Myös ranteessa on mustelma samanlaisesta "rennosta kuulan kiepsautuksesta" kattoa kohti. Kuulan pyörittäminen lantion ympärikään ei suju ilman kivuliasta kohtaamista läskin kanssa. Muilla ei tunnu olevan samoja ongelmia.

Kolmanneksi, missään ei lukenut, että kahvakuula ei välttämättä ole paras mahdollinen starttilaji vatsalihaksensa kolmeksi makkaraksi taikoneelle käpylehmälle, jolla on F-kupin kannut. Joka helvetin liikkeessä tarvitsee keskivartalon hallintaa. Finns ej. Ensimmäisen tunnin jälkeen teki mieli soittaa paikalle mediheli.

Nöyryytys sinetöidään saapumalla tunnille viime tipassa, jolloin kaikki alle 12 kilon kuulat on varattu ja joudut spanielin katsein vetoamaan ajoissa tulleisiin, että voisiko joku kokeneempi armahtaa ja antaa sen pienimmän moukarinsa tälle suklaalla hauistaan ruokkineelle toopelle.

Eipä muuta. Tsemppiä.

Ps. Kuvassa ekokahvakuula.

Guggis ja gaverit

Tämä on "mummi". Voin lahjoittaa tän Guggenheimille.

Olen taidejurva. Yritän aina pitää mielipiteeni taideuutisista itselläni, koska en niistä mitään tajua. Nyt kuitenkin Guggenheim-mielipiteeni kuplii pintaan ihan kissantappovideon vimmalla. Anteeksi jo etukäteen. Mutta kun en tajua.

1. Kun meillä on jo Kiasma nykytaidetta varten, Ateneum vanhaa taidetta varten ja design-museo muotoilua varten (ja vissiin pari muutakin) niin mitä sinne Guggikseen jäisi? Torttua tortun päällä? Muiden Guggisten jämiä? Jotain ihan muuta? Kuka sisällöstä saisi päättää? Tuskin kukaan suomalainen.

2. Jos näitä Guggiksia alkaa löytyä vähän joka niemen nokasta, eikö se ihan hiukkasen syö kyseisen kioskin kiinnostavuutta? Eikö voitais keksiä jotain omaa (jota voitaisiin isolla rahalla työntää maailmalle), jos sinne Skattalle on pakko joku pytinki työllisyyden nimissä rakentaa?

3. Jos kyseessä on todella matkailuvaltti, niin onko kukaan mitannut, kuinka suurta kohderyhmää se oikeasti kiinnostaa? Kun tämä Hesa ei ole New York. Ja viimeksi kun tarkistin niin venäläiset, joilla on muuten aika päheet omat taidekokoelmansa, juoksevat Stockan alessa ja/tai Serenassa ja kaikki muut menevät Lappiin.

4. Eiks tää oo aika kallista? Kun olin kuvitellut, että tässä maailman ajassa ei ehkä olisi laittaa pennin jeniä mihinkään muuhun kuin hyvinvointivaltion perinteisimpiin kuluihin. Ja jos ja kun kulttuuria pitää tukea niin eikö pitäisi tukea epäkaupallista kulttuuria? Ja mitä yksityiseen rahoitukseen tulee, en keksi millä firmalla olisi niin paljon löysää rahaa, että olisi varaa oman loungeen taidemuseossa?

5. Ja jos ollaan yhtä mieltä siitä, että tää on aika kallista ja siihen ei ole kellään fygyä, niin miksi tähän aiheeseen käytetään selvitysryhmän verran miestyöpäiviä? Onko hommista pulaa?

Ettei nyt vaan oltaisi vähän rähmällään Bilbaoon päin. Mutta hyvä mainoskamppis tietty Guggiksille, hyvin vedätetty.

Tyttöjen vankilavuoro alkaa

Tuossa alla virisi hyvää keskustelua siitä, mikä lapsen ikäkausista on vanhemmalle raskain. Teini-ikä sai muutamia vahvoja puoltoääniä, eikä syyttä. Vinkkaankin siis tv-ohjelmasta kaikkien teinien - olevien ja tulevien - vanhemmille: tänään alkaa tyttöjen Kakola (ennakko on jo Areenassa katseltavissa).

Ohjelman ensimmäinen tuotantokausi, jossa Kakolaan suljettiin kuusi alaikäistä rötöstelevää poikaa, herätti kiivasta vastustusta ja keskustelua poikien yksityisyydestä ja pelottelutaktiikasta. Itse en kritiikkiä oikein ymmärrä. On lähinnä ikävää, että jokaista elämänsä suunnan kanssa kamppailevaa nuorta ei voi pysäyttää samalla intensiteetillä. Ongelma on välinpitämättömyys, ei puuttuminen.

Katsonkin tätä ohjelmaa ihan opetusmielessä. Toivottavasti lopussa nähdään samanalaisia kohtaloita kuin Jessellä.

Ps. Kollega-ystävä Ani on ollut ohjelmaa käsikirjoittamassa ja postaisikin jo aiheesta, joten sisäpiiritiedot sieltä.

Hyvä Mieli

Atrialla on kampanja. Kyseinen makkaratehdas on nyt läntännyt broileripakkauksiinsa sen Hyvän Mielen Perhetilan nimen, joka proteiinit on suojakaasuun saattohoitanut. (TJEU HS A7).

"Nyt tiedät, mistä Kana tulee. Tuoreena ja pakastamatta suoraan Hyvän Mielen Perhetiloilta".

Voisin puuttua tässä kampanjassa moneen asiaan (mm. siihen, että mitä pirua on "lajityypillinen seura"), mutta puutunpa nyt siihen, että mitä minä tällä jäljitettävyydellä teen.

Olen nimittäin aina tiennyt, mistä kana tulee. Olen kysynyt. Jos ei ole ollut tietoa, olen jättänyt ostamatta. Ehdottaako Atria nyt, että tarkistan ensin kylmäaltaalla paketin kyljestä tilatarjonnan, kipitän kotiin googlaamaan kyseisen tilan emännän naamataulun ja säntään sitten uudestaan kauppaan joko a) etsimään uutta parempaa tuottajaa tai b) ostamaan paketin? Tai vaihtoehtoisesti opiskelen tilojen kuvaukset ulkoa, jos vaikka olisi sitä suosikkitilani Kanaa? Varsinkin kun tilaesittelyt ovat yhtä informatiivisia kuin tokan luokan kouluaineeni:

"Meillä Saariston perhetilalla Laihialla on kasvatettu broilereita vuodesta 1990. Nykyinen isäntä on jo toisen polven broilerituottaja, sukupolvenvaihdos tehtiin 2000- luvun alkupuolella. Pelloillamme viljellään vehnää ja rypsiä. Meillä oli aiemmin myös lypsykarjaa." 

Breaking news. Mitähän karjalle tapahtui. Missä ovat kuvat tuotantotiloista?

Olen myös aina tiennyt, mistä Kana tulee. Ranskasta. Atriankin muoviyksiöön on kietoutunut Broileri, tuo Kanan lyhytikäisempi kaveri. Tarkemmin sanoen Ross 508, joka on jalostettu kasvamaan reilussa kuukaudessa herkullisen läskiksi juuri oikeista paikoista ja jota pidetään keinovalolla hereillä melkein koko ajan, jotta se maksimoisi syömisensä.

Tiedän myös, mistä hyvä mieli tulee. Etenkin eläintuotannossa luomusta. Mutta sitä en tiedä, miten sitä noin universaalisti mitataan. Ja kenen hyvä mieli tässä kampanjassa on kyseessä? Isännän, Emännän vai Broilerin? Vai Atrian Markkinointiosaston? Veikkaan, että Mainostoimistolla on ainakin hyvä mieli kun sai taas vääntää tikusta asiaa. Minulla ei hyvää mieltä ole ennen kuin lihantuotannon lainsäädäntö kiristyy.

Pointti olisi varmaan tullut helpomminkin esille. Hieno aloitus uudelle kuluttajan uunottamisvuodelle 2012. 

Päästä meidät kamasta

Tammikuussa se tapahtuu. Aion toteuttaa huoneistossamme suomalaiskansallisesti arveluttavan muutoksen, jota pohdiskelin jo vuosi sitten: sauna saa lähteä. Saunan tilalle tulee tylsästi eteisen laajennus ja kodinhoitohuone, joita design-taloyhtiömme suunnitellut arkkitehti ei tajunnut lapsiperheessä arvostettavan. Arkkitehdillä on muutenkin jäänyt tutkinto puolitiehen: keittiö on neljän neliön kokoinen, kierreportaissa ei ole sisäkaidetta ja pesukoneelle ei ole järkevää paikkaa. Mutta pääasia, että on hienot ikkunat. Joita ei voi avata eikä pestä.

Myytävänä on mm. tämä Brion hoitotaso.
Toistaiseksi ilman kersaa.

Asiaan. Remonttia valmistellaan tyhjentämällä varastoa, jossa on kaksivuotisesta kamanvähentämisprojektistani huolimatta edelleen tavaraa, jota en tarvitse. Lisäksi Snadin vauvanvaatteet lähtevät nyt kiertoon, kun sitä kolmatta ei tule. Huuto.net on siis taas laulanut - mutta tästä kierroksesta tuskin tulee ihan edellisen veroista. Tsekkaa siis, josko kamoissa olisi jotain, mitä juuri sinä tarvitsisit.

Allerginen vauvavuodelle

Eilisiltana oli ensimmäinen kunnon nukutustaistelu. Peruskaava: nukahtaminen oli pelkkää käninää kunnes pääsi syliin, mikään tassuttelu tai hyssyttely ei auttanut. Aina kun laitoin sen koppaansa, alkoi käninä. Tätä jatkui kaksi perkeleen pitkää tuntia. Ilta päättyi vääryyden multihuipentumaan. Kun Koti-insinööri tuli vähän keikuttamaan koppaa, se kiittämätön potaatti pisti nahat silmille.

Vedin luonnollisesti aivan hirveät marat. Järjen valon palattua yllätyin, kuinka allerginen olen vauvavuodelle, edelleen. Vaikka koko välikohtaus oli yksittäinen ja näin retrospektiivisesti hyvinkin lievä.

Mutta kun. Olen päävastuuhenkilö projektissa, jossa asiantuntemukseni perustuu hatariin muistikuviin neljän vuoden takaa. Joudun jokaikiseen odotettuun ja odottamattomaan ongelmaan pieraisemaan ratkaisun päästäni, vaikka olen kaukana mukavuusalueeltani. Pitäisi osata, selvittää ja tietää, lukea ajatuksia, kokeilla kaikkea ja toivoa parasta. Ehkä jotkut osaavat repiä näistä haasteista motivaatiota, mutta minusta koko touhu on vain ja ainoastaan syvältä.

Voi kakka. Onneksi ollaan jo toisella puoliskolla.

Blogihaasteryhtiliike

Olen maailman paskin blogihaasteisiin vastaaja. Virallinen anteeksipyyntö kaikille minua vuoden mittaan muistaneille. Tsemppaan vastaamalla Lady Dadan kutsuun, jossa on riittävän lyhyt ja yksinkertainen konsepti. Olen liian kuistilla vastatakseni mihinkään vetävämpään.

Lempiruoka: en ole koskaan ymmärtänyt, miten kukaan voi nimetä vain yhden lempiruoan. Minulla on kymmeniä! Joistain ruokahimoista tulee myös kausia, jolloin voi syödä kaalikääryleitä kuukauden putkeen - nyt on meneillään sushikausi. Periaatteessa lempiruokaani on tuoreena ja hyvin laitettuna kaikki, mikä ei ole kidutettua, uhanalaista tai matkustanut yhtä kaukaa kuin E.T. Lisäksi tällä hetkellä ilahdun ravinnosta, joka ei ole a) voileipää b) einestä tai c) toissapäiväisen jämiä.

Lempimakeinen: Kaikki käy paitsi marsipaani ja vaahtokarkit, jotka eivät käy ollenkaan. Jonkinlaisena lempparina mainittakoon Malacon Must shots -salmiakkipallerot, jotka ovat sopivan (lue: sielua raastavan) pienessä pussissa addiktiooni nähden. Totta puhuakseni olen yrittänyt pyristellä eroon irtiksistä, sillä hirveintä tekopyhyyttä ikinä on vältellä turhia lisäaineita ja sen jälkeen vetää pussi sateenkaarenvärisiä aromiaineita. Nyt olen ollut pitkään irtispaastolla. Koska on ollut joulutorttuja, suklaata ja glögiä.

Lempiluettava: En ehdi lukea kirjoja (no ehtisin kyllä jos priorisoisin vapaa-aikani eri tavalla) kuin lomalla, mutta blogeja kulutan päivittäin. Kirjallinen sivistykseni perustuukin täysin Inahduksen varaan. Siteeraan häpeämättömästi Inan analyysejä ja kerään intellektuellipisteet väärään kotiin.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: tietokoneella näpyttäminen on hyvinkin mieluista käsityötä. Jos käsityöt kuitenkin mielletäään ahtaasti vain neulomis- & paskarteluharrasteisiin niin sitten vastaan, että unissani ja sekin on yleensä painajainen. Jos mukaan lasketaan jämänikkarointi (tehtiin Skidin kanssa maalla rakennusjätteistä pehmosonnille navetta) niin sitten se.

Lempielokuva: Leffassa käynti on vapaa-ajanviettovaihtoehdoista se ensimmäinen, josta karsin kun on kiire. Ehkä vauva-ajan loputtua skarppaan tässä. Pidän pohjoismaisesta tuotannosta (Beck & Wallander <3) sekä tietyistä näyttelijöistä kuten Mads Mikkelsenista. Tanskalainen Kosto oli kiinnostava kuvaus väkivallasta ja anteeksiantamisesta ja ruotsalaispätkä Ruskean neljä sävyä jäi mieleen elokuvana, jossa taiteiltiin häiritsevän ovelasti huumorin ja tragedian välimaastossa.

Anteeksi jos tämä ei kiinnostanut kviiäkään. Taidanpa haastaa mukaan Nooran, koska Kemppari on juuri muuttanut uuteen kotiin ja likka kaipaa harjoitusta wordpressin käyttämisessä. Kjäh.

Lastenruoan markkinaraot

Voisko joku myydä tällaisia ipanoiden
lunch boxeja?

Ruokateollisuusmarkkinat ovat siitä kiinnostavat, että alalle pulpahtelee uusia mahdollisuuksia milloin minkäkin ryhmän palvelemiseksi. Jaloon tapaani laitan kaikkien lastenruokavalmistajien pöllittäväksi seuraavat joululomalla syntyneet ideat.

Sosedosetti

Vauvaperheessä tulee biojätettä, sillä avattuina nopeasti vanhenevat soseet ovat aivan liian isoissa purkeissa pieniruokaisille vauvoille. Toinen ongelma on aterioiden suunnittelu: mitä, milloin ja missä järjestyksessä kersalle pitäisi antaa, jotta ei tulisi keliakia, diabetes ja ripuli? Jogurttipurkkien multipakkauksista tuttu sosedosetti, jossa vauvan safkat ovat kätevästi pakattu annoksittain aikajärjestykseen (aamiainen-lounas-välipala-iltapala) ratkaisee molemmat ongelmat. Nelikuisen dosetissa olisi muutaman teelusikallisen maisteluannoksia ja annoskoot kasvaisivat ja tarjonta monipuolistuisi iän myötä. Näistä voisi tehdä myös vegaani-, kasvis- ja lihaversioita. Aikajännettä voisi olla päivästä viikkoon - ja tietenkin voisi kasata oman dosettinsa!

Natriumglutamaattivihannekset 

Miksi ihmeessä aromivahventeita tungetaan lihapulliin ja nakkeihin, joita ei ainakaan meidän kersalle ole vaikea saada alas? Tarvitsen natriumglutaamatilla terästettyä parsakaalia! Miettikää, jos ipanat mankuisivat keitettyjä porkkanoita lisää silmät kiiluen ja nuolisivat tofu-papumuhennoslautasensa puhtaaksi! Myönnän, että aika ei ole ehkä paras mahdollinen tämän tuotteen lanseeraukselle, mutta voisihan sitä kokeilla - onhan sitä natriumglutamaattia äidinmaidossakin.

Karppinaksut

Kersat rakastavat jäystää suussa omituisesti häviäviä maissinaksuja, mutta karppaajavanhemmat eivät halua syöttää ipanoilleen lihottavia hiilareita. Laitetaan siis naksuihin teollista proteiinia, rasvaa, kuituja ja d-vitamiinia, niin johan saadaan niillekin hyötysuhdetta.

Mitäs näistä ostaisitte?

KUVA: Flickr / gamene

Tabula rasa

Solisi taas tämän ajanlaskutavan mukaan rapiat kolmesataakuusikymmentä uutta päivää sätkittävänä. Viime vuonna samaan aikaan olin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Kiinnostava työvuosi vaihtuisikin ummetuskevääksi, joka huipentuisi uimarengaskesään ilman uimista ja loppuvuosi olisikin borettavaa liivinsuojashowta. Blaah.

Sitten kävi niin kuin aina käy: tuli yllättäviä käänteitä. Kaksi hyvää ystävää ilmoittautui paksuilijoiden joukkoon, joten äitiyslomani on ollut jopa hauska. Satu otti yhteyttä ja kirjan kässäri on viimeistelyvaiheessa. Uusi kesämökki sai rakennusluvan ja nyt se jo odottaa maalauskelejä. Kersa osoittautui inhimilliseksi tapaukseksi. Ja se koluministin paikkakin aukesi.

Vaikka osa tämänkin vuoden paloista tuntuisi olevan jo paikallaan, pitäisi muistaa, että oikeasti kyseessä on tabula rasa. Oletan näkeväni ensiaskeleita, purkavani saunan, meneväni töihin ja juhlivani kirjaa, jonka kannessa on minun nimeni. Esitän nöyrän toiveen, että yllätykset olisivat maltillisempia kuin parina männä vuonna.

Ensimmäinen ylläri tuli kuitenkin jo tänään: Skidi tuli pitkähkön nyhräämisen jälkeen näyttämään kirjoittamaansa lausetta isisanoo e. Tyyppi, joka ei osaa syödä puuroa ilman että tiputtaa sitä joka kerta paidalleen, on tajunnut, että kirjaimista tehdään sanoja (vaikka hetki kestääkin siihen että tulos olisi jotain järjellistä). Tyydyn sanomaan itsekin ee ja toivotan mieluisia kuluvan vuoden käänteitä itse kullekin säädylle.