Tietoa mainostajalle ›

14.12.2012

Terve keski-ikäinen

Minut kutsuttiin työhöntulotarkastukseen. Pakettiin kuului verikokeet ja kaikki.

Pelkäsin tuloksia jo etukäteen. Mutkia oikova perhe-elämä tuskin on vaikuttanut suotuisasti terveydentilaani. Lisäksi karjalaisperimästä ammentavat kolesteroliarvoni olivat jo 15 vuotta sitten tehdyssä mittauksessa koholla. Suvustani löytyy muutenkin ihan kaikkea: verenpainetta, sydän- ja verisuonitautia, kakkostyypin diabetesta, alkoholismia, dementiaa ja syöpää. (Vain hulluksi ei ole kukaan tullut, mutta se nyt on ihan veteen piirretty viiva.)

Edamame-pavut ja keski-ikäisyys for the win.

Olin ihan varma, että terveydenhoitaja kertoo minun oikaisevan koipeni hyvissä ajoin ennen seitsemääkymmentä, mutta kas: olen terve kuin pukki! Kaikki arvot ovat normaalit - jopa hyvät-, sokerit, rasvat ja verenpaine. Leposykekin oli 65 vaikka jouduin juoksemaan paikalle. Kolesterolitasoni on kyllä korkeahko (5.4), mutta erityistä syytä huoleen ei kuulemma ole, koska hyvän ja huonon kolesterolin määrä on balanssissa.

Olin lievästi hämmästynyt. Jäin miettimään, ovatko elämäntapani muuttuneet johonkin suuntaan. Urheilenko enemmän vai vähemmän? Syönkö terveellisemmin vai epäterveellisemmin?

Terveysfriikiksi olen aivan liian leväperäinen, selkärangaton ja mukavuudenhaluinen, mutta listasin, missä kohtaa muutosta on tapahtunut.
  1. Nukun vähemmän, mutta riittävästi. Vietän kauttaaltaan paljon säännöllisempää elämää. 
  2. Olen kiireinen, mutta en tunne olevani stressaantunut enkä masentunut. Paitsi vientivuoroaamuina.
  3. Syön nykyään aamiaista joka aamu (kaurapuuro voisilmällä).
  4. Hedelmistä en pidä edelleenkään, mutta olen löytänyt avokadon. Jouluisin myös mandariinit.
  5. Olen paljon sokeritietoisempi: olen lopettanut kokonaan keksien syömisen ja vähentänyt irtokarkin ja piilosokerin kulutusta (siirtynyt maustamattomaan jogurttiin ja jättänyt ylisokeroidut murot ja myslit).
  6. Vaikka liikkumiseen on paljon vähemmän aikaa, todennäköisesti liikun saman verran, ehkä jopa enemmän. Kuulin muuten, että HDL-arvoa suurentaa liikunta ravintoa enemmän.
  7. Juon enemmän vettä ja vähemmän maitoa.
  8. Eineksiin turvaudun arvatenkin yhtä usein, mutta take-away on vaihtunut pizzasta sushiin. Mäkkärissä en käy juuri koskaan.
  9. Vaikka punaviinilasi löytyy nytkin vierestä, krapula oli viimeksi nelisen kuukautta sitten. Ja sekin täysin kohtuuton alkoholimäärään suhteutettuna. Annoksia menee viikossa max viisi.
  10. Kiinnitän enemmän huomiota kasvisten saamiseen. Valitsen paljon useammin lounaaksi salaattia. 
  11. Painoa on se 4 kg enemmän. Mutta se asia on työn alla.
  12. Olen aloittanut herneiden, linssien ja palkokasvien käytön proteiinien lähteenä.

Hyvänen aika.

Näyttää siltä, että perhe-elämä on antanut enemmän kuin ottanut. Keski-ikä on myös tuonut tullessaan paremman tulotason, mutta valintani eivät ainakaan listan perusteella näytä olevan kovin ansiosidonnaisia, paitsi ehkä sen sushin suhteen.

Muistatko millaista elämää elit 15 vuotta sitten? Miltä sinun listasi näyttäisi?

29 kommenttia:

  1. Voisin tiivistää, että olin lähes 20 kiloa kevyempi rimpula, mutta elin paljon paljon epäterveellisemmin. Perhe-elämä ja keski-ikäistyminen on huomaamatta vienyt ihan uudelle mukavuusalueelle eli laiskemmaksi kuin koskaan...

    Ettei tässä nyt ihan mene suonet tukkoon ennen aikojaan, aion juosta maratonin ens kesänä. Sehän on luonnollisesti mukavampaa, jos ruho on vähän kevyempi ;)

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, sinne vaan Koti-insinöörin peesiin rantamaratonille. ;) Millä tekniikalla olet ajatellut laihduttaa (jos tämän nyt oikein tulkitsin...)?

      Poista
    2. Ihan oikein tulkitsit :) mä en halua enää ikinä kyselyitä, että olenko raskaana, perkele.

      Tuonne lenkkipolulle ajattelin kilot hyvästellä. Sinne ne on ennenkin jääneet...

      t. toinen keskivertomamma

      Poista
  2. hmm, 15v sitten olin 10v ja elin juuri niinkuin sen ikäinen elää :D kouluruualla ja sillä mitä kotona syötettiin ;D liikuin kyllä huomattavasti enemmän kuin tänä päivänä. Olin jo silloin hieman pyöreähkö, mutta myöhemmin kuvia katsoessani en lainkaan niin ylipainoinen, kuin kouluterveydenhoitaja antoi aina ymmärtää. Ehkä musta ei siis voida ihan vielä puhua keski-ikäisenä. Mutta toivon, että 15v kuluttua olisin yhtä hyvässä kunnossa kuin sinä. Ja silloin voisin olla kykenevä menemään myös verikokeeseen ilman kädestä kiinnipitäjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirsk. Unohdan aina, että tätä blogia lukevat myös alle kolmikybäiset. :D Mutta toi on hyvä tavoite toi verikoe ilman äitiä.

      Poista
    2. Äitistä ei kyllä iloa siellä ole, kun se menee mun pyörtymisestä paniikkiin XD mä siis kaksi lasta ilman puudutuksia synnyttäneenä edelleen pyörryn verikokeessa, papa-kokeessa... You name it. Pahinta siis noihin toimenpiteisiin menossa on se että mä tiedän pyörtyväni enkä voi sille yksinkertaisesti mitään, koska niin montaa lajia on kokeiltu. Omassa tk:ssa on yksi vastaanotto hoitaja, joka on saanut mut pidettyä tajuissa verikokeiden otossa, siis on ollut pitämässä mua hereillä kun toinen ottaa sitä koetta :D Että joo, jos sitä joskus sitten kykenis siihen että ei tule sitä pakokauhua mikä pyörtymisen aiheuttaa, siihen asti on pakko asioida tossa omassa tk:ssa ;)

      Poista
  3. Perhe-elämä on meillä vielä kovin tuore, reilun vuoden, mutta jos kuitenkin vertaan nykyistä elämääni viidentoista vuoden taakse niin syön ehkä jopa epäterveellisemmin tai ainakin hurjan paljon enemmän, liikun mitättömästi aikaisempaan verrattuna, sosiaalinen elämäni rajoittuu muutamaan kerhoon viikossa joten mökkihöperöidyn kotona, alkoholia en ole koskaan erityisemmin juonut enkä juo nytkään, tupakoinnin olen jälleen lopettanut kuten 15-vuotta sittenkin, kiloja on kymmenen enemmän ja naama ryppyinen. Mihinkään testeihin en edes uskalla mennä, onneksi sellaisia ei taideta kotiäideille tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan ajaltani esikoisen kanssa...! Kotiäiti pääsee kyllä testeihin mutta joutuu maksamaan ne itse - mutta kannattaa kyllä mennä jos ei ole ikinä ollut eikä työterveydenhoitoa ole vähään aikaa tiedossa.

      Poista
  4. Hyvänen aika, tätä piti ihan miettiä. Eikä tulos ole niin paha:

    - viinaa menee nykyään huomattavasti vähemmän
    - ruoka on kotiruokavoittoisempaa
    - liikun eri tavalla mutta en oikeastaan vähempää
    - painoa on ehkä pari kiloa enemmän, mutta olinkin alipainoinen
    - olen paljon masentuneempi kuin ennen, let's face it

    Hmm. Kiitos ajattelemisen aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi liikkuminen on tosiaan ihan erilaista, mutta nyt kun olen sen suhteen taas ryhdistäytynyt, olen havainnut että se on mulle mielialalääkitystä. Ja joo, ainahan tollanen kysymys laittaa miettimään, että minkälaisena haluaa nähdä itsensä 15 vuoden päästä. Olettaen että täällä vielä sätkii.

      Poista
  5. Kuten Hanski, keski-ikään on suunnilleen se 15 vuotta vielä aikaa ja ei voi verrata oikein lapsuuteen. Mutta jos vertaa aikaan ennen perhe-elämää aikaan, jolloin opiskelin viimeistä vuotta: liikun vähemmän (lue: en yhtään ylimääräistä), syön enemmän ja epäterveellisemmin (mm. karkkia joka päivä) ja painoa onkin n. 25kg enemmän, vapaa-aika menee varmaan aika tasoissa entisen opiskelu- ja työtahdin kanssa, mutta lapsiviikot tässä uusperheessä tuntuvat vievän ne viimeisetkin mehut.

    Välillä kyllä miettinyt, että miten saisi takaisin sen ajan, mutta lastani en silti vaihtaisi mihinkään! Pitää vissiin panostaa näihin muihin osa-alueisiin jatkossa. :)

    Kiitos ajattelemisen aiheesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä! Sulla on tossa iässä vielä aika hyvä tilanne esim aineenvaihdunnallisesti eli jos haluat muuttaa elämääsi, pääset todennäköisesti nopeasti kuntoon.

      Poista
  6. Kyllä keski-ikäistyminen ja perhe ovat ryhdistäneet myös minun elämääni, esimerkiksi seuraavasti

    1) Teemme ruokaa kotona, ja vielä reilu kymmenen vuotta vauva-ajan jälkeenkin se on melko suolatonta ja melko terveellistä muutenkin. Fuksivuoden elin muistaakseni popcornilla, valkoviinillä ja raaalla jauhelihalla (aikaa ennen EHECiä...)

    2) Liikun paljon enemmän, pyrin saamaan vähintään neljä suoritetta/viikko. Minähän lopetin liikkumisen kokonaan ikävuosiksi 12-20 rangaistukseksi universumille siitä, että heikot nilkkani estivät primaballerinan uran tavoittelun.

    3) Juon paljon vähemmän. Tähän on syynsä sekä keski-iällä että lapsilla. Krapulaa en enää kestä, lapsille en halua näyttäytyä kännissä.

    4) Elämänrytmi on hyvin säännöllinen. Oma äiti ei vaivautunut aamuisin heräämään kun lähdin kouluun (--> Trauma), joten minä vaivaudun. Sisäinen kello herättää 6:15, mikä takaa stressittömän suihkun, aamupalan ja Hesarin ennen jälkikasvun heräämistä.

    Mitään en kadu menneisyydestä, ja nautin nykyisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krapulaa ei todellakaan enää kestä yhtään. Varsinkin kun siinä menee joku kolme päivää!

      Poista
  7. Olin muuten aikoinaan työhöntulotarkastuksessa ollessani raskaana (mitä en ollut työnantajalle velä kertonut). Työterveyshoitaja meinasi saada slaagin, kun näki kolesteroliarvoni 8,9. Olin tuolloin 166 cm ja noin 50 kiloa, joten syy ei ollut ihan ilmeinen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhia, mut vaikuttaako raskaus siis kolesteroliarvoihin?

      Poista
    2. Joo vaikuttaa, varsinkin alukuvaiheessa kun sikiö tehtailee soluja oikein urakalla. Kolesteroli nääs on solukalvon rakennusaine numero yksi.

      Poista
  8. Oho hups, tästä muistinkin että jääkaapissa on jouluoluttölkki! AVAAMATTOMANA! *raks* *hssss* noin, homma hoidettu, ei ole enää avaamaton.

    VastaaPoista
  9. Veriarvoista en tiedä (pitäisi varmaan tietää, kun on tuota sukurasitusta), mutta paino on melko täsmälleen sama kuin 15 vuotta sitten. Vanhoihin vaatteisiin en silti mahdu, sillä nyt minulla on lihakset, silloin ei ollut (laihana pysyi vaikkei liikkunut yhtään).

    Yhtä asiaa olen joskus pohtinut. Kun itse kuuluu niihin, jotka elävät säännöllistä elämää, pitävät huolta kunnosta ja painon kurissa, on pitemmän päälle vaikea sympata työpaikan "elämäntapamuuttujia", jotka aloittavat uuden elämän aina kerran vuodessa - tavallisesti näin vuodenvaihteessa. Lopetetaan tupakointi ja ryhdytään raivokkaaseen painonpudotukseen - työkaverit ja esimiehet kannustaa ja tsemppaa, firma lupaa palkintoja tupakoinnin lopettamisesta. Huhtikuuhun mennessä vauhti on hiipunut, ja viimeistään kesän jälkeen on tupakkalakko loppunut ja painoa tullut takaisin sen viisi kiloa. Olisihan sitä itsekin kiva joskus saada kiitos hyvästä itsekurista. Sitä varten pitäisi varmaan aloittaa tupakointi (että voi lopettaa sen ja saada palkintoja) ja lihoa 10 kiloa, että voi sitten laihduttaa... missä on se työhyvinvointistrategia, joka antaa kiitosta pitkäjänteisestä työstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan naulan kannassa! Miksi tosiaan kaikki terveysprojektit ovat kampanjoita? Miksi pitkäaikaisesta tuloksesta ei palkita? Säännöllisesti liikkuva (esim työmatkapyöräilevä) ihminen ansaitsisi mun mielestä alemman veroprosentin.

      Poista
    2. Komppaan, komppaan :) vähintäänkin työsuhdefillari pitäis halutessaan saada. Ottasin sellasen niin paljon mieluummin kuin auton. Kunnon fillarilla vois paremmin huristella tuolla lumihangessakin ;)

      Ja kukaan, paitsi pekkaniskalla, ei tuu kiittään siitä, että sairauspoissaoloja on ehkä yks päivä viidessä vuodessa, jos sitäkään.

      t. toinen keskivertomamma

      Poista
    3. Vähän OT, mutta ite oon ajatellut että lentolippu pitäisi saada ostaa tietylle kilomäärälle, joka olisi matkustajan paino + matkatavaran paino yhteensä. Tuntuu nimittäin melko epäreilulta, kun oman keskivertokroppansa viereen koneeseen saa vuorellisen ihmistä, ja molemmilla on sama matkatavaramäärä ruumassa.

      Poista
    4. Toinen, mikä tätä aihetta liipaten joskus harmittaa on se, kun ihmiset kitkerästi antavat ymmärtää, että olisi jotenkin tavallista onnekkaampi, kun "sattuu" olemaan normaalipainoinen ja joltisenkin hyväkuntoinen.

      Ei se onnesta ole kiinni, vaan siitä, että asian eteen on tottunut tekemään jotakin ja siitä tottumuksesta on tullut jotain, mitä ei ole halua eikä tarvetta muuksi muuttaa. Toki sitä on äärimmäisen kiitollinen siitä, että on toistaiseksi terve ja pystyy esimerkiksi harrastamaan liikuntaa ilman suurempia rajoituksia. Se on kyllä iso asia.

      Tai sitten se, että "sinä onnellinenhan voit syödä mitä tahansa, kun olet niin hoikka ja liikkuvainen" (ei sillä, että syömisistäni tai valinnoistani numeroa tekisin). Ei se kausaliteetti kyllä tässäkään ihan noin päin mene...

      Poista
    5. Joo, minäkin olen kuunnellut noita "kun sä nyt vaan oot noin laiha"-juttuja ikäni. No nyt kun on jälkikasvua niin työkaverit joutuu keksiin uusia tekosyitä. Mainittakoon, että ne tyyppien laihdutuskuurit on joskus jotain ihan käsittämätöntä, kuten klassinen "jätän lounaan väliin" tai "vatsa litistyy, kun en syö leipää". Jaetaankohan itsepetoksesta Oscareita?

      Yksinkertainen ja selkeä systeemi olisi simppeli kuntotesti kerran vuodessa tai kahdessa. Tietyn tuloksen saaneille vaikka palkallinen vapaapäivä. Se ei olisi edes kallis palkinto, kun miettii, miten paljon toisilla on sairaspoissaoloja ihan vaan huonon kunnon ja perusterveyden takia. Varmaan tähänkin löytyy joku lakipykälä joka estää työnantajaa tukemasta ilman että työntekijä joutuu maksamaan veroja tms... mutta silloin kiitosta saisi ne jotka huolehtii omasta kunnosta (omalla ajallaan, usein omalla kustannuksellaan) ja muut sais sitten vaan hyödyllistä tietoa omasta elimistöstään.

      Mäkin olen miettinyt tuota lentokonejuttua joka kerta kun lennän jonnekin. Minä ja 50 kg painavampi saadaan viedä saman verran matkatavaroita... yhteispainatus olis reiluinta, oikeasti. Toki kaikki lihavat pahoittavat heti mielensä tällaisista ehdotuksista ;-)

      Anon. 20.33

      Poista
  10. Juu-u, piti ihan kelata tätä! Ja hassua, aika moni asia on samalla tolalla kuin sillon joskus.

    Arvot on hyvät; tiedän sen siitä, että testaan ne uteliasuuttani aina kun ilmaiseksi on mahdollista (ja aika usein on, nykyään on niin paljon hyvinvointi-hypetystä tyky-toiminnassa ja muuallakin). Johtunee lähes ainoastaan geeneistä. Liikun yhtä paljon ja samalla sykkeellä, mutta ihan eri asenteella. Ennen liikuin joku tavoite silmissä kiiluen, nykyään tavote on tasan tarkkaan endorfiini, jonka toki ennenkin sain, mutta ilman muita numeroita se ei merkannu mitään.

    Ruokailutottumukset oli hanurista, söin lähinnä sellasia pakastekasvisvalmisruokia, joita heitettiin pannulle (miksei niitä nimenomaisia enää saa kaupasta?). Sisareni kertoi ystävällisesti vasta monta vuotta myöhemmin, että mä haisin tuolloin epämääräisesti ko. ruualle kaiken aikaa. Flaksi kävi kuitenkin, että tilanne ei kai ollu ihan superpaha :D No, valmisruokaa menee nykyäänkin hälyttävän paljon, vaikka siihen rinnalle onkin tullu sushit ja kotiruuat.

    Mutta sentään jotain on muuttunut. Painoa on 15kg enemmän. Viinan kokonaiskulutusta on vaikee arvioida, koska se jakaantuu täysin eri tavalla kuin ennen. Nykyään en myöskään koskaan nuku päiviä, vaikka valvoisinkin (tahtomattani) yöt. Mieli kyllä tekis :)

    VastaaPoista
  11. 15 vuotta sitten, huh huh. Muutosta on tullut paljonkin.
    En polta enää. Normiaski ei riittänyt päiväksi aiemmin. Mutta sillon kauan sitten pysyin hoikkana, vaikka mitä söinkin. Söin eineksiä ja puolivalmiita. Söin paljon vaaleaa leipää. En liikkunut ylimääräistä.

    Nyt on kolme lasta, kaksi koiraa ja rutiinit. Syömme mahdollisimman puhdasta ruokaa, leivon leivät, keitän hillot ja leikin mummoa. Kahvakuulajumppaan, melon, lenkkeilen ja kuntopyöräilen. Punaviiniä kyllä menee pari pulloa viikossa, mutta sallin sen itselleni.

    Ahdistusta on kyllä enemmän. Töiden vähyys kiristää, mutta pyrin purkamaan sen liikuntaan. Painoa on viitisen viisi kiloa enemmän kuin 15 vuotta sitten. Röökitouhujen lopetus toi 10 kiloa, joista puolet on nyt pois, loput työn alla.

    VastaaPoista
  12. 15 vuotta sitten tilanne oli se, että lapset olivat ihan pieniä. Söin huonosti, nukuin vähän ja käytin ehkä alkoholia vähän enemmän kuin nykyään. Nykyisin onkin tosi vähäistä, kun lääkeet tuovat aivan tolkuttoman krapulan. Täytyy kyllä myöntää, etten haluaisi palata tuohon aikaan.

    VastaaPoista
  13. 15 vuotta sitten elämäntavat oli kyllä ihan samanlaiset kuin nykyisinkin... Olin silloin 1 v tytön n. 30 v äiti ja ruokailin mielestäni suurinpiirtein samalla tavalla kuin nytkin. Laitoin joka päivä itse ruokaa ja söin suurinpiirtein samanlaisia ruokia kuin nytkin. Ainahan jotain uutta tulee ruokavalioon, mutta perusrakenne on ollut kyllä jo yli 20 vuotta samanlainen.
    Liikuntapuolikin oli siinä vaiheessa suurinpiirtein samanlaista 2-4 krt/vko jotain liikuntaa (jumppaa, lenkkeilyä tai jotain). Tuossa välillä kun 2. ja 3. lapsi sitten syntyivät oli sitten tällä liikuntarintamalla hiljaisempaa.
    Nyt olen taas uudelleen aloittanut liikkumisen, kun lapset on niin isoja,että eivät tarvitse vahtia esim. lenkkeilyn ajaksi. Tosin hyötyliikuntaa on aina tullut harrastettua runsaasti.
    Tupakoinut en ole koskaan ja alkoholia käytän normaalisti, lasi viiniä silloin tällöin jne.
    Lopputulema... olen siis ollut keski-ikäinen kolmekymppisestä asti...eli kohta kakskyt vuotta. =) Jäisiköhän loppuiäksi tähän keski-ikään eikä vanhenisi ollenkaan?

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...