Tietoa mainostajalle ›

6.11.2012

Urpo ja Turpo

En ehtinyt eilen väliin, kun isosisko demosi pikkusiskolle, miten kuperkeikka tehdään. Tekniikka oli suoraviivainen: siskoa nilkoista kiinni ja ympäri. Älähdin kauhusta samalla muistellen neliraajahalvaantuneen ensiapua. Snadikin huusi, riemusta. Kun porhalsin paikalle torumaan, kersat olivat hölmistyneitä. Puhekyvyttömänkin katseesta hohkasi ärtymys: "Älä tule sössimään meidän leikkejä".

Monet paasaavat, että lapset kannattaa tehdä pienellä ikäerolla, koska niistä on silloin seuraa toisilleen.

Kokemukseni mukaan sisaruspaniikkiin ei ole aihetta. Neljä vuottakin riittää, jos keskinäiset kemiat toimivat. Nämä ainakin riehuvat keskenään ihan mielellään. Toivon, että  leikkipotentiaali kasvaa edelleen, kun toinen alkaa puhua. (Toivon myös, että alkaa.)

Takeita ei ole myöskään siitä, että suht samanikäiset sisarukset muodostavat automaattisesti paita & peppu -yhdistelmän. Minä ja pikkuveljeni synnyimme vuoden ja yhdeksän kuukauden välein. Äiti tuskin riemuitsi pienestä ikäerostamme, sillä me lähinnä nujuutimme toisiamme siihen asti, kunnes veli kasvoi isommaksi. Nykyään olemme toki sydänystäviä. Jotkut sisarukset eivät koskaan tule toimeen keskenään.

Itse liputan useamman vuoden ikäeron puolesta muistakin syistä. Vauvan kanssa on helpompaa kun isompi sisarus soveltuu jo lapsityövoimaksi. Pöydän kattaminen (suvun perintöposliineja lukuunottamatta), rikkaimurin käyttö ja erilaisten tavaroiden juoksuttaminen sujuvat nelivuotiaalta jo mainiosti. Kun ikää karttuu, isosiskolle voi uskoa jo suihkun ja roskiskeikan mittaisia lastenhoitotehtäviä. Kunhan painottaa, että pikkusiskon viihdyttäminen hilaamalla tätä yläkerrasta alakertaan köyden varassa killuvassa pajukorissa on kiellettyä.

61 kommenttia:

  1. Mä oon kanssa sitä mieltä, että lasten luonteet vaikuttaa paljon enemmän siihen yhteiseloon kuin ikäeron pituus. Ja ehkä se sukupuolikin sitten vanhempana. Itse olen vasta aikuisiällä ajatellut, että olisi kiva jos olisi sisko. Siksipä ajattelen, että on varsin mukavaa, että omat lapsemme ovat samaa sukupuolta. Enempää kun emme ole ajatelleet hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli se sukupuoli tärkeä kyllä pienenäkin. Koska pojat döfäs. :D

      Poista
  2. Meillä kupperskeikka harjoitus meni niin, että 5-vuotias sanoi 1-vuotiaalle, joka seistä tönötti, että "laita pää maahan". Yksivuotiaan mittasuhteilla tämä oli mahdollista, joten isoveli avitti kippaamalla takapuolesta. Onnistumisen ilo oli suuri. Kummallakin. Omien hermojeni vuoksi olen muuten reilumman ikäeron kannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos tästä. Skidi selitti että Snadi oli ilmaissut haluavansa tehdä kuperkeikkoja juurikin laittamalla pään maahan. Hän sitten voin nosti jalat ilmaan ja kiepautti ympäri...

      Poista
  3. Meidänkin mussukoilla on ikäeroa tasan neljä vuotta, ja on ainakin tämän ekan vuoden toiminut ihan loistosti. Mun ohje isommalle on ollut, että pikkusiskon kanssa saa painia, mutta pikkusiskon pää ei saa heittäessä kolahtaa lattiaan :). On nimittäin parikin sydäriä ollut melkoisen lähellä, kun isoveli on ryhtynyt kunnolla painiin siskon kanssa. Molemmat nauravat kovaan ääneen, ja mä yritän siinä sitten hillitä itseäni (ja suojella vähän siskoa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat säännöt meillä! Snadi osaa onneksi myös ohjailla siskonsa voimankäyttöä äänimerkeillä: se pitää koko ajan pientä mölinää, mutta voimakkuus kasvaa jos siskon pitää hellittää. :)

      Poista
  4. Hei, jes, joku muukin on samaa mieltä meikäläisen kanssa. Aina ja kaikkialla liputetaan pienen ikäeron puolesta. Olen omassa lähipiirissäni nähnyt, kuinka äiti nääntyy vuoden ikäerolla olevien tenavien kanssa. Tarkoitan lähinnä sitä, että kaksi vaativaa vaippapyllyä yhdistettynä kaiken maailman asioihin, kuten korvatulehdus- tms. kierteeseen on todella kovaa. Olenkin ihan iloinen omieni tulevasta ikäerosta, esikoinen on reilu 3,5v, kun vauva piakkoin syntyy. Lisäksi musta oli erittäin jees elää työelämää esikoisen jälkeen reilu pari vuotta, nyt nautin tästä kotona olosta taas eri tavalla. Toki tuon 3,5-veen kanssa on ehtinyt jo jonkinlainen mukavuusalue syntyä, hänhän on jo niin helppo tapaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tosi iloinen, että vain toista pitää vaipattaa, syöttää ja pukea!

      Poista
    2. Erittäin hyvä ystäväni, kahden lapsen äiti ja Mannerheimin lastensuojeluliittoaktiivi, varoitteli mua "klassisesta kahden vuoden ikäerosta" jo ennen kuin tapasin mieheni. On kuulemma nähnyt perhekahvilatoiminnan kautta niin monen romahtavan sen taakan alle. Veikkaanpa, että hän on (siinäkin) asiassa oikeassa...

      Ja oiste asiassa luin juuri jostain, että 3-4 v. olisi ihanteellinen ikäero myös esikoisen kehityksen kannalta. Lähipiirissäni olen huomannut, että hiukan reilumman ikäeron perheet ovat rauhallsiempia, kun taas eräs alle 2-v. isosiskoksi tullut tytteli muuttui agressiiviseksi pikkuveljen myötä kolme vuotta sitten, eikä ole vieläkään kasvanut siitä yli. Pikkuveljen syntymään liittyi siinä perheessä tosin myös kuvottavaa jess-se-on-poikapoikapoika -hypetystä, joten siinä mielessä en ihmettele, että pistää lapsiparkaakin vihaksi. Mutat silti...

      Poista
  5. Lisäisin vielä edelliseen, että mulla ja pikkusiskollani on ikäeroa melkein viisi vuotta, eikä se nyt niin kamalaa ollut ;)

    Terveisin, toinen Katja

    VastaaPoista
  6. Meillä on ainoan sisarukseni kanssa ikäeroa 1v4kk, ja voi jestas miten lapsena tappelimme, sopua kesti muutama tunti ja taas painimatsi käyntiin. Voin kertoa että ei yli 20 vuoden jälkeenkään vielä sopua kestä montaa päivää kauempaa, tällä hetkelle taidamme olla riidoissa, en enään edes muista. Itse kannatan useamman vuoden ikäeroja. Tosin, minkäs sille voi jos ikäerosta huolimatta lapset on kuin yö ja päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä juuri. Sisarukset voivat olla ihan erilaisista palikoista koottuja. Veri ei välttämättä ole vettä sakeampaa näissä ihmissuhdekuvioissa.

      Poista
    2. Meillä on siskoni kanssa sama ikäero 1v4kk, ja kyllä, lapsena tapeltiin eikä todellakaan haluttukaan kulkea samoissa porukoissa. Mutta nyt aikuisena olemme todella läheisiä! <3 Meille tuli lapsille (vahingossa) tismalleen sama ikäero. Näin kuukauden kokemuksella on vaikea sanoa vielä mitään asioiden sujumisesta, mutta ainakin myöhempää elämää varten olen oman kokemukseni nojalla tyytyväinen, että nuorempi päätti saapua maailmaan jo nyt. Puhuttiin myös miehen kanssa, että tuleepahan kerralla kärsittyä nämä vauvavuosien univelat...

      Poista
  7. Vuosien mittaan on herännyt epäillys ettei se ikäero vaan vanhempien vaikutus/ sekaantuminen sisarustenväliseen kanssakäymiseen on jutun juju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis että osaa olla sekaantumatta liika, niin sen piti mennä - tai oikealla tavalla - äh, yrittäkää ymmärtää

      Poista
    2. Tarkoitit että antaa suhteen muodostua jos on muodostuakseen? Se on ihan hyvä näkemys kun ystäväksi ei oikein voi pakottaakaan. :)

      Poista
  8. Tästä olen lukenut ihan hyvin perusteltuja suosituksiakin, oliko se nyt Tiina Kaitaniemi et co (siis himpun pidemmästä ikäerosta sisarusten välillä). Nimenomaan vanhempien jaksamisen näkökulmasta, ja myös isosisaruksen näkökulmasta. Meillä on lasten ikäerot ykkösen ja kakkosen välillä 2v, kakkosen ja kolmosen välillä vajaa 3v ja kolmosen ja nelosen välillä 5v. Ykkösen ja kakkosen yhteiselo on ollut aina aika myrskyisää ja oma elämä nimenomaan heidän pieninä ollessaan oli aika raskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, taitaa olla ainoa asia, jonka teen Kaitaniemen oppien mukaan oikein. :D Ja sekin vahingossa.

      Poista
  9. Ei pal annettu vaihtoehtoja. 28 minuuttia ja sillä on menty! Susanna

    VastaaPoista
  10. Täysin samaa mieltä tuosta ikä erosta,Meillä poika nyt 4v9kk ja tyttö 7kk.Poika mielellään leikittää tyttöä kun on esimerkiksi pakko soittaa joku tärkeä puhelu,tai haluaa kerran päivässä juoda puoli kuppi kahvia ja vetää sen röökin samalla kun juoruaa kaverin kanssa puhelimessa,Tämä tosin ei ole niin tärkeää mutta omalle mielelle ja hermoille se on todella tärkeää että jaksaa taas yhden hullun mylly päivän :)
    Pyykki tuvassa uskallan pikaisesti käydä kun tyttö on unilla ja poika "vahtii" että vauva nukkuu.
    Itse olen ainakin niin hullun rohkea että suihkuun myös uskallan mennä jos pienempi nukkuu tai on juuri syönyt.Tosin kylppärin ovi pysyy auki.
    Meillä taitaa olla todella harvinainen tilanne koska poika odotti vauvan syntymästä asti että koska pääsee pikku siskon kanssa nukkumaan samaan huoneeseen,nyt sitä yhteis huone eloa on kestänyt kaksi viikkoa ja sujuu kun rasvattu..isompi pitää huoneen siistinä koska meidän monsteri vauva voi rikkoa juuri sen hienon lego linnan tai soturi hevosen valjaat saattavat joutua suuhun.
    Lähes joka päivä poika kertoo kuinka kivaa on kun on pikku sisko, ja kuinka hän rakastaa sitä valtavasti.
    Muilla tutuilla on tullut kamalasti mustasukkaisuutta (pienempi ikä ero)vauvan "hakkaamista" ja muuta mutkia arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi mustasukkaisuus olisi kyllä kaameaa. Onneksi meilläkään ei ole ollut vauvaa kohtaan mitään kiukunpuuskia, välillä vaan vähän ärsyttää kun illalla ei saa enää möykätä pikkusiskon nukkumaanmenon jälkeen. :)

      Ps. Sun pitää lopettaa se röökinpoltto! Siitä ei seuraa mitään hyvää.

      Poista
    2. Kovasti koitan sen rööki polton lopettaa ennen joulua.
      itselle se on toki jo saavutus että raskaus ajat ja imetys ajat oon ilman tupakkaa ollut.Siihen tupakkaan on vaan niin helppo tarttua ku maidon tulo lakkaa

      Poista
    3. Hyvä! Tsemppiä sulle savuttomuusprojektiin!

      Poista
  11. Mä aina ajattelin että haluun lapset mahdollisimman pienellä ikäerolla. Nyt esikko on viisi ja vauvalle annettu lupa tulla, muttei se ikäero enää harmita, kuten se joskus vähän teki. Kun katsoo ystäviä joiden taapero pyörii jaloissa ja yrittää tehdä vauvan hoidon mahdollisimman hankalaksi milloin milläkin tempuilla, niin oon oikeastaan vaan todella onnellinen että tilanne on tämä. Esikko odottaa että milloin se vauva tulisi meillekin, ja hänestä on sitten taatusti paljon apua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pitänee sitten toivotella niitä plussatuulia! :D

      Poista
  12. On kyllä ihan hullun uuvuttavaa, kun vanhemmat painostaa ja syyllistää tykkäämään pikkusiskosta, jonka kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Mä olen ainakin ollut koko elämäni "huono isosisko" koska emme tulleet pikkusiskon kanssa toimeen. Mistähän kumpuaa se pakkomielle, että "normaalit" sisarukset tulevat aina toimeen keskenään? Ja mitenkähän pystyisi itse välttämään tämän oletuksen omien lastensa kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse ainoa lapsi, mutta voin kuvitella! On ihan kauheaa pakottaa toinen tykkäämään jostakusta, se tunne tulee jos on tullakseen. Ja voivathan välit olla siedettävät ja asialliset, vaikkeivät lämpimät olisikaan. Siihen täytyy pyrkiä, ei hampaat irvessä tykkäämiseen.

      En myöskään osaa sanoa, miksi sisarusten oletetaan tulevan hyvin juttuun, mutta outoa se on. Minun taas oletetaan olevan hirveän onneton, kun olen ainokainen... Totuus ei tietenkään ikinä ole näin yksinkertainen.

      Olen kuullut väitteen (todenperäisyydestä en tiedä, mutta on kiinnostava ajatus), että satujen ilkeät sisarpuolet ovat alkuperäisversiossa olleet biologisia sisaruksia, jotka muutettiin myöhemmissä versioissa sisarpuoliksi. Eli jossain vaiheessa sisarussuhteiden ongelmista on täytynyt tulla elämää suurempi tabu.

      Poista
    2. En kyllä usko tuohon viimeiseen. Me nykyäidit emme enää muista / tiedä, miten vaarallinen asia raskaus ja synnytys on naisille ollut ennen nykylääketiedettä ja mahdollisuutta ehkäisyyn.

      Aikaisemmin oli ihan tavallista, että nimenomaa isä meni uusiin naimisiin, kun äiti oli kuollut synnytyksessä. Siksi koko sana "uusperhe" on sanana vähän outo.

      Poista
    3. Tykkäämään ei edes voi pakottaa. Tietty vanhemmalle sisarukselle (mun mielestä) kuuluu jonkinlainen vastuu pienemmästään, että se tulee edes kertomaan jos pienempi tekee jotain vaarallista tai tyhmää.

      Mä muistan, että mua pyydettiin aina ottamaan broidi leikkeihin mukaan vaikka tykkäsin leikkiä yksin. Asuimme hevon helvetissä ja muita lapsia ei ollut lähimaillakaan joten piti keksiä sitten leikkejä joissa molemmilla on rooli. Kehitti ehkä mielikuvitusta. Pinnaa se ei ainakaan kehittänyt. ;)

      Poista
    4. Ainokaisuus for the win! (huom! vitsi, ihan sama se mulle on montako lasta kelläkin)

      Oon siis itse ainoa lapsi, mutta ihan jo vanhempiani kattelemalla voin todeta, että sisarukset voi olla myös ihan hirveä taakka (toisella alkoholisti, toisella hyvin vaikeasti sairas). Vaikka ne kyllä sisaruksistaan välittää, niin silti on olemassa sellainen selkeästi vähän ahdistava oletus, että sisaruksilla on aikuisinakin velvollisuus huolehtia toisistaan, jaksoit tai et. Varsinkin alkoholistin kohdalla tää on aika rankkaa, kun sen sisaruksen vaikea tilanne johtuu varsin pitkälti sen omista valinnoista ja haluttomuudesta muutokseen...

      Poista
    5. No joo, kieltämättä olen äitini vaiheita seuratessa ollut ihan tyytyväinen ainokaisuuteeni - tai ainakaan en ole kokenut jääväni jostain paitsi. Äidilläni on 7 sisarusta, mutta välit monien kanssa ovat syystä tai toisesta riitaiset ja kateuden sävyttämät. Ei äitinikään mikään enkeli ole (vaikka perusmukava ihminen onkin), mutta hän on saanut parilta tädiltäni huomattavasti huonompaa kohtelua kuin olisi ikinä ansainnut. Olen siis aina nähnyt, että sekin on sisarusten kesken mahdollista. Toisaalta minulla on kaksi todella hertatista enoa, eli laidasta laitaan mennään.

      Poista
    6. Selvästi hankalampi tilanne on mun vanhemmista sillä, jonka ainoa sisarus on alkoholisti, ja siten mun vanhemmalta odotetaan nyt että se huolehtii sekä ikääntyvien vanhempiensa että sen alkoholistisisaruksen asioista. Eli kun monesti hoetaan, että kun on sisaruksia, niin on sitten joku jakamassa sitä omista vanhemmista huolehtimista jne. niin voin kyllä kertoa että ei todella välttämättä ole, vaan vielä yks huollettava lisää.

      Poista
  13. Yksi hyvä juttu pidemmässä ikäerossa on sekin, että on jollain lailla sosiaalisesti hyväksyttyä pitää yli kolmevuotiasta päivähoidossa - varsinkin, jos sopivaa kerhoa ei ole tai esikoinen on jo ollut päiväkodissa ja viihtyy siellä.

    Meidän lapsillamme on reilut kolme vuotta ikäeroa eikä esikoisesta ollut kyllä mitään iloa tai apua vauva-aikana. Nyt nuo ovat kyllä jo melkein parhaat kaverit. Se tuossa pidemmässä ikäerossa on minusta hyvä juttu, että käskytyssuhteet sisarusten välillä ovat selvät: ei tarvitse koko ajan nahistella ja hakea paikkaa perheessä.

    Omaan veljeeni minulla on viisi vuotta ikäeroa ja kun hän tulee auttamaan lasten kanssa homma sujuu aina saumattomasti: miehen kanssa on kaikenlaista vääntöä, mutta veljen kanssa on tappelut tapeltu jo kolmisenkymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta molemmat pointit. Snadi selvästi ihailee siskoaan kympillä ja Skidi taas tykkää paistatella ihailussa ja kirittää siskoaan puhumaan ja leikkimään. Ei ole mitään kilpailua. Ainakaan vielä.

      Poista
  14. Mulla on pienimpien pikkusiskojeni kanssa ikäeroa 17 ja 22 vuotta ja etenkin ton "vanhemman" kanssa ollaan ihan <3 :) Mekin leikittiin kovin yhdessä, enkä mä opettanu pikkusiskolle kuperkeikkoja liian pienenä, tosin opetin sen vahingossa kiroilemaan :) Ja sen isoimman pikkusiskon kans mul on ikäeroon 4v ja me roikuttiin aina toistemme kurkussa, tehdään sitä välillä vieläkin mut onneks kuitenkin rakastaen.
    Ja osaa se pienikin olla avuksi, vaikkei se toki pienempiään hoida kun ei sellaista edes ole :) Meidän yksi vee vie pyykkiä pyykkikoriin, laittaa pyykkiä koneeseen, täyttää ja sytyttää saunan kiukaaseen tulen, kantaa omat astiansa pöytään.. Tekis paljon enemmänkin jos annettais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota voi jo kuvailla pitkäksi ikäeroksi. :) Mut onpas teidän yksivuotias toimelias! O_o Sytyttää tulet kiukaaseen??? Meillä ei kumpikaan kakara saa vahingossakaan koskea stideihin, sen verran tuoreessa muistissa on broidin vähän käsistä lähtenyt nuotio... :D

      Poista
    2. Yksivuotias lähti kävelemään 9,5 kk ja juoksemaan 10kk, eikä ole koskaan ollut mikään paikallaan makoilija, ei ole tullut tässä äitiinsä :) Äitinsä on kyllä leikkinyt tulella muksuna, nuotio vanhan navetan ylisillä, kuivaa heinää ympärillä, jep! Yksivuotiasta on kuitenkin opettanyt sytyttimellä (pitkävartisella) saunan kiuasta sytyttämään isänsä ja ehdottomasti valvottuna ja isän avustuksella, poika muuten palauttaa sytyttimen heti sytytyksen jälkeen laatikkoon omalle paikalleen. Toimelias poika kyllä, aina pitänyt olla mukana tekemässäsitä mitä äiti tai isikin.. Joskus aika rasittavaakin.

      Poista
  15. Mulla on kolme tyttöä joiden ikäerot on 3,5 vuotta ja hyvin on mennyt. Varsinkin silloin kun tytöt oli pienempiä... =)
    Vanhemmista lapsista oli paljon hyötyä silloin kun oli pieni sylissä ja olen usein saanutkin "kehuja" omatoimisista lapsista. Liekä syynä laiskahko äiti, joka ei ole kaikkea valmiina antanut.

    Olen todennut tässä vuosein varreella, että nuo lasten keskenään toimeentulemiset muuttuu aika-ajoin kun lapset kasvaa. Välillä on ollut kausia, että vanhin ei ole tullut toimeen keskimmäisen kanssa ja sitten taas joskus keskimmäinen ei tule toimeen nuorimman kanssa. Esim nyt kun tytöt on 16, 12(maaliskuussa 13) ja 9. Vanhin ja keskimmäinen on hyviä ystäviä, mutta keskimmäinen ja nuorin tappelee kuin kissa ja koira. Vanhin ja nuorin tulee kohtuullisesti toimeen, mutta tietysti 16 v mielestä 9 v on ärsyttävä kakara...Vielä vuosi sitten oli ihan eri kuviot eli silloin 11v ja 8 v leikkivät hienosti yhdessä ja silloin 15 v vanhin oli sitä mieltä, että molemmat pikkusiskot on kakaroita.

    Mulle tuo 3,5 v ikäero lapsien välillä oli ihan luonnollinen asia, imetin pitkään ja millään 2 vuoden ikäerolla ei lastenteko olis fyysisesti edes onnistunut. Sitäpaitsi halusin olla lasten välillä töissä ja saada nuorimmaisen aina hiukan isommaksi ennen kuin seuraava syntyi. Meidän ratkaisu oli tämä, mutta toki ymmärrän hyvin muitakin ratkaisuja. Mikä kenellekin toimii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee! Varsinkin jos vähän tälleen vanhempana alkaa lapsiasiat kiinnostaa niin siihen kahteen kersaan ei ole varaa odotella neljää vuotta.

      Poista
    2. Jep, mä olin kyllä jo 31 kun esikoisen sain ja 38 kun nuorimmaisen, joten ihan tyttönen en ollut edes ekan kohdalla... =)
      En edes silloin osannut miettinyt asiaa siltä kantilta, että en ehtis tehdä sitä lapsilukua mitä halusin. Sekä äitini, että isosysterini kun on olleet yli nelikymppisiä kuopuksen saadessaan.Ja ensin suunniteltu lapsiluku oli 2,mut sitten tulin vielä uusiin aatoksiin.Ja kolmas tuli sitten alulleen tyylillä, joko nyt hetikohta tai sitten jääköön kahteen.
      Niin ja sanottakoon vielä, että ei meilläkään tämä lasten "tekeminen" ole aina niin suunnitellusti tapahtunut, matkan varrelle kun on mahtunut keskenmenoja ym. muuta tapahtumaa, joten voihan sitä aina suunnitella, mutta kaikki ei aina käy niin kuin ajatteli...

      Poista
  16. Näin pikkusiskon silmin katsottuna tuo hieman suurempi ikäero on vain plussaa. Kuusi vuotta vanhempi isosisko sai raivata tietä siinä mitä kaikkea saa ja mitä ei saa tehdä (ja etenkin minkä ikäisenä!).

    Siinä vaiheessa kun menojalkaa alkoi vipattaa, lohkesi lupa äitiltä paljon helpommin rientoihin, jos vain tajusi pyytää isosiskon mukaan "aikuiseksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tietty tiedä onko tämä "äitinäkökulmasta" katsottuna hyvä vai huono juttu :D

      Poista
    2. Totta tuokin! Kuopuksen kohdalla vanhemmat ovat jo luopuneet periaatteistaan. :D

      Poista
  17. Luulenpa, että kaikissa ikäeroissa on puolensa. Kovin lyhyellä ikäerolla vain se vanhempien kuormitus on sitä luokkaa, että sitä vaihtoehtoa koetaan useimmin tarpeelliseksi puolustella ja sen hyviä puolia erityisesti korostaa. Vastineeksi sille, että pienellä ikäerolla syntyneiden sisarusten hoidon taso väkisinkin pikkuisen kärsii, saavat lapset sitä "seuraa toisistaan". Minua tämä asia ainakin lohduttaa, lapsilla on ikäeroa alla kaksi vuotta ja en ole pystynyt ylläpitämään sitä vanhemmuuden tasoa, jota itseltäni toivoisin. Kädet, aika ja hermot ei aina riitä. Nyt kun isompi puhuu ja on jokseenkin kuiva, niin elo alkaa helpottaa kovastikin. Jälkiviisaana voin todeta, että meille vanhemmille pidempi ikäero olisi ollut parempi, mutta näillä mennään nyt.

    Sisarusten suhteen laadun ja ikäeron välillä on tuskin juuri mitään korrelaatiota. Puolisolla on veljeensä kymmenen vuoden ikäero ja ovat parhaat ystävät, minä olen jutellut puolitoistavuotta nuoremman siskoni kanssa viimeksi viime jouluna... tai ehkä sitä edellisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava näkökulma! Voitko vielä tarkentaa mitä tarkoitat tuolla vanhemmuuden tason ylläpitämisellä - missä asiassa olisit halunnut olla "pätevämpi"? Anteeksi, että utelen, mutta kiinnostaa, onko pienellä ikäerolla lapsensa saaneilla äideillä jotain minulle uusia komplekseja. :)

      Poista
    2. On aika paljon tilanteita, joissa pieni lapsi vie vanhemman jakamattoman huomion. Vaikkapa tilanne jossa molemmat lapset itkevät lohduttomasti on aika hankala kun kumpikaan ei vielä kykene odottamaan yhtään ja molempien luo ei vaan yhtä aikaa ehdi. Ainahan sitä voi huikata isommalle, että "Tulen ihan kohta, pesen vain tämän pyllyn ensin", mutta mukavampi olisi saada siihen vastaukseksi vaikka "joo" kuin pelkkää yltyvää itkua. Meillä esikoinen oppi puhumaan todella myöhään, joten ei se vielä kahdenkaan vanhana kyennyt kertomaan onko huudon syy väärän värinen sukka vai vaikka katkennut sormi. Kun siis yhtä aikaa huutoon parahti vauva ja taapero, jouduin aina vain arvaamaan kumman hätä on suurempi. Vauvan kanssa joutuu aina arpomaan mikä se ongelma on, onko väsy, onko nälkä, onko kylmä, kuuma,tylsää, vaippa vaihtotarpeessa, kipua vai ihan vaan ketutusta. Ja puhumattoman taaperon kanssa on myös näin. Siihen menee aikaa je energiaa, joka ei tuplaannu samalla kun lasten lukumäärä. Se on turhauttavaa niin vanhemmille kuin varmasti lapsillekin.

      Tai se ruokkiminen. Paljon sitä oppii imettäessä tekemään, mutta sekä taaperon, että vauvan ruokkiminen yhtäaikaa on haasteellista. Edes pikkuisen isompi olisi osannut jo itsekin ottaa vaikka banaanin ja kuoria sen ensihätään. Tai edes kertoa, että itkun syy on nälkä, tässä taas viittaan edelliseen kappaleeseen.

      Minusta tuntui ja tuntuu jossain määrin yhä, että meillä kuopuksen syntymän jälkeen kumpikin on joutunut joustamaan ja odottamaan vuoroaan enemmän kuin mitä siinä iässä on kohtuullista vaatia. Eikä se johdu siitä, että esikoinen olisi yhdessä yössä meidän silmissämme kasvanut jotenkin isoksi, vaan ihan vain siitä, että en ole kyennyt kohtelemaan häntä yhtä huomioivasti kun kotiin on kannettu vielä toinenkin ihan pieni.

      Ja edelleenkin ehkä se villakoiran ydin tässä on se puhe, jos asiasta olisi isomman kanssa voinut jutella edes muutamin sanoin, jos hällä olisi ollut jokin keino sanoittaa tunteitaan silloin, niin se olisi helpottanut paljon. Nyt voin vain arvella oliko se ensimmäinen koliikin täyttämä puolivuotta hänen mielestään ihanaa vauvantuoksuista arkea vai samanlaista koliikin täyttämää helvettiä kuin minun muistoissani.

      Poista
    3. ^Niin hyvin kirjoitettu! Voin jo nyt (kuukauden jälkeen) samaistua!

      Poista
  18. Toisaalta ymmärrän syitä millä perustellaan että lapset halutaan tehdään ns. samoilla silmillä. Jos ne 1-3 lasta syntyy mahdollisimman pienillä ikäeroilla, äidin poissaoloaika työelämästä lyhenee ja jos vauva/taaperoajan raskautta ja vaativuutta ajattelee, voi ajatella että siinähän ne yövalvomiset sun muut parin vaippapyllyn kanssa menee samaan syssyyn. Ja sitten se paljon mainostettu sisarusten välinen toveruus, "sopivia leikkikavereita" jne.


    Mutta silti, minulla henk.koht.jotenkin korvaan kalskahtaa tuo ajatus että hoidetaan nyt nuo pari vauvaa tässä samoilla vaivoilla, että rämmitään lävitse ja kunhan vain jotenkin selviydytään se vauva/taaperoaika ja lähinnä tämä aika vaan odotellaan että lapset kasvaa sen verran että elämä alkaa helpottamaan ja on aikaa antaa kaikille lapsille tarpeeksi sitä yksilöllistä huomiota ja läheisyttä..
    Minusta jotenkin surullinen ajatus, siis nimenomaan vauvan ja taaperon itsensä kannalta jos vanhemmat eivät jaksa,ehdi, kykene ehkä tarjoamaan tarpeeksi yksilöllistä hoivaa ja huomiota kun niitä samanlaista hoitoa vaativia pieniä on niin monta.

    Jokainen perhe tekee luonnollisesti heille parhaiten sopivat päätökset mutta joskus toivoo että näitäkin puolia tässä keskustelussa lasten ikäeroista tuotaisiin enemmän esille.

    VastaaPoista
  19. Mulle oli aikamoinen kriisi saada pikkusisko kolmivuotiaana, eikä vanhemmilla ollut helppoa. Ne tapahtumat on kyllä muokanneet mun elämää aika paljon, eikä ehkä kovin positiivisesti. Tuntuu että mun tapauksessa joko vähän pienempi tai vähän isompi ikäero olisi ollut parempi, tai sitten se olisi vaatinut vanhemmilta vähän enemmän hienovaraista kasvatustaitoa. Mutta tääkin on niin kovin tapauskohtaista. Kaksi mun kaveria on nyt saaneet lapset vastaavasti 3 vuoden ikäerolla ja näistä toisen esikoisen asenne ja tilanne muistuttaa ihan mua pienenä, ja toisella taas näyttää menevän ihan loistavasti.

    Sisko sinänsä on rakas ja läheinen, ja parivuotiaasta asti on yhteiset leikitkin sujuneet. Nämä asiat nyt vaan on joskus niin haastavia, että ei todellakaan käy kateeksi vanhempia. Mitä vaan teet niin väärin menee jossain. Tän takia psykologit perustaa lapsilleen jo vauvana terapiarahaston. :D

    VastaaPoista
  20. Lapsillani on ikäeroa 2 vuotta (poika 7 kk, tyttö 2v7kk). Vaikka elämä onkin tällä hetkellä aivan hullun myllyä niin olen vain äärettömän onnellinen, että meille on suotu kaksi lasta ja näin lapsillamme on sisarus. Senhän aika sitten näyttää, että tulevatko he toimeen keskenään, mutta toivon tietysti että sisaruussuhde edes jollain tapaa rikastuttaisi heidän elämäänsä.

    Itse olen ainokainen ja aina kipeästi kaivannut sisarusta itselleni. Varmasti juuri siksi minulle oli niin tärkeää, että esikoisemme ei jäisi ainoaksemme vaan saisi sisaruksen.

    Tottakai ainokaisena olemisessa on paljon hyviä puolia (mm. saa vanhempiensa täyden huomion eikä sisaruuskateudesta tarvitse kärsiä). Ja ymmärrän täysin niitä vanhempia, jotka eivät halua kuin yhden lapsen. Ihan kunnon kansalainen minustakin on tullut vaikkei minulla sisarusta olekaan. :) On vain tyhjä paikka sydämessä, pikkusiskon tai -veljen paikka...

    VastaaPoista
  21. Mua hirvittää edelleen lapsuudenystäväni perhe, jossa oli kaksi lasta neljän vuoden ikäerolla ja vanhempien ideologiana jonkunlainen "kaikki lapset on lapsia", jossa molempia kohdeltiin samoin koko ajan. Olihan se kaunis ajatus, mutta voitteko kuvitella paljonko saa teini-ikäisen kapinoimaan lisää antamalla neljä vuotta nuoremman, ei ees esiteini-ikäisen esittää mielipiteitään sen asioista, ja ottamalla ne vielä huomioon vanhempien päätöksenteossa? Siinä kasvatusmallissa ois kyllä pitänyt olla korkeintaan se kaksi vuotta ikäeroa...

    Tietysti siltä teiniltä vastaavasti kysyttiin mielipiteitä nuoremman asioihin (tää oli mun mielestä jo sillon ihan käsittämätön systeemi molemmin päin). Näin päin kuitenkin aiheutui ehkä vähemmän kahnausta kuin toisin päin. Monesti oon jälkikäteen ajatellu, että oispa vanhemmat säästäneet itseään todella paljon, jos olisivat vaan myöntäneet, että 9v. ja 13v. on ihan totaalisen eri ikäkaudet.

    VastaaPoista
  22. No määki sano ny jottai :).

    Mulla on kolme veljeä, yks vanhempi ja kaks nuorempaa. Ikähaitari on siten et me kolme ensimmäistä ollaan noin puolentoistavuoden välein synnytty ja sitten on tää iltatähti, joka on mua kahdeksan vuotta nuorempi.
    Mä en ole koskaan tullut toimeen isoveljeni kanssa. Me ollaan tapeltu niin pienestä kun mä muistan. (Se oli niin mustasukkainen kun mä synnyin et sille nousi korkea kuume.. go figure.) Mä päätin joitakin vuosia sitten ihan oman mielenrauhan takia olla mahdollisimman vähän tekemisissä tämän veljen kanssa ja päätös on toiminu. Se ei ole millään mittarilla helppo ihminen ja mitä vähemmän sen kanssa on tekemisissä sen parempi.
    Kaks nuorempaa veljeä on sitten oman perheen ohella ne lempi-ihmiset maailmassa. Me leikittiin kakarana tän ei-iltatähden kanssa todella paljon yhdessä ja ollaan viikoittain tekemisissä edelleen. Se on puolisoineen meiän muksun kummikin. Tää iltatähti taasen on aikuisiällä tullu vielä läheisemmäksi. Eihän sen kanssa kakarana tullu leikittyä kun se oli jo niin paljon nuorempi, mut kyllä musta hoitoapua oli.
    Mä joskus kysyin äidiltä että eikö se ollu välillä helisemässä meiän kolmen vanhemman kanssa mut kirkkain silmin se väittää että ei. Meistä oli kuulemma aina seuraa toisillemme ja me oltii kovin kilttejä. (Mä luulen että aika on hieman kullannut muistoja... ;-))
    Oon tätä ikäerojuttua paljon pohtinu kun omassa perheessä se alkaa olla ajankohtaista ja vaikka periaatteessa vois väittää oman kokemuksen pohjalta että ei se ikäero vaan luonne niin ehkä sillä ensimmäisen ja toisen lapsen välillä vois olla isompikin ikäero. Who knows, jos isoveli olis ihan rauhassa saanut olla se vauva mahdollisimman pitkään niin se olis ehkä osannu ottaa mutkin eri tavalla vastaan. Tai sitten ei :/.

    Nyt on omassa perheessä toisen lapsen hankinta jollakin tasolla vireillä. Ensimmäinen napero on vuos ja neljä kuukautta. Sun blogia lukiessa ja muiden kokemuksia haistellessa on käyny mielessä että täytyskö kuitenkin odottaa mut en mä usko että mä kykenen. Ja syy on se että se raskausaika ja ensimmäinen puol vuotta muksun syntymän jälkeen oli niin raskasta et mä yksinkertaisesti haluan sen niin pian pois alta kun mahdollista. Kun mä (ja puolisokin :)) kumminkin haluan sen toisen (ja viimeisen) lapsen niin ajatus siitä että se kaikki alkupaska tapahtuis vasta vuosien päästä on ihan mahdoton. Vuan eipä sitä tiedä. Ensimmäinen sai alkunsa vasta vuoden yrittämisen jälkeen, joten voihan olla että seuraavan (ja viimeisen) kanssa menee samanmoinen ja sillonhan ikäeroa olis jo päälle kolme vuotta.
    We shall see.

    T: mamamia

    VastaaPoista
  23. Mä luulen, että sopiva ikäero on oikeasti ihan henkimaailman juttuja. Luonteet, sattuuko esikoinen olemaan tyttö vai poika, miten vanhemmat jaksaa missäkin vaiheessa. Ja jokaiseen tilanteeseen sopeutuu ja alkaa keksimään syitä, että juuri se olisi se paras ratkaisu.

    Muutama pointti kuitenkin.. Kun alkaa innostumaan aiheesta lapset 35+ ikäisenä ja toivoo useampaa, ei hirveästi kannata liputtaa suuren ikäeron puolesta. Täytyy vissiin toivoa, että saa edes sen ainokaisen. Että näin entisen lapsettoman, yhden hoitoalkuisen ja jatkoksi pikaisesti tulleen yllätysluomun äitinä voin todeta, että välillä nämä suunnitelmalliset "milloin, montako ja millä ikäerolla" -lapsikeskustelut ei ole kaikille ihan itsestäänselviä vaan kaikki otetaan milloin vain saadaan. Mutta jos otetaan nämä häiriötekijät pois, perustelut puolesta toiseen on kyllä ihan päteviä.

    Niin ja nyt kahta alle kolmevuotiasta ympäripaskovaa ripulitapausta neljättä päivää yksin hoitavana (miten se äijä onkin taas työmatkalla) voin todeta, että suurempi ikäero olis ihan jees, että vielä suurempaa omatoimisuutta olisi edes toisella. Tai että lapsia olisi vain yksi. Tai että niitä ei olisi ollenkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä, että saahan sitä suunnitella vaikka mitä (niin kuin elämässä muutenkin) lasten ikäerosta, mutta jos universumi paskat nakkaa sun mielipiteistä, niin sitten se on niin kuin sattuu olemaan. Ja siinä mielessä tällasen asian pohtiminen on ihan turhaa, koska olipa se lopputulos sitten mikä hyvänsä, niin siihen on pakko sopeutua kumminkin, kun ei sitä lasta voi mihinkään takasinkaan lähettää, jos tulikin "liian vähän ikäeroa" tms. :D

      Poista
  24. Mulla ja mun siskolla ja veljellä on 5 v. ikäeroa, ne on siis kaksoset ja mua vanhempia. Kyllä me ainakin lapsina tapeltiin aivan älyttömästi! :D Tosin muistan osan riidoista olleen juuri noita, ettei siskoni halunnut mua mukaan, koska olin niin paljon nuorempi. Toisaalta ehkä me myös keskivertoa enemmän ollaan hengattu yhdessä ja mun sisko on aina kyllä ottanut mut kuitenkin tosi hyvin huomioon ja pitänyt musta huolta :') Lisäksi mun kavereiden mielestä mun isosisko oli tietty tosi cool, joka oli musta tietenkin niin hienoa :D Ja siitä oli tosiaan hyötyä, että ne vanhempien silmissä teki tien mulle paljon helpommaksi :P Veli oli musta lapsena pitkään vaan ärsyttävä, mutta nykyään on hauska huomata miten hyvin tullaan juttuun. Niin rakkaita ne on molemmat, enkä päivääkään vaihtais pois, vaikka vieläkin välillä meinaa siskoon hermo mennä! :) Toisaalta se kuitenkin yhä edelleenkin halaa mua ja sanoo rakastavansa mua, mikä on musta niin liikuttavaa <3

    Omia lapsia ei vielä ole, mutta koska luulen, että se lapsiensaanti ei käy tosta noin vaan (oman kropan toiminta siis antaa viitteitä tähän), niin en voi kun toivoa, että saisi edes yhden ja sitten sille yhdelle edes yhden sisaruksen :D oli ikäero mikä tahansa :)

    Pakko vielä sanoa, että mulla on kaveri, jolla on siskoonsa 10 v. ikäeroa ja toinen kaveri, jolla on siskoonsa vajaa 1,5 v. ikäeroa ja kummatkaan ei oo pahemmin tekemisissä siskojensa kanssa. Eli se tosiaankin riippuu niin paljon ihmisistä ja ehkä myös siitä miten vanhemmat kohtelee sisaruksia, koska sehän se usein luo sen "pohjan" sille sisarussuhteelle.

    VastaaPoista
  25. Kannatan 6 vuotta! Meillä on lapsilla 6 v ikäeroa kuten on kummallakin vanhemmalla sisarukseensa. Tyytyväisiä olemme. Nelivuotiaan voi jättää kymmenvuotiaan huomaan kauppareissun tai jumpan ajaksi oikein hyvin.

    VastaaPoista
  26. Meillä on kolme mukulaa ja ovat aika tiheässä tahdissa syntyneet (ekalla ja tokalla 1v ja tokalla ja kolmannella 1v10kk) ikäeroa ja ainakin meidän perheessä en koe rämpiväni vaan eteenpäin kohti parempia aikoja. TIetysti työtä on ihan helvetisti ja lähdöt yksin kakaroitten kanssa vaativia mutta en tiijä, koen kyllä että muksut on tyytyväisiä (isommat leikkivät yhdessä kokoajan, tosin tappelevatkin paljon mutta kai se kuuluu pakettiin :D ) ja itekin voin hyvin.ja on ollut korvatulehuskierrettä kahdella, maitoallergiaa ja koliikkia.
    Enkä halua antaa mitään supermutsi kuvaa vaan pikemminkin "puolustella" myös lyhyellä aikavälillä syntyneitten suhteita yms.

    mutta se on kyllä totta että onhan se vauva aika sisaruksilla erilaisempaa esikoisen kanssa kun hän on ainoana kuin että siinä pyörii pari pientä mukana "jaloissa". ;D

    Molemmissa tavoissa on varmasti puolensa ja itsellä on sisaruksia niin 2vuoden, 5 vuoden ja 10 vuoden ikäeroilla ja kaikki ovat yhtä läheisiä! :)

    ja onnea paljon vaaleista, sinunlaisia päättäjiä tarvitaan!!

    t. Haidi

    VastaaPoista
  27. Siskolla ja meikäläisellä ikäeroa reilut neljä vuotta. Parempaa Turpoa en voisi kaverikseni toivoa.

    t. kolmekymppinen Urpo

    VastaaPoista
  28. Mulla on pari vuotta nuorempi veli ja sitten yli 10v. väliä pariin nuorempaan sisarukseen. Veljen kanssa touhuttiin ja kuljettiin samoissa piireissä kyllä lapsena, mutta ei kyllä enää aikuisiällä. Nuorempia sisaruksia hoidon kovasti, kun olin tietty jo sen verta iso. Ja kun muutin kotoa pois, niin nuoremmat sisarukset kävi tosi usein yö- ja viikonloppukylässä ja kirjeitse vaihdettiin kuulumisia. Nykyään läheisimmät välit on noiden nuorimpien kanssa.

    Meillä on tällä hetkellä yksi lapsi (reilu 1v.) ja ajatuksissa on, että sisarus sais tulla. Tai oikeastaan, kun lapsettomuushoidoissa käydään, niin voi kai sanoa, että ihan tässä tekemällä tehdään ;) Nähtäväksi jää tuleeko toista ja millä ikäerolla. Ensin aattelin itsekin isompaa ikäeroa, mutta toisaalta, elämä on opettanu, että näitä asioita on vähän hankala suunnitella. Ja hoidoissa käydessä voi tovi vierähtää, että jos ois aloittamista lykätty, niin sitten ikäerosta olisikin tullut jo liian iso. Olen aatellut, että jos niin hyvin kävisi, että tulisinkin pian raskaaksi, niin ikäero olisi sellainen, että sen kanssa pärjättäisiin.

    VastaaPoista
  29. Mulla ja mun siskolla on ikäeroa 16 vuotta, hän on siis mua vanhempi. Mä olin varmaan 13, kun alettiin lähentyä, sitä ennen siis hommat kusi kohtuullisen pahasti = mä olin vaan se ärsyttävä pikkusisko ja mua puolestaan suututti se jatkuva komentelu... Mutta, nyt me ollaan toistemme parhaat ystävät, puhelin soi viikottain ja vähintään kerran vuodessa vieraillaan puolin ja toisin, vaikka välimatkaa on satoja kilometrejä. Silloin tällöin lähdetään myös sisarusreissuille, joihin ei miehiä huolita ja niistä reissuista ei passaa lapsille eikä lapsenlapsille kertoa... :)Ensi vuonna on tiedossa matka Rio de Janeiroon, tosin kumpikaan meidän miehistä ei vielä tiedä sitä... :) Todennäköisesti ilmoitamme kuitenkin, ennen kuin poistumme Suomen ilmatilasta.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...