Onpas ihan törkeän mukavaa olla duunissa. Vaikka arkiaamujen uudelleenkalibrointi onkin ihan oma projektinsa (eikä aivan kivuton) ja ekan päivän jälkeen olin himassa lähinnä katatonisessa tilassa kaiken uuden infon jälkeen, päällimmäinen tunne on innostus.
Suurin pelkoni työttömyydessä oli ja on se, että joudun jossain vaiheessa ottamaan vastaan
duunia pelkän liksan takia. Sillä jos pohdin, mikä duunissa on parasta, liksa mahtuu juuri ja juuri top kymppiin. Haluan tehdä työtä, jossa koen tekeväni jotain siistiä ja merkityksellistä ja jossa olen hyvä. Kaipaan sitä, että minua tarvitaan! Ymmärrän siis hyvin kotiäitejä: jos ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi kotona, kotihoidontuen suuruus ei ole olennainen asia.
Ymmärrän myös paremmin omaa Mutsiani. Hän ei suostunut jäämään eläkkeelle - yksityisyrittäjä kun oli - vaan tuhahti, että mitä helvettiä hän sitten tekisi.
Minulla kävi tuuri. Elämässäni on taas tiimipalaveri, kustannuspaikka ja esimies. Työkavereita, kulkukortti ja lounasetu. Lounaseduksi laskettakoon sekin, että näin eilen ruokalassa
Jan Anderssonin. Jes.
Aika kiva lounasetu sulla ;) Vielä jälkikäteen onnittelut kivan duunipaikan löytämisestä!
VastaaPoistaPari kuukautta vielä kotona ja mäkin pääsen taas noitten mukavien työetuuksien ja työn äärelle.
Tällä toisella vanhempainvapaakerralla olen kyllä viihtynyt kotona hämmästyttävän hyvin. Todellakin, jopa niin hyvin, että vois jäädä vielä hetkeksi kotiin.
Mutta ensin on miehen vuoro ottaa nappula haltuun kevääksi ja kesäksi. Harkitsen asiaa syksyllä, kun olen taas maistanut työelämää ja etuuksia.
Olen rehellisesti kateellinen! onnittelut!
VastaaPoistaHei onnea! Itsekin olen päässyt takaisin työn ikeeseen ja on kiva taas olla yhteiskunnalle hyödyksi ;) Voin luvata, että se kooma kestää vähintään kaksi viikkoa... Nyt kuukauden jälken alkaa jo homma rullata hitaasti mutta varmasti.
VastaaPoistaJee! Onnittelut!
VastaaPoista