1.11.2012

Muutosten marraskuu

Marraskuun kunniaksi muutoksia! Elkää pökrätkö, ei mitään vakavaa. Kunhan yritän vähän kehittää tätä blogia sisällöisesti ja taloudellisesti.

Satu kirjamessuilla.

Lukijakynä

Olen jaapattanut täällä kuutisen vuotta äitiydestä, vaikka minulla ei varsinaisesti ole muita ongelmia kuin tämä oma hartioilla keikkuva henkinen temppelini. Vanhemmuuteen mahtuu kuitenkin monta karikkoa, jonka osuessa omalle kohdalle olisi kiva kuulla, että muillakin on karahtanut paatti kiville samassa kohtaa.

Kaikilla ei kuitenkaan ole omaa blogia eikä joka kylässä mammakahvilaa, jossa avautua. Täällä kuitenkin pyörii pirusti kaikenlaista porukkaa, joka päivä. Koska vertaistuki on aivan olennainen onnistuneen perhekokemuksen komponentti, testataan tätä: jos kaipaat vertaistukea ja osaat ilmaista itseäsi kirjallisesti, laita mulle spostilla tulemaan teksti aiheesta, josta minä en tiedä mitään! Linkkaan luonnollisesti blogiisi, jos sinulla sellainen on. Ensimmäinen lukijakirjoitus tulee moniallergisen lapsen äidiltä.

Mediatilaa kaupan

Jep, bannereita alkaa näkyä tuolla sivupalkissa. Saatan myös kokeilla Tradedoublerin kanssa affi-mainontaa. Tiedän, että joitain teistä tämä ärsyttää, mutta teen sen puhtaasti ansiosyistä. Raavin toimeentuloa nyt aika monesta purosta.

Mainosvapaa tämä blogi ei ole koskaan ollut. Olen puhunut tuotteista sekä lämpimään että vähemmän lämpimään sävyyn, mutta toistaiseksi en ole saanut rahallista korvausta suosituksistani (en tosin sakkoja haukuistakaan).

Mainostilaa on jo kyselty jonkin verran, mutta olen ollut kranttu. Mainostan vain sellaisia tuotteita ja palveluja, jotka sopivat minun elämäntapaani, joten kuka tahansa ei tänne bisneksineen pääse. Tsekkaan tuotteet etukäteen ja jos voin niitä aidosti suositella, silloin teillekin saattaa olla mainoksista hyötyä. Yritän myös joka kerta sumplia teille vielä jotain konkreettista etua ja merkkaan mainospostaukset omalla tagillaan.

Eikä siinä vielä kaikki. 

Haluan myös panostaa tämän blogin kirjoittamiseen enemmän, joten lisääkin muutoksia on tulossa, mutta niistä lisää sitten alkuvuodesta.* Tällä hetkellä pohdin myös uuden paikallispoliittisen blogin perustamista, joten vastaathan kyselyyn tuolla vasemmassa yläreunassa. Tuntuisi järkevämmältä sekä espoolaisia että ei-espoolaisia lukijoitani kohtaan pitää sisäpolitiikka omassa käyttöliittymässään. Sinne voisi koittaa sitä keskustelualuettakin ruuvata.

Ja jos sinulla on killerihyviä ideoita blogin kehittämiseksi niin anna palaa vaan!

*Vahva Piilomaan Pikku Aasi déjà vu: Ja mitä sitten tapahtui..? Pelotti ihan sairaasti.

34 kommenttia:

  1. Älä nyt blogiasi jaa kahtia. Seurailen parin muunkin vihreän poliitikon blogeja. Jos joku paikallispoliittinen asia ei kiinnosta, blogimerkinnän voi yksinkertaisesti jättää lukematta. Sen sijaan blogi, joka päivittyy kovin harvoin on ikävä seurattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tämän. Ongelma on lähinnä tyyliero: ihminen, joka on kiinnostunut kunnallispolitiikasta ei välttämättä halua seurata tätä blogia.

      Poista
    2. Et kai sinä yritä kaikkia kunnallispolitiikasta tavalla tai toisella kiinnostuneita tavoittaa? Vaan lähinnä omat (potentiaaliset) äänestäjäsi ja samanhenkistä sakkia muista kunnista?

      Poista
  2. Mäkään en oo kahden blogin kannalla. Jos jotain ei Espoo kinnosta, hypätköön niiden postausten ohi. Sillä, että politiikka/Espoo joutaisi omaan blogiin, menetät varmasti hyviä kommentteja ulkopaikkakuntalaisilta. Blogi on hyvä paikka avautua asioista ja saada perspektiiviä kommenteista. Jos sulla (tai lukijalla) on idea, saattaa jollain toisella olla jo kokemusta sen toteuttamisesta. Koska tää tyyppi luultavimmin asuu muualla Suomessa (ellei oo just sattunu muuttaa Espooseen ja kääntänyt politiikkablogin puolelle), hän ei ehkä seuraa toista blogiasi. Uskon, että sinä ja lukijat saavat enemmän irti, jos niputat asiat reilusti yhteen. Kaikkihan on kuitenkin osa sun elämää, josta tässä on kyse ;) JA onhan meillä jo Vuoden Mutsikin seurattavana! Henk. koht. luen mieluummin yhdestä blogista paljon juttuja kuin surffailen kymmentä blogia ihmettelemässä.

    Mitä ikinä päätätkin, lupaan kuitenkin seurata mukana :)
    -tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on totta, että kokemukset muilta paikkakunnilta tulisivat kyllä luontevasti tänne. Täytyy vähän katsoa miten näitä juttuaiheita ilmaantuu ja millaisiksi ne muotoutuvat. Eka on jo mielessä!

      Poista
  3. Ensireaktio kuulla Espoon kunnallispolitiikasta oli jyrkkä EI, mikä kyllä muuttui hetkessä "miksipä ei"- mietteeksi. Espoon asiat eivät suoranaisesti kiinnosta, mutta toisaalta, luulen että siellä kiistellään ja päätetään aivan samoista asioista kuin oman kuntanikin valtuustosta eli kyllä vain, oikeinpa vain kernaasti lukisin blogissasi juttuja myös politiikan saralta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se tietty on. Cross-kunnallista poliittista keskustelua ei taida olla missään. ;)

      Poista
  4. Mä olen ehkä eniten blogien yhteistyöjutuista ja mainostamisista häiriintyvä lukija koskaan, mutta mua ei ainakaan häirii pätkääkään mainostaminen, josta selkeästi ilmoitetaan jo etukäteen että tässä halutaan sit tehä vaan rahhaa. Se "emmä missään nimessä muuten, mutta ihan vaan teidän parhaaksenne kun nää meikkisienet on oikeesti hyviä"-jeesustelu ei vakuuta ketään.

    Ja vastustan kahta erillistä blogia. Tai siis sittenhän blogeja olisi jo kolme. Kunnallispolitiikka on nyt osa sua ja sun elämää niin miten kaikki tässä blogissa aiemmin käsitellyt jutut, joten tänne vaan.
    Vastustaisin muuten myös tota vieraskynää, mutta siihen ei vissiin ole enää mahdollisuutta :D Ne vieraskynäjutut haluaisin lukea joltain erilliseltä sivulta, en näiden sun juttujen joukosta. Siksi mä en tykännyt Uudesta mustastakaan. Tosin mä olenkin lukija, joka lukee kaikkia lukemiaan blogeja ihan ensisijaisesti kirjoittajan eikä sisällön takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmennys vielä edelliseen: luen blogeja ensisijaisesti siis TEKSTIN enkä sisällön takia.

      Poista
    2. Mäkin seuraan mielelläni kirjoittajia, mutta niiden vieraskynäjuttujen tarkoitus on yhyttää ihmisiä, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa eivätkö mistään muualta löydä juttuseuraa.

      Mä varmasti jatkossakin kirjoitan eri medioihin juuri tästä rahasyystä. Niin kauan kun lukijoiden rahoittama toiminta ei ole mahdollista, täytyy repiä rahaa sieltä mistä sitä saa. Ilmaiseksi kirjoittaminen on vähän tyhmää. :)

      Poista
    3. Mä taas tykkään vieraskynä-ajatuksesta. Esimerkiksi kouluikäisten lasten vanhempien kirjoituksiin olen törmännyt tosi vähän, vaikka lapsen kouluun meno tuo ihan uusia tapoja mennä metsään. Kaikki koulujutut, vanhempainyhdistykset, myyjäiset, harrastuspiirit, jotka vaatii vanhemmalta aktiivisuutta. Olisi kiva kuulla muidenkin pöllöilyistä ja rimanalituksista näissä asioissa...

      Poista
  5. En osaa asiasta äänestää! Toisaalta ja toisaalta...

    Lapsiperheköyhyydestä olisi hyvä saada jutunjuurta. Kuinka taata lapsille mukava lapsuus, vaikka ei voi esim.matkustella tai ostaa eko-ja luomuvempaimia? Riittävän hyvä lapsuus Pirkka-maidolla, olisko se hyvä aiheena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Mä en varsinaisesti lähde arvottamaan mikä on hyvä aihe vaan valkkaan jutut sen perusteella että tarina itsessään kantaa.

      Poista
    2. Juu, minäkin tarkoitin tuota kantamista tällä hyvyydellä :)
      Koskettaa varmaan monia ja on poliitikon peruskauraa.

      Aasinsillalla aiheeseen...
      http://www.iltasanomat.fi/?ref=hs-tf-promo1

      Poista
    3. Täältä siis

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288513210745.html

      Poista
  6. Mun mielestä on oikeus ja kohtuus, että saat korvausta blogistasi. Etenkin kun se ei ole kenenkään lukijan pussista pois. Tarjoat viihdykettä ja vertaistukea käsittääkseni suurelle määrälle lukijoita ja käytät paljon aikaa postailuun ja kommentointiin. Kyllä se mun mielestä työtä muistuttaa ja työstä pitää saada palkkaa, jos joku sitä suostuu maksamaan. Kuulostaa ehkä nuoleskelevalta, mutta mua ärsyttää suunnattomasti, että kaiken pitäis olla ilmasta (= joku muu maksaa) ja tiettyjen tahojen, kuten kirjoittajien ja hoitohenkilökunnan, pitäis maksaa kulunkinsa kutsumuksella.

    Blogiin tehtyjen muutosten vaikutuksen voi varmaan mitata kätevästi vaikka sitten niillä affi-tuloilla - mikäli kävijämäärät ovat blogin menestyksen mittari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :) Joo, tarkoitus onkin nyt katsoa saako tästä bloggaamisesta toimeentuloa vai pitääkö tähän kuluvaa tuntimäärää vähän himmata.

      Poista
  7. Samaan blogiin kaikki - jos alkaa näyttää sekavalta, niin tee noita välilehtiä lisää! Ja Krisin tavoin mutisen vieraskynistä skeptisesti - hyviltä kirjoittajilta lukee aiheesta kuin aiheesta, mutta teeman ympärille punotut eri tasoisten kirjoittajien jutut ei niinkään kiinnosta. Eli toivottavasti tarkoituksena ei ole vain taata tasaista postausvirtaa, mielummin harvemmin mutta omalla tasollasi!

    Arvostan, että teet mainostamisen avoimesti - pidän siitä, että tiedän milloin kirjoittajalle on maksettu kehustaan. Vaikka sitten kuinka aito kehu olisikin. Pieni puistatus tuli tuolla missä mainostat mainostamistasi, miten profiloit lukijakuntasi hyvänä markkinointikohteena. Ja samalla toki ymmärrän, että bloggaamisesta on tullut osa ammatillista profiiliasi ja haluat siitä myös tuloja.

    Summa summarum: hienoa, että blogi jatkuu - ja toivottavasti yhtä korkealla tasolla kuin ennenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niiden vieraskynienkin on tarkoitus olla hyvin kirjoitettuja juttuja. Kuten tuolla jo yllä mainitsin, tavoitteena on yhyttää ihmisiä, jotka eivät ehkä muuten tapaisi. Mun oma tasohan vaihtelee ihan päivän biorytmien ja aiheen mukaan. ;)

      Haha, se mainostuksen mainostaminen oli sarkasmia näitä "saat punaisen muoviämpärin jos bloggaat tuotteestamme" -tyypeille, joita napsui mailiboksiin joka päivä. Ymmärrän että ei lukijalle avautunut, mutta karsi mukavasti roskapostin määrää. :)

      Poista
    2. Kyllä mä sen verran tajusin... :) Mutta kuulosti myös siltä, että kauppiksen alkeet markkinointistrategioista on hallussa ;) (Tai tiedä vaikka olis loppuopinnotkin, mullahan ei ole edes niitä alkeita.)

      Ja kun tuolla ylempänä sanoit ilmaiseksi kirjoittamisesta: selkeästi harrasteblogi on konseptina tullut sulla tiensä päähän, ja on hienoa että olet saanut palkkatöitä kolumnistina ja kirjoittajana muutenkin. Me lukijat jäämme odottamaan mitä ammatillistaminen tulee tarkoittamaan tälle foorumille.

      Poista
  8. Itse äänestin "ihan sama", mutta tässä hieman täsmennystä: Mieluusti lukisin tästä blogista ajatuksiasi kunnallispolitiikan kiemuroista ja ihan niitä sisältöjuttujakin (ja täällä takuulla tulee hyvää keskustelua), mutta toki jos kunnallispoliittiset asiat alkavat rönsytä hurjiin mittasuhteisiin, voi ehkä erillisen blogin perustaminen olla paikallaan. Mutta näin aluksi ehkä ei. Varmaan kuitenkin kirjoitat entiseen malliin myös kaikesta muusta.

    Taatusti saat isomman yleisön politikoinnille (tosin en tiedä tavoitteletko sitä?), jos pidät kaiken yhdessä blogissa, mutta varmasti on niitäkin, jotka jättävät blogin jatkossa lukematta. Nähtäväksi jää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman bloginsa tuottajana on vaikea olla. ;) Mä haen oikeastaan kirjoittamastani sisällöstä kiinnostuneita ihmisiä, jolloin laatu säilyy ja blogin kirjoittaminen on palkitsevaa.

      Poista
  9. Mainostamisesta ja affi-linkeistä: tämä leidi on minusta hoitanut homman tyylikkäästi http://www.alreadypretty.com/disclosure Olen tätä linkkiä jakanut joskus toisaallakin esimerkkinä siitä, miten mainostamisen yms. voi tehdä 100% avoimesti ja ärsyttämättä. Ainakaan minua ei mikään mainonta tai edes tuote-esittelyt häiritse mitenkään, jos vain tiedän mistä on kyse. En edes usko, että kaltaisesti kirjoittaja lähtisi mihinkään lukijan kannalta hämäräperäisiin hommiin. Itse asiassa sun lukijamäärillä olisi suorastaan pöhköä olla hyödyntämättä blogia myös jossain määrin myös taloudellisesti. Maailmalla on varmaan satoja ellei tuhansia blogeja, joissa bloggaaminen on kirjoittajan tärkein tulonlähde, en ymmärrä miksi se olisi lukijalle ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti linkistä, täytyy käydä tutustumassa! Ei mulla ole mitään järkeä yrittää teitä hämätä, päinvastoin, yritän ihan avoimesti valkata kiinnostavia mainoksia. :)

      Poista
  10. Minä pitäisin ehdottomasti nämä asiat eri blogeissa. Kahden hyvin erilaisen asian pyörittäminen samalla foorumilla aiheuttaa lopulta ainakin sen, että blogin yleisvaikutelma muuttuu sillisalaatiksi ja osa lukijoista katoaa kokonaan.

    Minusta kyse on myös profiloitumisesta. Jos olisin itse tuore kunnallispoliitikko, haluaisin että minut nähtäisiin muunakin kuin "äitipoliitikkona", jonka blogissa budjetti- ja pottapostaukset vuorottelevat. Katjallakin on aivan varmasti muitakin kiinnostuksen kohteita kuin lapsiperheiden ongelmat, ja niin pitää ollakin. Erillisellä blogilla on mahdollista tavoittaa valtava määrä UUSIA lukijoita, joita kiinnostaa kunnan/kaupungin asiat, mutta ei ne pottaharjoitukset.

    Lisäksi kahdella blogilla on mahdollista saada kaksinkertainen määrä kävijöitä ja mainostuloja. Itse ainakin jaksan klikata yläreunassa näkyvää postauslistaa, jos sinne ilmestyy joku mielenkiintoinen aihe. Eli kehottaisin ajattelemaan asiaa vähän pitemmälle. Vanhat lukijat haluavat tietysti päästä mahdollisimman helpolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa viimeisessä kappaleessa tuli mielestäni ohimennen hyvä argumentti politiikka-blogin eriyttämisen puolesta. Poliitikon uskottavuuden kannalta mainonta omilla sivuilla on aivan eri asia kuin tällaisella "äitiys-" tai "elämäntapablogilla". Voi joutua vastaamaan ihan erilaisiin sidonnaisuus- ja uskottavuuskysymyksiin, eli mainokset pitää suodattaa vieläkin tarkemmin... Myös poliitikkona profiloitumisen kannalta tosiaan voisi olla hyödyllistä.

      Poista
    2. Sitä sisällöllistä synergiaa mä tällä jakamisella nimenomaan hakisin: täältä on vaikea löytää mitään mun poliittisia teemoja ja toisaalta haluaisin helpsoti markkinoitavissa olevan foorumin, jossa paikallispolitiikka saisi myös interaktiivisen ulottuvuuden.

      Poista
  11. Mä tykkäisin jos kirjoittaisit enempi myös tästä elämänmuutosproggiksestasi. Eli ei mitään järkevää näkemystä kysymyksiisi, kunhan hämmennän soppaa...

    VastaaPoista
  12. Suosittelen myös kahta eri blogia, voisin kuvitella itse lukevani molempia, mahdollisena tulevane espoolaisena ;), mutta sitä menee niin eri meiningillä seuraamaan erilaisia tekstejä.

    Ja sitten ihan eri asiaan: siis IHANAA, kun joku muistaa Piilomaan Pikku Aasin!!! Ja siis just toi loppu oli aina NIIN JÄNNÄ ja koko sarja oli niin jännä!!! Ai että! :D Vaikka oli still-kuvaa koko roska, niin vatsanpohjan sai kyllä kutkuttamaan. Mua oikein harmittaa kun esim. mies ei muista yhtään ja mulla on se kirjanakin, oon broidilta saanut lahjaksi ihan jo aikuisiällä, mutta aika moni ei tunnu muistavan sitä yhtään ja mä innolla odotan, että pääsen omalle pojalle lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan Espooseen! :D

      Olin ihan unohtunut, että meilläkin on se kirja! Pitäsköhän kokeilla jo viisivuotiaaseen. Hmh. Se on sit varmaan pakko lukea loppuun yhdeltä istumalta.

      Poista
  13. Äänestin kahta blogia, ja tulisin lukemaan molempia. Espoo ei sinänsä kiinnosta, enkä takuulla ikinä tule muuttamaan sinne (haha, hyvä vannoa, tällasten lausuntojen jälkeen tuppaa kyseinen henkilö löytyä puolentoista vuoden päästä Lepuskista vaunuja lykkimästä), mutta sun näkemys ja kokemus kunnallispolitiikasta kiinnostaa. Olisi vaan mun mielestä selkeämpää ja korrektimpaa, kun politiikka olisi omassa blogissaan. Toivon silti, että raportoit siitäkin tutulla, räväkällä ja maanläheisellä tyylilläsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, kyllä tänne mahtuu jos tulet katumapäälle! ;)

      Tää onkin ihan uus viestintästrateginen linjanveto tää poliitikkona puhuminen. Halla-ahollahan se meni ihan putkeen.

      Poista
  14. Uudet tuulet ovat aina kivoja :)

    www.elamankultahippusia.blogspot.com

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...