Tietoa mainostajalle ›

15.11.2012

Lainaisitko juhlavaatteen?

Olen tässä pyöritellyt muutamaakin bisnesideaa. Jotkut ovat tuottoisia ja jotkut sitten vähän vähemmän. Tähän jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu Hertan pyörittämän aikuisten vaatelainaamon innoittamana lastenvaatelainaamo.



Aina välillä on häitä, hautajaisia ja synttäreitä, joihin voisi pukeutua vähän stailikkaammin. Sitä yhtä käyttökertaa varten on vähän turha ostaa uutta.

Olen itse olosuhteiden uhri. Sen lisäksi, että mekkoja on peritty serkulta ja löydetty kirpparilta, edesmennyt Mutsini kunnostautui gaala-asujen ostamisessa. Lisäksi Skidin täti roudaa työmatkoiltaan ympäri maailmaa mitä mahtavampia spesiaalivaatekappaleita. Kaapin perukoilla on siis kohtuullinen arsenaali lasten hippamekkoja koossa 62-110 cm. Ja kenkiä, koruja ja asusteita - helteeseen ja pakkaseen.

Logistiikka olisi loppujen lopuksi helppoa. Kevyet mekot liikkuisivat helposti tavallisessa kirjekuoressa, toki tässä lähellä asuva voisi niitä noutaakin. Kaikki kledjut ovat konepestäviä, joten ne saa myös puhtaaksi ihan normipesussa. Hmm.

Kertokaapa, mistä te hankitte lasten juhlavaatteet? Käyttäisittekö lainaamoa, jos sellainen olisi? Mitä olisitte valmiit mekosta maksamaan? Kiinnostaisiko enemmän koko asukokonaisuus takkeineen ja kenkineen päivineen? Kertokaa, oi viidakon viisahat, onko tässä mitään järkeä vai nakutanko kiltisti kamat huutikseen.

49 kommenttia:

  1. Huutikseen! :D *muistelee erästä mennyttä ilmoitusta*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se huutisilmoitus oli tosiaan legendaarinen (ja niitä olisi ilo lukea jatkossakin), mutta itse käyttäisin kyllä ilman muuta lastenvaatevuokraamon palveluita, jos sellainen olisi mahdollista(ja jos olisi perillisiä). Ainahan vähän käytetyn vaatteen saa myytyä eteenpäin, mutta saako siinä rahansa takaisin? Vuokraamo olisi tällaisen pihin ihmisen unelma.

      Poista
  2. Ostin pojalle 16 eurolla alesta juhla-asun ja näin saman asun seuraavalla viikolla muualla täyshintaisena (49€). Olisin ehkä ostanut sen täyshintaisenakin, kun tilanne oli kiperä.

    Mikä sitten ois ollut sopiva vuokrahinta, kun alennusmyynnit osuu kuitenkin erittäin epätodennäköisesti kohdalle? Ehkä 15€? Voisin harkita vuokraamista, mutta sillä ois sitten hyvä saada koko setti (esim. asiaankuuluvat tossut, jos puku vaatii jotain erityistä - ja niiden lähettäminen onkin jo sitten hankalaa). Jos joudun jonkun detaljin takia lähtemään kaupoille, ostan sen asunkin sitten samalla.

    VastaaPoista
  3. Mä oon miettinyt tuota ihan samaa joskus! Olis hyvä idea. Asukokonaisuus olis huippujuttu! Hintaa pitää pohtia, tähän hätään ei pysty ottamaan siihen kantaa, riippuis tietty paljon siitä kokonaisuudesta, kuka hoitaa pesut, ym...

    VastaaPoista
  4. Kyllä! Otti päähän pistää kahdeksankymppiä kahden lapsen jalkineisiin, kun ei ne lenkkareissakaan voineet mennä häihin!

    VastaaPoista
  5. Voisin vuokratakin, jos olisi selvästi edullisempaa kuin ostaminen. Mielestäni olisi hyvä, että vuokrata voisi yksittäisen tuotteen (esim. pelkkä mekko, pelkät kengät) tai koko asukokonaisuuden tarpeesta riippuen.

    Mutta entä jos vaatteeseen tulee kakkua syödessä kastotahra tai puku rikkoontuu juhlinnassa?

    VastaaPoista
  6. Kyllä, minäkin vuokraisin oikein mielelläni. Ei niille juhlatamineille niin usein käyttöä ole ja miten kätevää olis, jos joku olis valmiiksi miettinyt jo koko kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  7. Saattaisi toimia, jos tuotteet olisivat hyvin valittuja.

    Juhlavaatteita lapsille saa varsin edullisesti kaikenlaisista ketjukaupoista (H&M, Lindex, Kappahl, Seppälä).

    Vuokraus toimisi erityisesti sellaisille perheille, jotka haluavat, että lapsi pukeutuu 1) kalliimpiin merkkivaatteisiin, 2)laadukkaista materiaaleista valmistettuihin vaatteisiin 3)kotimaisiin vaatteisiin 4) muunlaisiin erikoisempiin vaatteisiin. Nämä valinnat ovat kalliimpia ja niitä ei tosiaan haluakaan hankkia yhtä-kahta käyttökertaa varten.

    Myös erilaisia siistimpiä (juhla) päällysvaatteita voisi kenties ajatella ja juhlakenkiä?

    Johanna

    VastaaPoista
  8. Vuokraus olisi todella hyvä idea! Maksaisin asukokonaisuudesta n. 20 euroa, mutta olisi hyvä, jos osia saisi erikseenkin vuokrattua. Aina ei esim. kengän koko mene vaatekoon kanssa käsikädessä. Nimim. isojalkaisen pienen tytön äiti

    VastaaPoista
  9. ehdottomasti vuokraisin! tykkään pukea arkenakin lapseni kauniisti ja siististi,ja juhliin sitten mielelläni panostaisin vielä vähän enemmän,ja erikoisiin vaatteisiin (siis hm,kappahl,lindex kyllä tarjoaa sieviä kolttuja,mutta pk:n joulujuhlassa jos 3:lla on samanlainen mekko,niin,ei vaan musta oo kovin kivaa). ja kokonaisuus päällysvaatteineen on hyvä idea. meillä on nytkin pieneksi mennyt vintage villakangastakki,joka ehti olla päällä sen 3 krt,ja josta kuitenkin maksoin maltaita... mutta hametakki ja baskeri nyt vaan kuuluu juhlavaatteiden kanssa :D
    -sanna

    VastaaPoista
  10. Vuokraisin. Mutta sitten pitäisi kyllä saada koko asukokonaisuus villatakista kenkiin lapselle sopivassa koossa ja kivasti mätsäävänä. Ja valinnanvaraakin saisi olla, ei siis niin, että joka koossa löytyy yksi setti joka pitää varata kolme kuukautta ennen juhlia...

    Pojille kans!

    VastaaPoista
  11. Ideana kiva ja täällä onkin ollut hyviä lisäehdotuksia valikoimaan. Miksei samalla kategoria Naamiaisasut? En tosin osaa sanoa suomalaisten tarpeesta paljonkaan; täällä Amerikassa naamiaispukuja tarvitaan tietysti Halloweenia varten ja siinä jos jossain vähän käytetty, mutta joka vuosi tarvittava asia!

    Tosiasiassa en varmaan itse kuitenkaan käyttäisi vuokrauspalvelua. Meillä on "hienoja" juhlia vähän, poikana lapsen asut on simppelimpiä mutta ennen kaikkea en uskoisi, että vuokrauksesta on vähemmän vaivaa kuin ostamisesta. Jos paketti varmasti mahtuisi postiluukusta ja palautus olis jotenkin supersimppeliä ja osaisit vakuuttaa siitä yhdellä mainoslauseella... ehkä.

    -Niina

    VastaaPoista
  12. Kannatan ehdottomasti putiikkiin tuota naamiaisasuosastoa. Olisiko systeemiä mitenkään mahdollista levittää jotenkin verkostomaiseksi, vai meneekö hankalaksi? Mietin vaan, että meilläkin on jotain juhlavaatteita ja naamiaisasuja, jotka joutaisivat olla myös vuokrattavana. Silloin sinulla voisi olla vaikka verkkokauppa, jossa olisi tietyllä systeemillä kuvattuja ja hinnoiteltuja vaatteita, ja vaatteet voisivat olla vaatehuoneissa tai kaapeissa ympäri maata:). Tai sitten sinulla siellä.

    Itselleni sopisi mainiosti, että vuokrattavana olisi ihan Kappista, Henkkamaukkaa tai Lindexiäkin, olisivathan ne todennäköisesti vähintään viime vuoden mallia. Ja ehkä siten, että paketin saisi koota itse, eikä tarvitsisi ottaa koko settiä jos ei tarvitse (usein tarvitsee).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea! Monta äitiä mukaan toimintaan, ja kaikkien vaatteet samalle nettisivulle, josta sitten voi vuokrata haluamansa. Pysyisi aloituskustannukset ja riski pieninä, kun ei tarvitse isoa vaatevarastoa hommata. Vaatteen vuokraus olisi aina kahden välinen, ettei joka vuokraukseen tarvitse kaikkien mitenkään osallistua. Vain jos joku tahtoo vuokrata oman vaatteen. Sellainen nettikirppisstyylinen ratkaisu kenties, mutta vuokraamo? Mä olen mukana! (Vaikka ei mulla yhden alle vuoden ikäisen äitinä vielä montaa mekkoa kaapissa olekaan) :)

      -Eeva

      Poista
  13. Kannattaisiko kokeilla esim olisiko menekkiä kuinomassa?http://www.kuinoma.fi/pukeutuminen

    VastaaPoista
  14. Todellakin vuokraisin! Meillä menee 99% prosenttiin kaikista pippaloista sekä äidille että tyttärelle kansallispuvut, mutta ai kamala sitä molemminpuolista kriisiä kun sattuu ne yhden pirskeet kerran vuodessa kun ne ei syystä tai toisesta käykään. Ja sit kun asutaan täällä kaukana kaikesta niin sille koltulle tulee ihan hirveästi hintaa, kun pitää lähteä yleensä 300km päähän sitä hakemaan ja senhän tietää kuinka HYVÄ IDEA on tehdä se ostosreissu päiväreissuna lapsen kanssa (not), joten siihen tulee sit ruokailut vielä päälle. Ja kaikki se muu krääsä mikä tarttuu mukaan "kun täällä kerran ollaan".... Oi kyllä, kyllä vuokraisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näköjään tohkeissani sain muutaman hienon kirjotusvirheen sinne, helmenä tuo 99% prosenttiin........ no tulipa seleväksi nih.

      Poista
  15. Oi, naamiaisasuja! Hyvä idea! Voisin vaikka ostaa omaksikin, jos vain joku olisi ne tehnyt hyvistä kankaista siististi.

    Lelu- ja naamiaiskaupoissa myytävät asut näyttävät poikkeuksetta olevan jossain itämaissa keinokuitukankaista huonosti ommeltuja virityksiä ja surkeasta ohuesta muovista tehtyjä lisukkeita. Ja silti kalliita!

    Johanna

    Johanna

    VastaaPoista
  16. Normijuhliin en käyttäisi, sillä tytöille löytyy mekkoja kaapista ja aina ei ole niin väliä (ainakaan meille) että kaikki on sävysävyy.

    Eri tilanne on hautajaisten kanssa. Alku vuodesta oli rankkaa kun mummo kuoli ja kiireessä piti etsiä pienille tytöille musta/valkoiset siistit vaatteet. Olisi ollut niin helppoa kun olisi voinut hakea koko setin vuokraamosta.

    VastaaPoista
  17. Muistaakseni Esa Tikkasen vaimo Tua pyöritti ainakin aikanaa Korkeavuorenkadulla pientä putiikkia, josta pystyi vuokraamaan minikokoisia Armani-pukuja pojille... Just jotain sellaista, jota en ikipäivänä ostaisi itse. Minä vuokraisin mieluusti, jos olisi juhlat, joihin tarvittaisiin oikeasti todella juhlavat vaatteet - niitä vaan on harvassa. En mä mihinkään päiväkodin joulujuhlaan pukua laittaisi pojalle päälle. Ja kengät, ne pitäisi erityisesti saada! Nahkakengät on sen verran kalliita, etten kahdelle niitä viitsisi yhtä käyttöä varten hankkia.

    VastaaPoista
  18. Palvelu kuulostaa hyvältä, etenkin jos saisi tilattua koko asun kerralla. Mä uskoisin, että tuon palvelun pystyyn laittamisen suurin ongelma on se, että sulla pitäisi olla aikamoinen valikoima sitä vaatetta.. Myös poikien juhlapukuja ja niitä kenkiä montaa kokoa. Itse varmasti käyttäisin tuommoista palvelua, jos saisin sieltä kaikille lapsille samalla kertaa juhla-asut. Mutta sitten jos saisin esim. vaan meidän tytölle ja pojalle en, se kynnys palvelun käyttöön heti kasvaa, koska jokatapauksessa kledjut pitäisi ostaa kahdesta eri paikasta..

    Hinnoittelupuoli onkin sitten vaikeampaa.. Vuokrasin pari vuotta sitten silloin noin 4-vuotiaalle pojalleni frakin ja maksoin siitä 100e, mikä oli minusta tosi paljon. Maksoin sen kuitenkin, koska poika oli sulhaspoikana häissä.. Omiin häihimme ostin pojalle tumman pellavapuvun olisko ollut Lindexiltä. Housut maksoi noin 20e, takki ehkä noin 30e. Paita oli omasta takaa, samoin kengät. Koska noista ruotsalaisista lastenvaatekaupoista saa noita "ei ehkä mitään superlaadukkaita mutta asiansa ajavia" juhlavaatteita noin edullisesti, en olisi valmis maksamaan perusvuokrapuvusta pojalle 30e enempää. Tuotakin hintaa halvemmalla pääsisi varmaan, jos löytäisi huuto.netistä jotain, mutta se taas on tsägästä ja viitseliäisyydestä kiinni..

    Yksi, millä tuota hinnoittelua voisi myös miettiä alemmas, olisi jonkinsortin paljousalennus. Jos mä esim. vuokraisin kaikille meidän neljälle lapselle kledjut, voisi olla tämmöinen ota 4 maksa 3 tajous tms..

    VastaaPoista
  19. Kuulostaa hyvältä, mutta pitäisi olla tosiaan jotenkin erityissimppeliä nouto+palautus. Ja selkeät ohjeet tai joku vakuutus-omavastuu-juttu sen suhteen, jos menee korjaamattomasti pilalle. Maksaisin setistä ehkä sen 20, vähän riippuu mitä sisältäisi.

    VastaaPoista
  20. Ekaks, kiitos loistavasta blogista! Itsekin olen nyt päässyt tähän äitiyden riemuun, poju täytti juurikin puolivuotta. Blogia olen lueskellut kovasti ja Vuoden Mutsin sain kätevästi synttärilahjaksi juuri ennen pojun syntymää. Ihme ettei käynnistynyt ennenaikaisesti kun repeilin ja hekottelin kirjan läpi. Aivan loistava!! Pääsi heti jakoon tuolla ulukomailla kun silloin vielä asuttiin. Nyt takaisin Suomen kamaralla, Espoossa. Kulttuurishokit on alkaneet vähän jo laimentua. ;)

    Juhlavaatteiden vuokrausta ei tosiaan taidakaan olla saatavilla noille naperoille, olisi hyvä idea! Aika moni kyllä näyttäisi kaipaavan sitten esim. mekkoa joka koossa kenkineen päivineen, joten voinee olla haastavaa. Toisaalta, jos vuokraa niitä mitä on ja that's it.
    Naamiaisasuja muuten voi vuokrata täältä: http://www.lastenkirpputori.fi/ Nella ja Nuttu Espoossa.

    t. Spatzimama

    VastaaPoista
  21. Kuulostaa hienolta idealta! Hinnoittelussa on se vaara, että voi mennä kauhena monimutkaiseksi, kun on pohdittava eri vaatekappaleiden vuokrat erikseen (jos vuokraa vain kengät tai vain mekon jne), asukokonaisuuden vuokra (ei ole varmaan erikoisen houkutteleva vaihtoehto, jos koko asun vuokra ei ole edes vähän huokeampi kuin samojen vaatteiden vuokraaminen "erillisinä"), ja erilaiset mahdolliset muuttujat kuten pesu tai jonkinlainen paljousalennus jne. Jos tämän asian saa duunattua jotenkin sujuvaksi ja ennen kaikkea yksinkertaiseksi, niin se parantanee menestyksen mahdollisuutta huimasti.

    Vaastuu- ja korvauskysymykset onkin sit kanssa aika kinkkisiä, en osaa ehdottaa mitään fiksua tapaa niiden hoitamiseen. Omasta lapsuudesta muistan sen (_ainoan_) kerran, kun oli oltava juhliin oikeasti hienot kengät (kiiltonahkaa, siis oikeaa sellaista), ja ne jouduttiin jostain lainaamaan. Ja minä pienenä tyttönä johonkin minne lie potkin niiden kenkien kantapäistä sen pinnan tuhannen päreiksi... Ennen kuin päästiin juhliin asti.

    VastaaPoista
  22. Itse en käyttäisi, mutta tämä johtuu enemmän siitä, etten muutenkaan tykkää ostaa käytettyjä vaatteita kirppiksiltä yms. Mutta niille, joille tämä käytettyjen vaatteiden pito ei ole ongelma, voisin kuvitella, että varsinkin yllättäviin juhliin olisi mukava saada koko setti nopeasti. Koitin vähän aikaa sitten löytää vuoden vanhalle tytölle valkoiset, ohuet juhlasukkikset. Ei ollut Stockalla, eikä missään ketjuliikkeessä mitä nyt mieleen tuli. Tästä viisastuneena tilasin Tallinnan matkalaisilta juhlasukkiksia nyt varastoon, kun sieltä niitä löytyi hiukan helpommin.

    VastaaPoista
  23. On totta, että juhlavaatteita saa halvalla ketjumyymälöistä. Itse tunnen kuitenkin syyllisyyttä siitä, että ostan vaatteen jota käytetään KERRAN, ja sitten se jääkin pieneksi. Tuntuu niin turhalta kuluttamiselta. Jos löytyy muitakin ekologisen omantunnon omaavia, bisnestä voisi syntyä. Lisäksi olisin kiinnostunut vähän originellimmista vaatteista, joita ei nimenomaan tusinaketjuista edes saa... ja miksei lasten vintage-muoti! Onko sellaista :)

    VastaaPoista
  24. Vuokraisin! 5e-15 per vaatekappale tai 25e kokonaisuus maksaisin. Kuulostaa ehkä vähältä, mutta tähän hintaan en oleta että löytyy kaikkea joka koossa tai että vaatteet on Gantin tai Burberryn. Perusjuttuja: slipovereita, kauluspaitoja ja siistejä housuja pojille ja mekkoja ja neuleita tytöille, kenkiä molemmille. Pukuvuokraamoista saa jo niitä mustia pukuja ja överiprinsessamekkoja satasella!

    VastaaPoista
  25. vuokraisin! hyvä idea! erityisesti juhlakengät kiinnostaisi, ne kun on niin halvatun kalliita ja menee just sen yhden kauden. hinnasta en osa sanoa, mutten usko sen nousevan kynnyskysymykseksi.
    varmaan moni myös lahjoittaisi vuokraamon käyttöön kotoaan lapsilleen pieneksi jääneet vaatteet, kaikkea kun ei millään voi säilöä. joten eikun vaan tuumasta toimeen! -miuku

    VastaaPoista
  26. Vuokraisin varmaankin ainakin joskus. Toisaalta, kuten jo moni on huomauttanut, ketjuliikkeistä ja isoista marketeista saa edullisesti ihan kivaa juhlarompetta. Jos taas vuokraisin vain jotain kallista spessua mitä en raaskisi itse ostaa, mun tuurilla juuri sille vermeelle tapahtuisi kemuissa jokin peruuttamaton katastrofi ja joutuisin joka tapauksessa maksamaan korvaukseksi pitkän pennin. Vuokravaatehtimossa saisi myös mieluusti olla koossa kuin koossa aika kattava valikoima... I'm lukewarm.

    VastaaPoista
  27. Vuokraisin, maksaisin n. 20€ setistä mekko, villatakki ja kengät. Sukkahousut ja aluspaidan löytäisin varmaan omasta kaapista. Haluaisin ihan tavallisia, ne perusmarkettimekotkin käy koska niitäkin on tosi kivoja. Tolla 20 eurolla jo melkein ostaisi marketista koko setin omaksi mutta jos käyttökertoja on vain 1 niin mieluummin vuokraisin. Näin joulun alla tulee mieleen, että myös tonttulakit ja joku joulunpunainen asu vois olla aatoks kiva vuokrata. (Ilman mitään tekoturkispuuhkaa tai paljetteja..) Tosiaan hautajaisiin kans vois olla kiva vuokrata ku ei oo innostavinta lähtee rynnimään kaupoille jos joku läheinen on kuollu. Kyllä kannatan!

    VastaaPoista
  28. Mä vuokraisin, etenkin jos settiin löytyy sopivat kengätkin. Ja jos löytyisi vielä poikienkin juhlakenkiä. Raivostuttavaa, että kaapissa on yhdet hienot kengät, joita poika ehti käyttää kerran kesähäissä, joulujuhliin olivat jo pienet. Sinne meni 40e, puff ilmaan.

    VastaaPoista
  29. Itse ostan juhlavampia vaatteita alesta ja katson sitten tarvitaanko ja mahtuuko ;) Jos jää käyttämättä, laitan kiertoon. Meillä ainakin nuo kokonaisuudet tuottaisivat tuskaa, kun vaatteissa housut ja paita ovat aina eri kokoluokkaa siihen päälle vielä ikäistään suuremmat kengät. Eli meillä ainakin nuo huutiksen vaatepaketit eivät käy. En tiedä onko kysessä todella suurijalkainen lapsi vai ostavatko muut lapselleen liian pieniä kenkiä ;), kun paketeissa on aina pari numeroa liian pienet kengät mukana.

    No, mutta asiaan. Itse vuokraisin lapselle juhlavaatteet, jos kyseessä olisi selvästi kalliimpia vaatteita, mutta kyllä nuo halpisketjujen vaatteet tulee ainakin toistaiseksi haettua kaupasta. Etuna on vaatteet sovitus tai ainakin näkee minkä kokoinen se todella on ja minkä tuntuinen.

    VastaaPoista
  30. Loistava idea! Vuokraisin kyllä, mutta teillä ei taida olla juurikaan noita poikien vaatteita:)

    VastaaPoista
  31. Minä en halua laittaa rahaa, eikä ole kyllä varaakaan, edes ns.halpaketjujen vaatteisiin. Maksaa nekin kymppejä. Ja jos siis käyttökertoja ei ole kuin yksi, niin sitä suuremmalla syyllä. Vuokraus on siksi hyvä idea.

    VastaaPoista
  32. Todellakin vuokraisin!
    Tässä suvussa on rippijuhlat/häät/hautajaiset/lakkiaiset säännöllisen epäsäännollisesti.
    Juhla vaatteet maksaa kumminkin jonkun verran lasten koossa totta kai koska sehän oiva tapa saada vanhemmat konkurssiin :)
    Perheestä löytyy 4v poika ja 7kk tyttö,seittemän kuukauden aikana ollaan ehditty juhlia ristiäset X2,valmituminen,häät,ja hautajaiset.jokaiseen juhlaan on uuden vaatteet jouduttu ostamaan.
    Jos löytyisi vuokraamo josta saisi koko setin vuokrattua aivan varmasti tarttuisin tilaisuuteen.

    VastaaPoista
  33. Hei kiitoksia inputista ja terävistä huomioista!!! Kyllähän tässä bisnes olisi, mutta tosiaan kuten totesitte, niin kandeis aloittaa ihan isosti ja panostaa hyvälaatuisiin spesiaalivaatteisiin, joista olisi olemassa kunnon valikoima sekä tytöille että pojille ja kaikissa kokoluokissa, yksittäin ja valmiiksi kasattuina setteinä. Varmaan joku konkreettinen myymäläkin olis pop.

    Tää on ehkä liian hyvä ajatus jätettäväksi silleensä. Mä taidan vähän huhuilla kumppaneita.

    ..ja duunirintamallakin muuten tapahtuu, oh boy, oh boy. :D

    VastaaPoista
  34. Vähän ohi aiheen, mutta miten olisi lelujen vuokrauspalvelu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leluvuokraamo on juuri avattu www.lelulandia.fi, aivan mahtava idea sekin.

      Poista
    2. Tästä tulee juttu huomenna!! :D

      Poista
  35. Pojalle voisin vuokrata tumman puvun jos tietäisin että sen käyttökerta tulisi jäämään siihen yhteen tilaisuuteen, on nimittäin melko paljon hintavampia nuo pikkumiehen puvut kuin tyttöjen mekot!

    Hyvä idea sinänsä, mutta sekin pitää ottaa huomioon että käytössä kuluu, eikä monet vaatteet loppujen lopuksi kestä tolkuttomia pesukertoja. En ainakaan itse vuokraisi mitään nukkavierua..

    VastaaPoista
  36. Voisin lainata! Niinkuin joku tuolla aiemmin sanoi, ei ole kiva jos pk:n juhlissa kolmella on sama h&m mekko päällä.

    VastaaPoista
  37. Erittäin hyvä idea, jota olen itsekin pyöritellyt mielessä täällä Tampereen suunnalla. Aikuisille on jo lainaamoja, muttei lapsille..
    Jos lahjoitusvaatteita löytyy paljon (h&m, lindex, jne.), niin voisi olla halvempi vuorkahinta niille ja merkkituotteille oma vuokrahinta...

    VastaaPoista
  38. Mä voisin vuokrata lasten kenkiä ja takkeja. Muistan kun tenava kaatui naamalleen kuralätäkköön, sillee pesäpallosyöksymistyylillä, miehen serkun häissä. Onneksi oli vaihtojuhlavaatteet. Sain kauluspaidan puhtaaksi kun valkaisin sen kloriitilla, puuvillapaita kestää tommosta mut jos olis ollu joku tekokuitu niin en tiedä sitten. Eli suosin henkkamaukkaa/lindexiä ostona itse mahdollisesti sottaantuvissa tai tuhoutuvissa ( ;) ) vaatteissa mut en todellakaan haluaisi ostaa kenkiä juhliin ja "ei-kurahaalari" -päällysvaatteita vaan vuokraisin ne hyvin mielelläni. Mitä se sitten saisi maksaa en osaa sanoa. Pahimmassa tapauksessa semmosista sais maksaa 100 euroa yhteensä eli kaikki alle 50€ settejä varmaan innosta kiljuen olisin vuokraamassa... Tohon hintaan sais varmaan postaritkin katettua.

    VastaaPoista
  39. Itse ostan (juhla)vaatteet lähinnä nettikirppiksiltä/huutonetistä. En kykene enää ostamaan (kuin pakon edessä) uutena kaupasta, kun olen nähnyt kirppiksien tarjonnan etenkin juhlavaatteissa. Siellä todellakin on ostajan markkinat: 15€ saat valita jo useammasta, ja siihen hintaan se kannetaan kotiovelle/postilaatikkoon.

    Lainaamo on siis ideana hyvä, mutta se hinnoittelu? Hinnat pitäisi olla todella edulliset, jotta itse lainaamaan ryhtyisin. Ja esim. kenkien kohdalla postikulut yhteen suuntaan on jo sen 7,2€.

    VastaaPoista
  40. Eh-dot-to-mas-ti vuokraisin!

    On näet hyvin tuoreessa muistissa se kun etsin nyt 4kk pojalle nimiäisiin kauniita vaatteita. Totesin, että tytöille kyllä löytyy vaikka minkälaista härpäkettä kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta pojille näyttäisi olevan tarjolla vain ja ainoastaan mustaa pukua. No anteeksi, mutta yäk.
    En todella halunnut pikkuruista miehenalkua pukea niin jäykkään vaatekappaleeseen ensimmäisissä omissa juhlissaan.
    Päädyin sitten haalimaan asun kasaan usean eri liikkeen tarjonnasta ja maksamaan siitä aika paljon. Koska kyseessä kuitenkin oli pikkuisen ensimmäiset juhlat, en välittänyt että kokonaisuus oli käyttöaikaan nähden kallis. Jos vastaava olisi pitänyt hankkia muihin juhliin, olisin varmasti kiristellyt hampaita.

    Liputan täysillä tämän idean puolesta ja toivon suuresti, että se vielä jossain vaiheessa onnistuu!
    Lisämausteena mielestäni olisi (ihan näin kierrätysnäkökulmastakin) hauska saada tulevaan kauppaan (mä olen katsos jo näin varma että sä todella sen teet) osasto, missä kutakin asua käyttänyt kertoo sen käytöstä jotain pientä. Esimerkiksi "Emil 3v juhli tässä asussa ensimmäiset päiväkodin kevätjuhlat".

    VastaaPoista
  41. Itse olen sitä mieltä, että lasten juhlavaatteisiin ei tarvitsisi niin panostaa, monilla menee jo överiksi, varsinkin tyttöjen kohdalla. Mitä oikein opetamme tyttölapsillemme kun yksvuotiaalle pitää olla samettimekko, korut ja hienostelukengät perheen kesken vietettäviin lastenjuhliin (missä kyseinen yksivuotias oli vieras, ei juhlakalu), minne ainakin itse aikuisena kelpuutan ihan tavalliset farkut? Ja kaikki aikuiset laulavat kuorossa ooh, aah, voi kuinka HIENO MEKKO sulla on, voi miten HIENO KAULAKORU, jne, jne. Sitten ihmetellään kun tulee se kuuluisa "prinsessakausi" pari vuotta myöhemmin, mistä johtuu ettei tytölle kelpaa tavalliset vaatteet? Prinsessakausi on ihan aikuisten luoma ilmiö, ei mikään standardivaihe tyttölasten kehityksessä. Kaikki "positiivinen" huomio ulkonäköön luo negatiivisia ulkonäköpaineita myöhemmin elämässä, kun tyttöjen käsitys ulkonäön merkityksestä on vääristynyt eivätkä he tunne kelpaavaansa omana itsenään. http://www.huffingtonpost.com/lisa-bloom/how-to-talk-to-little-gir_b_882510.html

    VastaaPoista
  42. Yhtä lailla pienten miehenalkujen vaatteita ihastellaan. Aivan suloista kun miniatyyri-ihminen tepastelee juhlakengissä & rusetti kaulassa. Eikö voisi ajatella että näin opetetaan lapsia myös kunnioittamaan tilaisuuksia (et ole kerhossa, vaan juhlissa, vaikkakin vain perheen kesken) ja että kyseessä on jotakin arjesta poikkeavaa.

    Esimerkki:
    Itse olin aivan ihmeissäni kun ensimmäistä kertaa olin anoppilassa joulu-illallisella; pöytä viimeisen päälle katettuna mutta tyypeillä vain rähjäiset kotiasut (verkkarit & t-paita) päällä. Hieman katosi juhlafiilis, vaikka vain "perheen kesken" oltiinkin. Omassa lapsuudenkodissa kun on juhlapöytään aina pukeuduttu asianmukaisesti.

    Pojalleni opetan että eri tilanteet vaatii eri vaatteet ja minun puolestani tätä vaivannäköä (olkoonkin ulkonäkökeskeistä) saa kehua -ja myös kehutaan. Se on kivaa huomioimista myös. En nyt lukenut tuota artikkelia, mutta luulisinpa että ulkonäköpaineita tulee aika monesta muustakin paikasta. Usein tuntuu että kodin merkitystä vähätellään ja vieraiden ihmisten sanomisia liioitellaan siinä mikä lapseen vaikuttaa.

    VastaaPoista
  43. Me ostettiin 4-vuotiaalle Haloselta suorat housut, paitapusero, liivi ja rusetti kokonaisuus viidelläkympillä meidän häihin ja sitä se käytti puoltoistavuotta. Toimii hyvin ku ottaa hieman kasvunvaraa lahkeisiin, samoin tehtiin kengissä, pohjallisella kulki alkuun ja ku kasvo niin se vaan pois. Kravatteja saa vitosella Jesperistä vuodenajan ja tilaisuuden mukaan ja paitapusero ku kävi pieneksi nii oli jo kaapissa uus jostai sukulaisilta kulkeutunu.
    Synttäreille ja muihin normaaleihin tapahtumiin riittää rento paitapusero ja farkut tai farmarit. Hautajaiset, häät ja naamiaiset on erikseen.

    VastaaPoista
  44. Muutama ajatus:
    - vaatteiden ja kenkien valinta netissä ja sitten valmiin paketin nouto paikan päältä (ei postikuluja, ei rajoitusta paketin koolle)
    - etenkin juhlakenkien oston suhteen käyttökertojen määrä ei ole missään järkevässä suhteessa hintaan, sama koskee juhlavampia päällysvaatteita
    - hintaero ostetun ja vuokratun välillä ei tarvitsisi olla välttämättä suuri: vuokrauksen ainoa pointti ei useinkaan ole säästäminen vaan se, että ei haluta ostaa kertakäyttöön tavaraa, joka jää nurkkiin roikkumaan ja viedään sitten UFFin laatikkoon
    - toisin mielelläni vuokrausliikkeen käyttöön itselle ostettuja ja kerran käytettyjä kamoja

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...