22.11.2012

Kliketi klik

Ei saa koskea tietokoneeseen! Tämä lause karjaistaan meillä ilmoille aika usein, kone kun kiinnostaa tavattomasti etenkin yksivuotiasta. En halua, että tahmeilla pikkunäpeillä on yhtäkkiä kovalevylleni downloadattu viruksilla höystetty pornoelokuva tai tilattu takapihalle kuorma-autollinen soraa. Se olisi ihan oma vika. Minulla on selain aina auki.


Internet on tällä viikolla yllättänyt aikuiset. Noora sai kipakkaa palautetta postattuaan facebookiin sotakuvan, koska äitinsä sylissä surffannut taapero näki sen. Eilen taas tuli julkisuuteen juttu, jossa yhdeksänvuotias tyttö oli onnistunut lataamaan laittomasti musiikkia netistä. Isää vaaditaan tilille.

Isä oli pahasti myöhässä. Omat kakarani ovat vielä aika pieniä, mutta haistan tässä internetissä samantyyppisen pitkähkön keskustelun kuin kukissa ja mehiläisissä. Tietokone, iPad tai älypuhelin voi olla lapsen leikkikalu mutta internet ei ole. Virtuaalimaailmalla on omat itsensäpaljastajansa, namusetänsä, huijarinsa ja kiusaajansa, joihin haksahtaa medialukutaitoinen aikuinenkin -- ja helvetisti lasten silmille sopimatonta tekstiä, kuvaa ja videomateriaalia. Hakukoneet eivät sorttaa sisältöä laillisuuden tai lapsille soveltuvuuden mukaan. Rikokset ja vahingot ovat vain muutaman klikkauksen päässä. Nappulat ovat isoja ja houkuttelevia.

Meillä ei siis äidin koneeseen kosketa, vielä. Tämä tällä hetkellä nenänsä paitaani niistävä sukupolvi kasvaa kuitenkin informaatiotulvan ja tietotekniikan keskellä. Milloin mediakasvatus pitäisi aloittaa? Muutaman vuoden päästä minun pitänee säilyttää myllyäni vähintäänkin asekaapissa. Noihan osaa ohittaa tekemäni salasanasuojaukset todennäköisesti jo ala-asteella.

Kuinkas teillä surffataan?

Kuva: Flickr / jonrawlinson

20 kommenttia:

  1. Kohtsillään 7-vuotiaani on onneksi suhteellisen epäkiinnostunut tietokoneista, mitä nyt vähän aikaa sitten ilmoitti tekevänsä YouTubeen Termonaattori-animaation, johon kuulemma pitää liittää "ainakin musiikkia". Just.

    Asiaan. Lapsi saa pelata Pikku Kakkosen sivuilla olevia pelejä ja Angry Birdsiäkin, mutta maksimissaan pari kertaa viikossa ja jonkun puoli tuntia kerrallaan. Ei onneksi haluakaan enempää, joskus menee viikkoja, ettei kysykään. Normipäivinä pitämään media-aika kokonaisuudessan siinä suositellussa puolessa tunnissa - tunnissa. Muutoin netistä haetaan hdessä haetaan googlailemalla, viimeksi tänään etsittiin toffeen ohjetta, jota poika haluaa viikonloppuna tehdä. Lisäksi katsellaan lempibändien musiikkivideoita ja Areenasta ym. palveluista joskus lastenohjelmia.

    Yksi on varmaa: tulee menemään erittäin pitkään, ennen kuin lapsi saa oman koneen, vaikka se varmasti kätevää onkin. Netti on jännä paikka, mutta jos sitä oppii pienestä pitäen käyttämään vastuullisesti - ja itsenäinen surffauskin tapahtuu aluksi aikuisen valvonnassa - sillä on etunsa.

    Opettajana olen nähnyt monen monta surullista tarinaa, mitä seuraa, kun alakouluikäisille ostetaan omat koneet ja niillä saa surffata ja pelata vapaasti. Minusta se on tietyllä tapaa lapsen heitteillejättöä, sillä netissä on tosiaan paljon sellaista, miltä lasta, isoakin, pitää suojella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas on kommentissani kirjoitusvirheitä :D. Tökki joko sovellus tai kone sekä kirjoittaja eilen kun kommenttiani rustasin.

      Poista
  2. On mielestäni jyvä, että meillä vanhempien työkoneet kulkee töissä mukana eikä tuleva koululainen pääse yksikseen surffaamaan netissä vanhempien ollessa töissä. Olen kuullut ikävistä tapauksista, missä uusi outo (haukkuma)sana on menty kotona googlettamaan ennen äidin kotiintuloa ja itkuhan siitä on tullut kun on jouduttu ihan todellisille aikuisten sivuille, joissa suurin osa aikuisistakaan ei varmaan käy.

    Oma kone siis tosiaan vasta yläasteelle.
    Ja toivottavasti en tästä periaatteesta lähde joustamaan ajan kuluessa. Kuten joistain muista.

    VastaaPoista
  3. Siskonpoika loggasi itsensä äitinsä koneelle tossa 2-vuoden kypsässä iässä. Ihan ilman apuja :D

    ~Kati~

    VastaaPoista
  4. Meillä on tietokone keittiössä, tästä voi aina vahtia. Käyttäjät on 5,6 ja kohta 12v..

    VastaaPoista
  5. Moi, meillä tää liikkuu jo eri sfääreissä. 14-vuotiaalla on kännykkä jolla surffata netissä ja emmä tiedä, aika mahdotonta vahtia missä tuo kulkee. Sosiaalisesa mediassa kai paljolti, mutta ei facebookissa vaan jossain tuoreemmassa (ja näin on kalkkisäiti oudotettu kärryiltä :)). Toki jos jostain käy jotain epäilyttävää ilmi niin sitten kokopakka uusiksi, mietitään saako kännyä enää vpaasti käyttää jne. Pikkusiskolla 10v ei vielä nettiä ole kännykässään enkä haluaisikaan hetkeen aikaan. Tietokonetta/pelikonsolia saa käyttää 3 kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Yleensä sitten pelaa wiitä, eli käytännössä ei koskaan käy netissä. Samoin pian 6-vuotias, joka tosin haluaisi oman kännykän että sillä voi pelata. Joillakin on jo eskarissa omat kännykät. (niin muuten samatpelirajoitukset myös tuolla teinillä, mutta toki kännykkä on melkekn aina kädessä. Onneksi harrastukset vie myös paljon aikaa).

    Kaiken kaikkiaan minusta on hyvin hankalaa tämän internetin kanssa kun tätähän ei tosiaan sillon vielä ollut kun me vanhemmatolimme tuonikäisiä. Kaikkeahan täältä voi löytää, toisaalta esikon tervejärkisyyteen & skeptisyyteen uskon ja luotan. Keskimmäinen sen sijaan on ihmisiin aina luottava ehkä vähän naiivi neiti jota en ehkä uskalla noin vapaasti päästää surffaamaan (en tiedä johtuuko asenne osottain sukupuolesta?). Varmaan lasten luonnelim tässä vaikuttaa paljolti päätöksiin. Toivottavasti me ei nyt ihanpahasti mennä metsään...

    VastaaPoista
  6. Isänsä yllätti 1,5-vuotiaan tässä jokin aika sitten soittamasta mun kännykällä Nordeaan. Olivat laittaneen sen jonoon siellä, tyttö kuunteli jonotusnauhaa juuri keskittyneenä
    Ei siinä muuten, mutta kun mä en ole koskaan ollut Nordean asiakas eikä mulla siten siis taatusti ole niiden mitään numeroa puhelimessa. Jäi mysteeriksi, miten ja miksi just Nordea oli valikoitunut yksivuotiaan kohteeksi.

    Meille tuli internet kotitietokoneeseen kun olin jotain 7- tai 8-vuotias, ja kyllä mä 9-vuotiaana jo tiesin, mitä sillä saa ja ei saa tehdä. Tietysti internetkin oli silloin "vähän" erilainen kuin nykyään. Mutta tämä siis vaan huomautuksena siihen, että toi tekijänoikeusjutun tyttö tuskin on ollut ensimmäistä kertaa tietokoneen kanssa tekemisissä, ja mä en hetkeäkään usko etteikö se tai sen isä olisi oikeasti tiennyt, mistä ja miten se niitä biisejä latailee.

    Oon miettinyt usein, onko oma y-sukupolveni saanut tietotekniikan kannalta syntyä juuri oikeimpaan mahdolliseen aikaan, sillä me osataan käyttää kaikkia laitteita ja ymmärretään luontevasti kaiken toimintaperiaatteet, kun ollaan nähty esimerkiksi just internetin kehitys aika alkutekijöistä lähtien. Mietin tosi paljon sitä, miten sen tiedon voi siirtää henkilöille, jotka ovat syntyneet älypuhelimien jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Ala-asteikäiset muksut joista vain vanhin on kiinnostunut netistä. Katselee mun kännykän kautta jotain tennismatsituloksia Youtubesta. Siinäpä se. Facebookia eivät saa ja koneella eivät koskaan ole. Vanhimmalle olen sanonut, että se Youtube ei ole mikään lasten paikka vaan sieltä voi hakusanoilla löytää paljonkin sellaista mikä ei lasten silmille ja korville ole. Toistaiseksi käyttää kuitenkin vain mun valvovan silmän alla eli kuulen ja näen mitä videoita on hakenut sieltä.

    VastaaPoista
  8. Ihan samaa mieltä. Sitä paitsi kukahan sen torrentin oli tuon uutisen 9-vuotiaan tytön koneelle ladannut?? Itsellä on myös usein FB lasten läsnäollessa auki, Nooran kuvasta nousseen kohun myötä tajusin että ehkä ei kannata FB:täkään selailla jos lasten on mahdollista nähdä.

    Omat lapseni 3- ja 6-vuotiaita joista vanhemmalla on kaksi kertaa viikossa "tietokonepäivä" eli saa pelata Angry Birdsia tai jotain muuta pienelle sopivaa puolisen tuntia. Se riittää, katsotaan alkaako mankua koneelle useammin kun menee ensi vuonna kouluun. Joka tapauksessa meillä tullaan koneen käyttöä rajoittamaan päinvastoin kuin monessa muussa lapsiperheessä. Meillä ei muuten ole (vielä) mitään pelikonettakaan, tiedostan kyllä että sekään ei ehkä voi olla pysyvää.

    Mutta ihan samoja ajatuksia mullakin mielessä, mihin joudutaan viiden vuoden päästä kun nettiin on päästävä enemmän ja lapsi ohittaa nettitaidoissa vanhempansa??

    VastaaPoista
  9. Vanhaan koneeseeni, tuolloin päälle 1-vuotias, poikani asensi Chromen uudestaan. Jossain kohtaa kiinnostus jäi, mutta nyt taas 2,5v ihan vaikka kiusalla pakko edes hipaista konetta, jotta saa nähdä paraneeko äidin urheilusuoritus keittiöstä olohuoneeseen :D

    VastaaPoista
  10. Itse olen aikuisena herkkä kaikelle kipeälle kuvamateriaalille jota fb:n sivuille ladataan. Olen järjestelmällisesti poistanut ystäviäni joiden päivityksien ansioista silmilleni räjähtää ilman minkäänlaista mahdollisuutta ennakkosensuuriin kuvia ja videoita mm. yliajetuista lapsista, kituvista eläimistä ja väkivallasta. En hyväksy tuon tapaisten kuvien levitystä missään muodossa. Se viihteellistää asiat joita niissä esitetään. Ja itse en saa nukutuksi moneen yöhön. Ehkä olen yliherkkä mutta kauhulla ajattelen miten pienen ihmisen vielä kehittyvään persoonaan vaikuttaa tuollaisten asioiden näkeminen. Meillä lapsi saa katsoa pikkukakkosta ja tv voi olla auki jos sieltä tulee esim. tanssii tähtien kanssa, voice of finland tms. "hyvän mielen" ohjelma joista tietää jo etukäteen ettei niissä näytetä kuvamateriaalia esim. sodan ruhjomista ihmisistä. En tiedä miten hoitaa tilanne kun lapsi kasvaa niin isoksi että pitäisi päästää internettiin. Millä tavoin sitä parhaiten valvoisi. Ja miten sen mitä lapsen kaverit saavat katsoa ja missä surffata. Nyt tietokone toistaiseksi kiinnostaa vain siltä osin kuin siltä näytetään pikkukakkosta sairaspäivien ajankuluksi tai skypetetään isovanhempien kanssa.

    VastaaPoista
  11. Me ollaan sitten juuri se lapsiperhe, jossa koneen käyttöä ja ruutuaikaa ei rajoiteta lainkaan tarpeeksi, pennut elävät kuin pellossa ja käyttävät Googlen käännöskonetta saadakseen selville miten sanotaan perse albaniaksi. Tähän mennessä ekstreemeintä sisältöä ovat kaikesta huolimatta olleet Super Mario Bros Walktrough -videot joissa pelaajat kiroilevat. Naamakirjaan ei ole asiaa, ja ihan yleisluontoisesti olen kertonut ettei takalistoaan kannata valokopioida, skannata tai kuvata kännykällä ellei halua kuvien joutuvan koko koulun postituslistalle. Ventovieraille ei saa antaa tietojaan, eikä vieraiden kyytiin lähteä IRL vaikka lupaisivat näyttää kissanpentuja.

    Ehkä asennan lasten koneelle jonkun filtterin, vaikka toisaalta itsekin näin kouluikäisenä verannan alla "kerhossa" naapurinpoikien kuvalehtiä, joissa oli täti reva levällään. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan. Ei ollu nettiä mun lapsuudessa (kone oli jo kyllä), mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei se paljon lasta säästänyt asioiden näkemiseltä. Tietysti netissä kaikki on nyt kerralla äärellään, mutta niin oli aikanaan sukulaisten ja kaverien perheiden kirjahyllyissä, lehtikoreissa (huomaskohan erään kaverin äiti ikinä, että me 8v. luettiin kaikki sen Reginat kannesta kanteen...), uutisissa, aikuisten jutuissa, joita ne luuli ettei me kuunnella jne jne. Videot saattoi ajastaa niin, että ne kauhuelokuvat (ja pehmopornon), joita ei saanut katsoa sai nauhalle vanhempien huomaamatta, ja sitten ne katsottiin porukalla koulun jälkeen ennen kuin vanhukset kotiutuu.

      Nämä oli kaikki ihan yleisiä käytäntöjä, ja vinkkejä suorastaan vaihdeltiin ala-asteluokassa. Empähän ollut kaiken tämänkään arveluttavuutta tullut ajatelleeksi aiemmin. Kertoo ehkä siitä, miten kovin vahingollista se kaikki sitten loppujen lopuksi olikaan.

      Poista
    2. Ja sittenhän ne kullanmurut menevät kylään niiden kavereiden luokse, joiden vanhemmat heitteillejättävät lapsensa YouTube lapsenvahtina. Vai saavatko mennä? :D

      Poista
    3. Aiemmin kommentoinut toteaa edelleen, että kunhan lapsi ei olisi yksin kotona ja siellä koneella ennenkuin vanhemmat tulee kotiin.

      Kun joku on haukkunut välkkärillä pientä alakoululaista huoraksi/lesboksi tms. ja se lapsi päättää kotona hakea sieltä googlesta, että mikä se outo sana oli ja joutuu videoon, jossa se haukkumasana touhuaa, niin ei ole paras äiti päivä varmaankaan.

      Eli vaikka kuinka oppii käyttämään nettiä, niin vanhempien kuuluu olla lähellä. Oli nettiaikaa aitten tunti viikkoon tai kolme tuntia päivään.

      Poista
    4. Ala-asteella oli muuten selvästi eroja lasten tietämyksessä "maailmasta". Nyt kun tätäkin jälkikäteen ajattelen, niin (antakaa anteeksi että sanon näin) ne eniten suojellut lapset kärsivät eniten: joko pilkkaa, kun muut tajusivat että se yksi ainoa ei ymmärrä mistä puhutaan, tai sitten itsekseen, koska selvästi eivät uskaltaneet kysyä muilta kun eivät tienneet.
      En nyt tässä halua sanoa, että hieno homma jos ala-asteikäinen katsoo netistä pornoa vahingossa, koska eihän se ole. Ehkä enemmänkin haluaisin sanoa, että kaikki lapsuudenkaverieni vanhemmat eivät tulleet ajatelleeksi, että lapsi ei muutu teiniksi yhdessä yössä (ja vasta) mennessään yläasteelle. Ei ollut nimittäin kivaa varmasti silläkään tytöllä, joka ainoana ei ollut kotona kuullut kuukautisista ennen koulun oppituntia (oltiin n. 11v. silloin, ainakin neljällä luokan tytöistä oli jo menkat).

      Poista
  12. Itselläni on vasta parin kuukauden ikäinen lapsi, joten näiden asioiden pohtiminen ei nyt ihan vielä ajankohtaista ole, mutta...

    Milloin sitten lakkaisin valvomasta lapseni selailua? Vaikeata nyt tähän hätään sanoa ja riippuu vähän lapsestakin. Ainakin yrittäisin mahdollisimman ajoissa mediakasvatusta harrastaa, sillä en usko, että siellä kouluiässä enää kovin tarkkaan voisi valvoa... Kotioloissa toki vielä jotenkin, mutta onhan sitä koulut, kirjastot, kaverit, kännykät jne.

    Enkä nyt tiedä, minkä ikäiselle hankkisin ihan oman koneen, mutta eiköhän siellä kouluunmenoiässä sellainen ala tarpeellinen olemaan tässä nykymaailmassa (ja varmaan vielä enemmän sitten 7 vuoden päästä). Ja monet kännykäthän ovat myös jo nykyisin tosiaan ihan tietokoneita & sellainenkin siellä 7veenä alkaa olla tarpeellinen.

    "Noihan osaa ohittaa tekemäni salasanasuojaukset todennäköisesti jo ala-asteella."

    Hih.

    Kun meille aikoinaan lapsuudessani (no, paremminkin nuoruudessani) tuli netti tietokoneeseen, niin nopeasti siinä kävi niin, että opin konetta käyttämään paljon paremmin kuin vanhempani. Jos siis olisivat asentaneet jonkun filterin vaikkapa, niin olisin sen kyllä osannut nopeasti kiertää.
    No, kyllähän sitä tuli selailtua vähän niitä kiellettyjäkin sivuja (ikää nyt oli silloin jo jtn 13-14v), mutta jo paljon ennen niitä nettiselailuja tutuksi olivat tulleet vanhempien patjan alta löytyneet pornolehdet... :D

    Mieheni nyt on täysin nörtti ja itsekin sen verran, että lapsemme tuskin kovin nopesti pääsee ohi meidän tietämyksen. :D

    VastaaPoista
  13. Meillä 16, 13 ja 9 vuotiaat tytöt ja yksi kotikone (läppäri), jota sitten kaikki käyttää vuorollaan. Myös mieheni, joka tekee sillä töitä kotona. Joten kovin suureksi tuo koneaika/hlö ei muodostu.

    Aluksi kone oli keittiön baaripöydällä, jossa pystyi helposti vahtimaan mitä lapset netissä tekee. Nykyään kaksi isointa surffailee koneella omissa huoneissaan ja heillä on myös puhelimessa netti. JOskus kyselen, että mitä touhuatte, mutta sen paremmin en vahdi. 16 v ikäisellä se oliskin jo mahdotonta...

    Olen ottanut sen linjan, että kerron heille, että kaikkea ei kannata netissä kertoa jne. muuten käyttäkööt omaa järkeään missä paikoissa netissä liikkuvat. En oikein jaksa uskoa, että ton ikäiset oikeesti olisivat kiinostuneet esim. pornosta. Tähän asti mitään ongelmia ei ole ollut.

    Ainoa tapaus oli, kun keskimmäinen, silloin 11 v meni FBhen ilman lupaa....väärensi siis ikänsä jne. Ja meni sinne siksi, jotta voi pitää yhteyttä kavereihin.Isosiskonsa vahingossa käräytti pikkusiskon minulle. Enemmän olin vihainen siitä, että ei pyytänyt minulta lupaa eli meni salaa (valehteli) ,kuin siitä että on FB:ssä...

    Hieman olen sitä mieltä, että vaikea noita lapsia on kaikesta suojella. Pitää vaan yrittää kasvattaa niistä omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, jotka eivät kaikkeen hömpötykseen lähde mukaan.

    VastaaPoista
  14. Meillä lapsi sai oman kännykän 10-vuotiaana. Eikä tietenkään missään nimessä mitään älypuhelinta. En käsitä miksi ihmeessä hän tarvitsisi nettiä puhelimessa? Tai omaa tietokonetta yleensäkään?

    Oli luokkansa viimeinen joka sai puhelimen. Oli toki sitä jossain vaiheessa kovastikin mankunut, mutta sanoimme että meidän mielestä puhelin ei ole lapsille terveellinen. ;-) Ja jos tarvii meille soittaa, lainaa kaverin puhelinta, niillähän on.

    Mun mielestä se ettei lasta voi kaikelta suojella ei tarkoita etteikö häntä tulisi suojella. Suojelu kertoo lapselle että hänestä välitetään ja hän on suojelun arvoinen.

    Ihan hyvin 11-v osaa tietokonetta käyttää, vaikka sitä ei ole hänelle metrin korkuisena opetettukaan. Opettajatuttava oli ollut koulutuksessa, jossa joku asiantuntija oli esittänyt että alle 11-vuotiaalle ruutuaika ei ole tarpeellista ja on suorastaan vahingollisen puolella. En hämmästy yhtään jos on oikeassa.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...