Tietoa mainostajalle ›

11.10.2012

Tyttöjen päivästä ja uskalluksesta

Kuva: Plan.fi
Tänään on ensimmäinen kansainvälinen tyttöjen päivä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota maailman köyhimpien tyttöjen ongelmiin kuten orjuuttamiseen, pakkoavioliittoihin ja raiskauksiin, ja edistää tyttöjen oikeuksia.

Kehitysmaiden tyttöjen ongelmat eivät oikeastaan ole vain tyttöjen ongelma, vaan ne rampauttavat koko yhteiskunnan. Ne ovat kulttuurien, perinteiden ja tapojen ongelmia, joita on vaikea muuttaa. Joissain maissa tytöt ovat ei-toivottuja, koska on tapana, että poikalapset jäävät taloon ja tytöt lähtevät sulhasen perheeseen kalliiden myötäjäisten kanssa. Toisaalla taas tytöstä saa avioliiton kautta vastineeksi rahaa ja/tai karjaa.

Tällainen räikeä sorto on suomalaiselle vierasta luettavaa. Mutta koskevatko kulttuurien ja tapojen ongelmat sitten vain kehitysmaita? Aina on näin tehty -ajattelu on Suomessakin voimissaan, vaikka maailma muuttuu. Meidänkin kulttuurissamme on ahdistavia piirteitä, joille altistuvat niin tytöt kuin pojatkin.

Perinteiset mallit ja tavat heikkenevät, kun ihmiset, tytöt ja pojat, naiset ja miehet, kieltäytyvät toimimasta niiden mukaisesti. Ja kun yksi uskaltaa valita toisin, joku toinenkin ehkä uskaltaa. Uskaltamiseen taas tarvitaan luku- ja kirjoitustaidon lisäksi itsevarmuutta. Uskallusta itsekritiikkiin, omaan ajatteluun, avoimeen keskusteluun, faktojen selvittämiseen ja toimintaan.

Ehkä me tarvitsemme kalenteriin uskalluksen päivän. Miettikää jos maan tapa olisikin rohkeus.

18 kommenttia:

  1. mietin juuri äsken, että kumpikohan suomalaislapselle on helpompaa, syntyä tytöksi vai pojaksi vai onko se ihan sama?!
    -miuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa yhtään sanoa. Varmasti paljon riippuu myös perheestä ja asuinalueesta.

      Poista
  2. Uskalluksen päivälle täältä päin äänekäs AAMEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisen päivän kautta päästäisiin kyllä syvälle suomalaisiin kipupisteisiin. :)

      Poista
    2. Todella. Minkähänlainen maa Suomi olisi jos määräävänä motivaationa ei olisikaan pelko?

      Poista
  3. Tyttönä Suomessa on vapaampi ilmapiiri ilmaista itseään laajemmalla skaalalla. Naisena voin olla kampaaja, pappi, hitsaaja tai sairaanhoitaja ja voin pukeutua villapaitaan ja farkkuihin tai mekkoon ja sukkahousuihin. Miehille/pojille osa näistä vaihtoehdoista koetaan sopimattomina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Stereotypiat elävät vahvana, sen näkee hyvin selkeästi kauppjen hyllyiltä niin leluista kuin vaatteistakin, mutta sitovatko ne poikia enemmän? Uskaltavatko pojat olla muuta kuin lätkänpelaajia?

      Poista
    2. Tyttöjen asemaan ja rooliin on Suomessa kiinnitetty kiitettävästi huomiota, pojat eivät sitä ehkä ole tarvinneetkaan. Kannustan lukemaan tällä viikolla ilmestyneen Tiede-lehden jutun aiheesta "Mistä on pienet tytöt ja pojat tehty? Ei ainakaan synnynnäisistä eroista". Siitä saisi tännekin hyvää näkökulmaa :)

      Surku tulee siitä, että lukioikään asti tytöt saavat useimmiten kannustusta ja rohkaisua valita itselleen sopivia urapolkuja, mutta työelämässä tulee sitten edelleen lasikatto vastaan, tai vähintään palkkakuoppa. Ainakin itse olen vielä saanut sellaisen kasvatuksen, että kun opiskelee, pätevöityy, kouluttautuu ja tekee työnsä mahdollisimman hyvin, niin se palkitaan. No ei tietenkään palkita, sen opin jo aika varhaisessa vaiheessa kun menin töihin. Naisten helmasynti on lisäksi se, että he eivät osaa katsoa naisten asemaa laajemmin. Yksi jos toinen naisjohtaja (kun heitä kuitenkin on), toteaa mediassa ettei ole kokenut sukupuolista syrjintää tai epätasa-arvoa. Ja siitä voi sitten heidän mielestään vetää johtopäätöksen, että sellaista ei Suomessa esiinny. Niin, no. En minäkään ole masentunut, mutta en silti väitä ettei sitä Suomessa olisi.

      Poista
    3. Joo, aikuisena asetelma kieltämättä muuttuu. Mäkään en ole sukupuolen takia kohdannut syrjintää, mutta onhan noita Audi-miehiä ja keskon johtajia, joilta aina silloin tällöin se perimmäinen asenne lipsahtaa julkisuuteen. Naisten päivä on siis ihan legitiimi.

      Poista
  4. Mää en koe epäreiluuksia sukupuoleni takia, mutta ihan vasta sain anonyymiä haukkupalautetta, jossa kommentoitiin muun ohella mun kaula-aukkoa. Kaula-aukkoa?! Väkisin hiipi mieleen, että sukupuolellakin on jotain osaa. Kaula-aukko ei edes ollut avara...

    Lasten kasvattaminen on vaikeaa sukupuolikasvatusmielessä, tuntuu että ehkä jopa enemmän poikien. Itse on oppinut menestymään (no, enemmän tai vähemmän) naisena, mutta kuinka kasvattaa pientä miestä tunteensa ilmaisevaksi ja vahvaksi yhtä aikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä muuten, että tunteensa ilmaiseva & vahva ovat saman persoonallisuuden eri puolia kun puhutaan naisista, mutta mies "voi" usein edelleen olla vain joko tai.

      Luulen että suomalaisten tyttöjen ja naisten suurin haaste on asettua haluamaansa paikkaan vanhojen arvojen ja uusien mahdollisuuksien väliin. Sehän nyt ei ole homma eikä mikään verrattuna siihen, ettei saisi käydä koulua, mutta kun nyt jotain piti keksiä :D
      On ihan totta, että kaikilla suomalaispojilla ei varmasti vieläkään ole mahdollisuutta valita vapaasti pitsinnyplääjän ja ekonomin urien väliltä, mutta miehet saavat tehdä yksityiselämässään juuri sellaisia valintoja kuin haluavat. Vai onko tämä mun subjektiivinen näkemys tilanteesta?

      En vaan ole koskaan törmännyt esimerkiksi sellaiseen, että uraisää syyllistettäisiin uran valitsemisesta tai koti-isää laiskottelusta, mutta naisia arvostellaan kummistakin valinnoista.

      Poista
    2. Itselläni on kaksi päiväkoti-ikäistä poikaa. Ja kyllä se vaan niin on, että pojilla on nykyään paljon tiukemmat sosiaaliset normit. Tytöt voivat pukeutua minkä värisiin vaatteisiin tahtovat, mutta pojat eivät. Tytöt voivat pelata jalkapalloa, mutta pojille olisi vaikeaa mennä tanssitunnille. Sitä en myöskään kertakaikkiaan ymmärrä, miksi aikuiset miehet voivat pukeitua pinkkiin, mutta pojille se on mahdotonta.

      Molemmat poikani ovat aina pitäneet punaisesta ja vaaleanpunaisesta, mutta eivät kehtaa sen värisiä vaatteita pitää. Mietin päivittäin, että millä saisin lasteni itsetunnon niin hyväksi, että he kehtaisivat pitää juuri sellaisia vaatteita, joista itse tykkäävät.

      Poista
    3. Kris, on totta että vanhemmuus on tosiaan poikkeus. Perhemallissa on helppo luisua 50-lukulaisuuteen niin kauan kun isillä ei ole minkäänlaisia pakollisia lastenhoitovapaita.

      anonyymi, hmm. Voisikohan päiväkodissa pitää väriteemapäiviä, jossa jokainen kaivaisi päälleen jotain keltaista, pinkkiä, harmaata jne.

      Poista
    4. Onpa tylsää, etteivät poikasi voi pukeutua vaaleanpunaiseen. Mulla on 4-v poika, jonka yksi lempivaate on vaaleanpunainen kauluspaita, ja sitä kyllä pidetään paljon. Eikä se ole toistaiseksi (onneksi!) ketään haitannut.

      Poista
  5. Juu, painavaa asiaa! Kaikkinainen sovinismi on niin hienovaraista ja kulttuurissa olevaa, ettei sitä ole helppo havaita. Itsestäni huomasin tämän siitä, kun nuorempana arvostelin mielessäni erästä naista ISÄNI äänellä. Karmeaa tajuta itsessään tuollaista ääliömäisyyttä.

    Oli aluksi hyvin pelottavaa ja ahdistavaa kasvattaa omia tyttöjä kun pelkäsin, että siirrän sen naisvihamielisyyden omiin lapsiini. Ja vaikka kuka on sitä mieltä, että tytöt eivät saa olla prinsessoja ja meikata, koska se on tyttöjen sortoa, niin minä olen onnellinen, että minun tyttöni USKALTAVAT olla prinsessoja ja käyttää vaikka kynsilakkaa. Minulle se on vapautumista enemmän kuin se, että jollekin nainen voi olla rekkakuski. Tai että pojat voivat käyttää punaista. Mikä juttu se muka on??Suurempaa vapautumista ja rohkeutta minun maailmassani vaatii se, että on avoimen naisellinen jos siltä tuntuu.

    Yhtä lailla inhoan poikien sortoa, mutta siihen en ole ainakaan lapsuudenkotonani törmännyt. Ainoastaan siihen että naiset olivat idiootteja, tekivät/ajattelivat he sitten mitä tahansa.

    Itse olen nainen, neljän lapsen äiti, anonyymi luojan armosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tämän kokemuksen jakamisesta, kuulostaa aika rankalta kasvuympäristöltä. Mä en tiedä yhtä ainutta pikkutyttöä joka ei uskaltaisi olla prinsessa, varsinkin päiväkoti-iässä prinsessa on pakko olla, jos haluaa kuulua jengiin.

      Poista
    2. Monen äidin sisäinen feministi kyllä kovasti paheksuu näitä prinsessoja. Kyllä päiväkodissa näkee myös muunlaisia tyttöjä kuin näitä prinsessatyyppejä: usein he hakeutuvat leikkimään poikien kanssa. Samoista asioista kiinnostuneet lapset hakeutuvat luonnostaan toistensa seuraan eivätkä pienet lapset tee vielä eroa kaverin sukupuolen mukaan.

      Minusta naiset usein heijastavat omia aikuisten asioita ja niihin liittyviä pelkojaan pikkutyttöihin. Bloggasinkin aiheesta, tai sen vierestä.

      Poista
  6. Niin, mun mielestä on saman kolikon kaks eri puolta, että pojille ei ole hyväksyttyä tehdä "tyttöjen juttuja" ja että "tyttöjen juttuja" pidetään vähempiarvoisina hömpötyksinä. Oli ne tyttöjen jutut sitten vaaleanpunaisia hörselöhameita ja meikkejä tai kotivanhemmuutta.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...