10.10.2012

Riehukaa itse

Esikoinen tuli tanssitunnilta ulos pää punaisena ja silmät loistaen. Oli kuulemma ollut sairaan hauskaa. Tunnilla oli tanssittu "riehurokkia". Muistaakseni minunkin mielestäni lapsena parasta oli ryhmässä riehuminen. Teininä myös, mutta vähän eri konseptilla.

Tämä keskinkertainen mutsi ilahtuikin kovasti, kun Jari Sinkkonen ilmoitti Savon Sanomissa, että lasten tehtävä on säntäillä metsässä räkä poskella ilman päätä ja häntää. Tähän yhdistyy nimittäin kivasti se, että lapset tarvitsevat myös riittävän uuvuttavaa liikuntaa kasvaakseen terveiksi aikuisiksi. Lapset on suunniteltu riehumaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Jäin miettimään, että missä vaiheessa ihmisen riehumistarve sitten loppuu? Tarvitsevatko aikuiset uuvuttavaa liikuntaa?

Tarvitsevat! Nyt kun peruskestävyys on kunnossa, olen päässyt vetämään viikon verran korkeasykkeistä, elimistöä kuormittavampaa treeniä. Joka on sanalla sanoen riehumista. Ja se on kuulkaa hauskaa, kun jaksaa! Naama on punainen kolme tuntia, mutta olen helvetin hyvällä tuulella.

Suosittelen riehumista lämpimästi. Sisällä ja ulkona, yksin ja yhdessä. Sitäpaitsi kersojen sekoilu ja möykkääminen ei ole läheskään yhtä ärsyttävää, jos siihen syyllistyy itsekin.

12 kommenttia:

  1. Huh ja jee - tämä on niin totta! Kun otsastani kasvaa metrinen halko, siihen ei auta mikään muu kuin hikitreeni. Olo on heti niiiiin paljon parempi ja pää toimii tuhat kertaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi syy, miksi mä en halunnut aloittaa aktiivista urheilua imetysaikana oli juuri se, että tiesin jääväni koukkuun tohon pään tyhjennykseen. Mä katsoin, että oli parempi pysyä debiilinä eunukkina niin kauan kun elämä oli hyvin epäsäännöllistä ja urheilumahdollisuudet riippuivat sadasta asiasta.

      Poista
  2. Tanssituntihan on sitä pahamaineista ohjattua toimintaa? Vaikka kuinka tanssittaisiin riehurokkia, niin siinä riehutaan kuitenkin aikuisen ohjauksessa eikä vapaasti ja päättömästi...

    ... mikä kertoo lähinnä siitä, että ohjattua toimintaa voi olla hyvin monenlaista eikä kaikki ole lähtökohtaisesti pahasta ja rajoita lasta liiaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähdäkseni Sinkkonen vihjaa että ongelma on siinä tasapainossa: *kaikki* lasten tekeminen on nykyään ohjattua, kehittävää ja varhaiskasvattavaa.

      Poista
    2. Kehittävää varhaiskasvatusta on myös se, että päästetään lapset riehumaan vapaasti. Esimerkiksi metsässä tai ihan kotona.

      Ongelma on enemmän siinä, että viedään muksu tanssitunnille riehumaan (45 min /viikko), mutta kielletään riehuminen kotona (aika monta tuntia enemmän /viikko). Meidän kotimme on siitä outo, että meillä saavat lapset sisälläkin juosta. Kyllä ne välillä pysähtyvät tekemään muutakin...

      Poista
    3. Mä en näe ihan kaikkia asioita varhaiskasvatuksena. :D Tasapainoon liittyy tietysti tuokin jos se tanssitunti on se ainoa uuvuttava liikunta.

      Poista
    4. Yksityishenkilönä voit tietenkin määritellä käsitteet niin kuin haluat. Sen sijaan kuntapäättäjänä on hyvä tinyea eri käsitteiden ja termien oikeat merkitykset, jotta tiedät, mistä puhutaan ja mitä olet päättämässä.

      Aikuisen silmiin päämäärätön riehuminen kehittää muitakin taitoja kuin motoriikkaa, esimerkiksi sosiaalisia taitoja. Eivsiitä tule mitään, jos joku koko ajan lyö, tönii, tappelee, haastaa riitaa tai on muuten ihan sietämätön.

      Poista
    5. Hyvä luoja, onneksi en ole kuntapäättäjä! ;)

      Poista
    6. Ainakaan vielä et ole. ;)

      Poista
  3. Aikuiset riehuu usein siellä makuuhuoneen puolella... Ja toki urheillessa, ei se tarve mihinkään häviä. Ihminen on luotu liikkumaan.

    VastaaPoista
  4. Ilahduin kovasti Sinkkosen lausumasta, kuten monasti aikaisemminkin. Viisas mies.Mutta kertokaa hyvät ihmiset, miksi niin vähän enää näkee ulkona "räkä poskella" kavereittensa kanssa juoksevia lapsia.Ei päivällä eikä illalla. Espoossa ainakin. Johtuuko se taas kerran tietokoneista vaiko siitä, että myös leikki'iän ohittaneita nuoria juoksee usein ulkona räkä poskella? Eivätkö vanhemmat uskalla päästää lapsiaan yhdessä ulos? Joku viisas, olisiko ollut silloinkin Sinkkonen, sanoi että vanhemmat ihan liikaa ohjaavat/ohjeistavat lastensa liikkumista ulkona. Ei saa kiivetä, ei saa juosta, ei sitä tai tätä. Ei luoteta siihen, että lapset pärjäävät.
    Useimmat lapset viettävät aikansa ohjatuissa toiminnoissa.
    Mutta riehurokki on ehdottomasti parempi kuin ei riehumista ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lapsilla on ihan eri tavalla harrastuksia, mitä silloin joskus muinoin. Ja sekin tekee paljon, että nykyään Järjestelmän puolesta alle kouluikäisten ei anneta liikkua ulkona keskenään. Minä kävelin kaverin kanssa tarhasta kotiin (ja kotiuduin neljä tuntia myöhemmin), mutta omaa lastani ei päiväkodista luovuteta kuin 18 vuotta täyttäneelle.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...