21.9.2012

Outoja vatsakipuja

Aina silloin tällöin näitä uutisia näkee. Tällä kertaa naissotilaan oudot vatsakivut ovatkin olleet synnytyksen alku.


Olen yrittänyt ymmärtää. Jos on pitkä nainen, maha ei välttämättä ole valtava. Tai jos on reippaasti ylipainoinen, vatsan kasvua ei huomaa. Kaikilla ei ole pahoinvointia, vilutusta, arat tissit ja jatkuva pissahätä. Harjoitussupistuksiakaan ei välttämättä ole. Ehkä joku voisi laittaa myös väsymyksen, valtavan nälän, närästyksen ja hengitysvaikeudet raskaan duunin piikkiin. Ehkä maanisen kaappien siivousvimmakin voisi kuitata viettämällä päivän jossain tarvikevarastolla.

Mutta kun en sittenkään ymmärrä. On muutama juttu, mistä olisin saanut paskahalvauksen, jos en nimenomaan olisi tiennyt olevani raskaana.

Menkat. Ymmärrän, että menkat voivat joskus jäädä välistä tai olla hyvin niukat ja että raskaanakin voi olla kummallisia vuotoja, mutta että yli puolen vuoden menkattomuus olisi jonkun mielestä normaalia hormonaalista vaihtelua? Varsinkin kun biologian tunnin missanneetkin tietävät ihan saippuasarjoja katsomalla, että menkkojen poisjäänti saattaa olla merkki raskaudesta.

Vauvan liikkeet. Voimistuvat liikkeet alkavat tuntua selvästi yleensä jo ennen raskauden puoliväliä. Tuntemukset vaihtelevat siitä perhosen siiven hipaisusta kipeisiin potkuihin suoraan virtsarakkoon ja vatsan epätodelliseen muljahteluun puolelta toiselle - eihän kukaan *voi* ohittaa niitä olankohautuksella! Tai sitä, että vatsanahan läpi yhtäkkiä törröttää joku kyynerpään tapainen. Jos joku tosissaan voi pitää niitä ilmavaivoina, en haluaisi olla hänen kanssaan samassa huoneessa hernekeittopäivänä.

Raskauden viimeinen kuukausi. Kaikki, jotka ovat olleet viimeisillään tietävät, mistä kuukausi numero 9 on tehty. Miten tämänkin uutisen sotilas on saanut maiharit jalkaan? Kääntänyt yöllä kylkeä? Kävellyt sataa metriä pitemmän matkan? Laittanut univormun napit kiinni? Pyyhkinyt takapuolensa?

En kässää.

No, onneksi ne synnystyssupistukset edes ovat sitä luokkaa, että jollekin asiasta yleensä vihjaa. Tosin se ei ehkä lohduta siinä vaiheessa, kun alkaa ponnistaa jossain tukikohdassa keskellä suola-aavikkoa kätilönä eversti. Onnea nyt kuitenkin.

67 kommenttia:

  1. Aivan käsittämätöntä, ja vähän uskomatontakin. Suhtaudun hyvin skeptisesti näihin "en tiennyt olevani raskaana ennen kuin tuli lähtö synnyttämään"-tyyppeihin. En vaan kertakaikkiaan voi uskoa, etteikö ikinä olisi käynyt mielessä edes pienen hetken verran, että kyseessä voisi olla raskaus. Vaikka omakin raskaus oli helppo ja suht vaivaton, ei sitä kertakaikkiaan voinut olla huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuli vielä mieleen, että oliskohan tää tuore mutsi voinut olla aika nuori? Vaikka siis tietää teorian niin ei sisäistä että näin voi käydä jos on käydäkseen, jolloin raskaus ei tosiaan ollut vaihtoehto.

      Poista
    2. Brittisotilaat voi käsittääkseni tosiaan olla varsin nuoria, suunnilleen juuri lukion käyneitä. Eikö sielläkin ole käytössä sama systeemi kuin Amerikoissa, että armeija kustantaa korkeakoulupaikan maksut leivissään olleille? Nyt meni aika lailla aiheen vierestä, mutta tulipa vain mieleen...

      Äitini on itse asiassa joskus kertonut entisestä työkaveristaan, joka kuuli olevansa raskaana päivää ennen synnytystä. Naisella oli ollut todella monta keskenmenoa, ja hän oli alkanut uskoa niin vakaasti siihen, ettei voi saada elävää lasta, että sulki silmänsä aivan selviltä merkeiltä. Kaiketi jonkinlainen traumaperäinen juttu siis.

      Poista
  2. Uskoisin että näissä on enemmän kyse jostain psyykkisestä kieltoreaktiosta, tavallaan tietää, mutta kun ei kertakaikkiaan hyväksy asiaa niin uskoo (ihan tosissaan) ettei ole.

    Miten joku vois olla sotilas (aika fyysistä hommaa, veikkais) eikä huomaisi raskautta :P?!

    VastaaPoista
  3. Minä tiedän tapauksen, jossa ylipainoinen reilusti yli nelikymppinen nainen lähti aamulla normaalisti töihin mutta päivällä joutuikin sairaalaan kun lapsivedet menivät. Eikä todellakaan ollut tietoinen asiasta aikaisemmin.

    Kummalliselta se todellakin tuntuu, itse en ole ollut raskaana mutta toivon todella että jos joskus olen, huomaan sen! Tässä tapauksessa nainen oli kai kuvitellut että menkkojen poisjäänti johtuu aikaisista vaihdevuosista tms. Hänellä oli suhteellisen vaativa fyysinen työkin, hirvittää ajatella miten tämä kyseinen nainen oli edes pystynyt siihen viimeisillään raskaana... Mutta näitä siis sattuu, vaikea ulkopuolisena ymmärtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän tää mikään uniikki tapaus ollut! Pisti vaan erityisesti silmään kun luokittelen sotilaan hommat sellaisiksi että maastossa tetsaus saattaa paksuna olla vähän vaikeaa.

      Poista
    2. Heh, aika suuri osa niistä sotilaista on esim. IT-hommissa. Siis yhtä sporttista meininkilä kuin IT-kavereilla keskimäärin :D

      Poista
  4. näitähän on sattunut tyypeille, jotka ovat retardeja. haluaisin kuitenkin uskoa, ettei brittisotilaissa ole sen luokan retardeja, joten eiköhän kysymyksessä ole joko a) vimma haluta olla komennuksella l. raskauden kätkeminen b) jokin voimakas persoonallisuushäiriö, että haluaa kieltää koko raskauden. kummassakaan tapauksessa henkilön palveluksessa olo ei psyykkisistä syistä olisi oikein perusteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös ystäväni ystävälle on käynyt näin, eikä hän käsittääkseni ollut millään tavalla retardi tai persoonallisuushäiriöinen.

      Olettamukset ohjaa vahvasti havaintoja, ei sille mitään voi.

      Poista
    2. no sit mä olen entistäkin hämmentyneempi :O miten se on pääterveellä ihmisellä mahdollista? vai onks kyseessä sellainen tapaus, jolla on tosi epäsäännölliset menkat, joten niiden poisjääminen ei edes hälytä?

      kun tosiaan on ilmeisesti mahdollista, olen suorastaan kateellinen niin vähäisille raskausoireille!

      Poista
    3. Sama vika :( Mullekin olis kelvannut sellainen sutjakka odotusaika.

      Poista
    4. Joo sama reaktio, olisipa ollut tosi hienoa selvitä normaaleilla fiiliksillä deadlineen asti! Tietty tässä alkaa pohtia myös sitä, että kuinka paljon raskauden *tietoisuus* lisää raskauden *tunteita*.

      Poista
    5. Varmaan ihan saatanasti. Epäilen.

      Itse olin kahden keskenmenon jälkeen (tulen näemmä helposti raskaaksi) niin tietoinen raskauden mahdollisuudesta, että kävin ostamassa testin heti, kun menkat oli noin viisi minuuttia myöhässä. No en ihan, mutta ei paljon puuttunut.

      Toisaalta nyt kun vedän hormoniehkäisyllä, joka jättää menkat pois, pääsisin varmaan yllättävän pitkälle jos olisi jossain vaiheessa käynyt vahinko. Terveisin nimimerkki "Ostan kvartaaleittain raskaustestin. Varmuuden vuoksi."

      Poista
    6. tai sit vois ajatella, että jonkun perusolo on jo valmiiksi niin karsea, ettei raskaus eroa siitä mitenkään :D

      Poista
    7. Minä taas olen kuullut, että voi olla raskaana, vaikka ns. menkat tulisivatkin :) että ehkä tällä olisi jotain tekemistä myös, ettei oikein voi uskoa, että on raskaana.

      Poista
    8. Saattaa tosin olla ihan legendaakin, vaikka kuulin yhdelle tutulle käyneen niin :)en yhtään ihmettelisi kyseisestä tyypistä

      Poista
    9. "..jonkun perusolo on jo valmiiksi niin karsea, ettei raskaus eroa siitä mitenkään." Hahaha!

      Poista
  5. Jos vauva syntyy viitisen viikkoa etuajassa (kuten tässä tapauksessa ja muutenkin kai ihan tyypillisesti tällaisissa) raskauden viimeinen kuukausi on käsittääkseni seitsemäs. Menkat voi jäädä pois esimerkiksi kovan treenin, niukan ruokavalion tai pillereiden takia. Ja vauvan liikkeiden tuntemus riippuu käsittääkseni paljon äidistä ja vauvasta.

    Mä en tajua, miksi tätä kenenkään nyt erityisesti tarttis ymmärtää. Jos oma raskaus oli sellainen, että näkyi naapurikuntaankin, se ei vielä tarkoita, että kaikilla muilla on samanlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Naapurikuntaan näkymisellä tarkoitan omaa viimevuotista loppuraskauttani. Ei ollut siis auringonpimennys.

      Poista
  6. Noihin viitaten mitä oireita jäi jäljelle:

    Liikkeet: kaikki ei tunne vauvan liikkeitä - työhön liittyvää närästystä (?), istukka etuseinässä, laiska vauva, jne... onhan näitä syitä.

    Menkat: voi olla että sairastaa jo muutenkin jotain hormonaalista häiriöitä, ettei menkkoja tule - tai jos tulee niin kerran vuodessa. Tai sitten on kierukkaa tai jokin ehkäisy joka poistaa / vähentää vuotoa ja on tullut raskaaksi ehkäisystä/ kierukasta huolimatta. (Näinkin tapahtuu usein.)

    Raskauden viimeinen kuukausi: kaikilla raskaus ei etene laskettuun aikaan asti. Tuokin sotilashan sai vauvansa (arvioiden?) mukaan viitisen viikkoa ennen laskettua-aikaa.

    Kaikki eivät myöskään tunne tai tiedä mitä supistukset on. (En minä ainakaan, vaikka olen kuudetta kertaa raskaana, ja yksi lapsi on ennestään.) Jne. Löytyyhän näitä.

    Mielenkiintoista. On siinä tarina lapselle kerrottavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis niin, tiedän yhden parikymppisen äidin, joka oli neljättä kertaa raskaana ja sai tosiaan tietää raskaudestaan vasta rv20 jälkeen kun meni valittamaan väsymystään lääkärille.

      Poista
    2. Heh, kuvaavaa että valitti just väsymystä! :D

      Joo, voihan ilman supistuksia tietty synnyttää vaikka sektiolla, en mä niitä laskenutkaan mukaan noihin selviin merkkeihin.

      Poista
    3. Minulla oli istukka etuseinässä ja laiska vauva ( :D no sellainen leppoisa lötköttelijä tuo laps on edelleen). Kyllä niitä liikkeitä tuntui, mutta väitän, että jos en olisi tiennyt olevani raskaani, olisivat kyllä menneet ilmavaivojen piikkiin. Oikeasti.

      Poista
  7. Mie käsitän kyllä. Mutta olenkin itse semmoinen yllätysvauva, jonka olemassaolo on paljastunut aivan sattumalta muun tutkimuksen yhteydessä (miusta on röntgenkuva masuajalta). Silloin raskaus on ollut jo pitkälti kuulla 7. Olen hyvin toivottu lapsi, vanhempani olivat jo pohtineet lapsettomuushoitoihin lähtemistä, kun äidin kuukautiset vain eivät jääneet kovasta yrityksestä huolimatta pois.

    Äitini on noin 160 senttinen ja nykyään normaalipainoinen, silloin jopa hoikka. Kuvassa joka on otettu kahta päivää enen syntymääni, masu pömpöttää hieman, sen verran kuin itselleni kunnon aterian jälkeen. Äiti ei tuntenut liikkeitäni koskaan, kuten ei myöskään pikkusisaruksieni. Voi kyllä pahoin ja oli väsynyt kaikissa rakauksissa, mutta eipä esikoisen kohdalla osannut sitä mitenkään vauvantuloon yhdistää kun ei kertakaikkiaan osannut arvata odottavansa. Ilman sitä röntgenkuvaa olisi kuulemma arvannut asian tilan vasta kun supistukset alkoivat, jos silloinkaan.

    Myöhemmissä raskauksissa äitin maha on kasvanut, mutta ei silloinkaan koskaan oikeasti tosi isoksi. Synnytyksiä tuo on kuvannut aina kipeiksi, mutta ihan siedettäviksi. Sanonut, että milloin vain mielummin synnyttää kuin vaikka käy hammaslääkärissä tai antaa vahata karvansa. Ilmeisesti sillä on jotenkin tunnoton kohtu tai jotakin.

    Itse olin pallo, kuukautiset jäi pois ja liikkeet todellakin tuntui. Mutta en missään vaiheesssa ollut huonossa kunnossa, väsynyt tai edes erityisen kömpelö. Olen aivan viimeisilläni mm. remontoinut ihan kunnolla, muurannut yhden grillin, kaivanut piha-allasta ja huoltanut autoa ongelmitta.

    Että jos jollekulle sattuu kaikki palaset sopivasti kohdilleen, niin näitä aitoja yllärivauvoja voi ihan ymmärrettävästi tulla. Tosin aika kauhea tapa tulla äidiksi, pyytämättä ja täysin yllättäin, ilman mitään ennakkovaroitusta. Ei käy kateeksi.

    Milja

    Olin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tästä! Ja kyllä mäkin viimeisilläni remontoin ja kivesin pihaa, mutta ei se esim. naapureiden mielestä järkevältä näyttänyt. ;)

      Mutta tosiaan, millaistakohan on tulla äidiksi aikataululla *tänään*. Veikkaan ettei välttämättä paras mahdollinen alku, kun se tiedostaen odotettu vauvakin tulee tavallaan yllärinä.

      Poista
    2. mä mietin tässä kanssa eniten sitä henkistä puolta. kun vaikka kuinka on 9kk aikaa sopeutua odotettuun ja toivottuunkin vauvaan niin silti arki yllättää ja hämmentää. mitä sitten jos vauva tosiaan tulisi täytenä yllätyksenä?! ei käy kateeksi, ei.
      -miuku

      Poista
  8. Mä oon ihmetellyt samaa. Mutta kuulemma on naisia, joilla kuukautiset tulevat normaalisti koko raskauden ajan. Itse aloin tuntemaan pieniä liikkeitä vasta 20+ raskausviikolla, joten helposti menee puolet raskaudesta tuntematta mitään.

    Jossain toisessa uutisessa sanottiin että tuo brittisotilas synnytti 5 viikkoa ennen laskettua aikaa, joten hän ei sitä viimeistä "ihanaa" kuukautta päässyt kokemaan :) Mistäköhän ne muuten laskivat jälkikäteen lasketun ajan jos äiteellä ei ollut mitään havaintoa koko raskaudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, puolet voin minäkin ymmärtää, mutta en sitä toista puolta enää. Veikkaan että mammalla oli jonkinlainen muistikuva hedelmöittymishetkestä. ;)

      Poista
  9. Mä tavallaan voin uskoa. Itse en tuntenut vauvan liikkeitä kun vasta 21+ viikolla ja silloin alkoi masukin vasta näkyä, en kärsinyt pahoinvoinnista, nostelin muutotavaroita viikolla 25+, olin viikolla 39 töissä 8 tuntia käymättä kertaakaan vessassa. Äidilläni taas on aina raskauksissa ollut niin pieni maha, että on kertonut raskaudestaan kavereilleen suunnilleen jäädessään mammalomalle. Ja varmaan siellä jossain taistelutantereella on sen verran stressiä, että menkat voisi jäädä pois sen takia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on uskottava. :) Kadehdin kyllä näitä pienimahaisia, ei varmaan ole violetit raidat koristeena jos duunikaverit yllättyy äitiysloamuutisesta. Mun raskausuutinen oli paljastunut koko työpaikalle jo viikolla 12. Jes.

      Poista
  10. Ehkä pehmennän näkemystäni, itse kyttäilin raskauden alkamista niin tiuhaan että olin heti testiä kaivamassa, mutta ehkä jos tulisi ehkäisystä huolimatta raskaaksi (tai olis tooosi huonot tiedot lisääntymisestä) niin voisi kai olla mahdollista olla huomaamatta. Tuo myös selittää aika paljon, että viisikin viikkoa etuajassa. Olin siis itse ihan hyvässä kunnossa myös, mutta ei mun mahaa olisi kyllä miksikään muuksi voinut luulla lopussa!

    Erikoista on kyllä elämä. Superpelottava ajatus että vois vaan yhtäkkiä synnyttää (lähtee ostamaan testitikkua...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kylläpelottavaa. Tosin en itse pelkää samaa: mun toinen raskaus oli yllätys mutta ei siinä mennyt kuin viikko yli menkkojen kun jo iski tajuntaan että eikai vaan.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kuulostaa kiinnostavalta, kiitti linkistä! Joku muukin on siis todistettavasti ihmetellyt tätä. :D

      Poista
  12. Ei kai sitä tarviikaan ymmärtää, mutta onhan nää kuitenkin aika harvinaisia tapauksia ja varmaan jokainen ns. normiraskauden turvotuksineen ym. kokenut ei voi kuin (kadehtien) ihmetellä, että joku ei oikeesti huomaa olevansa raskaana.

    Mä luulen muuten, että mun raskausmaha aiheutti sen auringonpimennyksen ;)

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun aiheuttama auringonpimennys on isompi kuin ... eiku :D

      Poista
  13. Synnytyssairaalassa makaavana kiitän tästä suupielien nostatuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli jutun tarkoituskin! Tsemppiä sinne sairaalaan! :)

      Poista
  14. Kyllä se ihmismielen "kieltäminen" on outo juttu.
    Tuossa kyllä luki että syntynyt 5vkoa etuajassa.. Mutta silti en käsitä =)

    VastaaPoista
  15. Mä Liina yritin vastata suoraan sun kommenttiin, mut tää mun kone näköjään viskelee nää mun vastaukset minne sattuu ;)

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
  16. Unohit yhen: äidillisyyspuuskat, jotka ulottuvat myös n. 2-metrisiin, pahanhajuisiin ja parrakkaisiin nuoriin miehiin. Nimimerkillä "Anna kun äityliini vähän nipistää poskesta" (kohteena HPK:n jääkiekkoilijat). Kuvittelisin, että rintamalla tämä voisi herättä epäilyksiä.

    VastaaPoista
  17. Mahtavaa, miten muuten useimpien kommenttien sisältö on: "Kyllä niin voi käydä, mulle/kaverilleni/äidilleni/serkulleni/naapurilleni kävi niin". Mielestäni toi on kuitenkin todella, todella, todella, todella, todella harvinaista. Ainakin jos on ollut sitä seksiä, niin kuvittelsin, että on aina pieni ajatuksenpoikanen siitä, että seksistä voi seurata MASUASUKKI!

    VastaaPoista
  18. Tunnen kaksi naista jotka ovat synnyttäneet lapsensa kun ovat menneet mahakivuissa sairaalaan. Toisella heistä oli vielä toinen lapsi. Oli lytätä lääkärin kun tuo sanoi että täältä tulee vauva. Ja ihan normaaleja koulutettuja naisia ovat.

    VastaaPoista
  19. Tutun tuttu oli saanut tietää olevansa raskaana kanssa kun synnytys käynnistyi. Outoa tässä oli, että hän oli käynyt monta kertaa lääkärissä oudoista mahakivuista, mutta lääkäritkään eivät olleet tajunneet raskautta. :D Hänellä oli loppuun asti ilmeisesti kuukautisetkin. Painoakin oli tullut, mutta ilmeisesti hän ei vain halunnut myöntää raskauttaan, koska ikää oli alle 18vuotta. :D Itse en ole ollut ikinä raskaana, mutta olen ihmetellyt tätä asiaa aina. Ainakin mun perheen kaikki naiset on aina ollut näkyvästi ja äärimmäisen tuntuvasti raskaana. :D

    VastaaPoista
  20. Miehini sisko kuuluu näihin jotka ei tiennyt olevansa raskaana,Mies oli vienyt tämän "pirkon" sairaalaan koska maha kivut olivat olleen kovat,"pirkko" oli aikasemmin hyppinyt hyppynarulla jolloin nämä kivut olivat alkanut,Tästä raskaus ajasta josta ei tiedetty oli "pirkko" ja hänen mies ajatellut että no tämähän normaalia vähän kesällä kierryttää kiloja ja työ oli juuri vaihtunut epäsäännölliseen rytmiin,joten syötiin silloin kun ehti.
    Kuukautiset tuli normaalisti koko ajan,Tämäkin siis mahdollista,itselläni oli ensimmäisessä raskaudessa viiden ensimmäisen kuukauden aikana menkat.
    Lääkäri oli tuumannut tälle pirkolle että olet raskaana ja raskaus viikkoja on lapsen kokoon nähden 39 eli synnyttämään tästä lähetään välittömästi.
    Siinä oli tullut kiire soittaa perheelle että hei meille tulee vauva,olisko mitään vauva kamoja lainaa.

    VastaaPoista
  21. Vau mikä uutinen! Ja mahtavaa, että kyseessä on ilmiö, josta näinkin monella on kokemusta. Sanon tämän siksi, että toivoisin todella olevani raskaana kuukausi sitten tehdyn koeputkihedelmöityksen jälkeen. Testi oli positiivinen, mutta oireita ei ole. Epäilen tuulimunaa, mutta toivon että kyseessä on vaan hidas alku/hyvä tuuri tms. Sekin on vielä mahdollista siis! No, ensi viikolla lääkäriin niin pääsen tästä piinasta.

    Mutta tosiaan, minkälaista onkaan tulla äidiksi ilman minkäänlaista valmistautumisaikaa? Kääks.

    VastaaPoista
  22. Miten voi olla näin paljon näitä tutun tuttujen kokemuksia :p Onko kaikki kuullut samasta tyypistä vai onko iltapäivälehdet missanneet monta herkullista lööppiä ;)

    Ei kai tää nyt voi olla näinkään yleistä, eihän? Tuo raskaustesti kvartaalissa olis ehkä sittenkin ihan hyvä juttu ihan kaiken varalta :)

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on pieni maa, aika varmasti näissäkin tarinoissa tosiaan jotkut tuntevat saman tyypin. Mutta toisaalta uskon myös, että nämä on yleisempiä juttuja kuin äkkiseltään uskoisi. Ei kaikki tahdo lööppeihin, sairaaloilla on vaitiolovelvollisuus ja aika harva haluaa ihan ehdoin tahdoin tulla leimatuksi "vähän vajaaksi", mikä näissäkin kommenteissa kävi heti alkuunsa. Eli pitävät yllätykset omana tietonaan, eikä sukukaan välttämättä tahdo juttua levitellä.

      Poista
    2. mää luin just lehestä erikoislääkärin haastattelua tästä, siinä se kerto miten näin voi tapahtua (esim. menkat ei jääkkään pois yms) ja hänen tietoonsa näitä ylläreitä tulee vuosittain pari suomessa:)

      Poista
  23. Mulla on tuttavapiirissä pari kaveria, joilla molemmilla on kolmas raskaus edennyt yli puolivälin ennen kuin ovat huomanneet. Toinen imetti vielä silloin ja toinen oli vaan ylipainoinen eikä tajunnut ajatella koko asiaa. Molemmat olivat sitä mieltä aiemmin, että on ihan hullua väittää, että raskautta ei voisi muka huomata ensimmäisen odotuspuoliskon aikana.

    On kai näitä tapauksia, mutta omalle kohdalle en voisi kuvitella. Meinaan semmoinen keissi ollut molemmilla kerroilla, että itseäkin näin jälkikäteen hirvittää. :)

    VastaaPoista
  24. Silloin tällöin näitä juttuja kuulee. Tässä yksi:

    http://www.hs.fi/juttusarja/perhe/artikkeli/Todellinen+yll%C3%A4tysvauva/1135269439285

    VastaaPoista
  25. Kohta 1 jos on esimerkiksi hormoonikierukka voi menkat jäädä kokonaan tulematta, ja se ei ole satavarma ehkäsykeino sekään.

    Kohta 2 kaikki lapset eivät ole aktiivisia, edes ennen syntymäänsä. Ja eteseinässä oleva istukka voi vähentää liikkeiden tuntemista.

    Kohta 3 Uutisen mukaan lapsi syntyi 5 viikkoa etuajassa.

    Mullekin kyllä olis kelvannut vähemmät raskausoireet... ;) Puolivälistä eteenpäin kävelin köpöttämällä ettei häpyliitos räjähtänyt...

    VastaaPoista
  26. En voi väittää, ettenkö olisi tiennyt olleeni raskaana mutta mulla oli muutenkin menkkojen väli yli 2 kk (kaverilla oli menkat vain pari kolme kertaa vuodessa!), joten ihan heti en olisi siitä alkanut epäillä. Toiseksi reippasti ylipainoisena lisävatsaa ei niin huomannut (työkaverit eivät tienneet asiasta 2 kk ennen synnytystä) ja liikkeitä en juurikaan tuntenut, koska istukka oli edessä. Kävin monen monta kertaa sairaalassa sen takia, koska en ollut tuntenut liikkeitä moneen päivään! Joten kaikki on mahdollista. Tosin en voinut olla huomaamatta n. 10 viikkoa kestävää jatkuvaa oksentelua tai hajuaistin herkistymistä jne....

    VastaaPoista
  27. Kaverillani on sellainen... öh... sairaus? ettei menkkoja tule kuin pari kertaa vuodessa, jos silloinkaan eli siinä se. Kuulemma melko yleinen juttu. Kertoisin nimenkin, jos vaan muistaisin.

    Tiedän tapauksen, että sama mutsi synnytti kaksi lasta niin ettei tiennyt kummastakaan etukäteen mitään. Ekan lapsen piti, mutta toinen tuli niin perään, että antoi adoptioon. Järkky stoori, ja yhä edelleen mietin, huolehtiko tuosta ensimmäisestäkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PCOS lienee kyseinen sairaus. Menkat saattaa tosiaan tulla h-y-v-i-n harvoin (jos ei lääkitystä ole).

      Poista
  28. Mulla on ihan oikeesti sukulainen, joka sai ensimmäisen lapsensa kolmikymppisenä ja ei oman sanansa mukaan tiennyt ennen kuin synnytti. Mä näin tämän ***** pari viikkoa ennen synnytystä sukujuhlissa ja huomasin heti (olin 19v), että on raskaana ja melko pitkällä. Unohdin juhlissa kysyä tämän ***** äidiltä, että koska LA, niin kysyin sitten isältäni että koska vauva syntyy. No isä ei sillon tiennyt. Meni muutama viikko ja iskä soitti mulle ja kysy, että mistäs sä tiesit siitä ***** raskaudesta ja kun vastasin että sen huomas heti, niin iskä sanoi että ei ollut **** itsekään tiennyt eikä mun täti ollut huomannut XD Oli mennyt kovien mahakipujen takia terveyskeskukseen ja siitä sitten lanssilla sairaalaan synnyttämään.

    Luulen kyllä että siinä on ollut joku asian itseltään kieltämisjuttu, mutta siis oikeesti, kun minä, mun sisko ja käly katottiin heti, että aijaa, sille tulee vauva. Ai kauhee ku oltais menty onnitteleen siel juhlissa :D

    VastaaPoista
  29. On kyllä pelottava ajatus, että voisi olla raskaana eikä huomaisi sitä ennen synnytystä. Tulee ajatelleeksi kaikkea mahdollista, mille lapsi voi silloin altistua, vaikka äiti ei olisikaan sotilaana eturintamassa. Jos ei tule ajatelleeksi raskautta, voi käyttää alkoholia ihan surutta ja pistää mahdolliset pahoinvoinnit krapulan piikkiin. Toisilla on perussairauksia, joiden vuoksi he ovat lääkityksellä, jonka lopettamisenkin jälkeen pitäisi odottaa useita kuukausia ennen kuin edes yrittää tulla raskaaksi. Syöpään annettu sädehoito on voinut vaurioittaa sukusolujen DNA:ta, ja se voi johtaa vammoihin tai sairauksiin. Äiti saattaa työssään altistua kemikaaleille tai säteilylle.

    VastaaPoista
  30. En jaksanut ihan kaikkia kommentteja lukea tarkkaan läpi, eli ehkä joku onkin tästä jo maininnut, mutta joissakin tapauksissa naisen psyyke kieltää raskauden mahdollisuuden niin voimakkaasti, ettei mahdollisia fyysisiä oireita tulkita oikein tai sitten niitä ei ilmene lainkaan. Eli esim. vatsa ei kasva juurikaan tavanomaista suuremmaksi, jolloin kukaan muukaan ei välttämättä huomaa asiaa. Mieli siis ikään kuin hallitsee kehoa.

    Näin tällaisesta pari dokumenttia Ranskassa, ja ranskankielisessä wikipediassakin näyttäis olevan artikkeli aiheesta: http://fr.wikipedia.org/wiki/D%C3%A9ni_de_grossesse

    VastaaPoista
  31. Mä luulen että kyseessä on stoori aavikkorakkaudesta, liiallisesta lämmöstä sotilaiden kesken, tuloksena ylläripylläri. Kielletty homma, rankkua olisi tullut, kieltoreaktio, vaikka kieltämällä se vauva mihinkään poistunut.

    Tai mistä mä tiedän, kunhan heittelen omia teorioitani :)

    VastaaPoista
  32. Mulla ei ollut supistuksia ja jollei maha olis jossain vaiheessa kasvanut, en olis tajunnut olevani raskaana. Olis mennyt helposti yli 6 kuukauden. Mahankin ympärillä on rasvaa sen verran, ettei mitään potkuja näkynyt ja liikkeet ois voinu mennä suoliston piikkiin. Toki tajusin heti menkkojen poisjäännistä, että tämä on varmaankin asian laita, mutta kaveri-gallup asiasta kertoo, että yllättävän monella on todella epäsäännölliset menkat ja aika monella myös jotain tiputteluvuotoa raskauden aikana.

    Mutta sitä mäkin ihmettelen, että eikö käy mielessä, että rapatessa voi roiskua? Kai muuallakin opetetaan, mistä ne lapset tulee..?

    VastaaPoista
  33. Tuo pitkällä ihmisellä ei maha välttämättä näy, ei pidä ainakaan minun kohdallani paikkaansa. Olen 188cm pitkä normaalivartaloinen nainen ja minulla on VALTAVA raskausmaha nyt rv 39 kohdalla. Ollut jo monen monta viikkoa valtava ja tuntemattomatkin päivittelee sen kokoa. Mutta samaa mieltä, en ymmärrä miten voi olla huomaamatta/ymmärtämättä että on raskaana. Itsellä kolmas kerta ja koskaan ei ole ollut epäselvää koska on raskaana.... Hyvä blogi, tykkään seurata, joten jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  34. Viikkokausia raskausajasta sairaslomalla, kun oksetti/migreeni/huimasi niin ettei pystyssä pysynyt/ties mitä, viikon verran viikolla 36 sairaalassa vuodelevossa, viimeiset 2kk lähes kokonaan sängynpohjalla migreeneissä ynnä muissa täysin toimintakyvyn vieneissä vaivoissa - mua ihmetyttää ihan riittävästi jo se, että joku voi viimeisillään käydä vaikka jossa pumpissa tai joogassa - työkaveri lähti synnyttämään täysiaikaista vauvaa suunnistuskisoista. Ja sanomalla ihmetyttää tarkoitan KADEHDIN! :D Ja yksi (tosin vain yksi) kaveri veti laitokselta saapuessaa jo jalkaan vanhat farkut. Langanlaiha ollut aina ja tosi pieni loppuun asti. Toinen kaveri otti ekan lapsen kanssa ne vanhat farkut mukaan "sairaalastalähtövaatteiksi" - "pikkuisen" pieleen meni, varsinkin kun muistaakseni suht lyhyehkö ja pienikokoinen nainen ja viimeisillään aivan valtava. On tuossakin jo aikamoinen skaala erilaisia raskauksia. :) Ja ehkä jotain psykologista kieltämistä myös havaittavissa tuossa jälkimmäisessä lähestymistavassa sairaalastalähtökamoihin. ;)

    VastaaPoista
  35. Mun kaveri oli jo äiti, kun sai tietää olevansa kuudennella kuulla raskaana. Imetti vielä edellistä, joten ei osannut odottaa kuukautisia. Kroppakaan ei ollut palautunut vielä aiemmasta raskaudesta, joten mahan pullotus ei pistänyt silmään. Kaveri oli kuitenkin hakeutunut lääkäriin joidenkin oireiden takia ja siellä oli jo tehty kaikenlaisia testejä, kunnnes vähän rutiininomaisesti tehtiin myös raskaustesti, joka oli positiivinen. Kuulemma nolotti, kun olisi pitänyt jo osata merkit tunnistaa ja vaivojakin oli, mutta ei sitten vain ollut tullut mieleen, että voisi olla raskaana.

    VastaaPoista
  36. Mä olen itse saanut tietää olevani raskaana 32 viikolla. Mulla oli kuukautiset ihan joka kuukausi säännöllisesti ja mitään oireita ei ollut. Ei mitään oireita. Joskus tuntui jotain liikkeitä, mutten tiennyt niiden olevan vauvan potkuja. Odotin ensimmäistä. Vatsa kasvoi ns. raskausmahaksi vasta 5 viikkoa ennen laskettua aikaa ja silloinkin se oli pieni. Lääkärin mukaan ilmeisesti tiukat vatsalihakset painoivat kohtua tavallaan taaksepäin. Lapsi oli hieman yli 3 kiloa.
    Eli, omaan kokemukseeni vedoten; kyllä, joskus voi niin käydä, vaikkei olisikaan jälkeenjäänyt (varsin loukkaavaa muuten kirjoittaa noin)

    VastaaPoista
  37. Monella ylipainoisella naisella (siis BMI yli 30) on hormoniheittoja. Ihan sellaisia, ettei menkkoja näy 100päivään eikä sitä silloin koko ajan ramppaa raskaustestiä ostamassa, vaan asian hyväksyy. Myös jo monet kerrat lapsettomuushoitoja saanut rouva ei 45-vuotiaana tajunnut, että pois jääneet menkat eivät olleet merkki alkavista vaihdevuosista - raskaus oli 7kuulla, kun hän meni kovien selkäkipujen takia lääkäriin ja asia selvisi. Kun ajatus vain ei ollut ollut mahdollinen hänelle, niin ei sitä vain etsinyt selitykseksi kivuille, että raskaana...

    Myös raiskauksen tai hyväksikäytön jälkeen voi käydä niin, ettei ihminen edes muista koko yhdyntää (ja tapahtunutta) ja siten menkkojen jäädessä pois pidä mitenkään mahdollisena, että kyseessä olisi raskaus jos muita kumppaneita ei ole ollut. Silloin kyse eriasteisistä dissosiatiivisista traumareaktioista, mutta mieti itse, jos olisit sinkku ja täysin ilman seksiä, niin tulisitko todella ajatelleeksi raskauden mahdollisuutta, jos menkkoja ei kuuluisi?

    Tietysti kovasti juovilla naisilla näitä muistikatkoja voi esiintyä muutoinkin, mutta siis oma mielikuvahan voi silloinkin olla vahva, että olen nukkunut vain omassa kodissani ja yksin enkä sählännyt kenenkään kanssa.

    E-pillerit tai miehellä putkien nipsaisut kuulostavat myös lähes 100varmoilta ehkäisykeinoilta, vaikkeivat sitä ole, mutta pitkässä suhteessa, jos on vuosia voitu luottaa ehkäisykeinoon, niin ei se ajatus välttämättä ole ensimmäisenä menossa raskauden suuntaan.

    Kaikki naiset eivät myöskään seuraa kuukautisiaan kovin ahkerasti. Ja kerrankos tai toisenkin sitä on tuntunut, että jokin asia tapahtui just kuukausi sitten, ja tosi asiassa siitä onkin jo 3kuukautta tms.

    Jotkin ehkäisymenetelmät myös poistavat tai lähes poistavat kuukautisvuodon. Siis minipillerit esim. siskoltani jättivät kuukautiset lähes kokonaan pois. Vuotoa niukasti pari kertaa vuodessa.

    Ja sitten tosiaan nämä traumanjälkeiset mekanismit (dissosiaatio ei kieltoreaktio), voivat toimia silloinkin, vaikka yhdyntä olisi ollut toivottu.

    Eikäpä kaikilla nyt niin hirveästi niitä raskausongelmia edes siellä loppupäässä ole. Toinen juoksee vielä viimeiselläkin kuulla ja toinen ei saa kenkiä jalkaan.

    Erilaisia syitä siis varmasti, mutta mahdotonta ei mitenkään. Peräti yksi 600sta naisesta ei tiedä olevansa raskaana kuin vasta synnyttäessä: http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/tallainen-nainen-huomaa-raskautensa-vasta-synnyttaessaan

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...