12.9.2012

Ehdokas kuistilta, päivää

Laitoin eilen nimen paperiin. Espoon Vihreät ottivat minut ehdokaslistoilleen siitä huolimatta, että olin avoimesti jakanut käsitykseni demokratiasta, Vihreistä (korostin tunteneeni myötähäpeää erityisesti naimalakkokampanjaa kohtaan), vaalityöstä ja tyhjästä kiinnostumisesta.

Hengenheimolaiseni: yhtä vihreä ja yhtä kuistilla.

Neuvottelut sujuivat leppoisasti. Saan pitää mielipiteeni, tyylini ja ottaa taskumatin kokouksiin.

Tenttasivat, onko minulla rikosrekisteriä, tukijoukkoja ja vaalibudjettia. Ei. Olen saanut kerran ylinopeussakot, frendejä en kehtaa mukaan pakottaa ja kampanjani on krääsätöntä mallia.

Kertoivat, että ehdokkuus maksaa 95 euroa ja firma vetää välistä 20-25% kokouspalkkioista. Verolla kuulemma maksetaan sen tyypin palkka, joka minua tenttasi. Huomauttivat, että jos loikkaan persuihin heti, saan kolmen tonnin sakot, ilmaiseksi saan loikata vasta ekan kokouksen jälkeen. Tämä selvä.

Sitten pistivät pahan. Mikä on vaaliteemani?

Normaali ehdokas olisi tietenkin luetellut monta joukkoliikenteen tai peruspalveluiden kehittämiseen liittyvää pontta. En keksinyt mitään. Yritin selittää, että olen tietenkin kaiken hyvän puolella kaikkea pahaa vastaan. Nauroivat kohteliaasti. Pyysivät miettimään asiaa intensiivisesti.

Toivoivat, että jos olen täysin eri mieltä jostain vaaliohjelman asiasta, en ottaisi juuri sitä pääteemakseni. Totesin, että vaaliohjelma on sellaista ruusunpunaista höttöä, että helpompi olisi vastustaa YouTuben söpöjä kissavideoita.

Olen siis heti kusessa. Mitä minä oikeasti kannatan ja himoitsen? Olenko liian tyytyväinen kuntalainen? Mihin voin kunnallistasolla edes vaikuttaa? Kovin monimutkainenkaan teema ei voi olla, sillä se pitää olla kiteyttävissä jonkinlaiseksi populistisen latteaksi lasautukseksi, jonka voi painaa rintanappiin.

Onneksi blogi tuli apuun. Taidan panostaa ydinosaamiseeni, mutseihin, äitien vitutuksen vähentämiseen hyvinvointiin. Siitä ainakin riittää asiaa. Ja sehän on yhdistettävissä melkein jokaiseen asiaan: neuvoloihin, isyysvapaisiin, terveyden ylläpitoon, perheen ja työn yhdistämiseen, monipuolisiin liikunta- ja harrastusmahdollisuuksiin ja lähikaupan tuoretiskin tarjontaan. Voilá!

Älkää nyt vaan kysykö, mitä vihreää siinä on. Yksi hankala kysymys per viikko, kiitos.

Ps. Kuten arvelittekin, jo ekasta tapaamisesta tuli postausmatskua vaikka muille jakaa. Aloitankin ihan uuden Ehdolla-sarjan, jossa puidaan vaalisählinkiä amatööriehdokkaan näkökulmasta.

82 kommenttia:

  1. Mahtia! Sä oot niin meidän ehdokas! kerrankin saan ns oman ehdokkaan: täällä myös pienten lasten äiti Espoosta/ Tapiolan kulmilta. Ala kuule vaan jakeleen kahvia asukaspuistoissa niin homma selvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Mut mä ajattelin kokeilla miten pitkälle pääsee ilman soppatykkiä. ;)

      Poista
  2. Toivottavasti poikkeat vihreiden nykytyylistä ainakin yhdessä asiassa: liiallinen krirtiikittömyys maahanmuuttoasioissa ja islaminuskon ihailu, joita useimmat vihreät harrastavat, sai minut aikanaan vaihtamaan puoluetta.
    T. Jonna J.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreissä on niin monenlaista tallaajaa että en usko varsinaisesti poikkeavani tyylistä paljoakaan. Näkemykseni ihan kaikista uskonnoista ovat kyllä tämän blogin lukijoille selvinneet. :)

      Poista
  3. Olen poliittisesti vähän samassa veneessä: äänestän aina vihreitä, koska kaikista puolueista se on vähiten ärsyttävä. Itse ainakin kaipaan vihreisiin pragmaattisia tyyppejä, jotka eivät hörhöile liikaa, ja uskon että sulla on sopivasti jalat maassa. En ole espoolainen, mutta onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan muiden ehdokkaiden tapaamista - kiva nähdä millaista possea mukaan on mahtunut. Tähän asti tapaamani puolueaktiivit ovat kyllä olleet ihan täyspäisiä. :)

      Poista
  4. Tuon yllämainitun maahanmuuttodilemman lisäksi vihreiden olisi syytä tarkentaa linjaansa energia- asioissa.
    Muistelen, että ennen viidettä ydinvoimalaa he vastustivat asiaa jyrkästi, mutta sittemmin takki kääntyi...
    Vihreissä tosiaan häärää hirveästi kaikenlaisia hörhöjä, joilla ei ole asiantuntemusta eikä tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla ei ole sen enempää asiantuntemusta kuin tietoakaan, joten sovin varmaan riveihin aivan loistavasti. :D

      Poista
    2. Esimerkiksi persuissahan se asiantuntemus ja tieto tiivistyy?

      Poista
  5. Kannattaa myös jalkautua noille Espoon einiinhyväosaisten huudeille Leppävaaraan, Suvelaan ja Espoon keskukseen.
    Siellä voi olla vähän erilaiset ongelmat kuin Tapiolassa ja Haukilahdessa.
    Mielenkiinnolla jään odottamaan vaalityösi tuloksia! Lykkyä pyttyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä luulen että pelkästään jalkautumalla noille alueille en pääse ongelmiin käsiksi. Mä edustan sitä mitä olen, tapiolalaista hyväosaista perheenäitiä, joka vaan yrittää muistaa että kaikilla ei mene ihan yhtä hyvin.

      Poista
    2. Ihanaa, että joku edustaa reilusti itseään!

      Tottakai heikompia pitää puolustaa, mutta joskus nyppii, ettei esim. meitä tapiolalaisia hyväosaisia perheenäitejä tunnu muistavan muut kuin verottaja ;)Mua vituttaa myös Espoo-lisän uudet ehdot.

      Mekään kun ei olla kaikki kultalusikka suussa syntyneitä vaan se missä tällä hetkellä ollaan, on vuosien uurastuksen takana.

      t. toinen keskivertomamma

      Poista
    3. Tämä on tärkeä pointti1 Hyvinvointivaltio toimii ja kunnallisten palvelujen taso säilyy vain, jos niitä rahoittavat veronmaksajat myös saavat jotain itselleen. Jokainen, joka pettyy kunnan palveluihin ja siirtyy sen vuoksi yksityiselle puolelle on menetys. Siitä ei pidä syyllistää kunnan palveluihin pettynyttä, vaan miettiä, onko ko. palvelussa jotain korjattavaa.

      Poista
  6. Onnea vaalityöhön! Jo ihan näin blogilukijana toivon, että pääset läpi - odotan raporttejasi politiikan syövereistä :D Yhden ystävän poliittista uraa seuranneena tuntuu kovin vaikealta tajuta miten sitä käytännön politiikan tekoa ihminen järjissään jaksaa. (Mä oon muuten tosi hyvä kannustamaan.)

    Toki toivon että pääset läpi myös ihan siksi että ajattelevia ihmisiä tarvitaan politiikkaan lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kai siihen täytyy jotain paloa olla, että sitä jaksaa. Mähän en tosiaan tiedä siitä maailmasta mitään joten voi hyvin olla että kyrpiinnyn ihmisiin loppuiäkseni. ;)

      Poista
  7. Hienoo, siistii, hyvähyvä! Saisit ääneni jos raja ei meitä erottaisi.

    VastaaPoista
  8. Mainioo!! Mä en voi äänestää kuin Reykjavikin kunnallisvaaleissa (no, meillä onkin kaupunginjohtajana koomikko, joten hyvin on asiat), mutta virtuaalisesti olen messissä. Hyvähyvähyvä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla muilla ehdokkailla on virallinen facebook-sivu, jossa voi jakaa ajatuksiaan metropolihallintoalueen muodostamisesta. Mulla on project maman sivu, jossa viimeksi jaoin tarjoiluehdotuksen viimeisimmän postauksen atrian silakkapihveistä.

      Poista
  9. Mitäs mä ehdotinkaan, "uuden poliittisen satiirin tv-käsikirjoittajaksi" ;-)

    Sulla jos jollain on mielipiteitä lasten ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi, ja osaamista tuoda asiasi esille. Ylessä työskennelleenä voisin kuvitella, että myös kykyä luovia poliittisissa piireissä.

    Tsemppiä duuniin!
    - Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jos tää ei onnaa, pyrin Yle Leaksin käsikirjoittajatiimiin. ;)

      Poista
  10. Tsemppiä! Näköjään siellä suuressa maailmassa toimii homma vähän toisin kun täällä takahikiällä. Meillä oltiin kauhean tyytyväisiä, kun suostui laittamaan nimensä paperiin eikä mistään vaaliohjelmista tai teemoista tentanttu. :) Niin ja meidän paikkakunnalla ei vihreistä ole edes näköhavaintoa. ;) Synkässä opiskelijamenneisyydessä erehdyin kerran vihreiden listoille ehdokkaaksi ja sen jälkeen en ole ikinä ko. puoluetta enää äänestänyt. :) Että järkivihreitä kyllä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Mitä opiskelijamenneisyydessä tapahtui? :D

      Poista
  11. Hurabravo! Äänestän hengessäni kun fyysisesti en voi: väärä kunta nääs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkiäänet pitäis kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä laskea. Taidankin tehdä aloitteen. ;)

      Poista
  12. Sillä lailla! Vaalimainoksiin kannattaa painaa tittelin kohdalle "äiti" tai aika rohkea olis myös "kotiäiti". Olen huomannut, että sillä pääsee ainakin seurakuntaneuvostoon tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt tätä ja päätymässä tällaiseen: humanisti drop-out, työtön, vastentahtoinen kotiäiti. Aika vetävä, mun mielestä.

      Poista
    2. Joo! Vaikka se toimisikin hyvin, niin pullantuoksuisella äiti-imagolla ratsastaminen olisi tässä vaiheessa sulta aikamoinen takinkääntö. Toisaalta ehkä politiikassa pitää tottua niihin heti alusta asti??

      Poista
    3. Johan mä jo käänsin takkia tän ehdolle asettumisen suhteen! Äkkiäkös mä lähtisin mikroateriantuoksuista kotiäiti-imagoa rakentamaan. ;)

      Poista
    4. Joo ei mitään pullantuoksuista kotiäiti-imagoa! Ennemmin tarvitaan minulla-on-myös-muuta-elämää-äitiyden-lisäksi -äitiehdokas (älä tosin painata tuota titteliä mihinkään :P)

      Poista
    5. Ai ei kuntaehdokkaalle kuuluu maahanmuuttoasiat? Ehkä monikulttuurisuusasiat kuitenkin. Fb:ssä on tällainen Halla-aho -juttu liikkeellä:
      https://www.facebook.com/tiina.m.sandberg/posts/10151090196321871

      Poista
    6. Ja tää siis kuului kommenttina tuohon alempaan, Riitan kommenttiin. Sori meni väärään boksiin....

      Poista
  13. Onnea matkaan!

    Ja jos maahanmuuttokriitikot tms. alkavat liikoja huudella, pistä blogiisi moderointi päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Moderointi menee päälle, jos tulee jotain henkilökohtaista kakkaa. Maahanmuutto ei onneksi ihan hirveesti kunnallispolitiikassa paina. ;)

      Poista
  14. Hyvä, Katja! Joku ryhti vihreisiinkin. Aatetta ja paloa ja tunnetta :)

    Hienoa, oot kyllä tällaisen ikuisen alisuorittajan supersankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheet paineet, mä oon yks ankea ehdokas muiden joukossa ja tod näk en pääse ees läpi. Ja mikä ihmeen alisuorittaja sä oot??? Sun urakehitys on vähän toista luokkaa kun mun. T. Työtön.

      Poista
    2. Olen henkinen oman (siviili)elämäni alisuoriutuja :)

      Poista
  15. Onnea vaaleihin!

    Vihreiden riveistä löytyy hyvin monenlaisia näkökulmia siihen, miten ja minkä verran esim. taloudelliseen tai sosiaaliseen eriarvoisuuteen tulisi yhteiskunnan toimesta puuttua. Mikä oma näkemyksesi on? Mainitsit ensimmäisenä neuvolat. Miten kehittäisit niitä Espoossa? Etkös itse ainakin ole käyttänyt yksityistä? Pitäisikö julkisen neuvolan olla parempi vai riittääkö jonkinlainen perustaso, jonka jälkeen hyvätuloinen voi sitten halutessaan ostaa parempaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä käytin yksityistä neuvolaa, koska julkinen puoli ei vastannut puhelimeen kun mulla oli tärkeää asiaa (uhkaava keskenmeno). Neuvolakokemus on yleensä yhtä miellyttävä kuin vastaanottava henkilö. Henkilöstä saa paremman kouluttamalla, silloin se osuu kaikkiin tuloluokkiin parempana palveluna. Mun tänhetkinen neuvolantäti olis mainio opettaja.

      Poista
  16. Hienoa! Ihanaa, että rohkenit lähteä ehdokkaasti. Toivon kovasti, että pääset läpi!

    "Lasten asialla" on niin lattea ja kulunut teema, joten miten olisi (keskiverto)vanhempien asialla? Siitähän oikeasti on kyse. Vanhemmat ovat niitä, jotka haluavat sekä itselleen että lapsilleen parempia oloja. Ymmärrettävää, että teema tarvitaan, mutta ihan sekin jo riittää että teemana olisi "järjenkäyttö sallittu" tai "tolkkua päätöksentekoon".

    Älä nyt kuitenkaan laita itsellesi titteliksi "työtön kotiäiti", koska - ikävä sanoa - siinä on jotenkin masentava kaiku. "freelance-toimittaja, kotiäiti" kuulostaa paljon terhakkaammalta!

    Kirjoitit aikaisemmin, että oikein mikään puolue ei tunnu omalta. Ongelma on siinä, että puoluejärjestelmämme on auttamattomasti vanhentunut. Nykyinen yhteiskunta edustaa karkealla tasolla enemmän konservatiivi-liberaali-jakaumaa, kuin vasemmisto-oikeaa. Ja jokaisesta puolueesta löytyy sekä konservatiiveja että liberaaleja. Siksi ihmisten on hyvin vaikea kokea mitään puoluetta omakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tässä kirjoitellut teemoja auki, jopa vähän innostuin. Tosta perhe-elämän tukemisesta ne lähtee aika helposti, mukana ihan uusiakin ideoita - laitan jakoon kun saan valmiiksi.

      Analyysisi osuu varmasti oiekaan. Multa löytyy yhteisiä arvoja aika monen puolueen kanssa, mutta minkään ideologian raivokannattaja en ole. Välillä tuntuu että jokainen kysymys on pohjimmiltaan omantunnon kysymys, jossa pitäisi saada äänestää ihan kuten haluaa.

      Poista
  17. hei huippua mahtavaa!! harmi, että asun väärässä kunnassa, enkä voi kuin näin virtuaalisesti antaa sulle ääneni! tsemppiä tulevaan, blogista tulee ihan varmana ratkiriemukas! tästä tulee ihan uutta särmää politiikan seuraamiseen. (jota en juurikaan edes harrasta...)
    -miuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis ratkiriemukashan tämä on jo nytkin, mutta tästä uudesta näkökulmastakin ajatellen. -miuku

      Poista
    2. Siinäpä haaste, tehdä kuntapolitiikan seuraamisesta kiinnostavaa! ;)

      Poista
  18. Tapiolan neuvolassa viimeksi käydessä tiedustelin, että mites nämä päivähoitoasiat järjestyvät, jos tämäkään raskaus ei taas mene putkeen ja päädyn varhaisessa vaiheessa sairaalaan. "Joo ei me täällä neuvolassa noista päivähoitoasioista tiedetä". Se olisikin ollut kohtuutonta, että saman työnantajan palveluksessa lasten parissa työskentelevät tekisivät edes auttavan asteista yhteistyötä.. Tässä näin yksi harmituksen aihe Espoosta, johon toivoisin puututtavan.

    Toinen on se, että tällä hetkellä lasta ei sitten kuulemma saa päiväkotiin kuin oman alueen sisälle, siis esim. tapiolalaiset ei saa Olariin, vaikka työpaikka ja laajat tukiverkostot sijaitsisivat siellä. Todella raivostuttavaa.

    Myös päiväkotien lapsimäärät ovat aivan hukassa. En muista lukuja tarkkaan, mutta tyyliin Tapiolan alueella on 80 lasta enemmän päivähoitojonossa kuin mitä paikkoja olisi ja Pohjis-Laajalahtialueella pikkuisen vähemmän, mutta paljon silti. Mitenköhän ne ryhmäkoot tällä hetkellä...

    Tässä näitä aiheita näin alkajaisiksi.. Jotkut lounastreffit WeeGeellä tms. ei kyllä olisi hullumpi idea vaalikampanjointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan totta, näiden välillä pitäis olla paljon enemmän kommunikaatiota. Varsinkin kun neuvolassa mitataan varhaiskasvatuksen tuloksia. O_o Ja hei toi joustavuus ON yllättäen yks mun teema. :D

      Poista
    2. Itseasiassa neuvolassa EI mitata varhaiskasvatuksen tuloksia (ts. kuka on osannut opettaa lapsensa parhaiten hyppimään yhdellä jalalla), vaan siellä selvitetään, kehittyykö lapsi normaalisti vai onko lapsen kehityksessä jotain ongelmia, jotka vaativat puuttumista tai ennakoivat oppimisvaikeuksia koulussa.

      Poista
    3. Eihän noi ole toisensa poissulkevat asiat. Päivähoidossa kersalle on opetettu miten saksilla leikataan. Ois jääny tulokset vähän heikoiks ilman hoitotätiä.

      Poista
    4. Juu, mutta jos valmiudet käyttää saksia kuitenkin ovat olemassa, niin neuvolan testeistä pääsee läpi tai viimeistään toimintaterapian tarpeen kartoituksessa havaitaan, että kyse on vain harjoituksen puutteesta, joka korjaantuu viimeistään eskarissa tai koulussa.

      Jos siinä, ettei saksilla leikkaaminen suju takana on ihan oikeita ongelmia kehityksessä, niin lapsi saa maksusitoumuksen toimintaterapiaan, koska tavallisen opettajan aika ja ammattitaito ei enää riitäkään tällaisten taitojen opettamiseen.

      Esimerkiksi yhdellä jalalla hyppiminen on sellainen taito, jonka normaali lapsi opettelee sen kummemmin opettamatta, mutta jos motoriikassa (tasapainossa, tms.) on jotain häikkää, niin hyppiminen ei suju kunnolla, vaikka kuinka opettaisi.

      Poista
  19. Ja tuosta mainitusta kotiäiti-tittelistä: vaikka kotiäitiys nyt onkin positiivinen asia, niin terminä siitä tulee ensisijaisesti vain mieleen Nina Mikkonen ja kaikenlaisia negatiivisia stereotypioita. Äiti kuulostaa minusta paremmalta kuin kotiäiti. :)

    Tsemppiä hurjasti (itse olen valitettavasti naapurikaupungista)! Ja teemoista vielä, lastentarhanopettajana toivoisin tietysti, että päiväkotien oloihin (ne ryhmäkoot...) kiinnitettäisiin huomiota ihan joka kunnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi kotiäiti rajaa kaltaiseni uraäidit pois äänestäjäkunnastaan.

      Poista
    2. ..ja lisäksi mä en koe olevani kotiäiti -- vaikka olen. Mitä jos laittais ihan vaan "luulee olevansa töissä mut on oikeesti kotiäiti". ;)

      Poista
    3. Hmm... Minulla pointtina on oikeastaan se, että poliitikkona kotiäiti ei vaadi laadukasta päivähoitoa, ei ainakaan alle kolmivuotiaitten ryhmiin, vaan avoimia päiväkerhoja, korkeampaa kotihoidontukea (siis kuntalisää), yms. palveluja, joita kaltaiseni uraäidit eivät käytä. No... kuntalisää meillä mies kyllä nosti reilut puoli vuotta.

      Poista
    4. Haha, mä en ole koskaan ajatellut sitä noin, vaikka niinhän se tietty on! Mä oon enemmän sen päivähoidon kehittämisen kannalla. Mut kyllä mä tietenkin haluaisin että perheillä olis mahdollisuudet toteuttaa vanhemmuuttaan kuten parhaaksi näkevät.

      Poista
    5. Aivan! Ja kotiäiti on enempi näiden muiden palvelujen kehittämisen kannalla, vaikka tietysti toivoo, että päivähoidossakin lapsilla olisi hyvät oltavat. ;)

      Poista
  20. Hei Riitta, miksi maahanmuuttoon (tai mihinkään muuhunkaan) ei saisi suhtautua kriittisesti???
    Minusta kriittinen suhtautuminen asioihin on tervettä, olet sen ikäinen, että muistat varmasti hyvin Suomen rahmälläänolon Neuvostoliiton suuntaan. Sama touhu jatkuu taas, nyt vaietaan vain vähän eri asioista. T: Mira vm. 1987

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kritiikki (myös itse-) on aina tervetullutta. :)

      Poista
    2. Minä nimenomaa muistan Kekkosen ajan. Opiskelin peruskoulussa yhteiskuntaoppia silloin, kun sinä Mira vielä käytit vaippaa. ;)

      Poista
    3. Just, "kokemuksen syvä rintaääni vm. 87" siellä puhuu... ;D Kyseinen ikäluokka ei todellakaan taida muistaa mitään Neuvostoliiton ajoista, eikä esim. 90-luvun alun rasismin kasvusta Suomessa, mikä on saanut monet meistä vanhemmista tuota aikaa tajuavista vastustamaan tätä nuorempien "maahanmuuttokriittisyyttä".

      Poista
    4. "Maahanmuuttokriittisyys" perustuu puhtaasti ennakkoluuloihin ja pelkoihin. Tiedän muutaman ns. maahanmuuttokriittisen, ja yksikään heistä ei ole koskaan ollut missään tekemisissä oikeasti Suomeen pakolaisina tulleiden kanssa. Voisi kummasti avartaa omaa maailmankuvaa, jos tutustuisi tällaisiin ihmisiin ja kuuntelisi heidän (rankat) elämäntarinansa ja halunsa elää normaalia suomalaista elämää, johon kuuluu luonnollisesti työssäkäynti ja suomalainen ystäväpiiri.

      Poista
  21. Moi! Espoon, kuten muidenkin pääkaupunkiseudun kaupunkien yksi iso murheenkryyni on vuokra-asuntojen vähyys. Jopa perheitä on täysin ilman asuntoa, saati sitten yksinäisiä. Siinä olisi yksi teema lisää. Se on ikuisyyskysymys, suorastaan. Tsemppiä valitsemallesi tielle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Onhan näitä murheenkryynejä, jos läpi sattuisi pääsemään. Tosin, veikkaan että en ehdi neljässä vuodessa tätäkään ratkaista.

      Poista
  22. Moi ja onnea sinne kuistille! Minä laittelin sulle s-postiinkiin asiaa pari päivää sitten. Reilut kaksi viikkoa keräsin rohkeutta siihen, mutta varmaan kannatti? En silloin edes aavistanut, että sulla tulisi tällainen mahdollisuus saada ääni kuuluviin todella suurille korville. Ja ajamani asia oli: vanhempainpäivärahat perusteeksi ansiosidonnaiselle sairauspäivärahalle. Ääni täältä kuilun pohjalta tulisi suoraan sinulle, jos vain kylä olisi sama. Tsemppiä vaaLityöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole Katja, enkä ehdolla kuntavaaleissa, en voi olla kommentoimatta, että valitettavasti sairausvakuutuslain piiriin kuuluvat asiat eli vanhempain- ja sairauspäivärahat eivät valitettavasti ole kuntapäättäjien käsissä.

      Poista
    2. Kadetonna, sain sun postin! Ärsyttävää keissi etkä ole varmaan ainoa jolle on käynyt noin. :( Mutta laita hei sun kansanedustajalle viestiä niin saat asiaa paremmin eteenpäin, kas kun mä en voi noihin kauheasti vaikuttaa vaikka pääsisinkin läpi. Nythän mä olen vielä ihan rivikansalainen. :)

      Poista
  23. Hei ja hienoa kun lähdeet ehdokkaaksi. Saat ääneni :)

    Vaaliteemasta tuli mieleen, että itselleni (lapsellisena ei-autollisena espoolaisena) tärkeää olisi vihreän arjen helpottaminen. Eilen vietin puoli päivää kärrätessäni, kirjaimellisesti, roskia kierrätykseen. Metallit, lasit ja muovipussit menevät parin kilometrin päähän Tapiolaan, lamput ja patterit taas Leppävaaraan Sellon takaiselle huoltikselle... Ymmärrän hyvin, jos ihmisiä ei kiinnosta kun kierrätykseen vaaditaan ihan oikeasti eforttia. Ajatuksenani olisi siis enemmän kierrätyspisteitä ja/tai helpompi saavutettavuus http://jatehuolto.hsy.fi/kierratyspiste/

    Olisin myöskin hyvin kiitollinen jos jokaiseen taloyhtiöön vaadittaisiin energiaroskien keruu erikseen. Meidän taloyhtiössämme sitä ei ole - mutta olen jo vedonnut taloyhtiön hallitukseen, että yksi kaatopaikkaroskis vaihdettaisiin energiajaeroskikseen. Tämä on mielestäni tärkeää, koska energiajaetta tulee todella paljon. Sitä on myös vaikea välttää, koska useat ruuat on pakattu muoviin.

    Pienten lasten vanhemmille vihreän arjen helpottaminen voisi myös pitää sisällään kaupungin tuen kestovaippailulle. Belgiassa useat kunnat tukevat kestovaippailua rahallisesti, koska se vähentää kaatopaikkajätteen määrää huomattavasti. OK, siellä on myös kestovaippojen vuokraus- ja pesupalveluita (esim tässä ranskankielinen info http://www.ecotribu.be/service-couche-lavable/). Siinäpä bisnesidea tännekin... Olisin ensimmäisenä ilmoittautumassa asiakkaaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä! Tossa jätehommassa on Suomessa ihan älyttömästi vielä työtä, onneksi noi EU direktiivit pakottaa toimimaan. Mä näkisin mielelläni että hyvin lajittelevia talouksia / taloyhtiöitä palkittaisiin jotenkin näkemästään vaivasta (en tosin tiedä miten) vaikka jätemaksujen poistamisella tms. Tota kestovaippapalvelua mäkin kaipaisin!

      Poista
    2. Ystäväpiiriini kuuluu pari espoolaista perhettä, joista kumpikaan ei lajittele jätteitään. Minua ahdistaa ihan suunnattomasti vierailla heidän luonaan, kun kaikki ruoanjätteet viskotaan vaan sekajätteen sekaan. Toisen (lapsettoman) perheen kanssa otin asian kerran esille. Selitys oli se, että sama roska-autohan ne aina hakee eli lajittelu on heidän mielestään vaan ihmisten sumutusta. Klassikkolegenda siis elää. Puolustukseksi esittävät myös, että tämä toinen yhteinen tuttavaperheemme on vielä pahempi, kun siellä kaikki lasiset vauvanruokapurkitkin heitetään sekajätteisiin. Ihan sama, ihan järkyttävää laiskuutta ja piittaamattomuutta molemmilta! Biojätteen lajittelu on maailman yksinkertaisin asia tehdä jotain ympäristön hyväksi. Haluaisin käräyttää heidät jotenkin... hemmetti, kyllä pitäisi olla kunnon sanktiot taloyhtiöillä tällaisesta touhusta. Naapurikyttäys kunniaan lajittelussakin!

      Poista
    3. Lisäyksenä vielä edelliseen, että metallitölkit menevät myös molemmilla sekajätteeseen. Mikä näitä ihmisiä vaivaa??!

      Poista
  24. 1,5 vuoden Project Maman seuraamisen jälkeen tämä espoolainen testamentaa äänensä sulle. Jatka vaan valitsemallasi tiukalla linjalla, lykkyä matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei ja kiitti! Mullahan alkaa olla jo joku 30 ääntä kasassa, enää kolmesataa lisää niin lähellä ollaan. :D

      Poista
  25. Onnee ihan hirveesti!!! Itekin olen ekaa kertaa ehdolla ja samassa puolueessa mutta ei mun tarttenu mitään maksaa... Vaaliteemasi on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei tsemppiä sullekin! Mut mitäh! Ei tarttenu maksaa? Saakeli, Espoossa otettiin huntti, Helsingissä vissiin vielä enempi.

      Poista
  26. No hei, noilla spekseillä saat kyllä mun äänen! Enpä ole koskaan kunnallisvaalien kohdalla näin aikaisessa (koska ne vaalit on?) vaiheessa tiennyt ketä äänestää. Tack!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitti! Ne on lokakuun lopussa, olikse 28.10. Mäkin oon valkannu aina ihan arvalla vaalikone + pärstäkuva -linjalla.

      Poista
  27. Mahtavaa, että lähdit ehdolle! En ole ihan kaikesta kanssasi samaa mieltä (yllättävää, että ihmisillä on mielipide-eroja), mutta pdän siitä, että osaat perustella oman näkökantasi.

    Sekä kampanjassasi että tulevana valtuuston jäsenenä toivoisin todella sinun (kuten muidenkin) panostavan siihen, että kun julkistaa mielipiteenään haluavansa jotain lisää johonkin - on se sitten lisää päivähoitopaikkoja, lisää ulkoilualueita, lisää rahaa vanhustenhoitoon - voisit perustella samalla, mistä sitä otetaan pois. Rahan määrähän on kutakuinkin vakio; jos haluat siis alentaa päivähoitomaksuja eli lisätä päivähoitoon ohjattavien varojen määrää, kerrothan mistä sitä rahaa voisi vähentää. Ja ellei budjetista löydy sellaista paikkaa, mistä voisi vähentää, viimeinen vaihtoehtohan on korottaa veroja. Mutta siis pointti oli se, että itse ainakin sekä kunnallispolitiikassa mukana olleena että ehdokasta tarkkaan miettivänä haluaisin todella nähdä ehdokkaan ja valtuutetun, joka aina muistaisi, että johonkin panostaminen on oikeasti pois jostain muualta.

    VastaaPoista
  28. Moi! Siis jestas, lupauduin tänään myös ehdolle samaan puolueeseen omassa kaupungissani ja oon (myös) kotiäiti, eikä mullekaan oo puhuttu mitään mistään maksusta?!? Toivon todella ettei sellaista täällä edes ole, kun oon ollut viimeiset viisi vuotta kotiäitinä ja se on kyllä kitkenyt mut liioista rahoistani. Onnea vaan sulle vaalityöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kiinni vähän yksittäisten paikallisyhdistysten ja kunnallisjärjestöjen taloustilanteesta. Vihreistä en osaa (anteeksi vain, onneksi) sanoa mitään, mutta Pirkanmaalla muutamalla puolueella ja paikallistason yhdistyksellä ko. tahot maksavat koko roskan, koska sitä varten sitä rahaa aina välivuodet kerätään kaikenlaisilla kissanristiäisillä. Jos budjetti ei siitä huolimatta riitä, peritään ehdokkailta maksua suuruutta X. Tämä toki varmaan on nyt jo tiedossa, veikkaan.

      Poista
  29. Sama puolue, mutta maksutonta oli asettua ehdolle :)

    Onnea vaaleihin ja jaksamista kampanjointiin!

    VastaaPoista
  30. Hienoa että lähdit ehdolle :) Mun mies on myös Vihreiden ehdokkaana Espoossa, joten mun ääntä et saa, sori vaan. Mutta huippua, että ehdolla on enemmänkin tyyppejä, joille on samat asiat tärkeitä. Onnea!


    -Annakaisa

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...