3.9.2012

Aikuisen hinta

Kepulaisen Äiti heitti haasteella. Pistin mammojen pystyttämään Nälkäpäivän virtuaalilippaaseen parikymppiä - 17 eurolla kun saa jo kokonaisen äitiyspakkauksen. Haaste piti pistää eteenpäin 3-5 bloggaajalle, mutta ajattelin tuplata ja haastaa mukaan kaikki lukijani, joilla on blogi. Teitä on siellä ruudun takana aika pirusti. Eikä hätää jos hoitorahatilisi on nollilla. Haasta mukaan joku, jolla oli just palkkapäivä.

Kompensoin länsimaisen hyväosaisuuteni aiheuttamaa nolotusta yleensä aina rahalla. Olen Unicefin, Amnestyn ja Greenpeacen aktiivilahjoittajalistalla, kaivan kuvetta säännöllisin väliajoin myös Itämerelle. Kirjani tuotosta 10% menee MLL:n vanhempainpuhelimeen.

Näiden perhetragedioiden keskellä olen kuitenkin avuton. Voinko tehdä jotain konkreettista, joka auttaa heti? Jotain muuta kuin sitä kodin tarjoamista? Sitä en uskalla, enkä osaa. Toisen lapsi, vieläpä kertaalleen petetty, on liian suuri vastuu. Minä osaan vain lahjoittaa rahaa. Ja kirjoittaa. Siksi lisään tähän perään vielä yhden kappaleen.

Vietin koululaisena paljon aikaa mummolassa. Mummo ja pappa asuivat itserakentamassaan idyllisessä rintamamiestalossa, jossa oli kostealta mullalta tuoksuva perunakellari, punainen leikkimökki ja mansikkamaa, jota rakastivat niin rastaat kuin lapsetkin. Mummo oli leipuri. Hän leipoi perjantaisin valtavan pellillisen omenapiirakkaa, johon tuli kilo voita ja toinen kilo omia omenoita. Ihan kivenheiton päässä sijaitsi toisenlainen todellisuus, SOS-lapsikylä.

Veljelleni ja minulle oli kerrottu hyvin ylimalkaisesti, että lapsikyläläiset eivät asuneet vanhempiensa kanssa. En ihmetellyt enkä kyseenalaistanut tätä järjestelyä millään tavalla. Tutustuin yhteen lapsikylän - Sostarin - tyttöön, sillä meillä oli sama koulumatka. Pyysin vieraaksi leikkimökkiin, piiloutumaan perunakellariin ja maistamaan omenapiirakkaa. Muistan edelleen hänen nimensä.

Hiljainen rillipäinen tyttö varmasti arvosti, etten kysellyt mitään: käyttäytymällä normaalisti saatoin tehdä hänelle palveluksen. Samaan konkretiaan on nykyään vaikea päästä. Pistänkin siis vielä toisen parikymppisen menemään SOS-lapsikylälle. Se on aika vähän aikuisesta, joka uskaltaa ja osaa.

15 kommenttia:

  1. Osui ja uppos, haastetta viety myös eteenpäin! http://ellinploki.blogspot.fi/2012/09/blogiaidit-ruokkii.html

    VastaaPoista
  2. Kirjoittamalla voi muuttaa maailmaa ja pelastaa ihmisiä! Eräs parjattu iso lehti on tästä hyvä esimerkki. Moni vilppi on sen puolesta paljastettu ja vääryydet korjattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin (paitsi ettei vääryyksiä vielä ole korjattu)! Helppo on raivota "tirkistelystä" ja kamalista yksityiskohdista joita julkaistaan. Tosiasia on, että moni lapsi elää hirvittävissä oloissa ja joka vuosi lapsia murhataan, eikä niistä kukaan koskaan nosta melua joka toisessa blogissa, kuten nyt!

      Poista
    2. Tässä tietysti "auttaa" se, että kyseessä on todella kuvottava rikos - harva pääsee tällaisen yli reagoimatta vaikka siitä uutisoitaisiin ihan ilman lööppitirkistelyä.

      Poista
  3. Tartuin haasteeseen ja vein haastoin mukaan lukijani: http://ihanhyvaelama.blogspot.fi/2012/09/blogiaidit-ruokkii-ja-haastaa.html.

    VastaaPoista
  4. Tää oli tosi hyvä juttu. Lahjoitin heti 17+20 + kympin tekstari Unicefille + liityin MLL:n kuukausilahjoittajaksi.

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! On muuten hienoa, että toi lahjoittaminen on niin helppoa nykyään.

      Poista
  5. Meidän koulun lähellä oli SOS-lapsikylä ja luokallani oppilas sieltä. Käytiin synttäreilläkin eikä oikeestaan koskaan kauheesti ihmetelty missä niiden lasten biologiset vanhemmat oli. Ainakin tämä tyttö oli luokallamme kaveri siinä missä muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset kai ottavat asiat asioina eivätkö ylidramatisoi tai -tulkitse tilanteita liikaa. Lapsikylässäkin on tosiaan ihan tavallisia lapsia.

      Poista
  6. Mitäs puolestasi tykkäät tämmöisestä vaikuttamisesta suomalaisten perheiden hyvinvointiin?

    http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Uutiset/Etusivun_uutisia.iw3?showmodul=149&newsID=310548d2-3917-4380-85ef-8e55fc62b568

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua... Siis jonkinlainen valtakunnallinen kotiintuloaika? Vaikea nähdä miten tämä käytännössä auttaa lapsia tai vanhempia.

      Poista
  7. Ei ole kokemusta vanhempansa menettäneistä lapsista, mutta lapsensa menettäneistä vanhemmista kyllä. Kriisiapuna sellaisissa tapauksissa on ruoka ja apu. Kotitöissä, lasten hoidossa, missä tahansa. Ei kannata kysyä voiko auttaa, vaan tarjota konkreettisia asioita kysymättä. En itse sellaista apua miltään viralliselta taholta saanut, ja sellaiselle olisi oikeasti ollut tarve.

    VastaaPoista
  8. Jos ei lasta ihan asumaan pysty ottamaan, tässä muita vaihtoehtoja auttaa myös: http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/tukiperhetoiminta/

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...