Tietoa mainostajalle ›

26.6.2012

Lääkkeitä sanattomuuteen

Olen perheeni epäsosiaalisin yksilö. Esikoinen on aina ollut sosiaaliselta suuntautumiseltaan hyvin mutkaton ja avoin. Päivähoidon aloitus 1,5 vuotiaana oli kivuton: hyvät kommunikaatiotaidot helpottivat ryhmään sopeutumisessa. Sen on aina voinut huoletta pistää hiekkalaatikolle, HopLopiin ja pallomereen. Jos mukana ei ole kaveria, se on viidessä sekunnissa ystävystynyt jonkun samanpituisen kanssa.

Snadi näyttäisi olevan samaa maata. Se ei kavahtanut edes Skidin päivähoitoryhmän kevätjuhlan menoa. Kun esitys loppui, se konttasi sekaan kainostelematta ja vaikutti avoimen kiinnostuneelta sekä tukka hiessä riehuvista kanssajuhlijoista että lattialle putoilevista keksinmuruista.

Itämeren tutkimuprojekti: levien lätsähdysominaisuudet. (Ei Sitran rahoittama)

Olenkin ihan pulassa arkojen lasten kanssa.

Mökkinaapurissamme vierailee välillä lapsia, mutta hyvin, hyvin ujoja sellaisia. Tervehdykseen tai nimiuteluihin vastataan varpaiden katselulla, ihan kuin kyselijää ei olisikaan. Vanhempien maanittelut eivät auta eikä ikätoverin leikkiehdotuksiinkaan tule vastakaikua. Skidi ihmetteli, miksi ne olivat sanattomia. Noh, jotkut ovat, aikuisenakin.

Nyt kesälomalla lapsikontaktit ovat valitettavan harvinaista herkkua. Muita lapsia ei ole mailla halmeilla ja pikkusiskosta ei vielä ole muuhun kuin painiseuraksi harjoitussäkin roolissa. Kysynkin taas teiltä: miten tässä pitäisi toimia? Auttaako mikään? Reipastuvatko ne nähtyään minut ja ipanan riittävän monta kertaa? Tehoaako jonkinlainen sokeripitoinen lahjonta?

Vai onko vain hyväksyttävä, että se on taas lähdettävä halaamaan Niiskuneitiä.

26 kommenttia:

  1. Täällä yksi sanattoman 6 vuotiaan pojan äiti. Hei, olet saanut jo lähikontaktin ja se on tavattoman paljon noilta suuttomilta otuksilta. Kannattaa mennä sinne lapsen tasolle, niin että se näkee sut. Sano että hei, sä olet ujo, mutta ei se haittaa. Oltaisko kavereita. Unohda ne sokerit, ujot riehaantuu niistä ihan yhtä paljon kuin rohkeatkin ja sitten olet koko porukan kanssa helisemässä. Tiedän että noiden kanssa vaatii ihan sikana kärsivällisyyttä, itselläni se ei aina riitä...

    VastaaPoista
  2. Tuo skidi meille Itä-Helsinkiin :) Täällä on tarjolla pari aika estotonta kontaktinottajaa...

    VastaaPoista
  3. Hiljainen lapsi voi tykätä ja ihailla sinua ja lapsiasi kovastikin, ei vaan vielä uskalla näyttää sitä. Teet suuren palveluksen ujoille ja hiljaisille, jos/kun et kavahda heitä ja heidän hiljaisuuttaan. Hekin saavat siinä reippaan ja iloisen, puheliaan ihmisen esimerkin katsoessaan teidän poppoota :)
    Ujoille voi puhella ja heidät ottaa huomioon, vaikkei vastausta saisikaan.
    Mukavaa kesää ja kiva, kun jaksat päivittää blogiasi.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn Terhin ja Anonyymin näkemyksiin. Jos vaan osaa ottaa toisten ujouden huomioon, voi ujouden ylittää. Pyytäkää lapsia mukaan levientutkimusretkikuntaanne tai lettukesteille, mutta älkää pakottako heitä olemaan reippaampia tai puheliaampia kuin he ovat. Voitte vaikka yllättyä. Mukavaa mökkeilyä ja mukavia leikkejä mökkinaapureiden kanssa!

    VastaaPoista
  5. Meiltä löytyy kumpaakin sorttia. Toinen ottaa estottomasti kontaktia, toinen piiloutuu äidin selän taakse.

    Ujolle lapselle on tärkeää saada mahdollisuus tulla mukaan omaan tahtiinsa. Mikään patistelu ei auta mitään, vaan lapsi menee lukkoon. Ujolle lapselle toisten lasten touhujen seuraaminen on myös osallistumista ja jotkut ovat kiinnostuneempia asioista kuin ihmisistä. Joku riittävän kiinnostava puuha saattaa särkeä muurin.

    Isompana ujo lapsi arvostaa kovasti seurallista kaveria tai sisarusta. Lapsiporukoissa äidin taakse piiloutuminen on vähän noloa, mutta seurallisen kaverin myötäily sallittua.

    VastaaPoista
  6. Meinasin itse avautua aiheesta hieman eri näkökulmasta, ehkä avaudunkin joskus. En tiedä miten ujot lapset toimii, mulla on yksi supersosiaalinen. Olen aina läähpuuh kun käymme kaupassa, tyyppi nipin napin 1 vuotiaana ottaa kontaktia KAIKKIIN, joka paikassa. Eilen metrossa se ensin otti kii yhden naisen käsilaukusta ja hymyili niin leveästi, että MINÄ jouduin juttelemaan naisen kanssa HÄNESTÄ. kun nainen poistui metrosta, se sadasosasekunnissa alkoi hieromaan toisen naisen hiuksia pyörän istuimesta käsin ja taas sama homma. mä en käsitä mistä tää sosiaalisuugeeni tulee, se on ollut meillä AINA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä ihan sama kuin Oi mutsi mutsilla :) Olen ollut noin yleisesti havaitsevinani että suomalaiset ei tykkäis (kun lapset häiritsee, huutaa jne, "ainahan" niistä tuntuu haittaa olevan teki ne mitä vain paitsi jos ovat hiljaa) noin yltiösosiaalisesta meiningistä mutta ilokseni huomannut että poikani käytös kyllä ilahduttaa ihmisiä. Neljävuotiaat ovat suorapuheisuudessaan kyllä aika valloittavia. Hän keskustelee kyllä jokaisen kanssa, tarttuu juurikin kädestä/laukusta, jalkakäytävillä kävellessä YRITÄN teroittaa että sinne kenenkään tontille ei juosta kysymään mitään mutta hah, hyvinpä menee oppi perille vaikka mitä tekis ;) Ei ole kukaan vielä suuttunut, nauranut kylläkin. Äidillä ei aina ole niin hauskaa, muksua saa noukkia milloin mistäkin puhelemasta.

      Poista
  7. Esikoiseni on enemmän ujo kuin sosiaalinen. Kyllä ne siitä pikkuhiljaa lämpeää, kun teitä näkevät. Todennäköisesti ensin leikkii lapsesi kanssa, mutta edelleen menee sanattomaksi, kysyessäsi häneltä jotain. Naapurimme keväällä oli lentää pyllylleen, kun esikoinen oma-aloitteisesti sanoi hänelle jotain. Koko hänen kolmevuotisen elämänsä ajan olemme asuneet tässä ja hän on leikkinyt naapurin lasten kanssa ja nähnyt siis tätä aikuistakin lähes päivittäin...

    VastaaPoista
  8. Mulla on kanssa kotona ujo tapaus. Kyllä se lämpenee kun se saa rauhassa omaan tahtiin ensin tarkkailla mikä teillä on meininki. Ootte vain ihan normaalisti ettekä odota siltä mitään inputia. Jos se syttyy, siitä tulee teidän paras kaveri, eikä sitä ystävyyttä helposti murreta.

    VastaaPoista
  9. Mä olin lapsena sanaton, ihan kauhistuttavan ujo. Kuten Terhi ylempänä ehdottaa, olisi ollut mukavaa jos joskus joku olisi tosiaan sanonut, että ei haittaa. Sen sijaan aina tuputettiin ja patistettiin ja, mun näkökulmasta, kiusattiin. Musta tulikin sitten sanaton ja vihainen. :)
    Ujostelin aikuisia, pelkässä lapsiseurassa ne vilkkaatkin olivat kuitenkin kaltaisiani ja ujokin kaipaa ystäviä ja niiden hyväksyntää.
    Siispä mun neuvo on, että anna lasten lähestyä toisiaan ilman aikuisten apuja.

    VastaaPoista
  10. Täällä ainokainen 5v on todella sosiaalinen, perinyt isältään. Vaikea siis neuvoa muuten kuin mitä olen kuullut: Itse olin ujo lapsi ja kotihoidossa ekat viisi vuotta pikkusisarten kanssa omakotitalossa eli lapsikontaktit oli pääasiassa vanhempieni tuttujen lapsiin. Olin kuulema aina ekat 2 tuntia (!!) kylässä nyhjännyt sohvalla äidin vieressä, mutta sitten uskaltautunut jo lastenhuoneeseen ja lopulta yhteisiin leikkeihin. Ja näin siis noita samoja lapsia useamman kerran vuodessa kuitenkin.

    Ehkä siis kesä tekee tehtävänsä ja naapurin lapsetkin vielä leikkivät Skidin kanssa.

    Leppoisaa lomaa!

    VastaaPoista
  11. Mulla on muihin ihmisiin (ja uusiin tilanteisiin) hitaasti lämpenevä poika ja pidän sitä ihan hyvänä ominaisuutena. Ehkä hän ei ole sitten niin hitaasti lämpenevä, että siihen jotenkin ärsyyntyisi, mutta selkeästi hän on siellä harkitsevainen-heti tutustumassa-viivalla enemmän siellä vasemmalla. Musta ujojen, harkitsevien lasten voi antaa olla ihan just sitä mitä ovat. He kyllä tutustuvat ja tulevat lähelle ihan omaan tahtiinsa eikä sitä kannata millään ulkoisilla keinoilla yrittää nopeuttaa. Uskoisin, että ujommatkin (lapset ja aikuiset) kuitenkin tykkää, kun heidät otetaan huomioon: esittäydytään ja kysytään mitä kuuluu. Vastausta voi kyllä saada odottaa, mutta mitä enemmän he saavat hyväksyviä kokemuksia siitä, että voivat olla sellaisia kuin ovat auttaa taas eteenpäin. Olen itse ollut erittäin ujo lapsi ja suorana sanottuna mua ärsytti, kun siitä tehtiin numero. Me ollaan keskusteltu oman lapsen kanssa siitä, miten lapset (niinkuin aikuisetkin) ovat erilaisia ja se on ihan ok. Reipastumiseen ei varmaankaan auta "monta kertaa" vaan riittävän pitkä aika niinä kertoina, kun muita lapsia näette.

    VastaaPoista
  12. Aivan samoja kokemuksia Veeran kanssa. Olin ainoa lapsi, asuimme maaseudulla, enkä ollut päivähoidossa. Kun olimme juhlissa tai muusssa paikassa, missä viipotti minulle tuntemattomia reippaita lapsia, aikuiset tuuppivat selästä ja käskivät mennä mukaan riekkumaan. Se oli todella ärsyttävää ja vaan sai lukkiutumaan entisestään. Mieluiten seurasin rauhassa ja menin katsomaan puuhia läheltä ja jossakin vaiheessa saatoin mennä mukaankin. Sosiaalisuuden olen tavallaan opetellut aikuisena, vähitellen...nyt en ainakaan ulkopuolisten silmissä ole ujo, päinvastoin.

    Uskoisin että naapurin mukulatkin osallistuvat yhteisiin puuhiin omaan tahtiinsa, kunhan saavat aikaa tutustua.

    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  13. Hyviä vastauksia!!

    Vielä sellaista pilkun viilausta, että ujot kyllä monestikin ovat hyvin sosiaalisia - ujous saattaa jopa olla sitä, että on niin herkkä sosiaalisille tilanteille ja vihjeille, että se suorastaan lisää ujoutta. Pakko vaan mainita, kun usein sosiaalisuutena pidetään rohkeutta ja puheliaisuutta :-)

    VastaaPoista
  14. Kuten moni on jo sanonut, anna aikaa, mutta pyöri lähellä :) Meidän poika (1,5v) on hitaasti lämpeevä, mutta kun tarpeeksi on sivusta hiljaa katsottu, alkaa meninki nopeasti olla muiden kanssa samalla tasolla. Eli huomioi, kannusta ja odota. Kyllä sua kohta moikataan jo kaukaa! Ja on muuten hyvä hetki opettaa Skidille, että jotkut on hiljaisempia (aluksi), mutta se on ihan okei :)

    Aurinkoista kesää!
    ps.leväläjäytykset on pop

    VastaaPoista
  15. Hei. Saman suuntaisis neuvoja antaisin kuin muutkin, eli anna aikaa tutustua. Kannattaisiko teidän lasten leikkiä ensin jotain sellaista, johon on helppo ihan puolivahingossa tulla mukaan ilman, että täytyy jutella. esim tehdä hiekkalinnaa tai puhallella saippuakuplia. Voithan sanoa, että tässä on sinullekin, jos haluat myös puhaltaa ( mutta jätä sitten rauhassa tarjolle). Kerro tytöllesi, että toinen pitää sinusta, muttei tohdi vielä tulla mukaan.
    Meillähän on erilaisia tempperamentteja. Niin ja erilaisuus on rikkautta.

    VastaaPoista
  16. No meillä oli esikoinen 4-vuotiaaksi asti ujo hissukka ja kun ikää on tullut lisää niin on tullut rohkeuttakin. Meillä toimi aikoinaan se, että aikaa annettiin puolin ja toisin.

    Esikoisella on yksi todella ujo kaveri (7v), siis jos aikuisia on läsnä hän ei juuri puhu eikä pukahda. Kun lapset ovat keskenään tämä ujo neitokainen on todellinen puhetorvi ja vauhtiveikko.

    Meillä nämä ujot ja vähemmän ujot leikkivät mielellään piilosta ja pelaavat lautapelejä. Kimble on kaikkien mieleen. Meillä monesti tehdään niin, että aikuiset kahvittelevat sivummalla ja lapset pelaavat mökillä keittiön pöydän ääressä tms.

    Yhteenvetona: lautapelejä ja aikaa, niin kyllä siitä hyvä tulee.

    VastaaPoista
  17. Amerikkalainen tuttumme vertasi mua nuorena siskontyttöönsä, joka oli samanikäinen kuin mä. Hän sanoi, että "she's ten years older than you, you would be amazed". Tapasinkin ko. tytön myöhemmin ja hän oli ekstrovertti ja suulas.

    Loukkaannuin erittäin paljon. Näin tehtiin selväksi, että oma harkitsevainen ja rauhallinen luonteeni oli puutteellinen ja vaatisi vuosien jalostamisen. No thanks.

    VastaaPoista
  18. Kirjoitin blogiini muutama viikko sitten juurikin siitä, että minä olin ujo ja arka lapsi.

    Olin perheeni kolmas lapsi, ja naapurusto oli täynnä lapsia, joiden kanssa leikittiin päivittäin. Eli ison lauman keskellä oleminen ei sulje pois mahdollisuutta olla arka ja ujo. Ujouteni kohdistui siis lähinnä vieraisiin aikuisiin ja vieraisiin lapsiin ja vieraisiin tilanteisiin.

    Meidän kaksivuotias poikamme ei ole aivan yhtä ujo mitä minä olin pienenä, mutta hän on ehdottomasti hitaasti lämpeävä. Jos vieras aikuinen kumartuu hänen lähelleen, hän menee heti lukkoon. Jos silloin on kädessä leipää (ruokapöydässä) tai lelu (vaikka hiekkalaatikolla), ja aikuinen kommentoi sitä esinettä, niin hän heittää sen maahan. Mutta jos hän saa itse lähestyä haluamiaan ihmisiä, niin kaikki menee hyvin.

    Juuri tänään puistossa hän otti itse fyysisen kontaktin toiseen äitiin. Eli pyysi pitämään kädestä kun hän laskee liukumäkeä. Ja tätä äitiä olemme nyt tavanneet pari-kolmekymmentä kertaa viimeisen kolmen-neljän kuukauden aikana.

    Eli minun käytännön neuvoni on aika samanlainen mitä täällä on jo esitettykin. Eli anna niille naapurin lapsille tilaa ja aikaa. Ja jos haluat puhua heille, niin puhu ikään kuin vähän ohi. Älä tunge lähelle kasvoja tai kumarru heitä kohti. Ja suoria kysymyksiä voi koittaa välttää esittämällä ehdotuksia. (Haluaiskohan kaikki mennä juomaan mehua? Mennään yhdessä hiekkalaatikolle?) Monet arat ja ujot lapset menevät lukkoon, jos heidät erikseen mainitaan ja heitä pyydetään mukaan. Mutta jos muut menevät, niin he todennäköisesti seuraavat perässä. Eivät ehkä heti, mutta sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
  19. Kiitokset vinkeistä! Tosiaan, ujoihin lapsiin / ihmisiin pitäisi yrittää suhtautua luonnollisesti, ominaisuus se on siinä missä kaljuuskin. Tässä tilanteessa on vain sellainen ongelma, että noiden lasten kanssa nähdään max. kolme kertaa kesässä eivätkä mitenkään suostu tulemaan omasta pihasta pois. Ja me ei sitten taas kehdata rampata siellä kun vastaanotto on vähän kalsa. Kersat siis ehtinevät ripille ennen kuin lämpenemistä on havaittavissa. No kuten sanoittekin, kehittää se ymmärrystä sekin että aina ei kaikisita tule / saa kavereita vaikka haluaisi.

    Yhdellä anonyymillä oli kiinnostava pointti tuosta sosiaalisesta herkkyydestä. Ihmisten ja merkityksien tulkitseminen on vaikea laji, kovimpaan ääneen huutaminen ei todellakaan ole se ainoa tapa saada itsensä kuulluksi, vaikka itse sitä pääasiassa käytänkin...

    VastaaPoista
  20. Niin sitä ujoutta ei saa ainakaan kummastella. Siitä menee lukkoon vielä enemmän ja tulee olo että on huono ihminen. Itse olin ujo pienenä, eipä uskois enää. Oli tosi ärsyttävää ja surullista kun aina joku hokemassa "sano ny sääkin jotain" - ja sitten kaikki tuijottaa sua, puna nousee kasvoille ja juu, sitä rataa. No, sitä harrastavat nykyään aikuisetkin ihmiset toisilleen ja edelleen se on minusta huonotapaista, yleensä puutun siinä vaiheessa vaikka en tiedä pitäisikö olla hiljaa. Ehkä oma tausta vaikuttaa. Ei kaikki ole suuna päänä joka paikassa ja hyvä niin että olemme erilaisia. Ei se hiljaisuus kenestäkään sen omituisempaa tee. Pahempaa on mielestäni se, että höpötetään lakkaamatta jotain typerää eikä kukaan jaksaisi kuunnella. Tosin sallittakoon olemassa olo heillekin :) Aivan kuten hiljaisille.

    VastaaPoista
  21. En puutu varsinaiseen aiheeseen, mutta johan nyt on kumma, jos Sitra ei rahoita noinkin tärkeää tutkimushanketta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Laitan paperit vetämään! ;)

      Poista
  22. Minua pidettiin ujona lapsena, kun en oikein osannut mennä toisten leikkeihin ja touhuihin mukaan. Jälkikäteen ajatellen totuus oli kuitenkin se, että minulla ei ollut mitään yhteistä samanikäisten lasten kanssa: opin lukemaan hyvin aikaisin, luovuin lastenkirjoista aikaisin, en katsonut muumeja (joka oli superkuuminta hottia kun olin 5-7-vuotias) ja olin muutenkin aika pikkuvanha. Ei niin, että olisin ylenkatsonut samanikäisiä ja nuorempia, mutta tulin jotenkin ihan eri maailmasta, eikä minulla tuntunut olevan mitään yhteistä niiden muiden lasten kanssa.
    Olin sitten hiljaa ja seurailin vierestä, kun en osannut niistä muumeista keskustella, eikä ne toisten leikitkään oikein kiinnostaneet. Aikuiset yritti patistaa mukaan ja ihmetteli, että miten en "uskalla" mennä toisten mukaan. Itseltä meni monta vuotta tajuta, että enhän minä edes ole ujo, vaan niiden lasten jutut ei vaan kiinnostaneet minua yhtään. Aika kauan nimittäin luulin itsekin, että olen nimenomaan ujo, ja kaikki johtui siitä.
    Jos siis jotakin olen omasta kokemuksestani oppinut niin sen, että lapset on lapsia, mutta ei niitä silti samat asiat kiinnosta, vaikka miten olisivat saman ikäisiä. Eikä kaikki lapset koe mitään automaattista kaveruutta keskenään vain koska ovat lapsia. Eihän aikuisetkaan!

    VastaaPoista
  23. Meillä asuu 2vuotias joka on pienestä asti kavahtanut "suoraan naamalle hyökkääviä" ihmisiä, hieman ujohko, vallankin miesten seurassa jostain syystä varautunut tyyppi. Tykkää olla ihmisten seassa ja on sosiaalinen, jos vaan saa sen hetken rauhan tarkastella ja katsoa mitä tapahtuu... Jos joku on jatkuvasti naamassa kiinni että "ujostuttaako sua, hei oi ihana pieni, älä mua pelkää", turha toivoa ettäkö tekisi tuttavuutta... Mun mielestä muutenkin, lapsen ujoudesta ei saa tehdä isoa asiaa, ettei siitä jää ns.rooli, "toi nyt on vähän ujo", sieltä voi olla aika vaikea kaivautua ulos, jos koko lapsuutensa kuulee sitä jankutettavan... -K

    VastaaPoista
  24. Onko kuva Naantalista? Taimon rannasta? pikkukallio näyttää niin lapsuuteni uimakalliolta:)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...