21.5.2012

Voitolla

Äitienpäivän merkityksestä käydyssä keskustelussa tuli ilmi, että moni nainen kaipaa kyseisenä päivänä pientä muistamista. Perkele, sanon, jos äitienpäivä on ainoa juhla, jolloin äitiä huomioidaan!


Olemme perinteisesti poistuneet näihin aikoihin kevätreissulle Ranskan etelärannikolle hääpäivää viettämään. Koska kahden mukelon kanssa matkustaminen on kohtuullisen raskas puristus, päätimme tänä vuonna lykätä matkaa ja jättää kersat kuviosta pois. Syksyllä siis koittaa A-luokan reissu kahdestaan jonnekin - oikeastaan ihan sama minne, kunhan vain onnistuneita naimakauppoja tulee juhlittua asianmukaisesti.

Minulla on juhlaan aihetta. Saan nukkua pitkään ja nousta suoraan aamupalapöytään ihan joka viikonloppu. Jos tarvis, Koti-insinööri herää myös yöllä juttelemaan Skidin kanssa siitä, mitä ainetta tukka on. Hän puhuu kanssani sinnikkäästi eurokriisistä ja studion nuhaisesta soundista, vaikka itse yritän rajoittaa keskustelun vain siihen, mitä varusteita kersoilta puuttuu. Huutisostoksiani haetaan mukisematta Tikkurilasta. Valitan kotitöiden tehtäväjaosta ja unohdan, että en käy ikinä kaupassa. Hän pitää kädestä rokotuksissa, tekee tiukkoja kysymyksiä varhaiskasvatuskeskusteluissa ja ramppaa HopLopissa. Hän ostaa oikeita soseita ja viikonlopuksi herkkuja. Piru vie, minulla on käynyt helvetillinen tuuri.

Tätä tuuria kannattaa päivitellä ääneen edes kerran vuodessa. Monet pitävät yhteistä asuntolainaa ja paria mukulaa riittävänä todisteena parisuhteesta, mutta viranomaisten tuottamassa dokumentoinnissa on se hyvä puoli, että syntyy automaattisesti joku parisuhteen muistopäivä. Silloin voi lyödä kättä päälle, että tällä setillä mennään jatkossakin. Ja minä salaa myhäilen, kun toinen ei ollenkaan tajua, että minä olen voitolla.

12 kommenttia:

  1. Mua häiritsee, kun osa ihmisistä angstaa äitienpäivää sillä argumentilla, että ei se riitä että äitiä hemmotellaan ja muistetaan yhtenä päivänä vuodessa ja muulloin äiti vain raataa eikä kukaan kiitä. Mutta eihän äitienpäivä sitä tarkoita, kyllä meillä ainakin huomioidaan muulloinkin, mutta minusta on silti ihanaa että huomioidaan myös äitienpäivänä. Eihän nämä asiat sulje toisiaan pois.

    Mulla on myös käynyt hyvä tuuri ja sanonkin sen usein miehelle, miten ihana hän on. Moni mainitsemasi asia on totta myös meillä, parasta on se että arki lapsineen ja kaikkineen jaetaan ihan 100% yhdessä. Jos ei kaikki kotityöt mene aina tasan, niin ei silti ole mitään asiaa mitä mies ei osaisi tai viitsisi tehdä. Kun sihisen yöllä aikani vauvan kanssa valvottuani, etten jaksa enää, niin mies nappaa ipanan kainaloon ja rauhoittaa sen uneen. Itsestäänselvää on myös se, että mies nousee aina isompien lasten huuteluihin öisin (kun vauva on enempi mun vastuulla), vaihtaa niiden pissalakanat tai ajaa möröt pois minua herättämättä. Eniten arvostan tällä hetkellä sitä, että kun haluan pois kotoa, mies ei koskaan sano vastaan ja ennen kaikkea ei ikinä soittele perään, että nää huutaa tai missä on vauvan pyyhkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mutsi ei halunnut juuri tuosta syystä viettää äitienpäivää ja ymmärrän hyvin. Mitä turhaa. Ei me tosiaan sitä hemmoteltu edes kahden teinin yksnhuoltajana. :/

      Mä arvostan myös tota peräänsoittelemattomuutta. Ehkä se johtuu siitä että hän tietää etten juuri puhelinta katsele. ;)

      Poista
  2. Kuulostaapa lottovoitolta :) Ja herätti mukavasti huomaamaan että on toi omakin Insinööri ihan ok. Sopivasti sinänsä, että meilläkin on hääpäiväjuhlinta nyt perjantaina edessä.

    Ihan pikkuisen vaan sellaista heittäisin kehiin, että eikö tää sama ideologia ole äitienpäivässäkin? "Tätä tuuria kannattaa päivitellä ääneen edes kerran vuodessa" nii-in, kai sitä miesten lottovoittoa, eli kersat ja talouden hoitavaa superäitiä, kannattaa myös päivitellä ääneen kerran vuodesa. Samoin niitä kersat ja talouden hoitavia isiä voi kerran vuodessa taputtaa yhden ylimääräisen kerran olkapäälle.

    Tämä keskustelu ja nämä argumentit on varmaan käyty jo sata kertaa ja varmaan taas tossa laittamassasi linkissä, mutta tulipahan nyt mieleen kun ton luin. Että ei se minusta keneltäkään pois ole että juhllitaan. Ei kai se automaattisesti sitä tarkoita ettei vuoden muina päivinä muistettaisi olla iloisia äideistä, isistä ja ystävistä. Juhlia ei ole koskaan liikaa, sanon ma. Lahja-automaatit sen sijaan on tylsiä. Ai niin, pitääkö hääpäiväksi jotain hommata..??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, olen taas saanut yliannostuksen tätä äitienpäivää (facebookissa ei pysty koko päivänä käymään), mutta todettakoon nyt vielä se itsestäänselvyys että juhlinnan tarve on äitikohtaista. Juhla ei ole keneltäkään pois, mutta mun mielestä se on turhaa kohellusta yhden henkilön panoksesta (huom. äitienpäivä on virallinen liputuspäivä, isänpäivä ei)q. Mitaliäideille nostan ehdottomasti hattua, mutta mun äitiyden juhliminen on pelkkää hurskastelua. Mä kannatan edelleen sitä perheenpäivää jos jotakuta haluaa taputtaa olkapäälle.

      Ja vannon että siirrän äitienpäivän samaan kategoriaan kuin imetyksen eli asiat joista ei ole syytä puhua. ;)

      Poista
    2. Good call :) Liputus on turhaa kyllä! Ei ystävänpäivääkään liputeta ja se nyt on samalainen "muistopäivä" melkeinpä.

      Lupaan olla jatkossa puuttumatta äitienpäivänä suoritettuihin imetyksiisi ;)

      Poista
  3. Onnea hyvän miehen valinnasta. Myös mulla on ihana mies, jonka priorisointilista menee järjestyksessä: perhe ja parisuhde, työ ja harrastukset. Eipä ole hommaa kotona jota hän ei voisi/pystyisi hoitamaan ja nuo nukkumisasiat on meillä myös niin, että viikonloppuna voin halutessani nukkua niin pitkään kun haluan. Harmillista vaan ipana ei kertakaikkiaan osaa mennä herättämään isäänsä ensin vaan juosta läpsyttää aina ensin herättämään minut. Tätä tapaa on yritetty nyhtää pois, siinä kuitenkaan onnistumatta :)

    Mulla on joku ihan hirvee angsti joka äitienpäivä ja jostain kumman syystä se on just se päivä, kun haluaisin olla ihan itsekseni hiljaisuudessa. Mua kertakaikkiaan ärsyttää kaikki mainonta ja liverrys koskien äitienpäivää. Musta on kiva saada lapselta päiväkodissa tehty paketti, kun hän sen niin innoissaan antaa, mutta muuten homma voisi jäädä siihen. Ja mieheni ostaa aina paketin sekä omalle äidilleen että minulle. Vähän hölmöä, mutta olen sanonut, että jos on pakko, niin hyvä suklaa kelpaa aina.

    VastaaPoista
  4. Hyvin olet miehesi valinnut ja hän on tullut valinneeksi ilmeisen hyvän rouvan. =) Sanoohan se kuuluisa Wanha Kansa "vakka kantensa valitsee, vakankansi kantimensa". Eli molemmin puolin pitää natsata, niin silloin se homma toimii.

    Minä tunnustan tekeväni meillä lähestulkoon aina kaikki kotityöt MUTTA minun ei tarvitse tietää autoista, koneista yms. yhtään mitään koska ne huolletaan ja pidetään kunnossa minulle. Toisekseen mies laittaa 99% ruoat mökillä. Tällä hetkellä minun ei tarvitse huolehtia myöskään natiaisten harrastuksista, koska mies kuljettaa niitä ilomielin. Ja mikä parasta, olen voinut mennä ja tulla kuten olen halunnut omiin harrasteisiin -perään ei ole soiteltu.

    Äitienpäivästä: minä en odota mitään muuta kuin niitä lasten itse askartelemia juttuja. Se on se päivän kruunu ja kaikkein parasta.

    VastaaPoista
  5. Mulla on samanlainen, häntä kannatti odottaa melkein 40 vuotta ;) Viikonlopun pitkät aamut on niin luksusta!

    VastaaPoista
  6. Ihan pakko kommentoida ekaa kertaa nyt, vaikka oon seuraillut tätä blogia jo pidempään. Sulla on ihan loistava, sarkastisen hauska tyyli kirjoittaa! Tätäkin lukiessa joutui oikein myhäillä huvittuneisuuttaan. Kyllä jotkut vaan osaa :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...