16.4.2012

Turhaa remppaa

Yle otti käsittelyyn huviremontoinnin. Jutussa on pari esimerkkiä, joissa uudet asukkaat ovat tehneet valtavia remontteja juuri kunnostettuihin tiloihin värien takia. Tuttu juttu. Kukapa ei olisi uutta asuntoa etsiessään törmännyt... hmh... ei-omaa-silmää-miellyttäviin-sisustusratkaisuihin.

Sisustusbuumin takana on tietenkin muitakin syitä. Edulliset materiaalit ja kulutusluotot ovat tehneet kämpän puunaamisesta harrastuksen. Itse näkisin, että turhan remppaamisen syynä on myös yksi luonteenpiirre, joka näkyy länsimaisessa elämänmenossa muutenkin: kärsimättömyys. Olen itse yrittänyt kouluttaa itseäni pois kaikesta kuluttamiseen liittyvästä nytheti-ajattelusta, mutta asuintilojen suhteen se on todella vaikeaa. Koska olisi kiva saada tila viihtyisäksi tänään, mieluiten jo iltapäivästä. 

Taitava remppamies, massiivipuulevy ja sirkkeli. Siitä se eteinen syntyy.
Jämistä tehtiin hyllyt vessaan ja ikkunalauta olkkariin.

Silmä kuitenkin tottuu. Vaihtoehtojen huolellinen selvittäminen säästää rahaa. Ja asumisen myötä saattaa tulla uusia ideoita, joilla tilankäyttöä parannetaan - kuten nyt tässä saunanpoisto-operaatiossamme, jota pohdimme seitsemän vuotta.

Laitan jakoon muutaman ekoremppavinkin, joista itse ilahduin.
  • Paperi- ja tekstiilitapetti on pääsääntöisesti hyvä valinta, ja joissain malleissa on käytetty jopa kierrätyskuitua.
  • Ympäristömerkittyjä maaleja löytyy kotimaisenakin ja jopa siveltimissä on ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.
  • Erikoispisteet saa Sadolinin uusi Light & Space sisämaali, joka lisää valon heijastusta jopa 40%. Tätä kannattaa käyttää tiloihin, joissa on huono valaistus. Sävyjäkin (vaaleita toki tietty kaikki) on useampi.
  • Maaleja on myös monenlaisille pinnoille: sen sijaan, että repisit pois vanhat kaakelit, voit maalata ne. Tämä on täydellinen ratkaisu, jos putkiremppa on tulossa muutaman vuoden sisään.
  • Väliseinän voi rakentaa myös kasveista! Tällaista living canvas -seinää en vielä tohtinut kokeilla, mutta harkinnassa on! Tosin tällä hetkellä kaikkien kodin kasvien tulisi olla a) paikoilleen pultattuja ja b) yhdeksänkuisen suuhun kelpaavia...
  • Uusi ihastukseni lattiamateriaaleissa on korkki. Parkettiin tulee helposti lommoja ja naarmuja ja laminaatti taas on jalan alla kylmä ja hajottaa sukat. Korkkilattia on ihan yhtä helppo asentaa, mutta materiaali on maatuva, kimmoisa, akustinen ja ihanan lämmin paljaalle jalalle (ja konttaajalle).
  • Esitteitä kannattaa lukea. Kun valitsin rättipatteria, huomasin ihan vahingossa minikoossa olevasta vertailutaulukosta, että kalliimmassa kuparirunkoisessa mallissa on parempi lämmönjohtokyky. Mikä oli kyseisessä tilassa ihan olennaista, kun patteri poistettiin. (Rakenteiden eristys ja ikkunoiden tiivistys oli muuten ensimmäinen suoraan hiilipäästöihin vaikuttava ekotekoni. Lentokoneet lentävät olin kyydissä tai en, mutta se, että siipirakennuksessa ei tarvita enää yhtä patteria ja kaksi muutakin on laitettu pienemmälle menee minun jeesuslaariini suoraan.)
Tärkein ekoteko on kuitenkin taitavan remppahenkilön palkkaaminen. Materiaalien kulutus pysyy maltillisena, jälkeä ei tarvitse korjailla uudella remontilla ja tyhmimmät ideasi torpataan heti alkuunsa.

Ps. Ja nyt kun alkaa taas puutarhakalusteiden aikakausi niin ne puun sertifikaatit löytyvät täältä. Itse kyllä taidan jatkossa suosia polyrottinkia vaikka se vastenmielisen epämaatuvaa muovia onkin. Mikään puulaatu kun ei tunnu kestävän Suomen vuodenaikojen vaihtelua ja kylmää pihavarastoamme paria vuotta kauempaa.

15 kommenttia:

  1. www.upmprofi.fi

    Siinä ekologinen ja kestävä puumuovi-komposiitti

    VastaaPoista
  2. Meillä on keittiössä lattiamateriaalina linoleum ja se on ihan huippu - varsin ympäristöystävällinen ja kestävä (parketti on täynnä naarmuja ja kolhuja, mutta linoleumissa ei ole mitään jälkiä). Samalla se on kuitenkin jalan alle "pehmeä" samalla tavalla kuin parketti. Eikä ole mennyt yksikään astia rikki, vaikka lapsi on heitellyt lasejakin lattialle.

    Itse tehtiin valintaa korkkilattian ja linoleumin välillä ja ulkonäkösyistä päädyttiin tuohon linoleumiin. Kandee tutustua. Se olisi varmaan lastenhuoneen lattiamateriaaliksikin tosi oiva.

    Mulla on itsellä ongelma "olen muovia, mutta esitän puuta" -materiaalien kanssa. Kuten siis esim. laminaatin. Jos laitan lattiaan muovia, niin se saa sitten näyttää muovilta. Sama homma joidenkin kattopaneelien kanssa, niitähän on sellaisia puun syisiä, muovisia paneeleja. Ei tuu mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutuistuin jo, päädyin korkkiin! :) Mulla on nimittäin ongelma materiaalien kanssa, jotka näyttävät muovimatolta! Keittiöön se voisi sopiakin, mutta kun siellä on ne hirveät sukantuhoojalaminaatit, joita en nyt raaski poiskaan riipiä kun kerran tuli laitettua.

      Poista
  3. Ja vielä voisin lisätä, että jos joku on turhaa remppaa, niin ennen myyntiä tehtävät stailaus-rempat. Voi tsiisös mitä turhaa kulutusta se on - halvalla tehdään paremman näköistä ja sitten uusi asukas repii kaiken kuitenkin pois. Että ei pientä pintaremonttia ennen myyntiä, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Noista kaakelimaaleista sen verran, että itse maalasin kylppärin just sen takia, että itse putkiremppa oli tulossa ja nyt onneksi onnellisesti takana. Kun maalasin purkin ohjeen mukaan siveltimellä jälki oli kertakaikkiaan karmea. Siveltimen vedot loistivat metrien päähän eikä jälki ollut tasaista. Juttelin asiasta tuttavan kanssa, joka oli vetänyt oman kylppärinsä hyvin lyhytnukkaisella telalla ja jälki oli siisti. Tuo maali ei vaan käytössä pysy saumauksissa kiinni, eli todellakin on aika väliaikainen ratkaisu. Myin keittiöön tarkoitetut kaakelimaalit sitten eteenpäin ja olen opetellut elämään vanhan 90-lukulaisen kanssa, joka onneksi ensi vuonna saa uuden ilmeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnittely kannattaa! Ystävän kotona ammattilaistekijän jälki oli oikein hyvä, perusvalkoinen mutta siisti. Saumauksiin pitää ymmärtääkseni vetää sitä kynää, jotta niihin saa mattapinnan, ja lattiaanhan sitä ei voi käyttää ollenkaan.

      Poista
  5. Onko tuo eteisen väliseinä-ritilikkö rakennettu vai saako jostain valmiina tuollaista välisäleikköä? Eteinen työn alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritilikkö rakennettiin käsityönä metritavararasta, mutta siihen ei hepulta kauaa mennyt. Toimii niin hyvin että tähän kämppään tulee noita lisää. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, näyttäisi hyvältä ratkaisulta meillekin jakamaan eteistä ja kodinhoitokopperoa.

      Poista
  6. Tulinpas iloiseksi, kun joku uskaltaa julkisesti ihmetellä tätä remppausbuumia! Me ostettiin hiljattain 70-luvun alussa rakennettu ok-talo, ja kylläpä jaksaa tutut ja tuntemattomat jaella vinkkejä, mitä kaikkea siitä täytyy ehdottomasti uusia/vaihtaa/maalata... Siis jos joku muovimatto on kestänyt jo 40v paikoillaan ja kestänyt kulutusta, niin miksi se nyt pitäisi ajan hengen mukaan peittää laminaatilla? Ei ymmärrä.
    Kaikesta pitäisi nykyään tehdä niin oman näköisensä heti samantien...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me muutimme asuntoon, jonka edelliset asukkaat olivat juuri rempanneet itsensänäköiseksi. Ei se nyt ihan kaikilta osin meidän makuamme vastaa, mutta ei ole ollut silti mikään kiire rempata. Harmittaa vähemmän, jos lapset vaikka intoutuisivat seiniin piirtelemään...

      Poista
  7. Mulla on suurin syy remppamiehen palkkaamiseen se, että oma hermo ei kestä moista puuhaa. Lisäksi kotitalousvähennyksestä saa kivasti sen osittain takaisin. Meille laitettiin laminaatti (bongasin heti tuon sukkien kulumisen) talvella. Alunperin se piti tehdä itse loman aikana, mutta totesin etten todellakaan ala tuusata siihen viikon lomaa kun joku toinen (lue:ammattilainen) tekee sen kahdessa päivässä. :)

    VastaaPoista
  8. Meillä on vuonna 91 rakennettu rivari ja todennäköisti tämä koivuparketti on siltä ajalta. Muuten kämppä oli kamalassa kunnossa, eli seinät piti maalata uudestaan mutta tuon lattian halusin säilyttää hiottiin ja lakattiin ja on tosi nätti ja valoisa,. Mietin monesti, että lattiat nyt on huonekalujen lisäksi sitä kamaa mikä vaihtuu vuosien mittaan...oli se sitten puuta tai puun näköistä muovia (laminaattia). Eka on pyökkiä, sit kirsikkaa, sit tammea, sit jotain valkokuullotettua tammea - mikä on seuraavaksi? Muovimattobuumi vai kokolattiamatto?:) Olenpa nähnyt, että nyt on ruvettu laittamaan ihan lautalattioitakin. Mahtaakohan ne niiden laittajat tosiaan pitää niitä vuosikymmeniä, mikä tietenkin on lautalattian tarkoitus - kestävyys?:)

    Kaveri remontoi vanhaan taloon uuden keittiön ja haki ne kaapit joltain käytettynä (siis sekä rungot, että ovet). Siinä ehkä menee kuitenkin mun raja et jos remppaan keittiön niin hommaan kyllä kaapistot uutena. Toki kaveri sai ne käytännösä ilmaiseksi, mutta silti... on mekanismit ja muut systeemit muuttuneet kätevämpään suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana.

    VastaaPoista
  9. Liputan myös hyvän suunnittelun puolesta. Meidän pihamme oli pikkuisen epäkäytännöllinen: suuri (turha) hiekka-alue ja ulkoiluryhmä hankalassa paikassa. Kuusi vuotta siihen meni ja lopullisen sysäyksen antoi muutoksemme kahdesta kolmeksi, mutta nyt on hyvä! Moni asia vaihtoi paikkaa, mutta uusi järjestely on niin paljon toimivampi, että oikein ihmettelee, miksei se aina ole ollut näin :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...