14.4.2012

Koulutusta mielipiteille

Nämä persut sitten jaksavat riemastuttaa säännöllisin väliajoin - viimeisimpänä nyt tämä sinänsä kiinnostava ulkomaalaisten hihamerkkiehdotus. Kyseessähän oli - tietenkin - vitsivitsi, jota mädännäinen media ei taas ymmärtänyt. Voi hyvin olla. Vitsi olisi saattanut mennä paremmin perille, jos Eronen olisi ehdottanut vaikka lippalakkia. Mutta hän valitsi hihamerkin. Huumori on vaikea laji ja sen kanssa ottaa aina väärinymmärryksen riskin. Lisäksi on aika outoa haukkua mediaa, varsinkin kun oman eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja enemmistö ovat median kanssa samaa mieltä.

Eikä siinä vielä kaikki. Pirkko Ruohonen-Lerner tarjoaa vitsien kitkemiseksi koulutusta: perussuomalaisia kansanedustajia ja nyt näköjään kansanedustajien avustajia pitää kouluttaa.

Koulutus kuulostaa toimenpiteenä omituiselta. Toivon että se liittyy lähinnä vitsailun kitkemiseen, jota persuissa harrastetaan vaaliohjelmaa myöten. Olen nimittäin itse ymmärtänyt asian niin, että mielipiteet ovat mielipiteitä, ja juuri niiden ansiosta kansanedustajat on pestiinsä valittu. On suotavaa, ja jopa toivottavaa, että näitä mielipiteitä tuodaan julki mahdollisimman avoimesti monitulkintaisuutta välttäen.

Ei ole rikos ehdottaa hihamerkkejä ulkomaalaisille. Minulla vain on oikeus tietää, ketä naurattaa.

13 kommenttia:

  1. Tästä(kin) asiasta näkee, että monet perussuomalaiset kansanedustajat eivät ole kokeneita poliitikkoja, jotka tietävät, mitä medialle voi sanoa ja mitä ei, se kun on nykyään kovin armoton. Oikeastaan minua vähän säälittää, kun he kokemattomuuttaan hölisevät omiaan, mutta itsepähän ovat tietysti pyrkineet sinne.

    Yleisesti en kannata mitään kansanedustajan koulutusjaksoa, mutta joku mediakurssi voisi olla ihan oikeasti fiksua käydä. Mielipiteitä saa toki olla, mutta rajansa kaikella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kertoohan se puolueen track recordikin jo jotain: vuoden sisään yksi kansanedustaja on päätynyt katkaisuun, yksi erotettiin määräajaksi tehtävästään, yksi erotettiin puolueesta, yhdellä on tuomio kansankiihottamisesta... En oikein usko, että mediakoulutus olisi auttanut. :)

      Poista
  2. MInä olin itseasiassa aika järkyttynyt tuosta hihamerkkiehdotuksesta. Tuli Hitlerin aikainen juutalaisten vainoaminen mieleen. Hesarihan veti tänä aamuna kyllä ihan hyvän vastineen: "persujen tulisi käyttää ruskeaa paitaa jne." Ihan kannatettava idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, linkkasinkin tuohon Hesarin ihan ansiokkaaseen kirjoitukseen. :)

      Poista
  3. Luulen, että jos tuosta alkuperäisestä kirjoituksesta olisi jättänyt loppupuolen pois, se olisi mennyt ihan vitsistä ja sellaiseksi ymmärretty. Valitettavasti kirjoittaja vain tuntuu innostuneen ideastaan liikaa, eikä ole pysäyttänyt irvailuaan ajoissa. Homma karkasi käsistä. Nyt tuosta lopusta tulee olo, että kirjoittaja oli sittenkin tosissaan. Huumori on todellakin vaikea laji.

    Alkupuolella osoitettu ongelma on kyllä ihan oikea. Poliisit kyselevät oudon paljon ihmisiltä papereita pelkästään siksi, etteivät nämä näytä suomalaisilta. Romaneille ongelma on ollut tuttu kautta aikain ja sen esiinnostaminen on ihan aiheellista. Tämä tapa vain oli sellainen, että alkuperäinen asia hukkui toteutuksen arvostelun alle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä painaa sekin, että asian nosti esiin juuri persu.

      Poista
    2. Luulen, että älämölö on saanut nämä mittasuhteet juuri siksi, että hihamerkkikirjoituksen kirjoittaja on persu. Kyllähän tuosta tekstistä ihan hyvin välittyy se, että se on vitsi. Moisia ei tietysti kansanedustajan avustajan kannattaisi blogissaan ihan hirveästi viljellä, varsinkaan ihan tämmöisiä.
      Mutta Aralian kommentin loppupuolen pointti on hyvä: Papereiden kysely ulkonäön perusteella on kyseenalaista siksi, että ihmisten alkuperällä ei pitäisi olla mitään väliä noin lähtökohtaisesti. Poliisilla (tai kenelläkään muullakaan) ei pitäisi olla mitään käyttöä sillä tiedolla, keitä kadulla istuskelevat mahdollisesti tummahipiäiset ihmiset ovat ja mistä he tulevat niin kauan kuin he eivät syyllisty laittomuuksiin. Tästä syystä Erosen vitsi on vain käsittämättömän tyhmä.

      Poista
  4. Nöööyyy.... Airhead-viisari värähti jälleen.

    Liittyen siihen mitä Katjakin sanoi blogin lopussa. Eduskunnassa töissä olevien tehtävä ei ole kertoa vitsejä. Jos se kirjiotus olisikin ollut pelkkä vitsi, en ymmärrä sen paikkaa tai esitystapaa.

    Sitä paitsi tuo median perään itkeminen on mennyt jo naurettaviin mittasuhteisiin. Eronen on ilmoittanut aikovansa kannella Julkisen sanan neuvostoon blogikirjoituksensa uutisoinnista. WTF.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jään odottamaan sitä kun joku noista haukkuu Ruohonen-Lernerin huumortintajuttomaksi median kätyriksi. :D

      Poista
  5. Sinulla on kerrassaan loistava blogi, täällä törmää aina mielenkiintoisiin teksteihin. Mutta tämä Erosen kirjoitus. *huokaus* Johan on, hmm miten sen sanoisi nätisti, pysähdyttävä kirjoitus. Miten joku oikeasti voi laittaa tuollaista johonkin näkyville? Vaikka olisi miten huumoria (jo jollakin on tuollainen huumorintaju, niin otan osaa) niin rajansa kaikella. Tämä ei pysy minusta enää hyvän maun rajoissa. Ja ihan kuten sanot, minäkin haluaisin tietää ken tälle nauraa.
    Kaikkea me kansalaiset äänestämmekin ja kaikenlaisia sitä avustajiksi päätyykin... Avustajahan Eronenkin ilmeisesti on, vaiko käsitinkö väärin?

    Ps. Miten Asko toimii? :) Itse väitän, että meidän Asko on paras pyykinpesukone mihin olen ikuna törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askosta on tulossa oma psotauksensa, se on ihan paras pesukone maailmassa!

      Poista
  6. Mihinhän mun äskeinen kommentti katosi, hmm. No, lyhennettynä sanoin että hyvä blogi, ja että Erosen kirjoitus oli ehkä typerä ja ehkä huonoa huumoria, mutta se oli selvästi huumoria. Hän sanoi mm. että amerikkalaisten hihamerkki voisi olla hampurilainen. Ihan oikeasti. Kuka lukee tuon ja loukkaantuu, saati tekee siitä suuren haloon, ja vertaa nuorta naista Hitleriin? No toimittajat totta kai! Kaikki tuon blogin oikeasti lukeneet hymähtivät tai säälivät Erosta, että olipa typerästi sanottu, mutta ei kukaan siitä nokkiinsa ottanut tai ajatellut, että hän haluaa natsismin takaisin.

    Mainitsinko jo hampurilaisen?

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...